Elämme aikoja, jolloin tervettä järkeä joutuu puolustamaan lähes päivittäin. Viime ajat ovat kuitenkin tuoneet edes muutaman valonpilkahduksen byrokratian synkkään taivaaseen: EU:n järjetön, todellisuudesta vieraantunut lyijykieltohullutus vedettiin vihdoin takaisin.
Ajatus siitä, että ammunnan harrastajat, reserviläiset ja metsästäjät pakotettaisiin ekologisen utopian nimissä luopumaan toimivista ja edullisista lyijypatruunoista tilanteessa, jossa Euroopassa käydään mittavaa kulutussotaa, oli absurdiuessaan omaa luokkaansa. Onneksi todellisuus voitti ainakin vielä tällä kertaa piippuhyllyn direktiivit. Lyijy säilyy valikoimassa, ja hyvä niin – ilman edullista laukausmäärää ei ole ammattitaitoa, ja ilman ammattitaitoa ei ole uskottavaa ampumataitoa. Niin Raskasmetalleistahan mikään ei ole terveysvaikutteisia, vaikka mitä markkinoidaan.
Säätelykuume ehtymättömänä lähteenä
Vaikka lyijyrintamalla saatiin torjuntavoitto, sääntelykoneiston rattaat eivät pysähdy. Euroopassa käydään parhaillaan kiivasta keskustelua teräaseista. Saksa ja Iso-Britannia rajoittavat paniikissa kaikkien terien hallussapitoa vastauksena katuturvallisuuden romahdukseen – syyttäen työkalua itse ongelman sijaan. Britanniassa teräaseväkivalta on niin merkittävä ongelma, että siihen on vastattu jatkuvasti kiristyvällä teräaselainsäädännöllä. Huomatkaa, että kielto kantaa vaikkapa IKEAN leipäveistä mukana koskee vain niitä, jotka moisia kieltoja yrittävät noudattaa. Eivät Jihadisteja ja muita rikollisia.
Suomessakin kuulee ajoittain ääntelyä aselain “kehittämisestä” tai puukkojen määrittelemisestä pelkästään vaarallisiksi esineiksi. Suomalainen puukkokulttuuri ja eränkäyntiperinne nojaavat siihen, että teräase on työkalu, ei uhka. Mutta jos emme ole tarkkana, byrokraatin kynä vuotaa nopeasti myös meidän vyöllemme. Muistakaa antaa takapotkua aina, jos joku tällaisia kieltoja ehdottelee.
Lokakuun 7. päivän opetus ja Suojeluaseen tarve
Jos joku vielä epäilee siviilien ja reserviläisten aseenhallussapidon merkitystä, kannattaa kääntää katseet Lähi-itään ja vuoden 2023 lokakuun 7. päivän tapahtumiin.
Hamasin terroristit hyökkäsivät kibbutzeihin ja kyliin, joissa siviilien aseellinen itsepuolustus oli ennen hyökkäystä huomattavasti rajatumpaa kuin mitä Israelissa nähtiin 7.10. jälkeen. Osalta paikallisista turvallisuusryhmistä oli jopa poistettu aseita aiempina vuosina, eikä henkilökohtainen aseistautuminen ollut israelilaisessa yhteiskunnassa mikään erityisen muodikas tai helposti saavutettava asia.
Ne harvat kylät, joissa paikallisilla turvallisuusjoukoilla ja siviileillä oli rynnäkkökiväärit ja riittävästi patruunoita kotonaan, pystyivät taistelemaan vastaan ja pelastamaan perheensä. Ne, joilla ei ollut, joutuivat teurastettaviksi odottaessaan IDFn vakinaisen väen apua. Israel oppi läksynsä kerrasta: hyökkäyksen jälkeen maassa kevennettiin aselupakäytäntöjä välittömästi, ja kymmenettuhannet kansalaiset aseistautuivat.
Tämä oppi on otettava vakavasti myös meillä. Venäjän lisääntyvä painostus, pay-to-do sabotaasit ja Suojelupoliisin koholla pitämä terrorismin uhka (taso 3/5) piirtävät taululle karun todellisuuden: hybridi- ja iskumuodot kohdistuvat yhä useammin pehmeisiin kohteisiin, joissa ei ole sotilasosastoja tai poliisin panssariautoja. Turun vuoden 2017 puukkoisku muistutti karulla tavalla siitä, että pehmeää kohdetta vastaan hyökkääminen ei vaadi edes ampuma-asetta.
Tšekin malli: Olisiko aika koventaa pehmeät kohteet?
Aseasedirektiivin puitteissa Euroopasta löytyy esimerkillinen toimija: Tšekin tasavalta kirjasi kansalaistensa oikeuden aseelliseen itsepuolustukseen perustuslakiinsa ja mahdollistaa “oikean” aseenkannon (concealed carry) tietyt kriteerit täyttäville kansalaisille.
Kun radikaali-islamistinen terroristi tai sabotööri iskee siviilien keskelle massatapahtumassa tai kauppakeskuksessa, ensimmäiset 30 sekuntia ratkaisevat kaiken. Vaikka poliisin vasteaika Suomessa on kohtuullinen suuremmissa pitäjissä, viranomainen ei ole silti paikalla sekunnissa. Tšekin mallissa mahdollisuus siitä, että sivustasta löytyy koulutettu, laillisen aseensa kanssa liikkuva kansalainen, muuttaa hyökkääjän laskelmia ja reaktiomahdollisuuksia ratkaisevasti.
Suomen puolustus nojaa siihen, että satojatuhansia reserviläisiä pidetään riittävän luotettavina ja kykenevinä kantamaan rynnäkkökivääriä sota-aikana. Miksi samaan reserviläiseen ei voitaisi luottaa tarkasti säädellyn, tiukan ampumakokeen ja taustatarkastuksen läpäisseen suojeluaseluvan muodossa siviilissä, kun turvallisuustilanne ympärillä heikkenee?
Blue on blue -riski toki on olemassa, myös poliiseilla. Onneksi suomalainen reserviläinen saa sentään muutaman tunnistamisen kannalta hyödyllisen vihjeen: jos vastapuoli huutaa ‘Allahu Akbar’, ‘Maailman proletaarit, yhtykää!’ tai ‘Sieg Heil’, kyseessä ei ehkä ole Lihasulan Marttakerhon puheenjohtaja.
Kiitos teille, joilla on kaapissa tavaraa
Tässä kohdin on syytä lausua suora ja rehellinen kiitos.
Kiitos jokaiselle suomalaiselle reserviläiselle, ammunnan harrastajalle ja metsämiehelle, jonka kaapista löytyy asianmukainen ase ja vaikka se 500 patruunaa – kyllä niille aina käyttöä löytyy
Te ette ole uhka yhteiskunnalle, vaan te olette tämän maan todellinen peruskallio. Suomen maanpuolustus ja erityisesti maavoimat nojaavat miljoonaan reserviläiseen, mutta sen reservin ampumataito ja henkinen valmius ylläpidetään lauantai-iltapäivisin ampumaradoilla, syksyisillä hirvimetillä ja omalla ajalla ja rahalla hankituilla varusteilla.
Mitä enemmän tässä maassa on lainkuuliaisia, aseensa tuntevia ja niitä vastuullisesti säilyttäviä kansalaisia, sitä korkeampi on minkä tahansa hyökkääjän kynnys astua rajan yli. Pyssymiehen arki on turvallisuuskulttuurin ylläpitämistä – ei uhoamista, vaan hiljaista valmiutta.
Jokainen laillinen ase ja osaava ampuja tekee Suomesta vähän turvallisemman paikan.
