It’s Wednesday, February 11, 2026. If we look at the Munich Security Conference (MSC) through the lens of “unfashionable” realism, the picture isn’t one of “unity” but of a continent facing a self-inflicted strategic paralysis.

The core theme this week is the collision between ideological “green” aspirations and the brutal requirements of survival in a world that has discarded the post-1945 rules.

1. The Munich Security Report 2026: “Under Destruction”

The MSC 2026 report, titled Under Destruction, is a stark admission. It describes a “backlash against core principles” and highlights that only a tiny fraction of citizens in G7 countries believe their government’s policies will make future generations better off.

• The American Retreat: Washington is no longer just “pivoting”—it is actively using the security umbrella as a tool for economic coercion. The Trump administration has explicitly tied defense to economic alignment, demanding that Europe’s new 5% GDP defense targets (the 2025 Hague Summit mandate) be spent on US-made hardware.
• The Greenland Flare-up: Strategic friction over Greenland has re-emerged, signaling that even the Arctic isn’t safe from the “transactional” nature of modern US-EU relations.

2. The “De-Industrialization” of Europe

While the EU blabbers about “strategic autonomy,” the economic reality is a voluntary retreat. The “Green Transition” is no longer just a policy; in 2026, it is seen by critics as a structural dismantling of the European industrial base.

• Energy Suicide: Industrial electricity prices in Europe remain 2 to 4 times higher than those of its trading partners. This isn’t a temporary spike; it’s a structural feature of a grid that has sacrificed reliability for “decarbonization.”
• The 2026 Funding Gap: The Recovery and Resilience Facility (RRF) expires this year. This leaves a massive hole in public investment just as the EU is demanding an additional €130–260 billion per year to bridge the “green” gap.
• The Draghi Nightmare: The stagnation is now undeniable. EU GDP per capita has sat at roughly 70% of the US level for 30 years, but with the current energy costs, the gap is widening.

3. The “Low-Intensity Civil War” & The DSA Muzzle

The concept of “civil war light” (or homeland insecurity) as framed by analysts like Professor Anthony King or Frank Ledwidge—and philosophically by Robert Betz—relies on the erosion of the state’s legitimacy. In 2026, the EU’s primary tool to prevent this isn’t addressing the policy failures (energy, borders, de-industrialization), but controlling the narrative via the Digital Services Act (DSA).

The “Shadowban Void”: Killing Civil Society

The DSA has evolved from a tool against “illegal content” into a mechanism for the compelled moderation of lawful speech.

• The Mechanism: By designating “systemic risks” (like “harm to civic discourse” or “public security”), the EU Commission forces platforms (X, Meta, TikTok) to use algorithms that downrank or “shadowban” unfashionable views.
• The Result: This creates a digital vacuum. Citizens are not banned (which would create martyrs), but they are silenced. Their reach is throttled, making the formation of a cohesive “citizen society” or organized opposition nearly impossible.
• Strategic Overreach: In early 2026, we’ve seen the Commission launch formal proceedings against platforms specifically for their “recommender systems”—essentially demanding that the “wrong” ideas stay hidden in the void.

The “Civil War Light” Feedback Loop

When the state uses the DSA to push bad policy (like the “Green Transition” costs) into the shadowban void, it doesn’t solve the grievance; it radicalizes it.

• The Expectation Gap: As Betz notes, when the gap between the elite’s “Garden” (the safe, green, liberal zone) and the reality of the “Jungle” (energy poverty, industrial decay) becomes unbridgeable, trust collapses.
• From Debate to Kinetic Friction: By closing the “safety valve” of open digital discussion, the EU is moving the conflict from the keyboard to the street. “Civil war light” in 2026 isn’t a front line with uniforms; it’s a fractured society where different groups live in “virtually segregated tribes” (as seen in the 2025-26 riots across several EU capitals), competing over diminishing resources.

4. The Financial Paradox: Can the EU Pay for Both?

The short answer for 2026 is: No.

The EU is attempting a “triple transition”:

1. Military: Moving to 5% GDP spending (3.5% core defense + 1.5% security).
2. Green: Maintaining decarbonization targets despite losing cheap energy.
3. Social: Trying to prevent total domestic collapse.

