Aasien johtamia leijonia, vai kettujen johtamia sarvikuonoja?

Posted on September 16, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Aloitimme vaimoveitikan kanssa FAUDAn viidennen tuotantokauden, ja koko sarjan tähän kauteen liittyvä tausta ja itse sarja saivat minut pohtimaan Israelin kansan syvää traumaa lokakuun 2023 hyökkäyksestä. Erityisesti ryhdyin pohtimaan institutionaalisen vastauksen ja yksilöiden henkilökohtaisen rohkeuden suhdetta tuona pimeänä 7. päivänä Shin Betin ja IDF historiassa. Tarjoan luettavaksenne, olkaapa hyvät.

Lokakuun 7. päivänä 2023 Israelin eteläosa muuttui sotatoimialueeksi. Hamasin toteuttama yllätyshyökkäys rikkoi käsityksen iskuja torjuvasta valtiosta ja sen voittamattomasta armeijasta. Puhumattakaan kaikkivoivista tiedusteluelimistä. Kun hälytyssireenit huusivat ja tieto laajoista tunkeutumisista levisi sosiaalisessa mediassa, komentoketjut ja tilannekuva pimenivät. Samalla esikuntiin alkoi tulvia tietoa enemmän kuin sitä kyettiin nopeasti jäsentämään. Infoähky ei tarkoita sitä, ettei tietoa olisi ollut – päinvastoin. Ongelma oli siinä, että tiedon muuttaminen käyttökelpoiseksi tilannekuvaksi vaatii aikaa, vertailua ja ajattelua.

Israelilla oli valtavasti kokemusta Gazasta, mutta ei tämänkaltaisesta tilanteesta. 7. lokakuuta ei ollut uusi Gazan kierros vaan kokonaan erilainen ongelma: samanaikainen laajamittainen tunkeutuminen useista kohdista, kymmeniä hyökkäyskohteita ja omaan johtamisjärjestelmään kohdistunut isku. On täysin mahdollista, että tällainen tilanne oli myös esikuntatasolla sellainen, johon todellista käytännön kokemusta ei ollut ja jota ei oltu osattu riittävästi simuloida sotapeleissä.

Tietoa siis oli – ehkä jopa liikaa. Mutta tieto ei vielä ole tilannekuva. Ja tilannekuva ei vielä ole päätös.

Tässä kaaoksessa syntyi kaksi täysin erilaista todellisuutta: yksilöiden uskomaton, lähes myyttinen henkilökohtainen rohkeus ja toisaalta komennon, tilannekuvan ja suorituskyvyn vaikea institutionaalinen halvaus.

Yksityishenkilöt, reserviläiset ja eläkkeellä olevat upseerit – kuten kenraalimajuri (evp) Noam Tibon – ottivat omat aseensa, hyppäsivät siviiliautoihinsa ja ajoivat suoraan taistelukentälle pelastamaan lapsiaan, sukulaisiaan ja tuntemattomia kibbutzien asukkaita. Tämä oli henkilökohtaista rohkeutta ja uhrautuvuutta puhtaimmillaan. Mutta kun katsomme tätä sotilaallis-institutionaalisesta näkökulmasta, esiin nousee kylmä ja epämiellyttävä kysymys: Oliko tämä kaikin puolin järkevää vai pahensiko se kaaosta?

Muurin murtuminen: tiedustelun ja instituution hyvänolontunne

Jotta voimme ymmärtää yksilöiden toimintaa, on katsottava instituutiota. Israelin puolustusvoimat (IDF) ja tiedustelupalvelut (Shin Bet, Aman) olivat langenneet vaarallisimpaan mahdolliseen ansaan: institutionaaliseen hyvänolontunteeseen ja sokeaan luottamukseen omaan tekniikkaansa.

Israelin miljardiluokan, erittäin teknologinen Gaza-aitajärjestelmä oli varustettu kaukokäyttöisellä aseistuksella, sensoreilla ja valvontakameroilla, ja myös ihmiset valvoivat sitä etänä herkeämättä. Tiedustelun keskeinen oletus oli, että Hamas oli kyvytön tai haluton laajamittaiseen sotaan ja että tiedustelu antaisi tällaisesta hyökkäyksestä riittävän ennakkovaroituksen. Samoin “yhteisen hyödyn” tai keskinäisriippuvuuden laskettiin hillitsevän Gazalaisten intoa sotimiseen. Washington Postin analyysi Hamasin hyökkäyksestä ja Gaza-aidan murtamisesta Hamas käytti tätä sokeutta hyväkseen melko mallikkaasti:

  1. Se tuhosi valvontakameroita ja kaukokäyttöisiä asejärjestelmiä halvoilla drooneilla.
  2. Se lamautti paikallista viestintää ja hyökkäsi alueelliseen johtamisjärjestelmään.
  3. Se loi operatiivisen tason sumun, jossa ylemmällä komentoketjulla ei ollut selkeää käsitystä siitä, mitä kentällä tapahtui.

Systeemi ei epäonnistunut vain hieman – se kärsi erittäin vakavasta toimintakyvyn menetyksestä. Varoitusjärjestelmät eivät kyenneet estämään hyökkäystä, eikä valmiussuunnitelmaa tällaiselle skenaariolle ollut käytännössä olemassa. IDF reaktio hyökkäyksen ensimmäisinä tunteina oli hidas, sekava ja riittämätön. Toki joukot piti koota reservistä ja perustaa. Tätä hitautta nyt vain on mahdotonta välttää kokonaan. Ongelma oli siinä, että samanaikaisesti jouduttiin yrittämään hoitaa kaikkea ilman selkeää kokonaiskuvaa ja painopistettä vastatoimille.

Yksilön vastuu ja sankarillinen kaaos

Kun järjestelmä pettää, tilan ottaa yksilö. Lokakuun 7. päivänä nähtiin suorituksia, joista kirjoitetaan historiaa. Eläkeläisupseerit, virkavapaalla olevat sotilaat ja tavalliset poliisit muodostivat ad hoc -ryhmiä. He ajoivat alueelle ilman yhteistä tilannekuvaa, ilman suojaavia panssarivaunuja ja ilman radiolaitteita, joilla olisi voitu viestiä muille omille joukoille.

Toimivatko nämä rohkeat yksilöt oikein?

Moraalisesti ja inhimillisesti: Ehdottomasti. Ilman näitä yksittäisiä sankaritekoja uhriluku olisi ollut moninkertainen. Kibbutzien ja Nova-festivaalin aluetta puolustivat usein vain kourallinen poliiseja, paikallisia turvallisuusryhmiä (Kittat Konenut) sekä paikalle omalla aloitteellaan vääntäytyneitä veteraaneja. He ostivat verellään aikaa. Tässä, muuten, on Suomeenkin erinomainen läksy siitä, miksi on tärkeää, että kansa on aseistettua.

Taktisesti ja institutionaalisesti: tilanne on huomattavasti monimutkaisempi.

Sotilasorganisaatio perustuu tilannekuvaan, johtamiseen ja koordinaatioon. Kun taistelukentälle saapuu kymmeniä eri suuntiin liikkuvia siviilivaatteissa tai osittaisissa ja kokonaisissa varusteissa ja uniformuissa olevia aseistettuja yksilöitä ja ryhmiä ilman yhteistä tilannekanavaa, luodaan vakava tunnistamis- ja friendly fire -riski. Huomautan vielä tässä, että osa Hamasin terroristeista oli Israelin sotilasuniformuissa tai niiden jäljitelmissä tarkoituksena lisätä sekaannusta alueella. Onnistuivat.

  • Omien tulitus (friendly fire): Kun alueella liikkuu samanaikaisesti poliiseja, reserviläisiä, paikallisia turvallisuusryhmiä, erikoisjoukkoja ja spontaanisti muodostuneita aseellisia ryhmiä, tunnistaminen vaikeutuu ja friendly fire -riski kasvaa.
  • Taktinen sekasorto: Joukkojen keskittäminen vaikeutui, koska ylemmällä johdolla ei ollut riittävää käsitystä siitä, ketä alueella jo oli ja mitä tehtävää he suorittivat.
  • Resurssien pirstoutuminen: Pienet ryhmät taistelivat omia erillisiä viivytystaisteluitaan ilman normaalia komppania- tai pataljoonatason johtamista ja tukea, mikä altisti ne erittäin suurille tappioille.

Oliko IDF reaktio oikein suunnattu?

IDF alustava reaktio oli oppikirjamainen esimerkki organisaatiosta, joka on menettänyt päänsä. Kun tilannekuvaa ei ollut, tehtävät ja käskyt saattoivat olla hyvin yleisluontoisia: päästä nopeasti etelään ja pysäyttää vihollisen eteneminen. Sotilasyksiköitä lähetettiin matkaan tilanteessa, jossa vihollisen määrää, sijaintia ja toimintaa koskeva tilannekuva oli erittäin puutteellinen.

Erityisen ongelmalliseksi muodostui komentoketjun katkeaminen. Komppanian- ja pataljoonanpäälliköt joutuivat tekemään nopeasti vaikeita ratkaisuja ilman ylemmän portaan tukea. Tästä syystä reaktio oli paikoitellen liian hidas ja koordinoimaton. Monilla hyökkäyskohteilla suuremmat ja koordinoidut IDF-joukot saapuivat vasta tunteja myöhemmin, kun pahin verilöyly oli jo tapahtunut.

Tämä paljastaa nykyaikaisen teknologisen sodankäynnin valuvian: kun korkean teknologian “älykäs” järjestelmä sokeutetaan, sen alla toimiva organisaatio saattaa menettää kykynsä toimia tehokkaasti tilanteessa, jossa sensorit, viestiyhteydet ja keskitetty tilannekuva eivät enää ole käytettävissä.

Johtopäätös: Rohkeus paikkasi systeemin romahduksen – mutta se ei ole strategia.

Oliko henkilökohtainen rohkeus institutionaalisesti viisasta? Ei välttämättä oppikirjan mukaan. Se saattoi lisätä tunnistamisen, johtamisen ja koordinaation ongelmia sekä vaarantaa omia joukkoja.

Mutta lokakuun 7. päivänä uudet oppikirjat olivat menneet vanhoiksi jo kello seitsemältä aamulla. Oppikirjat vuodelta 1948 olivat taas aika lailla ajantasalla.

Epätäydellisessä maailmassa, jossa laitos epäonnistuu täydellisesti, yksilön henkilökohtainen rohkeus ja moraalinen selkäranka ovat viimeinen suojamuuri katastrofin ja täydellisen tuhon välillä. Nämä yksilöt eivät toimineet oppikirjamaisen “järkevästi”, mutta he toimivat tilanteessa, jossa oppikirjan mukainen toimintamalli oli jo pahasti rikkoutunut.

