Nyt kun on ollut puhetta “operatiivisesta tykistöstä” ja muutoinkin armeijan tulivoima on tapetilla, niin ajattelin vielä jatkaa kenttätykistö teemalla. 

Ennen vanhaan, kun miehet olivat rautaa ja tykit pääosin pronssia, oikeastaan ainoa tapa nostaa tykin tehoa oli kasvattaa kaliberia. Koska ruuti oli samaa, ja suuri osa paineesta puhalsi kuulan ohi joka tapauksessa, tärkein asia tykin tehossa oli kuulan paino. (Tästä johtuu briteillä vielä toisessa maailmansodassa käytössä ollut arkaainen pounder järjestelmä, ilmoitetaan kuinka paljon senväljyinen lyijykuula painaa. Periaatteessa sama systeemi käytössä haulikoissa: Kuinka monta kyseisen kokoista palloa painaa paunan, eli 450g). 1900-luvun alusta alkaen tärkeämmäksi ja tärkeämmäksi nousi ampumamatkan kannalta putken pituus, ja tehon kannalta kranaatin sisältämä räjähdysaine (ja edelleen kranaatin koko, sitä enemmän ainetta mahtui murkulaan), tietenkin kranaatin sirpaloituvuudella tai panssarinläpäisyllä oli myös omilla kohdillaan merkitystä.

Tämän takia valtioiden tykkiorketereille tuli tietyt koot ominaisuuksien mukaan (näin noin “suurinpiirtein” esim brittien “20 pounder” on 84mm tykki) Saksalaisilla 75-105-150-170-210 ja anglosaksisissa maissa 75-105-155-175-208. Toisessa maailmansodassa alkoi kalibeerien “hiipiminen” esimerkiksi Saksalaiset huomasivat että 210mm kanuuna ei suunnattomasti teholtaa eronnut 170mm kanuunasta. Tämä ei tietenkään ole ihme kun 170mm kranaatti painoi 113kg ja tykin kanta oli 29,6km mutta 210mm kranaatti 120 kg 33,9 km kantamalla. 210mm Tykki painoi kuitenkin 25 tonnia ja 170mm 17,5 tonnia. Eli noin kolmen kilometrin kantaman lisäyksellä ei paljon juhlittu. Noin vertailun vuoksi samat arvot Jenkkien erinomaisesta 155mm long tom kanuunasta ovat 45kg, 23km ja painoa noin 14 tonnia kuljetuksessa.

Eli nythän herää kysymys, että JOS 155mm kranaatin kantamaa on kasvatettu ihan perus aerodynamiikan avulla 23 kilomeristä 39 kilometriin (noin 50%), niin eikö 170mm kanuunan kantamaa voisi parantaa 30 kilometristä 45-48 kilometriin samoilla keinoilla? Luultavasti voisi. Itseasiassa luulen että enemmänkin. Esimerkki tuolta kivääripuolelta: 6,5mm Grendelin käytännön amet on 800m 8,6mm Lapuan Magnumin on 1300m.(Juu, hylsyissä ja lähtönopeuksissa on eroja mutta molemmilla on huippuluokan ballistiset kertoimet) Väljyydessä ja painossa on sitten huomattavaa eroa, toinen painaa 8g ja toinen 16,2g. Karkeasti mitä painavampi luoti, sitä hitaammin se hidastuu.

Käytännössä toisen maailmansodan jälkeen tykeiksi on jääneet lännessä 105mm kevyet tykit ja 155mm raskaat tykit. Idässä ovat käyttöön jääneet122mm ja 152mm. Tätä pidemmille matkoille on ryhdytty käyttämään raketinheittimiä. Tämä siksi, että rakentinheittimen huonompaa tarkkuutta kompensoi mahdollisuus käyttää ohjautuvia a-tarvikkeita ja se, että rakentiheitin on helppo ja halpa, suhteessa tykkiin, valmistaa. Erikoisampumtarvikksset ovat paljon helpompia rakenmtaa siksi, että raketinheittimen 5 sekunnin lähtökiihdytys alistaa ammuksen, ja sen komponentit, huomattavan miedoille g-voimille, verrattuna tykin 0-950m/s 0,1 sekunnissa. Sitten jos halpaa peruskranaattia pitää ampua tarkasti, pitkän aikaa ja suhteellisen pitkälle alkaa putkitykistö päästä jälleen oikeuksiinsa.

Suomessa prikaatien kalustoon kuuluvat 122mm kanuuna-haupitsit ja 152mm haupitsit. Kantamaa molemmilla semmoiset 16 kilometriä. Tämä on prikaateille juuri oikea ase, koska prikaatien tykistön pitää tukea oman prikaatin pataljoonien taistelua. Prikaatin tiedustelun kyvyt loppuvat myös aika äkkiä oman rintaman etureunaan, niin että 60km kantamista ei ole hyötyä.

