The Kremlin’s Echoes in Helsinki: Moscow’s Latest Threats and Our Useful Idiots

Posted on August 14, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Over the past few weeks, the official Russian noise machine has been operating at full capacity when it comes to Finland. From the marble halls of the Kremlin to Maria Zakharova’s Telegram channel and Dmitry Medvedev’s unhinged social media rants, Moscow’s official narrative on Finland, Finnish people, and our state leadership has reached a predictable—yet revealing—fever pitch.

FINLAND RUSSIA BALTIC SEA RADIO WAVES / FRACTURED MAPS / DIGITAL INTERFERENCE
AIs Idea of mixed messages. Rather good one I dare to say.

If you listen to official Russia, Finland has transformed overnight from a “peaceful neighbor” into a hostile, warmongering outpost of NATO. But behind the theatrical outrage lies a calculated hybrid strategy: an attempt to intimidate the Finnish public, undermine our leadership, and fracture national unity.

The Latest Kremlin Narratives: Victim Blaming at Scale

Moscow’s recent statements regarding Finnish state leadership—most notably President Alexander Stubb and Prime Minister Petteri Orpo—follow a rigid script of inverted reality. Here are some of the most glaring recent examples from official Russian channels:

  • The Nuclear Boogeyman: Following Finnish discussions and legal clarifications regarding NATO nuclear policy alignment, Dmitry Medvedev placed Finland squarely on Russia’s “nuclear target list.” Meanwhile, Foreign Ministry spokeswoman Maria Zakharova warned of inevitable “military-technical responses,” claiming Finland is turning its territory into a launching pad for Western aggression.
  • The “Destroyed Neighborliness” Narrative: Kremlin spokesperson Dmitry Peskov and the Russian Foreign Ministry repeatedly claim that Finnish leadership “destroyed decades of mutually beneficial relations.” According to Moscow, Finland’s decision to secure its eastern border and join NATO was an unprovoked, self-destructive blunder forced upon us by Washington.
  • Depicting Finns as Passive Pawns: Official Russian state media and diplomatic channels continuously push the narrative that regular Finns are victims of their own “irresponsible leaders.” Moscow paints a fantasy picture where Finnish citizens are secretly longing for a return to the YYA (co-operation, friendliness, helping agreement) era, while our government acts as a subservient vassal of the Atlantic alliance. So in essence Kreml hopes for UNO reverse card.

The underlying interpretation from Moscow is absurd: when Finland takes defensive steps to protect its sovereignty after Russia’s full-scale invasion of Ukraine, it is labeled a “provocation.” When Russia militarizes our border and uses weaponized migration, it is framed as “defending Russian security.”

The Real Goal: Psychological Warfare and Domestic Manipulation

We must see these statements for what they truly are. Moscow does not expect President Stubb or the Finnish Defense Forces to fold because Medvedev rattled a saber. These statements are not aimed at changing Finnish military policy; they are designed to influence domestic debate within Finland. My generation, and especially that of our parents, grew up with the Soviet Union as a fact of life. The shadow of Moscow was not theoretical. The YYA Treaty was part of the architecture of Finnish foreign policy, and “do not provoke Moscow unnecessarily” became a political reflex. That reflex was once rational. The problem is that psychological reflexes can survive long after the strategic circumstances that created them have disappeared. Official Kreml is hoping that Older Finns forget that Soviet Union was a Great Power, Modern Russia is a apart from nuclear arsenal barely a power.

This “reminding without actually reminding” comes remarkably close to what Russian strategic literature calls “reflexive control”: shaping an adversary’s perception of the situation so that he voluntarily chooses the response the initiator wants.

The Kremlin’s information operations aim to plant seeds of doubt:

  1. Fear: Injecting anxiety about nuclear escalation to make people question defensive decisions.
  2. Guilt: Framing Finland as the party responsible for the breakdown in bilateral relations.
  3. Division: Creating friction between the public and state leadership. and of course within the public.

The Naïve Fools and Academic “Useful Idiots”

This hybrid strategy would be laughable if it didn’t find fertile ground among certain leftist circles at home. Unfortunately, Finland still suffers from a persistent layer of “useful idiots” and naïve fools—most notably within academia, political commentary, and among legacy YYA-era politicians who never quite purged the Soviet-era reflex of deference.

These individuals—often masked in the vocabulary of “peace activism,” “diplomatic realism,” or “historical nuance”—continue to echo Kremlin talking points almost verbatim. When Zakharova claims Finland is escalating tensions, an academic pundit is invariably interviewed on television warning that Finland is “moving too fast” or “provoking our neighbor.” When Moscow demands border openings, legacy politicians whisper about “maintaining dialogue.”

Russian intelligence services understand this psychology intimately. They do not need to buy these individuals; they simply need to nudge their vanity and exploit their ingrained nostalgia for Finlandization. These academics and retired diplomats genuinely believe they are serving peace, unaware that they are being skillfully orchestrated as instruments of foreign psychological warfare.

Standing Firm in Unfashionable Truths

The era of bowing to Moscow’s psychological warfare is over. Our state leadership has drawn a clear line, and the vast majority of the Finnish people understand the reality: Russia alone destroyed our bilateral relationship when it decided to dismantle European security.

We do not need to apologize for protecting our borders, strengthening our defense, or standing shoulder-to-shoulder with our Western allies. Let Moscow rage on Telegram. Our duty is to keep our eyes open, call out Russian influence operations, and stop giving airtime to the useful idiots in our own backyard who still haven’t woken up to the 21st century.

Medvedev warns Finland after nuclear ban lift

This video provides direct context on Dmitry Medvedev’s recent public threats targeting Finland’s defensive policy shifts.

Here are some more outbursts from belltower of Kreml.

Dmitry Medvedev: “Finland is preparing for war with Russia”

  • Date: September 8, 2025
  • The Statement: In an op-ed published by state news agency TASS titled “The New Finnish Doctrine: Stupidity, Lies, Ingratitude”, Medvedev wrote that Helsinki had taken a confrontational course under the guise of defense to “prepare for war with Russia and prepare a launchpad for an attack.” He added a ominous threat regarding the collapse of Finnish statehood: “Nobody will treat them softly like in 1944. Nobody will read them nice Moomin fairy tales anymore.”
  • Source: Reported by MTV Uutiset and Verkkouutiset.

2. Dmitry Medvedev on President Stubb: “Relations have changed forever — I hope so too”

  • Date: January 2, 2026
  • The Statement: Reacting on social media to President Alexander Stubb’s assessment that Finnish-Russian relations had fundamentally and permanently shifted due to Russian aggression, Medvedev sneered: “Some guy called Stubb says Finland’s relations with Russia have changed forever. Agreed. I hope so too. I hope Russia never repeats the Bolsheviks’ 1917 blunder [referring to recognizing Finnish independence].”
  • Source: Reported by Ukrainska Pravda.

3. Dmitry Peskov: “Placing nuclear infrastructure makes Finland a direct threat”

  • Date: March 6, 2026
  • The Statement: Following Finnish Ministry of Defense announcements regarding legislative updates to align with NATO’s nuclear deterrence framework, Kremlin spokesman Dmitry Peskov warned: “The fact is that by deploying nuclear weapons on its territory, Finland is threatening us. And if Finland threatens us, we take appropriate measures.”
  • Source: Reported by Anadolu Ajansı and Commonspace.eu.

4. Maria Zakharova: “Finland is a compliant tool of aggressive NATO nuclear ambitions”

  • Date: June 29, 2026
  • The Statement: Following President Stubb signing updated national defense legislation on June 26, 2026, Foreign Ministry spokeswoman Maria Zakharova posted on Telegram that Moscow would take “political and military-technical responses.” She accused Helsinki of abandoning military non-alignment to become an “instrument of the alliance’s nuclear ambitions.”
  • Source: Reported by Anadolu Ajansı.

5. Dmitry Medvedev: “Finland is now on Russia’s nuclear target list”

  • Date: July 2, 2026
  • The Statement: Following parliamentary votes in Helsinki regarding NATO defense legislation, Medvedev wrote on X: “Finland has lifted its ban on nuclear weapons. What does it mean for Finns? Just one small detail: their country is now on Russia’s list of potential nuclear strike targets. Rejoice, Finland and its decision-makers, you have achieved maximum security!”
  • Source: Reported by Työkansan Sanomat.
Posted in Geopolitiikka, in English, informaatiosota, NATO, TurPo | Tagged , , , | Leave a comment

Kun sää on huono ja maali liikkuje: F-35, SDB II ja doktriinimuutos itärajalla

Posted on August 13, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Syyskesällä 2024 Puolustusministeriö teki päätöksen, joka jäi julkisuudessa paljolti otsikoiden varjoon: Suomi tilasi Yhdysvalloista GBU-53/B Small Diameter Bomb II (SDB II) -liitopommeja, jotka tunnetaan paremmin nimellä StormBreaker. Paperilla kyse oli “lisähankinnasta tulevaan F-35A-suorituskykyyn”.

USAn Laivaston omistama kuva missä mainittuja SDB II 53 ladataan F-35 asekuiluun. Mainitaan nyt tässä että samat aseet käytvät myös F/A-18 C/D ripustimiin.

Kentän ja taistelutavan näkökulmasta kyse on jostain paljon suuremmasta. Kyseessä on ilmapuolustuksemme ja maavoimien yhteisen tulenkäytön suurin doktriininen hyppy sitten Hornetien JASSM-hankinnan.

Mitä tämä noin 93 kilon painoinen “pikkupommi” todellisuudessa tekee, miten se vertautuu aiempaan kalustoomme, ja miksi nimitys pommi on sen kohdalla enää pelkkä hallinnollinen reliikki?

Ero tyhmän raudan ja digitaalisen tappajan välillä

Sotahistoriaa tunteva muistaa Suomen Hornet-kaluston ilmasta-pintaan-suorituskyvyn perustan: Mk 82 -sarjan yleispommit (noin 225 kg) ja raskaammat, 2000 paunan eli noin 1000 kilon, Mk 84 / BLU-109 -rungot. Kun näihin pultataan kiinni satelliittiohjaussarja, saadaan JDAM (GBU-38 / GBU-31).

JDAM oli aikanaan vallankumous, mutta sillä on yksi kriittinen rajoite: se vaatii kiinteän maalin. Jos syötät pommille koordinaatit, se lentää täsmällisesti koordinaattiin. Mutta jos vihollisen panssaripataljoona tai ilmapuolustuslavetti päättää siirtyä 100 metriä sivuun sillä välin kun pommi on ilmassa, JDAM iskee tyhjään peltoon.

GBU-53/B muuttaa tämän pelin täysin. Se ei ole kiinni pelkässä satelliittipaikannuksessa, vaan sen kärjessä kuikuilee Tri-mode-hakupää:

  1. Millimetrialueen tutka: Läpäisee pohjoisen hernerokkasumun, lumipyryn, sateen ja taistelukentän savun. Tunnistaa ajoneuvojen muodot maastosta.
  2. Jäähdyttämätön infrapunakuvaus (IIR): Tunnistaa kohteiden lämpöjäljen ja erottelee sotilasajoneuvot siviilikalustosta.
  3. Puoliaktiivinen laserohjaus: Mahdollistaa pommin ohjaamisen kohteeseen maavoimien tulenjohtueen tai lennokin osoittaman lasersäteen avulla.

Tämä tarkoittaa sitä, että asetta ei tarvitse lukita tiettyyn pistemäiseen koordinaattiin laukaisuhetkellä. Se voidaan heittää alueelle, jossa vihollisen tiedetään liikkuvan. Pommi etsii, luokittelee ja tuhoaa maalin itse – pimeässä, sumussa ja keskellä GPS-häirintää.

Pommi vai moottoriton ohjus?

