Ruotsalaiset tekivät sen taas. Linköpingissä vedettiin verho pois uuden miehittämättömän taistelukonekonseptin, A3-001:n (tai ACP, Autonomous Collaborative Platform), päältä. Pressitiedotteet täyttyivät tutusta litaniasta: tekoälyä, “stelttiä” (Low Observable), yliääninopeutta, elektronista häirintää ja saumatonta yhteistoimintakykyä. Länsimainen sotilas-teollinen kompleksi taputtaa itseään selkään karvaisela kädellä.

Samaan aikaan ilmaan nousi myös kaksipaikkainen Gripen F, mikä paljastaa Ruotsin todellisen doktriinin: takaistuimelle laitetaan taktinen upseeri, joka komentaa taistelukentällä pörräävää drone-laivuetta. ranskalaisilla on samanlainen ilmatasiteludoktriini. Kaksipaikkaisia Rafaleja on laivastosta muistaakseni noin kolmasosa.

Mutta katsotaanpa ilmaherruusharmaan ulkokuoren ja PR-jargonin taakse. Mikä tämä laite oikeasti on, millaisia mittaluokkia se edustaa, mihin se pystyy ja mihin länsimaat ovat ajamassa sotilasteknologiansa kanssa?

Mitat, paino ja suorituskyky: Arvioitu fysiikka harmajan kuoren alla

Saab ei ole virallisesti ilmoittanut A3-konseptin tarkkoja teknisiä taulukkoarvoja. Kuitenkin Malmenin ilmailunäyttelyssä nähty täyden kokoluokan malli (mock-up) Gripen E:n rinnalla sekä ilmoitetut komponenttivalinnat antavat erittäin tarkan kuvan laitteen fysikaalisista reuna-ehdoista:

• Mitat: Linköpingissä esitelty A3-malli oli mittakaavaltaan lähes runkonsa pituudeltaan identtinen sen vieressä seisoneen Gripen E -hävittäjän kanssa. Tämä tarkoittaa noin 14–15 metrin pituutta (Gripen E pituus on 15,2 m). Siipien kärkiväli liikkunee 8–9 metrin luokassa aerodynaamisesta muotoilusta riippuen.
• Voimanlähde: Demonstraattoreille (A1 ja A2) on valittu moottoriksi General Electric F414. Tämä on täsmälleen sama jälkipolttimella varustettu suihkumoottori, jota käytetään Gripen E/F -hävittäjissä sekä F/A-18 Super Hornetissa.
• Painoluokka: Koska kyseessä on yksimoottorinen, F414-moottorilla varustettu yliäänisuihkukone, sen tyhjäpaino asettuu karkeasti 5 000 – 7 000 kilon välimaastoon. Maksimissaan lentoonlähtöpaino (MTOW) voi nousta 10 000 – 12 000 kiloon, mikäli sisäiset asekuilut ladataan täyteen ja polttoainesäiliöt täytetään.
• Toiminnallinen suorituskyky: A3 ei ole mikään hidas potkuridrone. Se on suunniteltu yliääniseksi (supersonic), jotta se pystyy pysymään oikean hävittäjän matkassa ilmataistelussa. Koska, muistatte “Loyal Wingman”

Muka-vallankumous vai toimiva työkalu?

Länsimainen sotilasdoktriini on pitkään kärsinyt vakavasta sairaudesta: yliteknologisoitumisesta. On rakennettu satojen miljoonien eurojen “Wunderwaffe”, joita ei raaskita käyttää, koska yhdenkin menettäminen tarkoittaa poliittista ja taloudellista katastrofia.

