15 MINUUTIN VANKILA JA HIILIKAHLEET: SUUNNITELMA TURPEESEEN SIDOTULLE RAHVAALLE

Posted on February 17, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Viime vuosina kansainvälisessä ja suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa on noussut esiin termi, jota markkinoidaan asukkaiden arjen helpottajana: 15 minuutin kaupunki. Pintapuolisesti ajatus siitä, että kaikki tarvittava – kaupat, lääkärit ja harrastukset – löytyisivät varttitunnin kävelymatkan päästä, kuulostaa idylliseltä. Mutta kun raaputamme kiiltävää pintaa, paljastuu sen takaa teknokraattinen hallintamalli, jota ajavat World Economic Forum (WEF), YK ja Suomessa erityisesti ympäristöministeriö.

Tämä artikkeli perkaa, mistä tässä “lempilapsessa” on todellisuudessa kyse ja miten se kytkeytyy laajempaan tavoitteeseen hallita ihmisten liikkumista, kulutusta ja elämäntapaa.

Ideologinen moottori: Ympäristöministeriö ja globaalit arkkitehdit

Ympäristöministeriö (YM) on toiminut Suomessa tämän kehityksen ideologisena ja lainsäädännöllisenä moottorina. Vaikka poliittinen johto vaihtuu, ministeriön virkakoneisto on syvästi sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin, kuten YK:n Agenda 2030 -tavoitteisiin ja EU:n Green Deal -ohjelmaan.

Ministeriön valmistelema uusi rakentamislaki ja maankäytön ohjaus tähtäävät “vähähiilisyyden” nimissä asuinalueiden tiivistämiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa omakotitaloasumisen ja yksityisautoilun tietosta vaikeuttamista. Kun asukkaat pakataan tiiviisiin soluihin, heistä tulee riippuvaisia keskitetystä infrastruktuurista ja digitaalisesta ohjauksesta. YM:n visioissa ihminen ei ole enää vapaa toimija, vaan datapiste “älykkäässä ekosysteemissä”.

Oxford ja liikennesuodattimet: Valvonnan laboratoriot

Mitä 15 minuutin kaupunki tarkoittaa käytännössä? Katsaus Englannin Oxfordiin antaa vastauksen. Siellä kaupunki on jaettu lohkoihin, joiden välistä liikkumista valvotaan automaattisilla rekisterikilpien tunnistuskameroilla.

Asukkaille on määritelty kiintiö – esimerkiksi 100 päivää vuodessa – jolloin he saavat ajaa autollaan lohkosta toiseen. Jos kiintiö täyttyy, seurauksena on sakko. Tämä on se tulevaisuus, jota kohti kuljemme: asuinalueista tulee digitaalisia vyöhykkeitä, joissa liikkuminen ei ole enää oikeus, vaan säännöstelty etuoikeus. Oxfordissa on nähty, että kokeilu ei ole “sujuvuutta”, vaan asukkaiden lukitsemista omiin kortteleihinsa. Eli rahvas on jälleen turpeeseen sidottu ja parempiensa mielivallan alla.

Henkilökohtainen päästökauppa: Uusi rahvaan kahle

Ehkä hälyttävintä on suunnitelma henkilökohtaisesta hiilikiintiöstä. Suomessa tätä on jo kokeiltu esimerkiksi Lahden CitiCAP-hankkeessa. Ideana on, että jokaiselle kansalaiselle määritellään digitaalinen budjetti sille, kuinka paljon hän saa kuluttaa, liikkua ja syödä.

Tässä mallissa syntyy uusi luokkajako. Rikas eliitti voi ostaa itselleen lisäpäästöoikeuksia ja jatkaa lentämistä, mutta turpeeseen sidottu rahvas huomaa elinpiirinsä supistuvan. Lentäminen muuttuu kerran kolmessa vuodessa -harvinaisuudeksi, ja jokainen automatka lähikaupunkiin nakertaa hiilibudjettia tavalla, joka tekee matkustamisesta ylellisyyttä.

Kun liikkuminen kallistuu verotuksen, tietullien ja kiintiöiden kautta, rahvas pakotetaan jäämään 15 minuutin vyöhykkeensä sisälle. Tämä “kestävä elämäntapa” on todellisuudessa paluuta feodaaliajan kaltaiseen tilaan, jossa ihminen on sidottu asuinpaikkaansa ja paikalliseen valvontaan – tällä kertaa vain digitaalisin kahlein.

WEF ja “Et omista mitään” -filosofia

World Economic Forum (WEF) on tämän kehityksen näkyvin lobbari. Heidän mukaansa kaupunkien on oltava reaaliaikaisia verkkoja, joissa omistajuus vaihtuu palveluihin. “Et omista mitään, ja olet onnellinen” -iskulause tarkoittaa käytännössä sitä, että ihmisellä ei ole omaa autoa tai kiinteää omaisuutta, joka mahdollistaisi itsenäisen paon järjestelmän kontrollista.

Ei pidä tietenkään unohtaa että JOKU ne vuokrattavat autot omistaa. Se et vain ole sinä. Ja edelleen voit olla aivan varma, että ne jotka niitä autoja ja muita hyödykkeitä hallinnoivat EIVÄT JÄÄ tässä vaihtokaupassa tappiolle.

Älykaupunkiympäristössä (Smart City) asukkaan jokainen liike, jätepussi ja energiankulutus tallentuu sensoriverkkoon. Sisäministeriön suunta on samansuuntainen: turvallisuuden nimissä luodaan reaaliaikaista tilannekuvaa, joka mahdollistaa ihmisvirtojen ohjaamisen ja tarvittaessa rajoittamisen yhdellä napinpainalluksella.

Loppupäätelmä

15 minuutin kaupunki ei ole pelkkää urbaania estetiikkaa. Se on osa globaalia Great Reset -suunnitelmaa, jossa yksilönvapaus uhrataan “kollektiivisen kestävyyden” alttarille. Suomessa tämä toteutetaan virkamiesvetoisesti, hiipien ja kauniiden termien taakse piiloutuen.

Tuloksena on maailma, jossa turpeeseen sidottu rahvas elää digitaalisessa pikkukaupungissaan, käyttää vain sallittuja palveluita ja kantaa mukanaan älypuhelimessaan hiilikahletta, joka säätelee elämän jokaista osa-aluetta. On aika herätä ja nähdä, että “helppo arki” onkin vain kultainen häkki, jonka kalterit on valmistettu datasta ja päästöoikeuksista.

Lukemisto: Dokumentit ja selvitykset agendan takana

Tämä kirjoitus perustuu seuraaviin julkisesti saatavilla oleviin lähteisiin, suunnitelmiin ja virallisiin kokeiluihin:

  1. Ympäristöministeriö: “Kestävä kaupunki -ohjelma” ja strategiset linjaukset 2020-luvulle. (Perusta kaupunkirakenteen tiivistämiselle ja autoilun rajoittamiselle).
  2. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (VNK): “Kansalaisen hiilibudjetti ja päästökaupan laajentaminen”. (Raportit, joissa pohditaan henkilökohtaisen kulutuksen sääntelyä).
  3. CitiCAP -lahden kokeilun loppuraportti (EU-rahoitus). (Maailman ensimmäinen pilotti asukkaiden henkilökohtaisesta liikkumisen päästökaupasta).
  4. CLC (Climate Leadership Coalition): “Policy recommendations for Personal Carbon Trading”. (Elinkeinoelämän ja vaikuttajien ehdotukset hiilikiintiöiden käyttöönotosta).
  5. Oxford City Council: “Central Oxfordshire Travel Plan (COTP)” ja liikennesuodatin-suunnitelmat. (Dokumentit, jotka avaavat lohkojärjestelmän ja sakkomaksujen teknisen toteutuksen).
  6. World Economic Forum (WEF): “The 15-Minute City” -artikkelisarja ja “Global Risks Report 2024-2026”. (Globaalin tason perustelut kaupunkien uudelleenmuotoilulle).
  7. YK Agenda 2030: Tavoite 11 (Sustainable Cities and Communities). (Kansainvälinen ohjausasiakirja, johon Suomen kaupunkisuunnittelu on sitoutunut).
Posted in Jotain aivan muuta, Teknologia, uhka-arvio | Tagged , , , , | 1 Comment

Vaiettu terrori: Antifa, poliittiset murhat ja lainsäätäjien symbioosi äärivasemmiston kanssa

Posted on February 16, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Eurooppalainen turvallisuuskeskustelu on joutunut ideologisen harhan vankilaan. Valtamedian ja turvallisuusviranomaisten toistama narratiivi ”äärioikeiston uhasta” toimii yhä useammin savuverhona, jolla peitetään 2020-luvun todellinen, verinen ja järjestäytynyt poliittinen terrori: militantti antifasismi. Vuosina 2025–2026 olemme nähneet, kuinka Antifa-verkostot ovat siirtyneet satunnaisista mellakoista suunniteltuihin poliittisiin murhiin ja suoraan soluttautumiseen valtioiden lainsäädäntöelimiin.

Antifa ja konservatiiveihin kohdistuva väkivalta Euroopassa

Viimeisen vuoden aikana Antifa on vakiinnuttanut asemansa Euroopan merkittävimpänä poliittisen väkivallan harjoittajana. Toiminta ei ole enää pelkkää huutelua mielenosoituksissa, vaan se on muuttunut puolisotilaalliseksi.

  • Saksan ”Vasarajengit” (Hammerbande): Saksan perustuslakisuojaviraston mukaan vasemmistoekstremistinen väkivalta on saavuttanut uuden tason. Antifa-ryhmät suorittavat ”kotietsintöjä” eli murtautuvat konservatiivisten aktiivien koteihin ja hakkaavat heidät vasaroilla. Tavoitteena on pysyvä vammauttaminen ja pelon lietsominen kaikissa, jotka julkeavat vastustaa DEI-ideologiaa tai massamaahanmuuttoa.
  • Vaalitilaisuuksien terrorisointi: Itävallassa ja Ranskassa konservatiivisten puolueiden vaaliteltat ovat joutuneet säännöllisten polttopulloiskujen kohteiksi. Euroopan viranomaisten raportit (kuten TE-SAT 2025) osoittavat, että vasemmistoekstremistien iskut ylittävät nykyisin määrällisesti ja raakuudessaan muut poliittiset väkivallanteot useilla avainalueilla.

Tapaus Lyon: Katolisen konservatiivin murha

Kylmin esimerkki tästä kehityksestä nähtiin Lyonissa 12. helmikuuta 2026. Nuori perheenisä ja katolinen aktiivi, joka tunnetaan julkisuudessa nimellä Quentin, joutui Antifa-joukkion lynkkaamaksi.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun Quentin yritti suojata naisia (Collectif Némésis -ryhmän jäseniä) äärivasemmiston aggressiiviselta hyökkäykseltä. Hänet saarrettiin ja häntä lyötiin rautaputkilla ja tylpillä esineillä päähän niin kauan, että hän sai kuolettavia aivovammoja. Hän kuoli sairaalassa saatuaan viimeisen voitelun.

Tämä ei ollut onnettomuus tai “yhteenotto”. Se oli kohdistettu isku henkilöön, joka edusti kaikkea sitä, mitä Antifa vihaa: uskoa, perinteitä ja halua suojella omiaan. Mutta Lyonin tapaus ei jäänyt vain katutason väkivallaksi, vaan se paljasti Antifan lonkerot suoraan Ranskan parlamentin ytimeen.

Parlamentaarinen yhteys: Raphaël Arnault ja Jacques-Élie Favrot

Lyonin murha ei ollut satunnaisten nuorten teko, vaan sen jäljet johtavat suoraan Ranskan kansalliskokoukseen. Iskuun osallistunut ryhmä linkitetään Jeune Garde -järjestöön, jonka on perustanut kansanedustaja Raphaël Arnault.

  • Raphaël Arnault: LFI-puolueen (La France insoumise) kansanedustaja, joka on itse viranomaisten tarkkailema (Fiche S -listattu) äärivasemmistolainen agitaattori. Hän on noussut valtaan nimenomaan väkivaltaisen katutoiminnan kautta.
  • Jacques-Élie Favrot: Helmikuussa 2026 paljastui, että Arnault’n oma parlamentaarinen avustaja Jacques-Élie Favrot on ollut mukana tapahtumissa, jotka johtivat Quentinin murhaan. Favrot on joutunut vetäytymään tehtävistään tutkinnan ajaksi, mutta tapaus on osoittanut, että Ranskan parlamentissa istuu väkeä, jonka avustajakunta osallistuu katolisten konservatiivien lynkkauksiin kadulla.