Kun tarkastellaan SDB II:n suorituskykyä, perinteinen rajanveto pommin ja ohjuksen välillä murentuu:

  • Kantama: Siipiensä ansiosta se liitää korkealta laukaistuna noin 70–110 kilometriä. Tämä on enemmän kuin monella perinteisellä taktisella ohjuksella.
  • Kaksisuuntainen datalinkki (Link 16): Hävittäjä tai maavoimien tulenjohto voi lennon aikana vaihtaa pommin maalia tai perua iskun, jos tilanne maassa muuttuu.
  • Autonominen parviajattelu: Pommit kykenevät viestimään keskenään. Jos konepari laukaisee kahdeksan pommia kohti hyökkäävää kolonnaa, pommit jakavat maalit keskenään. Kaksi pommia ei iske samaan keulavaunuun, vaan jokainen hakeutuu eri kohteeseen.

SDB II:sta on riisuttu rakettimoottori ja polttoaine, koska F-35 vie sen valmiiksi korkealle ja kovaan nopeuteen. Kaikki säästetty paino ja tila on käytetty sensoreihin, laskentatehoon ja monitoimitaistelukärkeen, jonka ontelovaikutus läpäisee nykyaikaisenkin taistelupanssarivaunun katto-osat vaivatta.

Doktriinimuutos: Hornet vs. F-35A

Suurin mielenkiinto ei kuitenkaan kohdistu itse aseeseen, vaan siihen, miten alustan vaihto muuttaa taktista toimintaa.

SuorituskykyHornet (F/A-18 C/D) + GBU-38 / JSOWF-35A + GBU-53/B SDB II
Aseiden sijoitusSiipien alla (Aseet lisäävät tutkanäkyvyyttä)Sisäisissä asekuiluissa (Stealth säilyy täysin)
Asekuorma per koneMuutamia täsmäpommeja tai 2 x JSOW8 x SDB II (+ 2 x ilmataisteluohjus)
MaalityyppiPääosin kiinteät kohteet (ryhmitysalueet, sillat)Liikkuvat panssarikärjet, ilmatorjunta, komentoajoneuvot
ToimintatapaReaktiivinen: Saa kordinaatit $\rightarrow$ iskee $\rightarrow$ väistääProaktiivinen: Tunnusastelee, metsästää ja tuhoaa alueelta

Vanhalla kalustolla isku vaati tarkan ennakkotiedustellun, paikallaan pysyvän maalin ja koneen tuomisen lähelle uhka-aluetta ulkoisine ripustuksineen. Toki myös itse maalin pitää olla “sopiva”, BLU 109, läpisee maata ja kalliota toki ihan toisella tavalla kuin SBDn tapainen pikkupommi, mutta silläkään ei päästy Iranin ydinlaitoksen vaatimille syvyyksille.

F-35A ja SDB II -yhdistelmällä kaksi koneessa olevaa lentäjää pystyy tuomaan alueelle 16 autonomista täsmäasetta. F-35 leikkaa häiveominaisuutensa turvin vihollisen ilmapuolustuskuplan (A2/AD) sisään, laukaisee aseensa 80 kilometrin päästä lumimyrskyn läpi ja poistuu paikalta ennen kuin maassa ymmärretään mitä tapahtui.

Oikea työkalu oikeaan paikkaan

SDB II ei tietenkään ratkaise kaikkia sodankäynnin ongelmia. Jos vihollinen linnoittautuu useiden metrien teräsbetonin alle maanalaisiin bunkkereihin tai sillankorviin, tarvitaan edelleen raskasta lekaa – kuten 900-kiloista, kovakuorista BLU-109-bunkkerinmurtajaa.

Mutta jos skenaariona on itärajan yli pyrkivä mekanisoitu hyökkäyskiila, huoltokolonna tai liikkuva ilmapuolustusryhmitys, SDB II on juuri se työkalu, jota Suomi tarvitsee. Se mahdollistaa panssarikärjen halvaannuttamisen ja tuhoamisen ennen kuin oma maavoimien taistelija joutuu suoraan suorasuuntauskosketukseen.

Tekniikka ei korvaa soturin tahtoa, mutta se antaa mahtavan selkänojan. Tämän hankinnan myötä pohjoisen taivaalle saadaan suorituskyky, joka tekee hyökkääjän liikkeestä taistelukentällä äärimmäisen vaarallista – kelissä kuin kelissä.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

“Ison Armeijan” syrjähyppy, miksi COIN operaatioista ei ole loppujen lopuksi paljon opittavaa.

Posted on August 7, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia
Artillery cannons firing with soldiers in snowy landscape
AI ajatus tulipatterin toiminnasta. Aika tiheää on, näin tykkimiehen silmiin.

Sota terroria vastaan (Great War On Terror, 2001–2021) oli Lännen asevoimille kahden vuosikymmenen pituinen strateginen harha-askel, jonka todellista hintaa maksetaan kieli vyön alla juuri nyt. Washingtonissa ja Lontoossa keskityttiin “sydänten ja mielien voittamiseen” Afganistanissa ja Irakissa sekä sandaaleissa kulkevien sissien jahtaamiseen, maavoimien fokus siirtyi pikku sotien, guorillojen, voittamaiseen. Todellisen tasavertaisen vastustajan nujertamisen kyky menetettiin. Samalla divisioonien selkäranka mureni. Kaksi vuosikymmentä asymmetristä pikkusotaa ajoi lyijyveneenä pohjaan sen ainoan asian, jolla suursodassa on merkitystä: massiiviset tulet, panssarit ja konventionaalisen aselajien yhteistoiminnan.

Suurin tuho ei kuitenkaan tapahtunut ylijäämämarkkinoille myytyyn metalliin tai vanhentuneisiin tankkeihin, vaan ihmisiin. Tarkemmin sanottuna: nuoren upseerikunnan aivoihin ja urapolkuihin.

Kuumat uraohjukset ja unohdettu tykistö

Onko tykistö jäänyt kehityksessä jälkeen, koska kyvykkäät nuoret upseerit pakenivat erikoisjoukkoihin? Vastaus on lyhyt: kyllä on, ja jälki on rumaa. Tätä kysymystä on pohdittu oikein ajatushautumoissa molemmin puolin Atlanttia.

Sotatieteellinen kirjallisuus (mm. RAND Corporation, U.S. Army War College ja brittiläinen RUSI) vahvistaa sen, mitä jokainen tervejärkinen sotilas saattoi seurata vierestä: GWOT-vuosina nopein tie ylennyksiin ja ammatilliseen arvostukseen vei erikoisjoukkojen (JSOC, Rangers, SAS) tai kevyen laskovarjojalkaväen kautta. Jos olit nuori, kunnianhimoinen ja pystyvä luutnantti tai kapteeni, et hakeutunut kenttätykistöön. Tykistökin toki oli mukana terrorisodassa, mutta pääsääntöisesti ei niinkään “tykistönä”, vaan antamassa miehistöä lainaksi muualle Hakeuduit paikkaan, jossa pääsit “toimintaan” ja keräämään rintamanauhoja. Nämä nauhat ja merkinnät toiminnasta tulen alla ovat ensiarvoisen tärkeitä nuorelle uraohjukselle pyrittäessä eteenpäin uralla suurvalta-armeijoissa.

Tykistöstä tehtiin COIN-sodassa kiinteiden tukikohtien (FOB) vartijoita tai se korvattiin JTAC-miehillä ja täsmäpommeilla. Kun vastustajalla ei ollut tutkia, tykistöä eikä ilma-asetta, Länsi unohti, mitä epäsuora tuli on. Tykistöaseman nopea vaihto, tuliasemakoulutus, massatulet ja patteristojen koordinointi heitettiin romukoppaan. Tykistöstä ja panssariaselajista tuli “uran suvantopaikka” — paikka, jonne ei mennyt talon paras aines.

Tämä näkyy edelleen suomalaisten reserviläisten kertomista anekdooteista kv-harjoituksista: Vielä pari vuotta sitten nuoret komppania-pataljoona tason upseerit eivät osanneet varautua suomalaisten käyttämiin massivisiin epäsuoriin tuliin, jotka aiheuttivat, harjoituksessa totta kai, valtavia tappioita USAlaiselle osapuolelle.

Miten GWOT romutti tykistömuodostelmat: Tykäreistä tehtiin jalkaväkeä ja tukikohtien vartijoita

Sota terroria vastaan muutti tykistön käytön lähes täysin vastakkaiseksi sille, mihin aselaji on luotu. Kun vastustajalla ei ollut omaa epäsuoraa tulta, tutkia eikä ilmapuolustusta, tykistön perinteinen rooli aselajien yhteistoiminnan kuningattarena mureni.

1. Patteristojen paloittelu ja “FOB-tykistö”

Konventionaalisessa sodassa tykistö toimii massana: patteristot ja rykmentit keskittävät tulensa samaan maaliin, vaihtavat asemia nopeasti ja ampuvat vastatykistö-tulta vihollisen tuliasemia ja komentopaikkoja vastaan.

GWOT-aikakaudella tämä rakenne purettiin. Tykistöpatterit paloitiin tykin tai parin “toimintapareiksi”, jotka sijoitettiin kiinteisiin tukikohtiin (FOB, Forward Operating Base).

  • Tykeistä tuli sotilaallisia valaisupalvelua: niillä ammuttiin satunnaisia valaisuammuksia, savuja tai yksittäisiä täsmäammuksia useiden kilometrien päähän tukemaan partioita.
  • Joukot eivät koskaan harjoitelleet koko patteriston tai rykmentin tulenkeskityksiä, saati nopeita tuliasemavaihtoja. Asemat olivat betonoituja ja kiinteitä.

2. Tykkimiehistä tehtiin valejalkaväkeä (In lieu of -tehtävät)

Koska Irakissa ja Afganistanissa oli krooninen pula jalkaväestä ja suojajoukoista, kokonaisia tykistöpatteristoja ja ilmapuolustusyksiköitä muunnettiin ns. In Lieu Of (ILO) -joukoiksi.

  • Kokonaisia kenttätykistö- ja ilmatorjuntayksiköitä komennettiin Irakiin ilman omaa kalustoaan suorittamaan In Lieu Of -tehtäviä.
  • Heille annettiin Humveet, rynnäkkökiväärit ja kertasingot, ja heidät lähetettiin ajamaan saattuepalvelusta, vartioimaan vankiloita tai tekemään jalkapartioita kyliin.
  • Ennen komennusta käyty koulutus keskittyi miinojen (IED) väistelyyn ja huoneiden vyöryttämiseen – ei epäsuoran tulen laskentaan tai Tuliasematoimintaan. Tuloksena oli sukupolvi tykkimiehiä ja -upseereita, jotka eivät olleet ampunneet kalustollaan vuosikausiin.

3. Raskaan kaluston ja raketinheittimien laiminlyönti

Telatykit (kuten Yhdysvaltain M109 Paladin) ja raskaat telamaasto-raketinheittimet (M270 MLRS) nähtiin COIN sodassa raskaina, kömpelöinä ja tarpeettomina.

  • Kaluston jatkokehitys ja modernisointi pysäytettiin tai niitä viivästytettiin vuosikymmenellä.
  • US Army siirtyi vahvasti keveisiin, helikopterilla siirrettäviin M777-vedettäviin haupitseihin ja pyöräalustaisiin HIMARS-järjestelmiin. Ne olivat loistavia keveissä COIN-operaatioissa, mutta liian haavoittuvia ja riittämättömiä laaja-alaisessa maasodassa, jossa vihollisen tykistö ampuu takaisin.
  • Brittiarmeijassa (British Army) tilanne meni vielä pidemmälle: AS-90-telatykkien määrä ajettiin minimiin, eikä niille hankittu seuraajaa ennen kuin Ukrainan sota pakotti heräämään.

4. Ilmapuolustus- ja tutka-asemiin liittyvä rappeutuminen

Tykistöön tiiviisti liittyvä Vastatykistötutkatoiminta (Counter-Battery) ja lyhyen kantaman ilmapuolustus (SHORAD) ajettiin myös lähes nollille. Koska Talebanilla tai Irakin kapinallisilla ei ollut lentokoneita tai drooneja, Yhdysvaltain maavoimat lakkautti suurimman osan SHORAD-yksiköistään. Vastatykistötutkia käytettiin vain kranaatinheitiniskemien paikantamiseen tukikohtien ympäriltä, ei dynaamiseen sotaan liikkeessä.

