Kuten kaikki uutisia viime viikonlopulta ja alkuviikosta seuranneet tietävät, on Espanjassa pienoinen perustuslaillinen ja separatistinen kriisi: Katalonian alue aikoo irrottautua Espanjasta. Espanja ei ole ainoa valtio joka on hajoamassa näillä näppäimillä Euroopassa, vaan esimerkiksi Skotlanti on edelleen eroamassa Isosta-Britanniasta, Korsika ei oikein hyvällä meinaa pysyä pariisin kontrollissa, ja Baskimaa on toinen mahdollinen irtiottaja Espanjasta. Saimme ihan lukea myös Ahvenanmaalaisesta puolueesta, joka ajaa irtautumista Suomen valtion yhteydestä ja oman maan perustamista Pohjois-Itämerelle. Tällaisia pyrkimyksiä on muuallakin mm. Latvian ja Liettuan itäisten osien, lähes kokonaan venäjänkielinen väestö haluaisin irrottautua nykyistä emämaista ja liittyä osaksi Venäjää.

Länsimaat saavat syyttää ihan kokonaan ihan itseään tästä kehityksestä. Kuten 40+ ikäluokka muistaa, Jugoslavian hajoamissotien aikana muun muassa Kosovolle ja Montenegrolle annettiin mahdollisuus irrottautua äänestämällä Serbian yhteydestä. Tämä tietenkin onnistui silloisessa valtapoliittisessa tilanteessa. Sittemmin Venäläiset ovat lainanneet tätä samaa pelikirjan sivua ja järjestäneet eroamisäänestyksiä esimerkiksi Krimillä ja Itä-Ukrainassa. Ei ole mitenkään yllättävää, että sielläkin on sopivin puoli äänestyksen voitti.

Kurdistan on eroamassa Pohjois-Irakissa omaksi valtiokseen ja tämä tulee aiheuttamaan ristipainetta Syyriassa, Turkissa sekä osin myös Iranin pohjoisosissa. Kurdit, tuo 25 miljoonan Kansa ilman omaa valtiota, haluaa nyt, täysin ymmärrettävästi, muodostaa oman valtionsa tälle alueelle. Ja samoin täysin ymmärrettävästi, ne valtiot jotka olisivat alueitaan uudelle Kurdistanille menettämässä taistelevat kynsin hampain ja varmasti ennen pitkää myös asein tätä kehitystä vastaan.

Tämä johtuu siitä, että kun valtioita katsotaan niin väkivallan monopoli ja hegemonia on sidottu tiettyyn maa-alueeseen. Vaikka puhutaankin, että valtio on kansa, niin käytännössä valtio on se alue jolla kansa asuu. Erilaisia viikunanlehtiä tietenkin käytetään siihen miten päästäisiin toisten maiden enemmän ja vähemmän sisäisiin asioihin puuttumaan. YK ja länsivallat yrittävät tällä hetkellä unohtaa tämän 2005 YK:ssa päätetyn Suojeluvastuun periaatteen, jolla pystytään perustelemaan interventio minkä tahansa maahan.

Ajatus silloin 12 vuotta sitten tietenkin oli, että historia on loppunut ja jollain tavoin heikkoihin valtioihin täytyy perustellusti “humanitaarisia interventioita” tehdä. Nyt matolaatikko on kuitenkin auki, ja jos pystytään keksimään joku porukka joka on suojelun tarpeessa voidaan näin interventio kovasti hyvin perustella. Venäjällähän on lakiin kirjattu venäläisten tai venäjänkielisten oikeuksien suojeleminen ja “venäläisten vähemmistöjen suojeleminen” muissa maissa, joka oikeuttaa tämän interventioon ja sitä ennen kaikki muut vittumaiset temput kaikissa lähiulkomaissa.

Tällaisen separatismin moottorina ovat ihan oikeat tai koetut vääryydet: Kun Pohjois-Lapin kunnat haikailevat 90-luvulla jonkin mätäkuun jutun takia Norjaan liittymistä poronhoito ja metsänhoito syistä oli kokemus heillä se että, suomalainen poronhoito ja metsäpolitiikka haittasi heidän etujaan. Samoin nykyaikana åålantilaisilla on ajatus siitä, että Ahvenanmaalla menisi paremmin, jos he saisivat olla ihan omana maanaan. En ole laskelmia tai suunnitelmia tästä nähnyt, mutta ilmeisesti ansaintalogiikka tässä liittyy jotenkin mukavuuslippu laivoihin, viinan myyntiin ja muuhun merelliseen ansaitsemis toimintaan. Tietenkin voitaisiin sopia, että tupakkaa saa mainostaa maassa vapaasti ja viinaa myydä niin kyllä ne Formula ykköset sitten kerran kesässä tulisivat jotakin kierrosta Ahvenanmaalle ajamaan. Jokseenkin pienihän tuo Ahvenanmaa olisi valtiona, ainakin asukasmäärästä pohjalta, mutta onhan noita kääpiövaltioita Euroopassa muitakin.

