Meille kerrottiin, että kyse on turvallisuudesta. Meille väitettiin, että internet on “villi länsi”, joka täytyy kesyttää lasten, demokratian ja eurooppalaisen arvopohjan nimissä. Meille myytiin EU:n digipalvelusäädös (Digital Services Act, DSA) työkaluna, jolla siivotaan pois terroristit, pedofiilit ja roskapostittajat.

Samoin NSDAP esitteli muuten aselakinsa aikoinaan, lapsia ja turvallisuutta suojellaan. Heti valtaannousun jälkeen NSDAP käytti Weimarin tasavallan aikaisia säädöksiä takavarikoidakseen aseet poliittisilta vastustajiltaan, erityisesti kommunisteilta ja sosiaalidemokraateilta. Argumenttina oli, että “valtion viholliset” valmistelivat kapinaa tai terroria. Tämä huipentui vuoden 1938 lakiin, joka kielsi juutalaisilta ja muilta “epäluotettavilta” ryhmiltä kaikenlaisten aseiden, myös teräaseiden, hallussapidon. Minä ainakin olen niitä “epäluotettavia”, joilta täytyy takavarikoida puheoikeus mitä pikimmin. Kuka suojelee meitä EUrosossuilta ja Brysselokraateilta?

Se oli myyntipuhe. Todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta. DSA on byrokraattinen leka, jolla Bryssel on ulkoistanut sensuurin yksityisille yrityksille. Se on mekanismi, joka muuttaa internetin vapaan torin ohjatuksi puutarhaksi, jossa rikkaruohot – eli väärät mielipiteet – kitketään koneellisesti ennen kuin ne ehtivät edes nousta pintaan.

Faktat:Miten himmeli toimii?

DSA:n ydinajatus on petollisen yksinkertainen: “Mikä on laitonta offline, on oltava laitonta online.” Kukaan ei vastusta laittomuuksien poistamista. Mutta piru asuu yksityiskohdissa – ja siinä, kuka määrittelee laittomuuden ja “haitallisuuden”.

Säädös jakaa verkkoalustat kasteihin. Kaikkein tiukimmat suitset on asetettu niin sanotuille erittäin suurille verkkoalustoille (VLOP), joilla on yli 45 miljoonaa käyttäjää. Käytännössä tämä tarkoittaa X:ää (ent. Twitter), Facebookia, YouTubea, TikTokia ja Instagramia.Nämä jättiläiset on velvoitettu arvioimaan “järjestelmäriskejä”. Niiden on aktiivisesti estettävä palveluidensa käyttö esimerkiksi vaalivaikuttamiseen tai “sukupuolittuneeseen väkivaltaan”.

Jos ne epäonnistuvat, EU voi lätkäistä sakon, joka on jopa 6 % yhtiön globaalista liikevaihdosta. Puhumme miljardeista euroista.Mikä on lopputulos, kun yritystä uhataan miljardisakoilla, jos se päästää läpi “haitallista” sisältöä? Yritys ylireagoi. Se säätää algoritminsa niin kireälle, että pieninkin epäilys väärästä termistä johtaa sisällön hautaamiseen. Sensuuria ei enää tee valtio, vaan sen tekee pelokas korporaatio valtion (tai tässä tapauksessa EU:n) pelossa.

Luotettavat ilmiantajat – Uusi eliitti

Ehkä huolestuttavin piirre DSA:ssa on “luotettavien ilmiantajien” (Trusted Flaggers) järjestelmä. Nämä ovat tahoja – käytännössä usein vasemmalle kallellaan olevia kansalaisjärjestöjä tai viranomaisia – joiden tekemät ilmiannot alustojen on käsiteltävä ohituskaistalla.Tavallinen kansalainen voi ilmiantaa sisältöä, ja se käsitellään joskus, jos jaksetaan. Kun “luotettava ilmiantaja” sanoo, että postauksesi on vihapuhetta tai disinformaatiota, se katoaa lähes välittömästi. Tämä luo verkkoon kahden kerroksen väkeä: ne, joilla on valta määritellä totuus, ja ne, joiden puhetta valvotaan.