Lopputulos

Länsimainen tykistö muuttui 20 vuodessa raskaasta, tuhoisasta ja nopeasti liikkuvasta aselajista staattiseksi lähipuolustus- ja pistemaali-elementiksi.

Ukrainan kylmä suihku

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Lännen poteroissa herättiin todellisuuteen paha krapula päällä:

  • Tykistö oli teknologinen rampa ankka. Yhdysvaltojen tykistön kantamat olivat jääneet jälkeen verrokeista ja teollinen valmistuskapasiteetti oli ajettu alas. Sissisotaan suunnitellut kalliit täsmäammukset (kuten Excalibur) loppuisivat kulutussodassa viikoissa, kun laukausmääriä mitataan tuhansissa vuorokaudessa.
  • Ison-Britannian maavoimat romutettiin näytösluonteisesti. Armeijan koko ajettiin minimiin, panssarikalustoa ajettiin alas ja tykistö taannutettiin edustusjoukkioksi. Kuten RUSI:n tutkija Jack Watling on toistuvasti todennut, British Army menetti kyvyn sotia edes prikaatitasolla. Kylmän sodan loppuvuosilla britannian panssariprikaateilla oli noin 700 vaunua, nyt ollaan tilaamassa alle kahtasataa vaunua.
  • Upseereilta puuttuu kovien sotien oppi. Nykyiset prikaatin- ja divisioonankomentajat tekivät nuoruutensa työt tilanteessa, jossa taivaalla oli aina oma ilmaylivoima, satelliittiyhteys toimimassa ja vastustajalla pelkkiä rynnäkkökiväärejä. Kukaan ei opettanut heitä komentamaan tilanteessa, jossa oma ilma-alue on suljettu ja vihollisen tykistö hävittää pataljoonan minuutissa.

Milloin vääristymä oikene?

Aselajikulttuurin ja upseerikunnan vääristymää ei korjata parissa vuodessa. Se on sukupolvikysymys.

  • 2025–2030 (Oppien poisoppiminen): Länsiarmeijat yrittävät nyt kuumeisesti muuttaa doktriinejaan. Ongelma on se, että nykyiset evestit ja kenraalit ovat GWOT-ajan kasvatteja. COIN-refleksit ja romantisoitu erikoisjoukkouskonto istuvat tiukassa. Poisoppiminen vie 5–10 vuotta.
  • 2030-luku (Uusi sukupolvi johtoon): Nuoret upseerit, jotka astuvat palvelukseen tänään, katsovat Ukrainan sodan drone- ja tykistöhelvettiä. Vetovoima hakeutua tykistöön, ilmapuolustukseen ja elektroniseen sodankäyntiin on taas nousussa. Kestää siis 2030-luvulle asti, ennen kuin tämä ryhmä saavuttaa pataljoonien ja prikaatien komennustehtävät.

Vasta vuoden 2035 paikkeilla Länsimaisissa armeijoissa on kenraalikunta, jonka koko ajattelu rakentuu konventionaalisen suursodan pelotteelle pikkusotien sijaan.

Lukemistoa ja lähteitä

  • Gian Gentile (2013): Wrong Turn: America’s Deadly Embrace of Counterinsurgency. (Eversti Gentilen suora ja rehellinen perusteos siitä, miten COIN-oppi raunioitti maavoimien suorituskyvyn).
  • Jack Watling / RUSI (2022): The Future of Artillery in Complex Conflict. (Ankara analyysi Lännen tykistön alennustilasta Ukrainan sotaa vasten).
  • RAND Corporation (2021): Realigning the U.S. Army for Great Power Competition. (Dokumentaatio siitä, miten maavoimien aselajitasapaino ja suorituskyvyt ryssittiin).
  • U.S. Army War College / Parameters (2023): Diverted Focus: How Two Decades of COIN Shaped the Officer Corps. (Analyysi upseerikunnan vääristyneistä urapoluista).
Posted in NATO, Sodanajan toiminta, Tykistö | Tagged , , | Leave a comment

AR-15 Barrel Length vs. Muzzle Velocity & Fragmentation Distance Some Unfashinable Thoughts

Posted on August 6, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia
Info collected into one picture by Gemini AI

Sport shooting and tactical sports are obsessed with “getting the perfect platform”, and to tell you the truth, in limited sphere of sports you can get that. With the mild limitation “can you bullet make the falling plate fall with low hit?” type of thing. When you start thinking this through in wider world of hunting and warfare the effect on target comes much more pronounced consideration.

In this in mind I have collected a very generic table that approximates effects of barrel length to bullet weight to frangibility of bulled in distance. Light rounds like 5,56 NATO/ .223 rem do most damage not by temporary/permanent wound channel but by “exploding” or rather disintegrating (as no explosives are involved) in soft tissue within the target.

Many conventional 5.56 NATO projectiles (especially M193 and, under suitable conditions, M855) produce severe wounds because they yaw rapidly after entering tissue and may fragment if impact velocity is sufficiently high. Fragmentation greatly increases tissue disruption, but it is not the only terminal mechanism involved here. Again the bullet speed required for said explosive disintegrating varies with construction of bullet

So please with these grains of salt Here are my thought for the “Great barrel lenght” discourse.

The “perfect barrel” should be so long enough to allow all powder to burn and producing usefull pressure behind the bullet and to stabilize said bullet, be so short not to unvieldly and light but not to be so long that friction starts to slow down said bullet. SOMEWHAT achievable with tailored loads, but are on general terms maybe not worth the effort.

AR-15 Barrel Length vs. Muzzle Velocity Matrix (Imperial & Metric)

Note: Velocities represent standard 5.56 NATO pressure loads (e.g., 55gr M193, 62gr M855, 77gr MK262 / heavy match) measured at 3 meters (10 feet) from the muzzle.

Barrel Length55 gr / 3.56 g FMJ62–63 gr / 4.0–4.1 g FMJ77 gr / 4.99 g OTMPrimary Operational Role
10.5″ (267 mm)2,550 fps / 777 m/s (1,075 J)2,450 fps / 747 m/s (1,120 J)2,250 fps / 686 m/s (1,173 J)CQB / Ultra-compact vehicle gun
12.5″ (318 mm)2,750 fps / 838 m/s (1,253 J)2,620 fps / 799 m/s (1,280 J)2,400 fps / 732 m/s (1,336 J)Balanced short-barrel rifle (SBR)
13.7″ (348 mm)2,880 fps / 878 m/s (1,374 J)2,740 fps / 835 m/s (1,400 J)2,500 fps / 762 m/s (1,448 J)Minimalist pin-and-weld build
14.5″ (368 mm)2,950 fps / 899 m/s (1,441 J)2,820 fps / 860 m/s (1,482 J)2,570 fps / 783 m/s (1,531 J)Military standard (M4 spec)
16.0″ (406 mm)3,100 fps / 945 m/s (1,592 J)2,920 fps / 890 m/s (1,589 J)2,680 fps / 817 m/s (1,665 J)Civilian legal standard / Do-it-all carbine
18.0″ (457 mm)3,200 fps / 975 m/s (1,695 J)3,030 fps / 924 m/s (1,711 J)2,760 fps / 841 m/s (1,765 J)SPR (Special Purpose Rifle) / DMR
20.0″ (508 mm)3,250 fps / 991 m/s (1,749 J)3,100 fps / 945 m/s (1,791 J)2,820 fps / 860 m/s (1,843 J)Full-length rifle (M16 spec)
24.0″ (610 mm)3,350 fps / 1,021 m/s (1,859 J)3,200 fps / 975 m/s (1,908 J)2,910 fps / 887 m/s (1,962 J)Long-range precision bench / Varmint

AS can be seen from the table two inch, or 51mm jump from 10 inch barrel to 12,5 inch barrel gives quite of substantial jump in v0 speed, 200 feet per second but four inch (102mm) jump only gives you 100 feet per second increase with standard factory ammo. In fairness I guesstimate that speeds would in fact start dropping fast after 26 inch barrel. But that is not in scope of this writing.

55 Grain (M193 spec): Maximizes raw velocity. Ideal for standard range training and varmint shooting. Works best with 1:9″ to 1:7″ twist rates.

62 / 63 Grain (M855 / standard soft point): Offers improved wind deflection and structural integrity through barrier materials compared to 55gr. Optimized for 1:9″ to 1:7″ twist rates.

69 to 77 Grain (MK262 / Heavy match OTM): Retains kinetic energy and trajectory at extended ranges (300-600 yards). Requires a fast twist rate (1:7″ or 1:8″) to stabilize the longer projectile. Out of shorter barrels (10.5″–14.5″), heavy match bullets maintain lethal terminal mechanics better than lighter rounds that rely strictly on high speed.

Accuracy as such is not greatly affected by the barrel length provided that the bullet stabilizes reliably in said barrel. Velocity will be reduced, so cross winds and athmospferic phenomena will affect slower bullets for longer time and thus giving more pronounced effects, is of course in evidence on target. So groups tend to be bigger.

“European Union Legal” seems to be more of magazine capability than barrel lengt, In Finland rifle limit is 300mm so about 12 inch, and some of my competitors hawe such guns. I have not gone below 14,5 inch M5 Colt, and I maybe prefer the 16 inch Stag Arms, but that is just me. Both are also roe deer legal here (With suitable 3 round magazine).

And the all important effect on target

Barrel Length55 gr M193 Threshold (~790 m/s)77 gr OTM Threshold (~640 m/s)
10.5″ (267 mm)0–15 m (Immediate velocity drop below threshold)0–100 m
12.5″ (318 mm)0–50 m0–160 m
13.7″ (348 mm)0–80 m0–200 m
14.5″ (368 mm)0–100 m0–230 m
16.0″ (406 mm)0–140 m0–270 m
18.0″ (457 mm)0–180 m0–310 m
20.0″ (508 mm)0–200 m+0–340 m
24.0″ (610 mm)0–230 m+0–380 m

AS a military rifle I would not recommend going below 12,5 inch barrel lenght to get lethality on target. If said target is wearing say NIJ level IIIA vest, AR-15 SHOULD be able to penetrate said vest in all practical distances. and Level IV will stop the same round in all distances. So really we only need to worry about the terminal ballistics here.

But, as esteemed reader may know, that penetration issues were one of the major driving factors in adopting the Mk 7 spear and 6,8mm Fury ammunition. And that Ukrainian war shoved that russkies didn’t have the NIJ level IV protection after all has given life extension to 5,56 NATO round.

Key Takeaways: Velocity, Dwell Time, and Terminal Performance

  • The Velocity Drop Curve: The gain in velocity per inch is not linear. Going from 10.5″ (267mm) to 14.5″(368mm) gains roughly 100 fps (30m/s) per inch. From 16″(406mm) to 20″(508mm), the return diminishes to around 30-40 fps (35 m/s) per inch. Beyond 20″, gains drop significantly while weapon length and weight increase substantially.
  • Fragmentation Thresholds: M193 (55gr) requires roughly 2,600-2,700 fps (790 m/s) at impact to reliably fragment in soft tissue. Out of a 10.5″ barrel, that threshold is reached almost immediately past 50 yards, whereas a 20″ barrel maintains fragmentation velocity past 200 yards.
  • The “Sweet Spot” Lengths:
    • 12.5″ provides optimal dwell time and significantly increased velocity compared to a 10.5″, making it the preferred choice for short suppressor hosts.
    • 16″ remains the most practical general-purpose setup, avoiding federal registration fees in many jurisdictions while maintaining fragmentation out past 150-200 yards with 55gr loads.

Remember to go shooting today!

Posted in ammunta, Aseet, in English | Tagged , , , | Leave a comment

Sateenkaarikapitalismin krapula: Pride ei tuota enää niinkuin takavuosina

Posted on August 4, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Miten Pride muuttui protestista miljoonabisnekseksi – ja miksi kupla on vihdoin puhkeamassa

Rainbow LGBTQ+ flag turning into falling coins in a city street with onlookers
Pride on tuottanut hyvin fyffeä. Miten jatkossa? AIn ajatus reinboulipusta.