Armeija tai valtio ei voi kuitenkaan rakentaa turvallisuuttaan sen varaan, että eläkeläisupseerit ajavat omilla henkilöautoillaan sotatoimialueelle pelastamaan tilannetta. Lokakuun 7. päivän opetus on karu: Korkeinkaan henkilökohtainen sankaruus ei voi pitkässä juoksussa korvata institutionaalista sokeutta ja tiedustelun hyvänolontunnetta.

Posted in henk.koht, Reserviläiset, Teknologia, Tilanne päällä | Tagged , , , , , | Leave a comment

Stealing the Light – How Patria Sold a Radar That Doesn’t Emit a Damn Thing

Posted on September 15, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Yhteenveto suomeksi alimmaisena.

While modern armies spend billions building active radars that act like giant neon signs saying “Shoot an anti-radiation missile right here,” the Finns quietly figured out how to see everything in the sky without sending out a single watt of radio energy.

Patria just announced the export deal of its MUSCL passive radar system to an undisclosed European NATO country. So Patria is not just XA-360 and AMV/Rosomark. Who knew?

Let’s cut through the defense marketing jargon and break down what this thing actually is, why it works, and why passive sensors are making traditional radar designers sweat.

1. The Export Deal: What Just Happened?

On September 14, 2026, Patria signed a deal to deliver a full MUSCL passive radar network to a European NATO ally.The package includes multiple sensor stations, spare parts, training, and long-term support.

They didn’t name the buyer (and honestly, who cares, the point is that someone in NATO realized active emitters are suicide in a modern peer-to-peer conflict).

2. The Core Concept: What is Patria’s MUSCL?

MUSCL stands for Multistatic Coherent Location.

Traditional active radar works like a guy holding a flashlight in a dark room:

  1. You turn on the flashlight (transmit a high-power pulse).
  2. The light bounces off a wall or a target.
  3. Your eyes (the receiver) register the echo.

The problem? Everyone else in the room sees your flashlight instantly. In electronic warfare terms, as soon as you turn on a traditional radar, enemy Signals Intelligence (SIGINT) pinpoints your coordinates, and an anti-radiation missile (like an AGM-88 HARM or Kh-31P) is already on its way to turn your multi-million-dollar radar into scrap metal.

Now, Patria’s MUSCL doesn’t carry a flashlight.

It stands in the dark, wearing high-tech night-vision goggles, and uses the ambient light already bouncing around the room.It is completely silent. Enemy receivers detect no radar signal footprint from it.

3. The Theory: Passive Coherent Location (PCL)

So how does a radar track an aircraft if it doesn’t transmit anything?

It relies on PCL (Passive Coherent Location) technology.

The system sets up two main receiver channels:

  1. Reference Channel: Points straight at a known civilian transmitter (like a radio tower) to capture the direct, clean signal.
  2. Surveillance Channel: Points at the sky, listening for the exact same signal, but delayed and frequency-shifted after it bounces off an object in the air (a fighter, drone, or missile).

By comparing the reference signal with the reflected signal, the signal-processing engine (which uses off-the-shelf high-performance GPUs) calculates:

  • Time Difference of Arrival (TDOA): Tells you the distance distance to the target.
  • Doppler Shift:Tells you the speed and direction the target is moving.

Combine signals from a couple of different receiver stations (multistatic geometry), and you get a crisp, 3D real-time air situation picture without ever lighting up the spectrum. This is the “multistatic” part of the equation. There will be two or more sites/apparatuses measuring any given space.

4. Frequency Bands & “Illuminators of Opportunity”

A passive radar is only as good as the ambient electromagnetic noise around it. MUSCL doesn’t build its own transmitters;it uses Illuminators of Opportunity. And given the multitude of emitters present, it is virtually impossible to weave a way through this snakepit without giving some nice readings to MUSCL at some point.

What frequency bands does it operate on?

It works in the lower RF spectrum, specifically VHF (Very High Frequency) and UHF (Ultra High Frequency) bands.

What serves as the transmitters?

It steals signals from everyday, civilian broadcasting infrastructure:

  • FM Radio Broadcasting (VHF, ~87.5 – 108 MHz)
  • DVB-T / DVB-T2 Digital Terrestrial Television (UHF, ~470 – 700 MHz)

5. Why Low Frequencies & Passive Geometry Beat Modern Threats

Using commercial FM and TV signals brings three massive tactical advantages:

  1. Stealth Aircraft Are Exposed:Modern stealth fighters (like the Su-57, J-20, or F-35) are shaped to deflect high-frequency radar waves (X-band, S-band used by traditional radars). But long VHF wavelengths (around 3 meters for FM radio) are comparable in size to an aircraft’s wings and tail fins.This causes resonant scattering, making stealth coatings and angles behave quite differently from X-band, opening windows of opportunity.
  2. Terrain Masking & Low Altitude Tracking:Commercial radio and TV broadcast towers line every country’s landscape, pumping out high-power signals in all directions. Because the geometry is different from conventional active radar, passive sensing can provide useful detection opportunities against low-altitude targets that may be difficult for conventional radars to detect.
  3. No Megawatt Transmitter & High Survivability:There are no heavy generator trucks required to power a multi-megawatt transmitter array. The stations are compact, highly mobile, and can be deployed safely inside cities or civilian zones without frying local electronics or drawing enemy fire.

Bottom Line

While conventional defense manufacturers keep selling heavy, power-hungry radar systems that draw targets on their own backs, Patria sold a system that turns the enemy’s reliance on RF emissions against them by hijacking public radio networks.

It’s simple, ruthless, highly effective engineering — pure Finnish practicality.

If you want to see a quick official overview of how Patria presents this system, you can watch Patria MUSCL Passive Radar System Overview

. This video demonstrates the physical station layout and operational concept of the MUSCL network.

Finnish Summary

Patrian MUSCL on radiohiljainen passiivitutkajärjestelmä, joka havaitsee ilmatilan kohteet lähettämättä itse mitään radiosignaalia. Patria sopi syyskuussa 2026 järjestelmän toimituksesta eräälle Euroopan NATO-maalle.

Miten se toimii?

Perinteinen tutka toimii kuin taskulamppu: se paljastaa oman sijaintinsa viholliselle välittömästi. MUSCL taas toimii pimeänäkölasien tavoin hyödyntämällä taustalla jo valmiiksi olevia radiosignaaleja (PCL-teknologia).

Järjestelmä vertaa siviililähettimen suoraa signaalia kohteesta (kuten hävittäjästä tai dronesta) heijastuneeseen signaaliin. Useamman sensoriaseman verkolla (multistattinen geometria) se laskee kohteen melko tarkan 3D-sijainnin, nopeuden ja suunnan.

Taajuudet ja lähettimet

Järjestelmä hyödyntää ns. “tilaisuuslähettimiä” eli siviili-infrastruktuuria:

  • Aaltoalueet: VHF ja UHF.
  • Lähettimet: Kaupalliset FM-radiot (~87,5–108 MHz) ja DVB-T/T2-digi-TV (~470–700 MHz).

Tärkeimmät edut

  • Täysi näkymättömyys: Ei lähetettä, joten vihollisen tutkaan hakeutuvat ohjukset tai elektroninen tiedustelu eivät voi paikantaa sitä säteilyn perusteella.
  • Häivekoneet kiinni: Pitkät VHF-aallot aiheuttavat resonanssia stealth-koneiden siivissä ja rungossa, mikä tekee häivepinnoitteista ja muotoilusta toisin käyttäytyviä kuin X-taajuuksilla, joka avaa havaitsemismahdollisuuksia.
  • Katvealueiden valvonta: Havaitsee tiheän siviiliverkon ansiosta matalalla lentävät risteilyohjukset ja dronet paremmin kuin tavanomainen tutka.

Posted in in English, NATO, teknologia, Teknologia | Tagged , | Leave a comment

The Mirage of European Autonomy: Why Finland’s Embrace of French “Forward Deterrence” Changes Everything—and Nothing

Posted on September 14, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

The Finnish Ministry of Defence announced today (14.9.2026) that Finland has officially joined France’s bilateral dissuasion avancée (forward deterrence) initiative. According to Defence Minister Antti Häkkänen, the move strengthens Europe’s defense posture, deepens bilateral ties with Paris, and aligns Finland with regional neighbors like Norway, Sweden, and Denmark. On paper, it is presented as a pragmatic step forward in a fragmented world.

Balance scale contrasting icy blue shadows with fiery orange turmoil
A dramatic balance scale contrasts cool ice with fiery turmoil, evoking justice amid conflict.

n reality, it is something both more serious and more limited: a useful addition to European deterrence, but nowhere near the substitute for American extended deterrence that some Europeans seem to hope for.

The Anatomy of the French Proposition

To understand what Finland is actually signing up for, one must strip away the diplomatic fluff and examine the doctrine unveiled by President Emmanuel Macron at the Île Longue naval base in March 2026.

Macron’s concept of dissuasion avancée was pitched as a remedy to a troubling geopolitical landscape: a volatile United States, an aggressive Russia, and a continent realization that its conventional forces lack depth. Paris offered its allies structured dialogue, participation in exercises like Operation Poker, and the occasional temporary dispersal of French strategic air assets (Forces Aériennes Stratégiques) to allied airfields.

Yet, the fine print reveals the fundamental limits of the French nuclear posture:

  1. No Umbrella: Paris explicitly refuses to extend a formal nuclear umbrella over its partners.
  2. Absolute Sovereignty: The decision to employ nuclear weapons remains solely in the hands of the French President. The command chain is unyielding, national, and sovereign.
  3. No Shared Nuclear Decision: France retains exclusive control over the decision to use nuclear weapons. Its partners may participate in exercises, consultations and conventional support, but they do not receive a seat at the nuclear decision-making table
  4. France retains total strategic discretion while expecting its partners to provide much of the conventional military architecture that makes European deterrence credible below the nuclear threshold.

In short: France reserves total strategic discretion for itself while asking its European partners to foot the bill for the conventional infrastructure required to make French signaling credible.

The Illusion of “Forward Deterrence”

For decades, post-national European elites have lulled themselves into believing that hard power can be replaced by multilateral declarations and paper architectures. The dissuasion avancée initiative is the latest iteration of this impulse.

While Minister Häkkänen assures the public that this bilateral arrangement does not compete with NATO, it clearly highlights Europe’s underlying anxiety: the fear that the American security guarantee is no longer absolute. But replacing or supplementing American deterrence with French grandstanding is a dubious exchange.

The U.S. extended nuclear deterrence within NATO is backed by forward-deployed warheads, shared nuclear planning mechanisms, and vast, unmatched conventional capabilities. France, by contrast, possesses a purely strategic, national arsenal designed exclusively to protect its own “vital interests”—a concept purposefully left vague by French doctrine.

Would a French president really be prepared to risk Paris for Lapland? Nobody outside the Élysée can know. And that uncertainty is precisely the point of deterrence. But it is also precisely why this should not be confused with a formal American-style guarantee. The Gaullist tradition has historically placed French strategic autonomy and national sovereignty at the centre of nuclear policy. Calling it “forward deterrence” does not change the cold reality of national interest.

