Epämuodikkaita ajatuksia

Euroopan turvallisuusympäristö on muuttunut pysyvästi. Kyse ei ole perinteisestä sodasta, mutta ei myöskään rauhan ajasta sellaisena kuin sen 1990–2010-luvuilla opimme tuntemaan. Venäjä käyttää sotilaallisten keinojen rinnalla järjestelmällisesti painostusta, sabotaasia, kyberoperaatioita ja informaatiovaikuttamista. Venäjä on päivittänyt neuvostoaikaisen syvän taistelun (glubokaja operatsija) oppinsa 2020-luvulle. Siinä missä marsalkka Tuhatševski suunnitteli 1930-luvulla panssarikiilojen ja laskuvarjojoukkojen iskuja satoja kilometrejä rintaman taakse, nykyinen Gerasimovin doktriini ulottaa ”syvyyden” ihmisten olohuoneisiin. Tämä ajattelu näkyy siinä, että Venäjä pyrkii vaikuttamaan myös Euroopan sisäiseen vakauteen – ei vain sotilaallisesti, vaan taloudellisesti, poliittisesti ja psykologisesti.

Venäläisessä sotilasajattelussa on pitkään korostettu niin sanottua syvyyttä – vastustajan lamauttamista myös rintamalinjan takana. Neuvostoliiton aikana tästä puhui mm. jo mainittu Mihail Tuhatševski. 2000-luvulla Valeri Gerasimov on todennut, että ei-sotilaalliset keinot voivat olla jopa tehokkaampia kuin perinteinen aseellinen voima.

Tässä strategiassa rintamalinja on kaikkialla, ja tehokkain ase ei ole rynnäkkökivääri, vaan yhteiskunnallinen kaaos. Erityisen huolestuttavaa on Venäjän kasvava tukeutuminen rikollisiin sijaistoimijoihin (proxies) osana valtiollista strategista iskukykyä.

Syvä taistelu 2.0: Kaaoksen arkkitehtuuri

Venäjän sotilasajattelussa voitto ei edellytä välttämättä vieraan maan miehittämistä, vaan sen toimintakyvyn halvaannuttamista. Syvän taistelun moderni tavoite on katkaista vastustajan hermosto: päätöksentekokyky, logistiikka ja kansalaisten luottamus viranomaisiin. Yksi osa tästä on dokumetoitu hienosti TÄSSÄ KGB-mies Juri Bezmenovin haastattelussa ns DEI/WOKE ideologian käytöstä kansalaisyhteiskunnan tuhoamiseen

Kun katsomme NBP9-maita (Nordic-Baltic Eight + Puola), näemme Venäjän kannalta strategisesti kriittisen alueen. Suomi ja Baltia muodostavat NATOn itäisen etuvartion. Tämän alueen horjuttaminen on Venäjän elinehto, mikäli se haluaa säilyttää hegemoniansa Itämerellä. Tsoin baltit ovat saaneet erityisen hyvän rokotuksen sosialistipropagandaa vastaan 1945-1990, mutta maissa on suuret venäläisvähemmistöt, joista ainakin osa haikailee palaamista Venäjän yhteyteen.

Kuten lukija varmankin huomaa olen kansallis-konservatiivi, ja siksi selvästi jakolinjan toisella puolella. Vaikka sateenkaariväki syyttää meitä “Venäjän pussiin pelaamisesta” on kyse vain yrityksestä vaijentaa oikeutettu poliittinen vastarinta ja keskustelu vaikkapa nyt Tampereen EMpatiataulu debaakkeli tapaisissa julkisuuten tulevissa keskusteluissa. (Minua empatiataulussa hymyilytti eniten “perheetön”(–>sinkku) tarvitsee mahdollisesti positiivista erityiskohtelua perheellinen ei. Ilmeisesti lapsilisät ovat liikaa.) On toki tiedossa EUn DSA-lainsäädännön avulla sisäänajettava mielipidekontrolli ja totalitarismi.

Näillä välilauseilla palataan siis asiaan: Syvän taistelun suorittaminen lännen melko vapaissa yhteiskunnissa.

Tähän tavoitteeseen päästään iskemällä “syvälle” yhteiskunnan rakenteisiin:

1. Kriittinen infrastruktuuri: Energiaverkot, tietoliikennekaapelit ja vesihuolto.
2. Kansallinen yhtenäisyys: Disinformaatio ja poliittisten jakolinjojen kärjistäminen.
3. Psykologinen turvallisuus: Pelon ilmapiirin luominen epämääräisillä iskuilla ja sabotaasilla.