Tämmöinen luotettava ilmianataja, käyttäkäämme ikiaikaista venäläistä termiä fiskaali. on semmoinen ilmiantaja, joka kertoo että hänelle tuli asiasta Z oikein erikoisen pahaa mieli, ja siksi sen täytyy olla valetta, ja kippas kappas. Ikävä mielipide katoaa kierrosta. Koulumaailmassa Venäjän keisarikunnan aikaisissa kuntosaleissa ja myöhemmin Neuvostoliiton alkuaikoina oppilaat alkoivat kutsua tovereitaan, jotka raportoivat opettajille muiden tekemisistä, “fiskaaleiksi”. Termi kantaa mukanaan ajatusta järjestelmällisestä ilmiantamisesta – se ei ole vain satunnainen kieli keskellä suuta -tilanne, vaan viittaa henkilöön, joka toimii osana auktoriteetin “valvontakoneistoa” eli hakee omia etujaan ilmiantamalla muita. Alinta mahdollista ihmissaastaa siis.

Suomi ja “Bryssel-efekti” – Miten tämä näkyy arjessa?

Monet suomalaiset tuudittautuvat siihen uskoon, että meillä on oma lainsäädäntö ja sananvapaus. “Ei Saksan laki täällä päde.”Juridisesti ei pädekään. Mutta teknologinen realiteetti on toinen. Meta (Facebook/Instagram) tai Google eivät rakenna erillistä moderointijärjestelmää viidelle miljoonalle suomalaiselle. Ne rakentavat järjestelmän, joka täyttää EU:n tiukimmat vaatimukset. Jos Saksa vaatii tiukkaa sensuuria maahanmuuttokritiikille, on taloudellisesti ja teknisesti helpointa soveltaa samaa tiukkaa suodatinta koko Eurooppaan.

Tämä on se kuuluisa Bryssel-efekti. Suomalainen konservatiivi, joka kirjoittaa kriittisesti maahanmuuttopolitiikasta tai kyseenalaistaa DEI-ideologian (monimuotoisuus, tasapuolisuus, osallisuus), joutuu saman lekan alle kuin saksalainen virkaveljensä, vaikka Suomen laki ei kyseistä tekstiä kieltäisikään. Alusta vetoaa “yhteisönormeihin” ja poistaa sisällön. Valitusoikeus on olemassa paperilla, mutta käytännössä se on taistelua tuulimyllyjä vastaan.

Disinformaatio on toinen DSA:n lempilapsi. Säädös velvoittaa alustat taistelemaan sitä vastaan. Mutta kuka määrittelee disinformaation? Korona-aikana näimme, kuinka “tiede” muuttui kuukauden välein, ja aiemmin salaliittoteoriaksi leimattu väite muuttui hyväksytyksi totuudeksi. DSA:n alla väärässä olemisen tilaa ei enää sallita. Jos olet eri mieltä virallisen konsensuksen kanssa – olipa kyse ilmastotoimista, konflikteista tai sukupuolesta – algoritmisi hiljenee.

Et välttämättä saa porttikieltoa. Sinut vain varjokiellataan (shadowban). Postauksesi näkyvät vain sinulle ja muutamalle kaverille. Digitaalinen äänesi vaimennetaan, vaikka saat edelleen huutaa tyhjään huoneeseen.

Pahimmat mahdolliset skenaariot – Mihin olemme menossa?

