Dispersed basing? What it is, and how, approximately, it is done?

Posted on April 17, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

I had an honour of being includedn in HypOps. panel when he relased his video about Russian attack into Finland. We discussed the disperced basing a bit, nut I fear, that I could not really get the idea well across. So this is a bit broader try in the arena. I shall add Command modern operations video about this over the weekend.

DISCLAIMER Just in case, I will make my case in my home turf in Finland the region of Ostro-Bothinia or Etelä-Pohjanmaa. Partly because I know the region best and it is a bit far away from the Rusian Border. thus I make the attack com from the west over the sea. This should be enough variation so that we are not even produsing croudsourcing analysis for the SVR.

So here is a Google Maps vision of southern Ostro-Bothinia from the air. I have marked applicaple runways into the map with red NorthStars. Own picture edit.

Dispersed Basing in South Ostrobothnia: What It Actually Buys You

I originally tried to explain dispersed basing in a short exchange, but didn’t quite get the idea across. This is a more structured attempt, using a familiar geography: South Ostrobothnia (Etelä-Pohjanmaa). All red stars on the map above represent an aerodrome of 1km or longer runway. This map does not include any 800m stretches of highway that would also be usable as makeshift basing along the roadwork.

To avoid any unintended real-world mapping, I’ll treat the scenario abstractly. The geography is illustrative; the concept is the point.

The Geometry of Dispersal

Consider a cluster of operating locations in South Ostrobothnia: I have ONLY taken places listed in general information HERE. If you feel inclined, you can find the places mentioned here in the linked website and find out the particulars.

  • Kauhava
  • Seinäjoki
  • Menkijärvi
  • Alavus
  • Kauhajoki
  • A nearby highway strip (e.g. Lentilä area)

Typical distances between these sites fall in the 15–85 km range, with most pairings around 40–60 km.

This creates a dispersed operating area roughly:

  • ~80–90 km wide (E–W)
  • ~60–70 km tall (N–S)
  • Total area: ~2,500–3,000 km²

This spacing is not accidental. It sits in a useful middle ground:

  • Close enough for ground logistics (fuel, munitions, maintenance teams) to move within ~1 hour on wheels to get where they need to be next
  • Far enough apart that a single strike package cannot service multiple sites simultaneously
  • So widely apart, that no single SF team can shut down all bases

The result is not a “base,” but a network—a honeycomb of operating nodes. Individually, many of these sites are incomplete. They may lack:

  • permanent fuel storage
  • hardened shelters
  • full maintenance capability
  • robust air defense

What turns them into something operational is flow:

  • aircraft move between them
  • fuel and weapons are distributed dynamically
  • maintenance is performed where feasible, not centrally
  • command is detached from location

So the “airbase” is not any one of these sites.
It is the network + movement + timing between them.

What an Airbase Strike Is Actually Trying to Do

It’s tempting to think of airbase attacks as runway destruction. That’s incomplete. Granted, if you manage to crater who runway, the repairs are going to take a small forever, but usually slighter touch is enough.

The real objective is a sortie generation kill:

Prevent aircraft from taking off, recovering, refueling, rearming, or being turned around in time.

This is typically pursued through a combination of effects:

1. Runway Denial

Use of penetrating or submunition-based warheads to:

  • crater surfaces
  • create uneven load-bearing conditions
  • seed unexploded ordnance (UXO)

The goal is not total destruction, but denial of a usable takeoff/landing segment. If you have a shortish, but usable runway, say 1km. If you manage to make cratering in slap-bang middle, you have two 500m segments of runway, that are not really of use to anyone. And even IF fighter gets stranded in node it cannot immediately take off from, there is the option of road transport to another node, or pulling to long enough stretch of highway to take off from.

Fiinsih Air Force photo from April 2026. Aim of exercise was to transport a F/A-18 via road to different base. I have seen a video where Danes move F-16, albeit wings removed with tractor along public road. I’m sure this is the best way to do this in say under 20km trips, but longer haul might demand something more substantial.

2. Soft Infrastructure Disruption

Aircraft depend on fragile support systems:

  • fuel storage and distribution. These CAN be underground but can also take form of fuel bladders on the open
  • munitions storage susally bunkers
  • maintenance facilities and tooling generally speaking warm hallspace where maintainance can be done without freeseng digits off.,
  • personnel accommodation If you can kill the flight maintainance people, less people will have to shoulder a greater burdern.

These are often easier to target and slower to restore than hardened structures.

3. Air Defense Suppression

Strikes are frequently preceded by attempts to degrade:

  • radar coverage
  • surface-to-air missile systems
  • local command nodes

Reducing situational awareness increases follow-on strike effectiveness.

4. Command and Control Disruption

Attacks on:

  • communications infrastructure
  • control facilities

Even if aircraft survive, degraded coordination reduces operational tempo.

What Dispersal Changes

Dispersal does not make aircraft invulnerable. It changes the economics and sequencing of attack. Small runways that are much more lightly defended may be per se even easier targets than defended AF bases, but oh boy there are many of them. And in war you seldom have enough tailored munitions and you have to do suitable munitions, or in the last resort available munitions. Ie You likely dont have enough dispenser warheads to effect all runways, So you have to try to do with, unitary warhead. Not enough of those? Lets try to do with regular cluster munitions, and hope to hit something there.

1. Target Expansion

A centralized base:

  • ~10–20 high-value targets, the fighters, ammo, and fuel
  • concentrated in a few square kilometers. Maybe hardened, but mostly not so.

A dispersed network:

  • dozens of potential operating locations, which may be in use today, but totally empty and abandoned tomorrow, and then again in use three days from now.
  • spread over thousands of square kilometers, quite impossible to keep eyes on surveillance all the time and hard to observe even with satellite support.
  • Planes move constantly between nodes and move between satellite passes, so targetting is a nightmare.

The attacker must:

  • allocate more ISR (intelligence, surveillance, reconnaissance)
  • commit more strike assets
  • accept lower probability of success per strike

2. Temporal Uncertainty

Aircraft are mobile.

Even if a site is correctly identified:

  • it may be empty at time of strike. Strategic/operational targetting will take at least hours to accomplish.It is not so straight forward as to give coordiates to firecommand centre and start observing hits, like with artillery.
  • it may be repaired before follow-up. It generally takes less than six hours to repair single cratering.
  • On operational targetting cycle, the delays are certainly hours, all the way up to 24 from observation to strike.

This introduces a time dimension to targeting, not just spatial.

3. Reduced Efficiency of Area Effects

Wide-area effects (e.g. submunition dispersal patterns) are:

  • efficient against large, fixed targets (runways, aprons). That is, after all, what they are designed to do.
  • less efficient against narrow or distributed surfaces (road strips)

This does not make road bases immune, but:

  • it reduces the yield per strike
  • increases reliance on precise targeting

4. Repair as a Core Capability

Dispersal assumes damage will occur. The system is built around rapid recovery, not avoidance. In countries like Finland and Sweden Air Forces don’t rely on their own equipment to get repairing done. Local tarmac company can do this just as easily with their own equipment. If it is deemed too dangerous othervice, equipment can be press ganged into service as well. After which they are on discretion of AFB area commander.

Runway and Road Repair: A Time-Critical Cycle

Restoring a damaged strip is a structured engineering process. A simplified summer timeline might look like:

0:00–0:30 — Assessment & Clearance

  • damage mapping (often via drones or visual recon)
  • identification and initial handling of UXO hazards

0:30–1:30 — Debris Removal & Preparation

  • removal of loose material
  • cutting back to structurally sound edges

1:30–3:00 — Backfill & Compaction

  • layered fill using graded aggregate
  • compaction in successive lifts to restore load-bearing capacity

3:00–4:00 — Surface Restoration

  • temporary capping solutions (e.g. rapid-set materials or matting)
  • ensuring sufficient surface integrity for short-field operations

4:00+ — FOD Control & Reopening

  • debris sweep (critical for jet engines)
  • limited operational use resumes

These timelines are optimistic and assume:

  • limited UXO interference
  • available equipment and materials
  • no immediate follow-on strike

The key point: repair is measured in hours, not days, under favorable conditions. This is quite important, as number of open runways diminish, more and more assets have to be gathered into fewer and fewer baskets. Availibility of runways dictate how many planes you have on a single. So faster you repair more runways you keep open, more dispersion will be allowed.

In great emergency, roads could even be used as sort of taxing ways, so that planes can be moved by road to different places, or to place where thay can at least take off.

Civil–Military Integration

In a dispersed model, military engineering units alone are insufficient. Thus civilian contractors are used to bring up the numbers. They have access to gravel and sands needed. They have expertise in the field, and they know how to get into places through small seldom used roads.

Effectiveness depends on pre-planned integration with civilian capacity:

  • construction contractors
  • heavy equipment availability
  • local material sources (aggregate, transport)

This enables:

  • parallel repair efforts at multiple sites
  • rapid scaling of effort without centralized bottlenecks

It is less about owning resources, and more about access and coordination under mobilization conditions.

Limitations and Trade-offs

Dispersal is not a free advantage. It introduces its own constraints:

Logistics Burden

  • fuel and munitions distribution becomes complex
  • maintenance is less centralized and less efficient

Command Complexity

  • more nodes → more coordination overhead
  • communications resilience becomes critical

Exposure to Persistent ISR

  • satellites, UAVs, and other sensors can track patterns over time
  • repeated strikes remain possible

Personnel Requirements

  • security, maintenance, and support must be distributed
  • increases manpower demands

What It Ultimately Achieves

Dispersed basing does not prevent attacks. It does something more practical:

It raises the cost, time, and uncertainty required to suppress air operations.

Instead of a single decisive strike:

  • the attacker must conduct sustained, distributed operations
  • results become incremental rather than decisive

In operational terms:

  • some aircraft will be lost
  • some sites will be temporarily denied
  • but the system continues to function

Bottom Line

A centralized airbase is a high-value, high-efficiency target. A dispersed network turns the problem inside out:

  • more targets
  • less certainty
  • faster recovery cycles

The outcome is not invulnerability, but resilience under pressure. Dispersed basing is therefore less about protecting infrastructure, and more about ensuring one thing: Aircraft continue to generate sorties, even while under attack.

Posted in ilmavoimat, in English, Skenaariot, Sodanajan toiminta | Tagged , | Leave a comment

Kun oikeussalista tuli taistelukenttä – Sotasankarit siviilijuristien hampaissa

Posted on April 12, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Maailma on muuttunut kummalliseksi. Australiassa seurataan parhaillaan näytelmää, joka on kuin suoraan dystopian oppikirjasta. Maan palkituin elossa oleva sotasankari, SAS-mies Ben Roberts-Smith, istuu telkien takana odottamassa tuomiotaan. Syytettynä on mies, joka teki sitä, mitä varten hänet oli koulutettu: eliminoimaan vihollisia olosuhteissa, joita kukaan asfalttiviidakossa elävä ei voi käsittää.

Tässä kuvassa Ben Roberts-Smith. Parhaana mitalina hänellä viktorian risti, eli anglosaksisen maailman Mannerheimristi, ta Ratutaristin Ritariristi miekoilla ja brilianteilla. Kuvan omistaa Justiceinfo.net

Erityisen irvokasta tilanteesta tekee syyttäjäpuolen toiminta: Lehtiilmoituksilla, rahapalkkioilla ja youtube videoilla on etsitty ihmisiä todistamaan Australialaisten väärinkäytöksistä Afganistanissa, ja ei mitenkään yllättävästi todistajia on löytynyt. Paljon.

Veteraanit palautelevat Canberraan kunniamerkkejään.

“Olisi saanut jäädä tekemättä”

Onko Roberts-Smith tehnyt virheitä? Todennäköisesti. Sodassa tapahtuu asioita, jotka jälkikäteen tarkasteltuna näyttävät rumilta. Kuten kenraalimajuri K.M. Wallenius totesi aikanaan Rovaniemen teloituksista: Tuli tehtyä paljon asioita, jotaka olisivat saaneet jäädä tekemättä erään teloitetun veljelle. Mutta Wallenius ymmärsi jotain, mitä nykyiset syyttäjät eivät: sodan raakuus ei poistu pykäliä lukemalla.

Sissisodassa ja korpimailla “maajussin” tai “vangin” henki on halpa. Jos partion on valittava oman selviytymisensä ja taakaksi muodostuvan vangin välillä, valinta on selvä. Se on karua, se on raakaa, mutta se on realiteetti. Tämän realiteetin kieltäminen oikeussaleissa on moraalista poseerausta, jolla ei ole mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden kanssa.