What This Means for Finland

From a sober, realist perspective, Finland’s participation in this initiative is neither a disaster nor a revolution. It is merely a low-cost alignment with regional peers.

Participating in observer roles, hosting temporary deployments of French Rafale jets, and engaging in strategic dialogues about nuclear doctrine costs Finland very little. It keeps Helsinki at the table where European security architectures are discussed.

However, Finnish policymakers must avoid inhaling their own rhetoric.

  • Hard Power Remains Local: No amount of French strategic dialogue will replace the necessity of a well-equipped, highly trained Finnish Defence Force. Deterrence on the Eastern Border still relies on artillery, land forces, reserved manpower, and sovereign readiness.
  • NATO Remains the Primary Nuclear Shield: The transatlantic alliance, backed by American strategic forces, remains the central pillar of European nuclear deterrence. French and British capabilities can reinforce that deterrence, but neither currently replaces the American contribution.Althoug Fr and UK cababilities may be tied to civil unrest back home and economics that cannot support Governments weight.
  • Beware of European Defense Theater: European defense integration frequently devolves into bureaucratic talk shops and symbolic gestures aimed at satisfying domestic political audiences in Paris or Berlin. Finland must ensure its military resources are directed toward tangible combat readiness rather than performing as extra actors in France’s strategic theater.

Conclusion: Realism Over Rhetoric

The joining of France’s dissuasion avancée framework is a clean, diplomatic move that costs little and signals northern solidarity. But we should view it for what it is: a supplementary layer of political signaling, not a structural transformation of Finnish security.

In an increasingly unstable world, true national security is not guaranteed by vague promises of “strategic autonomy” or foreign declarations. It is guaranteed by hard steel, sovereign resolve, and a clear-eyed understanding of national interests. Everything else is just noise.

Posted in Baltic situation, in English, Puolustusvoimat, Sodanajan toiminta, TurPo | Tagged , , , | Leave a comment

Miksi Ranska ulkoiluttaa Mirage 2000 -koneita ja SIGINT-podeja Pirkkalassa syyskuussa 2026?

Posted on September 14, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Kun Ranskan ilmavoimien suihkumoottorien tunnistettava jylinä täyttää Satakunnan lennoston kiitotien ja lähi-ilmatilan Pirkkalassa syyskuussa 2026, kyseessä ei ole rutiininomaiseeta NATO-vierailusta tai laivueen virkistysreissusta Tampereen seudulle. Kun Ranska tuo Suomeen kahden ohjaajan Mirage 2000D RMV -rynnäkkökoneitaan ja niiden rungon alle ripustettuja ASTAC-elektronisentiedustelun podeja, pöydälle nostetaan jotain aivan muuta: Taktista signaalitiedustelua, sähkömagneettisen taajuusalueen dominointia ja NATO-yhteensopivuuden kovaa ydintä.

Kuvassa tuntemattoman ottajan kuva Mirage 2000D koneesta mainitulla ASTAC podilla. Credit Unknown

Ranskalaiset eivät tule pohjoiseen näyttäytymään tai kuluttamaan lentotunteja. He tulevat kuuntelemaan, kartoittamaan ja opiskelemaan pohjoisen operatiivisen ympäristön sähkömagneettista todellisuutta laajan spektrin alueella. Venäjän ilmapuolustus on aktiivinen Kaliningradin ja Pietarin alueella ja Leningradin sotilaspiirissä muutenkin, Pohjoisen Laivaston säteilemisestä puhumattakaan. Tähdennetään tässä että en usko näillä podeilla drooneja löytyvän, koska Ukrainan droonit eivät ole enää ohjaajan ja siten radiolinkin varassa.

Neljä syytä ranskalaisten paikallaoloon Pirkkalassa.

Pirkkalan valinta ja syyskuun 2026 ajankohta muodostavat kokonaisuuden, jossa yhdistyvät suoraan neljä operatiivista ja strategista painopistettä:

  1. Itämeren ja Arktisen alueen SIGINT/ELINT-kartoitus: Pirkkala toimii ihanteellisena hyppylautana pohjoiselle suorituskyvylle. Sieltä ilmaan nouseva signaalitiedustelukone saavuttaa muutamassa minuutissa Suomenlahden, Itämeren ja Pohjois-Suomen kriittiset ilmatila-alueet – eli täsmälleen ne rajanpinnan kaistat, joilla vastustajan tutka- ja emitterisäteily käy kuumimpana. Ranska kartoittaa, millaisessa elektronisessa toimintaympäristössä Itämerellä ja arktisella alueella tänään operoidaan.
  2. NATO-integraatio ja ISR-tiedonjako: Suomen NATO-jäsenyyden myötä erillisistä kansallisista tilannekuvista on siirrytty yhteisen tilannekuvan rakentamiseen. Pirkkalassa testataan käytännössä, kuinka Ranskan keräämä elintärkeä elektroninen tiedustelutieto (Intelligence, Surveillance, and Reconnaissance, ISR) sulautetaan viiveettömästi suomalaiseen ja NATO-tason ilmapuolustuksen tilannekuvaan.
  3. Tukikohtakonsepti ja hajautus (ACE): NATO-doktriinissa painotetaan nykyisin raskaasti Agile Combat Employment (ACE) -toimintamallia. Ranska harjoittelee kykyä siirtää suorituskykyinen operatiivinen osasto nopeasti pohjoisen kumppanimaa NATO-tukikohtaan (Satakunnan lennosto, Pirkkala) ja ylläpitää sieltä käsin taistelulentoja ilman riippuvuutta Ranskassa sijaitsevasta kiinteästä kotitukikohta infrastruktuurista.
  4. BIFROST / Joint ISR -yhteistoiminta: Syyskuun monikansallisissa harjoituksissa Mirage 2000D ei toimi pelkkänä maataistelukoneena, vaan ennen kaikkea taktisena ELINT-tietolähteenä ja maalitiedon muodostajana monikerroksisessa ilmasodan ja elektronisen sodankäynnin verkossa.

ASTAC-podi – Sähkömagneettisen taajuusalueen viikate

Koneen mahapuolelle asennettu Thales ASTAC (Analyseur de Signaux Tactiques) on noin 400 kilon painoinen elektronisen tiedustelun (ELINT/ESM) erikoistyökalu. Kyseessä ei ole mikään tavanomainen passiivinen varoitustutka, vaan erittäin tarkkaan interferometriteknologiaan perustuva analyysijärjestelmä.

Järjestelmä haravoi radiotaajuusspektriä (erityisesti SHF- ja UHF-alueilla) ja pystyy tunnistamaan, luokittelemaan ja paikantamaan vastustajan emitterit reaaliajassa. Praktisesti tämä tarkoittaa sitä, että kun vastustajan maavalvontatutka, ilmatorjuntapatterin maalinosoitustutka tai hävittäjän tulenjohtotutka avaa säteilynsä, ASTAC kaappaa signaalin, määrittää sen tarkan suunnan ja sijainnin sekä syöttää tiedot verkkoon. Se luo taktisen “elektroniset silmät ja korvat” -kartan suoraan taistelukentän ylle.

Mirage 2000D RMV – Veteraanin uusi elämä

Moni saattaa pitää Mirage 2000 -konetta jo eläkeläisenä, mutta Ranskan ilmavoimien toteuttama RMV (Rénovation Mi-Vie eli elinkaaripäivitys) muutti tilanteen täysin. Päivityksessä koneen vanhentunut analoginen elektroniikka heitettiin mäkeen ja korvattiin modernilla digitaalisella lasiohjaamolla, uusilla avioniikatietokoneilla, nykyaikaisilla datalinkeillä ja avoimella ohjelmistoarkkitehtuurilla.

Kahteen mieheen operoitava Mirage 2000D RMV (ohjaaja edessä, ase- ja järjestelmäupseeri takana) on täsmäiskujen ja tiedustelun tehopakkaus:

  • Monipuolinen aseistus ja sensorit: Koneeseen on integroitu CC-630 30 mm tykkipodi maamaaleja ja lähitaistelua varten sekä MICA IR -ilma-merkkiohjukset omasuojaan. Kone kantaa samanaikaisesti laser- ja GPS-ohjattuja täsmäpommeja (GBU-48, GBU-50, AASM, SCALP-EG) sekä kehittyneitä tiedustelu- ja maalituskoteloita (TALIOS ja ASTAC).
  • Matalalennon ja ohjaamotyön työnjako: Matalalla ja monimutkaisessa elektronisessa taistelukentässä lennettäessä takapenkin järjestelmäupseeri keskittyy täysin sensorien, ASTAC-podin ja datalinkkien hallintaan samalla kun ohjaaja keskittyy lentämiseen ja maastonmuotojen hyödyntämiseen.

RMV-päivitys pitää Ranskan 50 Mirage 2000D -koneen laivueen terävässä iskussa 2030-luvulle saakka, toimiessa kuudennen sukupolven järjestelmiä odotellessa Rafalen rinnalla kustannustehokkaana ja suorituskykyisenä työjuhtana.

Nostalgiaa: Kone, joka oli vähällä tulla Suomeen

Kun Ranskan delta-siipi kaartaa Pirkkalan kiitotielle, suomalaisella ilmailuväellä herää väkisinkin tietty muisto mieleen. Mirage 2000 oli mukana Suomen Ilmavoimien legendaarisessa DX-hävittäjähankinnassa 1990-luvun alussa, kun korvaajaa haettiin vanhenevalle MiG-21- ja Draken-kalustolle.

Ranskalaiset kauppasivat Suomelle Mirage 2000 -konetta erittäin aggressiivisesti. Miksi se ei silloin tullut valituksi, ja miksi Yhdysvaltain F/A-18 Hornet vei voiton?

  1. Järjestelmä- ja ohjusintegraatio: Suomi haki monitoimihävittäjää, jolla olisi erinomainen ilmojen suorituskyky ja johon oli helppo integroida yhdysvaltalaiset AMRAAM-näköetäisyyden ulkopuolelle yltävät ilma-to-ilma -ohjukset. Miragen asejärjestelmä oli tuolloin vahvasti sidottu Ranskan omaan teollisuuteen ja Matra-ohjuksiin, mikä olisi nostanut kynnystä, riskejä ja kustannuksia.
  2. Kaksimoottorisuus ja pohjoiset olosuhteet: Suomen ilmailustrategit painottivat kaksimoottorisuutta turvallisuustekijänä Pohjolan ankarissa sääolosuhteissa ja pitkillä siirtymillä – tämä satoi suoraan Hornetin laariin yksimoottorista Miragea vastaan.
  3. Elinkaarikustannukset ja suorituskyky maaperällämme: Vaikka Mirage 2000 oli ketterä ja ilmailudynamiikaltaan upea koneyksilö, Hornet tarjosi kokonaisvaltaisemman paketin elinkaarikustannuksiltaan, suorituskyvyltään sekä suoralta yhteensopivuudeltaan länsimaisen avioniikan ja suomalaisen hajautetun maantietukikohtakonseptin kanssa.