Rikollisuus valtion palveluksessa: “Spook-Gangster” -symbioosi

Venäjän tiedustelupalvelut (GRU ja SVR) ovat ulkoistaneet “likaisen työn” rikollisverkostoille. Tämä ei ole sattumaa, vaan harkittu taktinen valinta. Rikollisten käyttö tarjoaa Venäjälle kaksi merkittävää etua: uskottavan kiellettävyyden ja resurssitehokkuuden. Kyse ei ole välttämättä pysyvästä “rikollisarmeijasta”, vaan tapauskohtaisesta välineellistämisestä.

Miten rekrytointi tapahtuu?

Venäjän tiedustelu ei enää aina lähetä omia agenttejaan soluttautumaan. Sen sijaan ne hyödyntävät Telegramin kaltaisia salattuja viestikanavia, joissa tarjotaan nopeaa rahaa hämäristä tehtävistä. Kohderyhmänä ovat usein paikalliset rikollisjengit, huumerikolliset tai radikalisoituneet nuoret, joilla on jo valmiiksi väkivaltapotentiaalia ja tarve rahalle.

Iskut ja niiden anatomia

Rikollisia käytetään operatiivisina elementteinä useilla eri tavoilla:

• Sabotaasi iskut: Tuhopoltot varastoissa (kuten Puolassa ja Britanniassa nähty), joissa säilytetään Ukrainaan menevää apua.
• Välineellistetty väkivalta: Fyysiset hyökkäykset toisinajattelijoita tai virkamiehiä vastaan.
• Häirintä ja tiedustelu: Rikollisryhmät voivat asentaa kameroita strategisten reittien varrelle tai seurata sotilaskuljetuksia helpommin kuin tunnistetut tiedustelu-upseerit.

Venäjän hybridioperaatiot ja sabotaasi Euroopassa

Tämä toimintatapa on nerokas mutta vaarallinen. Jos rikollinen jää kiinni, hän näyttää vain tavalliselta roistolta. Valtiollista kytköstä on vaikea todistaa oikeudessa, mikä jättää länsimaiset oikeusvaltiot usein neuvottomiksi.

NBP9-alueen haavoittuvuudet ja iskut

Venäjä on kartoittanut Pohjois-Euroopan heikot kohdat. Seuraava taulukko havainnollistaa, miten syvän taistelun elementtejä on jo käytetty tai suunniteltu käytettäväksi:

Viranomaisten vastaus: Kovat keinot käyttöön

Suomi ja muut NBP9-maat eivät ole jääneet passiivisiksi. Viranomaisten vastaus on ollut selkeä: peli on muuttunut.

1. Hybridilainsäädäntö

Suomi on etupeltoa säätänyt lakeja, jotka tunnistavat valtiollisen vaikuttamisen rikoksen tunnusmerkistöksi. Raja-laki on tästä selkein esimerkki, mutta myös kiinteistökauppojen rajoittaminen strategisten alueiden lähellä on osa tätä puolustusta. Emme voi antaa vastustajan ostaa tonttia sähköaseman vierestä vain siksi, että “kauppa on vapaata”.

2. Tiedustelun painopisteen muutos

Suojelupoliisi ja sotilastiedustelu seuraavat nyt entistä tarkemmin rikollisten ja valtiollisten toimijoiden leikkauspisteitä. Tavoitteena on paljastaa kytkökset ennen kuin isku tapahtuu. Tämä vaatii ennennäkemätöntä yhteistyötä poliisin ja tiedustelupalvelujen välillä yli rajojen.

3. Yhteiskunnan resilienssi

Suomen suurin vahvuus on korkea luottamus. Venäjä pyrkii murentamaan tätä, mutta suomalainen “maanpuolustustahto” on laajentunut koskemaan myös hybridivaikuttamista. Kansalaiset tunnistavat nykyisin paremmin oudon toiminnan ja ilmoittavat siitä viranomaisille.

Johtopäätökset: Valmius on jatkuva tila

Venäjän syvän taistelun oppi ei ole ohimenevä ilmiö. Se on pysyvä osa itänaapurimme työkalupakkia. Rikollisten käyttäminen sota-aseena on moraalitonta, mutta Venäjän näkökulmasta loogista. Se on halpaa, tehokasta ja vaikeasti torjuttavaa.

