1972-77 tilanne kääntyy pahempaan päin. Joulukuussa 1972 ZANLAn kaaderit hyökkäsivät kahdelle maatilalle Mount Darvinin lähellä. Tämä johti ensimmäisen pysyvän operaatioalueen, Hurricane, perustamiseen Rhodesian koillisosaan. Iskuista ei ollut muita viitteitä, tiedonantajien hiljeneminen pikkuhiljaa aikaisempina kuukausina, mikä kieli siitä, että hallitus oli menettämässä maalaisväestön tuen. Näytti että sodan tempo oli kiihtymässä ja niinpä asepalvelus pidennettiin ensin vuonna -73  12 kuukauteen  ja 1976 18 kuukauteen. Rhodesialaiset pystyivät nopeasti muuttamaan toimintaansa ilman turhia sisäisiä kiistelyjä. Kun 1972 eteenpäin alkoi näyttää että sissit tehostavat toimintaansa, ottivat turvallisuusjoukot käyttöönsä tukun uusia keinoja: Fireforce, Selous Scouts ja suojellut kylät.

Fireforce oli rhodesialainen oma keksintö. Olen kirjoittanut jotain asiasta TÄÄLLÄ. Ongelmana oli pakenemaan päässeiden sissien suuri osuus havaituista. Lähdettiin siis

Fireforcen tukialue. Kuva täytyy olla aika myöhäiseltä ajaltakoska helikopteri kuvassa on Puma

kehittämään ajatusta, jossa ilma- ja maavoimien läheisellä yhteistyöllä saataisiin tuotettua sisseille mahdollisimman raskaat tappiot, ennen kuin sissit pääsivät livahtamaan karkuun. Jäljittäjät eivät käytännössä pystyneet saamaan sissejä kiinni näiden paettua iskunsa jälkeen paikalta ja hajaannuttuaan. Sissejä vastaan oli ensiarvoisen tärkeää kerätä nopeasti paikalle massiivinen tuli- ja kalustoylivoima. Miesylivoiman saamiseksi paikalle ilmakuljetus oli ainoa keino, pienen miehistömäärän ja toisaalta vähäisen helikopterikapasiteetin takia.

Fireforcen ensimmäinen operatiivinen käyttö tapahtui huhtikuussa 1974, ja toiminta yleistyi siitä lähtien jatkuvasti. Vuodesta 1976 Rhodesian raja-alueet oli jaettu operaatioalueiksi, joissa kussakin toimi yksi Fireforce osasto keskeiseltä lentokentältä.

Fireforcea komentava upseeri lensi Alouette III helikopterissa laiskaa ympyrää vastapäivään noin 250 metrissä alueen päällä, ja asetteli joukot paikoilleen ja johti toimintaa. Tätä kopteria kutsuttiin K-cariksi. K-carissa oli myös poikittain matkustamoon asennettu 20mm kanuuna, jolla lentoteknikko ampui maaleja. Lisäksi alueella lensi potkurikone joka tuki toimintaa maassa konekivääreillä, napalmilla ja raketeilla. Ilmavoimilta saatiin lisäksi tarvittaessa paikalle Canberra-pommittajia tai Vampire- ja Hunter hävittäjiä. Kolme muuta helikopteria, eli G-carit, toivat paikalle jalkaväen. Stickit, eli nelimiehiset ryhmät sijoitettiin sissien todennäköisille pakenemisreiteille pysäytysryhmiksi.

Ensimmäisen aallon kaikki ryhmät tuotiin paikalle helikoptereilla, ja vaikka loput miehet tuotiin tukikohdasta lähemmäksi kuorma-autoilla, ja kopterit lastattiin ja tankattiin mahdollisimman lähellä toimintaa, ei nopeus ollut riittävä. Tämä johti siihen, että kaikki ammattilaisosastot hyppykoulutettiin. Fireforcessa siirryttiin tapaan, jossa ajoryhmät, yhteensä 5 stickiä, tuotiin DC-3:lla paikalle, ja pudotettiin noin 100m korkeudesta toiminta-alueelle. Nämä 20 miestä ajoivat sissit kohti pysäytysryhmiä. Täydennykset tulivat edelleen autokyydissä lähemmäs toimintaa. Rhodesialaisten onnistui jatkuvasti tuottaa noin 1:80 tappiot sisseille Fireforce toimissa, ja olivat hyvin tyytyväisiä tekniikkaan.

