Nordstream isku tapahtui jo hieman yli kolme vuotta sitten (26.9.2022) Kirjoittelin aiheesta jotain niihin aikoihin itsekin. Nyt on taas vettä virranut joissa ja kaasua putkissa, joten tarkastellaampa minkälaiseen syyllisyysolettamaan voimme 2025 tiedoilla päästä.

Yhteenveto

Mitä tapahtui?

• Ajankohta & paikka: Syyskuussa 2022 tapahtui useita räjäytyksiä veden alla olevissa Nord Stream 1 ja Nord Stream 2 -kaasuputkissa Itämerellä, lähellä Tanskan Bornholmin saarta. Räjäytykset aiheuttivat useita vuotoja putkissa.
• Luonne: Räjäytyksiä pidetään tahallisina sabotaaseina. Ne tapahtuivat syvällä meren pohjassa (noin 70-80 metrin syvyydessä) ja vaurioita on tunnistettu merkittävästi.
• Vaikutukset: Putkien käyttö keskeytyi, etenkin Nord Stream 2:ta ei ollut otettu käyttöön kokonaisuudessaan. Räjäytykset aiheuttivat myös merkittäviä metaanivuotoja, ympäristöhaittoja ja vaikutuksia energiansaantiin Euroopassa.

Tutkimukset & epäillyt

• Ruotsi, Tanska ja Saksa aloittivat tutkinnat.
• Ruotsi lopetti oman tutkintansa alkuvuodesta 2024, sillä viranomaiset katsoivat, että Ruotsilla ei ole lain mukaista toimivaltaa tapahtumiin.
• Saksa jatkaa tutkintaa, mukaan lukien syytteet Perustuslain Vastaisesta sabotaasista, räjähdyksistä ja infrastruktuurin tuhoamisesta.
• Yksi keskeinen epäilty, ukrainalainen nimeltään Serhii K, pidätettiin Italiassa elokuussa 2025 sen jälkeen, kun Saksan viranomaiset olivat antaneet Euroopan pidätysmääräyksen. Häntä epäillään koordinoinnista sabotaasioperaatiossa.
• Lisäksi saksan tutkijat ovat nimenneet Volodymyr Z. (Volodymyr Zhuravlyev / Zhuravlyov) nimeltä erääksi syyttäjäviranomaisten mukaan räjäytysten tekijöistä (yksi sukeltajista). Hänellä on ollut pidätysmääräys, mutta hänen on raportoitu poistuneen Puolasta ennen pidätystä.

Epävarmuudet ja kiistanalaiset kohdat

• Virallisia todisteita siitä, kuka tilasi räjäytykset tai antoi käskyn, ei ole julkistettu tai ne eivät ole saavuttaneet kohdetta, josta kaikki tutkijat olisivat yhtä mieltä.
• Ukraina on kiistänyt olevansa osallisena. Myös toisilla osapuolilla on esitetty syytöksiä, mutta dokumentit ja todisteet ovat säädeltyjä ja osin salaista tietoa tai epävirallisia lähteitä.
• Myös on epäilys, että ryhmä, joka toimi, saattoi olla “pro-ukrainalainen” tai yksityisten toimijoiden ryhmä, ei välttämättä suoraan valtion ohjaama.

Taulukko: eri osapuolien väitteet ja narratiivit

Nord Stream — räjähdys, motivaatioita ja se, mikä jää varjoon

Syyskuun 2022 tapahtumat Itämerellä — vedenalaiset räjähdykset Nord Stream 1 ja 2 -putkistoissa — ovat yksi nykypolitiikan kummallisimmista mysteereistä. Putket vuotivat valtavia määriä metaania, poliittinen paine kasvoi ja mediakeskustelu lähti välittömästi liikkeelle: kuka hyötyy? kuka halusi tätä? ja ennen kaikkea: kuka kantaa vastuun?

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole julistaa mitään “totuutta”, vaan tehdä järjestelmällinen ajatusharjoitus: avataan motiiveja, arvioidaan plausibiliteettia, eli mahdollisuutta/kykyä ja tahtoa tehdä ko teko, ja mietitään, mitkä väitteet kestävät paremmin järjen ja riskilaskelman valossa.