Se tapahtuu joka kesä-heinäkuu yhtä varmasti kuin hyttyset saapuvat Lappiin. (Lienee samalla syy, miksi Arctic Pride Rollossa järjestetään maaliskuussa) Kesäkuun kynnyksellä suuryritysten, julkisorganisaatioiden ja kuntien FB logot vaihtuvat monivärisiksi (Paitsi tietenkin Lähi-Idässä, koska emmehän halua loukata maksavia asiakkaita). Seuraa kuukausi julkista moraalimodulaatiota, jossa markkinointiosastot kilpailevat hyvesignaaleilla siitä, kuka on eniten oikealla puolella historiaa.

Kylmä ja laskelmoiva reaalipolitiikka sensijaan loistaa kuitenkin poissaolollaan tämän värikkään julkisivun takaa. Kyseessä ei ole enää vuosikymmeniin ollut mikään “ruohonjuuritason kansalaisliike” tai “radikaali protesti”, vaan tarkkaan brändätty, monimiljoonainen arvokapitalismin bisnesmalli. Mutta kuinka kauan tämä bisnes enää kantaa, kun yritykset alkavat ymmärtää, että sateenkaarilippu ei tuo mukanaan pelkkää mainetta, vaan myös taloudellista ja imagollista riskiä?

Paljonko synninpäästö maksaa? Pride-kumppanuuksien hinnasto

Tavalliselle veronmaksajalle tai kuluttajalle Pride näyttäytyy ilmaisena puistojuhlana ja iloisena perverssien kulkueena. Kulissien takana pyörii kuitenkin raskaasti veloitettu sponsorointikoneisto. Helsinki Priden ja sitä pyörittävien taustaorganisaatioiden (kuten Seta ry:n ja sen paikallisjärjestöjen) kumppanuuspaketit on hinnoiteltu kuin minkä tahansa kaupallisen urheilutapahtuman tai musafestarin sponsorointi – erolla vain se, että ostaja ei osta pelkkää näkyvyyttä, vaan oikeuden olla joutumatta hyökkäyksen kohteeksi.

Sponsorointimallin karkea kalleusluokitus:

  • Pääyhteistyökumppanit: Hinnat pyörivät tyypillisesti 20 000 – 50 000 euron luokassa. Tällä summalla yritys saa logonsa paraatirekan kylkeen, näkyvyyden päälavalla ja “koulutuspaketteja” omalle henkilöstölleen.
  • Viralliset kumppanit: Tyypillisesti 5 000 – 15 000 euroa. Tarjoaa oikeuden käyttää virallista Pride-partnerin leimaa omassa markkinoinnissa ja rekrytointikampanjoissa.
  • Pienyritykset ja “Support”-tasot: 1 000 – 3 000 euroa. Mukaan pääsee pienemmälläkin panoksella, jotta paikallinen kampaamo tai tilitoimisto voi ostaa itselleen modernin anekirjeen.

Julkisen sektorin “avokätisyys” ja veronmaksajien rahat

Pride-organisaatioiden kumppanilistat lukemalla käy nopeasti selväksi, että kyseessä ei ole vain yksityisen sektorin mainostemppu. Julkinen sektori ja valtion virastot ovat kunnostautuneet ideologisen markkinoinnin maksajina täysin vailla itsekritiikkiä. Aina rahoitustaan valittelevat yliopistot pistävät kuite mielellään noin yhden yliopistopettajan palkan pride jäsenmaksuun.

Viime vuosien Helsinki Priden virallisista kumppanuus- ja tukijalistoista löytyy liuta valtion elimiä, joiden perustehtävän luulisi olevan täysin neutraali kansalaisten palveleminen. Esimerkiksi KELA (Kansaneläkelaitos) – virasto, jonka pitäisi keskittyä sosiaaliturvan etuuskäsittelyyn ja palveluiden sujuvuuteen – on näkyvästi ilmoittautunut sateenkaariaatteen viralliseksi tukijaksi. Kumppaneina ja tukijoina ovat häärineet myös muun muassa Sosiaali- ja terveysministeriö (STM), Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM), Poliisihallitus sekä Yleisradio, jonka laissa säädettyyn riippumattomuuteen aatteellinen liputtaminen sopii irvokkaan huonosti. Kunnista ja sairaanhoitopiireistä puhumattakaan.

KELA:n kaltaisen viraston pääseminen Pride-kumppaniksi ei tapahdu ilmaiseksi. Kyse on veronmaksajien rahojen ja/tai virkamiesten työajan ohjaamisesta aatteelliseen markkinointiin tilanteessa, jossa julkisesta taloudesta etsitään epätoivoisesti säästökohteita ja leikataan peruspalveluista.

Puoluekentän uskollisuustesti ja kirkon teologinen konkurssi

Poliittisella kentällä Pride-osallistumisesta on muodostunut uskonnollisen kaltainen uskollisuustesti. Kun aiemmin mukaan ilmoittautui lähinnä ViherVasemmisto arvokapitalismin paine ajoi lopulta mukaan myös Kokoomuksen ja jopa Kristillisdemokraatit (KD). Viime vuosina ilmapiiri on kiristetty sellaiseksi, että perinteinen konservatiivisuus ja kristilliset arvot on julistettu “ei-kosheriksi” valtavirran mediassa. Perussuomalaisten harjoittama suora linja – kieltäytyä järjestelmällisesti julkisvarojen syytämisestä ideologiseen aktivismiin – on nostettu median kauhistelun kohteeksi, koska he kieltäytyvät polvistumasta paineen alla.

Kaikkein irvokkainta näytelmää edustaa kuitenkin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ryntäys Priden viralliseksi partneriksi. Kirkko on halunnut profiloitua moderniksi, mutta teologisesti toiminta on täydellisessä ristiriidassa sen oman perustan kanssa.

<Kristillinen teologinen osuus alkaa>Evankeliumeissa Jeesus kohtasi jatkuvasti ihmisiä, jotka kärsivät henkisestä murtumisesta, mielenterveyden ongelmista tai olivat demonien riivaamia. Jeesus ei koskaan hyväksynyt mielisairaita tai riivattuja sellaisenaan taikka juhlinut ihmisen hengellistä pimeyttä – Hän paransi heidät, manasi pahat henget pois ja käski “mennä eikä enää tehdä syntiä”. Kun kirkko tänä päivänä marssii Pride-kulkueessa, se tekee täsmälleen päinvastoin. Parantamisen ja totuuteen kutsumisen sijaan kirkko taputtaa ihmistä olalle ja julistaa hengellisen ja henkisen sekaannuksen “juhlimisen arvoiseksi”. Se on teologinen konkurssi, jossa Jumalan sana on korvattu nykyajan mielistelyllä.<Kristillinen teologinen osuus päättyy>

Rahat vähenevät: Sateenkaarikapitalismin taitepiste

Yhdysvaltalainen poliitikko ja veteraani Nick Freitas nosti suositussa esiintymisessään esiin teeman, jota suomalainen valtamedia välttelee: “Pride ei ole enää hyvää bisnestä.” Vuosia yritysten laskuoppi oli se, että Seta-taustaisille elimille maksettu sponsorimaksu oli halpa “vakuutus” maineriskin hallitsemiseksi.

Nyt riski on kääntynyt toisinpäin. Kuluttajat ovat saaneet tarpeekseen. Anheuser-Buschin Bud Light -katastrofi ja Targetin rajut tuoteperuutukset osoittivat, että kun yritys vie identiteettipolitiikan liian pitkälle, hiljainen enemmistö äänestää lompakollaan. Bud Light menetti miljardeja euroja markkina-arvostaan viikoissa.

Yhdysvalloissa useat suuret Pride-tapahtumat ovat raportoineet sponsoritulojen laskusta. Euroopassakin osa yrityksistä on vähentänyt näkyvää Pride-markkinointiaan. Teollisuuden sponsorieuroja seuraavan Gravity Researchin ja tapahtumajärjestäjien selvitysten mukaan kehitys on ollut tylyä:

  • Vuosina 2024–2025 yli 39 % suuryrityksistä ilmoitti leikkaavansa tai lopettavansa julkisen osallistumisensa Pride-tapahtumiin.
  • Maailman suurimpiin kuuluva New York City Pride menetti lyhyessä ajassa noin 750 000 dollaria sponsorituloistaan. San Francisco Pride teki satojen tuhansien miinuksen suurten brändien (mm. Anheuser-Busch, Comcast, MasterCard) jättäytyessä pois.
  • Monet yritykset ovat vetäytyneet “hiljaiseen sponsorointiin” tai lopettaneet näkyvyyden kokonaan suojellakseen osakkeenomistajien arvoa poliittisesti latautuneilta identiteettisodilta.

Lopuksi

Pride ei ole enää aikoihin ollut heikommassa asemassa olevien puolustamista. Siitä on kehittynyt tehokas koneisto, jossa yhdistyvät järjestökentän kaupallinen rahastus, julkisen sektorin ideologinen sokeus ja yritysten naiivi imagopeli.

Mutta markkinataloudella on tapana korjata ylilyönnit. Kun yritykset tajuavat, että politisoitunut aktivismi karkottaa maksavat asiakkaat ja että sateenkaarivakuutus ei enää toimi, rahahanat sulkeutuvat. Länsimaissa tämä murros on jo kovaa vauhtia käynnissä. On vain ajan kysymys, milloin suomalaisetkin yritysjohtajat ja virkamiehet tajuavat, että paras tuote on edelleen itse tuote – ei aatteellinen saarnaaminen veronmaksajien tai osakkeenomistajien piikkiin.

Posted in informaatiosota, Jotain aivan muuta | Tagged , , | Leave a comment

Ceuta, the Roman Limes, and the Playbook for Crumbling an Empire

Posted on August 2, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

THIS IS ENGLISH TRANSLATION OF THE POST I MADE EARLIER TODAY.

Waves crashing against rocky coast at a military base with guard towers and searchlights
A stormy coastline with crashing waves at a guarded military base during duskAs fathomed by deep mind of AI

If you want to understand what is happening today in Ceuta, Spain’s North African enclave, do not waste your time reading statements from modern Western diplomats. Open a history book to Late Antiquity. The borderlands of empires and civilizations have never been breached solely by external armored divisions or grand military machines. They are dismantled by exploiting the empire’s own moral paralysis, corrupt administration, and utter loss of will to protect its borders.

This is precisely how barbarian tribes operated along the Limes borders of the Roman Empire in the 4th and 5th centuries. When the Goths appeared on the Danube in 376 AD, driven forward by the Huns, they did not arrive as an organized army, but as a vast, chaotic mass of humanity. Rome was militarily and administratively incapable of handling the sheer volume at its gates without deploying raw, lethal force—force for which it no longer had the political stomach. Ultimately, Emperor Valens granted these ostensibly unarmed “refugees” entry into the empire under allied (foederati) status.

The result was a catastrophe: when the uncontrolled Gothic mass revolted from within, they annihilated Eastern Rome’s elite army at the Battle of Adrianople (378 AD), rendering the Limes meaningless. Emperor Valens himself died on the field. Similarly, Western Rome did not fall in a single dramatic blow—it dissolved and barbarized from within when its borders were eventually guarded by the very people whose culture and loyalties lay on the other side.

That playbook is alive and well. In contemporary North Africa, the Kingdom of Morocco is executing this exact strategy against Spain and the European Union.

The Playbook: How to Subvert a Frontier

  1. Mass Deployment: Drive an unarmed or semi-unarmed human mass to the border (The Danube Limes or Ceuta).
  2. Paralyze the Leadership: Exploit the target state’s ideological blindness, moral confusion, or political hesitation to prevent effective use of defensive force.
  3. Breach and Overwhelm: Overload the border control system, breach the perimeter, and allow the mass inside. Control of the border is lost.
  4. Incremental Erosion: State sovereignty crumbles, and territorial control is surrendered piece by piece.

History Repeating: Ifni, the Green March, and Ceuta

Rabat has not invented a new wheel. The human waves pushed toward the Ceuta border fence are a direct continuation of Morocco’s long-term grand strategy:

  • The Ifni War (1957–1958): Morocco deployed asymmetric “Army of Liberation” units to infiltrate Spanish West Africa. Spain fought back militarily, but its political resolve collapsed—resulting in Madrid ceding Cape Juby and eventually the entire enclave of Sidi Ifni to Rabat.
  • The Green March (1975): King Hassan II dispatched 350,000 unarmed civilians across the border into Spanish Sahara to overrun Spanish outposts. With General Franco on his deathbed, Madrid was politically paralyzed, withdrew without firing a shot, and surrendered the territory.

