Kun Suomi joulukuussa 2021 valitsi Lockheed Martin F-35A -monitoimihävittäjän Hornetien korvaajaksi, päätös oli looginen, kylmän matemaattinen ja suorituskykyperusteinen. F-35 oli ja on edelleen markkinoiden parahaita työkaluja siihen tehtävään, mihin se suunniteltiin: hiipimään vihollisen ilmapuolustuksen läpi, keräämään tietoa ja tuhoamaan maaleja.

Tämä kirjoitus ei ole jälkiviisastelua siitä, olisiko pitänyt valita toisin. F-35 ei ollut “paska valinta”, eikä Suomella ollut aikaa jäädä odottelemaan brittien Tempestiä tai muiden tulevaisuuden lupauksia. Valinta tehtiin sen hetken parhaan tiedon ja todellisen tarpeen mukaan.

Mutta maailma HX-valinnan jälkeen ei pysähtynyt. Viidessä vuodessa ilmasodan luonne on muuttunut niin rajusti, että Boeingin ja Saabin hävinneiden tarjousten parhaat palat – ne, joille ehkä hymähdettiin “lisäkrääsänä” – ovat nyt nousseet ilmavoimien kriittiselle toivomuslistalle.

1. Saabin GlobalEye ja Boeingin Growler – Mitä meiltä jäi puuttumaan?

HX-tarjouskilpailussa Saab yritti houkutella Suomea tarjoamalla Gripenien kylkeen kahta GlobalEye-valvonta- ja taistelunjohtokonetta. Boeing puolestaan tarjosi Super Hornetien oheen EA-18G Growler -elektronisen sodankäynnin koneita sekä nykynimeltää MQ-28 aseistettuja UCAVeja.

Silloin laskettiin, että F-35 hoitaa sensoriverkostollaan ja sisäänrakennetulla häirintäkyvyllään nämä tehtävät itse, osana parvea. Ukrainan sota ja itänaapurin kehittynyt ilmatilanteen valvonta sekä massiivinen elektroninen häirintä ovat kuitenkin osoittaneet kaksi asiaa:

• Ilmavalvonnan jatkuvuus ja syvyys: Maassa toimivat tutkat ovat nykyaikaisten pitkän kantaman ohjusten ja droonien aikana äärimmäisen haavoittuvia. Korkealla lentävä, tehokkaalla tutkalla varustettu valvontakone (kuten GlobalEye tai vastikään Ruotsin lahjoittama ASC 890 Ukrainalle) on elintärkeä, jotta matalalla lentävät risteilyohjukset ja droonit havaitaan ajoissa.
• Elektronisen sodankäynnin (ELSO) raaka voima: F-35 suojaa itseään erinomaisesti, mutta se ei ole erikoistunut alueellisen häirintävarjon luomiseen samalla tavalla kuin Growlerin kaltainen raskas ELSO-alusta. Koska F-35 suojaa itsensä, niin suurta strike packagea ja sen vaatimaa massiivista F-18G tukea ei tarvita. Strike package voidaan koota pitkälti ns “pomminpudottajista”. Muuta tukiarsenaalia tarvitaan ainakin vähemmän. Vaikka tämä onkin monitoimihävittäjistä puhuttaessa hieman epätarkkaa.

Mutta realiteetit on tunnustettava: Growlerit jäävät nyt Suomelta saamatta. Growler vaatii alustakseen kaksipaikkaisen F/A-18F Super Hornetin, ja kun meillä ei ole sitä laivastossa, erillisen, pienen ELSO-erikoiskonelaivueen ylläpito ja logistiikka olisi Suomen kokoiselle maalle täysin epärealistista. Growlerin tarjoama raskas häirintäkyky joudutaan korvaamaan muilla tavoilla – ja katseet kääntyvät tässäkin miehittämättömiin ratkaisuihin.

Suomeen tilataan yksi Global Eye tähän hätään, ja veikkaan että sen koti on Ruotsissa, mutta kyky on nyt sitten ainakin hankittu. Sitä on kaivattu jos senkin takia, että suomeen on noussut tuulivoimaa aika paljon, ja korkeat propellit aiheuttavat tutkakaiuntaa (clutteria) ja vaikeuttavat erityisesti matalalla lentävien kohteiden havaitsemista.

Nyt kun Suomi on NATO-jäsen, operatiivinen syvyys on kasvanut. Tarve omalle, itsenäiselle ilmatilanteen valvonta- ja johtamiskyvylle sekä raskaalle elektroniselle vaikuttamiselle ei ole kadonnut – päinvastoin, se on korostunut. Se, mitä Saab ja Boeing tarjosivat pakettiratkaisuna, on nyt palasteltu erillisiksi kehityshankkeiksi.

2. UCAV-droonit – Hävittäjän siipimies ei ole enää scifiä

HX-hankkeen aikana puhuttiin paljon “mielettömästä” ilmailusta, mutta suuret UCAV-droonit (Unmanned Combat Aerial Vehicle) nähtiin vielä kaukaisena tulevaisuutena tai Yhdysvaltojen luksushankkeina.

Viisi vuotta myöhemmin tilanne on toinen. Boeingin Australiassa kehittämä MQ-28 Ghost Bat ja vastaavat “Loyal Wingman” -konseptit ovat tulleet jäädäkseen. Syy on puhtaasti taloudellinen ja kulutussotaan liittyvä:

• F-35 on liian kallis kulutustavaraksi: Meillä on 64 hävittäjää. Yksikään niistä ei ole uhrattavissa.
• Massan laki: Venäjän hyökkäyssota osoitti, että modernissa sodassa tarvitaan massaa. Halvemmat, suorituskykyiset ja suuren hyötykuorman droonit, jotka lentävät F-35:n rinnalla ja ottavat vastaan ensimmäiset ohjusiskut tai toimivat asealustoina, ovat ainoa tapa moninkertaistaa pienen ilmavoiman iskuvoima.

Suomi ei voi ostaa toista laivuetta miehitettyjä hävittäjiä, mutta meidän on pakko ostaa niille miehittämättömiä siipimiehiä, jos haluamme pitää F-35-laivueen toimintakykyisenä pidemmässä konfliktissa.

Johtopäätös: F-35 oli pohja, ei maali

F-35-valinta loi Suomelle maailmanluokan selkärangan ja sensorijärjestelmän. Se oli oikea valinta vaikeassa paikassa.

Mutta ilmasota on muuttunut viidessä vuodessa enemmän kuin sitä edeltäneenä kahtena vuosikymmenenä. Yksittäinen “häivehävittäjä” ei enää ratkaise sotaa yksin. Tarvitaan verkosto, joka tarvitsee silmät korkealle (valvontakoneet), kilven sähkömagneettiseen spektriin (ELSO) ja halpaa massaa taivaalle (UCAV-droonit).

Ne tarjoukset, jotka hävisivät vuonna 2021, sisälsivät elementtejä, joita ilman Suomen ilmavoimat ei pärjää 2030-luvulla. Nyt ne on vain ostettava erikseen.