Yhteenveto tilanteesta

Roberts-Smithin tapaus on muuttunut rikosoikeudenkäynnistä laajemmaksi kulttuurisodaksi.

  • Toisella puolella on asevoimien perinteinen selkänoja, joka murenee takautuvien syytteiden ja “nojatuolijuridiikan” alla.
  • Toisella puolella on politisoitunut syyttäjäkoneisto, joka käyttää Bridget Caman kaltaisia nuoria aktivisteja kasvoinaan osoittaakseen, että kukaan – ei edes maan palkituin sankari – ole turvassa uudelta moraaliselta puhdistukselta.

Kuten totesin, kun “isosta kepistä” eli puolustusvoimista tehdään tämänkaltaisten syyttäjien pelikenttä, se halvaantuu. Se ei pysty enää toimimaan sisäisen tai ulkoisen uhan edessä, koska se pelkää enemmän oman hallintonsa kostoa kuin vihollista. Tämä on se tie, josta David Betz varoittaa: valtio, joka tuhoaa omat suojelijansa, kutsuu luokseen tuhon.

The fall of Ben Roberts-Smith

Tämä video näyttää Australian sotasankarin romahduksen ja sen, kuinka historialliset instituutiot, kuten Australian War Memorial, joutuvat muuttamaan näyttelyitään poliittisen ja oikeudellisen paineen alla – se on visuaalinen todiste perinteisen kunniakoodin murentumisesta.

Keir Starmer ja “Two-Tier Justice”

Ilmiö ei rajoitu Australiaan. Iso-Britanniassa pääministeri Keir Starmer on ottanut kohteekseen vuosikymmeniä vanhat jutut. Pohjois-Irlannin veteraaneja, nyt jo vanhuksia, raahataan oikeuteen kuulopuheiden ja “uusien tulkintojen” perusteella. Samaan aikaanvastapuoli, IRA terroristit, kävelevät vapaina aiempien sopimusten turvin.

Tämä on sitä kuuluisaa “kaksikerroksista oikeutta” (Two-Tier Justice), jonka Keir Starmer on tehnyt kuuluisaksi Isossa Britanniassa. Se on järjestelmä, jossa perinteisiä arvoja ja kansallista turvallisuutta puolustavat sotilaat ovat lainsuojattomia, mutta ideologisesti sopivat toimijat suojeltuja.

Strateginen halvaannuttaminen

Miksi tätä tehdään? Kyse ei ole vain juridiikasta, vaan asevoimien strategisesta halvaannuttamisesta. Strategian professori David Betz on varoittanut tästä kehityksestä jo vuosia. Kun sotilas tietää, että jokainen liipaisimen veto perataan 20 vuotta myöhemmin DEI-koulutetun syyttäjän toimesta, syntyy “epäröinnin kulttuuri”.

Kun “iso keppi” eli puolustusvoimat halvaannutetaan pelolla, katoaa viimeinen selkänoja väkivallan hallitulle käytölle. Tämä on hengenvaarallista tilanteessa, jossa länsimaiset yhteiskunnat (kuten Ranska ja Ruotsi) oireilevat sisäisesti. Jos poliisilla ja armeijalla ei ole enää oikeutta tai rohkeutta käyttää voimaa järjestystä uhkaavia kohtaan, valta siirtyy kaduille ja vahvimman oikeudelle.

Euroopan sairaat miehet: Saksa, Ranska ja Ruotsi

Tämä moraalinen mädätys ei rajoitu vain anglosaksiseen maailmaan. Manner-Euroopassa tilanne on vähintään yhtä hälyttävä, ja monen asiantuntijan silmissä ollaan ajautumassa pisteeseen, josta ei ole paluuta ilman sisäistä konfliktia.

  • Saksa ja “puhdistukset”: Saksassa Bundeswehr on alistettu jatkuville poliittisille puhdistuksille. Eliittijoukko KSK on ollut lakkautusuhan alla “vääränlaisen” ajattelun vuoksi. Kun sotilailta viedään historialliset esikuvat ja perinteet, ja tilalle tarjotaan vain byrokraattista arvohuttua, jäljelle jää lauma virkamiehiä, ei taistelijoita. Saksan poliittinen johto pelkää omaa armeijaansa niin paljon, että se on valmis rampauttamaan sen suorituskyvyn varmistaakseen ideologisen kuuliaisuuden.
  • Ranska ja kenraalien huuto: Ranskassa kulissit murtuvat jo. Vuonna 2021 tuhannet sotilaat ja kymmenet kenraalit varoittivat avoimessa kirjeessä maata uhkaavasta perikadosta ja “islamismin aiheuttamasta sisällissodasta”. Hallituksen vastaus? Kurinpitotoimia ja vaientamista. Ranskan katuja partioiva Opération Sentinelle on tästä hyvä esimerkki: sotilaat ovat kohteita vailla oikeutta toimia tehokkaasti. He näkevät päivittäin sen, mistä poliitikot vaikenevat.
  • Ruotsi ja realismin shokkihoito: Ruotsi on täydellinen varoittava esimerkki. Vuosia kestänyt “arvopohjainen” maanpuolustus, joka keskittyi kaikkeen muuhun paitsi sodankäyntiin, on jättänyt maan hampaattomaksi jengiväkivallan edessä. Nyt armeijaa huudetaan apuun kaduille, mutta samalla sotilaita pelottaa: jos he toimivat, onko vastassa “DEI-syyttäjä” ja median lynkkausjoukko? Ruotsi on osoitus siitä, että kun “iso keppi” on korvattu sateenkaarilipulla, valtatyhjiön täyttävät ne, jotka eivät sääntöjä kunnioita.

Ei liene yllättävää, että professori Betz listaa mainitut maat todennäköisimmiksi sisällissotaan ajautujiksi. Minulle ei ollut.

Meillä on käsissämme tilanne, jossa länsimaiset turvallisuusviranomaiset on ajettu nurkkaan. Heiltä on viety selkänoja käyttää voimaa silloin, kun se on välttämätöntä yhteiskuntajärjestyksen säilyttämiseksi. Jos David Betzin ja muiden realismin nimeen vannovien ennusteet pitävät paikkansa, olemme luoneet tilanteen, jossa sisällissodan syttyessä niillä, joiden pitäisi meitä suojella, on kädet sidottuna omien lakiemme ja ideologiemme toimesta.

Albanian mafia kuulemma myy hyvään hintaan aseita UKhon “pakolaisille”, ja kuten muistamme tavan kansalta aseet on kerätty siellä pois jo yhdekänkymmentäluvulla. Lopputulos oli että aseet ovat markkinoilla halvempia kuin koskaan.

Poliitikkojen nahka ja DEI-kilpi

Muualla Euroopassa poliitikot suojelevat omaa nahkaansa verhoutumalla DEI-propagandaan (Diversity, Equity, Inclusion). On helpompaa jahdata “toksista maskuliinisuutta” edustavia erikoisjoukkoja kuin kohdata se tosiasia, että omat rajat ja sisäinen turvallisuus vuotavat. Saksan KSK-joukkojen jahtaaminen ja Ranskan kenraalien varoitusten vaimentaminen ovat merkkejä samasta taudista: poliittinen eliitti pelkää omia sotilaitaan enemmän kuin ulkoisia vihollisiaan.

Lopputulos on selvä: Kun sotilaasta tehdään sosiaalityöntekijä, joka kantaa sääntökirjaa rynnäkkökiväärin sijaan, olemme hävinneet. Sota on poikkeustila, ja sen arvioiminen rauhanajan siviilimoraalilla on sivilisaation itsemurha.

On aika lopettaa sotasankarien jahtaaminen ja palauttaa kunnia niille, jotka tekevät paskan työn, jotta syyttäjät voivat nukkua yönsä rauhassa “osallistumismitalit” rinnassaan.

Lukemisto ja lähteet – Syvenny aiheeseen

Tässä on koottu lista artikkeleita, tutkimuksia ja videoita, jotka avaavat tätä “lakisodankäynnin” ja instituutioiden halvaannuttamisen problematiikkaa:

David Betz ja strateginen halvaannuttaminen:

  • David Betz: The Virtuous Army and the War of Values – Betzin analyysi siitä, kuinka armeijoiden muuttaminen sosiaalivirastoiksi tuhoaa niiden olemassaolon tarkoituksen.
  • King’s College London research: The Legalization of the Battlefield – Akateeminen katsaus siihen, kuinka juridiikka on ottanut vallan taktiikasta.

Ben Roberts-Smith ja Australian tilanne:

  • The Age: The fall of Ben Roberts-Smith – Kattava, joskin kriittinen raportti kunnianloukkausoikeudenkäynnin kulusta.
  • Sky News Australia: The persecution of our heroes – Puolustuspuheenvuoroja ja analyysiä “poliittisesta ajojahdista”.

Keir Starmer ja “Two-Tier Justice”:

  • The Spectator: Why Keir Starmer’s legacy plans are a betrayal of veterans – Analyysi Pohjois-Irlannin veteraanien jahtaamisen poliittisista motiiveista.
  • Policy Exchange: The Lawfare Problem – Tutkimusraportti siitä, kuinka aktivistijuristit käyttävät ihmisoikeuslainsäädäntöä armeijaa vastaan.

Ranskan ja Saksan sisäiset jännitteet:

  • Le Monde: The ‘Generals’ Letter’ and the French crisis – Analyysi Ranskan armeijan varoituksista ja maan sisäisestä tilasta.
  • Deutsche Welle: The KSK and the struggle for Germany’s elite forces – Dokumentaatio Saksan erikoisjoukkojen ympärillä vellovasta poliittisesta taistelusta.

Yleinen analyysi sissisodasta ja realiteeteista:

  • Robert D. Kaplan: Warrior Politics – Klassikkoteos siitä, miksi muinaiset hyveet ja karu realismi ovat välttämättömiä myös nykyajassa.
  • Sotilasaikakauskirja (Arkisto): Sissisodankäynnin eettiset haasteet – Suomalaisia näkökulmia siitä, miten sota korvessa poikkeaa teorian paperista.

Posted in hybridisota, Jotain aivan muuta, maahanmuuttajat, Puolustusvoimat, uhka-arvio | Tagged , , , | Leave a comment

TULIKOMENTO: Kun diplomatia loppuu ja fysiikka alkaa

Posted on April 11, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

The same text is in English HERE! For our fellow NATO Artillerists

Nykyaikaisessa sodankäynnissä hifistellään drooneilla ja “kirurgisilla iskuilla”. Se on kivaa juhlapuheissa, mutta kun paska osuu tuulettimeen, tarvitaan massaa. Suomalainen tykistöoppi on rakennettu yhden asian ympärille: maksimaalinen vaikutus minimiajassa. Me emme harrasta varoituslaukauksia emmekä kysele linjoilla kuulumisia. Me lähetämme teräksisiä terveisiä.

Suomalainen tulikomento on hiottu timantti. Se on karu, säästeliäs ja suora. Siinä missä NATO-standardi (STANAG 2484) on rakennettu monikansallisen yhteistoiminnan ja varmistelun ehdoilla, suomalainen malli luottaa siihen, että jokainen lenkki ketjussa tietää tehtävänsä ilman turhaa lätinää.

Rakenteiden törmäys: Suomi vs. NATO

Huomautan tässä nyt ihan ensiksi semmoisesta asiasta että: Todellakin niinkauan kun viestijärjestelmä pelittää, ja tulikomento tulee SANLAlla tai vastaavalla läpi, niin ihan nouhätä. Kaikki toimii kummalla tahansa protokollalla erittäin hyvin. Kommellukset alkavat vasta, kun pitää ruveta viestimään äänellä radion yli keskikovassa häirinnässä. (Ja en nyt ihan usko, että Suomessa kokonaan suomenkielen käytöstä luovutaan.)

NATO-maailmassa kieli on englanti ja protokolla on jäykkä. Se on suunniteltu maailmaan, jossa eri maiden yksiköiden pitää varmistaa toisensa jatkuvalla “Read back” -toistamisella. Suomessa taas luotetaan ammattitaitoon ja radiokuriin. Tutkitaampa kuinkas tämä toimii Natomaailman tulikomentosysteemillä:

Seuraavassa esimerkissä kannattaa huomta tuo koodisana “POLAR” joka kertoo, että tulenjohtaja ilmoittaa maalin polaarisella koordinaatistolla (Silloin toki TJpaikka täytyy olla jo ampuvalla osalla tiedossa.) Toinen huomattava juttu tuolla on tuo “Danger Close” jolla HBOn “Generation Kill” sarjan mukaan varmistetaan kutsuvalle vänrikille vähintään pronssitähti.