Kiivaimpina aikoina Fireforcessa olevat osastot saattoivat joutua kontaktiin eri puolilla toimialuettaan jopa kolmesti päivässä. Rhodesialaisten Fireforce veteraanien operaatiohyppymäärät ovatkin maailman korkeimpia. Fireforce tehtävissä käytettiin ammattilaisosastoja, pääasiassa RARia ja RLIä. Erityisesti RLI tuli taitavaksi Fireforcen suorittajaksi.

Jatkuvat kontaktit vaativat veronsa, ja PTS oireita hoidettiin lähinnä alkoholilla ja huumeilla. Lomia ei ollut koskaan riittävästi. Hyvin kiinnostavan omaelämänkerran kolmesta vuodestaan Rhodesian Light Infantryssä kirjoittanut Chris Cocks kertoo hyvin avoimesti puskasodan tästä puolesta. Samoin Cocks kertoo, että vaikka Fireforcessa oli jatkuvaa toimintaa, joka vei koulusaikaa, niin riittävästä ammuntaharjoittelusta pidettiin kiinni. ”Kissapolkua” ja todennäköisten piilopaikkojen ampumista harjoiteltiin jatkuvasti.

Suojellut kylät olivat toimineet Malaijilla hyvin, jopa niin että ihmiset eivät halunneet muuttaa niiltä pois, kun tilanne rauhoittui. Rhodesialaiset siirsivät heimoalueilta ihmisiä kyliin melkeinpä rangaistusmielessä, ja vaikka paikalla olikin sisäministeriön, eli INTAFin, linnoitus, sillä ei olut vaikutusta siviilien turvallisuuteen, koska sissien paikallismiehet oli siirretty suojeltavan väestön mukana uuteen kylään, jolloin sissien ote edelleen piti siviileistä.

Sissien harrastamat julmuudet tekivät kyläläisistä helposti hallittavia. Jos epäiltiin, että joku oli puhunut turvallisuusjoukoille, häneltä leikattiin tai revittiin hohtimilla huulet pois, ja pakotettiin sitten syömään ne. Murhat ja raiskaukset olivat myös tyypillisiä pelottelukeinoja. Koskapa suurin osa heimoalueiden asukkaista olivat vain nimellisesti kristittyjä, siirto pois heidän esi-isiensä palvontapaikkojen läheltä herätti voimakasta henkistä hätää. Samoin työmatkat pelloille yleensä pitenivät, mikä teki työpäivistä pelloilla raskaampia. Nämä ”suojellut”-kylät olivat rhodesialaisten ainoa strateginen virhe sodan aikana.

Selous Scouts (Wikipediassa tämmöistä) oli (lähi)tiedustelu rykmentti, joka toimi sekä Rhodesiassa, että ulkomailla. 1973 yksikköä rakentamaan otettiin mies nimeltä Ron Reid-Daly,(Wikipediassa ) todellinen pitkänlinjan sotilas. Hän aloitti sotilasuransa Malaijilla SASn C-laivueessa, siirtyi siitä Rhodesian Light Infantryyn, jossa toimi loppuvaiheessa regimental sergeat majorina, sai komission upseeriksi, jäi eläkkeelle, ja kutsuttiin rakentamaan Selous Scouts rykmenttiä. Malli tuli läheltä, portugalilaiset olivat käyttäneet samantapaisia käännytettyjä terroristeja sotatoimissaan FRELIMOa vastaan. Tärkeimpiä Scoutsien toimintamuodoista olivat ns. pseudo-operaatiot. Pseudo-operaatioissa joukko mustia, puolta vaihtaneita terroristeja ja RARsta värvättyjä sotilaita, esiintyi terroristeina ja hankkiutui kosketuksiin paikallisiin ja ”oikeisiin” terroristeihin.