Miksi tuhottaisiin putki? — logiikkaa Venäjän näkökulmasta

Puhuttaessa Venäjästä on helppo nojata oletukseen: “miksi Venäjä tuhoaisi oman tulonlähteensä?” Se on hyvä kommentti — ja tavallisesti riittävä vastauskin. Putki, joka vie kaasua EU:hun, on geopoliittinen vipu: sillä voidaan luoda riippuvuutta, painostaa ja saada valuuttatuloja. Tahallinen tuho näyttäisi ensi silmäyksellä itseään vastaan toimivalta. Silti loogisia (vaikkakin riskialttiita) skenaarioita Venäjän motiiville on mahdollista rakentaa:

1. False-flag tai narratiivinen etu: Putken “tuhoaminen” mahdollistaa syyttämisen jostain muusta — ja samalla Venäjä voi esittää olevansa uhri, joka menetti väylän, eikä tahallisesti katkaissut toimituksia. Tämä voi olla osa laajempaa disinformaatiostrategiaa, jossa vastuun osoittaminen tai sen hämärtäminen tuottaa poliittisia hyötyjä.
2. Pelote ja signaali: Näytön aikaansaaminen siitä, että energiainfrastruktuuri ei ole turvassa, voi olla tapa signaloida kyvykkyyttä ja kantaa huolta Euroopan energiapolitiikasta. Pelote voi olla viesti paitsi EU:lle myös sisäpoliittinen signaali kotikentälle.
3. Sopimus- tai vastuullisuuskuvioiden manipulointi: Rikkoontunut putki voi muuttaa juridisia ja sopimuksellisia velvoitteita — jos toimitus on “ulkoisesti katkennut”, sopimusosapuolten velvoitteet tai vastuut voivat muuntua. Tämä on tekninen ja juridinen lähestymistapa, ei yhtä näyttävä kuin muut motiivit.

Mutta vastaanargumentit ovat raskaita: suora taloudellinen menetys, pitkäaikainen mainehaitta ja riski paljastumisesta tekevät tästä vaikean laskelman. Venäjän kannalta kyse onkin: onko lyhyen aikavälin geopoliittinen hyöty todella suurempi kuin pitkäaikainen kyvyn ja imagon menetys Euroopan energiakaupassa? Usein vastaus olisi ei — mutta jos tavoitteena on muu kuin valuuttatulon maksimoiminen (esim. geopoliittinen signaali tai lavastus), laskelma saa toisen muodon.

Entä Ukraina tai pro-ukrainalaiset ryhmät?

Poliittisesti ymmärrettävää: Nord Stream edusti monille lännessä Venäjän vaikutuskyvyn symbolia. Putken poissaolo heikensi Venäjän vipua. Siksi pro-ukrainalainen motiivi — joko valtion tukema tai itsenäisten aktorien harjoittama — on teoriassa ymmärrettävä. Sotaa käyvänä maana, jopa hyvä syys vihollisen sotatalouden vahingoittamiseen.

Käytännössä operaatio vaatisi vedenalaista osaamista, logistista peitettä ja kykyä toimia valvotulla merialueella ilman paljastumista. Se myös riskeeraisi lännen suoran poliittisen tuen, jos syyllisyys osoittautuisi Ukrainan tukijoiden vastuuksi. Toisaalta, jos tekijät ovat ei-staatillisia (yksityisiä ryhmiä, vapaaehtoisia operaattoreita), motiivina voi olla ideologinen tai taktinen halu katkaista Venäjän mahdollisuus käyttää putkea — ja toiminta voisi tapahtua ilman valtioiden suoraa hyväksyntää. Tämä skenaario selittää osan tutkinnallista jälkeä, jota mediassa on raportoitu: yksittäiset venevuokraukset, matkaketjut, epäilyt henkilöistä.