Tämä on se ”symbioosi”, josta valtavirran media vaikenee: parlamentaarinen vasemmisto tarjoaa suojakilven ja rahoitusta katutason terroristeille, ja katutason terroristit hoitavat poliittisten vastustajien vaientamisen fyysisellä voimalla.

Suomi ja Minja Koskela: Ideologinen flirttailu ja hiljainen tuki

Suomessa tilanne ei ole vielä edennyt murhiin, mutta rakenteet ovat täsmälleen samat. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela edustaa suomalaista versiota tästä kehityksestä.

Vaikka Koskela esiintyy mediassa ”ihmisoikeuksien puolustajana”, hänen poliittinen historiansa ja retoriikkansa kertovat muuta:

  1. Väkivallan kieltämättömyys: Koskela ja hänen johtamansa liike eivät ole koskaan tehneet selkeää pesäeroa militanttiin antifasismiin. Päinvastoin, vasemmistonuorten ja muiden sisarjärjestöjen kautta kulkee jatkuva ideologinen ja henkilökohtainen virta Antifa-tyyppisiin verkostoihin.
  2. Maalittaminen suojana: Koskela käyttää DEI- ja inkluusioretoriikkaa leimatakseen konservatiivisen opposition ”ihmisoikeuksien viholliseksi”. Tämä on vaarallista, sillä se antaa Antifan kaltaisille ryhmille moraalisen oikeutuksen iskeä. Kun vastustaja riisutaan ihmisyydestä ”fasisti”-leimalla, hänen pahoinpitelemisensä muuttuu vasemmiston silmissä sankariteoksi.
  3. Vaikeneminen vasemmistoterrorista: Kun Lyonissa murhataan ihminen tai saksalaisia koteja poltetaan, Koskela loistaa hiljaisuudellaan. Samaan aikaan hän on valmis vaatimaan ulkoministeriöltä toimia ”suomalaisten aktivistien” (jotka usein ovat radikaaleja anarkisteja tai Antifa-aktiiveja ulkomailla) puolesta, jos he joutuvat viranomaisten kynsiin.

Yhteenveto: Suomen tilanne ja tulevaisuus

Suomi on tällä hetkellä tilassa, jossa väkivalta on muuttumassa ”paremmaksi” ja ”huonommaksi”.

  • Parempi väkivalta: Vasemmiston harjoittama häirintä, vaalitelttojen tärvely, kristittyjen pilkkaaminen ja konservatiivien maalittaminen. Tämä kuitataan usein ”aktivismina” tai ”vastarintana”.
  • Narratiivi murtuu: Lyonin tapaus ja sen kytkeytyminen parlamentaariseen vasemmistoon on murtanut illuusion Antifasta ”viattomana vastaliikkeenä”.

Suomen tilanne vuonna 2026 on kriittinen. Meillä on poliittista johtoa, kuten Minja Koskela, joka on rakentanut uransa samalle vihaideologialle, joka Ranskassa johti murhaan. Jos emme vaadi viranomaisia ja mediaa lopettamaan ”äärioikeisto”-narratiivin ylikorostamista ja katsomaan totuutta silmiin – eli äärivasemmiston järjestäytynyttä terroria – Lyonin tapahtumat ovat vain ajan kysymys myös meillä.

Antifa ei ole järjestö, vaan se on verkosto, jolla on poliittiset edunvalvojansa jokaisessa eurooppalaisessa parlamentissa. Quentin Lyonissa on varoitusmerkki. On aika vaatia, että jokainen poliitikko, joka flirttailee antifasismin kanssa, vastaa teoistaan ja kytköksistään ennen kuin veri vuotaa seuraavan kerran.

Suomi: Narratiivin vanki ja piilevä uhka

Suomessa keskustelua hallitsee huoli “äärioikeistosta”, mutta tilastot ja todellisuus kertovat toista tarinaa. Suojelupoliisi (Supo) on perinteisesti nostanut esiin äärioikeiston terroriuhan, mutta samalla se on huomauttanut, että vasemmistoekstremistinen toiminta on Suomessa verkostoitunutta ja potentiaalisesti väkivaltaista.

Uhka on kuitenkin lähempänä kuin luullaan

Suomessa on totuttu ajattelemaan, että “täällä ei tapahdu sellaista (kuin Ranskassa tai Saksassa)”. Kuitenkin Suomen sisäisessä turvallisuuskeskustelussa on nähtävissä täsmälleen sama vaarallinen kehityskulku.

  • Hiljainen hyväksyntä: Suomessa äärivasemmiston väkivaltaan suhtaudutaan usein “ymmärtäväisesti”. Kun konservatiivisia tilaisuuksia häiritään tai osallistujia uhkaillaan, media ja tietyt poliittiset toimijat kääntävät katseen pois tai jopa syyttävät uhria “provosoinnista”.
  • Viranomaisten painotus: Suomessa poliittisen väkivallan torjunta on painottunut vahvasti “äärioikeiston” seurantaan, vaikka todellinen, katutasolla tapahtuva häirintä ja fyysinen pelottelu tulee järjestäytyneiltä vasemmistoryhmiltä. Lyonin tapaus osoittaa, että kun tämä kehitys saa jatkua vapaasti, lopputuloksena on ihmishenkien menetys.
  • Narratiivin murtaminen: On välttämätöntä nostaa esiin Lyonin kaltaiset tapaukset, jotta voidaan osoittaa, että “äärioikeiston väkivalta” -rummutus on usein savuverho, jolla peitetään vasemmiston tekemä systemaattinen poliittinen terrori.

Antifa väkivalta: Suomen median sokea piste

Suomessa Antifa-toiminta on usein verhottu “ihmisoikeustyön” tai “antirasismin” kaapuun. Tämä on harhaanjohtavaa useasta syystä:

  1. Häirintä ja maalittaminen: Suomessa konservatiivisia poliitikkoja, erityisesti perussuomalaisia ja kansallismielisiä aktiiveja, on häiritty vaaliteltoilla ja yleisötilaisuuksissa. Vaikka fyysinen väkivalta on Suomessa (vielä) vähäisempää kuin Saksassa, pelottelu ja fyysisen tilan haltuunotto on arkipäivää.
  2. Kansainvälinen yhteistyö: Suomalaisia vasemmistoekstremistejä tiedetään osallistuneen ulkomailla järjestettyihin “harjoitusleireihin” ja väkivaltaisiin mielenosoituksiin (esim. Unkarin tapaukset). Tämä kytkös jätetään suomalaisessa mediassa lähes poikkeuksetta mainitsematta.
  3. DEI ja Inkluusiopropaganda suojana: Suomessa valtion rahoittamat instituutiot ja media viljelevät DEI-narratiivia (Diversity, Equity, Inclusion), joka automaattisesti leimaa konservatiiviset arvot “vihapuheeksi”. Tämä luo moraalisen oikeutuksen vasemmiston aggressiolle: jos vastustaja määritellään “ihmisoikeuksien viholliseksi”, häneen kohdistuva väkivalta nähdään “itsepuolustuksena”.

Kun tarkastellaan suomalaista poliittista kenttää ja siellä vaikuttavia henkilöitä, kuten Vasemmistoliiton puheenjohtajaa ja kansanedustajaa Minja Koskista, nousee esiin mielenkiintoinen ja usein mediassa sivuutettu verkostoituminen. Koskisen kohdalla ei ole kyse suorasta jäsenyydestä Antifassa – jolla ei organisaationa ole jäsenkirjoja – vaan ideologisesta flirttailusta ja rakenteellisesta tuesta, joka hämärtää rajaa parlamentaarisen vasemmiston ja radikaalin katutoiminnan välillä.

Tässä on analyysi näistä yhteyksistä ja siitä, miten ne palvelevat laajempaa vasemmistoekstremististä narratiivia:

1. Ideologinen selustantuki ja “Parempi väkivalta” -asenne

Koskinen on tullut tunnetuksi feministisenä ja intersektionaalisena ajattelijana, jonka retoriikka noudattaa tarkasti samaa kaavaa kuin Antifa-verkostoilla. Kun vasemmistoekstremistit syyllistyvät häiriökäyttäytymiseen tai aggressiivisiin vastamielenosoituksiin, Koskisen ja muiden vasemmistopoliitikkojen reaktio on usein:

  • Vaikeneminen: Tekoja ei tuomita selkeäsanaisesti.
  • Uhrin syyllistäminen: Huomio käännetään konservatiivien “provokaatioon”.
  • Moraalinen oikeutus: Väkivaltainenkin vastarinta esitetään “ihmisoikeuksien puolustamisena” pahaa äärioikeistoa vastaan.

2. Kytkökset radikaaleihin nuorisojärjestöihin

Minja Koskinen on toiminut aktiivisesti Vasemmistonuorissa, joka on historiallisesti ja nykyhetkessä toiminut Antifa-henkisen toiminnan kasvualustana Suomessa.

  • Militantti retoriikka: Vasemmistonuoret ovat toistuvasti kieltäytyneet sanoutumasta irti väkivallasta “antifasistisessa kamppailussa”.
  • Taloudellinen ja logistinen tuki: Järjestö on tarjonnut tilojaan ja resurssejaan ryhmille, jotka osallistuvat suoraan toimintaan (Direct Action). Koskinen on tämän järjestödemokratian kasvatti, eikä hän ole missään vaiheessa tehnyt pesäeroa tähän radikaaliin siipeen.

3. “Äärioikeisto”-narratiivin rakentaminen työkaluna

Koskisen rooli on kriittinen siinä, miten “äärioikeiston uhka” luodaan mediassa. Käyttämällä akateemista termistöä ja DEI-retoriikkaa, hän (ja hänen kaltaisensa poliitikot) maalaavat konservatiivisuuden, kristillisyyden ja kansallismielisyyden vaaralliseksi poikkeamaksi.

  • Tämä antaa moraalisen mandaatin Antifan kaltaisille ryhmille toimia. Jos poliittinen johto (kuten Koskinen) väittää jatkuvasti, että hallitus tai opposition konservatiivit ovat “uhka demokratialle”, kadun aktivistit kokevat olevansa oikeutettuja käyttämään voimakeinoja tämän “uhan” poistamiseksi.
  • Tämä on klassinen työnjako: poliitikot hoitavat leimaamisen ja demonisoinnin kabineteissa ja mediassa, kun taas radikaalit hoitavat fyysisen pelottelun kaduilla.

4. Vaikeneminen Lyonista ja vasemmistoväkivallasta

Kun Lyonissa murhattiin katolinen konservatiivi tai kun saksalaisia poliitikkoja hakataan sairaalakuntoon, Koskisen kaltaiset “ihmisoikeuspuolustajat” loistavat poissaolollaan.

  • Heidän maailmankuvassaan väkivalta on olemassa vain silloin, kun se palvelee heidän poliittisia tavoitteitaan.
  • Jos väkivallan uhri on valkoinen, kristitty ja konservatiivi, se ei sovi heidän intersektionaaliseen uhrimatriisiinsa, ja tällöin teko joko vaietaan kuoliaaksi tai kuitataan “yksittäistapauksena”.

Narratiivin murtaminen: Kuka oikeasti on väkivaltainen?

Kun mediassa puhutaan “äärioikeiston väkivallasta”, usein viitataan yksittäisten henkilöiden verkkokirjoitteluun tai pieniin ryhmiin, joilla ei ole poliittista valtaa. Samaan aikaan vasemmiston puolella:

  • Väkivalta on rakenteellista ja organisoitua.
  • Sillä on usein poliittinen selkänoja (vasemmistoliiton ja vihreiden nuorisojärjestöjen kytkökset radikaaleihin piireihin).
  • Sitä romantisoidaan mediassa “vastarintana”.

Johtopäätökset: Eurooppa vuonna 2026

Tilanne on kärjistynyt siihen pisteeseen, että konservatiivisuus itsessään on tehty vaaralliseksi. Antifa ja sen sisarjärjestöt eivät taistele fasismia vastaan – ne taistelevat perinteisiä arvoja, kansallisvaltiota ja sananvapautta vastaan.

Väkivallantekojen määrä on korkea, mutta niiden tilastointi on usein puutteellista, koska ne luokitellaan usein “järjestyshäiriöiksi” tai “poliittisiksi yhteenotoiksi” iskun kohteen poliittisen kannan vuoksi. Jotta narratiivi saadaan murtumaan, on vaadittava:

  1. Väkivallan kutsumista sen oikealla nimellä: Vasaralla päähän lyöminen on terrorismia, oli tekijän aate mikä tahansa.
  2. Antifan listaamista terroristijärjestöksi: Kuten useissa maissa on jo tehty tai vireillä.
  3. Median vastuunkantoa: “Äärioikeisto”-möröllä pelottelun on loputtava silloin, kun todellinen, verinen väkivalta tulee vasemmalta.