No niin. Ollaan kohoitettu tykistön gloriaa nurmiporien yli. Eli asiaan. Se Nato tulikomento tyyppiä yksi.

Viesti nroLähettäjäViestin sisältö (English)Selite suomeksi
1. ViestiTJ“Steel 10, this is Steel 11, FIRE MISSION, POLAR, over.”Steel 10, tässä Steel 11, tulikomento, polaarimenetelmä.
TJK“Steel 11, this is Steel 10, FIRE MISSION, POLAR, out.”(Toisto vahvistuksena)
2. ViestiTJ“Direction 5800, Distance 500, over.”Suunta 5800, etäisyys 500.
TJK“Direction 5800, Distance 500, out.”(Toisto vahvistuksena)
3. ViestiTJ“Motorized Infantry moving North, Danger Close, my initials A.K., over.”Moottoroitua JV:tä matkalla pohjoiseen, vaaraetäisyys, kuittaan vaaran nimikirjaimillani.
TJK(Laskee arvot ja käskee tykit)(TJK valmistelee ammunnan)
MTOTJK“Message to Observer: Alpha, 3 rounds, Target AB1005, over.”Tulitehtävä tiedot: Patteri Alpha ampuu, 3 laukausta, maalinumero AB1005.
ValmisTJ“Ready, out.”Valmis (TJ jää odottamaan).
LaukauksetTJK“Shot, over.”“Laukaukset” (Ensimmäiset kranaatit ilmassa).
TJ“Shot, out.”(Vahvistus: tähystys alkaa).
LopetusTJK“Rounds complete, over.”“Tuli loppu” (Viimeinen kranaatti lähtenyt).

Toisaalta komento voi olla ihan “perinteisellä” tavalla jonka suomalainen kyllä tunnistaa. Tämä on GRID muotoinen komento, jossa siis ammutaan koordinaattia. Ihan perus judnassi suomalaisillekin. Ainoa ero, että suomessa annteaan heti tähyvtyspaikan suunta ja eäisyys, jotta se ainakin ennenvanhaan saatiin heti kiinni sinne pahviin, niin että kun iskemät olivat maassa, päästiin heti korjaamaan tulta. Näin ATK aikana voipaperi oikeaan kohtaan tasolla, ja maali oikeaan ruutuun ympyrässä ei ole enää hidastava tekijä, vaan tahtuu koneella ilman ihmisiä.

Mutta huomautan taas, että ensimäisen EMP pulssin jälkeen voidaan taas olla hyvinkin pahvin ja voipaperin ääressä. (Ja se on se hankala suoritus, sitä ihan tänäkin päivänä harjoitellaan MPKssa ja armeijassa) Tietokoneen kanssa kyllä pärjää, kunnes ei pärjää.

VaiheSuomalainen tulikomento (Puhe)NATO Call for Fire (English)
I Sanoma“KOTKA 10, täällä KOTKA 11, TULIKOMENTOJA.”“Steel 10, this is Steel 11, FIRE MISSION, over.”
II Sanoma“MAALI 4567 8901, KORKEUS 125. 56-50 1200““Grid 34U FD 4567 8901, Altitude 125, over.”
III Sanoma“Maalilaji 11, ISKU, AMPUKAA.”“Infantry in the open, HE, Point Detonating, At my command, over.”

Kun ensimmäiset iskemät nousevat maastosta, NATO-tulenjohtaja ei jää ihmettelemään, vaan aloittaa korjaamisen (Adjust Fire). Tässä vaiheessa tähystyssuunnan (OT-line) merkitys korostuu: kaikki korjaukset annetaan tulenjohtajan näkökulmasta.

NATO-standardissa korjaukset annetaan metreinä suhteessa tähystyssuuntaan. NATO-doktriinissa (AArtyP-5) sivu- ja pituussuuntaiset korjaukset ilmoitetaan metreinä, jotta ampuva yksikkö voi laskea ne oikein. Jos haluat siirtää tulta 250 piirua oikealle 500 metrin etäisyydellä, se tarkoittaa metreinä laskettuna:

W = R/1000 * piirut = 500/1000 * 250 piirua = 125 metriä.

Tässä on taulukko korjausvaiheesta:

VaiheLähettäjäViestin sisältö (English)Selite suomeksi
HavaitseminenTJ(Havaitsee iskemät vasemmalla ja lyhyenä)Iskemät ohi maalin.
KorjauskomentoTJ“Right 125, Add 200, over.”Oikealle 125 (metriä), Lisää 200 (metriä).
VahvistusTJK“Right 125, Add 200, out.”(TJK toistaa korjauksen).
Uusi laukausTJK“Shot, over.”Laukaukset (Uudet koordinaatit laskettu).
KuittausTJ“Shot, out.”Selvä.
VaikutustulitusTJ“Target hit. Fire for effect, over.”Maaliin osui. Vaikutustulitus (Isku).
VahvistusTJK“Fire for effect, Target AB1005, out.”Vaikutustulitus alkaa maaliin AB1005.

Rehellinen analyysi: Suomalainen vs. NATO-korjaus

Tässä kohdassa näkyy selkeä ero suomalaisen ja NATO-koulukunnan välillä:

  • NATO (Metrit): NATO-tulenjohtaja joutuu tekemään päässälaskun (tai käyttämään apuvälinettä) muuttaakseen piirupoikkeaman metreiksi ennen radion avaamista. Komento on aina muotoa “Right/Left [metres]”.
  • Suomi (Piirut ja metrit): Suomalainen tulenjohtaja on tottunut sanomaan suoraan sen, minkä hän näkee kiikarissaan: “Vasemmalle kaksi-viisikymmentä, lisää kaksi-sataa”. Meillä ampuva osa (tai AHJO) hoitaa matematiikan, koska he tietävät etäisyyden.

Miksi NATO tekee näin? Koska NATO-standardi on tehty idioottivarmaksi tilanteessa, jossa ampuva patteri ei välttämättä tiedä tulenjohtajan etäisyyttä maaliin (esim. Grid-menetelmässä). Kun korjaus annetaan metreinä, se on yksiselitteinen paikkatieto. Suomalainen tapa on nopeampi, mutta se vaatii, että koko ketju on samalla sivulla etäisyydestä.

Tämä on juuri sitä “epämuodikasta” tehokkuutta: suomalainen luottaa siihen, että järjestelmä laskee piirut metreiksi lennosta. NATO taas pakottaa tulenjohtajan tekemään työn, jotta ampuva yksikkö saa valmiiksi pureskeltua dataa.

Perinteinen suomalainen tapa polaarikoordinaateista. Eli JOS vaikka TJ-paikka ja sen tähystyssuunta ja etäisyys tunnetaan, niin tämä linkkaamani NATO manuska toteaa “EI SUOSITELLA”. Eli “ei rauhanaikana”.

Maalilaji 11: Koodattu tuho

Suomalaisen järjestelmän nerokkuus piilee maalilajiluettelossa (10–99). Se on universaali kieli, joka karsii tulkinnan pois.

  • Maalilaji 10-12 (Jalkaväki): Kun sanot “11”, jokainen tykkimies tietää, että kyseessä jalkaväen maali suojatta. Ei tarvita selityksiä suojauksesta tai toiminnasta – koodi itsessään määrittää tarvittavan raudan määrän ja sytytinasetukset.
  • Maalilaji 71 (Vastatykistö): Vihollisen epäsuora tuli on paikannettu. Se poistetaan välittömästi.
  • Maalilaji 99 (Esikunta): Tämä on koodi hyvästeille. Kun esikunta tai komentopaikka on piikissä, sinne ei ammuta häirintää, vaan sinne lyödään kaikki, mitä putkista lähtee.

NATO-dokumentissa (STANAG 2484) vastaava kohta on “Target Description”. Siellä upseeri joutuu kuvailemaan maalin sanallisesti: “Infantry platoon digging in”. Suomalainen reservivänrikki on siinä vaiheessa jo hiljaa ja kuuntelee, kun pataljoonan yhteislaukaus repii ilmaa.

Miksi suomalainen tapa on “epämuodikasta” tehokkuutta?

  1. “AMPUKAA” – Autoritaarinen käsky: Suomessa ei odotella lupia portaittain. Kun tulenjohtaja sanoo “Ampukaa”, se on toimintakäsky, joka muuttaa laskelmat kineettiseksi energiaksi välittömästi.
  2. Massakeskitys: NATO-maissa tykistöä käytetään usein säästellen jaos kerrallaan. Suomalainen perusyksikkö on pataljoona. “Isku” tarkoittaa satoja kiloja terästä sekunneissa samaan ruutuun. Se on brutaalia fysiikkaa, ei hienostelua.
  3. Radiokuri on elinehto: Jokainen sekunti radiossa on mahdollisuus vihollisen suuntimalaitteelle. Suomalainen tulikomento on riisuttu kaikesta kohteliaisuudesta. Se on kuin lähitaistelu: poista kaikki ylimääräinen, keskity olennaiseen ja lopeta tilanne.

Toki meilläkin Tulenjohtaja tietää mikä ampuva osa hänellä on käyttötulena. Aina komppanian oma KRH joukkue, 2* 81mm KRH, sillä on hyvä kurittaa paikannettua ryhmää. JOS hänellä on pataljoonan KRH komppania (6*120mm heitin), niin sillä on mukavintä piestä sitä hyökkäävää joukkuetta. Sitten jos käyttötulena on “karhu”, eli patteristo. Patteristolla on hyvä osoittaa Jumalan vihaa komppanialle, joka on tulenjohtajan närkästyttänyt. Eli ei se Suomessakaan AINA ole että “Peisto poistaa tuon ruudun kartalta”. Voi joutua nysväämään 2 KRH kanssa joskus.

Loppupäätelmä

NATO-yhteensopivuus on hyvä asia harjoituksissa, mutta kun rautaa pitää saada rajalle, suomalainen tulikomento on se standardi, jota muut kadehtivat. NATO-standardi on kirjoitettu varmistamaan, etteivät eri maat ammu toisiaan jalkaan. Suomalainen numeromatriisi on kirjoitettu varmistamaan, ettei vihollinen jää kertomaan tarinoita.

Meillä ei kysellä kuulumisia. Meillä annetaan koordinaatit ja käsketään: Ampukaa.

Posted in Tykistö, Uncategorized | Tagged , , | 2 Comments

Fire Mission: Finnish Efficiency vs. NATO Bureaucracy

Posted on April 11, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

We heard on Friday that FDF is gettin six new Artillery Batallions worth of K9 Moukaris Self proplelled cannons, and that the firemissionstructure is to change. This got me writing a bit. Here you go:

In modern warfare, people obsess over drones and “surgical strikes.” That’s fine for press releases, but when the situation turns critical, you need mass. Finnish artillery doctrine is built around one thing: maximum effect in minimum time. We don’t do warning shots, and we don’t chat on the net. We deliver steel.

The Finnish Fire Mission (Tulikomento) is a refined diamond. It is grim, economical, and direct. While the NATO standard (STANAG 2484) is built on the requirements of multinational cooperation and constant verification, the Finnish model relies on every link in the chain knowing their job without redundant chatter.

Systems vs. Reality

As long as digital battle management systems are up, both protocols work fine. The friction starts when you have to use voice over radio in heavy electronic interference. NATO protocol is rigid, designed for a world where different nations must verify each other with constant “Read backs.” Finland, however, relies on professional competence and strict radio discipline.

Case: NATO Polar Call for Fire (The “Danger Close” Scenario)

Msg #FromContentNote
1FO“Steel 10, this is Steel 11, FIRE MISSION, POLAR, over.”Establishing the method.
2FO“Direction 5800, Distance 500, over.”Observer-to-target data.
3FO“Motorized Infantry moving North, Danger Close, my initials A.K., over.”Target ID and personal risk acceptance.
MTOFDC“Message to Observer: Alpha, 3 rounds, Target AB1005, over.”Verification before firing.
ExecFDC“Shot, over.”Rounds in the air.
PhaseFinnish (Voice)NATO Call for Fire
I“KOTKA 10, täällä KOTKA 11, TULIKOMENTO.”“Steel 10, FIRE MISSION, over.”
II“MAALI 4567 8901, KORKEUS 125.” 15-00, 500“Grid 34U FD 4567 8901, Alt 125.”
III“Maalilaji 11, ISKU, AMPUKAA.”“Infantry, HE, At my command, over.”