Saabin A3-konseptissa on kuitenkin jotain poikkeuksellisen terveellistä, kunhan riisutaan myyntipuheet:

1. Kustannusrakenne myönnetään ongelmaksi: Ruotsalaiset ymmärtävät, ettei jokainen lentävä alusta voi maksaa F-35:n verran. A3 on suunniteltu “uhrattavammaksi” eli se voidaan lähettää korkean riskin tehtäviin (SEAD/ilmatorjunnan lamauttaminen) ilman, että pilotin kuolema tai koneen hinta tuhoaa koko suorituskykyä.
2. Käytännönläheinen arkkitehtuuri: Saab ei yritä keksiä pyörää uudelleen ohjelmistopuolella, vaan hyödyntää Gripen E:n modulaarista järjestelmää. Ohjelmistopäivitys voidaan ajaa sisään nopeasti ilman, että koko lentokoneen sertifiointia täytyy aloittaa alusta.
3. Realistinen moottorivalinta: Valittu GE F414 -voimanlähde on koeteltua tekniikkaa, ei mitään piirustuslaudalla olevaa uutuutta. Saab hyödyntää valmista toimitusketjua.

Mistä myyntipuheet vaikenevat?

Länsimainen keskustelu miehittämättömästä sodankäynnistä kärsii vaarallisesta sokeudesta. Kuvitellaan, että dronet ja tekoäly ratkaisevat sota-alueen raa’at tosiasiat. Eivät ratkaise, ainakaan ihan yksin.

• Elektroninen sodankäynti ja signaalilinkit: A3:n kaltainen laite ei toimi tyhjiössä. Se vaatii tiedonsiirtoa miehitetyn koneen (Gripen) tai komentokeskuksen välillä. Nykyaikainen vertaissota on elektronisen häirinnän inferno ja erilaisten signaalien bakkanaali. Kun satelliittilinkit ja datayhteydet pimennetään, kuinka paljon päätöksentekokykyä uskalletaan todella antaa autonomiselle tekoälylle?
• Tuotantokapasiteetti vs. Show-mallit: Messuilla esitelty muovinen tai metallinen malli on helppo rakentaa. Mutta kun sota syttyy, kysymys kuuluu: kuinka monta näitä pystytään valmistamaan kuukaudessa? Ukraina ja muut nykysodat ovat osoittaneet, että kulutussodassa volyymi voittaa hiotun perfektionismin. Jos Ruotsi pystyy valmistamaan kaksi A3-konetta vuodessa, järjestelmä on hyödytön tositilanteessa.
• Miehitetyn koneen kuormitus: Kuvitelma siitä, että yksittäinen Gripen-pilotti ohjaa samalla omaa konettaan, väistelee ohjuksia ja “käskyttää” kolmea autonomista A3-dronetta taistelukentällä, on ihmisen suorituskyvyn kannalta kestämätön. Siksi SAAB lennättikin kaksi-paikkaista Gripen F -versiota — takaistuimella istuvan taktisen upseerin rooli nousee kriittiseksi.

Strategiset tosiasiat

Saabin avaama suunta on vääjäämätön, mutta se vaatii kylmäpäistä realismia. Pohjoismaisen puolustuksen kannalta A3-konsepti osoittaa, että Ruotsissa ymmärretään omavaraisuuden ja oman ilmailuteollisuuden arvo.

A3 edustaa raskasta, hävittäjäkokoista suihkudronea. Sen tehtävä ei ole korvata jalkaväen minilennokkeja tai tykistöä, vaan toimia ilmapuolustuksen murtajana ja tunkeutua alueille, joihin ihmistä ei voida enää lähettää.

• Toimiva ajatus: Massan lisääminen ilmaan ilman suhteetonta ihmishenkien tai budjetin riskeeraamista.
• Vaara: Kompastuminen liian monimutkaiseen teknologiaan, jolloin ensimmäinen koelento siirtyy vuoteen 2030 ja sarjatuotanto häämöttää vasta 2040-luvulla. Sota ei odota insinöörien aikatauluja.

Saabin miehittämätön kone ei ole mikään taikakalu, joka muuttaa sodan luonteen tietokonepeliksi. Se on työkalu muiden joukossa — ja sen arvo mitataan lopulta vain sillä, miten luotettavasti ja halvalla se saadaan tuotettua riviin ennen kuin rintamalla alkaa tapahtua.

Palataanpa asiaan ja retostellaan vähän SAABin kuvia sitten lisää.