Eurooppa on tienristeyksessä. Jos vasemmistoväkivallan annetaan jatkua “parempana väkivaltana”, se johtaa vääjäämättä yhteiskunnan vakauden murenemiseen ja konservatiivisen äänen vaimentamiseen voimakeinoin.

Posted in henk.koht, informaatiosota | Tagged , , , , | Leave a comment

Pyssymiehen arki: Kun ideologia ohittaa todellisuuden

Posted on February 12, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Lännessä on tapana, että kun piippu puhuu väärässä paikassa, katseet kääntyvät välittömästi rautaan, eivätkä sen käyttäjään – paitsi jos käyttäjä sopii vallitsevaan narratiiviin uhrina. Kanadan Tumbler Ridgen tuore kouluampuminen (helmikuu 2026) on tästä tuorein ja karuin esimerkki. Samalla se on oppitunti siitä, miten media ja lainsäätäjät Suomea myöten sulkevat silmänsä todellisilta ongelmilta: mielisairaiden heitteillejätöltä ja kristittyjen kasvavalta vainolta.

Kanadan aselait – sääntelyä vai sirkusta?

Kanadan aselainsäädäntöä, erityisesti entisen pääministeri Trudeaun ajamaa Bill C-21 -lakia, on pidetty liberaalin maailman malliesimerkkinä. Suomessa Yle ja Helsingin Sanomat ovat usein raportoineet näistä kiristyksistä ihailevaan sävyyn, ikään kuin käsiaseiden “jäädyttäminen” ja puoliautomaattien kielto olisivat ratkaisu pahuuteen. Ei tietenkään ole yllätys, että sosialistiset mediat vaativat siirtymistä puhtaaseen sosialistiseen väkivaltamalliin, jossa miliisi saa kohdistaa turvallisesti toimenpiteitä konservatiiviseen ja muutoin väärin ajattelevaan kansanosaan.

Tumbler Ridgen tragedia kuitenkin osoitti, että paperilla tiukka laki on pelkkää silmänlumeetta, kun vastassa on päättäväinen ja henkisesti luhistunut tekijä. Tekijäksi paljastui 18-vuotias Jesse Van Rootselaar, joka oli “transitionnut” naiseksi kuusi vuotta aiemmin.(Yle puhui hauskasti “naisesta”, joka oli korjannut sukupuolensa kuusi vuotta aijemmin.) Siis OIKEASTI Kanadan viranomaiset ovat antaneet päättää sukupuolen muuttamisesta isässä, jolloin suomessa ei saa ostaa edes tulitikkuja. On tämä melkoista typeryyttä.

“Jesse-Nainen” käytti iskussa pitkää asetta ja muokattua käsiasetta. Vaikka Kanadassa on rummutettu “varoitus lippujen” (red flag laws) perään, viranomaiset olivat aiemmin palauttaneet perheen aseet, vaikka tekijän mielenterveysongelmat olivat poliisin tiedossa. Toki, ei läheisen mielenterveysongelmat voi rajoittaa minun oikeuksiani, vaikkapa omistaa autoa.

Valtamedia Suomessa kiirehtii yleensä syyttämään “aselakien löysyyttä”, mutta harvemmin mainitaan, että tiukimmatkin kiellot purevat vain lakiakuuliaisiin kansalaisiin. Kun pimeät markkinat ja 3D-tulostus kukoistavat, aselaki on vain este niille, jotka haluaisivat puolustaa itseään. Ihme kyllä hesan valistuneisto ei ole vielä aloittanut tätä. Suoraan sanoen olen ihmetellyt sitäkin MIKSI tätä ampumista ei ole Suomessa vaijettu hiljaiseksi, Kuten Nashvillen tapauksessa kävi.

Mielisairaiden heitteillejättö ja moderni ideologia

Sekä Kanadassa että Suomessa on tehty sama kohtalokas virhe: mielisairaanhoito on ajettu alas ja korvattu ideologisella puuhastelulla. Kun ihminen voi pahoin, hänelle ei tarjota jämäkkää hoitoa tai pysyvää laitospaikkaa, vaan pahimmillaan identiteettipoliittista vahvistusta.

Tumbler Ridgen tapaus nostaa esiin vaietun trendin: trans-identifioituneiden tekemät iskut (kuten aiemmin Nashvillessa ja Denverissä). On vaarallista todeta ääneen, että voimakas hormonihoito sekoitettuna vakaviin mielenterveysongelmiin ja radikaaliin ideologiaan on aikapommi. Sen sijaan, että puhuttaisiin vakavasta psykiatrisesta avusta, yhteiskunta keskittyy “inklusiivisuuteen”. Se on mielisairaiden heitteillejättöä hienoilla sanoilla kuorrutettuna. Suomessa kehitys on sama: hoitojonot ovat loputtomat, mutta ideologiseen kasvatukseen löytyy aina resursseja.

Kristittyjen vaino Lännessä

Ehkä kaikkein vaietuin osa Tumbler Ridgen ja vastaavien iskujen tarinaa on kohde. Usein iskut kohdistuvat kristillisiin kouluihin tai instituutioihin. Lännessä on luotu ilmapiiri, jossa kristinusko, konservatiiviset arvot ja kansallismielisyys on leimattu “sortaviksi”. Kun valtamedia ja poliitikot maalaavat kristityistä kuvaa vihollisina, ei ole ihme, että epävakaat yksilöt suuntaavat vihansa heihin.

Tämä on kristittyjen vainoa modernissa muodossa. Se ei ole aina suoraa valtiollista vainoa, vaan sosiaalista ja kulttuurista painostusta, joka kulminoituu väkivaltaan. Yle ja HS eivät tästä kirjoita; heille kristitty on aina potentiaalinen sortaja, ei koskaan uhri.

Johtopäätökset: Paluu todellisuuteen

On aika lopettaa “aselaki-apinointi” ja kohdata faktat:

  1. Ase ei tapa, vaan ihminen. Syyllinen on liipaisimen takana, ei rautakaupassa.
  2. Mielenterveys on turvallisuuskysymys. Jos emme hoida sairaita, emme voi odottaa turvallista yhteiskuntaa.
  3. Ideologia sokaisee. Jos kieltäydymme näkemästä tekijöiden taustoja ja motiiveja vain siksi, että ne eivät sovi “suvaitsevaisuuden” muottiin, olemme tuomittuja toistamaan nämä tragediat.

Pyssymiehen arki Suomessa on kamppailua byrokratiaa vastaan, vaikka todellinen uhka tulee aivan muualta kuin harrastajien ampumaradoilta. Meidän on suojeltava omia arvojamme, perheitämme ja uskoamme – ja se alkaa siitä, että sanomme asiat niin kuin ne ovat.

Haluaisitko, että syvennyn tarkemmin johonkin tiettyyn Suomen aselainsäädännön kohtaan, jota ollaan parhaillaan kiristämässä EU:n tai Kanadan mallin mukaan?

Yhteenveto: Pyssymies on vapauden tae

Meidän on nähtävä aselakien kiristämisen läpi. Kyse ei ole turvallisuudesta, vaan hallinnasta. Kun media maalaa kuvaa “vaarallisista pyssymiehistä”, se tekee sen tietoisena siitä, että aseistettu ja arvonsa tunteva kansa on vaikeampi alistaa globaalille agendalle.

Suomen on pysyttävä maana, jossa metsästys ja reserviläistoiminto ovat kunnia-asioita, ei epäilyttäviä harrastuksia. Emme saa antaa Kanadan tielle ajautuneiden ideologien määritellä, kuka on oikeutettu suojelemaan itseään ja perhettään. Todellinen turvallisuus syntyy vahvasta moraalista, terveestä mielestä ja kyvystä puolustautua – ei papereista ja kielloista.

Posted in Aseet, henk.koht, informaatiosota, sisäinen turvallisuus | Tagged , | Leave a comment

Geostrategy keskiviikko. What will Munchen security Conference Bring out Weekend Next?

Posted on February 11, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

It’s Wednesday, February 11, 2026. If we look at the Munich Security Conference (MSC) through the lens of “unfashionable” realism, the picture isn’t one of “unity” but of a continent facing a self-inflicted strategic paralysis.

The core theme this week is the collision between ideological “green” aspirations and the brutal requirements of survival in a world that has discarded the post-1945 rules.

1. The Munich Security Report 2026: “Under Destruction”

The MSC 2026 report, titled Under Destruction, is a stark admission. It describes a “backlash against core principles” and highlights that only a tiny fraction of citizens in G7 countries believe their government’s policies will make future generations better off.

  • The American Retreat: Washington is no longer just “pivoting”—it is actively using the security umbrella as a tool for economic coercion. The Trump administration has explicitly tied defense to economic alignment, demanding that Europe’s new 5% GDP defense targets (the 2025 Hague Summit mandate) be spent on US-made hardware.
  • The Greenland Flare-up: Strategic friction over Greenland has re-emerged, signaling that even the Arctic isn’t safe from the “transactional” nature of modern US-EU relations.

2. The “De-Industrialization” of Europe

While the EU blabbers about “strategic autonomy,” the economic reality is a voluntary retreat. The “Green Transition” is no longer just a policy; in 2026, it is seen by critics as a structural dismantling of the European industrial base.

  • Energy Suicide: Industrial electricity prices in Europe remain 2 to 4 times higher than those of its trading partners. This isn’t a temporary spike; it’s a structural feature of a grid that has sacrificed reliability for “decarbonization.”
  • The 2026 Funding Gap: The Recovery and Resilience Facility (RRF) expires this year. This leaves a massive hole in public investment just as the EU is demanding an additional €130–260 billion per year to bridge the “green” gap.
  • The Draghi Nightmare: The stagnation is now undeniable. EU GDP per capita has sat at roughly 70% of the US level for 30 years, but with the current energy costs, the gap is widening.

3. The “Low-Intensity Civil War” & The DSA Muzzle

The concept of “civil war light” (or homeland insecurity) as framed by analysts like Professor Anthony King or Frank Ledwidge—and philosophically by Robert Betz—relies on the erosion of the state’s legitimacy. In 2026, the EU’s primary tool to prevent this isn’t addressing the policy failures (energy, borders, de-industrialization), but controlling the narrative via the Digital Services Act (DSA).

The “Shadowban Void”: Killing Civil Society

The DSA has evolved from a tool against “illegal content” into a mechanism for the compelled moderation of lawful speech.

  • The Mechanism: By designating “systemic risks” (like “harm to civic discourse” or “public security”), the EU Commission forces platforms (X, Meta, TikTok) to use algorithms that downrank or “shadowban” unfashionable views.
  • The Result: This creates a digital vacuum. Citizens are not banned (which would create martyrs), but they are silenced. Their reach is throttled, making the formation of a cohesive “citizen society” or organized opposition nearly impossible.
  • Strategic Overreach: In early 2026, we’ve seen the Commission launch formal proceedings against platforms specifically for their “recommender systems”—essentially demanding that the “wrong” ideas stay hidden in the void.

The “Civil War Light” Feedback Loop

When the state uses the DSA to push bad policy (like the “Green Transition” costs) into the shadowban void, it doesn’t solve the grievance; it radicalizes it.

  • The Expectation Gap: As Betz notes, when the gap between the elite’s “Garden” (the safe, green, liberal zone) and the reality of the “Jungle” (energy poverty, industrial decay) becomes unbridgeable, trust collapses.
  • From Debate to Kinetic Friction: By closing the “safety valve” of open digital discussion, the EU is moving the conflict from the keyboard to the street. “Civil war light” in 2026 isn’t a front line with uniforms; it’s a fractured society where different groups live in “virtually segregated tribes” (as seen in the 2025-26 riots across several EU capitals), competing over diminishing resources.

4. The Financial Paradox: Can the EU Pay for Both?

The short answer for 2026 is: No.

The EU is attempting a “triple transition”:

  1. Military: Moving to 5% GDP spending (3.5% core defense + 1.5% security).
  2. Green: Maintaining decarbonization targets despite losing cheap energy.
  3. Social: Trying to prevent total domestic collapse.

The math doesn’t add up. With growth projected at a measly 1.0% for 2026, the EU cannot fund a massive military buildup and a green revolution while the industrial engine is being dismantled. The result is debt-financed decline. The new EU fiscal rules (the “SAFE” mechanism) allow some flexibility for defense, but this just shifts the burden to future interest payments.