Nyt, yli kolme vuosikymmentä myöhemmin, tuo sama ranskalainen deltasiipi kuitenkin laskeutuu Suomen maaperälle – ei enää tarjouskilpailun kokelaana, vaan NATO-liittolaisena, jonka kanssa jaetaan saman ilmatilan elektroninen tilannekuva. Syyskuu 2026 Pirkkalassa osoittaa, että kylmän sodan klassikko osaa edelleen kärkkyä taajuuksilla paremmin kuin monet nuoremmat haastajansa.

On se vaan niin kaunis kone.

Posted in Baltic situation, ilmavoimat, informaatiosota, NATO, NATO jäsenyys, SEAD | Tagged , , , , | Leave a comment

Ilmanarmada Lapin pelastajaksi: Miksi haavoittuneiden ja potilaiden evakuointi siirtyy ilmaan

Posted on September 10, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Lapin läänin sairaanhoidon tukena toimivat helikopteripumput tekevät korvaamatonta työtä, ja lääkintähelikopterit ovat maamme etäisimpien alueiden ja vaikeimpien kelien pelastustoimen selkäranka. Mutta kun katsotaan Lapin karttaa, etäisyyksiä ja maamme tulevia turvallisuusuhkia, on sanottava ääneen se, mitä moni virkamies ja poliitikko pelkää sanoa: nykymallinen maantieambulansseihin tukeutuva sairaankuljetus on Lapin etäisyyksillä ja kriisiolosuhteissa hidas, haavoittuva ja auttamattomasti vanhentunut.

Miehittämättömät evakuointidroonit ja autonomiset eVTOL-alukset eivät ole enää tieteiselokuvien rekvisiittaa. Niitä ovat toiminnassa ja testissä maailmalla juuri nyt. Kysymys kuuluu: miksi me odotamme, että joku muu ottaa ne käyttöön ensin?

Pelikentän laitteet: Mitä maailmalla on tarjolla?

Kun puhutaan haavoittuneen tai vakavasti sairaan ihmisen evakuoinnista, kyseeseen ei tule mikään Verkkokaupan muovinen kuvausdrooni 49,90€. Tarvitaan laitteita, jotka nostavat potilaan, lääkinnälliset laitteet ja kestävät Pohjoisen sääolosuhteet.

Järjestelmä / ValmistajaMaaTyyppi / VoimalinjaKantama & NopeusValmiusaste & Tila
Cormorant / AirMule (Tactical Robotics)IsraelTurbiini / Ducted fan ratkaisu (VTOL)~50–100 km / 180 km/hTestiproto. Testattu taistelukenttäolosuhteissa. Potilas suojatussa rungossa.
DP-14 Hawk (Dragonfly Pictures Inc.)USAPolttomoottori / Kaksiroottorikopteri~300 km luokkaa / 230 km/hKoekäytössä. autonominen reittipistenavigointi.
EHang 216L (EHang)KiinaSähkö / Moniroottorinen eVTOL~30 km / 130 km/hSertifioitu Kiinassa. Kaupunkikäyttöön soveltuva sähköalusta.
VoloCity (Volocopter)SaksaSähkö / 18-roottorinen eVTOL35 km / 110 km/hKoekäytössä. Testattu Saksin pelastuspalvelussa lääkärin siirtoihin. Yhtiö ajautui maksukyvyttömyysmenettelyyn
T-600 / T-150 (Malloy Aeronautics)UK Sähkö (Raskas kopteri)~30–80 km / 140 km/hValmis. T-150 Käytössä RNllä ja Ukrainan rintamalla. T-600 kokeilukampe

Cormorant (AirMule): Raskaaseen käyttöön ja ahtaisiin paikkoihin

Cormorantin valtti on sen koteloitu roottorijärjestelmä. Koska pyörivät lavat ovat rungon sisällä, aluksella voidaan laskeutua ahtaisiin kaupunkiympäristöihin, metsäaukeille tai rakennusten väliin ilman pelkoa roottoreiden osumisesta puustoon. Potilas sijoitetaan rungon sisään suojattavaan ja lämmitettyyn kapseliin, mikä on arktisissa oloissa elinehto.

DP-14 Hawk: Pitkän matkan nopeuskone

Hawk mahtuu koottuna perävaunuun, ja sen pystyy laittamaan ilmaan parissa minuutissa. Sen kantama (aina 300 km asti) ja nopeus (230 km/h) ovat luokkansa kärkeä. Todellinen nopeus ja käyttömatka riippuu niinkuin kaikilla lentohärveleillä lopullisesta kuormasta ja lentonoprofiilista. Mikä tärkeintä: Hawk kykenee lentämään täysin autonomisesti ilman GPS-yhteyttä, mikä on ratkaisevaa elektronisen häirinnän alaisena.

EHang 216L & Volocopter VoloCity: Siviilitaajamien sähkökiitäjät

Nämä alustat edustavat siviilipuolen sähköistä kehitystä. EHang tarjoaa toimivan automaation ja Volocopter äärimmäisen matalan melutason sekä korkean redundanssin (18 roottoria). Valitettavasti niiden suorituskyky tyssää akkuteknologiaan: ne sopivat kesäiseen taajama-ajoon, eivät Lapin pakkasiin ja satojen kilometrien etäisyyksille.

Malloy Aeronautics T-600: Taktinen kenttätyöjuhta

Brittiläinen Malloy on tehty sotimaan. Se on yksinkertainen, modulaarinen ja kantaa yli 200 kilon hyötykuorman. Potilas kuljetetaan runkoon kiinnitettävässä ulkoisessa kapselissa.T-150/600 on mielenkiintoinen siksi, että britit ovat nimenomaan testanneet raskaan UAS:n käyttöä etulinjan logistiikassa. “Ulkoinen kapseli” tietenkin herättää kysymyksiä.

Kaksi skenaariota: Kesäinen Inari vs. Sotilaallinen Savukoski

Lasketaan auki, mitä tämä tarkoittaa käytännössä. Käytetään vertailussa Cormorant-tyyppistä turbiinikäyttöistä droonia, joka tarjoaa noin 180 km/h matkanopeuden ja suojatun tilan potilaalle.

Skenaario 1: Kesäilta – Vanhuksen pikaevakuointi Inarista LKS:aan (Rovaniemi)

  • Olosuhteet: Kesäilta, rauhallinen liikenne, ei häirintää.
  • Matka: Inari–Rovaniemi (LKS) lintutietä ~260 km (maanteitse VT4 ~330 km).

Hälytys ja aktivoituminen 00:00 Hälytys LKS:n ja Inarin alueelle. Inarin lähin ensihoitoyksikkö aktivoituu. Drooni käynnistetään tukikohdassa.

potilaan luona Inarissa 00:15 Ambulanssi saapuu vanhuksen luo. Ensihoidollinen vakautus ja valmistelu ilmakuljetukseen.

Lastaus drooniin 00:25 Drooni laskeutuu Inarin kentälle/aukiolle. Vanhus siirretään ilmastotuun ja paineistettuun kapseliin. Etämonitorointi kytketään.

Nousu ja matkalento 00:30 Drooni ottaa matkakorkeuden. Suora reitti Inari–LKS (260 km) matkanopeudella 180 km/h.

Laskeutuminen LKS:n helideckille 01:57 Lentoaika n. 1 h 27 min. Drooni laskeutuu suoraan Lapin keskussairaalan pihalle/helipadille.

Potilas hoitotilassa 02:05 Potilas siirretty päivystykseen. Kokonaisaika 2 tuntia 5 minuuttia.

Aikasäästö: Tavallisella maantieambulanssilla ajo VT4:ää pitkin kestäisi hälytyksineen ja lastauksineen vähintään 3,5–4 tuntia. Drooni puolittaa kriittisen viiveen.

Skenaario 2: Keskitalvi – Haavoittuneen taistelijan evakuointi Savukoskelta LKS:aan

  • Olosuhteet: -17 °C pakkasta, pimeää, lumisadetta. GPS-häirintä päällä. Tiet tukossa prikaatien kuljetuksista molempiin suuntiin (maantienopeus maassa max 30 km/h).
  • Matka: Savukoski–LKS lintutietä ~150 km.

CASEVAC-pyyntö 00:00 Taistelukentän lääkintäpaikka pyytää ilmaevakuointia Savukosken maastossa. Tiet ovat maamaastossa täysin tukossa.

Turbiinin esilämmitys ja lähtö 00:10 Lähistöllä oleva turbiinidrooni esilämmitetään nopeasti ja käynnistetään.

Lento evakuointipaikalle (LZ) 00:25 Drooni lentää matalalla maastonmuotoja seuraten, vaihtoehtoista navigointia käyttäen, esimerkiksi INS:n ja maastonvertailun yhdistelmällä.

Lastaus lumisella aukealla 00:40 Laskeutuminen Savukoskelle. Taistelupelastajat siirtävät haavoittuneen lämmitettyyn potilaskapseliin (hypotermian torjunta).

Lento LKS:aan 00:50 Matalalento kohti Rovaniemeä. Vastatuulesta ja kelistä johtuen matkanopeus ~140 km/h.

Laskeutuminen ja luovutus 01:55 Laskeutuminen LKS:n lumesta raivatulle helipadille. Haavoittunut luovutettu kirurgille klo 02:05.

Aikasäästö: Ruuhkautuneessa prikaatiliikenteessä ja lumipölyssä pyöräajoneuvoilta menisi Savukoskelta Rovaniemen LKS:aan 5–7 tuntia. Droonilla hän on ison sairaalan leikkauspöydällä kahdessa tunnissa, eikä JSP:llä tai kenttäsairaalassa.

Fysiikan tylyt tosiasiat: Sähkö vs. Nestemäinen polttoaine

Moni vihreää siirtymää hehkuttava poliitikko haaveilee akkutoimisista lentotakseista sairaankuljetuksessa. Lapissa se unelma kaatuu suoraan fysiikan ja aerodynamiikan peruslakeihin.

  • Energiatiheyden valtava kuilu: Lentopetrolin tai bensiinin energiatiheys on noin 12 000 Wh/kg. Nykyaikaisten parhaiden litiumakkujen energiatiheys pyörii tasolla 250–300 Wh/kg. Polttoaine on yli 40 kertaa energiatiheämpää kuin paras akku.
  • Pystynousun (VTOL) tehorosvo: Kopterin pystysuora nousu ja ilmaan jäänti kuluttavat valtavasti virtaa. Sähködrooni saattaa kuluttaa 20–30 % akkutehostaan pelkästään siihen, että se nousee ilmaan ja laskeutuu.
  • Pakkasen tappava vaikutus: -17 °C pakkasessa akun sisäinen vastus kasvaa rajusti. Akkukapasiteetista sulaa paljon pois.
  • Muotoseikat ja ilmanvastus: Moniroottoriset sähkömultikopterit ovat ilmanvastukseltaan epäedullisia. Niiden matkanopeus jää 100–120 km/h tasolle.