As you notice, Finnish system gives polar coordate from the Forward observing post (15-00 mils and 500 m) In Nordic Woodland generally observing distances are on the short side, so “danger close” is not really an issue. And FO should use his brains, IF the supporting unit has old and worn guns, you dont bring missions too close, but if guns are new and ballisctic prepoaration pristine, it is not much of a danger.

Target Class 11: Coded Destruction

The genius of the Finnish system lies in the target classification (10–99). It’s a universal language:

  • Class 11: Infantry in the open. Every gunner knows the shell and fuse required. No description needed.
  • Class 71: Counter-battery. Locating and erasing enemy artillery immediately.
  • Class 99: Headquarters. This is the “Goodbye” code. We don’t “harass” a command post; we remove it from the map.

In STANAG 2484, you describe the target: “Infantry platoon digging in.” (12 or yksi- kaksi) By the time the NATO officer finishes his sentence, the Finnish FO is already silent, listening to the sound of a battalion-sized volley (18 guns) tearing the air.

Why Finnish Efficiency is “Unfashionable”

  1. “AMPUKAA” (FIRE): An authoritarian command. We don’t wait for multi-level clearances. When the FO says “Ampukaa,” it’s an execution order that turns math into kinetic energy instantly.
  2. Mass Concentration: NATO often uses artillery by battery (4–6 guns). In Finland, the basic unit of fire is the Battalion. “Fire for Effect” (Isku) means hundreds of kilograms of steel per second on a single 100x100m grid. It’s brutal physics, not finesse.
  3. Radio Discipline: Every second on the air is a gift to the enemy’s electronic warfare units. Our fire mission is stripped of all politeness. It’s like close-quarters combat: eliminate the unnecessary, focus on the vital, and end the threat.

Conclusion

NATO interoperability is great for exercises, but when steel needs to meet the border, the Finnish fire mission is the standard others envy. NATO protocols are written to ensure allies don’t shoot each other in the foot. The Finnish numerical matrix is written to ensure the enemy doesn’t live to tell the tale.

We don’t ask how you’re doing. We give the coordinates and command: FIRE.

Posted in in English, Tykistö | Tagged , , , | 1 Comment

Moukari ja 6400 piirua: Tykistö kehittyy huimasti!

Posted on April 10, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Suomen tykistö on pitkään elänyt omassa kuplassaan Länsimaissa ja NATOssa. Olemme ylpeilleet ”erityisolosuhteillamme” ja omilla standardeillamme samalla, kun muu maailma on porskuttanut eteenpäin. Nyt kaksi uutista on ravistellut pölyt vanhoista tulenjohtokartoista: Suomeen hankitaan 112 käytettyä K9 Moukari -telatykkiä, ja tykistö siirtyy 6400-piiruiseen ympyrään. (Samalla myös tulikomentoa mulkataan vähän, mutta siitä toiste.)

K9 Moukari tulitoiminnassa. Nitä siis tuli kuusi patteristoa lisää. Kuvan omistaa puolustusvoimat.

Tämä ei ole pelkkää paperinpyörittämistä. Ero tarkkuudessa on sinänsä 6000 piirun ja 6400 piirun välillä on pieni, mutta kun annetaan suuntimia, sanotaan noin 180 asteen, tai 3000 piirun jälkeen, siis kartta etelän kohdilla, virhe on jo 30/32 * 180 eli noin 12 asteen luokkaa. Luoteen suuntaan ja kohti pohjoista virhe alkaa edelleen suhteessa kasvaa.

Matematiikkaa, jota ei voi ohittaa

Kun puhutaan 112 uudesta Moukarista, puhutaan raa’asta massasta. Jos lasketaan puhtaasti patteriston tuliporrasta, jossa on 18 tykkiä, saamme tulokseksi kuusi täyttä patteristoa. Se on sellainen määrä liikkuvaa terästä, että se muuttaa jokaisen armeijakunnan tulenkäytön painopistettä.

Moni saattaa miettiä, mihin tarvitsemme yli sataa uutta telatykkiä, kun meillä on jo entuudestaan ”maailman vahvin tykistö”. Vastaus on rehellinen ja karu: vanha vedettävä kalusto alkaa olla käyttöikänsä päässä nykyaikaisella taistelukentällä. Jos et liiku tulitoiminnan jälkeen, olet vain maali. Tähän pyritään vastaamaan hajoittamalla patteriston tuliporras aika laajalle alueelle, mutta silloin hajontaa alkaa tulla melkeimpä liiaksi: Se on vielä hoidettavissa tietokoneilla, mutta erityisesti 122 H 63 15 km kantama alkaa jäädä silloin turhan vaatimattomaksi.

K9 Moukari ei jää odottelemaan vastatykistötoimintaa. Se ampuu, liikkuu ja on jo seuraavassa asemassa, kun vihollisen tutkat vielä raksuttavat koordinaatteja.

6400 piirua – Loppu kansalliselle kikkailulle

Sitten on se piirukysymys. Suomi on pitänyt kynsin ja hampain kiinni 6000 piirun ympyrästä. Miksi? Koska se oli ”helppoa”. Metri kilometrissä, piiru sinne, toinen tänne. Se sopi hyvin päässälaskuun ja perinteiseen suomalaiseen korpisoturi-estetiikkaan. (Niin ja tietenkin varusteet alkaen sieltä sotasaalis vermeistä.)

Mutta todellisuus tuli vastaan. 6400 piirua on kansainvälinen standardi, ja siirtyminen siihen on tunnustus tosiasioista. Kun ammutaan yhdessä liittolaisten kanssa, ei ole aikaa alkaa kaivaa muuntotaulukoita taskusta. Jos järjestelmät eivät puhu samaa kieltä, kranaatit putoavat omien niskaan.

Matemaattinen ero on pieni – 0,06 astetta vastaan 0,056 astetta – mutta ballistiikassa ja pitkillä etäisyyksillä pienikin kulmavirhe kertautuu. Kuitenkin jokainen ammattilainen, erityisesti tulitoimintaupseeri, tietää, ettei sota ole laboratoriokoetta.

Tämä ei ole pelkkää paperinpyörittämistä. Ero tarkkuudessa on sinänsä 6000 piirun ja 6400 piirun välillä on pieni, mutta kun annetaan suuntimia, sanotaan noin 180 asteen, tai 3000 piirun jälkeen, siis kartta etelän kohdilla, virhe on jo 30/32 * 180 eli noin 12 asteen luokkaa. Luoteen suuntaan 4500 piirua ja 270 astetta ja edelleen kohti pohjoista virhe alkaa edelleen suhteessa kasvaa. Lähellä pohjoista sanotaan nyt vaikka 300 asteen tienoilla ero suuntimassa on jo 45/48 eli alkaa edelleen hiipiä sellaiseen 20 asteen luokkaan.

Huomautan tässä vielä että TULIASEMAT pysyvät edelleen 122 H 63 ja 155 K 83-98 osalta varmaankin 6000 piirun ympyröissä, ja yhtenäiseen 6400 piiruun siirrytään kun vanhempi kalusto ammutaan pikkuhiljaa loppuun, uutta hankitaan. Muutos ympyröiden välillä on vielä helppo tehdä tulitoimintakontissa koneellisesti, ja vaikka pahvitasollakin puolihuolimattomasti viivoittimella, eli mistään ylipääsemättömästä tässä ei olla puhumassa. Itseasiassa luulen, että se tulikomennon muutos vaikuttaa pian enemmän reserviläisiin sekä tulitoiminnassa että tulenjohdossa. Tuliasemassa ei tapahdu oikeastaan muutosta.

Hajonta on tykistön ystävä

Turha luulla, että tykistö olisi mitään kirurgista piipertämistä. Se, mikä tappaa, on hajonta. Kun patteristo lyö 18 putkella rautaa ilmaan, tavoitteena ei ole osua tulitikkuaskiin 30 kilometrin päässä. Tavoitteena on peittää maalihehtaari sirpaleilla niin tiheästi, ettei siellä selviä edes rotta.

Ballistinen valmistelu – sää, putken kuluma, ruudin lämpötila – on toki tehtävä huolella, mutta lopulta kyse on tilastotieteestä. Tulenjohto toimii käytännössä 10 piirun tarkkuudella, ja se riittää, koska kranaattien luonnollinen hajonta hoitaa loput. Tykistö on leka, ei skalpelli. Ja 112 Moukarilla se leka on painavampi kuin koskaan. Toki ohjautuvat ammukset ja lentorataa korjaavat sytyttimet erikseen, mutta ymmärrätte “perus sirpalekranaatilla ja perus aikahidasteisella iskusytyttimellä”.

Pragmaattinen johtopäätös

Suomi on vihdoin lopettanut hienostelun ja palannut juurilleen. Emme tarvitse inkluusio-oppaita tai DEI-propagandaa rintamalle. Tarvitsemme tykkejä, jotka ampuvat kauas ja kovaa, sekä järjestelmiä, jotka toimivat saumattomasti yhteen muun maailman kanssa.

112 Moukaria ja 6400 piirua tarkoittavat sitä, että olemme valmiita. Emme siksi, että haluaisimme sotaa, vaan siksi, että olemme tarpeeksi vahvoja estämään sen. Jos joku haluaa tulla kokeilemaan, niin tervetuloa – meillä on kuusi uutta patteristoa valmiina osoittamaan, missä se kuuluisa maalihehtaari sijaitsee.

Epämiellyttävä totuus on se, että rauha säilyy vain niin kauan kuin tykkien piiput ovat tarpeeksi suuria ja niiden laskentatavat tarpeeksi tarkkoja. Kaikki muu on pelkkää sanahelinää.

Posted in teknologia, Teknologia, Tykistö | Tagged , | Leave a comment

Euroopan vihreä harakiri: Miten Bryssel rakensi Kiinalle punaisen maton

Posted on April 8, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Keskiviikko 8. huhtikuuta 2026. Euroopassa on herätty uuteen todellisuuteen, jossa vuosia jatkunut sinisilmäisyys on vaihtunut teolliseen eloonjäämiskamppailuun. Mutta toisin kuin virallisissa juhlapuheissa annetaan ymmärtää, suurin uhka ei ole pelkästään Kiinan aggressiivinen kauppapolitiikka – suurin uhka on Euroopan unionin oma, ideologisesti sokea sääntelykoneisto. Me teemme parhaillaan geopoliittista itsemurhaa, ja Pekingissä seurataan näytelmää tyytyväisenä myhäillen.

Sähköautot ja teollinen antautuminen

Suurin taistelukenttä on autoteollisuus, eurooppalaisen vaurauden peruskivi. Kiinalaiset sähköautomerkit, jotka nauttivat kommunistisen puolueen massiivisista valtioavustuksista, täyttävät markkinamme polkumyyntihinnoilla.Tarkoituksena tappaa polkumyynnillä kilpailu, ja sitten palauttaa touhu kannattavaksi hintoja nostamalla. CCPn suosiollisella ohjeistuksella. Se, mitä näimme aurinkopaneeliteollisuudelle tapahtuvan kymmenen vuotta sitten – koko sektorin tuhoutuminen Kiinan tieltä – toistuu nyt mittakaavassa, joka uhkaa viedä pohjan koko mantereen taloudelta.

On turha puhua “vapaasta kaupasta”, jos toinen osapuoli pelaa säännöillä, joita rahoittaa kommunistinen diktatuuri. EU:n asettamat tullit ovat välttämättömiä, mutta ne ovat vain laastari avohaavaan, jonka olemme itse aiheuttaneet kieltämällä oman vahvuutemme: polttomoottoriteknologian. Semmingin kun ilmailu ja esimerkiksi laivat kyllä vaativat polttomoottoreita edelleen.

Vihreä siirtymä vai riippuvuusloikka?

Euroopan hinku siirtyä pelkkään sähköön on geopoliittinen virhe, jonka laskua maksetaan sukupolvien ajan. Kiina hallitsee noin 80 % maailman akkukemikaalien jalostuksesta. Pakottamalla kansalaiset sähköautoihin, EU on vapaaehtoisesti siirtynyt öljyriippuvuudesta totaaliriippuvuuteen Kiinan teknologiasta ja raaka-aineista.