Financial Paradox Too: Can the EU Fund its own Demise?

The question of whether the EU can fund both its defense buildup and the “Green Transition” is the ultimate 2026 stress test.

  • Self-Inflicted Damage: The “self-inflicted” nature of the energy crisis—trading cheap, reliable energy for intermittent “green” sources—has gutted the very tax base needed to fund the 5% GDP defense spending now demanded by the shifting geopolitical reality.
  • The Funding Trap: With the RRF (Recovery and Resilience Facility) expiring this year, the EU is looking at a massive investment gap. They are essentially trying to build a war machine with a broken industrial engine.

The “Unfashionable” Conclusion

The Munich Security Conference this year isn’t about defending “values”; it’s a desperate attempt to manage the Detachment (the MSC’s own word) from the US while the domestic foundations of Europe are rotting from within. The “Green Deal” has become a strategic liability, turning Europe into a “security consumer” with no way to pay for its own protection without further impoverishing its people.

Geopolitiikan ja strategian tilannekatsaus (Viikko 7/2026)

1. Münchenin turvallisuuskonferenssi: “Hajoamisen hallintaa”

Münchenin tämänvuotinen raportti Under Destruction vahvistaa sen, mitä on pelätty: liberaali maailmanjärjestys ei ole vain kriisissä, se on murtunut. Yhdysvaltojen vetäytyminen ja vaatimus 5 % bruttokansantuoteosuuden puolustusmenoista (jotka on suunnattu amerikkalaiseen kalustoon) jättää Euroopan rahoittamaan omaa suojeluaan tilanteessa, jossa sen taloudellinen pohja murenee.

2. Itseaiheutettu taloudellinen kurjistuminen

Eurooppa toteuttaa parhaillaan historiassa ennennäkemätöntä kokeilua: se ajaa alas halpaa ja luotettavaa energiantuotantoaan “vihreän siirtymän” nimissä samalla, kun se yrittää varustautua uuteen suurvaltakilpailuun.

  • Teollisuuden pako: Energian hinta on 2–4 kertaa korkeampi kuin kilpailijamaissa, mikä johtaa teollisuuden pysyvään siirtymiseen pois Euroopasta.
  • Rahoitusparadoksi: EU yrittää rahoittaa massiiviset sosiaalimenot, vihreät tuet ja uuden varustautumisen taloudella, jonka moottori on tahallaan sammutettu.

3. DSA ja “Shadowban-tyhjiö”

Digipalvelusäädöstä (DSA) käytetään nyt strategisena työkaluna hallitsemaan sisäistä tyytymättömyyttä.

  • Sananvapauden securitisaatio: Kritiikki EU-politiikkaa kohtaan leimataan “systeemiseksi riskiksi”.
  • Kansalaisyhteiskunnan lamaannuttaminen: Algoritminen näkyvyyden rajoittaminen (shadowbanning) estää yhtenäisen opposition muodostumisen, mutta samalla se sulkee yhteiskunnallisen “turvaventtiilin”. Tämä pakottaa tyytymättömyyden pois digitaalisesta tilasta ja kasvattaa riskiä suoraan, kineettiseen toimintaan.

4. “Kevytsisällissota” (Civil War Light)

Eurooppa on ajautumassa tilaan, jossa eliitin ajama ideologinen linja ja kansalaisten kokema arkitodellisuus ovat täysin ristiriidassa. Kun taloudellinen liikkumavara loppuu, valtioiden on karsittava joko sosiaaliturvasta tai puolustuksesta. Tämä luo pohjan matalan intensiteetin sisäisille konflikteille, joissa yhteiskunnallinen koheesio katoaa ja eri väestöryhmät alkavat kilpailla hupenevista resursseista.

Münchenin turvallisuusraportti 2026, (linkki ylhäällä) on otsikoitu kuvaavasti “Under Destruction” (Tuhon alaisena), on poikkeuksellisen suorasanainen analyysi siitä, kuinka toisen maailmansodan jälkeinen kansainvälinen järjestys on tullut tiensä päähän.

Tässä on suomenkielinen tiivistelmä raportin keskeisistä havainnoista:

1. “Moukaripolitiikan” (Wrecking-ball Politics) aika

Raportti kuvaa nykytilaa “moukaripolitiikan” aikakaudeksi, jossa varovaiset uudistukset on korvattu tietoisella järjestelmien purkamisella.

  • USA purkajana: Ironista kyllä, Yhdysvallat – koko järjestelmän entinen arkkitehti – nähdään nyt sen merkittävimpänä purkajana. Trumpin hallinnon politiikka ei ole vain “kurssin korjaamista”, vaan 80 vuotta kestäneen Pax Americanan rakenteellista purkamista.
  • Transaktiomaisuus: Periaatteellinen yhteistyö korvautuu “diileillä”. Suurvallat hallitsevat omia etupiirejään raa’alla voimalla, eikä kansainvälisillä säännöillä ole enää merkitystä, jos ne eivät palvele vahvimman etua.

2. Euroopan “irtautumiskipu” (Detachment Issues)

Eurooppa on raportin mukaan hämmennyksen tilassa, missä se yrittää samanaikaisesti mielistellä Washingtonia ja valmistautua strategiseen yksinjäämiseen.

  • Ehdollinen turvallisuus: Yhdysvaltain turvatakuut ovat muuttuneet ehdollisiksi: ne on sidottu Euroopan taloudelliseen alistumiseen ja amerikkalaisten kaupallisten etujen palvelemiseen.
  • Sivilisaation mureneminen: Raportti huomioi, että nykyinen US-strategia kuvaa Euroopan olevan “sivilisaation pyyhkiytymisen” (civilizational erasure) partaalla ja kannustaa sisäiseen vastarintaan Euroopan nykyistä suuntaa vastaan.

3. Talousaseen käyttö ja “Vihreä väsymys”

Talouspolitiikka on sulautunut osaksi sodankäyntiä.

  • Kauppasodat: Sekä USA että Kiina käyttävät tulleja ja taloudellista kiristystä aseina. WTO:n säännöt nähdään kuolleina kirjaimina.
  • Ideologinen krapula: Raportin Munich Security Index 2026 osoittaa, että G7-maissa usko hallitusten kykyyn parantaa tulevaisuutta on romahtanut. Erityisesti huoli ilmastonmuutoksesta on pudonnut ennätysalas, kun kansalaisia painavat välittömämmät uhat: ruokapula, talouskriisi ja demokratian mureneminen.

4. Sisäinen epävakaus: “Civil War” riskinä

Ensimmäistä kertaa raportti nostaa esiin merkittävän huolen länsimaiden sisäisestä hajoamisesta.

  • Informaatiosota ja DSA: Disinformaatio ja kyberhyökkäykset nähdään G7-maissa suurimpina uhkina.
  • Radikalisoituminen: Raportti viittaa siihen, että kun kansalaiset kokevat hallintonsa menettäneen toimintakykynsä ja legitiimiytensä, riskinä on poliittinen väkivalta ja yhteiskunnallinen repeäminen (ns. “civil war scenarios”).

Johtopäätös: Puheiden aika on ohi

Raportin viesti Euroopalle on tyly: Arvoihin ja sääntöihin vetoaminen on turhaa, jos niiden takana ei ole materiaalista voimaa. Ne, jotka eivät kykene puolustamaan itseään ja teollisuuttaan voimapolitiikan maailmassa, tulevat jyrätyiksi.

”Lopettakaa sääntöpohjaiseen järjestykseen vetoaminen ikään kuin se olisi vielä olemassa.” – Tämä tiivistää raportin reaalipoliittisen ytimen.

Yhteenvetona: Eurooppa on puristuksissa Yhdysvaltojen transaktiomaisen reaalipolitiikan ja oman, sisäisen ideologisen sokeutensa välissä. Strateginen autonomia on pelkkä kaunis termi tilanteessa, jossa maanosa on menettämässä sekä teollisen kykynsä että sisäisen rauhan edellytykset. ELi EU on USAlle mitätön liittolainen tällä hetkellä.

Posted in in English, voimapolitiikka | Tagged , , , , | Leave a comment

Digitaalinen talutusnuora: Kun Bryssel päätti nitistää väärät mielipiteet

Posted on February 10, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Euroopan unioni rakastaa sääntöjä. Se rakastaa niitä niin paljon, että se on luonut byrokraattisen himmelin nimeltä Digital Services Act (DSA) ja sen kylkeen koko joukon muuta sääntelyä, joiden tarkoituksena on kuulemma “suojella käyttäjää”. Todellisuudessa olemme rakentamassa digitaalista lasitaloa, jossa jokainen nurkka on pehmustettu, mutta ovet on lukittu ulkopuolelta.

Turvallisuuden varjolla tehty kontrolli

On älyvapaata, että samalla kun puhutaan “digitaalisesta suvereniteetista”, luodaan EUssa mekanismeja, jotka pakottavat alustat moderoimaan sisältöä entistä tiukemmin. Se, mikä alkaa “vihapuheen” suitsimisena, päätyy poikkeuksetta poliittiseksi vainoksi. Kun sääntely antaa viranomaisille vallan määritellä, mikä on “haitallista” (ei välttämättä laitonta, vaan vain haitallista), ollaan vaarallisella tiellä.

  • Algoritmien läpinäkyvyys: Kuulostaa hyvältä paperilla, mutta käytännössä se tarkoittaa valtiollista valvontaa siitä, mitä tietoa kansalaisille saa syöttää.
  • Vastuullisuus: Alustat pelästytetään valtavilla sakoilla, jolloin ne mieluummin sensuroivat liikaa kuin liian vähän. Varmuuden vuoksi.

Innovaatiot kuolevat pykäläviidakkoon

Samalla kun Yhdysvalloissa ja Aasiassa kehitetään uutta tekniikkaa, Euroopassa mietitään, mihin kohtaan evästeilmoitus pitää sijoittaa ja miten monimutkaisen valitusprosessin käyttäjä tarvitsee. Me emme luo uusia teknologiajätteitä; me luomme uusia tapoja säädellä muiden luomia innovaatioita. Mutta hei mitä sitten: Meilläpä on pulloihin kiinnitetyt pullonkorkit Jii-HAA!!

Tämä on se kuuluisa “Bryssel-efekti”: jos et voi kilpailla osaamisella, kilpaile kieltämisellä.

Kenen etua tässä ajetaan?

On vaikea uskoa, että tavallinen suomalainen käyttäjä on pyytänyt lisää ponnahdusikkunoita tai tiukempaa seulaa sille, mitä sosiaalisessa mediassa saa sanoa. Digitaalinen sääntely onkin usein enemmän vallankäytön väline kuin kansalaisen suojakilpi. Se on yritys pitää kiinni vanhoista valtarakenteista maailmassa, joka liikkuu byrokratiaa nopeammin.

“Vapaus ei ole sitä, että joku muu valitsee puolestasi, mikä on sinulle turvallista tietoa.”

Luotetut ilmiantajat: Digitaaliset kaikukopat

Tämä kategoria on käytännössä “valtion hyväksymien totuuspoliisien” virka. Ideana on, että kun tällainen taho tekee ilmiannon, alustan on käsiteltävä se ensisijaisena ja välittömästi.

Tässä on muutama syy, miksi tämä on ongelmallista:

  • Poliittinen värittyneisyys: On naiivia kuvitella, että nämä toimijat olisivat puolueettomia. Usein ne ovat valtiorahoitteisia kansalaisjärjestöjä tai intressiryhmiä, joilla on selkeä ideologinen agenda.
  • Vastuun ulkoistaminen: Viranomaiset pesevät kätensä sensuurista antamalla “valtuudet” kolmansille osapuolille. Se on sensuurin ulkoistamista, jotta vältytään suoralta juridiselta vastuulta.
  • Mielivallan työkalu: Jos jokin mielipide ei miellytä, se leimataan “disinformaatioksi” luotetun tahon toimesta, ja alusta poistaa sen välttyäkseen sakoilta.

Mistä listan näkee?

EU:n säädösten mukaan luotettujen ilmiantajien aseman myöntää kunkin jäsenmaan digitaalisten palvelujen koordinaattori. Suomessa tästä vastaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.

Voit seurata tilannetta täältä:

  1. Euroopan komission tietokanta: Komissio ylläpitää virallista listaa kaikista EU:n alueella hyväksytyistä luotetuista ilmiantajista. Tällä hetkellä lista on vasta muodostumassa, sillä hakuprosessit ja kansalliset nimeämiset ovat vielä kesken tai tuoreita.
  2. Traficomin sivut: Suomalaisten toimijoiden osalta Traficom on velvollinen pitämään kirjaa niistä tahoista, joille se on myöntänyt tämän aseman.

