The Great Canadian Jet Circus: Domestic Delusions, Trade Wars, and the Case for a Split Fleet

Posted on June 16, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

For over a decade, Ottawa treated its fighter procurement program not as a vital national security imperative, but as a political football and a stage for progressive virtue-signaling. The saga of replacing Canada’s aging CF-18 fleet became a masterclass in how not to run a defense acquisition.

While Canada eventually bent the knee to Washington and signed the papers for the F-35, this was a purely political decision made by the Ottawa elite. The road there was paved with economic hypocrisy, globalist tantrums, and a fundamental misunderstanding of both network-centric warfare and Canada’s unique geography.

The Trade War and the Liberal Coalition’s Meltdown

To understand how Canada ended up here, you have to look at the political theater of the late 2010s. The Liberal coalition—intellectually spearheaded by globalist establishment figures like Mark Carney and Justin Trudeau—was fundamentally allergic to the “America First” rhetoric of the first Trump administration.

When Trump demanded that NATO allies actually pull their weight, the Ottawa elite took it personally. This ideological friction spilled directly into procurement. When Boeing tried to weaponize the U.S. Department of Commerce against Canada’s Bombardier over the CSeries passenger jets, Ottawa threw a tantrum and canceled a planned interim purchase of Super Hornets.

This petulance opened the door wide for a non-American alternative: Saab’s JAS-39 Gripen. For a brief moment, it looked like Canada might actually make an independent, pragmatic choice based on its own Arctic needs rather than bowing to the military-industrial complex in Washington.

The F-35: The Expensive, Fragile Default

Ottawa eventually folded and committed to the Lockheed Martin F-35 Lightning II. Let’s be realistic: a batch of at least 30 of these aircraft will be arriving in Canada. The F-35 is a heavy, single-engine stealth platform designed primarily for first-strike, penetrating offensives. It is a technological marvel, but it comes with strings attached.

The F-35 is notoriously expensive to operate, requires pristine runways, and relies on a highly centralized logistics chain completely controlled by the United States. Given these characteristics, Canada’s smartest move would be to station its F-35 fleet where it actually makes sense: on the West Coast for Pacific defense cooperation, and forward-deployed to Europe to meet NATO obligations.

For the harsh, vast, and austere Canadian Arctic, Canada should have gone with the Gripen where it excels.

The Gripen: The Rugged Maverick the Anglo-World Ignores

The Anglo-American defense bubble consistently underestimates Saab’s JAS-39 Gripen, particularly the latest E-series. To those who understand total defense architecture, it is a masterpiece of pragmatic engineering.

The Gripen was designed for dispersed operations. It can land on a snow-covered highway, be refueled and rearmed in ten minutes by a handful of conscripts and a single professional technician, and take off again. For Canada’s underpopulated Arctic frontier—where massive, fully equipped airbases are rare—the Gripen’s rugged independence was exactly what the Royal Canadian Air Force actually needed.

Furthermore, Saab offered a deal Ottawa should never have refused. Just like they did in Brazil, Sweden was ready to provide a 100% complete technology transfer. Crucially, the GlobalEye platform is built on an airframe from Bombardier—a proud Canadian company. Choosing Saab would have injected massive aerospace expertise directly into Canadian industry, combining Swedish genius with Canadian manufacturing. Instead, Ottawa chose to be a customer bowing to Washington’s restrictions.

Credit Where It’s Due: Sweden Invented Network-Centric Warfare

American defense contractors love to brag about the revolutionary nature of sensor-fused, networked warfare. The truth is, the Americans are decades late to the party.

Sweden invented operational tactical datalinks and networked air defense while the Pentagon was still shouting into analog radios.

As early as the 1960s with the J35 Draken, and fully realized in the 1980s with the JA37 Viggen’s Datavänk (data link system), Swedish fighters were automatically sharing targeting data and radar tracks among themselves without uttering a single word over the radio. By the time the Gripen entered service, Swedish pilots could fight as a single, distributed collective organism. The rest of the world has merely been playing catch-up to the trail Sweden blazed in the Baltic cold.

Arctic Realities: Santa Claus vs. The Sukhoi

The political justification for forcing a delicate stealth fighter like the F-35 into the deep north is built on a fundamental lie about Arctic warfare. The truth is simple: the only thing flying over the North Pole with a small radar signature is Santa Claus in a tiny sleigh.

There is no stealth over the North Pole. The laws of physics and fuel consumption dictate the reality of the northern theater. No Russian Sukhoi is going to fly across the vast expanse of the North Pole to attack North America without carrying a massive load of external fuel tanks.

The moment a fighter hangs giant, drag-inducing drop tanks under its wings to survive the distance, its “stealth” profile vanishes completely. The fuel requirements shrink the enemy’s potential weapon payload to a minimum. You don’t need a fragile, multi-billion-dollar stealth penetrator to intercept a heavily weighed-down, non-stealthy Sukhoi. You need a rugged, reliable interceptor that can operate out of a frozen ditch in Nunavut.

The GlobalEye Missing Link: A Fatal Blow to NORAD

By skipping the Saab bid, Canada also missed the opportunity to secure the GlobalEye Airborne Early Warning and Control (AEW&C) platform—built right on their own Bombardier airframe. Since France has gotten four, and NATO is negotiating with SAAB for several.

Right now, the backbone of North American strategic air defense is rotting. The venerable E-3 Sentry (AWACS) fleets operated by the US and Canada are rapidly approaching their final sunset. These airframes are old, maintenance-intensive, and their legacy radar systems are struggling against modern threats like low-flying cruise missiles. There is no immediate, seamless replacement ready to plug the gap at the scale required.

The Saab GlobalEye—combining the Erieye ER extended-range radar with the Bombardier platform—would have been a game-changer for NORAD. Its multi-domain surveillance capabilities can detect stealth targets and cruise missiles at immense distances. Pairing a northern fleet of Gripens with GlobalEye would have given Canada an independent, hyper-networked, Arctic-hardened shield.

Conclusion

Canada’s F-35 acquisition was the predictable result of an Ottawa political class that values elite international standing and easy alignment with Washington over hard-nosed strategic self-reliance and domestic industrial growth. By passing on a split-fleet strategy that integrated the Gripen and Canadian-built GlobalEye systems, Canada chose a dependent future. They bought into an American ecosystem they claim to despise politically, while turning their backs on the rugged, networked, and sovereign alternative that was practically custom-built for the Canadian Arctic.

Posted in HX-ohjelma, in English, NATO, voimapolitiikka | Tagged , , , | Leave a comment

Länsimainen kevytsisällissota: Britannian katuoikeus ja romuttuva legitimiteetti

Posted on June 15, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ulsterin kaduilla on nähty kuluneen viikonlopun aikana jotain sellaista, mitä ei voi enää kuitata pelkkänä tilapäisenä “häiriökäyttäytymisenä” tai “yksittäisinä rähinöinä”. Kun katsoo kuvastoa Belfastista, Southhamptonista tai Birminghamista, on uskallettava sanoa asiat niin kuin ne ovat: länsimaat ovat ajautumassa tilaan, jota voidaan kutsua matalan intensiteetin sisällissodaksi – kevytsisällissodaksi. Se ei tarkoita rintamalinjoja ja tykistökeskityksiä, vaan yhteiskunnallisen koheesion lopullista murenemista, jossa eri väestöryhmät hallitsevat omia enklaavejaan ja valtio katsoo vierestä – tai pahentaa tilannetta.

Motiivit ja jännitteet ovat kypsyneet pitkään, mutta viimeisimmät tapahtumat osoittavat, että pato on murtunut. Belfastissa viikonloppu toi kaduille poikkeuksellisen liittouman, jossa lojalistiset ja tasavaltalaiset symbolit loistivat rinnakkain yhteisessä rintamassa hallitsematonta maahanmuuttoa ja sen seurauksia vastaan. Samaan aikaan Englannin puolella kaupunkien keskustat ovat muuttuneet taistelukentiksi. Kaksi tapausta jotka ovat saaneet brittien “Siff upper lipit” väpättämään on kaksi puukkohyökkäystä kantaväestöä vastaan.

Kansalaisten raivon taustalla on sarja verisiä veitsi-iskuja, jotka ovat toimineet yhteiskunnallisen kurimuksen sytyttiminä. Viimeisin räjähdys sai alkunsa Belfastissa, kun maahan Dublinin kautta luvattomasti saapunut sudanilainen turvapaikanhakija hyökkäsi keittiöveitsellä miehen kimppuun ilmeisesti sokaisten tämän ja muutoinkin haavoittaen miestä pahasti. Samaan aikaan laajaa huomiota herätti Southamptonissa tapahtunut isku, jossa sikhitaustainen Amraj Poonia puukotti kuolettavasti 25-vuotiasta puolalaista Henryk Nowackia. On kuitenkin korostettava, että sikhit edustavat täysin omaa uskontokuntaansa eivätkä ole islamisteja, vaikka julkisessa keskustelussa eri ryhmät usein sekoitetaan toisiinsa. Jokainen näistä tapauksista on silti osaltaan murentanut kantaväestön turvallisuudentunnetta ja luottamusta viranomaisten kykyyn hallita tilannetta.

Laitoksen sisäistetty DEI-politiikka (Diversity, Equity, and Inclusion) ja halu välttää rasismisyytöksiä johtivat Southamptonin rikospaikalla irvokkaaseen tilanteeseen: poliisin kehonkameratallenteilta paljastui, kuinka virkavalta keskittyi elvyttämisen sijaan raudoittamaan maassa makaavaa, kuolevaa uhria ja kohteli tätä epäiltynä, kun taas sikhitaustaisen tekijän suuntaan oltiin “silkhihansikkain” varovaisia. Tämä virkavallan ideologinen varovaisuus ja toiminta rikospaikalla on osaltaan murentanut kantaväestön turvallisuudentunnetta sekä luottamusta poliisin puolueettomuuteen.