Tämä ei ole ympäristöteko, vaan strateginen antautuminen. Olemme rakentaneet “vihreän siirtymän” maaperälle, jota hallitsee järjestelmätason kilpailija. Ilman omaa tuotantokapasiteettia ja raaka-aineketjuja, vihreä siirtymä on vain massiivinen vallansiirto Brysselistä Pekingiin. Siksi Suomenkin akkumetallikaivokset ovat jo hieman myöhässä.

“Hiilidioksidilompakko” ja kansalaisen kuritus

Keskustelut henkilökohtaisista hiilikiintiöistä ja “hiilidioksidilompakoista” paljastavat sääntelyvimman syvimmän olemuksen: se on suora hyökkäys eurooppalaista elämäntapaa ja ostovoimaa vastaan. Kun kotimaisen tuotannon kustannukset nousevat päästökaupan ja byrokratian vuoksi pilviin, kuluttaja pakotetaan valitsemaan halvin vaihtoehto.

Se vaihtoehto on lähes aina kiinalainen tuote. Me ulkoistamme päästömme Aasiaan ja tuhoamme samalla oman taloutemme. Se on hyve poseerausta, jolla ei ole mitään tekemistä globaalin ympäristön tilan kanssa, mutta joka köyhdyttää eurooppalaisen keskiluokan tehokkaasti. No Saattaa olla, että Euroopan houkutteleuvuus maahanmuuttamisen kohteena heikkenee, mutta se on laiha lohtu koko maanosan tuhoamisesta.

Byrokratia vs. Raaka tehokkuus

EU-direktiivien viidakko – ESG-kriteerit, raportointivelvollisuudet ja yritysvastuulait – sitoo eurooppalaisten yritysten kädet selän taakse. Kiinalaiset toimijat puolestaan keskittyvät vain ja ainoastaan markkinaosuuksien valtaamiseen. Lopputuloksena meillä on hienoja raportteja ja puhdas omatunto, mutta heillä on tehtaat, teknologia ja rahat.

Johtopäätös: Aika valita puoli

Geopolitiikka ei tunne sääliä eikä se välitä hyveviestinnästä. Jos Eurooppa ei lopeta tätä ilmasto harakiriä, se päätyy tulevaisuudessa ulkomuseoksi, jonka energian ja elintason säännöstelee joku muu.

On aika hylätä ideologiset utopiat ja palata kovaan realipolitiikkaan. Meidän on suojeltava omaa teollista pohjaamme, omaa energiaomavaraisuuttamme ja ennen kaikkea omien kansalaistemme etua. Järjestelmätason kilpailussa ei jaeta sääliä niille, jotka riisuutuvat aseista kesken taistelun.

Posted in Geopolitiikka | Tagged , , , | Leave a comment

Epämuodikkaita ajatuksia: Soroksen Open Society Foundationsin ja Shanghain miljardööri Singhamin lonkerot Suomessa, Pohjoismaissa ja Euroopassa

Posted on April 6, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Rahalla ei ole kansallisuutta, mutta sillä on agenda. George Sorosin Open Society Foundations (OSF) ja amerikkalais-kiiinalainen miljardööri Neville Roy Singham (joka muutti Shanghaihin) eivät ole samaa verkostoa, mutta molemmat pumppaavat satoja miljoonia – jopa miljardeja – euroja “progressiivisiin” hankkeisiin, jotka heikentävät kansallisvaltion otetta omasta tulevaisuudestaan. Singhamin vaimo Jodie Evans (Code Pink -aktivistien johtohahmo) on ollut keskeinen kanava näille “lahjoituksille” ViherVasemmistoa tukeville projekteille.

Suomessa ja Pohjoismaissa jäljet ovat hienovaraisempia kuin Yhdysvalloissa, mutta ne ovat osa globaalia hybridivaikuttamista. Katsotaan faktoja ilman suodinta.

1. Open Society Foundations: vanha tuttu globaali liberalismi

OSF on vuodesta 1979 pumpannut miljardeja “avoimuuden, ihmisoikeuksien ja demokratian” nimissä. Euroopassa rahaa on mennyt etenkin Itä-Eurooppaan, mutta myös länteen: maahanmuuttoa edistäviin NGO:hin, mediahankkeisiin ja vasemmistolaisiin kampanjoihin. Kriitikot näkevät tässä systemaattisen yrityksen murtaa kansallisvaltioiden rajoja ja arvoja sisältäpäin. Suomessa OSF:n suora jälki on piilossa eurooppalaisten kattojärjestöjen takana, mutta arvomaailma – avoimet rajat, monikulttuurisuus, globaali solidaarisuus – soi yhteen valtion omien ohjelmien kanssa.

George Soroksen motiivi näyttää olevan enempi oma lehmä ojassa: Koska heikot kansallisvaltiot eivät pärjää hänenlaisilleen kun lakejakin pitäisi noudattaa. erilaisissa osake ja muissa vedätyksissä pörsseissä.

2. Neville Roy Singham: Shanghain “sosialistimiljardööri” ja vaimon ViherVasemmisto-projektit

Tässä toimii valtiollinen Kiina; ei suoraan Xi Jinping, vaan hänen “lonkeroidensa” yksi näkyvä kanava – Neville Roy Singham. Thoughtworks-yhtiön perustaja myi firmansa sadoilla miljoonilla, muutti Shanghaihin ja alkoi rahoittaa massiivisesti vasemmistolaisia järjestöjä. Vuosina 2017–2025 hän on pumpannut ainakin 278 miljoonaa dollaria (joidenkin arvioiden mukaan jopa enemmän) yli 2000 järjestölle maailmanlaajuisesti. Rahat kulkevat shell-yhtiöiden, donor-advised fundien ja katto-organisaatioiden kautta.

Vaimo Jodie Evans on ollut avainroolissa: Code Pinkin kaltaisten ryhmien kautta rahoitetaan projekteja, jotka tukevat ViherVasemmistoa tyypillisiä teemoja – anti-imperialismia, ilmastokampanjoita, maahanmuuttoa, anti-kapitalismia ja usein Kiinan etuja palvelevaa narratiivia. Verkosto sisältää mm. The People’s Forumia, Tricontinental Institutea ja lukuisia muita, jotka järjestävät mielenosoituksia ja levittävät sisältöä, joka sattumalta noudattaa KKP:n linjaa: Yhdysvaltojen (ja länsimaiden) mustamaalaus, autoritaaristen valtioiden puolustus ja sisäisen hajaannuksen lietsominen.

Singhamin toimisto Shanghaissa on jaettu ryhmän kanssa, joka propago “Kiinan ihmeitä” ulkomaalaisille. Hän on osallistunut KKP:n propaganda-koulutuksiin ja rahoittaa järjestöjä, jotka edistävät Pekingin puheenvuoroja globaalisti. Tämä ei ole salaliitto – se on avointa suurvaltapeliä, jossa amerikkalainen miljardööri käyttää länsimaista verotusta ja vapautta Kiinan hybridivaikuttamisen hyväksi.

Singhamin globaali koneisto – miten raha liikkuu?Singham on vuodesta 2017 pumpannut satoja miljoonia dollareita (arvioita 100–278 miljoonaa) yli 2000 järjestölle. Rahat kulkevat shell-yhtiöiden, donor-advised fundien (kuten Goldman Sachs Philanthropy Fund) ja katto-organisaatioiden kautta. Keskeiset kanavat ovat:

  • The People’s Forum (yli 20 miljoonaa dollaria Singhamilta ja vaimolta Jodie Evansilta) – “liikeinkubaattori”, joka kouluttaa aktivisteja ja levittää narratiivia.
  • Tricontinental: Institute for Social Research – Singham on kansainvälisen neuvoston puheenjohtaja, poika töissä, miljoonia dollareita suoraan verkostosta. Tuottaa “tutkimusta” globaaliin etelään ja anti-imperialismiin.
  • Code Pink (Evansin perustama) – feministinen aktivismikone, joka puolustaa Kiinan linjaa.
  • Verkosto ulottuu ANSWER Coalitioniin, Party for Socialism and Liberation (PSL) -puolueeseen ja BreakThrough News -mediakoneistoon.

Nämä eivät ole satunnaisia lahjoituksia. Ne muodostavat koordinoitua hybridivaikuttamista: mielenosoituksia, mediaa, koulutusohjelmia ja narratiivia, joka heikentää länsimaista yhtenäisyyttä ja edistää “globaalia oikeudenmukaisuutta” – eli ViherVasemmistoa tyypillisiä teemoja: ilmastokriisi, avoimet rajat, anti-kapitalismi, anti-NATO ja Kiinan mallin puolustus.

Eurooppaan ja Pohjoismaihin: ei Suomi-spesifiä, mutta rahaa virtaa?

Singhamin verkosto ei pysähdy Yhdysvaltoihin. Vuosina 2017–2025 rahaa on mennyt globaalisti, mukaan lukien Eurooppaan. Yksi dokumentoitu virta: Singhamin tukemat järjestöt pumppasivat miljoonia Eurooppaan (sisältäen Grönlantiin ja Islantiin). Esimerkiksi People’s Welfare Association -tyyppiset kanavat lähettivät 9,5 miljoonaa dollaria Eurooppaan. Tricontinental julkaisee raportteja ja järjestää tapahtumia, jotka ulottuvat globaaliin etelään – ja Euroopan vasemmisto ottaa näitä teemoja omakseen.

Suomessa suoria Singhamin nimellä merkittyjä lahjoituksia ei kuitenkaan löydy julkisista lähteistä. Ei vihreiden, vasemmiston, ilmastoliikkeen tai maahanmuutto-NGO:iden tileiltä suoria siirtoja Shanghaista. Tämä ei ole yllätys:

  • Rahoitus on suunniteltu piiloon: Yhdysvaltain verovapaiden statusten, ulkomaisten kattojärjestöjen ja EU-rahoituksen sekoituksena.
  • Suomessa ViherVasemmisto (vihreät + vasemmisto) ajaa samoja agendoja kuin Singhamin rahoittamat ryhmät: energiaturvallisuuden heikentäminen, “rauhanliike” (joka sattumalta palvelee Kiinan geopoliittisia intressejä) ja globaali solidaarisuus.
  • Epäsuora ketju: Singham → Tricontinental/People’s Forum → eurooppalaiset kumppanit → paikalliset aktivistit ja puolueet. Samanlainen malli toimii Saksassa, Ranskassa ja Britanniassa, jossa verkosto on näkyvämpi.

Pohjoismaissa tilanne on kirjava: Ruotsissa ja Norjassa on herätty Kiina-vaikuttamiseen laajemmin, mutta Suomi pysyy varovaisena. Singhamin raha ei tarvitse suoraa jälkeä – se riittää, että ViherVasemmisto omaksuu narratiivin, joka heikentää NATO-jäsenyyttä, arktista turvallisuutta tai taloudellista itsenäisyyttä juuri silloin, kun Kiina katsoo Arktikselle ja teknologiaan.Miksi Suomi on hiljainen kohde – ja miksi se muuttuu?

Suomi on pieni markkina, mutta strateginen: EU:n jäsen, NATO, arktinen naapuri. Singhamin kaltaiset toimijat eivät tule suoraan otsikoihin, koska:

  • Rahoitus kulkee monen kerroksen läpi (US → EU-kattojärjestöt → paikalliset hankkeet).
  • Valtavirta-media ja poliitikot eivät kaiva näitä ketjuja – se olisi “epämuodikasta”.
  • Paikalliset ViherVasemmisto-aktivistit saavat rahaa muualta (valtiolta, EU:lta, Sorosin verkostoilta), mutta ideologia soi yhteen Singhamin globaalin linjan kanssa.

Epämuodikas johtopäätös: kun Singham pumppaa satoja miljoonia maailmalle ja osa menee Eurooppaan, vaikutus tihkuu myös Suomeen ilman nimikylttiä. Se näkyy kaduilla (ilmastomarssit, “rauhan” mielenosoitukset), politiikassa (vihreä siirtymä, joka tekee meistä riippuvaisia Kiinasta) ja mediassa (Kiina-myönteinen narratiivi). Ei salaliittoa, vaan avointa suurvaltapeliä, jossa avoimuuttamme käytetään aseena.

3. Suomi, Pohjoismaat ja Eurooppa: hiljainen mutta kasvava tunkeutuminen

Suomessa Singhamin tai OSF:n suoria “lahjoituksia” ViherVasemmistolle ei ehkä näy otsikoissa, mutta globaali verkosto ulottuu Eurooppaan. Rahaa menee järjestöille, jotka lobbaavat avoimia rajoja, vihreää siirtymää ja “sosiaalista oikeudenmukaisuutta” – teemoja, jotka ViherVasemmisto Suomessa ja muualla Pohjoismaissa on omaksunut.

