Eräs vakiolukija arveli minun edellisen kirjoituksen pohjalta käyvän edellesiä sotia, jotan pysähsyin hetkeksi miettimään onko näin. Tässä on nyt valistuneempi kirjoitus fyysisestä kunnosta, drooneista ja 2025-2030 sodankäynnistä.

Moderni sodankäynti on ajautunut teknologiseen umpikujaan, jossa taivaalta satava halpa kuolema on halvaannuttanut perinteisen liikkeen. Vuosikymmenen lopun taistelukenttää hallitsee täydellinen läpinäkyvyys. Mikään ei liiku, mikään ei ryhmity, eikä mikään huolla ilman, että sensori verkota ja AI pohjaiset tiedustelujärjestelmät, maankamaralta avaruuteen, havaitsevat sen sekunneissa. Droonien ylivertainen iskuvoima on luonut illuusion siitä, että sota voitaisiin ratkaista pelkästään näyttöpäätteiden takaa, ilman omia miehistötappioita.

Mutta jokainen historian asetekninen harppaus kohtaa lopulta dialektisen vastavoimansa. Elektronisen sodankäynnin (ELSO) massiivinen kehitys on jo tehnyt perinteisestä radio-ohjauksesta ja satelliittinavigaatiosta Drooneissa epävarmaa. Suuren osan hyötykuormasta vie nykyään siimakela, jonka kautta drooneja ohjataan. Suurin ja merkittävin vastavoima on kuitenkin miehittämätön ilmapuolustus – hävittäjädroonit.

Koska perinteiset ilmatorjuntaohjukset ovat taloudellisesti ja tuotannollisesti liian kalliita miljoonien kuluttajaluokan koptereiden torjuntaan, taivaalle ovat nousseet autonomiset suihku- ja potkurikäyttöiset interceptor-droonit. Nämä konenäöllä varustetut, tekoälyohjatut metsästäjät partioivat omissa ilmatilan lohkoissaan, tunnistavat vihollisen tiedustelu- ja iskurobototit ja droonit ja tuhoavat ne joko törmäämällä, pirstalekärjillä tai verkoilla ennen kuin ne saavuttavat kohteensa. Ilmasota on muuttunut robottien keskinäiseksi kulutussodaksi, joka käydään ihmisen aistien ulottumattomissa.

Maata ei vallata biteillä: Jalkaväen ja mekanisoitujen joukkojen paluu

Vaikka teknologia kuinka jauhaisi vihollisen materiaalia jauhelihaksi, sodan peruslaki ei ole muuttunut miksikään: droonioperaattori ei valloita maata. Se on tukiase. Se voi estää vihollisen liikkeen ja tuhota sen asemat, mutta se ei kykene pitämään hallussaan neliömetriäkään maastoa, tarkastamaan kellareita, sitomaan vankeja tai asettamaan miehityshallintoa.

Kun robottien käymä kulutussota on luonut hetkellisen aukon tai kuluttanut vihollisen voiman, astuu esiin perinteinen yhdistelmäaseiden taistelu. Jalkaväki etenee edelleen jalan ja panssarivaunujen suojassa, valtaa maan ja pitää sen. Totta on että liikuntasota Ukrainan aroilla on mahdotonta juuri nyt, vaikka koko Ukraina on “luotu” suurten panssaritaisteluiden käymiseen.

Tässä palapelissä jokaisella osasella on raaka ja korvaamaton roolinsa:

• Tykistö muodostaa edelleen taistelukentän tulivoiman rungon. Droonit ovat vain tehneet siitä entistä kirurgisemman ja nopeamman. Tykistö murtaa vihollisen linnoitetut asemat ja sulkee sen reservit etäältä, mihin kevyet droonit eivät pysty massiivisen räjähdyskuorman puutteen vuoksi.
• Panssarivaunut toimivat hyökkäyksen raskaina nyrkkeinä ja suorasuuntaustulena. Vaikka tankkia on ehditty nimittää vanhentuneeksi jo muistaakseni 1970-luvulta alkaen, kun ensimäiset käypäiset PST ohjukset tulivat, mikään muu laite ei kykene tuomaan vastaavaa tulivoimaa, suojaa ja liikkuvuutta suoraan etulinjan läpimurtokohtaan.
• Jalkaväki on se lopullinen ratkaisija. Se puhdistaa juoksuhaudat, rauniot ja metsäsaarekkeet mies miestä vastaan.

Sotaa ei voiteta puolustamalla

Historian ja sotataidon universaali totuus on se, että pelkällä puolustautumisella ei ole koskaan voitettu yhtäkään sotaa. Passiivinen kuluttaminen vain pitkittää vääjäämätöntä häviötä. Strateginen aloite on kyettävä ottamaan itselle. Analogiana vaikkapa jääkiekkojoukkue joka puolustaa boksissa pakkopeliä. Kyllä vastustaja pystyy 60 minuutin aikana saamaan ainakin yhden maalin.