Now, the targets are Ceuta and Melilla. Create an untenable crisis at the gate, forcing the opponent to choose between defending its sovereignty through hard force or executing a slow, humiliating retreat. And it is painfully obvious how Madrid’s socialist government will act: take the masses in, process them, and funnel them further into the EU. After all, their real destination is Germany and the Nordic countries anyway.

Morocco’s Demographics: A Cold Win-Win Calculation

The reason Morocco can use its own citizens as a geopolitical battering ram lies in its demographic pyramid. Morocco suffers from massive youth unemployment and a surplus of frustrated young men—a demographic that poses a direct existential threat to the monarchy in Rabat as potential fuel for an Arab Spring or social upheaval.

When Morocco pushes tens of thousands of young men over the border into Spain, it executes a cold, calculated strategy:

  1. Internal Pressure Relief: The state vents off discontented, military-aged males who might otherwise radicalize or turn against the Crown.
  2. External Strain: Simultaneously, these young men become a burden on Spain’s and the EU’s social, legal, and security infrastructure.
  3. Financial Inflows: Once established in Europe, they send back remittances, propping up the Moroccan economy.

For Rabat, this is a perfect win-win. Even if tens of thousands of young men are “lost” at the fence or absorbed into Europe’s underworld, for the state it is merely exporting demographic surplus and optimizing domestic security. In fact, even if every single disgruntled young man were shot dead at the border, Rabat would still win the game by eliminating a domestic security threat.

Does Spain Have the Military Capability to Respond?

On paper, the Spanish Armed Forces (Fuerzas Armadas Españolas) possess overwhelming technological and qualitative superiority over Morocco—deploying Eurofighter Typhoons, F-100 Aegis frigates, and a professional military force. The tactical reality on the ground, however, tells a different story:

  • Isolated Enclaves: The garrisoned units of the Spanish Legion (La Legión) and army readiness forces in Ceuta and Melilla are elite, but they are geographically isolated and numerically insufficient to stop a massive hybrid assault without resorting to heavy, lethal force.
  • Political Paralysis: The Spanish government lacks any semblance of political will to authorize decisive rules of engagement. Spain’s intelligence agency (CNI) provided days of advance warning, yet no pre-emptive deployment was ordered because a show of force violates the government’s core ideological posture.
  • The NATO Gap: Article 5 of the North Atlantic Treaty does not automatically cover Ceuta and Melilla, as both enclaves lie in North Africa, south of the geographic boundary defined in Article 6. Morocco understands this vulnerability completely.

North African Power Dynamics: Pressure from Algeria and Tunisia

Pohjois-Afrikka is a smoldering powder keg. Algeria is Morocco’s bitter regional rival, actively supporting the Polisario Front in Western Sahara. Meanwhile, economic instability in Tunisia has turned it into a pawn in the broader Algeria–Morocco conflict.

This creates a domino effect: Algeria and Tunisia vent their own migration pressures toward Morocco and Europe. Morocco, in turn, redirects this torrent straight into Spain to protect its own territory and extract further “border management” subsidies from Brussels.

Assessment of Regional Impacts

  1. Collapse of Europe’s Southern Flank: Morocco’s success signals to every actor in North Africa that EU member states are ideologically paralyzed on their own perimeters. This guarantees that pressure on Spain, Italy, and Greece will escalate relentlessly until hard defensive force is deployed at the border.
  2. The Erosion of Spanish Sovereignty: If Spain continues to refrain from using military force to secure its enclaves, Ceuta and Melilla will become strategically indefensible. Morocco does not need armored divisions; it wins through demographic and hybrid pressure. The enclaves will be surrendered piecemeal, just as Ifni and Western Sahara were.
  3. Accelerating North African Conflict: Morocco’s aggressive foreign posture—emboldened by U.S. recognition of its Western Sahara claims—is driving Algeria toward a direct confrontation. A full-scale state-on-state conflict between Morocco and Algeria remains a distinct possibility, which would trigger a migration shock towards Southern Europe exponentially larger than anything seen to date.

Posted in Historia, in English, Jotain aivan muuta, Mamut, Tilanne päällä | Tagged , , , , | Leave a comment

Ceutan kriisi ja Marokon vanha kikka: Miksi Espanja taipuu ilman laukaustakaan?

Posted on August 2, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Ceutan rajalla nähty massiivinen tunkeutuminen ei ole humanitaarinen vahinko tai satunnainen hätähuuto. Kyseessä on Marokon valtion koordinoima hybridioperaatio, jossa ihmismassoja käytetään kineettisen sodankäynnin korvikkeena. Tässä ei ole mitään uutta: Rabat käyttää täsmälleen samaa oppikirjaa kuin vuosikymmeniä sitten.

Tilanne Ceutassa. Al- Jazeeran kuva

Ceuta, Rooman Limes ja imperiumin murentamisen oppikirja

Jos haluaa ymmärtää, mitä Espanjan pohjoisafrikkalaisessa enklaavissa Ceutassa tapahtuu tänään, ei kannata lukea nykyisten länsimaisten diplomattien lausuntoja. Kannattaa avata historiankirjat myöhäisantiikin kohdalta. Imperiumien ja sivilisaatioiden reuna-alueita ei ole koskaan murennettu pelkästään ulkoisilla panssaridivisioonilla tai mahtavilla sotakoneistoilla. Ne murennetaan hyödyntämällä imperiumin omaa moraalista halvaannusta, korruptoitunutta hallintoa ja kyvyttömyyttä suojella omia rajojaan.

Täsmälleen näin toimivat barbaariheimot Rooman valtakunnan Limes-rajoilla 300–400-luvulla. Kun gootit ilmestyivät Tonavalle vuonna 376 Hunnien ajaessa heitä takaa, he eivät saapuneet järjestyneenä armeijana, vaan valtavana, sekavana ihmismassana. Rooma ei kyennyt sotilaallisesti tai hallinnollisesti käsittelemään rajalleen ilmestynyttä massaa ilman raakaa voimankäyttöä, johon sillä ei ollut enää poliittista tahtoa. Lopulta keisari Valens päästi aseistamattomiksi luullut “pakolaiset” valtakunnan sisälle liittolais-, eli foederati-statuksella.

Seuraus oli katastrofi: hallitsematon goottilaisten massa noustessaan kapinaan tuhosi Itä-Rooman eliittiarmeijan Adrianopolissa vuonna 378, ja Limes menetti merkityksensä. Itse keisari Valens kaatui taistelussa. Samoin Länsi-Rooma ei kaatunut kertalaakista – se liukeni ja barbarisoitui sisältäpäin, kun sen rajoja puolustivat lopulta samat ihmiset, joiden kulttuuri ja usko olivat rajan toisella puolella.

Tämä oppikirja on näämmä edelleen voimissaan. Nykypäivän Pohjois-Afrikassa Marokko toteuttaa täsmälleen samaa taktiikkaa Espanjaa ja Euroopan unionia vastaan.

  • Aseenton/ lähes aseistamaton ihmismassa ajetaan rajalle (Tonavan Limes tai Ceuta)
  • Kohdevaltion ideologinen sokeus, moraalinen sekaannus tai muu johdon halvaantuminen estää riittävän voimakäytön
  • Rajavalvontajärjestelmä ylikuormitetaan, ja ihmismassa päästetään/tunkeutuun rajan sisäpuolelle. Rajan hallinta menetetään
  • SUvereneiteetti murenee ja aluieiden hallinta menetetään alue alueelta.

Historian toisto: Ifni, Vihreä marssi ja Ceuta

Marokko ei ole keksinyt pyörää uudelleen. Ceutan rajalle ajettavat ihmismassat ovat suoraa jatkumoa Rabatin pitkäaikaiselle strategialle:

  • Ifnin sota (1957–1958): Marokko käytti epäsymmetrisiä “vapautusarmeijan” joukkoja hyökkäämään Espanjan Länsi-Afrikkaan. Espanja taisteli, mutta poliittinen tahto loppui kesken – tuloksena oli Cabo Jubyn ja myöhemmin Ifnin luovuttaminen Rabatille.
  • Vihreä marssi (1975): Marokon kuningas Hassan II lähetti 350 000 aseetonta siviiliä marssimaan Länsi-Saharaan pyyhkiäkseen espanjalaisten rajavartioiden yli. Espanja oli kenraali Francon kuolinvuoteen äärellä poliittisesti halvaantunut, vetäytyi taistelutta ja luovutti alueen.

Nyt vuorossa ovat Ceuta ja Melilla: Luodaan rajalle kestämätön tilanne, jossa vastustaja pakotetaan valitsemaan joko maansa suvereniteetin puolustaminen kovalta näyttävin voimakeinoin tai hidas perääntyminen. Ja tottahan se on selvää kuinka Madridin sosialistit eivät tule käyttäytymään: Otetaan massat maahan, ja työnnetään edelleen EUhun. Saksaan ja Pohjoismaihin ne kuite haluaa.

Marokon väestörakenne: Kylmä win-win-laskelma

Syy siihen, miksi Marokko voi käyttää omia kansalaisiaan vipuvartena, löytyy maan väestörakenteesta. Marokko kärsii massiivisesta nuorisotyöttömyydestä ja turhautuneesta nuorten miesten ylijäämästä. Rabatin kuningaskunnalle tämä väestönosa on sisäinen uhka – arabikevään tai sosiaalisen räjähdyksen sytyke.

Kun Marokko työntää kymmeniä tuhansia nuoria miehiä rajan yli Espanjaan, se toteuttaa kylmää strategista laskelmaa:

  1. Sisäinen painehelpotus: Maasta poistuu tyytymätöntä miehistöainesta, joka muuten saattaisi radikalisoitua tai nousta kuningasta vastaan.
  2. Ulkoinen paineistus: Samaan aikaan nämä nuoret miehet siirtyvät kuormittamaan Espanjan ja EU:n sosiaali- ja turvallisuusrakenteita.
  3. Rahavirrat: Eurooppaan päässeet lähettävät myöhemmin rahaa kotiin (remittances), mikä tukee Marokon taloutta.

Marokolle tämä on täydellinen win-win-tilanne. Vaikka rajalla “menetettäisiin” tai Eurooppaan uppoaisi kymmeniä tuhansia nuoria miehiä, se on valtiolle vain demografisen ylijäämän vientiä ja sisäisen turvallisuuden optimointia. Tai vaikka kaikki “tyytymättömät nuoret miehet” ammuttaisiin läjään rajalla, Rabat olisi voittanut pelissä.

Onko Espanjalla sotilaallista kykyä vastata?

Paperilla Espanjan asevoimat ovat Marokkoa edellä teknologiassa, ilmapuolustuksessa ja merivoimien suorituskyvyssä (Eurofighter-hävittäjät, F-100-fregatit ja ammattiarmeija). Sotilaallinen todellisuus paikan päällä on kuitenkin toinen:

  • Eristetyt enklaavit: Ceutassa ja Melillassa sijaitsevat Espanjan legioonan (La Legión) ja maavoimien valmiusjoukot ovat kovia, mutta niitä on liian vähän massiivisen hybridihyökkäyksen pysäyttämiseen ilman raskasta voimankäyttöä.
  • Poliittinen halvaannus: Espanjan hallituksella ei ole minkäänlaista poliittista tahtoa antaa sotilaille toimivaltuuksia toimia. Tiedustelupalvelu CNI antoi varoituksen päiväkausia etukäteen, mutta mitään ei tehty, koska “voimannäyttö” sotii ideologiaa vastaan.
  • NATO-aukko: NATO:n 5. artikla ei kata Ceutaa ja Melillaa, sillä ne sijaitsevat Pohjois-Afrikassa, sopimuksen maantieteellisen rajauksen eteläpuolella. Marokko tietää tämän täsmälleen.