Pohjois-Irlannissa on saavutettu piste, jota harva piti mahdollisena. Viikonloppu toi Belfastin kaduille poikkeuksellisen näyn: vanha, verinen vihanpito lojalistien (protestanttien) ja tasavaltalaisten, eli IRAn, välillä on laantunut ja väistynyt taka-alalle. Vuosikymmeniä toisiaan vastaan taistelleet ryhmittymät ovat löytäneet yhteisen sävelen, koska Lontoon hallitus on epäonnistuneella politiikallaan tuonut heidän porteilleen yhteisen vihollisen. Kun katolilaiset ja protestantit seisovat samassa rintamassa hallitsematonta maahanmuuttoa ja oman kulttuurinsa alasajoa vastaan, kyse ei ole enää pikkumellakoista. Se on merkki siitä, että virallisen järjestelmän kyky hallita tilannetta on pettänyt perustavanlaatuisella tasolla. En usko että Labour hallitus, tai konservatiivitkään, ovat osanneet asiaa näin pitkälle ajatella, “mutta niin on jos siltä näyttää”.

Kahden kerroksen oikeusvaltio

Suurin ja vaarallisin muutos ei kuitenkaan tapahdu kaduilla, vaan virastoissa ja poliisijohdon kabineteissa. Hänes majesteettinsa hallitus on tekemässä kohtalokasta virhettä, joka uhkaa viedä siltä viimeisenkin moraalisen oikeutuksen hallita: se on avoimesti siirtynyt kahden kerroksen oikeusjärjestelmään (two-tier policing). Tähän viittasinkin Southamptonin poliisin toimintaa puukotuspaikalla kuvaillessani. Sama lause, “I can’t Breathe”, on nyt aiheuttanut mellakoita kahden puolen Atlanttia.

Kun kantaväestö osoittaa mieltään – usein raivon ja turhautumisen vallassa, toisinaan rähinoiden – valtion koneisto iskee päälle koko painollaan. Puhutaan “äärioikeistosta”, otetaan käyttöön terrorisminvastaiset lait, lennätetään erikoisjoukkoja ja jaetaan pikatuomioita. Tässä makupaloja Brightonista.

Mutta kun vastapuoli, siirtolaisväestö ja radikaalivasemmisto, varustautuu viidakkoveitsillä ja ottaa haltuunsa kokonaisia kaupunginosia (kuten viikonloppuna nähtiin muun muassa Birminghamissa ja osissa Lontoota), virkavalta vetäytyy. Poliisi neuvottelee, katsoo muualle ja vetoaa “yhteisön rauhoittamiseen”.

Tämä ei ole pelkkää kaksoisstandardia, se on valtiollisen legitimiteetin itsemurha. Hallituksen oikeutus perustuu siihen, että laki on sama kaikille. Kun valtio alkaa kohdella omia kansalaisiaan ankarammin suojellakseen järjestelmälle mieluisia ryhmiä, se lakkaa olemasta puolueeton järjestyksenpitäjä. Siitä tulee osapuoli.

Varjohallinto ja radikalisoituminen

Tilanteen taustalla vaikuttaa syvempi, vuosia jatkunut kehitys, jolle brittiviranomaiset ovat ummistaneet silmänsä. Samalla kun poliisi jahtaa “vihapuhetta” verkosta, Britannian maaperälle on syntynyt rinnakkaisyhteiskuntia, joiden henkistä ilmapiiriä hallitsevat Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta paenneet radikaali-imaamit. Nämä saarnaajat ovat saaneet rakentaa omia verkostojaan vapaasti, usein humanitaarisen suojelun varjolla, ja kylvää länsivastaista oppiaan nuorempaan sukupolveen.

Koska pääministeri Keir Starmerin hallinto on täysin kyvytön korjaamaan omia katastrofaalisia virheitään, se on siirtynyt puhtaaseen autoritäärisyyteen: se yrittää tappaa sanansaattajan. Tästä tuoreimpana ja räikeimpänä esimerkkinä toimii aktivisti Tommy Robinsonin vainoaminen. Robinson otettiin lauantai-iltana Heathrow’n lentokentällä kiinni suoraan koneesta ja hänen puhelimensa takavarikoidiin terrorismilainsäädännön (Schedule 3) varjolla vain siksi, että hän on raportoinut ja puhunut avoimesti verkossa Belfastin ja muun Britannian todellisesta tilanteesta.

Tämän kehityksen suorana seurauksena Britannian sisälle on muodostunut toimintakykyisiä jihadistisoluja ja radikaaleja ryhmittymiä, jotka eivät tunnusta kruunun tai maallisen lain autoriteettia. Viikonlopun kaltaiset levottomuudet tarjoavat näille elementeille täydellisen tilaisuuden testata kykyään ottaa katu haltuun ja osoittaa, kuka tiettyjä alueita todellisuudessa hallitsee. Kun valtio perääntyy, se luovuttaa tilaa suoraan näille varjorakenteille.

Tuomarineuvoston (Sentencing Council) virallinen ohjeistus

Britannian rikostuomioita ohjeistava riippumaton elin, Sentencing Council, julkaisi virallisen uudistetun ohjeistuksen tuomareille ja magistrateille koskien yhdyskuntapalvelu- ja vankeustuomioiden määräämistä (Imposition of community and custodial sentences guideline).

Ohjeistukseen oli kirjoitettu suoraan auki, että tuomarin on käytännössä pakko tilata ennen tuomion julistamista kattava taustaselvitys (Pre-Sentence Report, PSR), jos syytetty kuuluu tiettyihin suojeltuihin ryhmiin. Ohjeistus listasi näiksi ryhmiksi erikseen:

  • Etniset vähemmistöt
  • Kulttuuriset vähemmistöt
  • Uskonnollisten vähemmistöjen edustajat

Mitä tämä tarkoitti käytännössä?

Ohjeen perimmäinen tarkoitus oli pakottaa tuomarit etsimään lieventäviä asianhaaroja, kuten “yhteiskunnallista syrjintää”, “huonoja kokemuksia viranomaisista” tai “kulttuurista taustaa”, ja suosimaan näiden kohdalla vankeuden sijasta pehmeämpiä yhdyskuntaseuraamuksia tai kuntoutusta.

Samaan aikaan kantaväestöön kuuluvilta (kuten maallisen oikeustajunsa puolesta osoittaneilta kristityiltä tai suoraan valkoisilta brittimiehiltä) tämä automaattinen taustaselvitysten ja lievennysten etsiminen evättiin. Heille pantiin pystyyn Starmerin hallinnon vaatimat pikaoikeudenkäynnit, joissa tuomiot nuijittiin pöytään ilman viikkoja kestäviä taustaselvityksiä.

Poliittinen perääntyminen ja hätälainsäädäntö

Ohjeistus herätti brittiläisessä julkisuudessa ja oppositiossa valtavan raivon, ja sitä alettiin suoraan kutsua “kahden kerroksen oikeusjärjestelmän institutionalisoinniksi”. Arvostelijat, kuten Robert Jenrick, huomauttivat ohjeen luovan avoimen syrjinnän kantaväestöä kohtaan.

Paine nousi niin suureksi, että jopa Starmerin oma oikeusministeri Shabana Mahmood joutui puuttumaan peliin. Hallitus joutui ajamaan läpi erillisen hätälain (Sentencing Guidelines (Pre-sentence Reports) Bill), jolla tämä tuomarineuvoston ajama räikeä rotu- ja uskontoperusteinen kaksoisstandardi virallisesti estettiin ja jäädytettiin, jotta periaate “kaikki ovat samoja lain edessä” säilyisi edes nimellisesti.

Tämä episodi paljasti kuitenkin lopullisesti sen, kuinka syvälle Britannian virkakoneiston ja oikeuslaitoksen ytimeen DEI-ideologia ja kahden kerroksen ajattelu ovat todellisuudessa mädäntyneet. Virkamiehet yrittivät tehdä siitä lakia.

Oikeuslaitos poliittisena aseena

Kahden kerroksen oikeusjärjestelmä ei rajoitu vain katutasolle, vaan se on lävistänyt koko brittiläisen institutiokoneiston pikaoikeudenkäynteineen ja poikkeuksellisine vankeustuomioineen. Kun kantaväestöön kuuluvat perheenisät, vanhukset tai teini-ikäiset ajautuvat mielenosoituksiin, Starmerin hallinto ottaa välittömästi käyttöön 24 tunnin pikatuomioistuimet. Ihmisiä heitetään vuosiksi ehdottomaan vankeuteen pelkästä väkijoukossa seisomisesta, huutelemisesta tai sosiaalisen median Facebook-päivityksistä, ja vankiloista vapautetaan jopa vakavia rikollisia etuajassa, jotta saadaan tilaa näille hallituksen linjaa vastustaville “toisinajattelijoille”. Samaan aikaan kun Lontoon ja Birminghamin kaduilla liikkuu satojen maahanmuuttajamiesten viidakkoveitsillä ja astaloilla varustautuneita ryhmiä, poliisijohto vetäytyy ja myöntää julkisesti antavansa heidän olla rauhassa, jotta vältyttäisiin “jännitteiden kasvattamiselta”.