Jos armeija tyytyy vain torjumaan vihollisen hyökkäyksiä drooneillaan ja tykistöllään omista asemistaan käsin, se antaa viholliselle vapauden valita hyökkäyksen ajan, paikan ja menetelmät. Puolustus kuluttaa aina myös puolustajaa – materiaalisesti, henkisesti ja väestöllisesti. Jossain vaiheessa on pakko siirtyä vastahyökkäykseen, lyödä vihollisen voima sen omalla maaperällä ja palauttaa rajat. Ja se hyökkäys tehdään raudalla, verellä ja lihaksella, ei pelkillä algoritmeilla.

Drooniroolien ja operaattoreiden jyrkkä kahtiajako

Tämä uusi taistelukenttä on synnyttänyt kaksi täysin erilaista sotilasarjen ja sotilastyypin profiilia. Nimike “droonioperaattori” pitää sisällään kaksi professiota, joiden elämä ja vaatimukset eivät voisi olla kauempana toisistaan.

Etulinjan FPV-operaattori (Mudan ja raudan ammattilainen)

Tämä mies on taistelija sanan perinteisessä merkityksessä. Hän toimii 1–5 kilometrin päässä etulinjasta, usein puoliksi sortuneissa suojissa, juoksuhaudoissa tai maastoutetuissa ajoneuvoissa.

• Tehtävä: Iskeä välittömästi havaittuihin maaleihin, suojata oman ryhmän etenemistä ja torjua rynnäkköjä.
• Arki ja riskit: Jatkuva kuolemanvaara. Vastapuolen elektroninen tiedustelu paikantaa ohjaussignaalin tai antennin sekunneissa. Elinaikaodote paljastumisen jälkeen lasketaan minuuteissa, kun niskaan sataa tykistöä tai vihollisen metsästäjädrooneja.

Strateginen ja operatiivinen lennonjohtaja (Kognitiivinen asiantuntija)

Tämä operaattori ohjaa raskaita, kiinteäsiipisiä tiedustelu- ja taisteludrooneja (kuten Reaper-luokan koneita tai keskikorkeuden pitkän toiminta-ajan lennokkeja).

• Tehtävä: Strateginen tiedustelu, maalitus kaukovaikutteisille aseille ja pitkäkestoinen valvonta satojen kilometrien päässä rintamalta.
• Arki ja riskit: Työskentelee ilmastoidussa kontissa tai maanalaisessa komentokeskuksessa tuhansien kilometrien turvaetäisyydellä. Suurin riski ei ole sirpale, vaan hiipivä niska-hartiaseudun rappeutuma ja vuorotyön sekä monotonisen ruudun tuijottamisen aiheuttama henkinen uupumus.

Fyysisen suorituskyvyn uudet vaatimukset

Teknologian lisääntyminen ei ole poistanut fyysisen kunnon merkitystä, mutta se on eriyttänyt sen maaliin asti. Yleispätevästä “kaikki juoksevat Cooperin testissä saman tuloksen” -ajattelusta on siirrytty tehtäväkohtaiseen fysiikkaan.

Tykkimies tuliasemissa nostaa 20-40kg kranaatteja, ei juokse pitkää matkaa, vaan ammuspoterolta tykille ja takaisin. Ihan eri vaatimus kuin sissillä joka hölkyttelee päivässä kymmenien kilometrin taipaleita, ja pysähtyy sitten tiedustelemaan, ja saattaa olla käytännössä liikkumatta kaksi päivää. Näin urheiluvalmentajankin tointa harrastaneena, toteaisin, että ei ihan sama homma ole.

Etulinjan FPV-operaattorilta vaaditaan raakaa, jalkaväkimiehen toiminnallista kuntoa. Hänen on kyettävä kantamaan kymmenien kilojen laite-, akku- ja antennireput selässään jalan maastossa, sillä ajoneuvoilla ei etulinjaan ajeta. Samalla hänellä on oltava huippuunsa hiottu hienomotoriikka ja silmä-käsi-koordinaatio äärimmäisen stressin alla. Kun asema paljastuu, kunnon on riitettävä täysvarustuksessa tehtyyn räjähtävään pakospurttiin tykistötulen alta.

Strategisella operaattorilla puolestaan perinteinen kestävyyskunto on toissijaista. Vaatimuslistan kärjessä on staattinen kestävyys ja kehonhuolto. Tuntikausien liikkumaton istuminen kriittisessä valmiustilassa vaatii vahvaa tukilihaksistoa (syvät vatsa- ja selkälihakset, niska-hartiaseutu), jotta niska ei petä ja keskittymiskyky säilyy virheettömänä kriittisellä sekunnilla. Henkinen kantti, tiesutelukoulutus ja elämänkokemus lienevät tärkeämpiä vaatimuksia

Moderni sota on osoittanut, että vaikka biteillä ja sähköllä voidaan valmistella voitto, se on lopulta lunastettava lihasvoimalla, suoralla toiminnalla ja peräänantamattomalla hyökkäyshengellä maassa. Toistaiseksi