Totuus on kuitenkin tämä: Suurin osa näistä toimijoista on juuri niitä “faktantarkistajia” ja DEI-agendaa ajavia järjestöjä, joita verovaroilla tuetaan. On hyvä pitää silmällä, milloin ensimmäiset suomalaiset järjestöt saavat tämän leiman – se on virallinen vahvistus sille, kuka saa määritellä keskustelun rajat.

DSA:n ja muiden digitaalisten säädösten kauneus (tai kauheus) piilee siinä, että ne on kuorrutettu ylevillä termeillä, mutta käytännössä ne sementoivat tiettyjen aihepiirien koskemattomuuden. Kun puhutaan “suojelluista kategorioista”, liikutaan tyypillisesti syrjinnän ja vihapuheen määritelmien sateenvarjon alla.

Nämä kategoriat periytyvät usein suoraan EU:n perusoikeuskirjasta, mutta DSA antaa koneiston niiden “suojelemiseksi” digitaalisessa ympäristössä.

“Koskemattomat” – eli mitä ei saa kyseenalaistaa

Virallisesti näitä kutsutaan “suojelluiksi ominaisuuksiksi”. Käytännössä näiden ympärillä käytävä kriittinen keskustelu tulkitaan herkästi “haitalliseksi sisällöksi”, jonka luotetut ilmiantajat poimivat talteen:

  • Seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti: Tämä on se alue, jossa DEI-agenda ja sateenkaariteemat asuvat. Kriittiset huomiot esimerkiksi sukupuoli-ideologiasta tai trans-politiikasta liukuvat algoritmien silmissä helposti “vihapuheen” puolelle.
  • Etninen alkuperä ja rotu: Kansallismielinen retoriikka tai maahanmuuttopolitiikan kova kritiikki osuu suoraan tähän kategoriaan. Rajat ylittävää keskustelua pidetään automaattisesti “syrjivänä”.
  • Uskonto ja vakaumus: Tämä on kaksiteräinen miekka, mutta sääntelyllä pyritään usein suojelemaan erityisesti tiettyjä vähemmistöuskontoja kritiikiltä, vaikka se verhotaankin yleiseksi uskonnonvapaudeksi.
  • Vammaisuus ja ikä: Nämä ovat listalla mukana tuomassa sääntelylle eettistä hyväksyttävyyttä.

Nämä asiat eivät tietenkään tule DSA apparaatista, vaan ne on siististi määritelty syrjintää ja perusoikeuksia koskevaan säännöstöön. Vaikka EU säännöstö on sinänsä aika neutraali, tulevat DEI ja WOKE ideologian läpitunkemat “viralliset vasikat” tekemään konservatiivien ja kritittyjen elämän mahdollisimman vaikeaksi. Vaikka sama sopimus suojelee, nimellisesti mutta ei aikuisten oikeasti, myös kristittyjen mielipiteitä ja uskontoa.

Miten tämä toimii käytännössä?

DSA velvoittaa suuret alustat (kuten X, Facebook ja Google) tekemään riskiarvioita. Jos alusta havaitsee, että sen palvelussa esiintyy “negatiivisia vaikutuksia” näitä suojeltuja ryhmiä kohtaan, sen on ryhdyttävä “lieventäviin toimenpiteisiin”.

“Lieventävä toimenpide” on byrokraattinen kiertoilmaisu seuraaville:

  1. Varjobännit (Shadowbanning): Tekstisi näkyvyyttä rajoitetaan ilman, että sinulle kerrotaan siitä.
  2. Faktantarkistus-leimat: Tekstisi kylkeen lyödään “luotettavan lähteen” vastine.
  3. Algoritminen syrjintä: Sisältösi ei nouse suosituksiin, koska se katsotaan “epävakaaksi”.

Epämuodikas loppupäätelmä

Tämä järjestelmä luo tilanteen, jossa yhteiskunnan peruspilareista – kuten perheestä, kansakunnasta tai perinteisistä arvoista – puhuminen muuttuu riskialttiiksi. Jos puheesi voidaan tulkita hyökkäykseksi jotakin näistä suojelluista kategorioista kohtaan, olet lainsäätäjän silmissä ongelma, joka pitää siivota pois feedistä.

Tämä ei ole enää pelkkää moderointeja; se on digitaalista arkkitehtuuria, jolla ohjataan ihmiset ajattelemaan “oikein”. Epäilenpä, että “Epämuodikkalilla ajatuksilla” tulee olemaan vaikeuksia tulevaisuudessa DSAn kanssa. Niin, JOS haluat päästä “Virallisen Vasikan” halveksittavaan joukkoon tai muuten tutustua tuleviin “kantelijoihin”, niin käy tutustumassa Trafi.Com in asiaa koskevaan sivuun.

Posted in henk.koht, Jotain aivan muuta | Tagged , , | Leave a comment

Geopolitiikka Keskiviikko: Venäjän tilanne Amurilla – Hiljainen uusjako

Posted on February 4, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Helmikuun alussa 2026 geopoliittinen kartta on kokenut järistyksen, jonka vaikutukset tuntuvat kaukana Siperian aroilla ja Amur-joen rannoilla. Samaan aikaan kun maailman huomio on kiinnittynyt Ukrainan rintamalinjoihin, Venäjän itärajalla on käynnissä historiallinen prosessi, jota voidaan kuvata vain yhdellä termillä: hiljainen alueluovutus.

Nykytila: Kun valta valuu Pekingiin

Virallisia rajamuutoksia ei ole tehty, mutta tosiasiallinen hallinta on muuttunut rajusti. Vuodesta 2023 lähtien Kiina on alkanut julkaista “standardikarttoja”, joissa strategisesti tärkeä Bolshoi Ussuriysky (Heixiazi) -saari on merkitty kokonaan Kiinalle kuuluvaksi – huolimatta vuoden 2008 sopimuksesta, jolla saari jaettiin puoliksi. Moskovan hiljaisuus asian edessä on ollut korviahuumaavaa.

Talous rullaa nykyään Pekingin ehdoilla. Venäjän kaukoidän portit on avattu kiinalaisille suursijoittajille poikkeuksellisin ehdoin: nollaverotuksella ja pitkillä maavuokrasopimuksilla. Lisäksi Vladivostok (kiinalaisittain Haishenwai) toimii nyt de facto Kiinan sisämaan kauttakulkusatamana. Venäjä on tarjonnut Kiinalle sen, mitä se on tavoitellut 1800-luvulta saakka: pääsyn Japaninmerelle ilman venäläistä tullibyrokratiaa.

Historia: Nöyryytyksen vuosisata ja Amurin veri

Kiinan kärsivällisyys kumpuaa historiasta. Pekingissä ei ole koskaan unohdettu “epätasaisia sopimuksia”, kuten Aigunin (1858) ja Pekingin (1860) sopimuksia, joilla heikentynyt Qing-dynastia pakotettiin Oppiumisotien jälkeen luovuttamaan yli miljoona neliökilometriä maata Venäjän keisarikunnalle.

Tämä historiallinen haava repesi auki maaliskuussa 1969. Amurin rajakahakat ja erityisesti Damanskin saaren (Zhenbao) taistelut veivät maailman ydinsodan partaalle. Neuvostoliiton ja Kiinan välinen “sosialistinen veljeys” vaihtui verisiin jäihin ja tuhansiin kaatuneisiin. Vaikka rajat myöhemmin sovittiin, Kiinan kansalliseen muistiin jäi kuva Venäjästä miehittäjänä, joka pitää hallussaan sille kuulumatonta maata.

Paikallinen perspektiivi: “Kitaizatsija” ja tyhjenevä Siperia

Vaikka Kreml puhuu strategisesta kumppanuudesta, kaukoidän paikallisväestön keskuudessa kytee pelko ja epävarmuus. Alueella leviää termi “kitaizatsija” (kiinalaistuminen), joka kuvaa taloudellista ja demografista painetta.

  • Väestötyhjiö: Venäjän kaukoidässä asuu vain noin 6–8 miljoonaa ihmistä, ja luku laskee jatkuvasti. Rajan takana Kiinan koillisosissa asuu yli 100 miljoonaa ihmistä. Paikalliset näkevät päivittäin, kuinka venäläiset muuttavat länteen ja tilalle tulee kiinalaista työvoimaa hoitamaan metsätyömaita ja viljelmiä.
  • Enklaavien synty: Venäläisten hallitsemat erityistalousalueet (TAD) ovat muuttumassa saarekkeiksi, joissa kiinalainen pääoma ja työntekijät hallitsevat arkea, ja venäläisten rooli jää usein vain nimelliseksi valvonnaksi.
  • Kulttuurinen muutos: Seka-avioliitot ja kiinan kielen aseman vahvistuminen ovat jo arkipäivää. Paikallisten pelkona on, että muutaman vuosikymmenen kuluttua alue on venäläinen enää vain kartalla, mutta kiinalainen kaikessa muussa.

Tulevaisuuden skenaariot: Kaksi tietä Siperialle

Miltä Amurin tilanne näyttää vuonna 2035? Geopoliittinen analyysi tarjoaa kaksi polkua:

1. Kiinalle edullinen skenaario: “Pehmeä valloitus”

Tässä mallissa Venäjä syventää altavastaajan rooliaan. Länsipakotteiden jatkuessa Moskova joutuu vuokraamaan yhä suurempia alueita (jopa miljoonia hehtaareja) Kiinan maatalous- ja metsäteollisuuden käyttöön 70 vuodeksi.

  • Tulos: Siperiasta tulee resurssivarasto, jossa venäläinen laki on enää muodollisuus. Alue integroidaan osaksi Kiinan “Polar Silk Road” -hanketta, ja Moskova menettää tosiasiallisen päätösvallan itäosissaan.

2. Neutraali skenaario: “Strateginen puskuri”

Venäjä onnistuu jarruttamaan Kiinan ylivaltaa monipuolistamalla suhteitaan (esim. Intia) ja pitämällä strategiset alat omissa käsissään.

  • Tulos: Venäjä säilyttää hallinnon, mutta joutuu maksamaan siitä kalliin hinnan: se myy luonnonvaroja Kiinalle huomattavalla alennuksella ja sallii kiinalaisen infrastruktuurin rakentamisen vain tiukoilla ehdoilla. Amur säilyy rajana, mutta se on valvottu ja kylmä vyöhyke, jossa kumpikaan osapuoli ei täysin luota toiseen.

Yhteenveto: Isännän ja rengin uusi jako

Venäjän nykyjohto väittää vahvistavansa maata, mutta itärajalla todellisuus on toinen. Panttaamalla kaukoidän luonnonvarat ja satamat Kiinalle, Kremlin pelätään myyvän tulevien sukupolvien itsemääräämisoikeuden. Kun Kiina katsoo yli Amur-joen, se ei näe liittolaista, vaan historiallisesti heikentyneen naapurin, jonka maa on vihdoin palaamassa “oikealle” omistajalleen.

Lukemistoa syventymiseen (Länsimaiset analyysit):

  1. The Telegraph (2025): China’s map wars: The silent expansion into Siberia.
  2. Merics China Monitor: The Russian Far East as a Chinese resource colony.
  3. PIR Center Report: Post-War Russia and the China Orbit: Scenarios for 2035.
  4. Harri Tiido (2026): The Sinicization of Siberia.

Posted in Geopolitiikka | Tagged , , | Leave a comment

Kristittyjen kevyt-vaino Euroopassa ja Suomessa vuonna 2026

Posted on February 3, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Suomalainen sananvapaus ja uskonnonvapaus ovat ajautuneet tilanteeseen, jota olisi vielä vuosikymmen sitten pidetty huonona vitsinä. Tällä viikolla katseet kääntyvät Washingtoniin, kun kansanedustaja ja entinen sisäministeri Päivi Räsänen astuu Yhdysvaltain kongressin oikeusvaliokunnan eteen todistajaksi. On hätkähdyttävää, että maailman mahtavin valtio kantaa huolta suomalaisesta mielipiteenvapaudesta samalla, kun kotimaassa oikeusprosessit jauhavat kristillisen vakaumuksen perusteita.

Raamattu – valan perusta vai rikollinen teksti?