Länsimaiden on ymmärrettävä, että rikollisuus ei ole enää vain poliisiasia – se on kansallisen turvallisuuden ja puolustuspolitiikan ydintä. Meidän on oltava valmiita vastaamaan näihin uhkiin samalla kovuudella ja päättäväisyydellä, jota Venäjä itse osoittaa. Tässä taistelussa ei ole takarintamaa. Jokainen sähkökaappi, jokainen palvelin ja jokainen satama on osa rintamaa.

Venäjä luottaa siihen, että olemme heikkoja, hitaita ja sidottuja omiin byrokraattisiin sääntöihimme. Suomen ja muiden NBP9-maiden tehtävä on osoittaa heidän olevan väärässä. Syvä taistelu voidaan voittaa vain, jos olemme syvästi varautuneita.

1. Tunnista värväämisen merkit

Värväys ei tapahdu enää pelkästään hämärillä kujilla ja huonomaineisissa baareissa, vaan useinmiten digitaalisesti. Ole valppaana, jos huomaat seuraavaa:

• “Helppoa rahaa” -ilmoitukset: Telegram-ryhmissä tai pimeässä verkossa tarjotaan suuria summia (satoja tai tuhansia euroja) yksinkertaisista tehtävistä, kuten “valokuvaa tietty rakennus”, “kuljeta paketti” tai “tee pieni ilkivallan teko”.
• Kryptovaluuttapalkkiot: Jos työnantaja haluaa maksaa vain kryptoilla eikä suostu kertomaan henkilöllisyyttään, kyseessä on lähes aina vihamielisen valtion operaatio tai vakava rikollisuus.
• Yksityiskohtainen ohjeistus: Tehtävänantaja antaa tarkat koordinaatit, kellonajat ja vaatii todisteeksi kuvia suorituksesta. Tämä on tyypillistä tiedustelupalvelun operatiivista toimintaa.

2. Havaitse operatiivinen toiminta kentällä

Ns pikkurikolliset eivät ole penaalin terävimpiä kyniä. Rikollisetsijaistoimijat ovat usein huolimattomampia kuin ammattivakoojat. Tarkkaile näitä:

• “Turistit” vääriin aikoihin: Henkilöitä, jotka oleskelevat tai kuvaavat sähköasemia, varuskuntien portteja, rautatiesiltoja tai satama-alueita ilman loogista syytä.
• Drone-toiminta: Epätavallinen dronen lennättäminen kriittisen infrastruktuurin tai puolustusvoimien harjoitusalueiden yläpuolella.
• Maastoon kätkeminen: Jos havaitset maastossa kätkettyjä tarvikkeita (työkaluja, polttoainetta, teknisiä laitteita) strategisten kohteiden läheisyydessä, kyseessä voi olla sabotaasin valmistelu.

3. Torjunta ja toimintaohjeet

Jos epäilet joutuneesi kosketuksiin värvääjän kanssa tai havaitset epäilyttävää toimintaa:

A. Älä lähde mukaan – missään olosuhteissa

• Vaikka tehtävä tuntuisi viattomalta (esim. “töherrä tämä seinä”), se on usein testi. Kun olet ottanut rahaa vastaan, sinua kiristetään tekemään vakavampia tekoja, kuten tuhopolttoja tai tietomurtoja.
• Venäjän palveluksessa toimiminen katsotaan Suomessa maanpetokselliseksi toiminnaksi tai vakoiluksi, ja rangaistukset ovat huomattavasti kovempia kuin tavallisesta ilkivallasta.

B. Kerää tiedot turvallisesti

• Älä paljasta itseäsi: Älä mene huomauttamaan epäilyttäville henkilöille.
• Dokumentoi: Rekisterinumerot, tuntomerkit (tatuoinnit, vaatetus, pituus), kulkusuunta ja kellonaika.
• Säilytä viestit: Jos sinua yritetään värvätä verkossa, ota kuvakaappaukset kaikesta viestinnästä, profiileista ja luvatuista palkkioista.

C. Ilmoita oikealle taholle

• Poliisin vihjetiedot: Jos kyseessä ei ole akuutti hätä, käytä poliisin sähköistä vihjepalvelua tai paikallista vinkkinumeroa.
• Suojelupoliisi (Supo): Jos havaintosi liittyy selvästi vakoiluun tai valtiolliseen sabotaasiin, Supo on oikea osoite.
• Työnantaja: Jos työskentelet huoltovarmuuskriittisellä alalla, ilmoita viipymättä turvallisuusvastaavalle, jos havaitset poikkeamia työrutiineissa tai epämääräisiä kyselyitä ulkopuolisilta.

