Otsikko kuulostaa provosoivalta, tiedän. Hienostuneessa ulkopoliittisessa keskustelussa Suomessa tunnutaan aina palaavan siihen samaan: arvopohjaiseen ulkopolitiikkaan. Ikään kuin Suomi voisi pelastaa maailman liputtamalla “oikeiden” arvojen puolesta.

Keskustelu Palestiinan valtion tunnustamisesta on tästä täydellinen esimerkki. Vasemmistosta oikeaan huudetaan kansainvälistä oikeutta ja itsemääräämisoikeutta. Kaikki kaunista ja ylevää. Mutta kun katsotaan asiaa reaalipoliittisista silmälaseista, paljastuu karu, kallis totuus: Kysymys ei ole ensisijaisesti Gazan lapsista, vaan Suomen puolustuskyvystä ja asetoimituksista.

Realiteetti 1: Israel on Puolustuksen Tärkeä Kumppani

Sanotaampa asia suoraan: Israel on Suomelle – pienenä, nopeasti aseistautuvana NATO-jäsenmaana – kriittinen puolustusteknologian lähde. Vaikka NATO jäsenyyden jälkeen toki myös USA ja NATO ovat sitoutuneita auttamaan Suomen puolustuksessa, täytyy ensimäisten kriittisten asejärjestelmien olla maassa ja käyttövalmiina. Siksi MTO 2025 ja David’s Sling ovat kriittiset asejärjestelmät: toisella puolustetaan suurta lohkoa Etelä-Suomessa ja toiseen perustuu suurin osa Pohjanmaa korvettien iskukyvystä.

Huomautan, että Raytheon on israelilaisen Rafaelin kanssa asejärjestelmän toimittaja, joten emme ole täysin tässä asiassa Israelin hallituksen tahdon varassa. Edelleen on tärkeä huomata, että KAUPAT yhdestä patterista on tehty 11/2023 mutta itse patteri ei liene vielä Suomessa, operatiivisestä käytöstä puhumattakaan. Ja juu, kysyin Pääesikunnasta. Tiedot on senverran salaisia, että niitä ei satunnaisille bloggareille anneta.

Suomi on viime vuosina sitoutunut merkittäviin asehankintoihin Israelista. Kaikista puhutuin esimerkki on “Daavidin linko” -ilmatorjuntajärjestelmä. mutta Merivoimien pintatorjuntaohjus 2025 on kuviossa mukana myös. Kyseessä eivät ole leikkikalut, vaan miljardiluokan strategiset hankinnat, jotka muodostaa tulevaisuudessa Suomen ilmapuolustuksen selkärangan ja Merivoimien pääiskukyvyn.

Mitä tapahtuisi, jos Suomi tunnustaisi Palestiinan?

1. Välitön Asekaupan Riski: Israel pitäisi tunnustamista vihamielisenä tekona. Suoraviivainen, nopea seuraus olisi toimitusketjujen vaarantuminen tai jopa katkeaminen. Tällainen toiminta voisi olla paitsi poliittista, myös teknologista kiristystä. Ainakin vastakaupat ja tieteellinen yhteistyö tuleviasuudessa olisivat liipasimella; Miksi Israel tukisi epäystävällisen maan aseteollisuuta? Saisimmeko tilanteen kriisiytyessäDaavidin lingon osia, päivityksiä tai varaosia kriisitilanteessa? Emme voi tietää. Riippuvuutemme Israelin puolustusteollisuudesta on ihan todellinen.
2. Hankintojen Monimutkaisuus: Jos Israelin hanat sulkeutuvat, Suomen on etsittävä vastaavia korkean teknologian ratkaisuja muualta – USA:sta tai muista NATO-maista. Tämä tarkoittaisi viivästyksiä, lisäkustannuksia ja teknisiä haasteita jo päätettyihin hankkeisiin. Kansainvälistä oikeutta tuetaan, mutta omasta puolustuskyvystä maksetaan kova hinta.

Jos Suomen hallitus – riippumatta sen poliittisesta väristä – jättää Palestiinan tunnustamatta, syynä ei ole moraalinen sokeus, vaan kylmä, rationaalinen päätös varmistaa valtion turvallisuus. Reaalipolitiikka ajaa idealismin edelle.

Kokonaan toinen asia on Vasemmistonuorten ajatus Daavidin lingon luovuttamisesta Palestiinalaishallinnon käyttöön. Todennäköisesti kyseessä on poliittinen provo, eikä edes tarkoitettu vakavasti otettavaksi, tai sitten kyseessä on täydellinen vasemmistolainen aivopieru tai pahimmillaan viidennen kolonnan yritys rapauttaa Suomen puolustusta. Toivottavasti kyse on keissi ykkösestä.