Ideologinen sokeus ja kaksoisstandardit

Tämä virkavallan räikeä kaksoisstandardi näkyy kaikessa julkisen tilan valvonnassa aina maskikielloista kansallisten muistomerkkien suojelemiseen. Kantaväestön mielenosoittajia ratsataan ja pidätetään välittömästi, jos he suojaavat kasvonsa poliisin kasvojentunnistuskameroilta, mutta viikosta toiseen Lontoon keskustan valtaavilla massiivisilla pro-Palestiina- ja islamistimarsseilla tuhannet ihmiset saavat rauhassa peittää kasvonsa huiveilla ja kantaa terrorijärjestöjen tunnuksia poliisin tyytyessä vain katselemaan vierestä. Siinä missä kantaväestön turhautuminen leitataan välittömästi hallituksen toimesta “äärioikeistolaiseksi roskaväeksi”, radikaalit imaamit saavat Britannian maaperällä saarnata länsivastaista vihaansa ja herjata maan perinteitä ilman pelkoa aamukuuden kotietsinnöistä. Valtio on lakannut olemasta sokea oikeudenjakaja ja siirtynyt valitsemaan syylliset puhtaasti ideologisin perustein – ja juuri tämä tuhoaa järjestelmän moraalisen oikeutuksen.

Lopputuloksena anarkia

Mihin tämä johtaa? Kun ihmiset huomaavat, että virkavalta ei suojele heitä, vaan rankaisee heitä itsepuolustuksesta tai mielipiteen ilmaisusta, luottamus instituutioihin kuolee. Silloin astuu kuvaan kevytsisällissodan seuraava vaihe: omankädenoikeus ja alueellinen pirstoutuminen.

Viikonlopun jäljiltä tilanne on näennäisesti rauhallisempi vain siksi, että kaduille on ajettu massiivinen määrä poliisivoimia. Mutta kytevä hiillos ei ole sammunut. Pääministeri Keir Starmerin hallitus kuvittelee ratkaisevansa ongelman koventamalla retoriikkaa ja täyttämällä vankilat brittiläisillä perheenisillä ja nuorilla, jotka ovat saaneet tarpeekseen. Se on historiallisen tason virhearviointi. Ongelman ydin ei ole netissä leviävä “disinformaatio”, vaan se todellisuus, jonka ihmiset näkevät omilla kotikaduillaan joka päivä.

Länsimainen yhteiskuntasopimus on purettu ylhäältä päin. Jos hallitus jatkaa tällä kahden kerroksen linjallaan, se huomaa pian hallitsevansa vain tyhjiä seiniä, kun katu kuuluu niille, joilla on suurin voima ja röyhkeys ottaa se haltuunsa.

Epilogi

George R R Martinin Valtaistuinpelissä on laajasati tähän kuulu vertaus: Miettikääpä omalle kohdalle:

Varysin arvoitus

“Kolme suurta miestä istuu huoneessa: kuningas, pappi ja rikas mies kultasäkkeineen. Heidän välissään seisoo tavallinen sotilas, pikkumies, jolla on kädessään miekka. Jokainen suurista miehistä käskee sotilasta tappamaan kaksi muuta.

Kuningas sanoo: ‘Tapa heidät, sillä minä olen laillinen hallitsijasi.’ Pappi sanoo: ‘Tapa heidät, sillä minä käsken sinua jumalten nimeen.’ Rikas mies sanoo: ‘Tapa heidät, ja kaikki tämä kulta on sinun.’

Kenelle valta kuuluu? Kuka elää ja kuka kuolee?”

Entä se “oikea” vastaus:

Tyrion arvailee aluksi, että vastaus riippuu siitä, onko sotilas uskovainen, ahne vai alamainen. Varys kuitenkin korjaa, että valta ei todellisuudessa kuulu kuninkaalle, papille eikä kauppiaalle – eikä se kuulu myöskään sille kadun miehelle tai sotilaalle itselleen, sillä sotilas on vain pelinappula.

Varysin perimmäinen vastaus on: Valta kuuluu sille, jonka ihmiset uskovat olevan vallassa.

“Valta asuu siellä, missä ihmiset uskovat sen asuvan. Ei missään muualla. Se on harhautus, varjo seinällä. Ja joskus hyvin pieni mies voi heittää hyvin suuren varjon.”

Miten tämä liittyy reaalimaailmaan?

Valta on loppujen lopuksi pelkkä yhteiskuntasopimus ja illuusio. Kuningas on kuningas vain niin kauan kuin sotilas ja kansa suostuvat polvistumaan hänen edessään.

Jos sotilas – eli se kadun mies, jolla on ase tai joukkovoima – päättää, että kuninkaalla ei ole enää oikeutusta, kuninkaan valta katoaa sekunneissa. Silloin kuninkaasta tulee pelkkä vanha mies hupsussa hatussa, kauppiaasta mies jolla on painavaa metallia taskussa, ja papista mies jolla on omituiset vaatteet.

Tämä on juuri se mekanismi, joka pettää silloin, kun hallitukset menettävät legitimiteettinsä: kun illuusio oikeudenmukaisesta ja kaikkia koskevasta laista murtuu, varjo seinällä häviävät ja jäljelle jää vain raaka voima.

Posted in Jotain aivan muuta | Tagged , , | Leave a comment

Loyal Wingman keskustelut ovat siis alkaneet.

Posted on June 12, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Iltalehti julkaisi neljä päivää sitten artikkelin, jossa käsiteltiin Suomen tulevien F-35 hävittäjien Loyal WIngman drooneja. Suunta on sinänsä ollut tiedossa jos HX hankkeesta alkaen, kun Boeing tarjosi F/A-18 E/F/G kaupaan oheksi tulevaisuudessa Nykyiseltä nimeltää MQ-28 GhostBat Loyal WIngman drooneja. Muinaisen 2019 vuoden jälkeen kuvioihin ovat tulleet asekyvyt. Tuolloin niistä ei, ainakaan julkisuudessa, puhuttu.

MQ-28 Ghost Bat (Linkki Wikipedia Artikkeliin) ja muuta vastaavat Loyal WIngmanit ovat ihan eri juttuja kuin Ukrainan Baktayr ja muut droonit. Ne ovat, pohjimmiltaan, ohjuksia: Niille osoitetaan maali, ja ne lentävät sinne ja sitten räjähtävät kohteessa. Ja juu, tiedän että niitä voidaan käyttää maalinhavainnoitiin, tulejohtamiseen ja muuhunkin, mutta “Dinge an sich” kuten ymmärrätte.

Aluksi MQ-28 oli ajateltu sensorialustaksi, joka lentää varsinaisen ohjuskoneen edellä ja melko hyvillä häiveominaisuuksilla suunniteltuna, havaitsee vihollisen, toimittaa maalitiedot ampuvalle koneelle, ja tarvittaessa seuraa maalia ohjuslaukaisun ja matkan ajan. Nykysuunnitelman mukaan, GhostBat pystyy kuljettamaan mukanaan kahta AMRAAM D ohjusta tai neljää GBU-39 Small Diameter Bombia. Eli mikään veretseisauttava asekuorma, mutta mahdollistaa GhostBatille yhden ohjuslaukaisun lentokohteeseen, tai vastustajan ilmapuolustuksen puhkaisemiseen stand-off pommeilla. Ja tämä tosiaankin etäohjauksessa. Ilmeisesti SAABin kehittämällä datalinkillä. Eli SAAB jälleen jännän ääressä!

1. Sähköisen sodankäynnin (ELSO / EW) häirintä- ja hämäyskuormat

Ghost Batin modulaarinen nokka ja uusi suurempi hyötykuormakapasiteetti mahdollistavat sen, että osa koneista ei kanna ohjuksia, vaan sähköisen sodankäynnin järjestelmiä.

  • Hämäys (Decoy): Drooni voi simuloida miehitetyn F-35:n tutkaominaisuuksia ja -kuvaa, jolloin vihollisen ilmapuolustus (kuten S-400-patterit) pakotetaan paljastamaan itsensä ja kuluttamaan kalliit ohjuksensa väärään maaliin.
  • Aktiivinen häirintä: Droonit lentävät lähemmäs vihollisen tutkia ja ELSOavat niiden havaintoetäisyydet minimiin , jolloin takana tuleva F-35 voi säilyttää hyvän häiveen vaikkapa ulkoisesta asekuormasta huolimatta.

2. Sensorifuusio ja maalin osoitus (MUM-T)

Miehitetyn ja miehittämättömän yhteistoiminnan (Manned-Unmanned Teaming) ydin on siinä, että F-35 voi lentää elektronisesti hiljaa (tutka passiivisena). Datalinkki tulee toimimaan molempiin suuntiin satelliittin kautta, jolloin signaalienhallinta ei ole suunnattoman tärkeää häiveen säilyttämiseksi.

  • Edellä lentävät Ghost Batit pitävät omat aktiiviset tutkansa päällä tai käyttävät IRST-sensoreitaan (lämpökamerat) havaitsemaan vihollisen.
  • Ne välittävät havaitsemansa maalitiedot salatulla, suunnatulla datalinkillä (kuten SAABin tai muiden liittolaisten BLOS-ratkaisujen kautta) takana tulevalle F-35:lle.
  • F-35-pilotti näkee tilannekuvan ruudullaan ja voi laukaista oman ohjuksensa tai käskeä Ghost Batia laukaisemaan omansa ilman, että pilotti itse paljastaa sijaintiaan sekunniksikaan.

3. Koneäly (AI) ja parvikäyttäytyminen

Miehitetyn koneen ohjaajalla ei ole aikaa eikä kaistaa lennättää droonia joystickilla. Ghost Batin ja vastaavien CCA-koneiden ohjelmisto noudattaa hallituksen viitearkkitehtuureja (Government Reference Architecture), mikä tarkoittaa avointa rajapintaa, johon ajetaan korkean tason autonomian tekoälykoodeja.

