Suomen tykistö on pitkään elänyt omassa kuplassaan Länsimaissa ja NATOssa. Olemme ylpeilleet ”erityisolosuhteillamme” ja omilla standardeillamme samalla, kun muu maailma on porskuttanut eteenpäin. Nyt kaksi uutista on ravistellut pölyt vanhoista tulenjohtokartoista: Suomeen hankitaan 112 käytettyä K9 Moukari -telatykkiä, ja tykistö siirtyy 6400-piiruiseen ympyrään. (Samalla myös tulikomentoa mulkataan vähän, mutta siitä toiste.)

Tämä ei ole pelkkää paperinpyörittämistä. Ero tarkkuudessa on sinänsä 6000 piirun ja 6400 piirun välillä on pieni, mutta kun annetaan suuntimia, sanotaan noin 180 asteen, tai 3000 piirun jälkeen, siis kartta etelän kohdilla, virhe on jo 30/32 * 180 eli noin 12 asteen luokkaa. Luoteen suuntaan ja kohti pohjoista virhe alkaa edelleen suhteessa kasvaa.

Matematiikkaa, jota ei voi ohittaa

Kun puhutaan 112 uudesta Moukarista, puhutaan raa’asta massasta. Jos lasketaan puhtaasti patteriston tuliporrasta, jossa on 18 tykkiä, saamme tulokseksi kuusi täyttä patteristoa. Se on sellainen määrä liikkuvaa terästä, että se muuttaa jokaisen armeijakunnan tulenkäytön painopistettä.

Moni saattaa miettiä, mihin tarvitsemme yli sataa uutta telatykkiä, kun meillä on jo entuudestaan ”maailman vahvin tykistö”. Vastaus on rehellinen ja karu: vanha vedettävä kalusto alkaa olla käyttöikänsä päässä nykyaikaisella taistelukentällä. Jos et liiku tulitoiminnan jälkeen, olet vain maali. Tähän pyritään vastaamaan hajoittamalla patteriston tuliporras aika laajalle alueelle, mutta silloin hajontaa alkaa tulla melkeimpä liiaksi: Se on vielä hoidettavissa tietokoneilla, mutta erityisesti 122 H 63 15 km kantama alkaa jäädä silloin turhan vaatimattomaksi.

K9 Moukari ei jää odottelemaan vastatykistötoimintaa. Se ampuu, liikkuu ja on jo seuraavassa asemassa, kun vihollisen tutkat vielä raksuttavat koordinaatteja.

6400 piirua – Loppu kansalliselle kikkailulle

Sitten on se piirukysymys. Suomi on pitänyt kynsin ja hampain kiinni 6000 piirun ympyrästä. Miksi? Koska se oli ”helppoa”. Metri kilometrissä, piiru sinne, toinen tänne. Se sopi hyvin päässälaskuun ja perinteiseen suomalaiseen korpisoturi-estetiikkaan. (Niin ja tietenkin varusteet alkaen sieltä sotasaalis vermeistä.)

Mutta todellisuus tuli vastaan. 6400 piirua on kansainvälinen standardi, ja siirtyminen siihen on tunnustus tosiasioista. Kun ammutaan yhdessä liittolaisten kanssa, ei ole aikaa alkaa kaivaa muuntotaulukoita taskusta. Jos järjestelmät eivät puhu samaa kieltä, kranaatit putoavat omien niskaan.

Matemaattinen ero on pieni – 0,06 astetta vastaan 0,056 astetta – mutta ballistiikassa ja pitkillä etäisyyksillä pienikin kulmavirhe kertautuu. Kuitenkin jokainen ammattilainen, erityisesti tulitoimintaupseeri, tietää, ettei sota ole laboratoriokoetta.

Tämä ei ole pelkkää paperinpyörittämistä. Ero tarkkuudessa on sinänsä 6000 piirun ja 6400 piirun välillä on pieni, mutta kun annetaan suuntimia, sanotaan noin 180 asteen, tai 3000 piirun jälkeen, siis kartta etelän kohdilla, virhe on jo 30/32 * 180 eli noin 12 asteen luokkaa. Luoteen suuntaan 4500 piirua ja 270 astetta ja edelleen kohti pohjoista virhe alkaa edelleen suhteessa kasvaa. Lähellä pohjoista sanotaan nyt vaikka 300 asteen tienoilla ero suuntimassa on jo 45/48 eli alkaa edelleen hiipiä sellaiseen 20 asteen luokkaan.

Huomautan tässä vielä että TULIASEMAT pysyvät edelleen 122 H 63 ja 155 K 83-98 osalta varmaankin 6000 piirun ympyröissä, ja yhtenäiseen 6400 piiruun siirrytään kun vanhempi kalusto ammutaan pikkuhiljaa loppuun, uutta hankitaan. Muutos ympyröiden välillä on vielä helppo tehdä tulitoimintakontissa koneellisesti, ja vaikka pahvitasollakin puolihuolimattomasti viivoittimella, eli mistään ylipääsemättömästä tässä ei olla puhumassa. Itseasiassa luulen, että se tulikomennon muutos vaikuttaa pian enemmän reserviläisiin sekä tulitoiminnassa että tulenjohdossa. Tuliasemassa ei tapahdu oikeastaan muutosta.

Hajonta on tykistön ystävä

Turha luulla, että tykistö olisi mitään kirurgista piipertämistä. Se, mikä tappaa, on hajonta. Kun patteristo lyö 18 putkella rautaa ilmaan, tavoitteena ei ole osua tulitikkuaskiin 30 kilometrin päässä. Tavoitteena on peittää maalihehtaari sirpaleilla niin tiheästi, ettei siellä selviä edes rotta.

Ballistinen valmistelu – sää, putken kuluma, ruudin lämpötila – on toki tehtävä huolella, mutta lopulta kyse on tilastotieteestä. Tulenjohto toimii käytännössä 10 piirun tarkkuudella, ja se riittää, koska kranaattien luonnollinen hajonta hoitaa loput. Tykistö on leka, ei skalpelli. Ja 112 Moukarilla se leka on painavampi kuin koskaan. Toki ohjautuvat ammukset ja lentorataa korjaavat sytyttimet erikseen, mutta ymmärrätte “perus sirpalekranaatilla ja perus aikahidasteisella iskusytyttimellä”.

Pragmaattinen johtopäätös

Suomi on vihdoin lopettanut hienostelun ja palannut juurilleen. Emme tarvitse inkluusio-oppaita tai DEI-propagandaa rintamalle. Tarvitsemme tykkejä, jotka ampuvat kauas ja kovaa, sekä järjestelmiä, jotka toimivat saumattomasti yhteen muun maailman kanssa.

112 Moukaria ja 6400 piirua tarkoittavat sitä, että olemme valmiita. Emme siksi, että haluaisimme sotaa, vaan siksi, että olemme tarpeeksi vahvoja estämään sen. Jos joku haluaa tulla kokeilemaan, niin tervetuloa – meillä on kuusi uutta patteristoa valmiina osoittamaan, missä se kuuluisa maalihehtaari sijaitsee.

Epämiellyttävä totuus on se, että rauha säilyy vain niin kauan kuin tykkien piiput ovat tarpeeksi suuria ja niiden laskentatavat tarpeeksi tarkkoja. Kaikki muu on pelkkää sanahelinää.