Länsimaat (USA/UK ym.) — plausibiliteetti ja riski

Hypoteesi, että länsivallat olisivat osallistuneet suoraan sabotaasiin, on kiistanalainen ja poliittisesti räjähtävä. Se vaatisi poikkeuksellisen laajaa salaamista ja perustelemista: miksi oma valtiorakenne ryhtyisi toimintaan, joka vaurioittaa kansainvälisiä suhteita ja luottamusta? Julkinen retoriikka (esim. Bidenin varovaiset kommentit) on enemmän poliittista painostusta kuin konkreettinen todiste osallistumisesta.

Kuitenkin toisinaan tiedustelutoimet voivat ylittää julkisen retoriikan rajan — mutta yleensä tällaiset teot ovat valtava riski demokratialle ja kansainväliselle legitimiteetille. Siksi useimmat analyytikot pitävät tätä vaihtoehtoa vähintään epätodennäköisenä ilman erittäin vakuuttavia todisteita.

Suomen näkökulma — miksi epätodennäköinen

Hypoteettinen ajatus Suomen osallisuudesta törmää nopeasti sekä geopoliittiseen että kykykysymykseen. Suomi on taloudellisesti ja poliittisesti sidoksissa EU:hun ja länsimaihin; suoran sabotaasin riski suhteessa Saksaan ja länteen on äärimmäisen korkea. Lisäksi Suomen laivastolla on osaamista miinanraivauksessa ja vedenalaisessa kartoituksessa, mutta puuttuvat sukellusvenekyvyt ja logistiset rajoitteet tekevät pitkän kantaman, salaisen vedenalaistoiminnan vaikeaksi. Poliittinen hinta paljastumisesta olisi Suomelle katastrofaalinen — siksi plausibiliteetti on erittäin alhainen. Erityiseen en usko että silloisen Marinin hallituksen henkiset ominaisuudet olisivat olleet riittävät näin kovan käskyn antamiseen. Tai Ylipäällikön hyväksynnän saamiseen muutoinkaan tälle hankkeelle.

Motiivana teolle toimisivat Fortumin, valtionyrityksen, massiiviset noin 7 miljardin euron tappiot Saksassa, jotka Marin hallituksen tunaroinnin takai päätettiin maksattaa suomalaisilla veronmaksajilla. Käytännössä teolla päästäisiin Force Majore pykälän avulla toimittamasta Saksaan kuluttajille suomalaisten subventoimaa kaasua.

Mitä jää varjoon — tutkinnan haasteet

1. Valvonnan hajonta: Itämeren valvonta perustuu moniin eri lähteisiin (satelliitit, AIS, kansalliset sensorit). Pienet, tarkasti ajoitetut operaatiot voivat ajoittain lipua niiden läpi — mutta vain lyhyesti. Paljastuminen jälkikäteen on todennäköisempää kuin täydellinen peitto.
2. Disinformaatio ja narratiivit: Kun todisteet ovat osin salaista tai epäselvää, narratiivit täyttävät tyhjiön. Kuka tahansa tehokkaasti viestivä taho voi hyödyntää tilannetta oman tarinansa levittämiseen.
3. Todisteiden luonne: Vedenalaiset räjähteet ja vauriot jättävät jälkiä, mutta niiden yhdistäminen suoraan “käskijään” on usein vaikeaa ilman viestintälokeja, käteisketjuja tai ihmisten tunnistamista.

Yhteenveto — mitä voimme järkevästi sanoa

Räjäytykset olivat melkein varmasti tahallisia. Kysymys “kuka” on kuitenkin monimutkainen: kyvykkyys, motiivi ja riski muodostavat kolminaisuuden, jota käytetään plausibiliteetin arvioissa. Venäjällä on kyky ja välineet, mutta kärsii potentiaalisesti suuria taloudellisia ja maineellisia menetyksiä. Ukraina/pro-ukrainalaiset voisivat hyötyä strategisesti, mutta riski lännen reaktioihin on olemassa. Länsimaiden osallisuus on poliittisesti hyvin epätodennäköinen ilman kiistattomia todisteita. Suomen rooli hypoteettisena tekijänä on vielä vähiten uskottava — poliittinen kustannus ja operatiiviset rajoitteet tekevät siitä heikon selityksen.

