Lontoo on tehnyt linjauksen, joka ansaitsee huomattavasti enemmän huomiota ja syvällisempää analyysia kuin mitä se on julkisuudessa saanut. Iso-Britannian merivoimien eli Royal Navyn ensimmäinen merilordi, amiraali Sir Gwyn Jenkins sekä UK:n sotilasjohto ovat tehneet selväksi, että Britannian strateginen ydinasepelote on nyt kytketty aiempaa selvemmin JEF-maiden – ja siten myös Suomen ja Baltian – turvallisuuden takaamiseen. Asia todetaan brittied defense revievissä 2025. Ihmettelen miksi tämä on jäänyt sangen vähälle huomiolle Suomen mediassa.

Tapaamisessa eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Heikki Autton kanssa signaali oli selvä: Tämä ydinsateenvarjo tuo Pohjois-Eurooppaan jotain aivan muuta kuin NATO:n yleiset puheet tai perinteiset taktiset järjestelmät, mutta sen ymmärtäminen vaatii syventymistä sotilasteknisiin reaaliteetteihin.

Mikä on JEF ja miksi se toimii nopeammin kuin NATO?

Joint Expeditionary Force eli JEF on Ison-Britannian johtama, kymmenen pohjoiseurooppalaisen maan muodostama sotilasliittouma. Mukana ovat Yhdistyneiden kuningaskuntien lisäksi Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Alankomaat, Viro, Latvia ja Liettua. Kyseessä ei ole NATO:n kilpailija, vaan sen terävä ja joustava syöksyhammas.

Siinä missä NATO edellyttää 32 jäsenmaan konsensusta ja voi ajautua pitkiin poliittisiin väittelyihin, JEF toimii halukkaiden liittoumana. Jos Itämerellä tai Arktisella alueella alkaa tapahtua niin sanotulla harmaalla alueella – eli artikla 5:n kynnyksen alapuolella –, JEF-maat voivat reagoidahyvin nopeasti jopa tunneissa, mutta ainakin päivissä. JEF-kehyksen maantieteellinen fokus on täysin rajattu Pohjois-Atlantille, Arktiselle alueelle ja Itämerelle, mikä takaa sen, ettei päätöksenteko puurru muiden alueiden kriiseihin.

Brittien konventionaalinen kyky ja kova todellisuus

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että Iso-Britannia ei ole enää se maailmanmahti, joka se oli Falklandin sodassa vuonna 1982 saatikka Imperiumin Auringolanskun alussa 1956. Brittien maavoimat ja pintalaivasto ovat käyneet läpi rajujakin leikkauksia, eikä Lontoolla ole heittää Etelä-Suomen tai Baltian suojaksi divisioonia tai satoja hävittäjiä ilman kuukausien liikekannallepanoa. Britannian puolustuskykyyn liittyy kuitenkin vielä yksi ongelma, jota ei ratkaista budjettikirjauksella. Brittiläisessä yhteiskunnassa on nähtävissä kasvava kysymys siitä, kokevatko nuoret ihmiset puolustettavan yhteiskunnan todella omakseen. Kun vuonna 2026 puolet kyselyyn vastanneista 16–29-vuotiaista brittiläisistä ilmoitti, ettei taistelisi maansa puolesta missään tilanteessa, kyse ei ole enää pelkästä rekrytointiongelmasta.

Tätä taustaa vasten keskustelu asepalveluksen palauttamisesta on kiinnostava testi. Vuoden 2023 YouGov-kyselyssä vain kymmenen prosenttia 18–24-vuotiaista kannatti vuoden mittaista pakollista sotilaspalvelusta, kun 78 prosenttia vastusti sitä. Vapaaehtoiset palvelusmallit saivat sen sijaan selvästi enemmän kannatusta.

Jos osa brittiläisestä kantaväestöstä kokee jäävänsä omassa maassaan sivustakatsojan asemaan, kuten Britannian maahanmuuttokeskustelussa on vuosikymmeniä väitetty, sillä voi olla merkitystä myös puolustustahdon kannalta. Tätä yhteyttä ei näillä kyselyillä voida todistaa, mutta sitä ei myöskään ole järkevää jättää kokonaan kysymättä. Valtio, jonka kansalaiset eivät koe puolustettavaa yhteiskuntaa omakseen, joutuu ennen pitkää pohtimaan, mistä puolustajat otetaan.