Pohjois-Afrikan valtapeli: Algerian ja Tunisian paine

Pohjois-Afrikka on kytemässä oleva ruutitynnyri. Algeria on Marokon verivihollinen ja alueellinen kilpailija, joka tukee Länsi-Saharan Polisario-liikettä. Tunisia puolestaan on ajautunut talousromahduksen myötä Algerian ja Marokon valtapelin pelinappulaksi.

Tämä luo ketjureaktion: Algeria ja Tunisia purkavat omaa siirtolaispainettaan kohti Marokkoa ja Eurooppaa. Marokko puolestaan ohjaa tämän paineen suoraan Espanjaan suojatakseen omia rajojaan ja kiristääkseen EU:lta lisärahoitusta “rajavalvontaan”.

Arvio yhteisvaikutuksista alueella

Euroopan etelälaidan luhistuminen: Marokon menestys osoittaa kaikille Pohjois-Afrikan toimijoille, että EU-jäsenvaltiot ovat ideologisesti halvaantuneita omilla rajoillaan. Tämä takaa sen, että paine Espanjaa, Italiaa ja Kreikkaa vastaan vain kasvaa, kunnes rajoilla otetaan käyttöön kovimmat mahdolliset voimakeinot.

Espanjan mureneminen: Jos Espanja jatkaa linjaansa, jossa se ei käytä kovaa voimaa enklaaviensa suojaamiseen, Ceuta ja Melilla käyvät puolustuskelvottomiksi. Marokko ei tarvitse panssaridivisioonaa; se voittaa väestöllisellä ja hybridipaineella. Enklaavit luovutetaan pala palalta, kuten Ifni ja Länsi-Sahara.

Pohjois-Afrikan kiihtyvä kriisi: Marokon aggressiivinen ulkopolitiikka ja Yhdysvaltain tuki ajavat Algeriaa tiukempaan vastakkainasetteluun. Alueella on todellinen riski valtioiden väliselle konfliktille (Marokko vs. Algeria), mikä laukaisisi mittaluokaltaan moninkertaisen siirtolaiskriisin kohti Etelä-Eurooppaa.

Posted in Afrikan sodat, Historia, Tilanne päällä, voimapolitiikka | Tagged , , , , | Leave a comment

Eutanasia, “progressivismi” ja valtion uusi eugeniikka – Mihin Suomi on matkalla?

Posted on July 31, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Somen uutisvirtaa seuratessa voisi luulla, että Kanadassa, Britannialla ja Australiassa on käynnissä jonkinlainen wokefilosofian huipentuma: kilpailu siitä, kuka ehtii ensimmäisenä tarjoamaan laillisen piikin kaikille yhteiskunnan mielestä ylimääräisille, köyhille ja mielenterveysongelmaisille.

Kun otsikoita perataan ja lakipykäliä luetaan, virallinen vastaus kuuluu: ”Ei, ketään ei tapeta väkisin, ja mielenterveysongelmat yksinään on rajattu lainsäädännön ulkopuolelle.” Jo nyt on kuitenkin todettu yrityksiä saada ihmiset valitsemaan MAID.

Kanadassa psykiatristen potilaiden MAID-laajennusta (Medical Assistance in Dying) on siirretty toistuvasti, ja sekä Britannian parlamentissa että Australiassa käydyt lakialoitteet pitävät mielisairaudet tiukasti rajauksen ulkopuolella. Paperilla kaikki näyttää juridisesti ja eettisesti puhtaalta.

Mutta kun virallisen retoriikan kuoren alle katsotaan, todellisuus on toinen – ja tämä keskustelu on kovaa vauhtia rantautumassa myös Suomeen.

Yksilönvapaus tapaa romutuvan hyvinvointivaltion

Moderni eutanasiakeskustelu nojaa ajatukseen absoluuttisesta yksilönvapaudesta ja itsemääräämisoikeudesta: ”Minun kehoni, minun valintani.” Valtio ei saa estää ihmistä päättämästä elämäänsä, jos kärsimys on sietämätöntä.

Tämä kuulostaa paperilla yksilönvapauden huipentumalta. Mutta mitä tapahtuu, kun tämä absoluuttinen “oikeus kuolla” yhdistetään länsimaiden romahtavaan terveydenhuoltoon, krooniseen ressurssipulaan ja mielenterveyspalveluiden riittämättömyyteen?

Saadaan järjestelmä, jossa yhteiskunta tarjoaa kärsivälle ihmiselle mieluummin kuoleman kuin kunnollista hoitoa.

Kanadasta kantautuneet esimerkit ovat tästä varoittavia merkkejä. Kun sotaveteraanille tai vaikeasti vammaiselle tarjotaan sosiaalityöntekijän toimesta lääkärin avustamaa itsemurhaa ratkaisuksi asunnon tai sopivan terapian puutteeseen, kysymys ei ole enää “vapaaehtoisuudesta”. Se on valtion tarjoamaa poistumistietä järjestelmälle, joka ei halua kantaa taakkaansa.

Suomen tilanne: Saattohoito retuperällä, mutta eutanasiaa ajetaan

Suomessa eutanasiasta käydään säännöllisesti keskustelua kansalaisaloitteiden ja eduskuntadebaattien muodossa. Eutanasian kannattajat esittävät asian yksinomaan “armollisena ratkaisuna” ja edistyksellisenä askeleena. Vaikka eutanasiaa perustellaan ensisijaisesti potilaan autonomialla ja kärsimyksen vähentämisellä, olisi naiivia kuvitella, etteivät julkisen talouden paineet vaikuttaisi pitkällä aikavälillä myös järjestelmän kannustimiin.

Tämä saavutetaan yksilöpsykologian avulla: Varmasti lähes jokainen ei patologisella tavalla itsekäs ihminen, vanhus tai vammainen, kokee sietämättömäksi sen, että on taakaksi läheisilleen. Hoidotkin ovat melko kalliita, ajatellaan vaikkapa viime päivinä uutisissa olleita juttuja 5000€ syöpälääkkeistä. Nyt sitten on valittavan julkisella puolella joko uusi burankuuri, ja jos se sattuis paranemaan, tai “Oletko ajatellut eutanasiaa?”, saattaa tuo eutanasia alkaa kuulostaa aika hyvältä vaihtoehdolta.

Mutta Suomen todellisuus tekee tästä yhtälöstä poikkeuksellisen vaarallisen:

  1. Saattohoidon taso on alueellisesti täysin eriarvoista. Suomesta puuttuu edelleen kattava ja laadukas palliatiivisen hoidon verkosto. Kestävää kivunlievitystä ja arvokasta loppuelämää ei ole tarjolla kaikille siten kuin pitäisi.
  2. Hyvinvointialueet karsivat menoja. Kun terveydenhuolto kipuilee miljardiluokan alijäämien kanssa ja vanhustenhoidosta tingitään, laillistettu eutanasia muodostaa valtavan taloudellisen houkutuksen järjestelmälle.

Jos Suomessa laillistetaan eutanasia tilanteessa, jossa saattohoito ja mielenterveyspalvelut ovat aliresurssoituja, kyseessä ei ole “valinnanvapaus”. Silloin ihmiselle annetaan valinta sietämättömän, huonosti hoidetun kärsimyksen ja valtion tarjoaman lopetuksen välillä. Ei ainakaan kristillisten arvojen mukaista.

Kollektivismin ja eugeniikan pitkä varjo

Historia ei toista itseään samanlaisena, mutta se riimittelee. 1900-luvun alussa eugeniikka eli rotuhygienia oli nimenomaan silloisen edistyksellisen ja vasemmistolaisen älymystön lempilapsi. Haaveiltiin tehostetusta yhteiskunnasta, jossa valtio siivoaa pois “kelvottomat” ja rappeutuneet ainekset. Tämä valtiojohtoinen kollektivismi saavutti hirvittävän päätepisteensä saksalaisten kansallissosialistien Aktion T4 -ohjelmassa, jossa sosialismin hengessä valtion edun katsottiin ajavan yksilön elämän yli. Eli sitä samaa mitä MAID ajaa mutta henkisellä pakolla.

Nykypäivän progressiiviset poliitikot kavahtavat vertausta kansallissosialisti-Saksan menetelmiin – ja syystäkin, sillä nykyisin motiivina ei ole valtion harjoittama suora pakko, vaan yksilön “oma tahto”. Hyvin ohjailtuna mutta kuitenkin. Tietenkin tarkkaanottaen Eugeniikasta tässä on pudonnut pois pakkokastraatiot, mutta lehdistö ja arvot suosivat niin vahvasti lapsettomuutta, ja lapset nähdään aikuisten hedonismin estäjinä, että ei oikeastaan tarvitse. Syntyvyys on saatu jo alle uusiutumisrajan vahvasti.

Historiallinen eugeniikka käytti pakkokeinoja. Nykyinen kulttuuri käyttää normeja, ihanteita ja kannustimia. Menetelmät ovat erilaisia, mutta molemmissa tapauksissa voidaan kysyä, miten yhteiskunta vaikuttaa siihen, ketkä saavat lapsia ja ketkä eivät.

Mutta lopputulos uhkaa muodostua pelottavan samankaltaiseksi:

  • Silloin: Kansallissosialistinen valtio päätti, kuka on hyödyllinen yhteiskunnalle, ja raivasi “taakat” tieltä valtiojohtoisella pakolla.
  • Nyt: Sosiaalidemokraattinen hyvinvointivaltio ajaa yhteiskunnallisella laiminlyönnillä ja resurssipulalla ihmiset siihen pisteeseen, että he “vapaaehtoisesti” pyytävät järjestelmää lopettamaan heidät.

Tämä on passiivista eugeniikkaa. Valtio ei vie ihmistä kaasukammioon, vaan jättää hänet vaille tukea ja avaa oven, jonka yläpuolella lukee Inhimillinen poistumistie.

Pelkkää hyväntekeväisyysjulkisivua

Keskustelussa Kanadassa, Britannialla ja Suomessa ei ole kyse pelkästä idealistisesta “myötätunnosta”. Kyse on siitä, että länsimainen edistyksellisyys on ajautunut moraaliseen umpikujaan.

Kun perinteinen käsitys elämän pyhyydestä ja yhteisön vastuusta heitetään romukoppaan ja tilalle nostetaan pelkkä hyperyksilöllisyys yhdistettynä valtion säästöhaluun, saadaan tulokseksi kylmä järjestelmä. Järjestelmä, joka naamioi oman välinpitämättömyytensä ja resurssipulansa “edistyksellisyydeksi”.

Suomessa tulisi kysyä: Kumpi on todellisuudessa inhimillisempää – laittaa saattohoito ja vanhustenpalvelut sellaiseen kuntoon, ettei kenenkään tarvitse poistua täältä kivussa ja yksin, vai luoda lainsäädäntö, joka tekee kuolemasta halvimman sosiaalipalvelun?

Posted in Jotain aivan muuta | Tagged , , | Leave a comment

Rauta Ei Ole Kuollut

Posted on July 30, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Länsi-Euroopan uudet panssarihankkeet ja väärinymmärretty droonihype

Viime vuosien aikana sotatieteellinen ja valtamediassa käyty keskustelu on täyttynyt julistuksista, joiden mukaan mekaaninen maasodankäynti ja raskaat taistelupanssarivaunut ovat tulleet tiensä päähän. Halvat FPV-droonit ja loitointiammukset, käytän jatkossa parempaa suomen sanaa”viipyilevät ammukset”, (loitering munitions) on nostettu uuden ajan ehdottomiksi valtiaiksi, jotka kuulemma tekevät kymmenen miljoonaa euroa maksavasta teräskasaumasta pelkän kalliin polttotuotteen. Tämä tarina – kuinka satasen tai tonnin härveli tuhoaa miljoonien tankin – vetoaa tietysti mediaan ja budjettileikkauksia haaveileviin poliitikkoihin. Mutta tekniikkaa ja sotahistoriaa tuntevalle kyseessä on vain uusi näytös ikivanhassa taistelussa suojan ja läpäisyn välillä.