Ruotsissa ja Saksassa vastaavat verkostot ovat jo näkyvämpiä: mielenosoituksia, mediaa ja poliittisia kampanjoita, jotka heikentävät NATO-yhtenäisyyttä, energiaturvallisuutta tai maahanmuuttopolitiikkaa juuri silloin, kun Kiina hyötyy EU:n hajaannuksesta.

Pohjoismaissa Kiina näkee Arktiksen, teknologian ja satamien kautta ovia – ja Singham-tyylinen raha vahvistaa paikallisia ääniä, jotka vastustavat “länsimaista imperialismia”. OSF puolestaan vahvistaa samaa arvomaailmaa pehmeämmin, EU-rahoituksen varjolla. Tuloksena: yhteiskunta, jossa kansallinen etu jää taka-alalle ja ulkopuoliset agendat saavat tilaa.

Euroopassa kokonaisuus on selvempi: satamat, investoinnit ja NGO-verkostot muodostavat hybridirintaman. Singhamin raha ei tule tyhjästä – se palvelee KKP:n United Front -logiikkaa, jossa diasporaa, yrityksiä ja aktivisteja käytetään vaikutusvaltaan.

Kenen etu toteutuu?

Nämä lonkerot eivät ole sattumaa. Soros edistää globaalia avointa liberalismia, Singham marxilaista aktivismia, joka sattumalta palvelee Kiinan geopoliittisia intressejä. Molemmat käyttävät avoimuuttamme aseenaan: rahaa, järjestöjä ja “ihmisoikeuksia” kansallisvaltion heikentämiseen. Suomessa ja Pohjoismaissa kysymys on yksinkertainen – annammeko Shanghain miljardöörin ja Sorosin kaltaisten verkostojen muokata ViherVasemmisto-projektien kautta yhteiskuntaamme, vai otammeko vastuun omasta suvereniteetistamme?

Valtavirta ei puhu näistä ääneen, koska se olisi epämuodikasta. Mutta rahat virtaavat, järjestöt toimivat ja vaikutus näkyy kaduilla, politiikassa ja mediassa. Tosiasiat eivät katoa – aika katsoa peiliin ilman ideologista naamaria.

Saamelaisten totuuskomissio – Sorosin OSF:n tai Singhamin lonkerot mukana vai puhdas kotimainen prosessi?

Onko nykyinen Saamelaisten totuuskomissio (virallisesti Saamelainen totuus- ja sovintokomissio Suomessa) saanut rahoitusta tai edes ideologista tukea jommastakummasta mainitusta lähteestä – eli George Sorosin Open Society Foundationsista (OSF) vai Shanghain miljardööri Neville Roy Singhamin (ja vaimonsa Jodie Evansin) ViherVasemmistoa tukevasta verkostosta (Tricontinental, People’s Forum, Code Pink ym.)?

Vastaus on yksinkertainen ja faktoihin perustuva: ei rahoitusta eikä dokumentoitua ideologista tukea kummastakaan.

Mitä komissio oikeastaan on?

Komissio perustettiin Suomen hallituksen ja Saamelaiskäräjien päätöksellä vuonna 2021. Se on valtiollinen totuus- ja sovintoprosessi, joka selvittää Suomen valtion ja saamelaisten suhteiden historiaa (assimilaatiopolitiikka, kulttuurin tukahduttaminen, maaoikeudet). Komissaarit nimitettiin osittain Saamelaiskäräjien ja osittain valtion toimesta. Työtä on tukenut valtion rahoittama sihteeristö, ja komissio on jättänyt loppuraporttinsa vuoden 2025 lopussa. Rahoitus on tullut Suomen valtiolta ja Saamelaiskäräjiltä – ei ulkomaisilta säätiöiltä tai miljardöörien verkostoilta.

Prosessissa on ollut sisäisiä haasteita (eroja, resurssipulaa), mutta ne on ratkaistu kotimaisin voimin. Ei viitteitä ulkopuolisesta rahavirrasta.Rahoitusketjut tarkastettu – nolla osumaa

  • Open Society Foundations (Soros): OSF rahoittaa globaalisti ihmisoikeus- ja alkuperäiskansajärjestöjä, mutta Suomen Saamelaisten totuuskomissioon ei löydy yhtään julkista jälkeä rahoituksesta, kumppanuudesta tai edes mainintaa OSF:n raporteissa tai verkkosivuilla. Laajemmat haut alkuperäiskansa-aiheista (indigenous rights, Sámi, totuuskomissio) eivät tuota yhteyttä Suomeen. OSF:n toiminta Pohjoismaissa keskittyy enemmän romaniasioihin tai yleiseen demokratiaan – ei tähän prosessiin.
  • Neville Roy Singhamin verkosto: Tricontinental, People’s Forum tai Code Pink eivät ole tukeneet komissiota millään tavalla. Singhamin raha menee pääosin globaaliin etelään, anti-imperialistisiin ja marxilaisiin kampanjoihin (Palestiina, anti-NATO, ilmastoliike). Arctic-aiheisia mainintoja Tricontinentalissa on (saamelaiset mainitaan ohimennen arktisena alkuperäiskansana), mutta ei yhteyttä Suomen totuuskomissioon. Ei lahjoituksia, ei tapahtumia, ei yhteisiä julkilausumia.

Ideologinen tuki – pehmeämpi kysymys

Vaikka suoraa rahaa tai tukea ei ole, komission teemat (historiallinen vääryys, alkuperäiskansan oikeudet, dekolonisaatio, maaoikeudet) sopivat hyvin ViherVasemmistolle tyypilliseen narratiiviin. Kotimaiset vihreät ja vasemmisto ovat tukeneet prosessia poliittisesti jo valmisteluvaiheessa. Tämä on kuitenkin kotimaista ideologiaa – ei tuontitavaraa Shanghaista tai Sorosin New Yorkista.

OSF:n globaali linja korostaa alkuperäiskansojen oikeuksia, mutta Suomessa komissio ei ole ollut osa heidän ohjelmiaan. Singhamin verkosto puolestaan käyttää alkuperäiskansakysymyksiä osana laajempaa anti-länsimaista agendaa – mutta ei ole käyttänyt tätä suomalaista prosessia hyväkseen.

Epämuodikas johtopäätös: Saamelaisten totuuskomissio on aidosti suomalainen ja saamelainen sisähanke. Se ei ole ulkomaisten miljardöörien hybridivaikuttamisen väline. Jos joku haluaa nähdä siinä “lonkeroita”, se vaatii salaliittoteoriaa – faktoissa ei ole tukea.

No entäpä Venäjä? Siitä varmaan joku toinen kerta.

Summa Summarum

Suomalainen ViherVasemmisto imuroi aatteita itselleen sisarpuolueilta Euroopasta. Tämä tulee erittäin selväksi siitä kuinka “river tuu tö sii” porukkaa alkoi kaivautua esiin kivien alta ja linnoittautua Helsingin Yliopiston kampuksille, kun tuli vähän keväisemmät kelit. Niin ja tietenkin “Oranssi setä paha” tason argumentointi globaaleissa kysymyksissä. JOS he eivät tajua edes ottaa rahaa itsensä myymisestä, niin se on jo surullista.

Lähteet (blogityyliin, ei akateemista jargonia):

Fox News -tutkimukset Singhamin 278 miljoonan dollarin verkostosta, New York Timesin raportit Shanghain toiminnasta, Yhdysvaltain kongressin kuulemiset ulkomaisesta vaikutuksesta, Wikipedia- ja julkiset tilastot OSF:stä sekä Tricontinentalin ja Code Pinkin rahoitusketjut. Jos haluat syventää Suomeen tai tiettyyn projektiin (esim. ilmasto- tai maahanmuutto-NGO:t), anna vihje – muokataan lisää. Tässä ollaan totuuden, ei muodin puolella.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Vähän tuhdimpi mämmituokkonen Vapahtajan ylösnousun kunniaksi: LÄNSIMAIDEN ITSETUHO: MATKA KOHTI VÄÄJÄÄMÄTÖNTÄ SELKKAUSTA

Posted on April 5, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Länsimainen sivilisaatio on tilassa, jota tulevat historioitsijat kutsuvat kollektiiviseksi itsemurhaksi. Se, mikä alkoi hallitsemattomana siirtolaisuutena ja sokeana ”suvaitsevaisuutena”, on muuttumassa polttavaksi sisäiseksi konfliktiksi. Professori David Betzin, europarlamentaarikko Charlie Weimersin ja Glenn Diesenin esiin nostamat faktat piirtävät kuvan Euroopasta, joka on menettänyt kontrollin omista rajoistaan, kaduistaan ja ennen kaikkea moraalisesta selkärangastaan.

Tämä kirjoitus perkaa auki sen mädännäisyyden, joka vallitsee niin Ruotsissa kuin Suomessakin, ja osoittaa ne voimat, jotka häärivät tämän hajottamisen taustalla.

ANALYYSI: VIDEOIDEN TEEMAT JA VAROITUSMERKIT

Linkatut videot eivät ole mitään kevyttä iltapäiväviihdettä, vaan kylmäävää analyysia asiantuntijoilta, jotka uskaltavat sanoa ääneen sen, minkä valtamedia sensuroi.

1. Charlie Weimers: “Civil War? Europe at risk”

Konferenssi on suora isku päin liberaalia valhetta. Weimers isännöi keskustelua, jossa asiantuntijat – kuten Betz ja ranskalainen Metra de Mrial – toteavat, että monikulttuurisuus on epäonnistunut pirstaloimaan yhteiskunnan. Linkki almpana, kannattaa tutustua itse.

  • Anarkotyrania: Tämä on keskeinen termi. Valtio on kova rehellistä kansalaista kohtaan (verotus, sananvapauden rajoittaminen, DEI-propaganda), mutta täysin voimaton etnisten jengien hallitsemilla ”no-go”-alueilla.
  • Demokratian kuolema: Kun eliitti kieltäytyy kuuntelemasta kansaa ja leimaa jokaisen kriitikon ”rasistiksi”, yhteiskunnasta tulee painekattila. Räjähdys ei ole enää “JOS”, vaan “KUN”.

2. Glenn Diesen & David Betz: “Irreversible Path to Civil War”

Haastattelussa Betz menee vielä syvemmälle akateemiseen ja sotilaalliseen analyysiin. Linkki almpana, kannattaa tutustua itse.

  • Polaarinen faktionalismi: Yhteiskunta ei enää kiistele asioista, vaan se on jakautunut heimoihin, jotka eivät ymmärrä toisiaan. Luottamus instituutioihin on haihtunut.
  • Infrastruktuurisota: Betz varoittaa, että tuleva sisällissota ei ole välttämättä rintamalinjoja, vaan piiritystä. Kaupungit (etniset enklaavit) kuristetaan katkaisemalla sähkö, vesi ja ruokahuolto. Nykyaikainen suurkaupunki on täysin riippuvainen ulkopuolisesta energiasta – se on haavoittuvampi kuin mikään keskiaikainen linna.

RUOTSALAINEN KESKUSTELU: KAKSI TODELLISUUTTA

Ruotsissa keskustelu on jakautunut niin jyrkästi, että voidaan puhua kahdesta eri maasta samojen rajojen sisällä.

Valtamedia (DN, SVT, Aftonbladet): Nämä tahot elävät edelleen kieltämisvaiheessa. Heille Weimersin ja Betzin kaltaiset puhujat ovat ”äärioikeistolaisia radikaaleja”. Kun Malmössä räjähtää tai Tukholman lähiöissä ammutaan, syyksi etsitään ”sosioekonomisia tekijöitä” tai ”kotouttamisen epäonnistumista”, ei koskaan itse massamaahanmuuttoa tai vieraiden kulttuurien yhteensopimattomuutta länsimaiseen järjestykseen.

Foorumit ja Vaihtoehtomedia (Flashback, Samnytt, Fria Tider): Täällä todellisuus iskee vasten kasvoja. Flashbackin kaltaisilla foorumeilla ”Svenssonit” keskustelevat jo avoimesti siitä, mihin Ruotsin kolkkaan kannattaa muuttaa turvaan (White Flight). Keskustelufoorumeilla perataan poliisiraportteja, joita valtamedia kaunistelee. Siellä puhutaan vääjäämättömästä romahduksesta: siitä, kuinka Ruotsin valtio on menettänyt väkivaltamonopolinsa.