Pilotti ei ohjeista droonia: “Lennä tuonne, käänny vasemmalle, lukitse maali.” vaan antaa sille tehtävän: “Puhkaise tämän alueen ilmapuolustus” tai “Suojaa vasen siipi”. Ghost Bat -pari tai -parvi jakaa tehtävät keskenään autonomisesti, analysoi uhkia ja suorittaa taktiikan itsenäisesti.

4. Kulutettavuus vs. Hinta (Attritable)

Tämä on se tärkein filosofinen muutos. Ghost Bat ei ole halpa pörriäinen, mutta se on murto-osa F-35:n hinnasta, eikä siinä ole ihmishenkeä pelissä. Se on suunniteltu “kulutettavaksi” (attritable). Jos tehtävän onnistuminen vaatii droonin uhraamista vihollisen ohjuksen tielle, jotta miehitetty miljoonakone ja sen koulutettu pilotti selviävät, diili on kylmän laskelmallisesti kannattava.

Mitä tämä tarkoittaa Suomelle?

Suomen kaltaiselle maalle, jolla on pitkä raja ja rajallinen määrä hävittäjälavetteja (64 kpl F-35A), tämäntyyppinen teknologia toimii hyvänä tehokertoimena. Ghost Batit toimivat käytännössä lentävinä lisäase- ja sensoriasemina, jotka siirtävät taistelun painopisteen kymmeniä tai jopa satoja kilometrejä eteenpäin omista koneistamme. Se muuttaa 64 hävittäjän laivaston suorituskyvyn vastaamaan huomattavasti suurempaa ilmavoimaa.

Posted in HX-ohjelma, ilmavoimat | Tagged , , , | Leave a comment

Ydinasepelote ja maalikartat – Suomen turvallisuus ei rakennu sinisilmisyydelle

Posted on June 9, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Suomessa on käyty viime aikoina kovaa vääntöä ydinenergialain muuttamisesta ja vanhentuneen tuontikiellon kumoamisesta. ViherVasemmistopuolueet jättivät puolustusvaliokunnan mietintöön vastalauseen, jossa pelotellaan Suomen päätyvän lakimuutoksen myötä Venäjän ydinaseiskujen listoille ensimmäisten joukossa. Höpö höpö. Me olemme siinä joukossa joka tapauksessa. Ja kulijan kannalta ei, muuten, ole suuri etu kuolla droonin räjähdyksessä kontra hajota atomeiksi ydinaseen säteilyssä.

Tämä ViherVasemmiston väite paljastaa joko syvän asiantuntemattomuuden tai tietoisen halun elää menneisyyden haihattelussa. Puolustusministeri Antti Häkkänen totesi eduskunnassa asiat suoraan: opposition eriävä mielipide on täynnä absurdeja väitteitä, joita ei jaeta Naton piirissä.

Sotilaallinen realismi osoittaa, että Venäjä ei ole koskaan tehnyt turvallisuusratkaisujaan meidän toiveidemme tai hyvän käytöksemme perusteella.

Myytti puolueettomuuden suojasta

Vasemmiston logiikan mukaan Suomi säilyy turvassa ja “puhtaana”, kunhan pidämme ydinaseet kaukana ja profiilimme matalana. Tämä ajatustapa perustuu vaaralliseen myyttiin siitä, että Venäjä olisi jättänyt Suomen rauhaan niin kauan kuin olimme puolueettomia tai liittoutumattomia. Ei jättänyt 1939, eikä jätä nytkään. ViherVasemmistossa kannattaa muistaa oppi-iskä Lenin sanat: “Älä kuuntele mitä suu sanoo, vaan katso mitä kädet tekevät.” Venäjän kädet ovat hyvin usein muiden maiden palstoilla.

Totuus on toinen. Julkisuuteen vuotaneet kylmän sodan aikaiset asiakirjat ja maalikartat todistavat, että Suomen suuret asutuskeskukset, satamat, lentokentät ja solmukohdat (Helsinki, Tampere, Turku, Vaasa, Oulu jne.) ovat olleet Neuvostoliiton ja Venäjän ydin- ja konventionaalisten iskujen listoilla jo 1950-luvulta lähtien.

Venäjän esikunnissa ei kyselty YYA-hengen tai puolueettomuuden perään. Sotasuunnittelu tehtiin puhtaan maantieteen ja suorituskykyjen mukaan: jos suursota syttyisi, Moskovassa laskettiin, että Nato pyrkisi joka tapauksessa hyödyntämään Suomen ilmatilaa ja aluetta iskeäkseen Kuolan niemimaan strategisiin kohteisiin tai Pietariin. Siksi Suomen infrastruktuuri oli merkitty tuhottavaksi ennakolta. Puolueettomuus ei antanut meille mitään suojaa – se jätti meidät vain yksin maalikartalle. Niin se oli muuten myös Läntisten liittolaisten puolella. Suomella itsellään ei olisi ollut paljon sanottavaa tapahtum,iin ilmassa. Lappi olisi, jälleen, kantanut sodan taakan.

Venäjän doktriini ja todellinen pelote

Venäjän nykyinen sotilasdoktriini on julma ja realistinen. Se sallii ydinaseiden ensikäytön (preventiivisen iskun), jos valtio kokee olemassaolonsa tai kriittisen infrastruktuurinsa olevan uhattuna. (Kuten vaikka Kuolan Laivasto- ja lentoasemat ja ennekaikkea Severomorskin sukellusvene satama.) Tässä pelissä pelkkä puhe “ydinasesateenvarjon alla olemisesta” ilman lainsäädännöllistä katetta on tyhjää sanahelinää.

Kun SDP:n Mika Kari ja kumppanit väittävät, että nykyinen lakimme riittää täysimääräiseen mukanaoloon Naton ydinasepelotteessa, he tekevät loogisen kuperkeikan. Ei liittokunnan ydinasepelotteeseen voi osallistua täysimääräisesti, jos oma lainsäädäntömme asettaa sille ehdottoman täysikiellon.

Lain neljännen pykälän kumoaminen on välttämätöntä juuri siksi, että maksimoimme oman ennakkopelotteemme. Kun Suomi on Naton jäsen ja poistaa keinotekoiset esteet puolustuksen tieltä, Venäjän on laskettava sotilaallinen yhtälönsä kokonaan uudestaan.

Uskottava puolustus pitää ohjukset siiloissaan

On totta, että Naton jäsenenä ja lainsäädäntöä korjatessa Suomen kohteet pysyvät Venäjän maalikartoilla – ja ne priorisoidaan nyt Naton eturintamana. Mutta suurin muutos on tapahtunut iskukynnyksessä.

Puolueettomaan Suomeen tehty isku olisi jättänyt meidät taistelemaan yksin. Natoon kuuluvaan Suomeen kohdistuva isku taas laukaisee välittömästi 5. artiklan ja tarkoittaa Venäjälle itselleen täydellistä tuhoa. Tämä on se todellinen pelotevaikutus, joka pitää naapurin ohjukset siiloissaan.

Puolustusvaliokunnan ja asiantuntijoiden enemmistön kanta on selvä: lakimuutos ei lisää riskiä ydinaseiden käytöstä Suomea kohtaan. Turvallisuuspolitiikka ei ole idealistista rauhantutkimusta tai moraaliposeerausta. Se on oman maan ja kansan suojaamista kylmällä voimalla ja uskottavalla pelotoksella. Vanhentuneet kiellot on purettava, jotta Suomen puolustuskyky on maksimoitu – ei vain paperilla, vaan todellisessa maailmassa.

Posted in puolustusvoimauudistus, Tilanne päällä, uhka-arvio, voimapolitiikka | Tagged , | Leave a comment

Pentagon ja uskontokoodien siivous – Mistä oikeasti olikaan kyse?

Posted on June 8, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Valtamediassa on jälleen alkanut odotettu hyperventilointi. Kun Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth päätti panna Pentagonin pöhöttyneen uskontobyrokratian kuriin, otsikoihin revittiin välittömästi väitteet ”inklusiivisuuden murenemisesta” ja ”kristillisestä nationalismista”. ViherVasemmistoaktivistit itkevät nyt pakanoiden, wiccalaisen noitapiirin ja sekulaarien humanistien oikeuksien puolesta.

Mutta katsotaanpa faktoja ilman median vakiintunutta paniikkia. Mitä Pentagonissa oikeasti tehtiin ja miksi se on täysin oikea liike?

Mitä tapahtui? Järjestelmä siivottiin turhasta painolastista

Yhdysvaltain puolustusministeriö supisti armeijan virallisen uskontoluettelon (religious affiliation codes) yli 200 koodista tasan 31 kategoriaan. Listalta pudotettiin noin 180 nimikettä – mukaan lukien ateistit, humanistit, wiccalaiset, pakanat, druidit ja erilaiset New Age -huuhaa-kategoriat.

Jäljelle jätettiin 22 suurinta kristillistä suuntausta sekä merkittävät maailmanuskonnot (kuten islam, juutalaisuus, buddhalaisuus, hindulaisuus, sikhismi) sekä yleisluontoiset koodit ”agnostikko”, ”ei uskontoa” ja ”muu uskonto”.

Asevoimien todellinen uskonnollinen rakenne paljastaa, että median rummuttaman “monimuotoisuuden murenemisen” takaa löytyy puhdas hallinnollinen realiteetti: Pentagon ei poistanut järjestelmästä ihmisiä, vaan tyhjiä koodirivejä ja DEI-byrokratian (Diversity, Equity, and Inclusion) synnyttämiä teennäisiä alikategorioita.