Turvallisuuspoliittisen ongelman Suomelle muodostaisi se, että Ahvenanmaa olisi käytännössä “avoin paikka”. Kuka tahansa pystyisit valloittamaan saaret ja asettamaan näin Suomen kauppamerenkulun ja Suomen huoltovarmuudelle suuria vaikeuksia. Puhumattakaan siitä sitten, jos ollaan ihan oikeassa pum pun sodassa Nato vastaan Venäjä.

Separatismiä tukee nykyinen, varsinkin vihreän liikkeen, harrastama politiikka Suomessa: Kaikkea sellaista mikä näyttää mukavalta ja kivalta siitä kehä kolmosen kupeelta katsovalle yritetään ajaa koko Suomen vaivoiksi. En tiedä mikä älynväläys Suomen hallitukselta ja EUltakin on ollut dieselautojen kieltäminen 2030 luvulle mennessä. Suomi kun, pentele, on niin pitkä maa että moni kauppareissu jää syrjäkylillä tekemättä talvella jos ei ole kunnollista autoa. Sähköautoa ei voida laskea näissä tapauksissa “kunnolliseksi autoksi”, koska akut hyytyvät pahasti pakkasessa ja lämmityslaitteiden käyttö syö sieluttomasti ampeereja kovilla pakkasilla.

Tietenkin, jos ajatuksena on kieltää pikkuhiljaa yksityisautoilu kokonaan tai jättää se tiedostavan kansanosan oikeudeksi ollaan aivan oikealla tiellä. Touko Aaltohan se peräänkuulutti jokaisen ihmisen oikeutta noudattaa semmoisia lakeja kun omatunto sattuu sallimaan. Omalla kohdallani omatuntoni sallii kyllä diesel autolla ajamisen vallan hyvin edelleen, jotenka Toukon luvalla ajelen sitten diesel autolla vielä 2030 jälkeen.

Kokoomus ja SDP ajavat jo oman DNAsakin takia sellaista politiikkaa, jolla pyritään tekemään maalla asuminen mahdollisimman vaikeaksi tai ainakin kalliiksi. Keskustapuolueesta ja ilmeisesti myöskään Perussuomalaisista ei ole tätä kehitystä kääntämään ja vihreät hän vihaavat maalaisia jo ihan periaatteesta. Jostakin syystä nyky Poliittisen eliitin mielestä voidaan aivan hyvin aina kumartaa kohti Brysseliä, vaikka työmiehen hymy näkyykin hyvin omille äänestäjille. Sitten ihmetellään “vihapuheen” määrää.

Edes päästökauppasopimuksessa tai metsän toiminnasta hiilinieluna Suomi ei ole onnistunut saamaan sellaista sopimusta, että se tukisi pitkällä tähtäimellä Suomen elinkeinoja ja erityisten maaseudun elinkeinoja. Jos maaseutu tyhjentyy, täyttyvät Helsingin pyöräilykaistat ikävästi fillaroitsijoiden kulkea.

Toisaalta keskustan lempilapsi “maakuntahallinto” elikkä nykyinen maakuntauudistus lisää myös separatismin ajatusta Suomessa: siinä tulee väistämättä ajatus, että lähellä voitaisiin päättää asioita joista ennen on päättänyt Helsinki. Niin nyt ne voitaisiin päättää esimerkiksi Rovaniemella. Tästä seuraa luonnollisestikin ajatus että semmoiset lait, mitä ei Lapissa hyväksytä, eivät myöskään tule Lapissa voimaan. Mikä tietenkin Suomen valtion hajoittajille sopii oikein hyvin.

Nämä kehityssuunnat avaavat, ikävä kyllä, Suomen pahenevalle tai lisääntyvälle separatismille ja hajaannukselle yhteiskunnassa. Ja se ei ole kuulkaa kenenkään etu.