Suomen kuvalehdessä oli kovatasoinen joukko, Moberg, Mashiri & Salonius-Pasternak, miettinyt skenaarioita, ja sitten antoivat pallon meille tavallisille ihmisille kriisin jatkosta. JOs et ole lukenut vielä niin HETI lukemaan täältä Kyseessä on eräänlainen Crowdsourcing, kun riittävä määrä ihmisiä pohtii asiaa, saadaan löydettyä todennäköisiä oikeita vastauksia. Tiedän ainakin matematiikassa käytettävän tällaista metodia, ja mikä ällistyttävintä, tulokset ovat äärimmäisen lähellä oikeita tuloksia. Tästä crowdsourcing asiasta voi katsella pätkän BBC dokumenttia TÄÄLTÄ
Tilanne alkaa maanataina noin puoleltapäivin.
Epäilessään poliittisen johdon joutuvan päättämättömään tilaan, ovat muutamat Rannikko prikaatin ja Uudenmaan prikaatin upseerit jo ryhtyneet toimiin Suomen toimintakyvyä säilyttämiseksi. Jo sunnuntaina taistelusukeltajat on määrätty siirtymään varusteineen Ahvenanmaan alueelle, ja valmistautua toimittamaan tiedustelutietoja mannermaalle koko Ahvenanmaan alueelta. Noin 60 miestä siirtyi sunnuntaina autolautoilla varusteet siviiliautoissa mukanaan Ahvenanmaalle ja valmistautuivat hajautettuun toimintaan. Pääasiallisesti alueelle siirtyneet olivat hyvin ruotsia puhuvia tai suomenruotsalaisia, joten heitä pitäisi olla vaikeaa erottaa paikallisväestöstä kohdealueella.
Valmiusyhtymien lisäksi palvelukseen kutsuttiin kaikki rannikkopuolustukseen koulutetut joukot, sekä kaksi jääkäriprikaati-90 prikaatia Etelä-Suomeen, sekä yksi Lappiin
Suojelupoliisi ei ole onnistunut löytämään OFFää, mutta saa tiedon poikkeuksellisesta toiminnasta erään “Saaristomeren Aarre” nimisen yrityksen omistamista kiinteistöistä paikallispoliisilta. Samalla paikallispoliisilta tulee tukipyyntö sisäministeriöön. Karhu-ryhmä tukenaan Turun VaTi-ryhmä siirtyy Ahvenanmaalle ja valmistautuu tekemään rynnäkön yrityksen tontille. Maanatai illan tai alkavan yön aikana.
Katanpää palaa takaisin Turun Saaristoon, koska yhden aluksen uhraaminen ei hyödytä mitään. Merivartioston merivartioalus lähtee sensijaan etsimään miinoja Venäläistroolarin ilmoittamalta alueelta.
Maanataina UTVA kokouksessa todetaan, että Venäjän toiminta on uhka Suomen suverenetieetille ja pakottaa Suomen rikkomaan tekemiään KV sopimuksia, joten Suomella ei jää muuta mahdollisuutta kuin toimia. UTVA päättää aloittaa osittainen liikekannallepanon, turvatakseen toimintavapautensa kriisissä. Edelleen päätetään aloittaa neuvottelut, edes ajan voittamiseksi, Hangon sataman ottamisesta yhteisoperaatioiden tukikohdaksi. Merivoimat määrätään siirtymään merelle, Turun Saaristoon, ja valmistautua maihinnousun torjuntaan Ahvenanmaalla ja Suomen Etelärannikolle. Samoin Ilmavoimat määrätään hajautettavaksi maantietukikohtiin.
Koska UTVA tietää olevansa jo myöhässä, määrätään Puolustuvoimat valmistautumaan Ahvenanmaan suvereenisuuden palauttamiseen. Samalla Ahvenanmaan ympärille määrätään 50 kilometrin NO-GO alue ja lentokieltoalue. Ilmavoimat ryhtyvät valvomaan Ahvenanmaan ilmatilaa. Valitettavasti Horneteilla ei ole merimaaliohjuksia, joten Suomen on pakko pyytää Ruotsalaisilta apua NO-GO alueen valvontaan. Kun Ahvenanmaan NO-GO aluetta lähestyy neljä venäläiskonetta otetaan koneisiin heti tutkalukitus ja siten estetään koneiden pääsy Ahvenanmaan ilmatilaan. Venäläiset eivät ilmeisesti olleet valmistautuneet päättäväiseen vastatoimintaan, ja määräävät hävittäjänsä poistumaan takaisin Kaliningradiin.
Ruotsalainen sukellusvene varjostaa edelleen kahdesti punalippuisen Itämeren laivaston maihinnousuryhmää sen seilatessa kohti pohjoista, ilmeisesti Itämeren Laivaston merijalkaväkiprikaati mukanaan.