Realiteetti 2: Taiwan-kortti – Kahdet säännöt Paljastavat Pelin

Tässä piilee se suomalaisen ulkopolitiikan suurin kaksoisstandardi, jonka jättäminen pimentoon on epärehellistä: Taiwanin tunnustamattomuus.

Taiwan on de facto itsenäinen, kukoistava demokratia, jolla on kaikki valtion tunnusmerkit, toisin kuin Palestiinalaisalueella. Taiwanin tunnustaminen olisi todellinen tuki demokratialle ja itsemääräämisoikeudelle. Kuitenkin yksikään Suomen hallitus ei ole koskaan edes harkinnut sitä, miksi?

Syy on hyvin yksinkertainen: Kiinan kansantasavalta.

Jos Suomi tunnustaisi Taiwanin, Kiina vetäisi tulpan irti paitsi kauppasuhteilta myös mahdollisilta diplomaattisilta ja poliittisilta yhteyksiltä. Tässä tapauksessa suhteiden katkaisemisen hinta olisi pienimuotoinen taloudellinen katastrofi, ei niinkään puolustuksellinen.

Suomi on päättänyt, että se ei halua maksaa kumpaakaan hintaa. Kun vaakakupissa ovat kauniit puheet “kansainvälisestä oikeudesta” ja toisaalta ilmapuolustusjärjestelmät tai kauppasuhteet maailman toiseksi suurimpaan talouteen, idealismi häviää aina.

Realiteetti 3: Suomen Turvallisuus Ensin

Kylmä tosiasia on, että ulkopolitiikan ensimmäinen ja tärkein tehtävä on edistää ja turvata Suomen kansallisia etuja. Kun Suomi on liittynyt NATOon ja Euroopan turvallisuusympäristö on kiristynyt, jokaisen päätöksen on palveltava omaa puolustusta. Ennenkaikkea sitä puolustusta joka on välittömästi omissa käsissä.

Asejärjestelmät, kuten Daavidin linko, eivät ole vain hienoja leluja; ne ovat kriittisiä asejärjestelmiä mahdollisessa konfliktissa. Olisiko vastuullista vaarantaa tällainen strateginen kyvykkyys puhtaasti symbolisen, tunteisiin vetoavan eleen vuoksi? Ehdotomasti ei.

Suomen asekauppasuhteiden vaarantaminen Israelin kanssa olisi geopoliittisesti sama kuin uhkaisi kauppasuhteita Kiinan kanssa. Kumpikaan hinta ei ole Suomelle tässä maailmantilanteessa hyväksyttävä. Vaikka Suomi on kaupassa Kiinan kansantasavallan suhteen reilusti alijäämäinen, en oikein usko, että Suomi olisi valmis ottamaan niin kovaa lääkettä kuin kaupan katkaiseminen Kiinan kanssa. Tulematta Suomeen jäisi iso osa läppäreitä ja puhelimia ja muita TiTe aiheisia vempeleitä. Tuonti Euroopasta ja muista liittolaismaista toki korvaisi Kiinan halpatuonnin, mutta hinta saattaisi olla melko karvas kuluttajille.

Kansainvälisen oikeuden puolustaminen on tärkeää, mutta pienen valtion on valittava taistelunsa huolellisesti ja oltava aina voittavalla puolella. Suomi valitsi jo aiemmin reaalipolitiikan pitämällä yllä suhteita Kiinaan ja jättämällä tunnustamatta Taiwanin. Samalla logiikalla se valitsee nyt puolustusintressit ja jättää tunnustamatta Palestiinan.

Tämä on se epämukava, epämuodikas ajatus: Suomen ulkopolitiikka on itse asiassa täysin johdonmukaista. Se on johdonmukaista itsekkäästi ja pragmaattisesti, asettaen oman etunsa ja turvallisuutensa etusijalle, vaikka se tarkoittaisi arvojen jättämistä taka-alalle.

Emme saa olla sinisilmäisiä: Palestiinan tunnustamatta jättämisen todellinen hyöty on jatkuvat asekaupat ja toimivat suhteet avainvaltioihin. Sen hinta on se, että meidän on siedettävä moralistien kovaääninen paheksunta kotimaassa ja ulkomailla. Eli hinta ei ole yhtään mitään. Jättäkäämme Palestiina siis roikkumaan ilmaan.

Tämä on ulkopolitiikkaa 2020-luvulla. Se ei ole kaunista, mutta se on totta