Helmikuun alussa 2026 geopoliittinen kartta on kokenut järistyksen, jonka vaikutukset tuntuvat kaukana Siperian aroilla ja Amur-joen rannoilla. Samaan aikaan kun maailman huomio on kiinnittynyt Ukrainan rintamalinjoihin, Venäjän itärajalla on käynnissä historiallinen prosessi, jota voidaan kuvata vain yhdellä termillä: hiljainen alueluovutus.

Nykytila: Kun valta valuu Pekingiin

Virallisia rajamuutoksia ei ole tehty, mutta tosiasiallinen hallinta on muuttunut rajusti. Vuodesta 2023 lähtien Kiina on alkanut julkaista “standardikarttoja”, joissa strategisesti tärkeä Bolshoi Ussuriysky (Heixiazi) -saari on merkitty kokonaan Kiinalle kuuluvaksi – huolimatta vuoden 2008 sopimuksesta, jolla saari jaettiin puoliksi. Moskovan hiljaisuus asian edessä on ollut korviahuumaavaa.

Talous rullaa nykyään Pekingin ehdoilla. Venäjän kaukoidän portit on avattu kiinalaisille suursijoittajille poikkeuksellisin ehdoin: nollaverotuksella ja pitkillä maavuokrasopimuksilla. Lisäksi Vladivostok (kiinalaisittain Haishenwai) toimii nyt de facto Kiinan sisämaan kauttakulkusatamana. Venäjä on tarjonnut Kiinalle sen, mitä se on tavoitellut 1800-luvulta saakka: pääsyn Japaninmerelle ilman venäläistä tullibyrokratiaa.

Historia: Nöyryytyksen vuosisata ja Amurin veri

Kiinan kärsivällisyys kumpuaa historiasta. Pekingissä ei ole koskaan unohdettu “epätasaisia sopimuksia”, kuten Aigunin (1858) ja Pekingin (1860) sopimuksia, joilla heikentynyt Qing-dynastia pakotettiin Oppiumisotien jälkeen luovuttamaan yli miljoona neliökilometriä maata Venäjän keisarikunnalle.

Tämä historiallinen haava repesi auki maaliskuussa 1969. Amurin rajakahakat ja erityisesti Damanskin saaren (Zhenbao) taistelut veivät maailman ydinsodan partaalle. Neuvostoliiton ja Kiinan välinen “sosialistinen veljeys” vaihtui verisiin jäihin ja tuhansiin kaatuneisiin. Vaikka rajat myöhemmin sovittiin, Kiinan kansalliseen muistiin jäi kuva Venäjästä miehittäjänä, joka pitää hallussaan sille kuulumatonta maata.

Paikallinen perspektiivi: “Kitaizatsija” ja tyhjenevä Siperia

Vaikka Kreml puhuu strategisesta kumppanuudesta, kaukoidän paikallisväestön keskuudessa kytee pelko ja epävarmuus. Alueella leviää termi “kitaizatsija” (kiinalaistuminen), joka kuvaa taloudellista ja demografista painetta.

• Väestötyhjiö: Venäjän kaukoidässä asuu vain noin 6–8 miljoonaa ihmistä, ja luku laskee jatkuvasti. Rajan takana Kiinan koillisosissa asuu yli 100 miljoonaa ihmistä. Paikalliset näkevät päivittäin, kuinka venäläiset muuttavat länteen ja tilalle tulee kiinalaista työvoimaa hoitamaan metsätyömaita ja viljelmiä.
• Enklaavien synty: Venäläisten hallitsemat erityistalousalueet (TAD) ovat muuttumassa saarekkeiksi, joissa kiinalainen pääoma ja työntekijät hallitsevat arkea, ja venäläisten rooli jää usein vain nimelliseksi valvonnaksi.
• Kulttuurinen muutos: Seka-avioliitot ja kiinan kielen aseman vahvistuminen ovat jo arkipäivää. Paikallisten pelkona on, että muutaman vuosikymmenen kuluttua alue on venäläinen enää vain kartalla, mutta kiinalainen kaikessa muussa.

Tulevaisuuden skenaariot: Kaksi tietä Siperialle

Miltä Amurin tilanne näyttää vuonna 2035? Geopoliittinen analyysi tarjoaa kaksi polkua:

1. Kiinalle edullinen skenaario: “Pehmeä valloitus”

Tässä mallissa Venäjä syventää altavastaajan rooliaan. Länsipakotteiden jatkuessa Moskova joutuu vuokraamaan yhä suurempia alueita (jopa miljoonia hehtaareja) Kiinan maatalous- ja metsäteollisuuden käyttöön 70 vuodeksi.

• Tulos: Siperiasta tulee resurssivarasto, jossa venäläinen laki on enää muodollisuus. Alue integroidaan osaksi Kiinan “Polar Silk Road” -hanketta, ja Moskova menettää tosiasiallisen päätösvallan itäosissaan.

2. Neutraali skenaario: “Strateginen puskuri”

Venäjä onnistuu jarruttamaan Kiinan ylivaltaa monipuolistamalla suhteitaan (esim. Intia) ja pitämällä strategiset alat omissa käsissään.

• Tulos: Venäjä säilyttää hallinnon, mutta joutuu maksamaan siitä kalliin hinnan: se myy luonnonvaroja Kiinalle huomattavalla alennuksella ja sallii kiinalaisen infrastruktuurin rakentamisen vain tiukoilla ehdoilla. Amur säilyy rajana, mutta se on valvottu ja kylmä vyöhyke, jossa kumpikaan osapuoli ei täysin luota toiseen.

Yhteenveto: Isännän ja rengin uusi jako

Venäjän nykyjohto väittää vahvistavansa maata, mutta itärajalla todellisuus on toinen. Panttaamalla kaukoidän luonnonvarat ja satamat Kiinalle, Kremlin pelätään myyvän tulevien sukupolvien itsemääräämisoikeuden. Kun Kiina katsoo yli Amur-joen, se ei näe liittolaista, vaan historiallisesti heikentyneen naapurin, jonka maa on vihdoin palaamassa “oikealle” omistajalleen.

Lukemistoa syventymiseen (Länsimaiset analyysit):

1. The Telegraph (2025): China’s map wars: The silent expansion into Siberia.
2. Merics China Monitor: The Russian Far East as a Chinese resource colony.
3. PIR Center Report: Post-War Russia and the China Orbit: Scenarios for 2035.
4. Harri Tiido (2026): The Sinicization of Siberia.