Ruotsissa on herätty siihen, että anarkotyrania on totta. Jos puolustat kotiasi tunkeutujalta, joudut itse linnaan. Jos jengi ampuu poliisin, valtio järjestää ”halataan lähiössä” -tapahtuman. Tämä on se perintö, jonka liberaali politiikka on Ruotsille jättänyt. Ruotsi on pitkään ollut liberaalin utopian lippulaiva, mutta nyt se on muuttumassa varoittavaksi esimerkiksi. Betzin määrittelemä anarkotyrania on siellä arkipäivää: valtio kyykyttää rehellistä veronmaksajaa tiukalla valvonnalla ja sääntelyllä, mutta on täysin voimaton (tai haluton) puuttumaan etnisten jengien hallitsemiin enklaaveihin.

Ruotsalaisessa mediassa ja foumeilla (kuten Flashback) keskustelu käy kuumana, mutta rintamalinjat ovat syvät. Valtamedia leimaa kriitikot “pelonlietsujiksi”, vaikka todellisuus kukkii kranaatti-iskuina ja rinnakkaisyhteiskuntina.

Linkkejä ja lähteitä syvempään tarkasteluun:

Samnytt & Fria Tider: Ruotsin oikeistokonservatiiviset uutiskanavat, jotka perkaavat “no-go” -alueiden todellisuutta päivittäin.

Charlie Weimers: Civil War? Europe at risk

Glenn Diesen & David Betz: The West on Irreversible Path to Civil War

Flashback Forum: Integration och invandring -keskustelut (Ruotsin suurin sensuroimaton foorumi)

SUOMEN JAKAUTUMINEN: SAMAN POLUN VARJOISSA

Suomi ei ole poikkeus, vaikka olemme tulleet perässä. Meillä yhteiskunnan jakautuminen näkyy syvänä railona Helsingin kuplan ja muun Suomen välillä.

  1. Arvotyhjiö: Perinteiset suomalaiset arvot – koti, uskonto, isänmaa – on korvattu globaalilla kulutusfanaattisuudella ja DEI-agendalla (Diversity, Equity, Inclusion).
  2. Polaarinen faktionalismi Suomessa: Kansallismielinen ja konservatiivinen osa väestöstä on ajettu nurkkaan. Heitä pidetään ”kehityksen jarruna”, vaikka he ovat niitä, jotka pitävät yhteiskunnan rattaat pyörimässä.
  3. Kansallisen yhtenäisyyden mureneminen: Kun kieli, historia ja perinteet kyseenalaistetaan, ei ole enää mitään, mikä yhdistäisi kansaa kriisin hetkellä. Suomalainen ”sisu” on vaihtunut itsetuhoiseen häpeään omasta alkuperästä.

VARJOT TAUSTALLA: SOROS, CCP JA LÄNSIMAIDEN HAJOTTAMINEN

On lapsellista luulla, että tämä kehitys on pelkkää vahinkoa. Länsimaiden sisäistä mädätystä ajavat voimat, joilla on selkeä päämäärä: kansallisvaltioiden tuhoaminen. Niin siis paitsi sosialististen valtioiden.

George Soros ja Open Society -verkostot: Soros on vuosikymmeniä rahoittanut järjestöjä, jotka murentavat rajavalvontaa, edistävät radikaalia liberalismia ja hyökkäävät perinteisiä instituutioita vastaan. Hänen tavoitteenaan on ”avoin yhteiskunta”, joka käytännössä tarkoittaa juuretonta, helposti hallittavaa kuluttajamassaa vailla kansallista identiteettiä. Mies joka on kunnostautunut ryöstämällä kokonaisia valtioita, jatkaa edelleen toimintaansa. Hänelle sopii hyvin se että valtiot ovat hjeikkoja ja hän saa huseerata rahoitusmarkkinoilla rauhassa.

CCP (Kiinan kommunistinen puolue) ja Sighin verkostot: CCP pelaa pitkää peliä. He käyttävät hyväkseen länsimaiden omia ”suvaitsevaisuusmekanismeja”. CCP tukee ja rahoittaa (usein peitellysti) länsimaiden sisäisiä hajottajia. He rohkaisevat meitä hylkäämään fossiiliset polttoaineet, tuhoamaan teollisuutemme ja pirstomaan yhteiskuntamme sisäisillä kiistoilla, samalla kun he itse vahvistavat omaa kansallismielisyyttään, rakentavat hiilivoimaloita ja keskittävät valtaa. Ja ostamaan kiinalaista hinnalla millä hyvällä.

CCP:n tavoite on yksinkertainen: kun länsi tuhoaa itsensä sisältä päin DEI-hömpötyksellä ja sisällissodilla, Kiina nousee ainoaksi globaaliksi valtiaaksi ilman, että sen tarvitsee ampua laukaustakaan.

Huom: Näiden verkostojen syvällisempi, nimiä ja kytköksiä paljastava luotaus on tulossa myöhemmässä kirjoituksessa. Pysykää kuulolla.

SKENAARIO: KUN LÄNSIRAJA PETTÄÄ

Tämä on se osa, josta kukaan ei halua puhua, mutta joka on jo sotilaallisesti ja sosiaalisesti täysin relevantti mahdollisuus.

Kuvitellaan vuosi 2030. Ruotsin suurimmissa kaupungeissa on syttynyt täysimittainen konflikti. Jengien väliset sodat ovat muuttuneet uskonnollis-etnisiksi puhdistuksiksi. Valtio on julistanut poikkeustilan, mutta poliisi ja armeija ovat pirstoutuneet – moni sotilas on valinnut oman heimonsa lipun valtion lipun sijaan. Sähköt on katkaistu, ja Tukholman kaduilla taistellaan kortteli kerrallaan.

Alkaa ennennäkemätön ilmiö: Svenssonien ja Johanssonien pako. Tuhannet ja taas tuhannet kantaruotsalaiset, ne tavalliset työssäkäyvät ihmiset, pakenevat kaaosta. He eivät suuntaa etelään, joka on samassa liekissä, vaan itään. Haaparannan ja Tornion raja täyttyy Volvoista ja sähköautoista. Ihmisistä, jotka kantavat mukanaan salkkujaan ja perhevalokuviaan, rukoillen pääsyä turvaan Suomeen.

Suomi seisoo rajan takana sormi suussa. Mitä teemme?

  • Otammeko vastaan kymmeniätuhansia pakolaisia maasta, jonka olemme aina nähneet ”isonaveljenä”?
  • Miten varmistamme, ettei Ruotsin tuonut kaaos – ne samat jengit ja radikaalit, jotka kaupungeissa taistelevat – seuraa pakoautojen perässä rajan yli?

Länsiraja, jota on pidetty ikuisen rauhan symbolina, muuttuu linnoitukseksi tai kaaoksen portiksi. Ruotsin kaupunkien taistelut heijastuvat välittömästi Suomeen, kun täällä olevat ryhmittymät aktivoituvat tukemaan omiaan rajan takana. Tämä ei ole enää scifiä, vaan looginen seuraus siitä, jos anarkotyrania ja polaarinen fktionalismi viedään päätepisteeseensä.

LOPUKSI

Länsimaiden itsetuho on valinta. Se on valinta, jonka eliittimme on tehnyt puolestamme, mutta jonka seuraukset me kaikki joudumme kantamaan. On aika herätä, ennen kuin piiritystila alkaa. Totuus on kitkerää kuin pääsiäismämmi, mutta se on ainoa asia, joka voi meidät pelastaa.

Lähteet ja videot:

Tämä teksti on osa Epämuodikkaita ajatuksia -sarjaa. Älä usko mitä sinulle syötetään. Katso itse. Ajattele itse.

Posted in maahanmuuttajat, Suomi ja Ruotsi, uhka-arvio, voimapolitiikka | Tagged | Leave a comment

Yhteiskuntasopimus ja Jizya-valtio: Miksi kotoutuminen on mahdotonta kahden eri lain välissä?

Posted on April 2, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Eurooppalainen hyvinvointivaltio on historiallinen anomalia. Se perustuu sille oletukselle, että jokainen kansalainen on allekirjoittanut näkymättömän yhteiskuntasopimuksen: me luovutamme osan vapaudestamme ja tuloistamme valtiolle, ja vastineeksi saamme turvaa, oikeutta ja huolenpitoa. Tämä sopimus on kuitenkin kriisissä, koska olemme tuoneet sen piiriin suuria määriä ihmisiä, joiden moraalinen ja juridinen kompassi osoittaa täysin eri suuntaan.

Kun puhumme islamin ja länsimaailman kohtaamisesta, emme puhu vain uskonnosta, vaan kahdesta kilpailevasta oikeusjärjestyksestä. Eurooppalainen laki on maallinen, muuttuva ja tasa-arvoinen. Sharia taas on seuraajalleen jumalallinen, ikuinen ja hierarkkinen. Näiden kahden välillä ei ole olemassa kompromissia, on vain joko toisen alistuminen tai jatkuva konflikti.

Numerot puhuvat karua kieltä

Ranskassa, joka on toiminut Euroopan koelaboratoriona jo vuosikymmeniä, tilanne on selvä. Ifop-tutkimuslaitoksen (2025/2026) luvut kertovat, että lähes puolet (46 %) maan muslimiväestöstä haluaisi nähdä sharia-lain voimassa asuinmaassaan. Erityisen hälyttävää on se, että nuoremmat sukupolvet ovat vanhempiaan radikaalimpia: uskonnolliset säännöt ajavat tasavallan lakien edelle yhä useammin.

Pohjoismaissa trendi on samankaltainen. Ruotsissa on tunnistettu kymmeniä “erityisen haavoittuvia alueita”, joita kansankielellä kutsutaan no-go-zoneiksi. Näillä alueilla klaanien ja uskonnollisten johtajien sana painaa enemmän kuin Ruotsin rikoslaki. Norjassa taas on huomioitu, että sosiaalinen kontrolli tiivistyy: vaikka integraatioon syydetään miljardeja kruunuja, asenteet naisten tasa-arvoa ja länsimaista vapautta kohtaan pysyvät jyrkän kielteisinä merkittävissä osissa maahanmuuttajayhteisöjä.

Sosiaaliturva modernina verona vääräuskoisille

Yksi vaikeimmista keskusteluaiheista on se, miten islamilainen teologia suhtautuu länsimaiseen sosiaaliturvaan. Perinteisessä islamilaisessa oikeuskäsityksessä jizya on vero, jota ei-muslimit maksavat tunnustaakseen uskovien ylemmyyden ja saadakseen suojelua. Tämä käsitys nousee esiin erityisesti salafisti piireissä. Esimerkkeinä Suomesta Helsingin islamilainen keskus (Pasila), jossa on raportoitu vierailleen radikaaleja saarnaajia, vaikka yhteisö itse usein kiistää ääriajattelun, sekä Roihupellon moskeija (Helsinki): Muutama vuosi sitten julkisuudessa puhuttiin Roihupellossa toimineesta ryhmästä, jolla katsottiin olevan kytköksiä radikaaliin salafismiin.

Radikaaleissa piireissä Euroopan sosiaaliturvajärjestelmä onkin uudelleenbrändätty moderniksi jizyaksi. Jos muslimi kokee olevansa “valloittaja” tai moraalisesti ylempänä, hän ei näe Kelan tukea suomalaisena solidaarisuutena, vaan oikeutettuna sotasaaliina (ghanima) tai verona, jota “kuffarit” (vääräuskoiset) maksavat. Tämä ajattelutapa murentaa vastavuoroisuuden periaatteen. Kun työntekoa vääräuskoisen alaisuudessa pidetään nöyryyttävänä ja valtion tukea itsestäänselvyytenä, integraatiolta putoaa pohja. Valtio rahoittaa silloin oman perusarvojensa tuhoamista.

Miksi buddhalaiset kotoutuvat, mutta muslimit eivät?

Suomessa integraatiokeskustelua leimaa krooninen epärehellisyys. Kaikkia maahanmuuttajia kohdellaan yhtenä massana, vaikka tulokset vaihtelevat radikaalisti.