Tulos: Sähködroonilla saavutetaan Lapissa parhaimmillaankin turhan lyhyt kantama. Jos laite joutuu välilataukseen sanotaan 50 km välein, se on hitaampi kuin traktori maantiellä. Tällä hetkellä pitkän matkan ja raskaan hyötykuorman Lapin evakuointitehtävissä turbiini- tai polttomoottoripohjainen ratkaisu näyttää huomattavasti realistisemmalta kuin puhtaasti akkukäyttöinen VTOL.

PV ja LapHa: Aika riisua siilot ja yhdistää resurssit

Tässä tullaan suomalaiseen hallintobyrokratiaan. Lapin hyvinvointialue (LapHa) pähkäilee rahojensa ja pitkien sairaankuljetusmatkojen kanssa. Puolustusvoimat (PV) taas pähkäilee, miten haavoittuneet saadaan pois maastosta, kun maantiet ovat tykistökeskitysten, miinoitteiden tai omien joukkoryhmitysten tukkimia.

Onko mitään järkeä siinä, että molemmat organisaatiot puuhastelisivat omia erillisiä hankkeitaan? Ei mitään.

  1. Yhteishankinta ja yhteiskäyttö: PV ja LapHa voisivat luoda yhteisen arktisen evakuointidrooni-laivueen. Rauhan aikana laitteisto on ensihoidon ja LapHan käytössä – valmiudessa sijoitettuna esimerkiksi Rovaniemelle, Sodankylään ja Ivaloon.
  2. Kaksikäyttöteknologia (Dual-Use): Kalusto, huolto, ohjausjärjestelmät ja operaattorikoulutus pidetään samana.
  3. Päivittäinen suorituskyky: Kun laitteilla lennetään rauhan aikana siviilipotilaita Inarista tai Enontekiöltä LKS:aan, järjestelmän toimintavarmuus, taktiikka ja operaattorien rutiini hioutuvat huipulleen.
  4. Kriisinajan siirtymä: Poikkeusoloissa laivue alistetaan sotilaskäyttöön tai jaetaan siten, että osa laitteistosta jatkaa siviilivalmiudessa ja osa siirtyy suoraan taistelukentän CASEVAC-tehtäviin.

Kapasiteetti ja suorituskyky (Throughput): Siviili vs. Sotilaskäyttö

Montako droonia tarvitaan ja millainen kuljetuskapasiteetti (throughput) niillä saavutetaan?

Tarkkaa laivueen kokoa ei voida määritellä ennen kuin käytettävä ilma-alustyyppi, kuorma, toiminta-aika, huoltovaatimukset ja tehtäväprofiili tunnetaan. Esimerkiksi neljän aluksen järjestelmä voisi jo muodostaa käyttökelpoisen kokeilulaivueen. Niillä lennettäisiin “leikisti” 4-10 keikkaa päivässä. Tietenkin vähän riippuen viitä, kuinka laitteet toimitetaan takaisin “kustannuspaikoille”.

Aika herätä todellisuuteen

Maantieambulanssi on erinomainen peli asvaltilla ja lyhyillä matkoilla. Mutta Lappi ei ole mikään Ruuhka-Suomi. Etäisyydet mitataan kilometrit, talvi kestää puoli vuotta ja turvallisuusympäristömme on muuttunut pysyvästi.

Teknologia on jo siinä pisteessä, että raskaan miehittämättömän VTOL-evakuointijärjestelmän kehittämistä ja kokeilemista Suomessa ei enää voida perustellusti pitää science fictionina. Lapin etäisyydet ja poikkeusolojen liikenneinfrastruktuurin haavoittuvuus tekevät juuri Lapista Suomessa poikkeuksellisen järkevän paikan tällaisen dual-use-järjestelmän kokeilulle.. Kysymys LapHalle ja Puolustusvoimille kuuluu: Aletaanko hommiin yhdessä nyt, vai korjataanko pahanmakuisia hedelmiä vasta sitten, kun ensimmäinen kriisi osoittaa maantiekuljetusten mahdottomuuden?

Posted in ilmavoimat, Jotain aivan muuta, Skenaariot, Teknologia | Tagged , , , , | Leave a comment

Saabin lennokki ei ole ampuja – se on maalinosoittaja ja uhrautuva saalistaja

Posted on September 9, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Ilmailutoimittajat ja PR-osastot tykkäävät piirtää kalvoja, joissa miehitön taistelukone kantaa kuusi ohjusta, väistää tutkia kuin haamu ja ratkaisee ilmasodan yksinään. Paskapuhetta.

NanoBanan kuva siitä miltä SEAD DEAD skenaario näyttäisi.

Fysiikka ja talous tulevat vastaan heti, kun koneesta yritetään tehdä häivekone eli niin sanottu stealth-alusta. Jos koneeseen halutaan matala tutkapinta-ala (RCS), kaikki aseet on mahdutettava rungon sisäiseen aseruumaan. Kun kyseessä on yksimoottorisen kokoluokan lennokki, se aseruuma ei ole mikään ruotsinlaiva.

Otetaanpa kylmä ja rehellinen katsaus siihen, miten Saabin uusi A3-001-alusta oletettavasti oikeasti toimii, mitä tavaraa sieltä ruotsalaisten hyllystä mukaan saadaan, ja miksi koko kuvion aivot ja nyrkki pysyvät edelleen miehitetyssä Gripen E/F -hävittäjässä. Kyse on siis valistuneesta arvauksesta.

Rooli: A-pisteen raivaaja ja sensorialusta (SEAD/DEAD)

Länsimainen tapa sotia perustuu ilmaherruuteen. Nykyaikainen integroitu ilmapuolustus — kuten pitkän kantaman S-300- ja S-400-sarjat sekä niitä suojaavat lyhyen kantaman Pantsirit — tekee korkealta lentämisestä kuitenkin varman itsemurhan. Tämmöinen suoja on toki puhkaistavissa, kuten Israelin F-35 Adirit Syyrian Damaskoksessa osoittivat, mutta kyllä moinen kyky täytyy saada F-35 kalustosta huolimattakin.

Tässä A3-001 astuu peliin, sillä sen tehtävä ei ole, todennäköisesti, toimia itsenäisenä ilmaherruushävittäjänä. Kukaan ei rakenna kalliilla pienen tutkapinta-alan robottia pelkästään ampuakseen kaarretaisteluja ilmasssa.

Profiililtaan lennokki toimii ensisijaisesti keihäänkärkenä. Se lentää 50–100 kilometriä miehitetyn Gripenin edellä sensorit toiminnassa ja ottaa ensimmäisen kontaktin. Lennokki toimii uhrautuvana maalinetsijänä, joka pakottaa vihollisen käynnistämään omat tutkansa. Kun vihollisen ryhmitys reagoi ja ampuu lennokkia, sen paljastunut sijainti koordinaatteineen syötetään kytkettyyn verkkoon Saabin oman taktisen datalinkin kautta. Samaan aikaan lennokki aloittaa aktiivisen elektronisen hyökkäyksen, joka sokaisee ja häiritsee vihollisen järjestelmiä riisuen ilmatorjunnan hampaat ennen kuin ihmispilotti saapuu varsinaiselle ampuma-etäisyydelle.

Aseistus: Mitä mahtuu ruumaan?

Koska ulkoisia ripustimia ei voida käyttää stealth-muotoilun säilyttämiseksi, ollaan täysin sisäisen aseruuman tilavuuden armoilla. Saabin ja sen eurooppalaisten kumppanien valikoimasta löytyy täsmälleen SEAD/DEAD-tehtävään sopiva paletti. Ripustimet muodostava siiven ja rungon väliin sopivia 90 asteen kulmia, jota tuottavat vaikeasti hallittavia tutkasäteilyn heijastuskuvioita, jotka tekevät sitten häiveominaisuudet tyhjiksi.

Alustan pääaseeksi tulee todennäköisesti MBDA:n ja Saabin yhteistyössä kehittämä SPEAR-sarja. Tämä suihkumoottorilla varustettu pienen kokoluokan risteilyohjus yltää yli 140 kilometrin kantamaan. Lennokin ruumakokoon suhteutettuna A3-001 pystyy kantamaan arviolta neljästä kahdeksaan tällöin asejärjestelmää. Taktisesti merkittävin on tässä skenaariossa SPEAR-EW-versio, joka toimii aktiivisena häirintä lähettimenä ja tarvittaessa harhautusmaalina. Kun lennokki laukaisee neljä tällöin laitetta ilmaan, vihollisen tutkaruudulle ilmestyy neljä valheellista hävittäjämaalia, samalla kun “terävät” SPEAR 3 -versiot hoitavat maalitetu kohteet. SPEAR EW toimii käsittääkseni juurikin parhaiten häirintälähettimenä. Käytin niitä aikoinan tutkiessani HX-kandidaatteja eri skenaarioissa 2020-2021 “Command modern warfare” peliympäristössä. (Juu tiedän, että kyseessä on peliympäristö, mutta siihenaikaan se oli paras siviileille tarjolla oleva. Nyt tilanne on hieman muuttunut, kun siviilit saavat ohjelman professional versioita aika kovaan hintaan.)

Mikäli ruotsalaiset päätyvät integroimaan järjestelmään yhdysvaltalaisia täsmäpommeja, kuten GBU-39 Small Diameter Bomb -pommeja tai GBU-53/B StormBreaker -aseita, näitä mahtuu ruumaan helposti neljä kappaletta kiinteiden tutka-asemien ja komentovaunujen tuhoamiseen.

Sitä vastoin pitkän kantaman Meteor-ilmatilantietaasteilujärjestelmä on yli 3,6 metrin pituudellaan niin massiivinen, että A3 pystyy tuskin kantamaan kuin korkeintaan 1–2 ohjusta sisäisesti. Reaalitilanteessa lennokki ei kannakaan Meteoreja itsenäistä laukaisua varten, vaan se korkeintaan kantaa niitä hätävarana tai maalaa kohteita taustalla lentävän Gripenin ampumille ohjuksille.

AREXIS-omasuojajärjestelmä: Pelin todellinen ratkaisija

Tässä kohdassa julkinen analytiikka nukkuu usein onnensa ohi. SAAB ei ole pelkkä lentokonerakentaja, vaan se on maailman kärkiluokan elektronisen sodankäynnin talo. Saksa valitsi vastikään SAABin Arexis-järjestelmän omiin Eurofighter EK -elektronisen sodankäynnin koneisiinsa korvaamaan tarpeen hankkia amerikkalaista kalustoa.

Arexis-järjestelmän ydin perustuu AESA-tutkatekniikkaan ja Galliumnitridi-puolijohteisiin, mikä mahdollistaa valtavan lähetystehon suhteutettuna pienen lennokin fyysiseen kokoon ja virrankulutukseen. Järjestelmä hyödyntää kognitiivista ehkä/todennäköisesti tekoälyohjattua elektronista sodankäyntiä, eli se ei nojaa pelkästään tietokantoihin tallennettuihin tutkasignaaleihin. Arexis kykenee tunnistamaan entuudestaan tuntemattomia vihollisen signaaleja reaaliajassa, luomaan niille sopivan häirintäalgoritmin lennosta ja sokaisemaan uudetkin uhat välittömästi.