The math doesn’t add up. With growth projected at a measly 1.0% for 2026, the EU cannot fund a massive military buildup and a green revolution while the industrial engine is being dismantled. The result is debt-financed decline. The new EU fiscal rules (the “SAFE” mechanism) allow some flexibility for defense, but this just shifts the burden to future interest payments.

Financial Paradox Too: Can the EU Fund its own Demise?

The question of whether the EU can fund both its defense buildup and the “Green Transition” is the ultimate 2026 stress test.

• Self-Inflicted Damage: The “self-inflicted” nature of the energy crisis—trading cheap, reliable energy for intermittent “green” sources—has gutted the very tax base needed to fund the 5% GDP defense spending now demanded by the shifting geopolitical reality.
• The Funding Trap: With the RRF (Recovery and Resilience Facility) expiring this year, the EU is looking at a massive investment gap. They are essentially trying to build a war machine with a broken industrial engine.

The “Unfashionable” Conclusion

The Munich Security Conference this year isn’t about defending “values”; it’s a desperate attempt to manage the Detachment (the MSC’s own word) from the US while the domestic foundations of Europe are rotting from within. The “Green Deal” has become a strategic liability, turning Europe into a “security consumer” with no way to pay for its own protection without further impoverishing its people.

Geopolitiikan ja strategian tilannekatsaus (Viikko 7/2026)

1. Münchenin turvallisuuskonferenssi: “Hajoamisen hallintaa”

Münchenin tämänvuotinen raportti Under Destruction vahvistaa sen, mitä on pelätty: liberaali maailmanjärjestys ei ole vain kriisissä, se on murtunut. Yhdysvaltojen vetäytyminen ja vaatimus 5 % bruttokansantuoteosuuden puolustusmenoista (jotka on suunnattu amerikkalaiseen kalustoon) jättää Euroopan rahoittamaan omaa suojeluaan tilanteessa, jossa sen taloudellinen pohja murenee.

2. Itseaiheutettu taloudellinen kurjistuminen

Eurooppa toteuttaa parhaillaan historiassa ennennäkemätöntä kokeilua: se ajaa alas halpaa ja luotettavaa energiantuotantoaan “vihreän siirtymän” nimissä samalla, kun se yrittää varustautua uuteen suurvaltakilpailuun.

• Teollisuuden pako: Energian hinta on 2–4 kertaa korkeampi kuin kilpailijamaissa, mikä johtaa teollisuuden pysyvään siirtymiseen pois Euroopasta.
• Rahoitusparadoksi: EU yrittää rahoittaa massiiviset sosiaalimenot, vihreät tuet ja uuden varustautumisen taloudella, jonka moottori on tahallaan sammutettu.

3. DSA ja “Shadowban-tyhjiö”

Digipalvelusäädöstä (DSA) käytetään nyt strategisena työkaluna hallitsemaan sisäistä tyytymättömyyttä.

• Sananvapauden securitisaatio: Kritiikki EU-politiikkaa kohtaan leimataan “systeemiseksi riskiksi”.
• Kansalaisyhteiskunnan lamaannuttaminen: Algoritminen näkyvyyden rajoittaminen (shadowbanning) estää yhtenäisen opposition muodostumisen, mutta samalla se sulkee yhteiskunnallisen “turvaventtiilin”. Tämä pakottaa tyytymättömyyden pois digitaalisesta tilasta ja kasvattaa riskiä suoraan, kineettiseen toimintaan.

4. “Kevytsisällissota” (Civil War Light)

Eurooppa on ajautumassa tilaan, jossa eliitin ajama ideologinen linja ja kansalaisten kokema arkitodellisuus ovat täysin ristiriidassa. Kun taloudellinen liikkumavara loppuu, valtioiden on karsittava joko sosiaaliturvasta tai puolustuksesta. Tämä luo pohjan matalan intensiteetin sisäisille konflikteille, joissa yhteiskunnallinen koheesio katoaa ja eri väestöryhmät alkavat kilpailla hupenevista resursseista.

Münchenin turvallisuusraportti 2026, (linkki ylhäällä) on otsikoitu kuvaavasti “Under Destruction” (Tuhon alaisena), on poikkeuksellisen suorasanainen analyysi siitä, kuinka toisen maailmansodan jälkeinen kansainvälinen järjestys on tullut tiensä päähän.