Jos nykykehitys jatkuu lineaarisesti, tulevaisuudenkuva on synkkä. Tässä on kolme skenaariota, jotka eivät vaadi foliota hatun ympärille, vaan ainoastaan DSA:n tekstin ja poliittisten trendien yhdistämistä:

1. Kriisiprotokollan väärinkäyttö:DSA sisältää mekanismin “kriisitilanteita” varten. Komissio voi julistaa kriisin (esimerkiksi uusi pandemia, sota tai “ilmastohätätila”) ja vaatia alustoja toimimaan välittömästi tietynlaisen informaation rajoittamiseksi. Tämä on poikkeustilalaki digitaalisessa muodossa. Pahimmassa tapauksessa kriisin varjolla estetään kaikki hallitusta tai EU:ta kritisoiva keskustelu “yleisen turvallisuuden” nimissä. Vaalien alla “hybridivaikuttamiseksi” voidaan leimata mikä tahansa kansallismielinen kampanjointi, jolloin oppositio menettää näkyvyytensä kriittisellä hetkellä.

2. Totuusministeriön sementointi:”Luotettavat ilmiantajat” ja faktantarkistajat muodostavat pysyvän totuuskomission. Koska alustat haluavat välttää riskejä, ne alkavat suosia vain valtamedian ja virallisten tahojen sisältöä. Vaihtoehtomediat ja itsenäiset ajattelijat ajetaan marginaaliin, pois suurilta alustoilta omille pienille palvelimilleen, jotka nekin voidaan myöhemmin sulkea maksunvälittäjien painostuksesta. Internet palaa aikaan, jossa on vain kolme TV-kanavaa ja yksi virallinen totuus, mutta nyt se tapahtuu älypuhelimen ruudulla.

3. Sosiaalinen pisteytys hiipii sisään:Kun digitaalinen henkilöllisyys (EU Digital Identity Wallet) yhdistetään lopulta verkkoasiointiin DSA:n vaatimusten varjolla (esim. iän varmistaminen), anonyymiys katoaa. “Vihapuheesta” tai “disinformaatiosta” ei seuraa vain postauksen poisto, vaan merkintä profiiliin. Toistuvat rikkomukset voivat johtaa tilien sulkemiseen yli alustarajojen. Pahimmassa tapauksessa digitaalinen hylkiö ei menetä vain Facebook-tiliään, vaan pääsynsä moderneihin peruspalveluihin, jotka vaativat vahvaa tunnistautumista ja “hyvää mainetta”.DSA ei ole pelkkä laki. Se on infrastruktuuri, joka mahdollistaa ennennäkemättömän kontrollin. Koneisto on nyt rakennettu ja rasvattu. Kysymys kuuluu enää: kuka painaa nappia ja kuinka kovaa?

Yhdysvallat ja EU edustavat internetin säätelyssä kahta täysin päinvastaista filosofiaa.

1. Perusasetelma: Yhdysvaltain 1. lisäys vs. EU:n turvallisuusajattelu

• USA: Perustuslain ensimmäinen lisäys (First Amendment) on äärimmäisen vahva. Se kieltää valtiota (Kongressia) rajoittamasta sananvapautta. Yhdysvalloissa vihapuhe on lähtökohtaisesti laillista, ellei se yllytä välittömään väkivaltaan.
• EU: Eurooppalainen perinne sallii sananvapauden rajoittamisen “muiden oikeuksien”, kuten ihmisarvon tai turvallisuuden nimissä. DSA on tämän ajattelun huipentuma.

Miten tämä toimii käytännössä? (Troijan hevonen)

Vaikka Yhdysvaltain laki on vapaamielinen, EU:n DSA toimii “takaovena” globaalille sensuurille. Mekanismi on raadollinen:

1. Yksityiset yritykset eivät ole valtio: Yhdysvaltain perustuslaki estää valtiota (Donald Trumpia, Joe Bideniä tai hallintoa tai FBI:ta) sensuroimasta kansalaisia. Se ei estä Metaa, Googlea tai Microsoftia sensuroimasta ketään. Nämä ovat yksityisiä yrityksiä, joilla on oikeus hallita alustojaan.
2. Bryssel-efekti: Koska EU on valtava markkina-alue (yli 400 miljoonaa kuluttajaa), Piilaakson jättien ei kannata menettää pääsyä sinne. Kun EU uhkaa miljardisakolla, yritykset tottelevat.
3. Globaali standardi: On kallista ja vaikeaa ylläpitää kahta erilaista algoritmia (yksi vapaa USA:lle, yksi sensuroitu EU:lle). On helpompaa ja turvallisempaa säätää koko globaali alusta tiukimman sääntelijän (eli EU:n) mukaan.