Suomalaisessa oikeussalissa vallitsee kummallinen ristiriita. Meillä on perinteisesti vannottu valat käsi Raamatulla, ja kirkollisissa juhlissa veisataan luterilaista perintöä kunnioittaen. Silti olemme tilanteessa, jossa saman kirjan tekstien siteeraaminen sosiaalisessa mediassa tai niihin perustuvan pamfletin julkaiseminen voi johtaa vuosia kestäviin rikossyytteisiin.

Valtionsyyttäjä Mikko Männikkö on toiminut keskeisessä roolissa tässä prosessissa, erityisesti tapauksen edettyä korkeimpaan oikeuteen. Syyttäjän puolelta on esitetty, että kyse ei ole uskonnonvapaudesta, vaan loukkaavasta puheesta. Herää kuitenkin kysymys: jos perinteinen kristillinen opetus avioliitosta ja synnistä leimataan “kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan”, onko uskonnonvapaudesta jäljellä enää muuta kuin tyhjä kuori?

Ja miksi ihmeessä yhtään samoin asioista ajattelevaa Imaamia EI OLE syytettyjen penkillä Räsäsen kaverina?

Tässä on terävä ja suorasukainen kappale, jonka voit liittää suoraan blogitekstiisi. Se nostaa kissan pöydälle tästä oikeuslaitoksen ja vasemmiston harrastamasta valikoivasta moraalista.

Yksi laki, kaksi tulkintaa – eli miksi vain kristitty on vapaata riistaa?

Tämän ajojahdin irvokkain piirre on sen täydellinen epäloogisuus. Valtakunnansyyttäjä ja liberaali vasemmisto väittävät suojelevansa vähemmistöjä “loukkaavalta puheelta”, mutta todellisuudessa syynissä on vain yksi viiteryhmä: suomalaiset kristityt. Samaan aikaan kun Päivi Räsästä on juoksutettu poliisikuulusteluissa Raamatun jakeiden takia, suomalaisilla imaameilla on ollut täysi vapaus opettaa tismalleen samoja – ja jopa huomattavasti jyrkempiä – kantoja ilman pelkoa käräjistä.

Muistamme esimerkiksi imaami Abbas Bahmanpourin, joka valtakunnallisessa tv-lähetyksessä 2013 totesi kuolemanrangaistuksen olevan islamilainen seuraus homoseksuaalisista teoista. Seuraus? Ei rikostutkintaa, ei vuosien oikeuspiinaa, ei huolta “kiihottamisesta kansanryhmää vastaan”. Myös Suomen islamilaisen yhdyskunnan viralliset linjaukset avioliitosta ja synnistä ovat identtisiä Räsäsen tekstien kanssa, mutta niihin ei syyttäjänvirasto uskalla koskea pitkällä tikullakaan.

Tämä paljastaa valtakunnansyyttäjän ja vasemmiston todelliset kasvot: kyse ei ole tasa-arvosta, vaan pelkurimaisesta ja tarkoitushakuisesta politikoinnista. Kristinusko koetaan helpoksi ja turvalliseksi maaliksi, jonka kimppuun voi käydä “edistyksellisyyden” nimissä. Islamia taas suojellaan monikulttuurisuuden verholla, vaikka sen opit olisivat kuinka ristiriidassa liberaalien arvojen kanssa. Tämä on puhdasta kaksinaismoralismia ja todistaa, että Räsäsen tapauksessa kyse on ideologisesta puhdistuksesta, jossa perinteinen suomalainen uskonnonvapaus yritetään korvata valtion virkamiehen määrittelemällä “oikealla” tavalla uskoa ja puhua.

Syytteiden nykytilanne: Korkeimman oikeuden ratkaisun kynnyksellä

Päivi Räsäsen oikeustaival on ollut poikkeuksellinen:

  • Käräjäoikeus (2022): Hylkäsi kaikki syytteet.
  • Hovioikeus (2023): Hylkäsi kaikki syytteet yksimielisesti.
  • Korkein oikeus (2026): Tapauksen suullinen kuuleminen pidettiin lokakuussa 2025, ja tällä hetkellä (helmikuussa 2026) odotamme lopullista ratkaisua.

Vaikka kaksi oikeusastetta on jo todennut Räsäsen syyttömäksi, valtakunnansyyttäjän virasto on jatkanut prosessia loppuun saakka. Tämä uuvutustaistelu on juuri sitä “kevyt-vainoa”, jossa valtiovalta käyttää valtavia resursseja yksittäisen kansalaisen hiljentämiseksi tämän vakaumuksen vuoksi.

Eurooppalainen varoitusmerkki

Räsäsen kutsuminen Jim Jordanin johtamaan kongressin kuulemiseen Washingtoniin kertoo siitä, että Suomea pidetään nyt varoittavana esimerkkinä. Jos Suomessa Raamatun siteeraaminen johtaa syytettyjen penkille, missä menee raja seuraavaksi?

Kyse ei ole vain yhdestä twiitistä tai pamfletista. Kyse on siitä, saako Euroopassa ja Suomessa enää olla eri mieltä vallitsevan liberaalin ideologian kanssa ilman pelkoa juridisista seuraamuksista. Jos Raamattu kelpaa valan vannomiseen, sen pitää kelvata myös julkiseen keskusteluun.

Vasemmiston valikoiva sananvapaus

On irvokasta seurata poliittisen vasemmiston ja liberaalien “ihmisoikeuspuolustajien” hiljaisuutta Räsäsen tapauksen kohdalla. Samat tahot, jotka huutavat kurkku suorana sananvapauden perään silloin, kun on kyse uskonnon pilkkaamisesta tai perinteisten arvojen halventamisesta, kääntävät selkänsä, kun kohteena on kristitty.

Heille sananvapaus tuntuu olevan vain työkalu, jolla suojellaan “omia” ja hiljennetään “väärät” mielipiteet. Jos Räsäsen tilalla olisi jokin muu vähemmistöedustaja puolustamassa omaa pyhää kirjaansa, vasemmiston riveistä vaadittaisiin jo hallituksen eroa ja kansainvälistä väliintuloa. Mutta kun kyseessä on konservatiivikristitty, sananvapaudesta tuleekin “vihapuhetta”, joka on kitkettävä oikeuslaitoksen voimin.

Valtakunnansyyttäjän uusi “Case Auer”?

On pakko kyseenalaistaa valtakunnansyyttäjän viraston harkintakyky ja motiivit. Kaksi oikeusastetta on jo antanut täystyrmäyksen syytteille. Miksi prosessia on pitänyt väkisin jatkaa korkeimpaan oikeuteen (KKO) saakka? Virallinen selitys on “ennakkopäätöksen haku”, mutta haiskahtaako tässä jokin muu?

Mieleen nousee väistämättä takavuosien Anneli Auerin tapaus. Onko tästäkin tulossa uusi oikeudellinen farssi, jossa syyttäjäviranomainen kieltäytyy myöntämästä virhettään ja yrittää heittää lokaa seinälle niin kauan, että jotain tarttuisi? Kun faktat ja laki eivät riitä, yritetäänkö vastapuoli nujertaa kymmenen vuotta kestävällä prosessilla ja taloudellisella uuvuttamisella?

Valtakunnansyyttäjä on ottanut asiakseen luoda uutta lakia ohi eduskunnan. Jos KKO taipuu syyttäjän linjalle, Suomeen luodaan vaarallinen ennakkopäätös: Raamatun opettamisesta tulee potentiaalinen rikos. Tämä ei ole oikeusvaltion toimintaa, vaan ideologista ajojahtia, jossa virkakoneisto on valjastettu perinteisen kristinuskon vastaiseen taisteluun.

Loppusanat: Kenen vuoro on seuraavaksi?

Jos Päivi Räsänen todetaan syylliseksi korkeimmassa oikeudessa, se ei ole vain yhden poliitikon tappio. Se on kuolinisku suomalaiselle mielipiteenvapaudelle. Se tarkoittaa, että jatkossa jokainen pappi, opettaja tai tavallinen kansalainen voi joutua poliisikuulusteluihin siteerattuaan “väärää” kohtaa pyhästä kirjastaan.

On aika kysyä: haluammeko todella elää Suomessa, jossa valtakunnansyyttäjä toimii ajatusterrorin ylipappina?

Posted in henk.koht, informaatiosota, Jotain aivan muuta | Tagged , , | 2 Comments

The Invisible Reserve: Why Finland’s “Amateur” Army Is a Professional’s Nightmare

Posted on January 28, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Dont worry, Even though this topic is extremely dear to my Finnish Reserve artillerist cold hard heart, I hope not to succumb to “pale hairy chest thumping” and “my army is better than your army” flamewarring. I hope to explain and maybe expand the horizon how this came about for you my esteemed reader.

USMC fighters parctising skiing. I cannot emphasis enough HOW crucial this one skill is for winter fighting. Granted the snow shoes help you a lot, but they really do not give you the ability to slide across the snow. THAT sliding is the thing that gives you the speed over just yomping along. PhotoCredt to: Marine Corps Lance Cpl. Brian Bolin Jr. and dept. of War.

In the sanitized world of modern international relations, military exercises are often treated like high-stakes diplomatic theater. Everyone wears the right patches, says the right things about “interoperability,” and goes home with a certificate of participation. But reality has a nasty habit of intruding when the blank rounds start firing in the Finnish, or in this case Norwegian, woods.

Recently, a scoop by The Times pulled back the curtain on a a revealing discrepancy within the Alliance. During NATO drills, Finnish troops—a mix of conscripts and reservists—reportedly performed with such lethal efficiency that they were asked to “tone it down.” Why? Because their American counterparts, the world’s most well-funded professional soldiers, were beginning to see morale declinein the ranks. And rest assured guys in USMC you are regarded an A and maybe THE A-team here, so I’m almost certain the “varusmiehet ja reserviläiset” in Northern Wiking EX wanted to play their A-game too.

For those who understand the Finnish defense model, this isn’t a surprise. For the rest of the world, it is an unfashionable truth: a citizen-army fighting for its own soil will almost always overcomes a professional force that relies on a manual and a satellite link. One of my friends who acted as a fires commander for a EX battalion against US Army a year or two back commented along lines: “these guys try to fight like they are back at the “sandbox wars” in Irak or maybe Afganistan.” Meaning that the tactics would be suicidal against peer army, who does not run away, when you start to close in. Not unlike Marine magazine yonder explains.

The Times have written what they have, but I really think a great part of the good performance of the “FDF reservists and conscripts team” is in fact the “home field advantage” in wintery high north, In summer, I’d wager, the bets are off. Not even to mention USMC hometurf in, say, San Diego or Parris Island.

If you allow, I shall discuss this a bit more widely from now on. What I do critize somewhat is the satelite antennas tendency to result in micro managing the field, and not giving the leader-on-ground oppourtunity to do is leading. THIS bleeds the adapting away from junior ranks.

The “Viking” Reality Check

The incident reported by The Times centered on the realization that the U.S. Marines and other NATO professionals were being systematically “hunted” by Finnish reservists. In one scenario, the Finnish “opposing force” (OPFOR) didn’t just challenge the Americans; they “disrupted units tactical cohesion”.

The Americans, accustomed to air superiority and total technological dominance, found themselves in a White cold nothingness where their drones couldn’t see through the canopy and their thermal optics were defeated by something as “low-tech” as a spruce branch and a well-placed tarp. When the Finnish commanders were asked to restrain their men, it wasn’t about safety—it was about ego management. If a professional soldier loses every simulated engagement to a 20-year-old conscript from Oulu, institutional expectations are challenged, and the aura of technological superpower begins to evaporate.

Not to mention cold killing batteries and making electronics malfuntion. FDF has been preparing to fight overwhelming force since 1945, so countering surveillance and dispercing has been the name of the game all along. Like Zun Tzu says “When you are close, pretend to be far away”

The Myth of the Amateur

The West has become obsessed with the idea of the “professional soldier”—a careerist who treats war as a job. Finland, stubbornly conservative in its approach, has stuck to the “Invisible Reserve.” or a “Citizen Soldier”.

So The Pro look at Finnish conscripts or reservist they thing of a maybe like a hobbyist. What they miss is the civilian-soldier synergy. In a Finnish squad, the guy carrying the light machine gun might be a mechanical engineer in civilian life. The radio operator might be a telecommunications specialist. The squad leader might manage a construction site.

When a CV90 infantry fighting vehicle breaks down in the middle of a swamp, the American crew waits for a recovery team and a digital diagnostic tool. The Finnish crew? They fix it with a crowbar, a piece of wire, and sheer “Sisu” because they’ve been fixing tractors in the sub-zero dark since they were twelve. This isn’t “inclusive” military theory; it’s the cold reality of a nation that knows no one is coming to save them if they don’t save themselves. Truly victorious are those who help themselves.