Pintalaivaston ja perinteisten maavoimien puutteet Lontoo korvaa kuitenkin jollain sellaisella, jota puhtaasti eurooppalaisista NATO-maista löytyy vain Ranskalta: itsenäisellä, riippumattomalla strategisella ydinasepelotteella. Haluan edelleen alleviivata: 2026 brittien asevoimat ovay historiallisen heikkouden tilassa. Tämä on Whitehallissa huomattu, ja ilmeisesti korjausliike on lähtenyt liikkeelle.

B61-vapaapudotuspommi ja F-35A – Taktisen asejärjestelmän rajoitteet

Läntisen ydinasepelotteen klassikkona on pitkään toiminut Yhdysvaltain B61-vapaapudotuspommi. Sen tunnettu ominaisuus on säädettävä räjähdysteho eli niin sanottu dial-a-yield. B61-perheen eri versioiden tehoalueet ovat vaihdelleet huomattavasti, ja B61-12:n suurin julkisuudessa ilmoitettu teho on noin 50 kilotonnia. Uusin B61-12-päivitys toi pommiin myös ohjattavan pyrstön täsmäosumia varten.

Teknisestä kehityksestä huolimatta vapaapudotettava ydinpommi alkaa olla konseptina elinkaarensa päässä. B61 on edelleen pommi, joka on kuljetettava maalin yläpuolelle. Nykyaikainen vahva ilmapuolustus tekee pommin viemisestä kohteeseen äärimmäisen riskialttiin yrityksen, ja taktisenkin pommin pudottaminen vaatii ilmatilan täydellistä hallintaa.

Yhdysvallat on sertifioinut uuden F-35A-häivehävittäjän B61-12-pommin kantoalustaksi, ja kone pystyy kuljettamaan sitä sisäisissä asekuiluissaan. Suomelle vuonna 2021 tehdyssä HX-hävittäjähankinnassa tämä ei kuitenkaan ollut valintakriteeri, eikä Suomen F-35-koneisiin ilmeisesti tule ydinasekäytön vaatimia erikoiskaapeleita tai koodistoja, sillä maamme ammoinen ydinenergialaki kielsi ydinräjähteet täysin.

Suomen mannerlaatat on tässä suhteessa liikkuneet nopeasti. Vuonna 2026 eduskunta poisti kansallisesta lainsäädännöstä ydinräjähteiden ehdottoman kiellon ja sääti mahdollisuuden ydinaseiden tuomiseen, kuljettamiseen, toimittamiseen ja hallussapitoon Suomessa silloin, kun kyse on Suomen, Naton tai puolustusyhteistyön sotilaallisesta puolustamisesta. Tämä ei tarkoita Suomen omaa ydinaseohjelmaa eikä rauhanajan ydinaseiden sijoittamista Suomeen, mutta se poistaa yhden aiemman kansallisen oikeudellisen esteen Nato-maiden ydinasejärjestelyiltä

Suomen aiemmissa F/A-18C Hornet -koneissa oli Yhdysvaltain laivaston perintönä mekaaninen valmius pommille, mutta Suomen koneet riisuttiin kaikista vaadittavista järjestelmistä ennen luovutusta. Kone siis pystyy ottamaan kyyttiin B61-pommin, fyysiset kiinnikkeet sopivat, mutta EI PYSTYISI virittämään asetta. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että kun Yhdysvallat kehitti jatkoversio Super Hornetin, sitä ei koskaan edes sertifioitu B61-pommille.

Tässä kohtaa on syytä pysähtyä. B61-12 ja F-35A muodostavat potentiaalisesti merkittävän taktisen ydinaseroolin, mutta ne eivät vielä muodosta strategista ydinasepelotetta. Yksi on lentokoneen kuljettama pommi, toinen on ydinsukellusveneestä laukaistava mannertenvälinen ballistinen ohjusjärjestelmä. Näiden välinen ero on suunnilleen sama kuin pistoolin ja sukellusveneen välinen ero: molemmat ovat aseita, mutta niiden sotilaallinen tehtävä ja pelotevaikutus ovat aivan eri mittakaavassa.