Verrataanpa muslimien kotoutumista suomalaisiin kristittyihin maahanmuuttajiin (kuten inkeriläiset tai itä-eurooppalaiset) tai kaakkoisaasialaisiin buddhalaisiin (kuten vietnamilaiset ja thaimaalaiset). Kristityt ja buddhalaiset integroituvat Suomeen lähes poikkeuksetta ilman massiivisia yhteiskunnallisia jännitteitä. Syy on yksinkertainen: heidän uskontoonsa tai maailmankuvaansa ei kuulu poliittis-juridista vaatimusta muuttaa isäntäyhteiskunnan lakeja.

  • Buddhalaiset: Korostavat työmoraalia, perheen sisäistä vastuuta ja sopeutumista ympäristöön. He eivät vaadi omia tuomioistuimia tai erityisjärjestelyjä uimahalleihin. Heille uskonto on yksityisasia, joka ei haasta Suomen lakia.
  • Kristityt: Jakavat saman eurooppalaisen arvopohjan ja historian, vaikka tulisivat eri kirkkokunnista. Yhteiskuntasopimus on heille tuttu ja hyväksyttävä.
  • Muslimien kohdalla tilanne on toinen, koska islam on luonteeltaan kokonaisvaltainen järjestelmä. Se säätelee pukeutumista, ruokavaliota, avioliittoa, perintöä ja rikosoikeutta. Kun islamilainen maahanmuuttaja saapuu Suomeen, hän tuo mukanaan valmiin lakijärjestelmän, joka on monilta osin ristiriidassa meidän perustuslakimme kanssa.

Kotouttamisen mahdottomuus Suomessa

Suomessa kotouttaminen on epäonnistunut, koska se on perustunut valheelle. On kuviteltu, että kunhan tarjoamme kieltä, asuntoja ja rahaa, tulija omaksuu liberaalin demokratian arvot. Mutta jos tulijan oma arvomaailma opettaa, että nainen on puolet miehen arvosta (kuten shariassa) tai että uskosta luopuminen on rikos, ei 140 tunnin yhteiskuntatiedon kurssi muuta mitään.

Tuloksena on rinnakkaisyhteiskuntien synty. Suomalaiset kaupunginosat eriytyvät, ja meillä on yhä enemmän ihmisiä, jotka elävät Suomen maaperällä, mutta eivät Suomen säännöillä. He hyödyntävät maallisen valtion turvaa ja taloutta, mutta heidän lojaliteettinsa kuuluu globaalille ummalle ja uskonnollisille dogmeille, jotka pitävät länsimaista elämäntapaa saastaisena.

Tätä asiaa eivät voi selittää olemattomaksi mitkään “Hesan YOn tiedehenkilöoletetut”. Suomalainen järjestyksenpitokoneisto, joka lähinnä pystyy siivoamaan juopot pois katukuvasta, täytyy kehittää sisäisen turvallisuuden epävakauden takia huomattavasti vahvemmaksi. Tätä toki jo tehdään, mutta meillä keskitytään liikaa kivapuhe ja vihapuhe diipadaapailuun, eikä kovaan turvallisuuteen. Vihapuhepykälät toki koskevat vain kantasuomalaisia konservatiivejä. Islamistisaarnaajat saavat toki puhua mitä sylki suuhun tuo.

Johtopäätös

Yhteiskuntasopimus vaatii, että kaikki osapuolet tunnustavat saman sääntökirjan. Jos merkittävä osa väestöstä katsoo, että heillä on oikeus nostaa muiden maksamaa “jizya-veroa” samalla kun he halveksivat maksajien arvoja, sopimus on rauennut.

Meidän on uskallettava sanoa ääneen, että ongelma ei ole resursseissa tai “rasismissa”, vaan perustavanlaatuisessa yhteensopimattomuudessa. Niin kauan kuin uskonnollinen laki, sharia, asetetaan maallisen lain edelle, kotoutuminen on vain kallis ja vaarallinen rahanpolttoautomaatti. Eurooppa, ja sen mukana Suomi, on heräämässä todellisuuteen, jossa suvaitsevaisuus on muuttumassa itsemurhaksi.

Posted in hybridisota, informaatiosota, maahanmuuttajat, terrorismi, uhka-arvio | Tagged , , , | Leave a comment

EU:n supervaltapyrkimys: Onnistuuko se, vai ollaanko eväät syöty jo ennen ensimmäistä etappia?

Posted on April 1, 2026 by epamuodikkaitaajatuksia

Euroopan unionin käytäviltä on vuosikymmeniä kuulunut kaikuja suuresta unelmasta: yhtenäisestä, vahvasta ja globaalisti dominoivasta supervallasta, joka voisi seistä rinta rinnan Yhdysvaltojen ja Kiinan kanssa. Mutta vuonna 2026 katsottaessa todellisuutta silmiin, tuo unelma näyttää lähinnä kuolinkamppailulta. EU ei ole nouseva supervalta; se on hitaasti kuihtuva sääntelykoneisto, joka on tukehtumassa omiin ideologisiin valintoihinsa, sisäiseen turvattomuuteen ja energiapoliittiseen itsemurhaan.

Taloudellinen ja demografinen itsemurha

Eurooppalainen hyvinvointivaltio vaatii toimiakseen korkeaa tuottavuutta ja kansallista yhtenäisyyttä. EU-eliitti on kuitenkin päättänyt romuttaa molemmat. Vuosien ajan jatkunut hallitsematon maahanmuutto on tuonut maosaan miljoonia ihmisiä, joiden panos yhteiskunnalle on negatiivinen.

Me emme puhu huippuosaajista, vaan kouluttamattomasta väestöstä, jonka elättäminen on sälytetty eurooppalaisen veronmaksajan niskaan. Tämä on kouluttamattoman väestön subventointia, jossa työssäkäyvä kantaväestö näkee ostovoimansa hupenevan, jotta valtio voi ylläpitää sosiaalista rauhaa tukiautomaateilla. Kun pääomaa ei ohjata innovaatioihin vaan kulutukseen, joka ei tuota mitään, talous kuihtuu. EU:n osuus maailman BKT:sta laskee, ja samalla se on menettänyt otteensa teknologiakilpailussa. Emme enää rakenna tulevaisuutta; me maksamme muiden oleskelua menneisyydessä.

On toki totta, että ikääntyvän väestön EUssa täytyy tehdä jotakin. Kantaväestön syntyvyys alkaa olla laitaa lukien alle korvaavan. Maahanmuuttaja väestöllä ei tätä ongelmaa ole, mutta se luo samalla sisäinen jatkuvuuden ongelman. Ennen pitkää se luo itsetietoisille vähemmistöille mahdollisuduen kaapata ulkopolitiikkka panttivangiksi, kuten on ollut Gazan sodan ja Iranin sodan aikana nähtävissä.

Islamilainen separatismi: Sisäinen vihollinen

Supervalta tarvitsee sisäistä vakautta ja vahvan suvereniteetin. EU on kuitenkin sallinut rinnakkaisyhteiskuntien syntymisen omien rajojensa sisäpuolelle. Kyse ei ole enää pelkästä integraation epäonnistumisesta, vaan tietoisesta islamilaisesta separatismista.

Suurkaupungeista on tullut vyöhykkeitä, joissa valtion lait ovat toissijaisia uskonnolliselle radikalismille. Tämä luo jatkuvan terrorismin uhan, joka sitoo valtavia turvallisuusresurssi määriä sisäiseen turvallisuuteen ja valvontaan. Kun valtio menettää väkivaltamonopolinsa lähiöissä, se menettää uskottavuutensa supervaltana. On irvokasta puhua “strategisesta autonomiasta” maailmalla, jos Bryssel tai Pariisi eivät kykene takaamaan turvallisuutta omilla kaduillaan. Tämä turvattomuus karkottaa investointeja ja murentaa yhteiskuntasopimuksen: miksi kansalainen maksaisi veroja valtiolle, joka ei kykene suojelemaan häntä tai hänen kulttuuriaan?

EUn vastaus tähän on ollut täysin järjetön: Ottaa yhtälöstä pois ne aseet, joista ei mitään vaaraa ole. EU pyrkii jatkamaan sosialistien ikuista märkää unta: Aseita saa olla vain valtiolla. Jostakin syystä samalla onnistutaan sivuuttamaan rikkolisuuden ja sisäisten levottomuuksien aiheuttama vaara yksilöille ja perheille. On hämmästyttävää, että Euroopan valtiot, joiden turvallisuus sisäisesti ja ulkoisesti nojaa kuitenkin valtaväestön asevelvollisuuteen ilmoittaa näin että tämän turvallisuuden viimekäden tuottajat eivät ole tarpeeksi luotettavia kansalaisia omistamaan aseita. Perin juurin kummallista.

Energiapoliittinen hirttosilmukka

Ehkä suurin naula EU-arkkuun on sen mielipuolinen energiapolitiikka. Supervalta tarvitsee halpaa, vakaata ja omavaraista energiaa. EU on tehnyt täsmälleen päinvastoin. “Vihreän siirtymän” nimissä on purettu toimivaa perusvoimaa ja korvattu se sääriippuvaisella humpuukilla.

  • Riippuvuus kilpailijoista: Eurooppa on hirttänyt itsensä kiinni muiden tuottamaan energiaan. Kun venäläisestä kaasusta yritettiin irrottautua, tilalle tuli riippuvuus amerikkalaisesta LNG-kaasusta ja ennen kaikkea Kiinan hallitsemasta aurinkopaneeli- ja akkuteknologiasta. Niin, KUKAHAN sen Nord Streamin itse asiassa räjäytti?
  • Teollisuuspako: Energian hinta on Euroopassa moninkertainen verrattuna USA:han tai Kiinaan. Tuloksena on deindustrialisaatio: tehtaat sulkevat ovensa ja siirtyvät sinne, missä energia on halpaa. EU sääntelee itseään hengiltä, kun taas muu maailma tuottaa ja vaurastuu.
  • Strateginen haavoittuvuus: Energia on ase. Koska EU ei kykene tuottamaan omaa energiaansa omavaraisesti ja tehokkaasti (esim. ydinkasvulla ilman ideologisia rajoitteita), se on aina muiden armoilla. Supervalta, joka ei hallitse omaa pistorasiaansa, on pelkkä vasallivaltio.

Ideologinen sokeus ja DEI-propaganda

Samaan aikaan kun maailmanpoliittinen tilanne vaatisi kovaa realismia, EU-koneisto on keskittynyt tuputtamaan inkluusiota ja DEI-agendaa (Diversity, Equity, Inclusion). Tämä ideologinen mädätys on halvaannuttanut päätöksenteon. Pätevyyden sijaan painotetaan kiintiöitä, ja tosiasioiden sijaan keskitytään loukkaantumiseen.

Tämä “pehmeä voima”, jolla EU on yrittänyt brändätä itseään, on osoittautunut täydeksi vitsiksi kovassa geopoliittisessa pelissä. Kiina, Venäjä ja muut nousevat voimat eivät kunnioita sääntöperustaista järjestelmää, joka on keskittynyt omien sukupuolipronominiensa pohtimiseen samalla kun sen teollisuus sulaa ja rajat vuotavat.

Loppupäätelmä: Eväät on syöty

Vastaus kysymykseen on tyly: EU:n eväät on syöty jo ennen ensimmäistä etappia. Supervaltapyrkimys on kaatunut siihen, että unioni on hylännyt ne fundamentit, joille voima rakentuu: taloudellinen dynamismi, sisäinen turvallisuus, kansallinen yhtenäisyys ja energian omavaraisuus. Sen sijaan EU on valinnut tien, jota reunustavat:

  1. Taloudellinen kuihtuminen elättämällä väestöä, joka ei osallistu talkoisiin.
  2. Sisäinen luhistuminen sallimalla vihamielisen radikalismin kasvu.
  3. Energiapoliittinen orjuus tuhoamalla oma tuotantokapasiteetti.

Eurooppa ei ole matkalla supervallaksi, vaan siitä on tulossa globaali ulkomuseo – paikka, jossa on upea historia, mutta jonka nykyisyys on pelkkää hitaasti etenevää rappiota muiden suurvaltojen varjossa. Jos kurssia ei käännetä välittömästi – rajat kiinni, tukiautomaatit seis, energiahalvaksi ja ideologinen hömppä roskakoriin – “Euroopan yhdysvallat” jää historiakirjoihin yhtenä kalleimmista ja ylimielisimmistä epäonnistumisista ihmiskunnan historiassa.

Mites laulussa sanottiin: “Kaikki on ihanasti rempallaan“

Posted in Geopolitiikka, informaatiosota, terrorismi, voimapolitiikka | Tagged , | Leave a comment