This brings into mind one anecdote from 1989 when I was doing my national service. In Reserve Officer school we had an EX. An all terrain tracked vehicle (Of the articulated kind) slid sideways on big pinetree so that the pine was the in the joint. The resident NCO looked the officer cadets looking at the situation, the said to cadet in charge and uttered “There is nothing you can do. What do you do?” So try to help yourself and and all will be easier.

The “God of War” and the 60-Second Window

While the infantry wins the anecdotes, the artillery wins the war. It is a well-known, if uncomfortable, fact in NATO circles that Finland possesses the most formidable “God of War” (Artillery) in Western Europe.

There is an anecdote often told by NATO observers: In many Western armies, the process of identifying a target, relaying it to headquarters, clearing the “rules of engagement,” and finally firing can take several minutes. In Finland, the system is decentralized and lethal. From the moment a Finnish forward observer (one in every platoon) sees a target to the moment 155mm steel starts raining down is often less than 60 seconds. (Considering flight times obviously.)

During one exercise, a British officer reportedly remarked that the Finnish artillery didn’t seem to follow a “process”—it seemed to respond like a reflex. This is what happens when you don’t waste time on corporate-style management layers in your chain of command. You find the enemy, and you rain “heavenly wrath” upon them.

If you please indulge me while I ramble on a bit about the artillery system in Finland. (As it is my branch) Yes the park is rather large, but so is the amount of artillery battallions in a brigade. Basic Finnish brigade has four infantry battallions, and an Artillery regiment plus an independent artillery battallion. Artillery battallions are called “Patteristo”. It is basically plurar of battery, “patteri”. Thus basically every batallion has a patteristo to support it. This is the brigade commanders personal big hammer. As this bleeds down in inf. batallion the most exposed company gets the right of way to patteristo, the second company has the use of battalions 120mm Mortar company, and the last one has to make do with her integral 82mm mortar platoon.

But if it so happens that intelligence staff assessed wrong and it is the third company that need some heavyhanded assistance, you just give them right of way, and there you go.

Main point in the volume of fire is that FDF arty systems fires patteristo 18 weapons to targets, so there is a big difference from other NATO countries (usually a 8-12 gun battery firing) volumes of fire. The 155mm HE shell is exactly the same as anyone elses.

In forested terrain distances of engagement are quite close, so response times need to be speedy, time to “fire for effect” needs to be minimum. Targets tend to run away.

“They Are Like Ghosts”

Anecdotes from the Cold Response and Viking exercises paint a spooky picture for our allies. One U.S. Marine sergeant described the frustration of “fighting ghosts.” His unit was equipped with the latest night-vision and thermal tech, yet they were ambushed by Finnish scouts who had moved kilometers through deep snow on skis—silent, invisible, and completely off the grid.

This is what “Raate Road” teaches us. With skis you are free to move and even quite a bit faster than on foot during summer, which gives you advantage to choose the place of fight. You can prepare that and inflict high casualties to more road bound adversaries.

The Finnish soldier doesn’t fight the environment; he uses it as a force multiplier. While NATO allies spend 70% of their energy just trying to stay warm and “survive” the Arctic conditions, the Finn is already “at home.” To the Finn, -20°C isn’t a crisis; it’s a tactical advantage. You don’t need a $100,000 sensor if you know how to read the snap of a twig or the way the snow settles.

There is now secret concotion to drink. That is living in high north. I’m sure that given climatization time and guidance almost everybody can do this. I’m quite sure that any Alaskan infantryman, can tell you the same. As a personal note, my wife who is born in Kenya was quite distraught sometimes in her first winter here, but nowadays she just puts a pair of long johns under the jeans like everybody else, and thinks nothing of it.

The Unfashionable Conclusion

Finland’s military isn’t built for “expeditionary warfare” in far-off deserts. It is a grim, focused, and nationalistic machine designed for one thing: making the cost of invasion higher than any rational adversary is willing to pay.

The Finnish Defence Forces are not organised around representational targets or career incentives, but around unit survival and performance. Universal service and the absence of educational exemptions mean that leadership credibility is earned vertically, not imported horizontally.

Officers and NCOs are not socially distinct from their soldiers; they are simply the same cohort, selected earlier and trained longer. This reduces internal friction and makes preferential treatment both visible and corrosive—something units instinctively resist.

The “Invisible Reserve” is a nightmare for professionals because it proves that technology cannot replace cold national will and local mastery. I’m quite sure that those same conscripts and reservist would have had a extremely hard time in, say San Diego because of the oppressive heat, and no spruce branches to mask their passing. So really I think a great part of the good performance is the “home field advantage” in wintery high north, In summer, I’d wager, the bets are off.

Reference & Source Material

  • The Times (London): “The Finnish soldiers who made US troops lose heart” – The primary scoop detailing the disparity in performance during Nordic exercises.
  • Marine Corps Gazette: Various articles on “Lessons from the North,” where USMC officers admit that standard American doctrine fails in the Finnish environment.
  • IISS (International Institute for Strategic Studies): Data confirming Finland’s artillery superiority in Western Europe (The Military Balance).
  • Royal United Services Institute (RUSI): Analyses on the “Finnish Model” of total defense and its effectiveness compared to smaller, professional European armies.
  • Corporal Frisk (Military Blog): A reliable source for deep-dives into Finnish tactical performance and exercise feedback from a Nordic perspective.
Posted in armeija, Armeija 2020, in English, NATO, Reserviläiset, Sodanajan toiminta, Sotapelit, teknologia, Uncategorized | Tagged , , , , | Leave a comment

Geopolitiikan paluu: Miksi Eurooppa pelkää todellisuutta ja USA:ta?

Posted on January 27, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

America First – Valtion itsekunnioituksen paluu

Etelä-Kiinan Meri ja minitut Kiinan aggressiosta kärsivät rantamaat. Kuten kuvasta voi nähdä, Kiinan mielestä esimerkiksi Brunein merenpohja kuuluu Kiinalle. Kuvan omistaa Wikipedia.

Donald Trumpin hallinto vuonna 2026 ei tee muuta kuin sitä, mitä jokaisen terveen kansallisvaltion kuuluisi: se asettaa omien kansalaistensa edun – eli kansallisen edun – kaiken muun edelle. EU-eliitti kutsuu tätä ”eristäytymiseksi”, mutta todellisuudessa kyse on realismista. USA on lopettanut toimimasta globalismin maksumiehenä ja maailmanpolitiikan kynnysmattona. Kun Washington asettaa tullit ja vaatii teollisuuden palauttamista kotiin, se ei ole hyökkäys liittolaisia vastaan, vaan ilmoitus siitä, että ilmainen lounas on ohi. Suvereniteetti ei ole Brysselissä ymmärretty kirosana, vaan elinehto.

USA on aivan syystä sisuuntunut “Wanhalle Euroopalle” NATO-velvoitteiden laiminlyönnistä. Nyt kun USA joutuu keskittymään uusiin uhkiin Tyynellämerellä, ei Euroopasta ole enää todelliseksi liittolaiseksi. Euroopalla ei ole enää kykyä projisoida voimaa kuten vielä 1960-luvulla oli. Viimeaikaisin varoittava esimerkki tästä on Ison-Britannian hallinnoiman Diego Garcian saaren tilanne. Lontoo on antamassa saaren Mauritiukselle, joka on kovaa vauhtia luisumassa Kiinan hallintaan korruption ja “normaalin” Pekingin lainoituspolitiikan kautta. Saarella sijaitsee Intian valtameren tärkein USA:n tukikohta. Tukikohdan asema on ajautunut juridiseen harmaaseen tilaan, kun Britannia taipuu kansainvälisen paineen alla. Vaikka Kiina ei ole virallinen osapuoli, jokainen lännen strateginen epävarmuus palvelee lopulta Pekingin etua.

Venäjän marssi ja sääntöjen illuusio (2008–2026)

Meidän on katsottava totuutta silmiin: ”sääntöpohjainen maailmanjärjestys” kuoli jo vuonna 2008 Georgiassa. Kun Venäjä vyöryi rajan yli, länsi vastasi ”syvällä huolella” ja palasi pian takaisin Nord Stream -bisneksiin. Tämä jatkui Krimin valtauksessa 2014 ja huipentui täysimittaiseen sotaan 2022. Venäjä on osoittanut, että ”säännöt” koskevat vain niitä, jotka ovat liian heikkoja tai naiiveja noudattamaan niitä. EU-eliitti on katsonut tätä vierestä vuosikymmeniä, mutta herää moraaliseen närkästykseen vasta, kun USA alkaa ajaa omia etujaan. Se on raukkamaista ja epärehellistä.

Obaman perintö ja Kiinan varkaudet

Nykyinen sotku Etelä-Kiinan merellä on suoraa perintöä Barack Obaman ”diplomatialle”, jota Euroopan kerma niin hartaasti palvoi. Vuonna 2012 USA vaati Filippiinejä ja Kiinaa perääntymään Scarborough’n matalikolta. Filippiinit totteli – Kiina taas jäi paikoilleen, nauroi päin naamaa ja aloitti aluevarkaudet. Tämä ”etsikkoaika” antoi Pekingille luvan rakentaa saaristaan linnoituksia ja piirtää mielivaltaisen ”yhdeksän viivan linjan” muiden aluevesille.

Asia koskee läheisesti myös Vietnamia. Molemmat maat joutuvat nyt turvautumaan keinotekoisiin saariin, koska “sopimuspohjainen maailmanjärjestys” ja “kansainvälinen oikeus” eivät oikeutta jaa. Scarborough’n miehitys on todettu laittomaksi, mutta Kiina ei ole noudattanut oikeuden päätöstä. Miksi noudattaisi, kun voima on heidän puolellaan? Sama keekoilu jatkuu Intian rajalla (LAC), missä Kiina valloittaa alueita Himalajalla, “maailman katolla”, salamitaktiikalla – siirtelemällä rajakiviä ja rakentamalla kyliä Intian alueelle muutaman sadan metrin siirroilla kerrallaan.

Suomi ja sääntöuskovaisuuden hinta

Suomi on ollut tämän ”sääntöuskovaisuuden” mallioppilas, usein oman turvallisuutemme ja etumme kustannuksella.

  • Itärajan jahkailu: Kun Venäjä alkoi käyttää siirtolaisia aseena, Suomessa debatoitiin kuukausia siitä, salliiko kansainvälinen oikeus rajan sulkemisen. Me huolehdimme ”prosessien oikeellisuudesta” samalla kun naapuri harjoitti hybridisotaa. Vasta veitsi kurkulla uskallettiin valita kansallinen etu.
  • Maatalouden, turpeen ja metsien kuristaminen: Suomi toteuttaa EU-byrokratian aina tiukemmin kuin vaaditaan. Samaan aikaan kun suurmaat joustavat säännöistä tukeakseen omiaan, suomalainen virkamies polkee oman viljelijän suohon direktiivillä. Se on kansallista itsetuhoa paperilla – turve- ja metsäpolitiikasta nyt puhumattakaan.

Sääntöpohjainen järjestys – Eliitin hiekkalaatikko

”Sääntöpohjainen maailmanjärjestys” on termi, jolla liberaali eliitti pakottaa muut omiin ideologisiin normeihinsa. Suurvallat kuten Kiina ja Venäjä eivät ole näitä sääntöjä koskaan kunnioittaneet. Se on järjestys, joka sitoo vain niitä, jotka suostuvat olemaan sen vankeja. Kun USA nyt ilmoittaa toimivansa oman etunsa mukaisesti, se vain riisuu naamion tältä teatterilta. Geopolitiikka on voimapeliä, ei juridiikkaa.

Pullamössösukupolvi ja todellisuuden shokki

Eurooppaa vaivaa syvä rakenteellinen ongelma: vuoden 1990 jälkeen syntynyt polvi on kasvanut poikkeuksellisessa suojeluksessa. Heille on opetettu, että maailma on turvallinen paikka, jossa konfliktit ratkeavat inkluusiolla. Heiltä puuttuu se kovaluonteisuus, jota asioiden ”normaali tila” eli jatkuva eksistentiaalinen uhka vaatii. Kun maailma muuttuu kovaksi, tämä polvi turvautuu terapiaan sen sijaan, että rakentaisi kestävyyttä. Onneksi X-sukupolvea on vielä jäljellä, ehkäpä selviämme tästä.

Sukupolvet, jotka kasvoivat kylmän sodan Euroopassa ja suomettuneisuuden Suomessa, oppivat elämään jatkuvan mutta epämääräisen uhan alla. Tämä rakensi psykologista sietokykyä, jota Euroopassa 1990-luvun jälkeen sosiaalistuneet ikäluokat eivät ole koskaan joutuneet kehittämään. Nyt tuli aika sille.