Trident II D5 – Strategisen pidäkkeen kova ydin

Merenpinnan alta laukaistava brittiläinen järjestelmä edustaa täysin eri kokoluokkaa kuin taktinen ilmapommi. Britannian ydinasepelote tukeutuu neljään Vanguard-luokan ydinsukellusveneeseen, joista vähintään yksi on aina partioimassa ja täydellisessä valmiudessa Pohjois-Atlantilla tai Arktisella alueella. Britannia luopui ydinasetriadin muista jaloista, kun V-pommittajat jäivät pois käytöstä.

Kärkien kantoalustana toimivat Trident II D5 -ballistiset ohjukset. Järjestelmässä on tietty kytkös Yhdysvaltoihin, sillä itse ohjukset tulevat yhteisestä poolista Yhdysvaltain laivaston kanssa ja ne huolletaan säännöllisesti Kings Bayn tukikohdassa Georgiassa. Ydinaseet eli taistelukärjet ovat kuitenkin Britannian omaa tuotantoa, ja laukaisukomentoketju on sataprosenttisesti Lontoon omissa käsissä. Käyttövaltuus kuuluu yksinomaan Ison-Britannian pääministerille, mikä tekee järjestelmästä operatiivisesti täysin riippumattoman Washingtonin reaaliaikaisesta veto-oikeudesta.

Suomen ja “kynnysvaltioiden” kotimainen valmius

Julkisessa keskustelussa unohdetaan usein valtioiden niin sanottu ydinlatenssi: kyky rakentaa tarvittaessa ydinaseohjelman edellyttämiä teknisiä ja teollisia valmiuksia. Suomi on tässä mielessä korkean teknologian valtio, jolla on vahva ydinenergiaosaaminen, uraaniraaka-aineeseen liittyvää tuotannollista osaamista, kehittynyt materiaalien ja elektroniikan teollisuus sekä pitkän kantaman täsmäaseita. Tämä ei kuitenkaan tee Suomesta ydinasevaltiota eikä tarkoita, että Suomella olisi valmiina ydinaseen valmistamiseen tarvittava kokonaisuus.

Tärkeämpi ero onkin teknisen potentiaalin ja todellisen sotilaallisen pelotteen välillä. Teollinen kyky ei muodosta reaaliaikaista pidäkettä. Siihen tarvitaan ase, toimiva komentoketju, kantoalusta ja ennen kaikkea kyky säilyttää järjestelmä toimintakykyisenä myös ensimmäisen iskun jälkeen.

Oma teollinen tai tekninen valmius ei kuitenkaan muodosta reaaliaikaista sotilaallista pidäkettä. Ydinasepelote vaatii valmiina merellä olevia sukellusveneitä, hiottuja komentoketjuja ja välitöntä laukaisukykyä. Paperilla oleva tekninen potkuri ei paikkaa tätä aukkoa kriisihetkellä.

Mitä tämä merkitsee Suomelle ja Baltialle?

Amiraali Jenkinsin viesti Heikki Auttolle ja suomalaisille päättäjille Lontoon sitoutumisesta muuttaa Kremlin laskelmia radikaalisti.

Jos Venäjä suunnittelee konventionaalista painostusta, Baltian maakaistaleen katkaisemista tai Suomen infrastruktuurin tuhoamista harmaan vaiheen operaatiolla, vastassa ei ole vain Pohjoismaiden maavoimat. Vastassa on valtio, jonka sukellusvene pystyy pyyhkimään vastustajan sotilaallisen ja poliittisen johdon kartalta muutamassa minuutissa merenpinnan alta ilman tarvetta taistella ilmatilan hallinnasta.

Lontoon JEF-maiden ylle ulottama ydinsateenvarjo tarjoaa myös suojaa Washingtonin mahdollista ailahtelua vastaan. Jos Yhdysvaltain sisäpolitiikka ajautuu eristäytymisjaksoon, Pohjois-Eurooppa ei jää tyhjän päälle. Lontoon ja JEF:in muodostama akseli mahdollistaa sen, että alueella on oma, Euroopassa sijaitseva ja eurooppalaiseen turvallisuuteen sitoutunut kova ydinasepidäke.

Iso-Britannia ei ehkä pysty enää lähettämään mahtavaa maihinnousulaivastoa kuten Falklandeille vuonna 1982, mutta Lontoon Trident-ohjukset ja JEF-kehys tarjoavat jotain paljon tärkeämpää: nopean, reagoimiskykyisen ja äärimmäisen kovan kynnyksen, joka pitää huolen siitä, ettei Suomen tai Baltian maaperälle astuta heppoisin perustein.