Vuosi 2013 jää Suomen turvallisuushistoriaan hetkenä, jolloin naiivius kuoli. Kun brittiläinen radikaali-imaami Anjem Choudary saapui Helsinkiin saarnaamaan Sharia-lakia ja kalifaatin ylivertaisuutta, suomalainen yhteiskunta katsoi peiliin ja näki jotain, mitä se ei halunnut tunnustaa: me emme olleet enää suojassa globaalilta jihadismilta. Sivumennen vielä, Eiliseen postaukseen WordPress kuvantuotto AI ei suostunut tekmään kuvaa, ja kun nyt kurkistamme tämänpäiväisessä kuvassa “chaudryä” puhumassa, kuulijat ovat länkkäreiden näköisiä, ja naiset eivät ole tiukasti hiiabeissa. Mistä lienee johtuu?

Nyt, 13 vuotta myöhemmin, voimme todeta, että tuo vierailu ei ollut vain yksittäinen mediasirkus. Se oli alkusoittoa prosessille, joka muutti Suomen lainsäädännön, viranomaistoiminnan ja sisäpoliittisen keskustelun pysyvästi.

Provokaattori ja tyhjiö

Choudary ei tullut Suomeen sattumalta. Hän tiesi, että pohjoismainen sananvapaus ja oikeusjärjestelmä tarjosivat täydellisen suojan hänen retoriikalleen. Suomessa keskustelu jakautui tuolloin kolmeen rintamaan:

1. Viranomaisten hämmennys: SUPO seurasi vierailua herkeämättä, mutta laki oli tuolloin hampaaton. Pelkkä radikaalin ideologian levittäminen ei ollut rikos, jos se ei suoraan yllyttänyt yksittäiseen väkivaltatekoon.
2. Islam-yhteisöjen selviytymistaistelu: Valtavirran moskeijat ymmärsivät heti, että Choudary on myrkkyä heidän integraatiopyrkimyksilleen. Hänet eristettiin julkisesti, mutta pinnan alla kyti. Pienet, vieraantuneet nuorten miesten ryhmät löysivät Choudaryn puheista sen “aidon” ja tinkimättömän islamin, jota he kokivat perinteisten imaamien pehmentävän.
3. Poliittinen herääminen: Kansallismieliset ja konservatiiviset toimijat näkivät vierailussa todisteen siitä, että maahanmuuttopolitiikka oli epäonnistunut luomaan turvallisen ympäristön. Heille Choudary oli elävä varoitusmerkki.

2013–2026: Mitä tapahtui vierailun jälkeen?

Choudaryn kylvämä siemen iti nopeasti. Vain vuosi vierailun jälkeen ISIS julisti kalifaattinsa, ja Suomesta lähti asukaslukuun suhteutettuna poikkeuksellisen suuri määrä vierastaistelijoita Syyriaan ja Irakiin. Monet heistä olivat juuri niitä henkilöitä, jotka olivat pyörineet Choudaryn ja hänen suomalaisten opetuslastensa piireissä.

Tämä pakotti Suomen valtion toimimaan. Lainsäädäntöä on 13 vuoden aikana remontoitu kovalla kädellä:

• Terrorismilait: Terroristisessa tarkoituksessa matkustaminen kriminalisoitiin. Värvääminen ja kouluttautuminen tulivat rangaistaviksi.
• Tiedustelulainsäädäntö: Vuonna 2019 voimaan tullut uusi tiedustelulaki antoi SUPOlle ja sotilastiedustelulle valtuudet, joista vuonna 2013 voitiin vain haaveilla. Verkkoviestintää ja tietoliikennettä voidaan nyt seurata kansallisen turvallisuuden nimissä paljon laajemmin.
• Kansalaisuus: Keskustelu kaksoiskansalaisuuden menettämisestä terrorismiperusteella siirtyi marginaalista lainsäädännön ytimeen.
• En teidä miten keskustelu on edennyt islamilaisissa moskeijoissa, mutta lienee niin, että paria poikkeusta lukuunottamatta islamismia ei katsota hyvällä.

Tilanne nyt: 13 vuotta myöhemmin

Vuonna 2026 radikalismin kasvot ovat muuttuneet, mutta perusongelma on ennallaan. Anjem Choudary itse on viettänyt vuosia vankilassa Britanniassa, ja hänen suora vaikutusvaltansa on hiipunut, mutta hänen luomansa toimintamalli elää.

1. Digitaalinen kalifaatti: Vuonna 2013 Choudary tarvitsi fyysisen matkan Helsinkiin saadakseen huomiota. Nyt vastaava ideologia leviää salatuissa Telegram-ryhmissä ja tekoälyllä tuotettuina videoina. Radikalisoituminen tapahtuu makuuhuoneissa, ilman että kukaan astuu jalallaankaan moskeijaan.

2. Polarisaatio on syventynyt: Choudaryn tavoite oli luoda kitkaa muslimien ja kantaväestön välille. Tässä hän on osittain onnistunut. Suomalainen yhteiskunta on jakautuneempi kuin koskaan. Luottamus instituutioihin on koetuksella, ja keskustelu on usein huutamista poteroista käsin.