Jakauma pähkinänkuoressa: Vanha vs. Uusi järjestelmä

Aktiivipalveluksessa olevien sotilaiden uskonnollinen jakauma osoittaa, kuinka kaukana reaalimaailmasta vanha järjestelmä oli:

  • Kristityt: n. 70 % (sitoutumattomat kristityt n. 32 %, katoliset n. 20 %, protestantit n. 18 %)
  • Uskonnoton / Tuntematon / Muu: n. 25–27 %
  • Ateistit ja agnostikot: n. 2 %
  • Muut maailmanuskonnot: yhteensä n. 1–2 %
OminaisuusVanha järjestelmä (2017–2026)Uusi järjestelmä (Hegseth 2026–)
Koodien määräYli 210 uskontokoodia31 uskontokoodia
Ideologian rooliJärjestelmä paisutettiin tarjoamaan oma virallinen koodi jokaiselle mahdolliselle alakulttuurille ja pakanasuuntaukselle.Pöhötys leikattiin pois. Palattiin organisaation ydintehtävää palvelevaan tilastointiin.
Käytännön reaaliteettiKäsittämätön byrokratialoukku. Suuri osa yli 200 koodista oli käytännössä tyhjiä ilman ainoatakaan sotilasta.Kylmä fakta: 82 % uskonnollisista sotilaista käytti alun perinkin vain kuutta pääkoodia. Loput siivottiin.
Vähemmistöjen huomioiminenJokaisella wiccalla, druidilla ja sekulaarilla humanistilla oli oma hallinnollinen lokeronsa.Pienryhmät ja sekulaarit vakaumukset niputettiin selkeisiin yleiskoodeihin: “Agnostikko”, “Ei uskontoa” tai “Muu uskonto”.

Miksi tämä tehtiin? Kaksi epämuodikkaan loogista syytä:

1. Hallinnollinen tehokkuus vs. DEI-pöhötys

Jos YLE:n tai muun valtamedian toimittaja itkee nyt woke-sokeudessaan “vähemmistöjen pyyhkimistä pois historiasta”, onkin kyse ihan vaan puhtaasta matemaattisesta tosiasiasta. Armeijan tehtävä on sotia ja voittaa, ei ylläpitää satojen nimikkeiden sosiologista tutkimustietokantaa. Kun koodit virtaviivaistetaan, joukko-osastojen sotilaspapit (chaplains) tietävät välittömästi yksikkönsä todellisen rakenteen ja voivat kohdentaa hengelliset resurssit tehokkaasti sinne, missä tarve on todellinen.

2. Papin ydintehtävän palauttaminen

Hegseth on tehnyt selväksi, että sotilaspapiston on keskityttävä perinteiseen sielunhoitoon ja uskoon, ei yleiseen, hampaattomaan ”henkiseen hyvinvointivalmennukseen” (spiritual fitness).

Samalla papit määrättiin korvaamaan maastopuvuissa näkyvät upseerien sotilasarvomerkit pelkillä oman uskontonsa tunnuksilla (kuten risti, puolikuu tai Daavidin tähti). Perustelu on jäätävän kova: pappi on ensisijaisesti pappi, ja vasta toissijaisesti upseeri. Heidän auktoriteettinsa tulee Jumalan kutsusta, ei Pentagonin natsatiskiltä. Tämä siirto poistaa turhan sotilasarvoilla pätemisen ja palauttaa papin sotilaan rinnalle kuolemanpelon keskellä.

Median valheet vs. Todellisuus

Vasen laita tulee maalaamaan kuvan, jossa vähemmistöuskontoja vainotaan tai heiltä kielletään oikeus vakaumukseensa. Sekin on tietysti vale. Muutos koskee vain armeijan sisäistä henkilöstötilastointia. Pentagon on erikseen vahvistanut, että sotilas saa edelleen lyödä tunnistelaattoihinsa (dog tags) tasan minkä tahansa tekstin, uskonnon tai pakanasuuntauksen kuin haluaa. Kukaan ei ole kieltämässä kenenkään henkilökohtaista uskoa.

Epämuodikas johtopäätös

Hegsethin liike on loistava esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun DEI- ja inkluusiopropagandan synnyttämä turha byrokratia kohtaa terveen järjen. Armeija ei ole mikään turvallinen tila (safe space) tai sosiaalisen oikeudenmukaisuuden laboratorio. Se on taisteluorganisaatio.

Kun koodistot ja symbolit riisutaan takaisin siihen, mikä on olennaista ja toimivaa, organisaation iskukyky paranee. Inkluusioteatteri on ohi, hallinnollinen järki on palannut. Toivottavasti tämä suoraviivainen ote leviää Pentagonista laajemmallekin läntiseen maailmaan.

Posted in Jotain aivan muuta | Tagged , | Leave a comment

Kynät esiin ja suu suppuun: MPK:sta leivotaan Puolustusvoimille nyrkkiä – ei halinallea

Posted on June 4, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Euroopan turvallisuustilanne ei kaipaa korulauseita tai DEI-propagandaa. Ukrainan pelloilla on jo vuosien ajan nähty, että nykysodankäynti vaatii, yhä edelleen, massaa, tulivoimaa ja saumatonta joukkojen yhteistoimintaa. Tähän karuun todellisuuteen kirkastetaan taas ajatusta myös Suomessa. Puolustusministeriön tuore mietintö Vapaaehtoisen maanpuolustuksen tavoitetila 2030 (PLM_2025_2) lyö pöytään pölyt pyyhkivän suunnanmuutoksen: Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n puuhastelun aika on ohi, ja siitä tehdään virallisesti osa Puolustusvoimien sotakonetta.

Soldiers walking along a forest road with camouflaged military trucks and armored vehicles parked nearby
Tekoälyn ajatusta aiheesta.

Suurin ja merkittävin muutos on filosofinen ja käytännöllinen. Tähän asti MPK on keskittynyt yksittäisten reserviläisten taitojen ylläpitoon – on harjoiteltu rasteilla, ammuttu pistoolilla ja viilattu yksilön osaamista. Se on ollut hyvää ja tarpeellista toimintaa, mutta modernissa sodassa yksittäiset sankarit eivät rintamaa pitele. Sota on joukkuepeliä.

Mietinnön kolme tärkeintä kärkeä tulevat muuttamaan sekä reserviläisen arjen että Puolustusvoimien toimintatavan täydellisesti vuoteen 2030 mennessä. Luodaanpa katsaus siihen, miten tilanne muuttuu:

1. MPK saa oikeuden kouluttaa kokonaisia joukkoja ja liittolaisia

Tähän asti laki on sitonut MPK:n kädet yksilökoulutukseen, ja todellinen joukkojen muodostaminen ja ryhmäkiinteyden rakentaminen on kuulunut pelkästään Puolustusvoimien kertausharjoituksiin. Nyt tulppa irrotetaan. MPK saa jatkossa oikeuden ja velvollisuuden kouluttaa valmiita joukkokokonaisuuksia – erityisesti paikallisjoukkoja.

Miten tilanne muuttuu?

  • Reserviläisen kannalta: Tämä tarkoittaa sitä, että oma paikalliskomppania tai maakuntajoukko voidaan kutsua MPK:n kurssille joukkueena tai komppaniana, harjoitella oman ryhmänjohtajansa alaisuudessa ja hioa nimenomaan sen oman porukan toimintaa. Se luo aivan uudenlaisen luottamuksen ja joukkohengen. Lisäksi päästään treenaamaan kansainvälisten liittolaisten kanssa: MPK voi jatkossa kouluttaa Naton joukkoja suomalaisiin olosuhteisiin.
  • Puolustusvoimien kannalta: Puolustusvoimat saa MPK:sta suoran operatiivisen jatkeen. PV voi ikään kuin “ulkoistaa” paikallisjoukkojen nousujohteisen perustreenin luotettavalle kumppanille. Kun PV kutsuu joukon virallisiin kertausharjoituksiin, miehet ja naiset eivät aloita alusta, vaan he ovat jo harjoitelleet yhdessä MPK:n viikonloppukursseilla.

2. Isot kalustot ja sarjatuli vapaaehtoisiin harjoituksiin

Yksittäisellä rynnäkkökiväärillä ei ratkaista paikallispuolustuksen taisteluita. Paikallisjoukot tarvitsevat tulivoimaa: raskaita aseita, sinkoja, miinoja ja kranaatinheittimiä. Tähän asti MPK:n kursseilla näitä on lähinnä katseltu vierestä tai kuivaharjoiteltu. Uusi linja purkaa nämä rajoitukset.

Miten tilanne muuttuu?

  • Reserviläisen kannalta: Kurssille lähteminen muuttuu kertaheitolla mielekkäämmäksi ja realistisemmaksi. Jatkossa MPK:n harjoituksissa ammutaan joukkokohtaisilla tulitukiaseilla sarjatulta, käytetään räjähteitä ja opetellaan isokaliiberisten asejärjestelmien sekä simulaattorien todellista käyttöä Puolustusvoimien alueilla ja aseilla. MPK:n omat ammunnanjohtajat saavat oikeuden johtaa kovia taisteluammuntoja. Treeni on vihdoin sitä itseään: raakaa ja rehellistä sotilaskoulutusta.
  • Puolustusvoimien kannalta: PV:n ei tarvitse enää käyttää vähäisiä kertausharjoituspäiviään raskaiden aseiden mekaaniseen peruskoulutukseen. Reserviläiset osaavat jo syöttää kranaatin putkeen tai tähdätä sinkoa, koska he ovat tehneet sen MPK:n harjoituksessa vapaaehtoisesti. Kertausharjoituksissa PV voi keskittyä suoraan vaativaan taktiikkaan ja johtamiseen.