Mikä parasta A3-lennokin kannalta, Arexis-antennisto voidaan integroida suoraan lennokin siipien reunoihin ja runkorakenteisiin. Näin lennokista tulee itsessään raskas, lentävä häiriölähde ilman, että siipien alle täytyy ripustaa stealth-muotoilun tuhoavia erillisiä EW-säiliöitä.

Työnjako: Emil Gripen on edelleen se, joka vetää liipaisimesta

Puheet täysin autonomisesta tappajarobotista ovat toistaiseksi sotilaallista ja poliittista satua. Lainsäädäntö, eettiset reuna-ehdot ja ennen kaikkea nykyaikaisen sodankäynnin rankka elektroninen häirintä rajoittavat autonomisten robottien käyttöä. Jos lennokki jää taistelukentällä yksin datalinkkien pimentyessä, sen täytyy toimia tiukasti rajatun autonomian puitteissa, eikä se saa laukaista raskasta asetta ilman ihmisen varmistusta.

Siksi taktinen työnjako muodostuu selkeäksi kokonaisuudeksi:

Lennokki eli A3-001 toimii edellä lentävänä tiedustelijana ja sokaisijana, joka pysyttelee säteily- ja tutkapimeänä siihen asti, kunnes se avaa Arexis-häirinnän. Kone laukaisee SPEAR-EW-valemaalit, pakottaa vihollisen paljastamaan ryhmityksensä ja välittää tarkan AESA-tutkakuvan taaksepäin.

Miehitetty kaksipaikkainen Gripen F toimii ilmailun komento- ja hallintapaikkana. Sen takaistuimella istuva taktinen upseeri kantaa päävastuun lennokkiparven ohjaamisesta, tilannekuvan analysoinnista ja taistelukentän koordinoinnista.

Varsinaisena nyrkkinä ja ampujana toimii raskaassa asekuormassa oleva Gripen E-hävittäjä, joka lentää turvallisen sadan kilometrin päässä taustalla. Kun A3-lennokki maalaa vihollisen S-400-patterin tai ilmakohteen, ohjaamossa istuva Emil Gripen lentäjä painaa nappia ja lähettää raskaat liitopommit tai Meteor-ohjukset matkaan.

Yhteenveto

Jos Saabin visio A3-001-alustasta toteutuu 2030-luvun taitteessa, ilmasssa ei nähdä mitään tieteiselokuvien itsenäistä robottihävitintä.

Käyttöön saadaan nopea, edullisempi ja yliääninen monitoimisensori. Sen tehtävä on ottaa ensimmäinen isku vastaan, riisua vihollisen ilmapuolustus elektronisesti sekä kineettisesti täsmäaseilla, ja pitää huoli siitä, että oikea ihminen Gripenin puikoissa säilyy hengissä tekemässä lopulliset tappopäätökset. Se on pragmaattista ruotsalaista sotilasinsinööritaitoa parhaimmillaan.

Hmm. Kuuli nimi olisi varmaan Gripen T niinkuin TERMINATOR

Posted in SEAD, Skenaariot, teknologia, Teknologia | Tagged , | Leave a comment

High-Altitude Hype Meets Nordic Reality: The Truth About the Finnish-Swedish Joint Air Surveillance Deal

Posted on September 8, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

If you have spent any time browsing NATO defense forums, MilTwitter, or YouTube OSINT channels over the past few weeks, you have almost certainly bumped into dramatic thumbnails featuring F-35s and JAS-39 Gripens banking dramatically over snow-capped peaks in formation.

Three fighter jets flying over a snowy airbase and frozen lakes
This is what AI thinks about Air patrolling in north. Not bad IMHO.

The Western defense commentary machine loves a good narrative. Ever since Stockholm and Helsinki formally integrated into NATO’s Northern Flank, Anglo-American commentators have been practically salivating over what they describe as a “Seamless Baltic Air Wall”—a near-mythical shield where Finnish and Swedish radars merge into a single AI-driven supergrid, sending scrambled fighters intercepting Russian incursions within milliseconds.

It sounds brilliant on paper. It looks even better in a 4K YouTube video set to heavy synthwave music.

The Narrative vs. The Nuts and Bolts

As usual, the international hype train gets the broad strokes right, but misses the operational meat. Outside of Finland and Sweden, much of the NATO blogosphere treats this integration as a sudden, magical transformation brought on purely by signed papers in Brussels.

What the slick NATO promotional reels rarely mention is that Suomen ja Ruotsin ilmatilavalvonnan ja alueellisen koskemattomuuden turvaamisen yhteistyö isn’t a hasty post-2022 patch job. It is the logical culmination of two decades of painstaking, quiet tactical work—specifically the Cross Border Training (CBT) routines that Finnish Hornet and Swedish Gripen pilots have been flying out of Rovaniemi, Luleå, and Bodø since long before anyone in Washington cared to look at a map of the Bothnian Bay.

Since late winter 2026, FAF pilots and ground crews have been working overtime in south-eastern Finland. Temporary flight and maritime restrictions have been imposed practically every week, alongside constant patrolling and scrambles. Such a sustained operational tempo inevitably eats into training capacity and, over time, risks eroding standards. So assistance from the SwAF is more than welcome

When Western defense analysts write about the new agreements allowing Swedish forces—including Gripen detachments, naval assets, and land-based radar nodes—to directly support Finnish Territorial Integrity Surveillance (TVI) and vice versa, they talk about it like a revolutionary strategic leap.

To an operational planner in Tampere or Luleå, however, it’s simply codifying what was already necessary: converting peacetime operational flexibility into legally binding, continuous NATO Integrated Air and Missile Defence (IAMD).

Why the Anglo-American Media Is Obsessed With It

There are three main reasons this joint surveillance framework is currently generating so much noise in English-language defense circles:

  1. The Tactical Synergy of the Mix (F-35 + Gripen E): Western air power analysts love force-multiplier math. Finland’s ongoing transition to the F-35A brings low-observable sensing and advanced sensor fusion, while Sweden’s GlobalEye AEW&C adds a powerful airborne early-warning and surveillance capability. Combined with Sweden’s Gripen C/E fleet—designed from the outset for dispersed operations from road bases and rapid turnarounds—the Nordic airspace becomes an operational nightmare.
  2. The “Gray Zone” Problem becomes harder to exploit: International commentators correctly recognize that the Baltic Sea region is currently the world’s primary laboratory for sub-threshold provocation: GPS jamming, unannounced dark-fleet maritime movements, and rogue drone incursions. The joint framework helps close the bureaucratic ‘dead zone’ at the border. A radar track detected off the coast of Vaasa or Haparanda no longer has to wait for a new round of diplomatic clearance; relevant data can be shared across the Gulf of Bothnia in near real time
  3. Strategic Depth and Dispersion: English-language analysis frequently highlights the sheer landmass of the Nordic region. By treating Finnish and Swedish airspace as a single operational theater, air command can scatter assets across dozens of road bases from Lapland down to Gotland.

The Cold Water: What the Hype Clips Leave Out

While the hype is understandable, realistic military analysis demands we look at the friction points. A 10-minute YouTube video praising Nordic efficiency rarely deals with the unglamorous realities of military integration:

  • Data-Link Mechanics and Security: Merging two sovereign air defense picture systems (Ilmatilannekuva) into a near-real-time feed sounds simple until you have to deal with legacy cryptographic standards, NATO Link-16 bandwidth limitations, and national data-handling classifications.
  • Targeting and Rules of Engagement (ROE): Identifying a target jointly is one thing; deciding who fires the kinetic interceptor or executes the electronic attack in a complex, ambiguous peacetime incident is another. ROE alignment requires absolute legal precision between Finnish and Swedish defense legislation.
  • Sustained Readiness Costs: Running high-tempo radar coverage, continuous fighter scrambles, and joint maritime patrol flights costs money, flight hours, and airframe life. It requires ground crews working in sub-zero conditions at dispersed sites, day in and day out—not just during high-profile NATO exercises like Cold Response.

The Bottom Line

The international defense community is right to be impressed by what Finland and Sweden are building together. It creates a formidable deterrent in Northern Europe that fundamentally alters the calculus for Northern Fleet aviation and Baltic operations. As a side note: when Russia runs its Zapad exercises every other year, one recurring premise in the northern scenarios is that the enemy has achieved air superiority.

However, we shouldn’t let glossy foreign media edits obscure the reality. This isn’t magic, and it isn’t a video game. It is hard-nosed, pragmatic military engineering built by two nations who understand their geography, know their adversary, and have zero time for strategic wishful thinking.

The air wall isn’t built on press releases. It’s built on cold metal, shared tactical doctrine, and pilots who know every highway strip between Rovaniemi and Norrbotten by heart.

Posted in Baltic situation, hybridisota, ilmavoimat, in English, merivoimat, NATO, Suomi ja Ruotsi | Tagged , , , | Leave a comment

Euroopan unohdetut rintamalinjat – Kroatian viisukohusta Szigetvárin sankaritarinaan

Posted on September 7, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Vuoden 2026 Euroviisuissa muinaisessa toukokuussa nähtiin outo tilanne. Kroatian edustaja, etno-pop-yhtye Lelek, esitti balladin “Andromeda”. Suurin huomio kiinnittyi laulajien kasvoihin ja käsiin maalattuihin perinteisiin symboleihin. Kun Israelin televisioyhtiö KAN erehtyi vitsailemaan sosiaalisessa mediassa tatuointien näyttävän ”överiksi menneiltä hennatatuoinneilta Eilatissa”, syntyi välitön diplomaattinen selkkaus. Lelek totesi tylysti, että viihdekoneisto pilkkasi vuosisatoja kestäneen sorron ja naisten kärsimyksen symboleita.

Wikipediasta napattu kartta Sziegewarin linnoituksesta.

Mistä näissä tatuoinneissa on kyse? Kyseessä on sicanje-perinne (tai bocanje), joka syntyi Balkanilla osmanivallan aikana. Kun islamilainen suurvalta alisti alueen kristityt, katoliset äidit, alkoivat tatuoida tyttäriensä ihoon – ranteisiin, rintaan ja jopa kasvoihin – kristillisiä ristejä ja muinaisia symboleita. Kyseessä ei ollut muoti, vaan raaka suojautumiskeino. Tatuointi merkitsi tytön pysyvästi kristityksi, mikä esti heidän kaappaamisensa haaremeihin tai pakkokäännyttämisensä islamiin. Se oli ihoon hakattu liitto oman Vapahtajan, uskon ja identiteetin puolesta – ikuinen hylkimisreaktio valloittajaa vastaan.

Moderni monikulttuurisuusnarratiivi haluaa nähdä Euroopan ja kristinuskon aina historian synkkänä sortajana, mutta Balkanin ihoon kirjoitettu historia kertoo toista tarinaa. Koko muusta historiasta puhumattakaan.