Tässä on suomenkielinen tiivistelmä raportin keskeisistä havainnoista:

1. “Moukaripolitiikan” (Wrecking-ball Politics) aika

Raportti kuvaa nykytilaa “moukaripolitiikan” aikakaudeksi, jossa varovaiset uudistukset on korvattu tietoisella järjestelmien purkamisella.

• USA purkajana: Ironista kyllä, Yhdysvallat – koko järjestelmän entinen arkkitehti – nähdään nyt sen merkittävimpänä purkajana. Trumpin hallinnon politiikka ei ole vain “kurssin korjaamista”, vaan 80 vuotta kestäneen Pax Americanan rakenteellista purkamista.
• Transaktiomaisuus: Periaatteellinen yhteistyö korvautuu “diileillä”. Suurvallat hallitsevat omia etupiirejään raa’alla voimalla, eikä kansainvälisillä säännöillä ole enää merkitystä, jos ne eivät palvele vahvimman etua.

2. Euroopan “irtautumiskipu” (Detachment Issues)

Eurooppa on raportin mukaan hämmennyksen tilassa, missä se yrittää samanaikaisesti mielistellä Washingtonia ja valmistautua strategiseen yksinjäämiseen.

• Ehdollinen turvallisuus: Yhdysvaltain turvatakuut ovat muuttuneet ehdollisiksi: ne on sidottu Euroopan taloudelliseen alistumiseen ja amerikkalaisten kaupallisten etujen palvelemiseen.
• Sivilisaation mureneminen: Raportti huomioi, että nykyinen US-strategia kuvaa Euroopan olevan “sivilisaation pyyhkiytymisen” (civilizational erasure) partaalla ja kannustaa sisäiseen vastarintaan Euroopan nykyistä suuntaa vastaan.

3. Talousaseen käyttö ja “Vihreä väsymys”

Talouspolitiikka on sulautunut osaksi sodankäyntiä.

• Kauppasodat: Sekä USA että Kiina käyttävät tulleja ja taloudellista kiristystä aseina. WTO:n säännöt nähdään kuolleina kirjaimina.
• Ideologinen krapula: Raportin Munich Security Index 2026 osoittaa, että G7-maissa usko hallitusten kykyyn parantaa tulevaisuutta on romahtanut. Erityisesti huoli ilmastonmuutoksesta on pudonnut ennätysalas, kun kansalaisia painavat välittömämmät uhat: ruokapula, talouskriisi ja demokratian mureneminen.

4. Sisäinen epävakaus: “Civil War” riskinä

Ensimmäistä kertaa raportti nostaa esiin merkittävän huolen länsimaiden sisäisestä hajoamisesta.

• Informaatiosota ja DSA: Disinformaatio ja kyberhyökkäykset nähdään G7-maissa suurimpina uhkina.
• Radikalisoituminen: Raportti viittaa siihen, että kun kansalaiset kokevat hallintonsa menettäneen toimintakykynsä ja legitiimiytensä, riskinä on poliittinen väkivalta ja yhteiskunnallinen repeäminen (ns. “civil war scenarios”).

Johtopäätös: Puheiden aika on ohi

Raportin viesti Euroopalle on tyly: Arvoihin ja sääntöihin vetoaminen on turhaa, jos niiden takana ei ole materiaalista voimaa. Ne, jotka eivät kykene puolustamaan itseään ja teollisuuttaan voimapolitiikan maailmassa, tulevat jyrätyiksi.

”Lopettakaa sääntöpohjaiseen järjestykseen vetoaminen ikään kuin se olisi vielä olemassa.” – Tämä tiivistää raportin reaalipoliittisen ytimen.

Yhteenvetona: Eurooppa on puristuksissa Yhdysvaltojen transaktiomaisen reaalipolitiikan ja oman, sisäisen ideologisen sokeutensa välissä. Strateginen autonomia on pelkkä kaunis termi tilanteessa, jossa maanosa on menettämässä sekä teollisen kykynsä että sisäisen rauhan edellytykset. ELi EU on USAlle mitätön liittolainen tällä hetkellä.