Nyrkkisääntö: Jos joku tarjoaa rahaa Suomen vahingoittamisesta, kyseessä ei ole “bisnes”, vaan vihamielinen sotaoperaatio, jossa sinua käytetään kertakäyttöisenä työkaluna. Rikollinen jää kiinni, “vakooja” pysyy turvassa rajan takana.

Euroopan kartalla on valtava, trikolorin-väreihin maalattu reikä. Ranska, tuo valistuksen ja sivistyneisyyden itsetietoinen kehto, on vuonna 2026 tilanteessa, jossa sen ulkokuori kiiltää vielä Pariisin olympialaisten jälkeistä gloriaa, mutta rungossa on jo pehmeää paikkaa. Meillä Suomessa on totuttu pitämään Ranskaa “suurena maana” ja EU-moottorin toisena sylinterinä. On aika päivittää tilannekuva: moottori leikkaa kiinni, ja sylinteri on täynnä hiekkaa.

1. Fiskaalinen kuristajakäärme ja menetetty imperiumi

Ranskan talous alkaa luisua kriisistä pikkuruiseen katastrofiin. Kun valtionvelka paukkuu yli 114 prosentin BKT:sta ja korot jos nousevat yli kipurajan, aletaan puhua maasta, joka elää laina-ajalla. Mutta “ranskalaiseen elämäntapaan” kuuluu massiivinen julkinen sektori, josta leikkaaminen on osoittautunut olevan jo parille päämisiterille poliittinen itsemurha.

Kun tähän lisätään vanheneva väestö, joka vaatii eläkkeensä ja terveydenhuoltonsa, yhtälö on mahdoton tai vähintään äärimäisen vaikea. Massiivinen maahanmuutto ilman maahanmuuttajien laajaa työllistymistä, ainakaan valkoiseen talouteen,on edelleen pahentanut julkista vajetta, ja Ranskasta, kuten muualtakin EU alueelta, valuu huomattavia varoja lähtömaihin, jotka edelleen pahentavat julkista huoltosuhdetta.

Ranska on rahoittanut elintasoaan ja “Grandeur”-statustaan pitkälti Afrikan siirtomaaperinnöllä. Nyt se ote kirpoaa. Venäjän Africa Corps ja Turkin droonidiplomatia ovat potkineet ranskalaiset ulos Sahelista. Tämä ei ole vain arvovaltatappio; se on pienehkö energiapoliittinen ongelma Ranskalle. Ranska on järjestänyt sähkötuotantonsa ydinvoiman varaan, ja nyt Nigerin uraani ei enää virtaa Pariisiin ranskalaisten ehdoilla, vaan Ranska joutuu odottamaan jonossa kuten muutkin. Vallan Nigerissä on siepannut Venäjä, jolle ei todennäköisesti ole ongelma käyttää uraanin hintaa tai saatavuutta Ranskaa vastaan. Mutta kuten sanottu, liittolaismaita jotka varmistavat uraanin saatavuuden ovat Kanada ja todennäköisesti Australia. Raskan ja Australian välit ovat juuri nyt aika kylmät, viimeisten sukellusvenekauppojen kariutumisen takia: Australia oli ostamassa raskasta veneitä, mutta muuttikin mielensä, ja vaihtoi toimittajan USAhan ja Englantiin.

Uraania saa toki muualtakin, vaikkapa Suomen maaperästä, mutta suurvallan on paras pitää ratkaisevat energiaketjut kokonaan omissa hyppysissä. Ranska on menettämässä strategisen autonomiansa perustan: halvan ja varman energian, ja sitäkautta valmistuskyvyn. Ranskalla oli Nigerin suhteen jossainmäärin ostajan markkina, muiden maiden kanssa ei.

2. David Betzin ”Kevytsisällissota” on täällä

Akateemikot kuten David Betz ovat jo pitkään puhuneet “suvereniteetin pirstoutumisesta” ja urbaanista kapinallisuudesta. Ranskassa tämä ei ole enää pelkkää teoriaa, vaan jossainmäärin myös arkea. Maassa vallitsee tila, jota voidaan kutsua joillain vakavilla varauksilla kevytsisällissodaksi (low-intensity civil war) tai hyvin perustellusti liukumiseksi kohti pirstaloitunutta yhteiskuntaa.