Eurooppa haaveilee Saksan ja Ranskan johdolla myyvänsä Kiinan markkinoille, vaikka se ei ole onnistunut viimeiseen 20 vuoteen. Kiinalla ei ole intressiä päästää eurooppalaisia tuotteita markkinoilleen; heidän intressinsä on myydä meille halpaa krääsää, kilpailla EU-tuotanto pois ja harjoittaa riistokapitalismia. Samalla he ryöstävät eurooppalaisen henkisen pääoman ja myyvät siitä piraattikopioita. Tämä Kiinan kosiskeleminen on USA:lle käsittämätöntä: MIKSI Eurooppa haluaa tukea Kiinan taloutta, kun Kiina valmistautuu sotaan Taiwanista?

Taiwanin korkeateknologia on Länsimaille nimittäin aikalailla elämän ja kuoleman kysymys.

Johtopäätös: Aika herätä unesta

Katsellessani YLE:n A-studiota tai aamun asiantuntijapaneeleita, en ole voinut olla huomaamatta, kuinka kaukana analyysi on todellisuudesta. Esimerkiksi viehättävä tutkija Maria Lindén edustaa tätä uuden polven asiantuntijakuntaa, jonka analyysi tuntuu usein kumpuavan enemmän “Oranssi setä on paha” -tunnereaktiosta kuin kylmästä geopoliittisesta realiteetista. Kun tutkija keskittyy kauhistelemaan Trumpin tyyliä tai normien rikkomista, häneltä jää huomaamatta se strateginen pakko, joka USA:n toimien taustalla on.

EU-eliitti ja heidän hovianalyytikkonsa vihaavat Trumpia, koska hän pakottaa heidät katsomaan peiliin. Se paljastaa Euroopan heikkouden, sen riippuvuuden muista ja sen henkisen haurauden. Maailma ei ole enää paikka, jossa voi elää muiden siivellä ja moraaliposeerata päälle. On aika lopettaa teeskentely: joko olet suvereeni toimija, joka puolustaa omiaan, tai olet pelkkä reunahuomautus muiden suurvaltojen historiassa.Katsellessani YLE:n A-studiota tai aamun keskusteluja, UPI:n tutkijoiden analyysi alkaa olla tasoa “oranssi setä on paha”. Tutkijat keskittyvät mikroskooppisiin yksityiskohtiin, mutta geopolitiikan suuri kuva jää täysin uupumaan.

Posted in Geopolitiikka | Tagged , , , | Leave a comment

Gunguy’s Problems in high north: Can you trust thermal?

Posted on January 26, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

A Technical Reality Check in the Sub-Zero North

Disclaimer: Before we dive into the data, let’s be clear: the high-end Holosun DRS units mentioned in this article have not been physically on my rail yet. This analysis is a technical projection based on sensor physics and real-world reference data gathered from other thermal systems in extreme Finnish conditions.

Road sight on a cold day.Please note, that the caris about 35 degrees centigrade warmer than the air.

The Illusion of the “All-Seeing Eye”

In the world of modern shooting, the thermal scope is often marketed as the ultimate “God Mode.” We are told that heat signatures cannot hide. However, for those of us living in the “Pyssymiehen Arki” (The Shooter’s Everyday Life) in the Nordics, physics has a way of humbling even the most expensive sensors. Not to mention those, that are available for the average guys.

When the mercury hits -20 C and the wind starts to bite, the battlefield of photons and infrared radiation changes. The question isn’t just about “seeing”; it’s about identification and reliability.

1. The “Harakka” Problem: When Insulation Wins

One of the most striking limitations of thermal imaging is high-efficiency organic insulation. Take a magpie (Harakka) sitting in a tree at -20 C about 10 meters away. A bird’s feathers are a masterpiece of thermal engineering. They trap air so effectively that the surface temperature of the feathers can be nearly identical to the ambient air.

There is a magpie in this tree. Unfortunately it flew away before I got VIS light picture.

In my reference captures with mobile-based thermal sensors, a bird in a tree can practically vanish. If the sensor’s NETD (Noise Equivalent Temperature Difference) isn’t low enough (meaning it isn’t sensitive enough to detect sub-degree differences), you aren’t looking at a bird; you are looking at a grey smudge that looks exactly like a frozen branch.

This is where the argument for Digital Night Vision (NV), like the Holosun DRS-NV, begins. NV doesn’t care about heat; it cares about reflected light. In a scenario where a target is perfectly insulated, a valonvahvistin (light amplifier) will show you the physical shape, the feathers, and the silhouette that the thermal sensor missed.

2. The Baby in the Snow: The Challenge of Modern Gear

It isn’t just animals. Look at the thermal profile of a baby sleeping, (Yes that IS a thing here), in a high-end winter sleeping bag. The sensor might register a hot spot at the face 36.3 C, but the rest of the body—wrapped in technical layers—registers at about -17C. And I’d like to point out without ANY condieration of redusing the thermal signature. So one more layer for isaulation, say snipers weil, that is not in contact with teh body, this would all but disappear.

Here mys charming assistan Snow is having her beauty sleep. As you can see, teh brightest spots are her face and my gloves.

For a hunter or a tactical shooter, this “thermal masking” by clothing is a major hurdle. If a target is wearing heavy wool or modern IRR-treated winter gear, the “glow” that we see in YouTube promo videos disappears. You are left hunting for a “face-only” signature, which is incredibly difficult to spot in dense brush. And if the other guy takes pains of having a balaclava and some mesh, you can hardly see thet either.

3. Refresh Rate (Hz): The Speed of Reality

If you are using a 9Hz or 25Hz thermal “dongle,” you aren’t seeing reality; you are seeing a slideshow of the past. In a dynamic shooting situation, a low refresh rate is a liability.

  • The Lag: If a wild boar or a pest animal moves at 5 m/s, a low-Hz sensor will show the heat signature trailing behind the actual physical location.
  • The 50Hz Standard: High-end units like the Holosun DRS-TH claim a 50Hz refresh rate. This is the “Gold Standard.” It allows for a fluid, real-time lead on moving targets. Without this, you are just guessing where to aim. Yes this is basically the same thing as computergames FPS, frames per second, rate. You don’t want to go below 60. Which transfers quite nicely into Hz numer.

4. The Digital Fusion: Why Holosun’s DRS is Interesting

The reason the Holosun DRS (Digital Reflex Sight) series is currently the talk of the industry—even without us having hands-on time—is the Hybrid Philosophy.

Most thermal scopes are “digital-only.” If the battery dies, the screen goes black. You are blind. The DRS series is a Red Dot first. You have a physical glass window and a permanent reticle. The thermal (TH) or night vision (NV) is an overlay.

  • DRS-TH (Thermal): Best for detecting life. Even if insulated, something usually leaks. It’s your “search” tool.
  • DRS-NV (Night Vision): Best for identifying life. Is it a stray dog or a raccoon dog? Is it a neighbor or a threat? The 1080p digital NV sensor provides the visual detail that heat maps lack.

5. Technical Comparison: Why One Isn’t Enough

FeatureDigital NV (e.g., DRS-NV)Thermal (e.g., DRS-TH)
Glass/WindowsCan see through glass.Blocked by glass.
IdentificationHigh (shows fur/fabric textures).Low (shows heat blobs).
DetectionDepends on IR illumination.Passive (picks up heat at km range).
InsulationNot affected.Heavily affected (the “Harakka” effect).

Final Thoughts: Is Thermal the “Only Right” Gear?

The short answer is: No. Thermal is an incredible tool for detection, but the Finnish winter proves its limits every single day. The “Harakka” in the tree and the “insulated target” are real-world problems that thermal alone struggles to solve.

The future belongs to Fusion. The ability to toggle between a thermal overlay for detection and a high-resolution digital NV for identification—all while having a fail-safe optical red dot—is the holy grail of “Pyssymiehen Arki.”

We hope to get these units on the range soon to see if Holosun’s 50 Hz OLED displays can truly bridge the gap between “detecting a blob” and “making a precise shot” in the freezing dark.

What do you think? Would you trust a thermal sensor alone in -25 c, or do you still want a light amplifier in your kit? Let us know in the comments.

I have added a buyers checklist after the Finnish summary.

Summa Summarum: Lämpö vs. Valonvahvistus Suomen talvessa

Vaikka lämpötähtäintä pidetään usein pimeätoiminnan kuninkaana, tekninen analyysi ja käytännön kokemus pakkasolosuhteista paljastavat merkittäviä rajoitteita:

  • Fysiikan rajat: Lämpökamera ei ole röntgenlaite. Jos kohde on eristetty erinomaisesti (kuten harakan höyhenpeite tai laadukas talvivarustus), sen pintalämpötila sulautuu ympäristöön. Tällöin kohde “katoaa” lämpökamerasta.
  • Tunnistaminen vs. havainnointi: Lämpökamera on ylivertainen kohteen löytämiseen (havaitset lämpöpisteen kilometrien päästä), mutta valonvahvistin tai digitaalinen yönäkö on usein parempi kohteen tarkkaan tunnistamiseen ja yksityiskohtien näkemiseen.
  • Päivitysnopeuden merkitys: 50Hz virkistystaajuus (kuten Holosun DRS-sarjassa) on välttämättömyys liikkuvaan maaliin ammuttaessa. Halvemmat 9–25Hz laitteet jättävät kuvan “laahaamaan”, mikä tekee eettisestä laukauksesta vaikean.
  • Hybriditeknologia (Fusion): Holosunin DRS-sarjan kaltaiset laitteet, jotka yhdistävät perinteisen punapisteen ja digitaalisen overlay-kuvan, tarjoavat parhaan toimintavarmuuden. Jos elektroniikka pettää, optinen punapiste on edelleen käytettävissä.
  • Lasin läpi näkeminen: Digitaalinen yönäkö (NV) näkee lasin läpi, lämpökamera (TH) ei. Tämä on kriittinen tekijä esimerkiksi ajoneuvosta tai kytiskopista havainnoitaessa.

Lopputulema: Optimaalisessa tilanteessa molemmat tekniikat tukevat toisiaan. Lämpökuva löytää elämän, mutta valonvahvistin varmistaa, mitä olet ampumassa.

Ostajan muistilista: Lämpö vai Yönäkö?

  • Metsästätkö pääasiassa kytiskopista tai autosta?
    • Valitse Digitaalinen NV (kuten DRS-NV), sillä lämpökamera ei näe lasin läpi.
  • Onko ensisijainen tavoitteesi löytää kohde nopeasti laajasta maastosta?
    • Valitse Lämpötähtäin (kuten DRS-TH). Se paljastaa elävän kohteen, vaikka se olisi osittain pusikon suojassa.
  • Metsästätkö kovilla pakkasilla (-15°C tai kylmempi)?
    • Varmista, että laitteessa on OLED-näyttö (kuten Holosunissa), joka ei hyydy pakkasessa.
    • Muista, että paksu turkki tai talvivaatetus voi “kadottaa” lämpöjäljen, jolloin NV-tila on välttämätön tunnistamiseen.
  • Aiotko ampua liikkuvaan maaliin?
    • Varmista, että päivitysnopeus on vähintään 50Hz. 9-25Hz laitteilla ampuminen on hakuammuntaa.
  • Haluatko varmistaa kohteen lajin ja sukupuolen tarkasti?
    • Digitaalinen NV tarjoaa luonnollisen kuvan yksityiskohdista, kun taas lämpökuva on usein vain tunnistamaton “lämpöleima”.

Buyer’s Checklist: Thermal or Night Vision?

  • Do you mainly hunt from a blind or a vehicle?
    • Choose Digital NV (like DRS-NV), as thermal sensors cannot see through glass.
  • Is your primary goal to spot targets quickly in vast terrain?
    • Choose a Thermal Scope (like DRS-TH). It reveals living targets even when partially obscured by brush.
  • Do you hunt in extreme cold (-15°C / 5°F or colder)?
    • Ensure the unit has an OLED display (like Holosun), which doesn’t lag or freeze in sub-zero temperatures.
  • Are you engaging moving targets?
    • Verify a refresh rate of at least 50Hz. Engaging moving game with 9-25Hz units leads to significant lag and missed shots.
  • Do you need precise target identification (species/gender)?
    • Digital NV provides natural image details, whereas thermal often only shows an unrecognizable “heat blob” especially at distance.
Posted in elektroniikka, Optiikka | Leave a comment