Drones intercepting missiles launched at tanks on a military training ground
AI kuva tankeista poksauttelemassa drooneja tuusan nuuskaksi. Oli vähän reslistisempi kuva mielessä, mutta onhan tämä silleen hasuka. Varsinkin hurraavat tankkimiehet betoniporsaan suojissa.

Tosiasiassa FPV-drooni ei tuonut sodankäyntiin juuri mitään perustavanlaatuisesti uutta fysiikan tai ammustekniikan kannalta. Onteloammus on onteloammus, ja kattoiskukyky (top attack) sekä lennosta tapahtuva ohjaus ovat olleet panssarintorjuntaohjusten peruskauraa jo 1970- ja 1980-luvuilta lähtien. TOW-2B, Bill ja myöhemmin Javelin sekä NLAW ratkaisivat panssarivaunun ohuen kattopanssarin ongelman vuosikymmeniä ennen kuin yhtäkään kiinalaista FPV-harrastedroonia oli englantilaisella tehtaalla tai ukrainalaisessa kellarissa koottu. Ainoa todellinen “innovaatio”, jonka kuluttajadrooni toi maastoon, on viipyilemiskyky (loitering capability) ja naurettavan halpa sensorin lennättäminen kohteeseen ilman kalliita hakupäitä.

Miksi tämä “uusi uhka” tuntuu nyt niin mahtavalta? Koska maavoimat – erityisesti Länsi-Euroopassa – päästettiin Kylmän sodan jälkeen rapautumaan. Vaunuista riisuttiin lyhyen matkan ilmapuolustus (SHORAD), elektroninen häirintä jätettiin hankkimatta ja aktiiviset suojajärjestelmät (APS) leikattiin budjeteista liian kalliina. Kun panssarivaunu lähetetään taisteluun ilman liitännäissuorituskykyjä, ilman ilmapuolustusta ja ilman APS-järjestelmää, se tuhoutuu. Se tuhoutui 1970-luvulla Siinailla Sagger-ohjuksiin, ja se tuhoutuu 2020-luvulla Donbassissa FPV-drooniin. Kyse ei ole vaunun kuolemasta, vaan taktiikan ja varustelun laiminlyönnistä.

Torjuntatehtävänä mainitunkaltainen harrastelijadrooni alle 150km/h vauhdissa on naurettavan helppo aktiiviselle torjunta järjestelmälle sanokaamme vaikka noin äänennopeutta lähestyvälle ontelokranaatille. (Israelin Elbit systemsin Iron Fist näyttää aiheesta kivaa kuvaa). Saturaatiolla toki onnistuu, mutta niinhän se onnistuu aina. Tähän vastaukseksi sopiva olisi jonkinmoinen “moottorihaulikko”, joka tossauttaisi, suhteellisen pienellä, haulipanoksella drooneja lennosta sanokaamme noin 50 metriin. 12 cal ei olisi ehkä ihan riittävä, mutta 10 tai 8 saattaisi sitä olla.

Automaattinen 10-kaliiperinen haulikkotorni: Liian halpa ja toimiva ollakseen “seksikäs”?

Modernin sotateollisen kompleksin suurin paradoksi on se, että se rakastaa monimutkaisia, äärimmäisen kalliita ja monivuotisia kehityshankkeita. Kun taistelukentän akuutein ongelma on satasen FPV-drooni, teollisuuden vastaus on tyypillisesti miljoonien eurojen laserjärjestelmä tai 35 millimetrin Oerlikon-patteristo, jonka yksittäinen laukaus maksaa pienen henkilöauton verran. Kyseessä on klassinen bisnesmalli: mitä monimutkaisempi järjestelmä, sitä pidemmät huoltosopimukset ja suuremmat katteet.

Tässä valossa ajoneuvon katolle asennettu, kauko-ohjattu ja automaattisesti lataava automaattihaulikko (10-kaliiperinen tai sitä järeämpi) on aseteollisuudelle lähes “epäseksikäs” ajatus. Teknisesti kyseessä olisi kohtuullisen yksinkertainen laite:

  • Optimaalinen peitto: 10-kaliiperisen 89 mm pesästä ampuva sarjatulijärjestelmä pystyisi syöttämään 40–50 metrin torjunta-alueelle sellaisen teräs- ja tungsten-haulimyrskyn, että yksikään FPV-drooni tai loitointiammus ei selviäisi sen läpi.
  • Fysiikan kiistämätön etu: Hauliparven leviämä kompensoi pienen maalin nopean liikeradan aiheuttamia tähtäysvirheitä paljon paremmin kuin yksittäinen kineettinen ammus, ja 50 gramman jättilataus pitää iskunopeuden sekä läpäisykyvyn riittävänä moottorien ja akkujen silppuamiseen.
  • Kustannustehokkuus: Yksi sarja 10-kaliiperisen patruunoita maksaa joitakin kymppejä. Se on murto-osa älyammuksen (Airburst/AHEAD) hinnasta.

Miksi näitä ei sitten näy jokaisen Leopardin tai Pasi-ajoneuvon katolla? Vastaus löytyy sotateollisuuden logiikasta. Automaattihaulikko mielletään “matalateknologiseksi” ja liian halvaksi ratkaisuksi. Se ei tarvitse miljoonaverkkoratkaisuja tai eksklusiivisia ammustoimituksia vain tietyltä valmistajalta. Lisäksi haulikon tehokas kantama on rajattu noin 50 metriin, mikä tekee siitä puhdasoppisen “viimeisen linjan” (Hard-Kill V-SHORAD) hätäjarrun.

Aseteollisuus myy mieluummin monikertaisesti kalliimpia, kauko-ohjattuja 30 mm aseasemia ja mikro-ohjuksia, koska niissä liikkuu suuri raha. Silti karu tosiasia saattaa olla se, että kaikkein tehokkain suoja halpoja kiinalaisista osista koottuja tappodrooneja vastaan olisi purkaa sotilasteknologian ylidiagnosointia ja pultata panssarin katolle yksinkertainen, luotettava ja helvetillisen tiheää haulimyrskyä sylkevä automaattimurskain.

Katse Länteen: Raskaan Raudan Renessanssi

Länsi-Euroopassa on vihdoin herätty romutusvimman aiheuttamaa krapulaan. Kylmän sodan aikainen “rauhanosinko” on syöty, ja tilalle on tullut kylmä reaalipolitiikka. Saksa, Iso-Britannia, Ranska ja Italia ovat käynnistäneet mittavat hankkeet, joissa ei pelkästään tekohengitetä vanhaa kalustoa, vaan luodaan täysin uutta panssarisuorituskykyä. Nämä uudet järjestelmät on suunniteltu alusta alkaen vastaamaan juuri näihin modernin taistelukentän haasteisiin.

Katsotaanpa tarkemmin, mitä Länsi-Euroopan johtavat asepajat tarjoavat taistelukentälle.

1. Leopard 2A8 – Euroopan standardin uusin evoluutio

Leopard II A8 on jo valittu muunmuassa Ruotsin uudeksi päätasiteluaseeksi. Kuvan omistaa European Defense Revue online. Tai sieltä kuva on ainakin kaapattu.

KMW:n (nykyisen KNDS Germanyn) Leopard 2 on ollut Länsi-Euroopan maavoimien selkäranka jo vuosikymmeniä. Uusin versio, Leopard 2A8, ei ole enää pelkkä panssarointipäivitys. Sen näkyvin ja tärkein parannus on israelilaisen Trophy-aktiivisuojajärjestelmän (APS) täysi integrointi vaunun rakenteisiin. Trophy tuhoaa lähestyvät onteloammukset, ohjukset ja myös hitaasti lentävät droonit kineettisellä panoksella jo ilmassa ennen kuin ne ehtivät koskettaa vaunun panssaria. Lisäksi 2A8 tuo mukanaan päivitetyn 120 mm L55A1 -tykin, suurennetun moottoritehon ja kattavan tilannekuvajärjestelmän, joka mahdollistaa vaunun toiminnan osana digitaalista verkkoa.

2. Challenger 3 – Saaren viimeinen toivo

Challengerin uusin tuleminen. Taistelujärjestelmä on nyt täysin digitaalinen. Ja panssarointi on edelleen “brittiläisellä tasolla”, jääden kakkoseksi korkeintaan Israelilaisille. Kuvan omistaa UK MoD Crown Copyright.

Iso-Britannia leikkasi maavoimiaan rajusti, mutta päätti lopulta säilyttää panssarintorjuntakyvyn ytimen. Challenger 3 on käytännössä täysin uusi vaunu rakennettuna vanhan Challenger 2:n rungon päälle. Merkittävin muutos on luopuminen brittien perinteisestä rihlatusta tykistä: tilalle tulee Rheinmetallin 120 mm L55A1 -siloaputykki, mikä mahdollistaa saman NATO-standardiammusten käytön kuin Leopardillakin. Challenger 3 saa myös israelilaisen Trophy-APS:n, täysin digitaalisen torniarkkitehtuurin ja uudistetun moduulipanssaroinnin (Epitaph). Vaunu on suunniteltu kestämään taistelukentällä pitkälle 2040-luvulle.

3. Panther KF51 – Rheinmetallin haastaja

Kissapedon paluu. Kannattaa huomata että vaunutykki on jo 130mm kaliberia. Ei sinänsä vaikuta nuoliammuksen paksuuteen (edelleen tuuman puolentoista luokkaa) mutta ruutia ja palotilaa saadaan nulen taakse paremmin, joten läpäisy kasvaa. Lataaminen sitten onkin jo melkeimpä ihmisvoimin tekemätön paikka. Kuvan omistaa Dimension Magazin, eli käytännössä ilmeisesti Rheinmetall

Rheinmetall ei jäänyt odottamaan valtioiden hitaita yhteishankkeita, vaan esitteli oman näkemyksensä tulevaisuuden taistelupanssarivaunusta. Panther KF51 pohjautuu Leopard 2:n alustalle, mutta sen torni ja pääase ovat täysin uutta sukupolvea. Vaunussa on järeä 130 mm Future Gun System (FGS) -tykki automaattilataajalla, mikä antaa huomattavasti enemmän kineettistä energiaa ja kantamaa kuin nykyiset 120 mm tykit. Pantheriin on integroitu alusta alkaen oma loitointiammusten laukaisujärjestelmä (esim. HERO 120), passiiviset ja aktiiviset suojajärjestelmät (Top Attack Protection System) sekä integroitu droonien torjuntakyky.

4. MGCS (Main Ground Combat System) – Tulevaisuuden verkosto

Järjestelmien järjestelmän ydin. Uusi Main Ground combat system, on tulevaisuutta siinä mielessä että se on osin konseptiasteella, Lecleck vastaa vielä tämän hetken haasteisiin, joten lienee enemmänkin kyse Leclerkin seuraajasta.- Kiintoisaa on 140mm pääase. Kuvan omistaa jälleen Rehinmetall

Ranskan ja Saksan yhteishanke MGCS ei ole vain yksittäinen tankki, vaan “järjestelmien järjestelmä”, joka tulee korvaamaan Leopard 2:n ja Leclercin 2040-luvulta alkaen. MGCS yhdistää miehitetyt raskaimmat taisteluvaunut, miehittämättömät maastoajoneuvot (UGV) ja ilmassalentävät alukset yhtenäiseksi tilannekuvaverkostoksi. Sen pääaseeksi kaavaillaan joko Rheinmetallin 130 mm tykkiä tai Ranskan Nexterin 140 mm ASCALON -tykkiä. Järjestelmä luottaa tekoälyavusteiseen maalinetsintään ja monikerroksiseen passiiviseen sekä aktiiviseen suojaan.