Valtiolla ei ole enää yksiselitteistä ja jatkuvasti ylivoimaista väkivaltamonopolia joidenkin kaupunkien huonoimmissa lähiöissä. Ranskassa on olemassa laajoja “no-go”-alueita, joissa poliisi ei liiku pareittain vaan suuremmissä yksiköissä. Rikollisliigat eivät enää vain myy huumeita; ne suorittavat Bitcoin-kidnappauksia ja vapauttavat johtajiaan vankikuljetuksista rynnäkkökiväärein ja räjähtein. Tällaiset tapahtumat eivät ole arkipäivää, ainakaan vielä, mutta antavat kuvan siitä kuinka aggressiivisesti rikolliset katsovat voivansa Ranskassa toimia.

Islamismi nousee Ranskan vankiloissa ja terrorismiriskit ovat jo sellaiset että osa Ranskan armeijasta on sidottu kotimaassa tapahtuvaan katupartiointiin. Tämä on selvä merkki vaikeasta turvallisuustilanteesta Ranskassa. Jos valtio perääntyy lähiöistä, tyhjiön täyttävät radikaali islamismi ja klaanipohjainen rikollisuus.

Lieventäviä seikkoja kuitenkin on: Oikeuslaitos toimii, julkishallinto toimii, ja ainakaan minun lähteisiini ei ole sattunut ovatko nämä toiminnot jossain määrin uhattuja esikaupunkialueilla. Paljonko, esimerkiksi, julkisesta rahasta valuu rikollisille? Murhaluvut ovat edelleen jotakuinkin hallinnassa, mutta rikkollisuusmäärät kasvavat, pikkuhiljaa mutta kasvavat. Suunta on Ranskan kannalta väärä.

Ranska on sisäisesti kovassa paineessa, sen omat instituutiot – poliisi ja armeija – ovat uupumuksen ja, kuulemma, radikalisoitumisen partaalla. Kenraalien avoin kirje jo vuonna 2021 varoitti sisällissodan uhasta. Ranskalla on ehdoton tarve kasvattaa sisäisen turvallisuuden koneistoaan, tai tilanne saattaa muuttua hallitsemattomaksi epämukavan pian tulevaisuudessa. Poliisien ammattiliitto valittaa jäsenistönsä olevan tupella ja vaarassa riittämättömän tuen takia tehtävillä.

Mielenkiintoinen anekdootti tuli mieleeni “irtoviiksimies” Timo Leineeltä, joka kertoo muistaelmateoksessaan siitä, kuinka hän toimiessaan teidusteluupseerina Afganistanissa huomasi yhteyden verotulojen tippumseen alueelta ja pian tulevaan vallan keikahtamiseen Talebaneille. Eli jos alamme kuulla huhuja laajasta veronkannon epäonnistumisesta ja harmaasta taloudesta laajasti, on jo piru merrassa.

3. NBP-alue ja ”Pohjoinen realismi”

Suomen, Baltian ja Puolan muodostama NBP-akseli on herännyt todellisuuteen, jossa Euroopan painopiste siirtyy väistämättä koilliseen. Samalla kun Ranska polttaa resurssejaan Pariisin esikaupunkien palojen sammuttamiseen, Varsova ja Helsinki rakentavat Euroopan uskottavinta maavoimaa.

Tämä luo jännitteen, jota Brysselissä ei haluta myöntää: NBP-maat eivät enää hae turvallisuuspoliittista ohjausta Pariisista. Miksi hakisivat? Ranskan kyky ymmärtää itäistä uhkaa on aina ollut värittynyt halulla “diilata” Moskovan kanssa. NBP-alueelle Venäjä on eksistentiaalinen uhka; Ranskalle se on kaukainen peluri, jonka kanssa voi neuvotella Afrikan intresseistä. Tämä intressiristiriita tarkoittaa, että Ranska on muuttumassa strategisesta kumppanista taktiseksi epävarmuustekijäksi. Kun Puola ostaa satoja panssarivaunuja Koreasta ja Yhdysvalloista, se viestii suoraan: “Emme luota siihen, että ranskalaisten strateginen autonomia tarkoittaisi meidän puolustamistamme.”

Ranskalla on edelleen interventiokyky, mutta puolustusvoimat ovat huomattavasti pienentyneet 1990-luvun jälkeen ja nykyisessä taloudellisessa tilanteessa on epävarmaa kykeneekö Ranska ajamaan kykyjään takaisin ylös.

4. Ydinasepelote ja ”Marseillen paradoksi”

Ranska on väläyttänyt ydinasettaan (Force de Frappe) mahdollisena eurooppalaisena sateenvarjona. Se on vaarallinen illuusio. Ranskan ydinasedoktriini on aina ollut tiukasti kansallinen: niitä käytetään vain, jos Ranskan “elintärkeät intressit” ovat uhattuina.