Nykyhetken vaietut uhrit: Egypti ja Nigeria

Tämä sokeus historian realiteeteille ei rajoitu vain menneisyyteen, vaan se jatkuu parhaillaan. Egyptin koptikristityt elävät jatkuvan paineen alla. Heidän kirkkojaan pommitetaan, ja koptinaisia ja -tyttöjä siepataan järjestelmällisesti, pakkokäännytetään ja naitetaan muslimimiehille. Viranomaiset katsovat usein vierestä, kun vuosituhantinen, arabivalloitusta edeltänyt alkuperäisväestö yritetään hukuttaa demografiseen ja uskonnolliseen paineeseen.

Vielä verisempää jälki on Nigeriassa. Maan pohjois- ja keskiosissa islamistiset terrorismin muodot, kuten Boko Haram ja fulani-paimenien militantit ryhmät, käyvät avointa uskonsotaa kristittyjä maanviljelijöitä vastaan. Kyse on kirjaimellisesta teurastuksesta: kyliä poltetaan, kirkkoja tuhotaan sunnuntaimessujen aikana, ja tuhannet kristityt menettävät henkensä joka vuosi pelkästään uskonsa tähden. Länsimainen media vaikenee tai kuittaa nämä “resurssikonflikteina” tai “ilmastonmuutoksen aiheuttamina jännitteinä”, koska totuus ei sovi heidän ideologiseen sapluunaansa.

1300 vuotta rintamataistelua: Raymond Ibrahimin tutkimukset

Tämä vaikeneminen on jatkunut pitkään. Amerikkalais-egyptiläinen historioitsija ja tutkija Raymond Ibrahim on tehnyt uraauurtavaa työtä nostaessaan esiin kristittyjen ja islamin välistä todellista historiaa vuosiväliltä 600–1600. Teoksissaan, kuten Sword and Scimitar, Ibrahim osoittaa dokumentteihin perustuen, että länsimainen historiankirjoitus on luonut myytin, jossa ristiretket olivat “provosoimaton hyökkäys rauhanomaista idän kulttuuria vastaan”.

Ibrahimin tutkimukset paljastavat, että vuosisatojen ajan ennen ensimmäistäkään ristiretkeä islamilaiset kalifaatit olivat jo valloittaneet kaksi kolmasosaa silloisesta kristitystä maailmasta: Pohjois-Afrikan, Lähi-idän, Espanjan ja pyhät maat. Ristiretket olivat historiallisessa mittakaavassa vain myöhäinen, rajallinen ja pitkälti epäonnistunut puolustuksellinen vastareaktio tälle vuosisataiselle ekspansiolle. Idän ja lännen välinen rajapinta on ollut katkeamaton rintamalinja vuodesta 630 lähtien.

Eurooppalaisilla on ollut vähän rauhallisempaa vuodesta 1918 asti, Mutta Kreikkalaisten ja Gruusialaisten vainot tapahtuivat tuolloin. Nyt olemme katsoneet aiheelliseksi, jostakin syystä, päästää samaa tapahtumaan oman valtamme alla Euroopassa. MIKSI?

Wienin pelastaja ilman patsaan oikeutta

Kun osmanit etenivät syvemmälle Eurooppaan, ratkaiseva kohtaaminen nähtiin Wienin porteilla. 12. syyskuuta 1683 Puolan kuningas Juhana III Sobieski johti liittoutuneet kristityt joukot historian suurimpaan ratsuväen rynnäkköön. Siipihusaarit, englanniksi Winged Hussars, murskasivat suurvisiiri Kara Mustafan piiritysjoukot ja pelastivat Wienin – ja sen mukana koko Keski-Euroopan – varmalta tuholta.

Vaikka Sobieski on koko eurooppalaisen sivilisaation pelastaja, nyky-Wienissä tilanne on irvokas. Sobieskille on vuosia yritetty pystyttää virallista ratsastajapatsasta Kahlenbergin kukkulalle, taistelun todelliselle tapahtumapaikalle. Hanke on kuitenkin toistuvasti pysäytetty kaupungin poliittisen johdon toimesta. Syyksi on avoimesti sanottu pelko siitä, että patsas loukkaisi Wienin nykyistä, laajaa turkkilaistaustaista väestöä ja laukaisisi levottomuuksia tai mellakoita. Mies, joka pelasti kaupungin miekkalta ja kasnalaiset orjuudesta, on pyyhitty pois katukuvasta poliittisen korrektiuden tähden.

Verivero ja janitsaarit – sivilisaation tuhoamisen mekanismi

Se, mitä Sobieski Wienissä vastusti, oli järjestelmä, joka perustui alistamiselle. Yksi sen synkimmistä muodoista oli devširme eli niin sanottu poikavero. Osmanien valtakunta keräsi säännöllisesti valloittamiltaan kristityiltä alueilta, erityisesti Balkanilta, nuoria, terveitä poikalapsia verona valtiolle.

Nämä lapset revittiin irti perheistään, vietiin Konstantinopoliin, pakkokäännytettiin islamiin ja aivopestiin ankarassa kurissa. Heistä kasvatettiin janitsaareja – sulttaanin valiosotilaita ja fanaattisia iskujoukkoja. Järjestelmän julmuus oli täydellistä: nämä pojat lähetettiin myöhemmin takaisin omille kotiseuduilleen murtamaan omien vanhempiensa ja sukulaistensa vastarintaa. Se oli biologista ja kulttuurista sodankäyntiä, joka pyrki tuhoamaan alistettujen kansojen tulevaisuuden ja kääntämään heidän oman verensä heitä itseään vastaan.

Szigetvárin legenda ja “Sankarien saari”

Ennen Wienin piiritystä, Turkin sulttaanien valta hiipi Konstanopelin valloituksesta 1453 aina salaminsiivun verran eteenpäin: Kreivikunta kerrallaan ja kuningaskunta kerrallaan. Tältä ajalta ovat kuuluisia Vlad Tepes , eli Kreivi Drakula, ja monet muuta muslimeja vastaan taistelleet kansat ja ihmiset.

Tätä taustaa vasten nousee unkarilaisten ja kroaattien yhteinen, eeppinen sankaritarina: Szigetvárin piiritys syyskuussa 1566. Tämä tarina elää vahvana unkarilaisen klassikkokirjailijan Géza Gárdonyin teoksessa “Sankarien saari” (Szigetvári vértanúk -teemaan pohjautuen). Kirja on löytynyt monen suomalaisenkin isän kirjahyllystä, ja se kuvaa aikaa, jolloin miehen sana, vala ja isänmaa olivat elämää suurempia asioita. Niin myös oman isäni kirjahyllystä, ja nyt minun.

Kreivi Miklós Zrínyi (kroatiaksi Nikola Šubić Zrinski) johti Szigetvárin pientä saarilinnoitusta. Hänellä oli rinnallaan vain 2 300 unkarilaista ja kroatilaista sotilasta. Heitä vastaan marssi itse sulttaani Suleiman Suuri 100 000 miehen valioarmeijan ja raskaiden piiritystykkien kanssa.

Kuukauden päivät Zrínyin joukot torjuivat rynnäkön toisensa jälkeen. Linnoitus ammuttiin raunioiksi, ruuti oli lopussa ja sisälinna ilmiliekeissä. Apujoukkoja Wienistä odotettiin turhaan – keisari jätti heidät oman onnensa nojaan. Suleiman yritti lahjoa Zrínyin tarjoamalla tälle koko Kroatian kuninkuutta, jos tämä antautuisi. Vastaus oli valanteon uusiminen sotilaiden kesken: ei tuumaakaan periksi.

8. syyskuuta 1566 koitti loppu. Zrínyi puki ylleen parhaan silkkipukunsa, laittoi taskuunsa sata kultarahaa – jotta hänen ruumiinsa ryöstävä sotilas saisi palkkion vaivastaan – ja otti käteensä isänsä miekan. Hän käski avata linnan portit. Viimeiset 800 elossa olevaa, haavoittunutta sotilasta ryntäsivät ulos savuavista raunioista suoraan turkkilaisten massaa vastaan.

Zrínyi ja jokainen hänen miehensä kaatuivat miekka kädessä taistelukentälle. Mutta heidän uhrinsa ei ollut turha. Puolustajien sitkeys kulutti osmanien voimat loppuun ja sotaretki kohti Wieniä tyssäsi siihen paikkaan. Lisäksi itse sulttaani Suleiman kuoli telttaansa piirityksen viimeisinä päivinä – joidenkin tarinoiden mukaan silkkaan raivoon ja sydämenpysähdykseen epätoivoisen vastarinnan edessä. Ranskalainen kardinaali Richelieu kirjoitti myöhemmin osuvasti, että Szigetvár oli se ihme, joka pelasti koko läntisen sivilisaation.

Väkivallan monopoli on säilytettävä sinivalkoisissa käsissä

Szigetvárin ja Wienin opetukset ovat selkeät. Kun valtiollinen valta ja kyky puolustautua pettävät, hinnan maksavat tavalliset ihmiset – ihoon poltetuilla risteillä, menetetyillä lapsilla ja verisillä silloilla. Historia osoittaa, että rauha ja turvallisuus eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan ne lepäävät aina raa’an voiman ja päättäväisyyden varassa.

Suomessa tämä tarkoittaa yhtä tinkimätöntä periaatetta: väkivallan ja järjestyksenpidon monopoli on pidettävä tiukasti ja yksinoikeudella sinivalkoisissa käsissä. Heikentyvä länsimainen yhteiskunta, joka alkaa sietää rinnakkaisyhteiskuntia, varjotuomioistuimia tai ulkopuolisten ryhmittymien omaa järjestyksenpitoa katuympäristössä, allekirjoittaa oman tuomiopaperinsa. Jos valtiovalta luovuttaa kadut tai rajat muiden hallintaan poliittisen mukavuudenhalun vuoksi, ollaan matkalla kohti sellaista tilannetta, josta unkarilaiset ja kroaatit joutuivat maksamaan hengellään.

Sankaruus ei ole historian havinaa, se on varautumista ja realismin säilyttämistä silloinkin, kun ympäröivä maailma päättää sokaista itsensä.

Posted in Historia, Jotain aivan muuta, maahanmuuttajat | Tagged , | Leave a comment

Betonilla valettu totuus ja kiitos Donald Trumpille

Posted on September 7, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Aloitetaan kerrankin antamalla kiitosta sinne, minne se tässä sensuuri asiassa kuuluu: Kiitos Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille ja ulkoministeri Marco Rubiolle. On irvokasta, mutta totta, että Yhdysvaltain hallinto tekee tällä hetkellä enemmän eurooppalaisten kansalaisten etujen ja sananvapauden puolustamiseksi kuin yksikään Brysselin pehmustetuissa soffissa istuva byrokraatti.