Armeijakunnassa taas, siis operatiivisella tasolla, on käytössä 155mm kanuunoja, niiden pitkällä kantamalla ja esimerkiksi rangerien tiedustelemalla tulenjohdolla päästään ampumaan kauas vihollisen syvyyteen esikuntia, tuliasemia ja huoltokohteita. Voidaan osallistua myös vaikkapa SEAD toimintaan ampumalla erikoisammuksia tai ihan poksuttelemalla tutka-asemia kranaateilla, jos niitä kantamille tulee. Vastatykistötoiminta on tärkeä osa toimintaa tällä tasolla.

Sitten tullaan strategiselle tasolle, jossa meikäläisillä on sitten käytössä 298 RsRakh 06. Eli M270 MLRS. Tälläkään perusampumatarvikkeella ei ole kuin noin 30km kantama, mutta suoeen hankituilla raketeilla on aseella noin 70 kilometrin kantama ja tykistöohjuksella noin 160km kantama. Tämä järjestelmä on tärkeä osa maavoimien iskuvoimaa, ja sen strategista komponenttia. Esimerkiksi Viipurin, ja muun Kannaksen tärkeinpien siltojen katkaisu on tälle järjestelmälle melko yksinkertainen toimepide.  Eli strateginen taistelualueen eristystehtävä klassillisimmillaan.

Mutta, kuten helppo huomata, alkaa MLRSn ja 155mm kanuunan kantama olla melko lähellä toisiaan. koskapa esimerkiksi Etelä-afrikkalaiset ovat jytkäyttäneet 155mm gps ohjatun erikoiskranaatin 60km päähän. Tykistön tarkkuus on tyypillisesti 0,3 piirua sivusuunnassa ja 0,3% kantamassa. Eli tietenkin maksimikantamilla tykistölläkin alkaa tuo gps ohjattavuus olla tärkeää. 60km kohdalla virhe on noin 180m kantamaa, ja sivusuunnassakin kymmeniä metrejä. Tietenkin sirpalepeitto on noin 200metriä, mutta isolle alalle kranaatit kuitenkin hajoaisivat.(Joilloin teho heikkenee, JOS kyseessä ei ole suojaton, laaja aluemaali, kannattaako ampua?)

Tykistön tuli on tehokkainta kun kranaatit ovat hyvin nipussa. Silloin sirpaleita viuhuu vähän eri suunnistakoko maalialueella, joten mikään yksittäinen maastokohta ei juuri tarjoa suojaa. Hyvillä sytyttimillä kranaatit saadan sitten räjähtämään sopivalla korkeudella, niin että sirpaleet eivät jää maahan, vaan leviävät kauniisti viuhkana lähelle ja kauemmaksikin. Siksi on myös tärkeää että kranaatti tulee maalialueelle mahdollisimman pystyssä, ainakin 45 asteen kulmassa. Jos kranaatti tulee ihan laakaa, vähän vajaa puolet sirpaleista leviää heti taivaalle. Jos kranaatti tulee ihan pystyssä maali-alueelle, taivaalle lentää vain paksu kranaatin peräkartio, ja sirpaleet saadaan osumaan pahiksiin.

Luonnollisesti vohollinen alkaa pyrkiä pois tulen alta heti kun ensimäiset kranaatit iskevät, joten on tärkeää saada ensiksi mahdollisimman yllättävä ja keskitetty isku. Tähän pyrittiin ennen ampumalla suurilla yksiköillä. Suomessa ampuu patteristo NATOmaissa yksittäinen 6 tykin patteri. Joten ensimäiseen laitaan osuu joko 18 tais kuusi kranaattia. NATO armeijat ovat kehittäneet vastaukseksi tähän MRSI tekniikan, jossa tykki ampuu automaattisesti esimerkiksi kolmella eri korolla ja eri panoksella kranaatit liikkeelle, niin että ne tulevat maaliin samaan aikaan. Tällöin ei tietenkään kaikkien kranaattien optimikulma ole taattu, mutta rautaa tulee kuitenkin nopeassa tahdissa maali-alueelle.

Tärkein syy miksi Suomessakin halutaan siirtyä vedettävästä kalustosta pyörä- tai tela lavetteihin on se, että tällöin päästään pois vihollisen vastatykistötoiminnan alta. Tietenkin on aika helppoa panssaroida kevyesti myös ampumatila, jolloin ei muutamasta sirpaleesta ole niin nuukaa, mutta erikois a-tarvikkeilla on paikallaan oleva patteri aika helppo tuhota. Itse tykit eivät sirpaleista kärsi, mutta miehistöille otta ohrakyrsä, jos vastatykistötoiminnan alle jäädään.

Tämän takia olenkin ihmetellyt, MIKSI Suomessa ei ole panostettu rypäleammuksiin? Niitä on saatavilla myös 155mm järjestelmiin. Edelleen niillä on helppo tuhota sekä elävää voimaa että ajoneuvoja? No kyllä minä vastauksenkin tiedän: Rypäleammuksia jää aina räjähtämättömänä maastoon joku määrä. Mutta kuten Star Wreck asian ilmoittaa:”Ainahan sodassa ihmisiä kuolee”