UTVA kokoontuu uudelleen maanatai-iltana, ja joutuu pohtimaan tilanteen kehitystä ja erityisesti sitä antaako se Venäjän ottaa Ahvenanmaan haltuunsa ilman taistelutoimia. Äänestyksen jälkeen annetaan määräys puolustaa NO-GO aluetta kaikin mahdollisin keinoin. Samalla mietiään pyydetäänkö Ruotsilta apua Ahvenanmaan puolustukseen, mutta päädytään pyytämään vain tiedustelutietoja.
Tiistai aamuyö
Karhuryhmän isku Ahvenanmaalla johtaa tulitaisteluun tontilla olijoiden kanssa. Paikalta löytyneet aseet ovat sekalainen kokoelma Itä-Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa valmistettuja rynnäkkökiväärejä ja konepistooleja. Myös räjähdysainetta paikalta löytyy sangen mittavia määriä. Kolme haavoittunutta saadaan vangiksi, mutta nämä kieltäytyvät puhumasta. Lisäksi paikalta löytyy englanninkielistä materiaalia. Tulitasitelun aikana poliisit olivat kuulleet venäjänkielisiä komentoja. Poliisi ehdottaa laivaston joukkojen siirtymistä saarille.
UTVAn vielä kiistellessä tilanteesta aamuyöllä Ilmavoimien Hornetit ja SU-27 käyvät Ahvenanmaan lentokieltoalueella ilmataistelua, josta ei kuitenkaan kummallekaan tule tappioita. Venäläinen alusosasto seilaa edelleen pohjoiselle Itämerelle.
Tiistaina aamupäivällä Venäläiset nousevat maihin Ahvenanmaalla, ja Suomalaiset esittävät asiasta nootin. Ahvenanmaa Saarilla olevat tiedustelijat alkavat lähettää tietoja Venäläisten sijoituksista saarilla. Ilmavoimat joutuvat väistymään saarilta, ja kuusi SU-27 hävittäjää pääsee laskeutumaan Maarianhaminan lentokentälle. Venäläiset katkaisevat tietoliikenneyhteydet saariulle, ja ilmoittavat aloittaneensa terrorisminvastaisen operaation saarilla. UtVa toteaa toimineensa liian reaktiivisesti ja joutuvansa maksamaan hitaasta toiminnastaan suomalaisella verellä.
Puolustuvoimat saavat haluamansa valtuudet, ja pääsee vihdoin aloittamaan vastatoimet:
Erikoisjoukkoja ja tiedustelijoita lähetetään saarille sabotoimaan venäläisten toimintaa ja keräämään tiedustelutietoja saaristosta. Merivoimat kahakoivat Baltian laivaston kanssa Saaristomerellä. Suomen ulkomaankauppa menee ohutta pilliä pitkin Ruotsin rannikkoa pitkin Pohjanlahden satamiin ja maanteitse Norjan kautta maailmalle, mikä nostaa Suomessa kustanuksia, mutta nälkää ei Suomessa nähdä.
Kaksi viikkoa myöhemmin Puolustuvoimat on valmiina aloittamaan saarihypähtelyn kohti Ahvenanmaan mannerta. Samaan aikaan Sallassa ja Lappeenranna alueella alkaa esiintyä levottomuuksia, joissa “tavalliset kansalaiset” ovat tyytymättömiä hallituksen toimintaan, ja haluavat Suomen luovuttavan Ahvenanmaan Venäläisten hallintaan Terrorisminvastaisen sodan ajaksi. Tämä aiheuttaa väkivaltaisia yhteenottoja alueilla. Samalla Venäjä ilmoittaa tarvittaessa suojelevansa venäjän kansalaisten omaisuutta ja turvallisuutta mellakka-alueilla.
Maavoimat aloittaa ilma- ja merivoimien tukemana saarihyppäykset kohti Ahvenanmaan mannerta, ja onnistuu puolessatoista viikossa saamaan jalansijan Ahvenanmaan mantereelta. Venäjä uhkaa Suomea ydinaseen käytöllä, ja neuvotellaan tulitauko. Ahvenamaa jää jäätyneeksi konfliktiksi.
Vai että oikein “ruotsinsuomalaisia”? MIstähän meiltä niitä löytyy Affenanmaalle lähetettäväksi?
Prkl Lasse, Hyvä kun huomasit. Korjaan kansallisuudet toiseen järjestykseen. 8(
Näköjään myös mosurin blogissa kirjoiteltu samasta aiheesta
Ai niin joku linkkikin olisi varmaan hyvä olla?
https://mosurit.wordpress.com/2015/03/07/operaatio-sotapetos/
Juu, kävin lukemassa kanssa. Koitan kerätä aikaa tehdä skenu 2. Alkavalla viikolla.