Plausibiliteettitaulukko (likimääräiset arviot ja perustelut)

Jälkikirjoitus: Miksi Suomi on edes mukana tarkastelussa?

Joku saattaa kysyä: “Miksi ihmeessä Suomi on edes mukana tässä listassa?”
Kysymys on hyvä — ja juuri siksi se ansaitsee käsittelyn.

Suomi ei ole millään virallisella taholla ollut esillä Nord Stream -tutkinnoissa, eikä mitään konkreettista näyttöä suomalaisesta osallisuudesta ole koskaan esitetty. Silti aihe nousi keskusteluun, lähinnä ajatusharjoituksena: voisiko jokin pieni, teknisesti taitava rannikkovaltio — kuten Suomi — toteuttaa vastaavan operaation, jos motiivi olisi olemassa?

Hypoteesi on kiinnostava juuri siksi, että se on epätodennäköinen mutta ei täysin mahdoton.
Suomella on pitkä perinne miinasodankäynnistä, vedenalaisesta raivauksesta ja teknisestä merenkulun osaamisesta. Merivoimat ovat pieni, mutta hyvin koulutettu organisaatio, joka hallitsee Itämeren olosuhteet paremmin kuin useimmat.
Teknisesti Suomi pystyisi valmistamaan ja käyttämään räjähteitä veden alla.
Mutta siinä vaiheessa realismi loppuu.

Ensimmäinen ja tärkein ongelma on poliittinen järki.
Suomen suhde Saksaan, EU:hun ja nyt myös Natoon on keskinäisriippuvuuden verkko.
Hyökkäys eurooppalaista kriittistä infrastruktuuria vastaan — varsinkin saksalais-venäläistä putkea — olisi käytännössä kansallinen itsemurha.
Se tuhoaisi uskottavuuden, luottamuksen ja asemamme länsimaiden joukossa yön yli.

Toinen on operatiivinen kapasiteetti.
Suomella ei ole sukellusveneitä eikä pitkän kantaman vedenalaisia sabotaasivälineitä, joilla salainen operaatio Bornholmin alueella voitaisiin toteuttaa.
Miinalaivat ja ohjusveneet ovat erinomaisia omassa roolissaan, mutta ne eivät ole huomaamattoman sabotaasin välineitä.
Jos suomalaiset erikoisjoukot teoriassa kykenisivät liikkumaan veden alla ja asentamaan räjähteitä, he tarvitsisivat joko liittolaisen peiteoperaation tai siviilialuksen tukea — ja silloinkin paljastumisen riski olisi valtava.

Kolmas on motiivi.
Ainoa edes hypoteettisesti esitetty syy liittyy Fortumin ja Saksan energiakriisiin vuonna 2022: ajatus, että Suomi voisi jollain tavalla hyötyä kaasumarkkinoiden järkkymisestä tai Fortumin saksalaisesta riskistä.
Mutta tämä logiikka ei kestä tarkastelua.
Suomen oma taloudellinen etu riippuu vakaasta Euroopasta ja luottamuksesta, ei sen horjuttamisesta.

Siksi Suomi on mukana tässä tarkastelussa vain vertailun vuoksi — osoittamassa, miten monella eri tavalla plausibiliteetti voi romahtaa, vaikka teknisiä valmiuksia ja paikallistuntemusta löytyisi.
Toisin sanoen: Suomi on tässä keskustelussa kontrolliryhmä.
Sen avulla on helpompi nähdä, kuinka epärealistisia monet salaliittoteoriat ovat, kun ne asetetaan todellisen geopoliittisen järjen mittapuulle.

Kirjoituksen tavoitteena on johtaa lukija läpi eri vaihtoehtojen loogisten rungon — ei syyttää ketään ilman painavia todisteita. Nord Stream -tapaus on muistutus siitä, kuinka energia, politiikka ja turvallisuus lomittuvat ja miten narratiivit voivat levitä silloin, kun kova näyttö puuttuu.