Tekninen vertailutaulukko: Länsi-Euroopan uudet teräsmöröt

OminaisuusLeopard 2A8 (KNDS)Challenger 3 (RBSL)Panther KF51 (Rheinmetall)MGCS (KNDS / Rheinmetall)
Pääase120 mm L55A1 (Sileä putki)120 mm L55A1 (Sileä putki)130 mm FGS L/51 (Automaattilataus)130 mm tai 140 mm ASCALON
Aktiivinen suoja (APS)EuroTrophy (Vakio)Trophy MV (Vakio)StrikeShield / Top-Attack APSMonikerroksinen Soft/Hard-kill APS
Taistelupainon. 65–67 tonnian. 66 tonnian. 59 tonniaTavoite < 50–60 tonnia
Miehistö4 henkilöä4 henkilöä3 (+1 operaattori optio)Miehitettävä / Miehittämätön verkko
ErikoisominaisuudetKoeteltu alusta, huippuergonomia, välitön saatavuusTäysi digitalisaatio, erittäin vahva etupanssariIntegroitu viipyilevän ammuslaukaisin, pienempi painoTekoälyohjaus, UGV-integraatio, järjestelmäperhe
StatusTuotannossa / TilauskirjoissaPrototyyppivaihe / Tuotanto alkamassaKonsepti / Haastaa viralliset hankkeetKehitysvaiheessa (Käyttöönotto n. 2040)

Miksi “Droonipaniikki” on ennenaikaista?

Palataan takaisin syyhyn, miksi nämä uudet vaunut ovat edelleen elintärkeitä. Kuten alussa todettiin, drooni ei ole taika-ase. Se on vain hitaasti lentävä, heikosti suojattu ja erittäin helposti häirittävä tähystin/räjähdealusta. Kun vaunuun asennetaan EuroTrophy tai Rheinmetallin StrikeShield, tutka havaitsee lähestyvän FPV-droonin tai sinkoammuksen millisekunnissa ja tuhoaa sen useiden metrien päässä vaunusta. Kun tähän lisätään vaunun katolle asennettavat kauko-ohjatut aseasemat (RWS), jotka pystyvät ohjelmoitavilla älyammuksilla (AHEAD/Airburst) ampumaan drooniparvia alas, droonin tehokkuus putoaa murto-osaan.

Sensori- ja elektroniikkakehitys ajaa tällä hetkellä ohi halvemmista FPV-drooneista. Elektroninen häirintä (EW) pimentää jo nyt suuren osan kiinteätaajuuksisista harrastedrooneista. Kun taistelukentälle saadaan suoralla suuntauksella ampuvaa, paksusti panssaroitua kineettistä voimaa – eli taistelupanssarivaunuja –, mitään muuta maavoimien asejärjestelmää ei voida käyttää läpimurron tekemiseen tai puolustuksen selkärankana. Panssari (tai nykään enemmänkin suoja), tulivoima ja liikkuvuus muodostavat edelleen sen pyhän kolminaisuuden, jota ilman taistelukenttää ei hallita.

“Joka julistaa panssarivaunun kuolleeksi jokaisen uuden onteloammuksen kohdalla, unohtaa sen että panssari vastasi aina haasteeseen. Ero on vain siinä, tekeytyykö suojaus teräksestä, tutkista vai lasereista.”

Tutustu ja Hekumoi: Valmistajien Viralliset Sivustot

Jos haluat sukeltaa syvemmälle teknisiin yksityiskohtiin, esitteisiin ja korkearesoluutiokuviin, käy tsekkaamassa valmistajien omat tuotesivut:

Länsi-Eurooppa on vihdoin ottamassa sotilaallisen suorituskyvyn vakavasti. Turha toivo siitä, että sota voitaisiin käydä pelkästään “siististi” nappia painamalla ja halvalla softalla, on murtumassa. Teräs maksaa, painaa ja vaatii vaivaa – mutta kun metalli kohtaa metallin taistelukentällä, mikään ei korvaa oikeaa panssarivaunua.

Posted in Aseet, teknologia, Teknologia, uhka-arvio | Tagged , , , , , | Leave a comment

Uusgnostilaisuus ja reaalimaailman törmäyskurssi

Posted on July 29, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Sivilisaatioiden historiassa toistuu tietty kaava: kun todellisuudesta vieraannutaan riittävästi, syntyy gnostilaisia harhaoppeja. (Ei aivan tarkkaan, nythän EI ole kyse kristitystä herätysliikkeestä/kirkosta) Nämä samat kristinuskosta kitketyt harhaopit ovat ponnahtaneet nyt esiin nyky marxilaisuudesta ja erityisesti vihreydestä. Mainittava tietenkin on että Stalin, joka oli aika kovettu kommari, ei hyväksynyt homoseksuaalisuutta. Mutta hänhän olikin pappisseminaarissa opiskellut pankkirosvo. Eli tuskin olisi lähtenyt mukaan pride marsseille.

Varhaiskristillisellä ajalla gnostikot opettivat, että näkyvä maailma on pahan demiurgin luoma harha. Vain pieni valittu joukko hallitsi salaisen tiedon (gnosis), jonka avulla todellisuuden näkymätön koodi murrettiin. Nykypäivänä tämä sama vanha harhaoppi on pukenut ylleen “woketukseksi” kutsumamme akateemisen kaavun.

Pintapuolisen edistyksellisyyden alla sykkii täysin gnostilainen rakenne:

  1. Salainen tieto: Yhteiskunnan näkyvät instituutiot ja terve järki ovat vain piilotettujen valtarakenteiden hämärtämistä. Vain “herännyt” näkee piilotetut sortomekanismit.
  2. Biologian ja reaalimaailman kieltäminen: Fyysisillä tosiasioilla tai biologialla ei ole väliä, vain subjektiivinen kokemus ja mieli ratkaisevat. Aine on toissijaista.
  3. Moraalinen dualismi: Maailma jakautuu jyrkästi valaistuneisiin ja pahantahtoisiin sokeisiin – sortajiin ja sorrettuihin. Kompromisseille ei ole tilaa.

Kyse on pohjimmiltaan maallisesta pelastusopista, jossa utopia saavutetaan kielellisellä ja käsitteellisellä kikkailulla ilman tarvetta henkilökohtaiselle moraaliselle itsekritiikille tai realiteettien kohtaamiselle. Tai ainakin ajatukselle kuinka moraalisäännöt (ilmastouskonto) eivät koske “valaistunutta”. VihrVasemmistolaiselle eliitillehän ei ole ongelma saarnata hallintoalamaisille hiilidioksidipäästöistä ynnä kulttuurin omimisesta ja lentää seuraavaksi Balille tuhoamaan alkuperäiskulttuuria turismilla.

Insestiläppää ja opillista tekopyhyyttä

Tämä ideologinen sumutus ei jää pelkäksi kabinettifilosofiaksi. Se näkyy konkreettisesti silloin, kun kova reaalimaailma ja sen arki törmäävät vihervasemmistolaiseen dogmiin.

Muistetaanpa helsinkiläisen vihreän valtuutetun Fatim Diarran kuuluisa heitto, jonka mukaan ainoa syy muuttaa maaseudulle on “insesti ja se että kukaan ei kuule kun vaimo huutaa apua”. Kun maaseudun arki ja aluepolitiikka eivät mahtuneet oman ideologisen kuplan sisälle, vastauksena oli syrjäseudun ihmisten raaka demonisointi. Ja kun tästä nousi kohu, kansanedustaja Emma Kari siirsi katseen välittömästi uhriasemaan: kyse olikin siitä, ettei “tummaihoiselle nuorelle naiselle anneta armoa”.

Vastaisin molemmille vihaisille kimmoille Kuolemattoman “Ikurin Turpiinin” sanoin: “Maailma on täynnä kaikenlaista pahaa. Kauhua, murheita, tuskaa, kidutusta kokee jokainen valkoinen ja musta.” Rauha jouluna poisnukkuneelle Pate Mustajärvelle.

Tapaus saa kuitenkin vielä astetta irvokkaamman käänteen, kun muistetaan Vihreiden oma poliittinen linja. Samalla kun Diarra käytti insestiä halventavana syytöksenä maaseutua vastaan, Vihreät (ja heidän nuorisojärjestönsä) ovat ajaneet täysi-ikäisten sisarusten välisen insestin rangaistavuuden poistamista rikoslaista “yksilönvapauden” nimissä. Samoin suojaikärajoja ei vihreiden mielestä ole niin tarpeellista olla “yksilönvapauden” nimissä. (Todettakoon, että puolue on virallisesti nykyisen suojaikärajan kannalla. Toisaalta puolueen piirissä on esitetty seksityön laillistamista ja normalisointia korostavia näkemyksiä. Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneet 18-vuotiaat – ja sugardating-ilmiön kautta jopa tätä rajaa hipovat nuoret – nähdään ennen kaikkea autonomisina toimijoina eikä “erityistä suojelua” tarvitsevina nuorina) Tämä vetoaminen “yksilönvapauteen” ei tietenkään koske autoja ja liikkumisen vapautta.

Tämä paljastaa uusgnostilaisen ideologian ytimen: perinteistä elämäntapaa ja normaaleja suomalaisia saa halventaa tabuilla, joita puolue itse on valmis purkamaan edistyksellisyyden nimissä. Logiikalla ei ole väliä – vain opillisella valtataistelulla ja perinteisen elämäntavan murentamisella. MArxilaisessa ideologiassa ydinperhe on se tärkein vihollinen, joka pitää hajoittaa.

Terrori-iskut ja kielellinen teatteri

Sama kyvyttömyys kohdata todellisuutta toistuu aina, kun Euroopassa tapahtuu jotain vakavaa. Berliinin autoiskun tai Turun puukotusten jälkeen reaalimaailmaa elävä kansalainen näki jotain ilmeistä: turvallisuusympäristön romahduksen ja epäonnistuneen maahanmuutopolitiikan seuraukset.

Mitä teki edistyksellinen eliitti? Se kieltäytyi käsittelemästä teon reaalisia syitä. Sen sijaan katse käännettiin välittömästi kielelliseen hallintaan: alettiin saarnata siitä, kuinka “pelolle ei saa antaa valtaa”, ja varoiteltiin “vihapuheesta” ja “vastakkainasettelusta”.

Dogmaatikko ei kykene korjaamaan järjestelmän valuvikoja, koska hänelle järjestelmän opillinen puhtaus on tärkeämpää kuin ihmishenget tai kansallinen turvallisuus. Suurin huoli ei ole iskun uhreista, vaan siitä, miltä oma aate näyttää tapahtuneen valossa.

Todellisuutta ei voi uudelleenkirjoittaa

Gnostilaisuuden suurin tragedia on aina ollut se, että todellisuus ei piittaa ihmisen rakentamista fiktioista. Voit julistaa sosiaalisessa mediassa kuinka paljon tahansa omaa moraalista paremmuuttasi ja uudelleenmääritellä sanojen merkityksiä, mutta reaalimaailman fysiikka, turvallisuusuhkat ja biologia toimivat silti omilla laeillaan.

Niin kauan kuin päätöksentekoa ohjaa ideologinen gnostilaisuus, jossa kieltäydytään näkemästä syy-seuraussuhteita ja suojellaan omaa opillista puhtautta todellisuuden kustannuksella, lopputuloksena on epäonnistunut politiikka ja mureneva yhteiskunta.

On aika riisua salatietoa saarnaavilta ideologeilta heidän kaapunsa ja palata nojaamaan siihen, mikä toimii: kovaan tilannekuvaan, terveeseen järkeen ja rehellisyyteen.

Vaikka ViherVasemmistossa pitäisi jo olla selvää, että islamistit pitävät heitä vain hyödyllisinä idiootteina, niin Fatim Diarra, tuo ajatusten Kemijoki, on onnistunut tekemään mentaalisen loikan:

Eli Fatim tässä loihelausuu kuinka “vihaa ei voiteta vihalla”, ja halajaa uutta vihapuhelaisäändätöä sivulauseessa. Tietenkin seksuaalivähemmistöt ovat se “dinge an sich” yhteiskunnassa. Katin kontit Diarra. Muuten Fatim Äärioikeisto, eli kansallissosialistit ovat ,ehkä, äärioikeistoa, mutta Konservatiivit ovat oikeistoa.

Mutta ONNEKSI syyllinen kuite löytyi!

Jos Diarran logiikkaa seuraa johdonmukaisesti, ongelman ytimessä eivät ole islamistin teot vaan konservatiivinen arvomaailma. Tämän logiikan mukaan myös kristitty konservatiivi, kuten minä, kuuluu ongelman juurisyihin.

Posted in Epäselvää ajatustenlentoa | Tagged , , | 1 Comment