Kun Europol julkaisi tuoreimman terrorismin tilannearvionsa (EU TE-SAT), tulokset tarjoavat karua luettavaa kaikille niille, jotka toivovat Euroopan rauhoittuvan. Luvut kertovat omaa kieltään: EU-alueella raportoitiin 45 terrorismikerroksen iskua tai sen valmistelua ja liki 500 ihmistä pidätettiin terrorismiin liittyvistä rikoksista. Matalan kynnyksen, tai helposti laillisesti ostettavat, aseet – teräaseet, tuhopoltot ja improvisoidut räjähteet – ovat arkipäiväistäneet väkivallan uhan kaupunkitilassa.

Länsi-Euroopan turvallisuuskenttä on pirstoutunut, mutta painopiste on selvä. Eurooppalaisen turvallisuusuhkan kova ydin on ja pysyy jihadismissa. Valtaosa pidätyksistä ja verisimmistä iskuista kytkeytyy ISILin (erityisesti ISKP:n) ja al-Qaidan kaltaisiin verkostoihin sekä Lähi-idän konfliktien heijasteisiin. Samaa aikaa äärioikeistolainen akselerationismi hakee jalansijaa syrjäytyneiden nuorten verkkoyhteisöissä, kun taas äärivasammistolainen ja anarkistinen väkivalta keskittyy Etelä-Euroopassa lähinnä infrastruktuurin ja omaisuuden sabotoimiseen.

Pohjoismaat ja Ruotsin erikoistapaus

Pohjoismaissa tilannekuva mutkistuu entisestään. Naapurissamme Ruotsissa yhteiskunnallisen turvallisuuskeskustelun pääaiheena ei ole enää klassinen, ideologisesti määritelty islamoseparatismi tai jihadistiset solut – vaikka ne taustalla vaikuttavatkin.

Ruotsin todellisuus on jengiytymisessä ja avoimessa kadulla käytävässä sodankäynnissä. Ulkomaalaistaustaisten klaanien ja jengien välinen väkivalta, jossa automaattiaseet laulavat ja käsikranaatit räjähtelevät asuinalueilla, ylittää heittämällä perinteisen kynnyksen sille, mitä pidämme järjestäytyneenä rikollisuutena. Kyseessä on rinnakkaisyhteiskuntien synty, jossa väkivaltaverkostot haastavat valtion väkivalamonopolin. Terrorismi ja jengirikollisuus eivät ole sama asia. Turvallisuuspolitiikan kannalta niitä ei kuitenkaan voida käsitellä täysin toisistaan irrallisina ilmiöinä: kansalaiselle katutason turvattomuus ja pommi-iskut asuintalojen rapuissa tuntuvat aivan samalta.

Tätäkin voi tarkastella David Betzin hahmottelemaan kevyttsisällisodan sateenvarjon alla. Luottamus instituutioihin ja muihin kansalaisiin rapautuu, ja kantaväestö alkaa nähdä tilanteen enemmän ME vastaan NE nollasummapelinä.

Tampereen kuokkavieraat, Helsinki ilman natseja ja virkavallan niskoittelu

Suomessa kansallinen terrorismin uhkataso pysyy kohonneella tasolla (taso 2/4). Suojelupoliisin (Supo) linjaus on selvä: konkreettisin iskukynnys ja uhka muodostuvat radikaali-islamistista tai äärioikeistolaista ideologiaa kannattavista yksittäisistä toimijoista ja pienryhmistä.

Vasemmistolaisten poliitikkojen keskuudessa – kuvaavana esimerkkinä eduskunnan hallintovaliokunnan keskustelut ja Anna Kontulan lausunnot – on haluttu vähätellä äärivasemmiston muodostamaa uhkaa ja nojata tilastoihin, joiden mukaan anarkistinen väkivalta on Suomessa pientä. On selvää, ettei anarkistinen liikehdintä täytä Suomessa, ainakaan vuonna 2026, terrorismin tunnusmerkkejä. Tämä ei silti tarkoita, etteikö ilmiöllä olisi vakavia ja pitkäkestoisia vaikutuksia yleiseen järjestykseen, resurssien käyttöön ja suomalaisen yhteiskunnan lainkuuliaisuuteen.