3. Varusmiesten kouluttaminen siirtyy osittain MPK:lle

Tämä on kova ja jopa historiallinen säädösmuutos suomalaisessa järjestelmässä. Julkisen vallan käyttöä ja sotilaskoulutusta on varjeltu tarkasti, mutta nyt realismi voittaa pyrokratian. Jatkossa MPK saa luvan kouluttaa myös varusmiehiä ja varusmiesjoukkoja Puolustusvoimien johdolla ja tukena.

Miten tilanne muuttuu?

  • Reserviläisen (kouluttajan) kannalta: Kokeneet, MPK:hon sitoutuneet reserviläiskouluttajat pääsevät jakamaan siviilissä ja kertausharjoituksissa hankittua kovaa osaamistaan suoraan varusmiehille. Tämä nostaa vapaaehtoisten kouluttajien statusta ja antaa heille valtavan vastuun – mutta myös kunniatehtävän muovata tulevaa reserviä.
  • Puolustusvoimien kannalta: Varuskuntien kantahenkilökunta on kovilla ja resurssit tiukilla, varsinkin kun Nato-velvoitteet ja kansainväliset harjoitukset vievät kantahenkilökuntaa entistä enemmän ulkomaille ja esikuntiin. Kun MPK:n kokeneet reserviläiskouluttajat tulevat varuskuntiin vetämään osan varusmiesten harjoituksista (esimerkiksi erikoistaitoja tai paikallistuntemusta vaativia osioita), kantahenkilökunnan taakka helpottaa merkittävästi ilman, että koulutuksen laadusta tingitään milliäkään.

Epämuodikas loppupäätelmä

Tämä mietintö osoittaa, että Suomessa ymmärretään edelleen realiteetit. MPK:ta ei hukuteta virastohierarkiaan, vaan se säilyy vapaaehtoispohjaisena yhdistyksenä, jotta suomalaisten korkea, terve maanpuolustustahto saadaan pidettyä elävänä ilman valtion pakkovaltaa.

Mutta vaatimustaso nousee. Kun MPK:n rahoitus säädetään pitkäjänteiseksi ja sille annetaan oikeat sota-aseet ja valmiit joukot käsiin, vapaaehtoistoiminnasta tulee kylmää ammattimaista suorituskykyä. Reserviläiseltä vaaditaan jatkossa enemmän sitoutumista, ja Puolustusvoimilta kykyä luottaa omiinsa. Se on ainoa oikea tie, jos aiomme pitää tämän maan itsenäisenä myös 2030-luvulla. Sota ei kaipaa selittelijöitä, se kaipaa tekijöitä.

Hyvää Lippujuhlan päivää kaikille!

Posted in Reserviläiset, Sodanajan joukot, TurPo | Tagged | Leave a comment

The Illusions of a Free Ride: America’s Pacific Shift and the Myth of a Sovereign Europe

Posted on June 3, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

For decades, European security has been built on a comfortable lie: that the American taxpayer would indefinitely foot the bill for Western Europe’s post-historical welfare state. That era is dead. IIt didn’t die with the recent populist rhetoric of Donald Trump; it has been dying a slow, structural death since the early 2010s. European social democrats love to forget that it was their ideological idol, ‘Saint’ Barack Obama, who routinely lambasted Europe’s strategic free-riding. In 2011, Obama’s Defense Secretary Robert Gates warned that Washington was running out of patience with allies who are ‘willing and eager for the American taxpayer to assume the growing security burden.’

Washington’s eyes are fixed firmly on the Indo-Pacific. The real geopolitical showdown of the 21st century is the containment of China. For the United States, Europe is no longer the central theater; it is a secondary, management-heavy flank.

There is a profound historical irony here. In 1950, it was the blood spilled in Korea and the rise of a hostile Communist China that ultimately saved a war-torn, fragile Europe from Stalin’s ambitions. The Korean War was the ultimate litmus test—a brutal global proxy arena to see if the United States would flinch when its core interests were threatened. Because America held the line in Asia, the Soviets never dared to push across the Fulda Gap. From 1950 to 1990, Europe enjoyed peace because America proved its resolve on the other side of the planet

If Europe wants to remain a relevant ally to the United States—and more importantly, if it wants to survive—it needs to stop whining about American isolationism and start building what Sauli Niinistö famously envisioned: a “more European NATO.”

A “More European NATO” – What Does It Actually Mean?

Let’s be clear about what this does not mean. It does not mean a separate EU Army with Brussels bureaucrats deciding on troop movements. It does not mean duplicating NATO’s command structures or creating redundant committees.

A Europeanized NATO means a division of labor based on brutal geopolitical reality:

  • Conventional Deterrence as a European Duty: Europe must possess the conventional military muscle to contain and, if necessary, defeat Russian aggression on its own. This means massive investments in artillery, deep-strike capabilities, air defense, and ammunition production. The US should provide the strategic nuclear umbrella and high-end intelligence assets, but the boots, the tanks, and the shells on the European continent must be overwhelmingly European.
  • The Logistical Backbone: A good ally doesn’t tie down its partner’s hands when a fight breaks out elsewhere. If crisis strikes in the Taiwan Strait, the US military must be free to pivot its naval and air assets to the Pacific without worrying that the Suwałki Gap will collapse the next day. A European NATO is an insurance policy that allows America to face China with its back secured.
  • Industrial Autonomy: Being a good ally means being self-sufficient. Europe cannot rely on US supply chains for basic munitions during a prolonged conflict. The European defense industry needs integration, standardization, and a wartime footing mentality.

The Nordic-Baltic Bastion: The New Frontline

When Washington looks to Asia, the responsibility for the Baltic Sea and the Arctic flank shifts squarely onto the shoulders of those who live next to the bear: Finland, Poland, Sweden, Norway, and the Baltic states.

We cannot afford to wait for Berlin to debate or Paris to posture. The Nordic-Baltic bastion must become a wall of pure iron. Finland’s massive artillery and territorial defense, combined with Poland’s aggressive land force modernization, are the blueprints. If a crisis erupts in the Pacific, this northern line must be so formidable that the Kremlin understands any opportunistic gamble here would mean immediate, conventional disaster—even if American strike fighter wings are thousands of miles away fighting for Taipei.

The Industrial Clusterfuck vs. True Autonomy

Being a good ally means being self-sufficient. Currently, European defense procurement is a fragmented disaster driven by national selfishness. While the US benefits from highly standardized, mass-produced systems, Europe treats defense spending as a domestic job-creation program.

France wants to sell its own jets, Germany protects its tank factories, and meanwhile, basic artillery shells often lack the interchangeability needed in a high-intensity war. This artisanal approach to warfare must end. The European defense industry must be forced into standardization, integration, and a wartime footing. If our guns cannot fire our neighbor’s shells, our industrial autonomy is an expensive joke.

The Threat From Within: The Fragility of European Unity

However, as we contemplate this shift, we must confront a dark, unfashionable truth: The greatest threat to Europe might not be a Russian breakthrough, but a European internal collapse.

As the American security blanket is pulled back, the internal fault lines of the European continent are exposed. We are already seeing the cracks:

  1. The West-East Divide: Peripheral states like Finland, the Baltics, and Poland understand the raw language of hard power because they live next to the bear. Meanwhile, deep Western Europe still suffers from strategic blindness, viewing defense spending as an annoying budgetary distraction from green transitions and social programs.
  2. Economic Strangulation and Social Unrest: Building a credible defense costs money—massive amounts of it. In a stagnant European economy burdened by debt and demographic collapse, shifting funds from the welfare state to the warfare state will trigger severe internal political friction. Populism, radical polarization, and civil unrest are highly probable side effects when the reality of hard security replaces the luxury of state subsidies.
  3. The Balkanization of Decisions: Without Washington acting as the ultimate arbiter and enforcer, European decision-making could easily paralyze itself. If a crisis hits the East, will a fractured, energy-dependent Central Europe vote for decisive action, or will they seek a cowardly compromise?

Realism, Not Optimism

A European NATO is not a federalist dream; it is a realist necessity.

If the European Union wants to be a useful ally to the US against the global challenge of China, it must grow up, arm itself, and secure its own house. If it fails to do so, the continent will not just become irrelevant to Washington—it will become a playground for the world’s aggressive autocracies, undone by its own internal weaknesses and structural cowardice.

Like Frank Herbert put it rather nicely in Dune ” We (the House Atreides) must rule among the lesser birds with beak and claw”. The choice is simple: European strategic responsibility, or European strategic irrelevance.

Posted in Geopolitiikka, in English | Tagged , , , , | Leave a comment

Droonintorjunnan unohdetut konseptit – Toimisiko joku tämmöinen?

Posted on June 1, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Ukrainan sota on osoittanut, että nykyinen ilmasodankäynti on ajautunut taloudelliseen epätoivoon. Kun vihollinen vyöryttää ilmatilaan sadoittain sähkö- tai polttomoottorilla kulkevia, hitaita itsemurhalennokkeja ja tiedusteludrooneja, niiden torjuminen satojen tuhansien tai miljoonien eurojen ilmatorjuntaohjuksilla on varma tapa hävitä kulutussota.

