Vappu 2026 jää historiaan päivänä, jolloin suomalaisen median ja poliittisen vasemmiston kaksoisstandardit lyötiin pöytään ehkä selvempinä kuin ikinä ennen. Kun Tampereella mielenosoitusten yhteydessä nujakoitiin, media täyttyi välittömästi huolestuneista pääkirjoituksista ja “äärioikeiston uhan” analyyseistä. Samaan aikaan Helsingissä nuoren naisen kasvot viillettiin auki vappuyön pimeydessä, mutta tästä veriteosta on oltu hiirenhiljaa. Miksi? Koska uhrin kärsimys on arvokasta vain silloin, kun se palvelee oikeaa, tai siis vasenta, narratiivia.

Tampere ja “sananvapauden” irvikuva

Nyt on aika puhua asioista niiden oikeilla nimillä: vasemmistolainen “sananvapaus” on todellisuudessa sanelunvapautta. Se tarkoittaa sitä, että he saavat päättää, kenellä on oikeus puhua ja mitä mieltä saa olla. Jos et mahdu heidän ahtaaseen inkluusio- ja monikulttuurisuusmuottiinsa, olet vapaata riistaa. Kun nämä häiriköt menevät tarkoituksella provosoimaan ja estämään toisten marssia, ja tilanne kärjistyy fyysiseksi, he uhriutuvat välittömästi.

Tampereen “kulkuehyökkäyksestä” tehtiin kansallinen tragedia, koska uhri oli “oikealla, tai siis vasemmalla, puolella”. Media ja poliitikot nostivat barrikadeille ihmisen, jonka koko agenda oli toisten sananvapauden tukahduttaminen. Se on sananvapauden irvikuva, mutta se myy, koska se sopii vallitsevaan valheeseen. Ihmettelen muuten, miksi media puhuu naisesta? Onkohan nyt varmasti varmistettu sukupuoli kyseiseltä rikolliselta?

Antifa Blondiini hyökkäsi sopivan tilaisuuden tullen laillisen mielenosoituksen joukkoon, ja kävi juuri niin kuin AntiFantti leirissä toivottiinkin käyvän. Oikeistokulkue suojeli jäseniään, Antifantti sai mitä pyysi, ja nyt päästään tekemään monenlaista julkkaria “tuhmasta oikeistosta”. Feministit ja tasa-arvoihmiset ovat tietenkin haltioissaan, että AntiFantti Blondiinia kohdeltiin miehenä, ja hän sai turpaansa.

Helsingin vaiettu verityö

Siirrytäänpä sitten Helsinkiin, missä tapahtui vapun todellinen ja brutaalein väkivallanteko. Nuori nainen ja hänen ystävänsä joutuivat silmittömän hyökkäyksen kohteeksi. Hyökkääjä ei tyytynyt huuteluun tai tönimiseen, vaan viilsi naisen kasvot auki teräaseella. Tämän naisen elämä muuttui pysyvästi: arvet kasvoissa muistuttavat vappuyöstä hamaan tappiin asti.

Mistä ovat viipyneet ministerien tuomitsevat tviitit? Missä ovat Ylen syväluotaavat analyysit katuturvallisuuden romuttumisesta ja viattomiin naisiin kohdistuvasta rajusta väkivallasta? Hiljaisuus on korviavihlovaa.

Tämä hiljaisuus kertoo kaiken oleellisen nykyisestä mediakentästä. Helsingin puukotuksen uhri on “vääränlainen” uhri. Hänen kohtalonsa ei edistä Viher-Vasemmistolaista agendaa, eikä tekijän profiili ilmeisesti sovi siihen muottiin, jolla saataisiin lietsottua vihaa konservatiivisia tai kansallismielisiä arvoja kohtaan. Jos tekijä ei ole poliittinen vihollinen, teko kuitataan tavallisena vappuhulinana tai yksittäistapauksena, joka siivotaan uutisvirran pohjalle.

Uhrin arvo on poliittinen valinta

On hyvin paljastavaa seurata, miten ihmissuvun raadollisuutta käytetään poliittisena lyömäaseena. Jos saat iskun mielenosoituksessa, jossa olet häiritsemässä muita, olet sankari. Jos saat puukosta kasvoihin vappuyönä kotimatkallasi, olet mediakentälle pelkkä tilastomerkintä, joka kannattaa vaieta kuoliaaksi.

Tämä on se maailma, jossa elämme: totuus ei kiinnosta, vain tarina merkitsee. On olemassa “parempaa väkivaltaa” ja “parempia uhreja”. Meitä opetetaan kauhistumaan nyrkkihippasilla olleita aktivisteja, mutta katsomaan pois, kun viattomia kansalaisia silvotaan kaduilla.

Meidän on uskallettava kysyä: kuka tässä maassa todella on turvassa ja kenen turvallisuus on poliittisesti merkityksellistä? Niin kauan kuin media valitsee uutisaiheensa ideologisen värin perusteella, meillä ei ole puolueetonta tiedonvälitystä, vaan pelkkää propagandaa. Ja niinkauan kun lehdet täytetään poliittisilla aktivisteillä, niin tulee jatkumaan ikuisesti.

Väkivalta on aina tuomittavaa, mutta niin erityisen tuomittavaa on se limainen tapa, jolla sitä hyödynnetään poliittisesti. Helsingin uhrille ei suotu edes murto-osaa siitä huomiosta, jonka Tampereen AntiFantit saivat. Se on häpeällistä, se on epärehellistä ja se on suora osoitus siitä, mihin suuntaan tämä yhteiskunta on menossa.

On aika lopettaa tämä pelleily ja alkaa puhua faktoista. Sananvapaus kuuluu kaikille – ei vain niille, jotka osaavat huutaa kovimmin ja uhriutua tyylikkäimmin kameroiden edessä.