Tässä kohdataan se, mitä kutsun Marseillen paradoksiksi: Jos Ranskan valtio ei kykene estämään omien kaupunkinsa osien liukumista rikollisjengien hallintaan, ennenkaikkea ilman tehokasta poliisitoimintaa, uskooko oikeastaan kukaan, että se laukaisisi mannertenvälisen ohjuksen Venäjälle suojellakseen Narvaa tai Inaria? En usko.

Ranskan ydinpelote on tarkoitettu suojelemaan Pariisia, ei Pärnua. Suomen kannalta tukeutuminen Ranskan ydinpelotteeseen olisi kuin ottaisi palovakuutuksen naapurilta, jonka oma talo on jo ilmiliekeissä. Eu:lta puuttuu oikea yhteinen strateginen ase.

5. EU-turvatakuiden kuolema ja Suomen valinta

Lissabonin sopimuksen artikla 42.7 on ollut ranskalaisten lempilapsi. Se on työkalu, jolla on yritetty luoda kuvaa EU:sta sotilaallisena mahtina. Mutta reaalipolitiikassa paperi on vain paperia, jos sen takana ei ole rautaa ja tahtoa.

• Logistinen halvaus: Ranskan armeija on teknisesti taitava, mutta se on tehtäviinsä nähden pieni ja siksi ylikuormitettu. Se ei kykene ylläpitämään massiivista osastoa Itämerellä samalla, kun se yrittää pitää yllä järjestystä kotimaassa ja suojella jäljellä olevia merentakaisia alueitaan.
• Poliittinen epävakaus: Ranskan sisäpoliittinen kahtiajako tarkoittaa, että jokainen ulkopoliittinen operaatio on potentiaalinen sytyke sisällissodalle. Jos Ranska lähettäisi joukkoja itään, “kevytsisällissota” kotona kiihtyisi välittömästi vastustajien kokiessa hallinnon jättävän omat kansalaisensa heitteille.

Suomen ja muiden NBP-maiden on hyväksyttävä, että Euroopan turvallisuusarkkitehtuuri on jakautumassa kahtia: toimivaan, aseistautuvaan ja realistiseen Pohjoiseen ja Itään, sekä rapautuvaan, velkaiseen ja sisäisesti riitaisaan Etelään ja Länteen. Ranska kuuluu jälkimmäiseen.

6. Johtopäätökset: Realismin paluu

Ranska on varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun kansallisvaltio laiminlyö rajansa, sisäisen turvallisuutensa ja taloutensa peruslainalaisuudet “suurten aatteiden” ja inkluusio-unelmien tähden. Se on maa, joka on tuhlannut perintönsä ja on nyt luhistumassa sisältäpäin. Epämuodikasta? Ehkä. Totta? Kyllä.

Suomen on aika lopettaa sinisilmäinen luottamus “eurooppalaisiin ratkaisuihin”, jos niiden takuumiehenä on Ranska. Meidän on vahvistettava omaa “Pohjoista blokkiamme”. NBP-yhteistyö, oma vahva maanpuolustus ja suora kahdenvälinen suhde todellisiin voimatekijöihin, kuten Yhdysvaltoihin ja jossainmäärin Isoon-Britanniaan, ovat ainoat asiat, joilla on merkitystä vuonna 2026.

Ranska on geopoliittinen muistomerkki – kaunis katsella kaukaa, mutta hengenvaarallinen paikka nojata, kun myrsky todella nousee. Toki Ranskalla on ydinase, sen omaan käyttöön. Kohtuullinen (Vain yksi täysiverinen lentotukialus, kolme Mistral maihinnousutukilaivaa) oma interventiokyky Euroopan rajojen lähellä. Trendi Ranskalla on nyt huono. Voi olla että Ranskalla ei ole kykyä RAHOITTAA uudelleenaseistautumistaan, vaikka haluja tuohon olisikin

On hyvin epätodennäköistä, että Saksa lähtee Ranskan maksu- ja takuumieheksi, vaan on luultavampaa, että Saksa nousee uudelleen Eurooppalaiseksi suurvallaksi. Ranskalla ja EUlla yleisesti on suuria haasteita selvitä nykymaailmassa, mutta jos Eurooppalaiset kaivavat vanhan teräksen esiin itsestään ja alkavat tehdä vaikeita ja kovia päätöksiä trendit voidaan vielä kääntää.