Valkoiset Scoutit miehittivät tähystyspaikkoja. Tarvittaessa tähystyspaikka kutsui paikalle Fireforcen. Järjestelmä toimi hyvin, ja tuotti nopeasti tuloksia. Aikaisemmin vaikeutena oli ollut päästä tähystyspaikoille ja toiminta-alueille ilman että pikkupojat, mujibat, jotka olivat paimenessa ja toimivat samalla sissien varoitusjärjestelmänä, eivät huomanneet soluttautuvia turvallisuusjoukkoja. Valkoisetkin opetettiin laulamaan vallankumouslauluja ja he käsittelivät ihonsa mustiksi, että heitä ei matkan päästä voinut tunnistaa turvallisuusjoukkojen sotilaiksi. Pseudo-operaatiot olivat mustien sotilaiden suosiossa: he saivat samaa palkkaa kuin valkoiset asetoverinsa, ja saivat elää nuoren miehen unelmaa heimoalueella runsaine kaljoitteluineen, irtosuhteineen.

Koska alussa Scouteilla ja ”tavallisilla” sotilailla oli muutamia tulikosketuksia toisiinsa, päädyttiin ratkaisuun, jossa Scouttien toiminta-alueet jäädytettiin muilta joukoilta, tämä johti Selous scoutien lempinimeen ”eskimot”. Paul French, joka toimi erään pseudo-yksikön mukana, kertoi kuinka pseudot olivat alkaneet aikansa kuluksi ryöstellä busseja toiminta-alueella, joka johti kurinpitomenettelyyn. Kääntyneistä terroristeista ani harva kääntyi takaisin terroristiksi. Tiedetään yksi tapaus, jossa kääntyneet terroristit ampuivat muut partionsa jäsenet ja häipyivät Mosambikiin. Tämän takia ensimmäisellä partioretkellä kääntyneille annettiin AK-47, joka iskurin piikki oli lyhennetty.

1974 neilikkavallankumouksen jälkeen Portugali luopui sotatoimista Mosambikissa ja jätti maan kesällä 1975 FRELIMOLLE. Tämä avasi ZANLAlle soluttautumisalueeksi koko Rhodesian itärajan. Mosambik alkoikin tämän jälkeen tukea voimakkaasti tukea ZANLAa sodassa hallitusta vastaan. Tämä johti vastatoimiin. Elokuussa 1976 72 Selous Scoutia pukeutui FRELIMO univormuun ja ajoivat kuorma-autoilla Nyadzonyan koulutusleirille. Siellä he ajoivat röyhkeästi autot riviin paraatiin järjestäytyneiden ZANLA sissien eteen ja avasivat konekivääreillä ja 20mm kanuunoilla tulen sisseihin. Sissejä kuoli noin 1000, ja scouteja loukkaantui 4. Operaation ulkopoliittinen hinta oli kova Rhodesialle: Etelä-Afrikka veti salaisen tukensa maalta. Ulkoisia iskuja tehtiin samaan tyyliin muitakin, ja ne olivat rhodesialaisille menestyksekkäitä. Vuoden 1977 loppuun mennessä sota oli levinnyt koko Rhodesiaan. Vaikka ZIPRA olikin vähentänyt toimintaansa alkuajoista, se kouluttautui säännölliseen sodankäyntiin sopivaksi armeijaksi Neuvostoliittolaisten avulla. Samalla ZIPRA laajensi tukialuettaan Sambiasta Botswanan puolelle. Tämä lisäsi edelleen painetta turvallisuusjoukkoja kohtaan.  Terrori-iskuja tapahtui koko maassa mukaan lukien pääkaupunki Salisbury.