Viehättävä rouva Kontula on tässä asiassa vain noin 30% oikeassa. Kontula on oikeassa siinä, että äärivasemmistolainen terrorismi Suomessa on vähäinen uhka, mutta väärässä jos tästä päätellään, ettei poliittisesti motivoituneella katuaktivismilla ole yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Toiminnan painopiste on siirtynyt yksittäisistä mellakoista kohti järjestelmällistä katuaktivismia, vastamielenosoituksia ja virkavallan ohjeiden tietoista uhmaamista:

• Tampereen kuokkavieraat ja suora toiminta (2013): Tampereen itsenäistyyspäivän tapahtumat olivat käännekohta, jossa anarkistinen liikehdintä näytti kasvonsa. Kyse ei ollut sananvapauden käyttämisestä, vaan tietoisesta tuhoamisesta: näyteikkunoita särjettiin, sivullisten omaisuutta turmeltiin, poliiseja kohti heiteltiin pulloja ja kivimurskaa sekä poliisihevosia vahingoitettiin.
• “Helsinki ilman natseja” ja 6/12-kulkueiden häiritseminen: Viime vuosina anarkisti- ja vihervasemmistolaisten väkivaltaryhmien toiminta on keskittynyt itsenäisyyspäivän 6/12-kulkueiden sekä muiden vastustamiensa mielenosoitusten järjestelmälliseen saartamiseen ja häiritsemiseen. Tavoitteena ei ole ollut oman mielipiteen ilmaiseminen rinnakkain, vaan vastapuolen laillisen kokoontumisvapauden estäminen voimalla ja kadunvaltauksilla.
• Järjestelmällinen niskoittelu poliisin käskyjä vastaan: Vastamielenosoituksissa toistuu kaava, jossa poliisin määräämiä reittejä, poistumiskäskyjä ja turvaetäisyyksiä kieltäydytään noudattamasta. Istuntolakot kulkueiden reiteillä ja virkavallan ohjeiden ilmeinen laiminlyönti pakottavat poliisin toistuviin kiinniottoihin, voimakeinojen käyttöön ja valtavien valvontaresurssien sitomiseen ilta toisensa jälkeen.
• Lainkuuliaisuuden ja pelisääntöjen mureneminen: Tämä kehitys on haitallista ennen kaikkea yhteiskuntarauhan kannalta. Kun lainrikkomista, niskoittelua ja toisten laillisten mielenosoitusten estämistä aletaan pitää tietyissä vihervasemmiston ja anarkistien piireissä “moraalisesti oikeutettuna kansalaisaktiivisuutena”, rapautetaan suomalaisen oikeusvaltion peruspilaria: ajatusta siitä, että lait ja poliisin käskyt koskevat kaikkia ideologiasta riippumatta. Eri väristen “turva miästen” kahakointia odotellessa

Pinnan alla: Muslimiveljeskunta ja pitkä peli

Siinä missä jihadistiset solut toteuttavat näyttäviä iskuja ja saavat osakseen Europolin ja Supon valokeilan, hiljaisempi ja vaarallisempi vaikuttaminen tapahtuu kulissien takana.

Kansainvälinen Muslimiveljeskunta (Ikhwan) ei toimi pommi-iskuilla tai kadulla tapahtuvalla väkivallalla. Sen strategia Länsi-Euroopassa ja Suomessa on soluttautua kansalaisjärjestöihin, rakentaa rinnakkaisia yhteisörakenne- ja koulutusverkostoja sekä esiintyä viranomaisten suuntaan maltillisena, edustavana “islamilaisena äänenä”.

Tämä ideologinen subversio on luonteeltaan laillista ja hidasta, mutta sen tavoite on sama kuin radikaaleimmillakin ryhmillä: normien muuttaminen, eristäytymisen ruokkiminen ja länsimaisen oikeusvaltion heikentäminen sisältäpäin. Kun viranomaiset ja poliitikot tuijottavat yksittäisiä puukottajia, jengien ampumistapauksia tai väittelevät anarkistien katuaktioista, yhteiskunnan kestävyyttä murennetaan taustalla hiljaisesti – ja täysin laillisesti.

Euroopan turvallisuustilanne ei ratkea vain rikosilmoituksia laskemalla. Se ratkeaa ymmärtämällä, että jihadistinen terrorismi, jengiväkivalta, virkavallan auktoriteetin haastaminen ja hiljainen ideologinen vaikuttaminen eivät ole sama ilmiö – mutta ne voivat kaikki kuluttaa samaa yhteiskunnallista pääomaa: luottamusta valtioon, yhteisiin sääntöihin ja kansalaisten kykyyn elää yhdessä.