Ratkaisua on etsitty raskaasta it-tykistöstä ja elektronisesta häirinnästä, mutta yksi tehokas ulottuvuus puuttuu: ilmassa liikkuva, hidas ja halpa torjunta-alusta. Näitähän olisi valmiiksi suunniteltuja vaikka minkäslaisia, hitaampaa ketterää kaksitasoa alkusodan ajalta aina loppusodan huippuunsa viritetyihin pikakiitäjiin. Tämänhetken optimi tuntuisi suosivan suurinpiirtein vuoden 1940 tekniikkaa. esimerkiksi BW-239 konetta. Puolentuuman KKta saa edelleen samoinkuin amputarviketta. En mieleni päältä muista kuinka eri masiina lentokonekonekivääri tuohon perus M2 KKseen verrattuna oli, mutta muistaisin että ero oli käytännössä kk hantaakit siellä perässä.

Mitä jos vastaus löytyisi Toisen maailmansodan tai Korean sodan aikaisista potkurihävittäjistä, päivitettynä nykyteknologialla? Tarkastellaanpa asiaa suoraan fysiikan, kustannusten ja nykyisten droonien ominaisuuksien valossa.

Nopeusikkuna ja maalit

Nykyaikaiset suihkuhävittäjät (kuten F-16 tai F-35) ovat liian nopeita tähän työhön. Niiden miniminopeus on niin suuri, että hitaan droonin havaitseminen, seuraaminen ja tähtääminen tykillä on sekunttipeliä, jossa lennetään sekunnissa maalin ohi.

Kiinteäsiipiset droonit liikkuvat omassa omalaatuisessa maailmassaan:

DroonityyppiLentonopeusLentokorkeusRakenne / Havaitseminen
Itsemurhalennokki (esim. Shahed-136)150 -185 km/h50-2000 mKomposiittia/muovia. Pieni tutkapinta-ala, mutta polttomoottori pitää ääntä ja loistaa lämpökamerassa.
Taktinen tiedusteludrooni (esim. Orlan-10)90-150 km/h1000-5000 mPieni koko, usein sähkö- tai pikkumäntämoottori. Vaikea havaita silmämääräisesti taivasta vasten.

Neljäksi tunnistettavaksi konseptialustaksi tähän tehtävään sopivat parhaiten matalan siipikuormituksen potkurikoneet. Tässä on vertailu niiden suorituskyvystä, jos niihin istutettaisiin moderni ammunnanhallinta:

KonealustaMax. nopeus / SakkausnopeusToiminta-aika & AlustaVakioaseistus droonia vastaanSoveltuvuus modernilla lämpökameralla (FLIR)
Brewster (B-239)480 km/h / 110 km/hPitkä toiminta-aika. Vankka tukialustarakenne kestää rypemistä korpikentillä.3-4 * 12,7 mm KK. Vaatii sirpale- / sytytyspatruunat.Erinomainen. Alhainen siipikuormitus sallii tarkan kaartamisen ja hitaan letkuttelun droonin perässä ilman sakkausvaaraa.
AD-4 Skyraider520 km/h / 130 km/hErittäin pitkä (partioi tunteja). Panssaroitu pohja suojaa maarajapinnan sirpaleilta.4 * 20 mm konetykkiä. Tuhoisa voima turvaetäisyydeltä.Paras raaka alusta. Kantaa raskaat sensorit ja suuren määrän ammuksia vaivatta. Runko kestää raskaampaakin aseistusta.
Messerschmitt Bf 109 G-6640 km/h / 165 km/hLyhyt toiminta-aika. Kapea ja herkkä laskuteline vaatii hyvän alustan.1 * 30 mm tykki + 2 * 13 mm KK.Heikoin vanhoista. Optimoidun suuren nopeuden ja suuren siipikuormituksen vuoksi hitaan droonin perässä pysyminen on ohjaajalle vaikeaa.
AT-6E Wolverine (Moderni)510 km/h / 140 km/hPitkä toiminta-aika. Moderni potkuriturbiini on toimintavarma ja helppo huoltaa.Valmius .50 cal podeille tai APKWS-laseriohjatuille raketeille.Valmis paketti. Sensorit (kuten MX-15i) ja hihonäytöt ovat jo valmiina. Digitaalinen ammunnanhallinta laskee ennakot automaattisesti.

Resepti: Miten “Drooninhävittäjä” rakennetaan?

Konsepti ei toimi, jos otetaan museokone sellaisenaan. Se vaatii kaksi kriittistä päivitystä: modernit aistit ja oikean turvavälin.

1. Aistit: Lämpökamera (FLIR) ja kypärätähtäin

Pientä, harmaata muovidroonia on mahdotonta havaita ajoissa paljain silmin pilviverhon tai pimeyden läpi. Kun koneen runkoon ripustetaan moderni lämpökamerakapseli, tilanne muuttuu. Droonin polttomoottori tai sähköakut loistavat sensorissa kirkkaana joulukuusena kilometrien päähän. Kun tämä tieto syötetään ohjaajan kypäränäyttöön (HMD) tai heijastusnäyttöön (HUD), pilotti saa tarkan ohjausviivan ja ammuntaennakon suoraan näkökenttään.

2. Aseistus ja 300 metrin suojavyöhyke

Kun vastassa on kymmeniä kiloja räjähdysainetta kantava itsemurhalennokki, sitä ei haluta ampua alas aivan koneen nokan edestä. Jos kohde räjähtää, sirpaleet ja paineaalto vaurioittavat omaa konetta.

  • 300 metrin ampumaetäisyys on optimaalinen suojavyöhyke. Ohjaaja pysyy turvassa, vaikka drooni räjähtäisi kappaleiksi.
  • Tykit konekiväärien sijaan: Perinteinen konekiväärin kokovaippaluoti tekee komposiittidrooniin vain siistejä reikiä, jotka eivät välttämättä pudota sitä heti. AD-4:n neljä 20 mm konetykkiä tai Brewsterin raskaat konekiväärit oikealla ammusvalinnalla (sirpale/sytytys) ovat täydellisiä. Kun ennakko on laskettu oikein, 300 metrin päästä ammuttu lyhyt, parin sekunnin sarja repii droonin rakenteet silpuksi.

Lopputulos

AD-4 Skyraiderin tai Brewsterin kaltaiseen filosofialla rakennettu alusta – hidas, pitkään ilmassa viihtyvä, panssaroitu ja halpa lentää – olisi poikkeuksellisen tehokas työkalu nykyisessä droonintorjunnassa.

Se ei tarvitse kalliita ja herkkiä lentokenttiä, vaan vankan rakenteensa ansiosta se voi toimia tavallisilta maantietukikohdan pätkiltä tai hiekkateiltä läheltä suojattavia kohteita. Yhden pudotuksen hinta mitattaisiin sadoissa euroissa ohjuksen satojen tuhansien sijaan. Vanha aerodynamiikka ja modernit sensorit kohtaavat tässä tavalla, joka palauttaa taloudellisen järjen ilmapuolustukseen.

Jos käytätte tätä ideaa, niin haluan T-paidan koneesta. Muuten fiilfrii.

Posted in Epäselvää ajatustenlentoa, teknologia, Teknologia, Tilanne päällä | Tagged , | Leave a comment

The Minnesota Laundromat: Feeding Chaos in Nairobi

Posted on May 31, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

When Americans look at foreign policy or immigration debates, they rarely connect local nonprofit funding to real estate booms in East Africa. But they should. The “Feeding Our Future” scandal in Minnesota proved that the line between American tax dollars and African warlord playgrounds is razor-thin.

Using fake names from random lists, corrupt actors stole an estimated $250 million intended to feed underprivileged children during the pandemic. Federal indictments from the FBI and IRS proved exactly where those millions went: laundered through shell companies straight into Nairobi, Kenya. Abdiaziz Shafii Farah and his co-conspirators purchased entire luxury apartment complexes in Nairobi’s upscale South C district and prime beachfront plots in Diani.

For the American observer, it is a glaring wake-up call on how vulnerable Western welfare systems are to targeted, transnational exploitation.

The Finnish Comparison: Decades of Blind Funding

The phenomenon is not exclusive to the United States. While Finland has not seen a single pandemic fraud of that specific magnitude, the Finnish state has systematically poured millions into various cultural, integration, and diaspora clubs since the early 2000s with very little long-term accountability.

Data from the Funding Centre for Social Welfare and Health Organisations (STEA), the Ministry of Education and Culture (OKM), and various municipal budgets show a steady, uninterrupted flow of taxpayer money to ethnic associations.

  • Suomen Somalialaisten Liitto (The Finnish Somali League) and Suomen Somalia-verkosto (The Finland-Somalia Network) regularly pull in annual state grants ranging from €100,000 to over €400,000 per project.
  • Since the year 2000, when aggregated across dozens of smaller local registries, youth integration clubs, and women’s development funds, the total sum of state and municipal funding granted to Somali-centric NGOs runs comfortably into tens of millions of euros.
  • Ostensibly meant for “preventing youth gang involvement” or “enhancing digital literacy,” these funds have historically lacked stringent, outcome-based audits.

While the Ministry of Foreign Affairs recently suspended its official state-level bilateral development programs with Somalia, domestic funding for the diaspora’s internal networks remains a multi-million euro fixture of the Finnish budget.

The Chinese Debt-Trap and Tribal Realities

The stolen millions from Minnesota landed in a Kenyan economy that is already a geopolitical pressure cooker. The primary catalyst for Kenya’s current internal instability is China’s aggressive debt-trap diplomacy.

This has not certainly been helped by Iran war that has hiked pumpprices up by 20% in a very short spell. This has increased the seething against govt in major towns in Kenya.