Yhdysvallat on vihdoin iskenyt nyrkkiä pöytään Euroopan unionin Digital Services Actin (DSA) edessä. Washingtonissa on tajuttu kirkkaasti se, mikä täällä vanhan mantereen puolella yritetään myydä “turvallisuutena”. Ja juu, nimenomaan taas “Suojellaan lapsia haitalliselta sisällöltä”. DSA ei ole kansalaisten suojelemista “disinformaatiolta”, vaan se on puhdasverinen ylikansallinen sensuurikoneisto, jolla EU pyrkii pakottamaan amerikkalaiset teknologiajätit siivoamaan julkista keskustelua koko maailmassa, ja muuttamaan sen vasemmiston narratiivia suosivaksi.

Vastatoimet ovat olleet sen mukaisia. Yhdysvaltain hallinto on asettanut viisumikieltoja ja henkilökohtaisia maahantulokieltoja EU:n sensuuriarkkitehdeille, kuten komissaari Thierry Bretonille, sekä joukolle eurooppalaisia “vihapuhetta vastustavia” kansalaisjärjestöjä, jotka käytännössä toimivat mielipidepoliisien ilmiantaji.. siis “puolueettomina faktantarkistajina”. Washington pitää EU:n toimintaa amerikkalaiseen sananvapauteen ja Yhdysvaltain suvereniteettiin puuttumisena. Ja sitähän se on.Kun unioni käyttää sääntelyvaltaansa vaikuttaakseen siihen, mitä amerikkalaisilla alustoilla voidaan julkaista ja miten poliittista keskustelua voidaan käydä, kyse on vähintäänkin hyvin poikkeuksellisesta rajat ylittävästä poliittisesta vaikuttamisesta.

Jos EU edustaisi hyvää hallintoa, se vastaisi kritiikkiin korjaamalla omat virheensä. Mutta koska se edustaa ideologista keskusvaltaa, se pyrkii estämään hallinnon epäkohdista, talouden ja yhteiskunnan ongelmista sekä omien jäsentensä väärinkäytöksistä puhumisen. Kun asiat menevät pieleen, on paljon helpompaa sulkea kriitikoiden tilit kuin kantaa vastuu.

Kipupisteitä on paljon, ja juuri niistä puhuminen halutaan nyt kriminalisoida “vihapuheena” tai “haitallisena sisältönä”: On EU:n virallinen ilmastouskonto, joka teurastaa eurooppalaisen teollisuuden ilmaston alttarilla, jolla ei ole mitään tekemistä globaalin todellisuuden kanssa. On EU:n ajama “taakanjaon” tasaus, joka käytännössä tarkoittaa suomalaisten veronmaksajien rahojen kuppaamista Espanjan ja Italian gangsteritalouksien pohjattomiin kaivoihin. Ja sitten on itse komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja hänen niin sanottu ‘yhteensattumansa’ satojen miljoonien eurojen – ellei miljardien – rokotekaupoissa, joiden yhteydessä käydyistä tekstiviesteistä komissio kieltäytyi antamasta tietoja ja jonka päätöksen EU:n yleinen tuomioistuin myöhemmin kumosi. Mutta hupsistakeikkaa olivat sillävälin tekstiviestit “kadonneet”

Kun tällainen määrä likapyykkiä alkaa kasaantua ja hallintoalamaiset alkavat huomata, kuka laskun todellisuudessa maksaa, eliitti joutuu paniikkiin. Näille laineille ei enää yritetä valaa öljyä tilanteen rauhoittamiseksi. Niiden päälle yritetään valaa betonia. DSA on se betonimylly, jolla oppositio, kansallismieliset ja konservatiivit yritetään hiljentää sementoimalla vain yksi, virallinen ja sallittu totuus.

Tätä samaa institutionaalista vaikuttamista tullaan hyvin todennäköisesti näkemään koti-Suomessakin kevään eduskuntavaaleissa. “Disinformaation torjunnan” varjolla tullaan rajaamaan se, kuka saa näkyvyyttä, kenen viesti leimataan algoritmilla haitalliseksi ja kenen poliittinen kanta määritellään “yhteiskuntarauhaa järkyttäväksi”. Kristillisen kirkon vaalit marraskuussa tuskin sentään tällaisia sensuurihimoja vallanpitäjissä herättävät, mutta kun jaetaan maallista valtaa, hallituspaikkoja ja veronmaksajien rahoja, Brysselin työkaluja tullaan käyttämään säälimättä.

Onneksi edes rapakon takana on vielä johtajia, jotka ymmärtävät, että jos sananvapaus kaatuu, kaikki muukin vapaus seuraa perässä.

Posted in informaatiosota, Jotain aivan muuta | Tagged , | Leave a comment

Mitä mätää löysi Tanskan maa

Posted on September 4, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Tanskan suojelupoliisi (PET) ja sotilastiedustelu (FE) tekivät sen, mitä länsimaisilta viranomaisilta saadaan aivan liian harvoin: ne sanoivat asiat suoraan ja kaunistelematta. Tanskalaisviranomaisten tuoreet arviot Venäjän toiminnasta Pohjoismaissa eivät jätä tilaa selittelyille. Venäjä ei ainoastaan tarkkaile tai kerää tietoa, vaan se valmistelee ja toteuttaa aktiivisia sabotaasioperaatioita, infrastruktuurin häirintää ja yhteiskunnallisen järjestyksen horjuttamista.

Jotain mätää on totisesti liikkeellä, eikä se rajoitu Juutinrauman rannoille.

Rikolliset sijaissotureina – uusi normaali

PET:n paljastusten pysäyttävin anti liittyy toimintatapaan. Perinteinen diplomaattisuojan suojissa tehty vakoilu on ajettu ahtaalle suurlähetystöjen henkilökunnan karkotusten myötä. Tilalle on tullut jotain huomattavasti likaisempaa: Venäjän tiedustelupalvelut rekrytoivat suoraan järjestäytynyttä rikollisuutta, paikallisia jengejä ja ideologisesti harhautuneita hyödyllisiä hölmöjä suorittamaan likaisen työn. Koska rekrytointi voidaan tehdä netissä ja maksaa myös bitcoineilla netissä, koira ei juuri perään hauku tilaajasta.

Kyseessä on halpa ja riskitön hybridiase. Kun kriittisen kaapelin lähellä pyörii hämäräperäinen alus tai logistiikkakeskuksessa syttyy kummallinen tulipalo, tekijänä on usein paikallinen Ammatti-ja taparikollinen, jolle on maksettu kryptovaluutalla. Moskova saa kiistettävyyden (plausible deniability), ja länsimainen oikeusvaltio joutuu painimaan rikosoikeudellisten näyttökynnysten kanssa samalla, kun siihen kohdistetaan valtiollista sodankäyntiä.

Implikaatiot ovat ilmeiset. Länsimaat eivät ole enää “rauhan tilassa”, jossa sodan ja rauhan raja olisi selkeä. Elämme jatkuvassa harmaassa vaiheessa, jossa vihollinen käyttää hyväkseen yhteiskuntamme avoimuutta, vapautta ja lakipykäliä.

Estämisen sietämätön vaikeus: Tanska, Etelä-Suomi ja Lappi

Vaikka uhka on yhteinen, sen torjunta näyttää täysin erilaiselta maantieteestä ja alueellisesta rakenteesta riippuen.

Tanska ja Juutinrauma: Tanskan haasteena on kapeiden salmien ja vilkkaiden merireittien valvonta. Matalat vedet, tiheä siviilimerenkulku ja kriittiset energia- sekä datakaapelit tekevät alueesta haavoittuvan. Kun satoja rahtialuksia kulkee päivittäin kapeikkojen läpi, varjolaivaston ja sabotaasialusten poimiminen massasta vaatii valtavasti merivalvontakapasiteettia. Estäminen Tanskassa on kiinni valvontateknologiasta, nopeasta reagoinnista merellä ja siitä, uskalletaanko kansainvälistä merioikeutta haastaa silloin, kun ”siviilialus” syyllistyy vihollisuuksiin.

Etelä-Suomi ja asutuskeskukset: Etelä-Suomessa kriittinen infrastruktuuri on tiheään rakennettua ja integroitua. Muuntamoasemat, vedenottamot, satamat ja datakeskukset sijaitsevat usein keskellä siviiliasutusta. Täällä venäläisten rekrytoimien välikäsien on helppo liikkua huomiota herättämättä. Etelä-Suomen estämisongelma on laajuus: jokaista muuntajaa tai satamalaituria ei voida vartioida sotilaallisesti. Torjunta nojaa vahvasti suojelupoliisin, poliisin ja rajavartiolaitoksen tiedusteluun sekä kriittisen infran omistajien omaan valvontaan. Jos tieto ei kulje viranomaisten ja yksityisen sektorin välillä minuuteissa, isku ehtii tapahtua.

Lappi ja pohjoinen strateginen syvyys: Lapissa pelikenttä muuttuu täysin. Pitkät etäisyydet, tiheä metsä, ankarat olosuhteet ja vähäinen asutus tekevät valvonnasta luonteeltaan toisenlaista. Lapissa ei ole kyse vain pistemäisestä infrasta, vaan pohjoisten yhteyksien – maanteiden, rautateiden ja Huoltovarmuuskeskuksen varastojen – turvaamisesta. Ruotsin ja Norjan rajat ylittävät huoltoreitit ovat NATO-Suomen elinehto.

Lapissa sabotaasin estäminen vaatii maastoliikkuvuutta, paikallistuntemusta ja viranomaisten saumatonta yhteistyötä alueturvallisuusjoukkojen ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen kanssa. Yksi poikki sahattu voimalinja tai räjäytetty silta syrjäisellä seudulla voi katkaista huoltoreitin päiviksi ennen kuin ketään saadaan paikalle. Toisaalta Lapin etu on “joka miehen valvonta”: harvaanasutulla alueella poikkeava toiminta, outo ajoneuvo tai epäilyttävä maastossa liikkujaryhmä jää paikallisten silmiin välittömästi.

Naiiviuden aika on ohi

Tanskan paljastukset ovat jälleen yksi herätyskello niille, jotka edelleen toivovat paluuta vanhaan järjestykseen. Venäjä ei ole kunnioittanut, eikä kunnioita rajoja, sopimuksia eikä pelisääntöjä. Se etsii saumaa, iskee missä se on helpointa ja käyttää omia vapauksiamme meitä vastaan.

Jos haluamme suojata yhteiskuntamme, meidän on luovuttava lakipykälien taakse kätkeytyvästä reaktiivisuudesta. Hybridiuhan torjunta vaatii kovia otteita: tiukempaa rajavalvontaa, tuntuvaa puuttumista varjolaivaston liikkumiseen, suoraa puuttumista vieraan vallan rekrytointiverkostoihin ja ennen kaikkea ymmärrystä siitä, että turvallisuus ei ole kustannuskysymys – se on kaiken muun toiminnan elinehto.

Posted in hybridisota, Tilanne päällä | Tagged , , , , , | 2 Comments