3. Viranomaisten suorituskyky: Positiivista on se, että suomalaiset viranomaiset eivät ole enää “sinisilmisiä”. SUPO on nykyään moderni tiedustelupalvelu, joka kykenee tunnistamaan uhat ennakolta huomattavasti paremmin kuin vuonna 2013. Silti haasteena on ns. “yksinäiset sudet”, joita on lähes mahdotonta pysäyttää pelkällä tekniikalla.

Rehellinen johtopäätös

Choudaryn vierailu oli suomalaiselle itsetunnolle kova isku. Se osoitti, että meillä on ihmisiä, jotka asuvat täällä, mutta vihaavat kaikkea sitä, mitä Suomi edustaa: demokratiaa, tasa-arvoa ja sananvapautta.

13 vuodessa olemme oppineet, että turvallisuus ei ole itsestäänselvyys. Se vaatii kovaa lainsäädäntöä, tehokasta valvontaa ja ennen kaikkea kykyä sanoa asiat suoraan ilman poliittista korrektiutta. Emme voi estää radikaaleja saapumasta tai puhumasta, mutta voimme varmistaa, että heidän viestinsä kohtaa yhteiskunnan, joka on varautunut, tietoinen ja valmis puolustamaan arvojaan tarvittaessa kovin ottein.

Lintukoto on kadonnut, ja ehkä hyvä niin. Vasta kun myönnämme ongelman olemassaolon, voimme alkaa ratkaista sitä.

Tehdäänpä vielä pikkuriikkinen ajatusleikki

Jos sovelletaan vuoden 2026 Suomen terrorismilainsäädäntöä ja valtiopetospykäliä historiallisiin värväysilmiöihin, huomataan nopeasti, että sankaritarinat muuttuisivat nykyhetkessä vakaviksi rikosepäilyiksi. Tässä on suora analyysi siitä, miltä Jääkärivärväys ja SS-vapaaehtoisliike näyttäisivät nykyisen oikeustajun ja pykälien valossa:

1. Jääkärivärväys (1914–1917)

Jääkäriliikkeessä oli kyse sotilaskoulutuksen hakemisesta vihollismaasta (Saksa) emämaata (Venäjä) vastaan.

• Rikosnimike nykyään: Valtiopetoksen valmistelu ja terroristisessa tarkoituksessa annettava koulutus.
• Viranomaistoiminta: SUPO ja Keskusrikospoliisi iskivät nykypäivän “Pfadfindereihin” jo suunnitteluvaiheessa. Matkustus Saksaan sotilaskoulutusta varten katsottaisiin “matkustamiseksi terrorismirikoksen tekemistä varten”, koska tavoitteena oli aseellinen toiminta silloista laillista esivaltaa vastaan.
• Värvärit: Lockstedtin leirille miehiä hankkineet “etappimiehet” syyllistyisivät värväykseen terrorismirikoksen tekemiseen. Nykyisessä kireässä ilmapiirissä heidät pidätettäisiin ja heidän viestintänsä (salaiset kirjeet ja koodikieli) olisi purettu teknisellä seurannalla jo viikkoja ennen ensimmäistäkään värväystä. Tietenkin nykyään Telegram ja Signal ovat melko varmoja viestintäkeinoja, mutta metatieto paljastuisi.
• Tuomio: Jääkäripataljoona 27:n miehet nähtäisiin nykylain silmissä “vierastaistelijoina”, jotka palaavat kotimaahan horjuttamaan valtion perusrakenteita.

2. SS-panttipataljoonan värväys (1941)

Tämä on juridisesti vielä monimutkaisempi, koska värväys tapahtui valtion hiljaisella hyväksynnällä, mutta virallisesti kyseessä oli “yksityinen hanke”.

• Rikosnimike nykyään:Osallistuminen terroristiryhmän toimintaan tai sotarikokset.
  • Huom: Vaikka Waffen-SS oli Saksan valtion virallinen koneisto, nykyisessä oikeuskäytännössä organisaatio, joka syyllistyy järjestelmällisiin ihmisoikeusloukkauksiin, rinnastettaisiin rikollisjärjestöön tai terroristiryhmään. (Tätähän ei tietenkään Suomessa tiedetty 1941)
• Värväystoiminta: Vapaaehtoistoimikunta, joka operoi hotelli Tornissa, syyllistyisi laittomaan sotilaalliseen värväykseen. Koska vapaaehtoiset vannoivat valan vieraalle valtiopäämiehelle (Hitler), kyseessä olisi myös uskollisuusvelvollisuuden rikkominen ja mahdollisesti maanpetoksellinen toiminta, jos se vaarantaisi Suomen ulkopoliittiset suhteet.
• Paluu Suomeen: Panttipataljoonan paluu vuonna 1943 aiheuttaisi nykylain puitteissa laajat turvallisuusselvitykset. Jokaisen taistelijan sotapolku perattaisiin mahdollisten sotarikosten varalta (kuten nykyään Syyriasta palaavien kohdalla).