Tulos: EU vie onnistuneesti lainsäädäntöään Yhdysvaltoihin. Amerikkalainen konservatiivi saattaa huomata postauksensa poistuvan, koska algoritmi on säädetty noudattamaan Brysselin “vihapuhe”-määritelmiä, vaikka Yhdysvaltain laki sallisi tekstin.

Section 230 – Suojakilpi murtuu?

Yhdysvalloissa internetin kivijalka on laki nimeltä Section 230. Se vapauttaa alustat vastuusta käyttäjien sisällöstä (ne nähdään “alustoina”, ei “julkaisijoina”).

DSA hyökkää tätä periaatetta vastaan. EU sanoo, että alustat ovat vastuussa, jos ne eivät poista laitonta sisältöä tarpeeksi nopeasti. Tämä luo ristipaineen: Kun USA:n laki sanoo: “Teidän ei tarvitse poistaa, ette ole vastuussa.” niin EU direktiivi sanoo: “Teidän on pakko poistaa tai olette vastuussa.”

Riskiä välttelevä korporaatio valitsee EU:n tien, koska siellä on sakon uhka.

Tapaus Elon Musk (X) – Ainoa vastarinta?

Tämä on se kohta, jossa tilanne muuttuu mielenkiintoiseksi ja sotkuiseksi. Elon Musk osti Twitterin (nykyinen X) palauttaakseen sananvapauden. Hän on avoimesti riidellyt EU-komissaari Thierry Bretonin kanssa.

Musk on vihjaillut, että DSA on vastoin sananvapautta. (Mitä se ilmiselvästi on) Jos Musk kieltäytyy noudattamasta DSA:n sensuurivaatimuksia (kuten “disinformaation” poistamista), edessä on kaksi skenaariota: X suljetaan Euroopassa: EU blokkaa X:n. Tämä johtaisi “Splinternetiin”, jossa länsimainen internet jakautuu kahtia. Ja konservatiivit poistetaan internetisä ja sosialismi voittaa. TAI Oikeussalikamppailu: X voi yrittää haastaa EU:n päätökset oikeudessa, mutta EU:n tuomioistuin on perinteisesti tukenut unionin lainsäädäntöä.

Kaikki muut (Meta/Zuckerberg, Google, TikTok) ovat jo alistuneet ja rakentaneet DSA:n vaatimat himmelit. Ne ovat “woke-yhteensopivia” jo yrityskulttuuriltaan, joten EU:n vaatimukset eivät ole niille ideologinen ongelma, vain tekninen kustannus. mutta lähtökohtaisesti ns “Iloinen asia”

Yhteenveto: Globaali sensuuri etenee

Yhdysvaltain lainsäädäntö on nykyisellään voimaton estämään tätä. Koska sensuurin toteuttaa yksityinen yritys (EU:n painostuksesta), Yhdysvaltain perustuslaki ei suojaa edes amerikkalaista käyttäjää, saati suomalaista.

Ainoa tapa, jolla tämä muuttuu, on jos Yhdysvaltain hallinto (Trump/republikaanit) alkaa tulkita tilannetta niin, että yhtiöt toimivat “valtiollisina toimijoina” (state actors) toimiessaan EU:n käskystä, ja yrittää käyttää lainsäädäntöä estääkseen yrityksiä noudattamasta ulkomaista sensuuria. Se johtaisi massiiviseen kauppasotaan EU:n ja USA:n välillä.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Eurooppa on onnistunut “sivistämään” amerikkalaisen internetin – eli tukahduttamaan sen vapauden. Elämmä siis todella mielenkiintoisia aikoja.

Kirjoittaja seuraa huolestuneena, kuinka sananvapaus vaihdetaan turvallisuuden illuusioon.