Peking funded massive, economically unviable prestige projects, like the multi-billion dollar Standard Gauge Railway (SGR) from Mombasa to Nairobi. Chinese state banks, such as the Exim Bank of China, do not grant extensions or forgiveness; they demand immediate repayment or threaten to seize critical national infrastructure, like portions of the Mombasa port, and the Cargo terminal in Nairobi.

To pay the Chinese interest rates, President William Ruto has been forced to squeeze the population dry through draconian tax hikes, such as the highly controversial Finance Bill 2026.

When a national economy is systematically starved to pay foreign masters, the internal cake shrinks. In Africa, when resources disappear, politics instantly reverts to ancient tribal fault lines:

  • The Kikuyu vs. Luhya Friction: The Kikuyu, historically Kenya’s dominant economic and political tribe, have expanded their businesses and purchased ancestral lands outside their traditional territories. In Western Kenya, the Luhya tribe (the nation’s second-largest group) watches this economic encroachment with growing resentment.
  • As inflation spikes and businesses fail, local communities view the incoming Kikuyu traders not just as competitors, but as existential threats to their tribal survival.
  • President Ruto’s fragile political coalition has shattered after he ousted his Kikuyu Vice President, Rigathi Gachagua, leaving the country tribalized, volatile, and deeply untrusting of the central government.

The Al-Shabaab Shadow

Compounding the economic collapse and tribal friction is a catastrophic security environment. Kenya’s long, porous border with Somalia leaves it perpetually exposed to Al-Shabaab, the Al-Qaeda-affiliated terrorist network.

[Chinese Debt Demands] -> [Draconian Tax Hikes] -> [Domestic Civil Unrest]
                                                          │
[Al-Shabaab Infiltration] <-------------------------------┘
(Exploiting Border Security Gaps During Riot Deployments)

Al-Shabaab has capitalized on Kenya’s internal distraction. With the Kenyan police and security forces fully occupied with suppressing domestic tax riots and fuel protests in Nairobi and major towns, the northeastern border provinces have been left highly vulnerable.

The terrorists have ramped up their cross-border raids, deploying Improvised Explosive Devices (IEDs) against security patrols and attacking local infrastructure. Furthermore, the deep-seated anger among the youth over unemployment and state corruption provides Al-Shabaab with a fertile recruiting ground inside Kenya itself.

Summary

The Western taxpayer is directly, if inadvertently, funding this cycle of decay. Millions stolen from the welfare offices of Minneapolis are actively driving up real estate values in Nairobi, fueling corruption, and widening the gap between the corrupt elite and the impoverished tribes. Bound by Chinese debt, torn apart by tribal friction, and stalked by Islamic terrorism, Kenya stands as a stark monument to what happens when globalist idealism meets the brutal reality of the third world.

Posted in Geopolitiikka, in English | Tagged , | Leave a comment

PenCott Wildwood suomalaisessa kevätmetsässä – Testissä Helikon-Texin laavuvaate ja sen lämpökuvattu suorituskyky

Posted on May 29, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia
Helikon Tex supertarp PenCott WildWood kuviossa. Olen suosinut tätä kuviota omissa ulkoilukappeissani M05 sijalta, että on siviilimpi vaihtoehto. Kaikki artikkelin kuvat omia.

Nykyaikaisella taistelukentällä ja laadukkaassa reserviläistoiminnassa visuaalinen naamioituminen on vasta puolet totuudesta. Kun valvontatekniikka halpenee ja lämpökamerat yleistyvät, vaaditaan varusteilta enemmän kuin pelkkää ihmissilmää miellyttävää värisävyä. Otimme kenttätestiin (Ihan vaimo veitikka osti synttärilahjaksi) Helikon-Texin laavuvaatteen (tarpin) PenCott Wildwood -kuviossa. Oulun Milgear on tässä “lähikauppamme“, joten haimme Oulun reissun yhteydessä. Tässä arviossa pureudutaan rehellisesti ja suoraviivaisesti siihen, miten kuvio istuu suomalaiseen touko-kesäkuun taitteen maastoon, ja mitä toimitetut lämpökuvat paljastavat materiaalin todellisesta suorituskyvystä ja termisestä suojasta halvan, kaupallisen lämpökameran silmin.

Visuaalinen toimivuus kevätmetsässä

PenCott Wildwood on kehitetty erityisesti Euroopan lauhkean vyöhykkeen metsiin, joissa vihreän sävyt hallitsevat, mutta mukana on myös kuivaa kasvustoa. Suomalainen kevätmetsä on haastava ympäristö: maassa on vielä ruskeaa edellisvuoden kariketta, kuivaa ruohoa ja puiden rungot ovat harmaita, mutta samaan aikaan tuore aluskasvillisuus, mustikanvarvut ja koivujen lehdet räjähtävät kirkkaanvihreiksi.

Wildwood suoriutuu tästä heräävästä ympäristöstä erinomaisesti, kuten kuvat tiedostoista ja etenkin laajempi maastonäkymä kolmannessa kuvassa osoittavat. Kuvion rakenne perustuu PenCottille ominaiseen mikrokokoisten ja makrokokoisten elementtien yhdistelmään. Läheltä katsottuna pienet pikselimäiset pisteet rikkovat kankaan tasaisen pinnan, kun taas kauempaa katsottuna suuremmat tummat ja vaaleat alueet murtavat laavuvaatteen suorat linjat ja muodon. Vihreät sävyt ovat riittävän eläviä sulautuakseen tuoreeseen kevätvihreään, mutta mukana olevat ruskeat ja hiekanharmaat sävyt sitovat sen täydellisesti maassa makaaviin oksiin ja runkoihin. Jos tarpin pingottaa matalaksi ja hyödyntää luonnon varjoja, se katoaa suomalaiseen sekametsään erinomaisesti.

Lämpökuvien karu totuus

Makaukseni asennettuna. Valitsin pohjoistuulen vuoksi timattiasennuksen, ja nukuin itse irti seinistä keskellä.
Kuten huomataan, leikkaa tarppi erilämpöiset kuusenrungot poikki, joten mitä lähemmäs maata tarppi sijoitetaan, sitä huomaamattomampi se on.

Kun siirrytään ihmissilmän kantaman ulkopuolelle ja tarkastellaan tilannetta halvalla kaupallisella lämpökameralla, paljastuu kankaan ja sen pinnoitteen tekninen todellisuus pitkän aallonpituuden infrapuna-alueella (LWIR). Toimitetut testikuvat kertovat karua kieltään siitä, miten ohut kangas käyttäytyy lämmön edessä.

1. Suora kosketus ja lämmön läpäisy:

Kuten lämpökamerakuvista käy ilmi, Helikon-Texin laavuvaate on kevyt, ohut sadesuoja, eikä se ole lämpöpeite tai terminen suoja. Lämpökuvissa kangas itsessään ei estä alta hohkaavaa lämpöä, jos se on suorassa kosketuksessa lämmönlähteeseen tai jos sen alla pidetään keitintä tai avotulta. Tiedostoissa kuten näkyy selvästi, kuinka taustalla tai sivulla olevat kuumat kohteet (kuten ihmiset tai nuotio/keitin, jotka nousevat kuvissa jopa 27°C–47°C lukemiin) erottuvat ympäristöstä salamannopeasti. Itse tarppikangas (esim. kohdat joissa mitataan 8.6°C–11.9°C lämpötiloja pyrkii noudattamaan ympäristön lämpötilaa, mutta ohuutensa vuoksi se vuotaa ja lämpeää herkästi sisältäpäin tulevan hohdon vaikutuksesta.

2. Muodon paljastuminen ja taktiikka:

Halpakin lämpökamera (kuten kuvissa käytetty Thermal Master) poimii lämpötilaerot riittävän tarkasti paljastaakseen laavuvaatteen keinotekoisen muodon. Erityisesti kuvat osoittavat, kuinka kuusenoksien tai puiden runkojen takaa tarpin suorat linjat ja tasaisesti säteilevä pinta erottuvat kylmempää tai kuumempaa taustaa vasten, jos ilmakerros kankaan alla pääsee kuumenemaan liikaa.

Tarpin antama suhteellinen ”lämpösuoja” perustuu puhtaasti sen kykyyn toimia fyysisenä näköesteenä, joka katkaisee suoran linjan sensoriin. Kun laavuvaate on asennettu oikein – jättäen reilusti ilmatilaa lämmönlähteen (ihmisen) ja kankaan väliin – se estää kehon välittömän lämpösäteilyn näkymistä. Kuitenkin kankaan sivuista ja alta nouseva kuuma ilma (konvektio) paljastaa asemat halvallakin sensorilla, jos tuuletuksesta ei ole huolehdittu.

Johtopäätökset

Helikon-Tex laavuvaate PenCott Wildwood -kuviossa on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen suojan ja naamioinnin perusvarmistus suomalaiseen kevätmetsään visuaalisesta näkökulmasta. Se tarjoaa loistavan naamioarvon ihmissilmää vastaan puiden seassa.

Termisessä mielessä – kuten kaupallisen lämpökameran kuvamateriaali todistaa – varustetta on käytettävä taktisesti oikein, eikä sille saa laskea liikaa passiivista suoja-arvoa. Tarppi on asennettava mahdollisimman etäälle suorista lämmönlähteistä ja sen päälle on syytä heittää luonnon omia peitteitä (kuten kuivia kuusenoksia) rikkomaan tasaista pintaa ja sitomaan nousevaa lämpöä. Ohut kangas itsessään ei lämpökameraa huijaa, vaan taistelijan oma taito ja asennustapa ratkaisevat.

Posted in Teknologia, varusteet, Varusteet | Tagged , , , | Leave a comment