Vaikka mediassa on kovasti pidetty ääntä EUn turvatakuista ja siitä voiko Suomi osallistua, ottaa vastaan tai tehdä mitään asian tiimoilla, on ilmassa myös huikeasti tärkeämpi kysymys Suomen puolustuksen kannalta. EUn komission esittämä muutos tuliasedirektiiviin.
Kokonaismaanpuolustuksen kannalta hiuksianostattavaa on se, että EU yrittää kieltää “sotilasaseen näköisten” itselataavien aseiden omistamisen lainkuuliaisilta kansalaisilta. Eli ollaan lähdössä muutaman New Yorkin, Chigacon ja muutaman muun alueen tielle siinä että ulkonäkö muuttuu rangaistavaksi ominaisuudeksi. Varmaan seuraavaksi halutaan kieltää ulkonaliikkuminen rumilta ihmisiltä, että voidaan välttää Freud, Marx, Engels& Jungin kohtalo. Jos tämä jäi vaivaamaan, niin kuuntele TÄMÄ
EUn asedirektiivimuutos alkaa tunkeutua pikkuhiljaa myös normaalien kaduntallaajien tietoisuuteen, ja niimpä Helsingin Sanomat kysyivät tänään Keskustan puheenjohtajalta Sipilältä sekä SDPn kansanedustaja Tuomiojalta kantoja Komission esitykseen. HSTVn juttu katsottavissa ja luettavissa TÄÄLLÄ
Sipilä halusi “suomalaisen metsästäjän” mentävän aukon, sekä “että otetaan huomioon kansalliset piirteet” Tämä tarkoittanee hallituksen kantana (joka on luettavissa TÄÄLTÄ) että vaihtoehto ei kelpaa Suomelle. Tosin Erityisesti Kokoomuslaisten päällä takki kääntyy pelottavan nopeasti, kunhan on sopivia EU-virkoja ja muita urhoollisuuspullonkorkkeja tarjolla, että en luota SM petteri ORVOn kykyyn seistä tämän asian takana. Paljon helpompaa selittää taas kotimaassa että: “me ei äänestetty, kun se esitys olis kuitenkin mennyt läpi”. Käsitykseni mukaan Puolassa ja Itä-Euroopassa muutoinkaan ei olla mitenkään innostuttu EUn palatsimandariinien viimeisestä tempusta.
Kansanedusta Tuomioja ositti edelleen kuuluvansa Nevuostoliiton viidenteen kolonnaan, koskapa haluaa kategorisesti tuhota Suomen puolustukyvyn kieltämällä puoliautomaatti, eli itselataavat aseet, kaikilta. Selvästi Tuomiojalle on jäänyt hampaankoloon siitä, että vasemmisto ei saanut vallankumousta aikaan Suomessa 70-luvulla. Kyseessä lienee myös “peniskateus” siitä, että tuntee olevansa ruokaketjussa paljon alempana kuin metsästäjät. No emme Ekiltä voi muuta odottaakkaan.
“Hauskaa” oli itse direktiivitekstin ensimäiseen kappaleeseen jötetty tunnustus, että “piti päästä hyödyntämään Pariisin viimeisen terrori-iskun uhrit”. Muotoiltuna kylläkin “piti tuoda nopeasti julkisuuteen viimeaikaisten tapahtumien takia”. Mutta tarkoitus oli juuri tuo tanssi yli hautojen.
Edelleen, samaan kiireeseen vedoten, valmistelusta oli jätetty pois vaikuttavuuden arviointi. Varmaankin siksi, että vaikuttavuutta terrorismiin, jota siis direktiivillä kuulemma torjutaan, ei tule tällä direktiivillä olemaan, kuin rajoitetuin osin. JOS tosiaan eri maissa eri tavoilla deaktivoiduista aseista voidaan koota toimiva AK, mitä en epäile, niin OIKEA tapa toimia on muuttaa direktiiviä kohdasta, jossa määritellään aseiden dekoamista. Sillä, että kaikki AR, AK, MP5 itselataavat kloonit kielletään ei tätä saavuteta. Sinänsä, jos on kiellettyä valmistaa ilman asiaankuuluvia lupia toimiva sarjatuli AK, niin en usko että puoliautomaatti AK aseiden kielto asiaan enenpää vaikuttaa. Rikollisissa kun on semmoinen piirre että he eivät noudata lakia.
Samoin kansalaisilta kysytyn mielipiteen yli oli kävelty. Kansalaisjärjestöjen toiveet oli jätetty kuulematta, ainakin asianosaisten puolelta. Vihervasemmiston “kaikki pyssyt on pahoja” ajatus oli ilmeisesti saatu hyvin läpi, koska Komissio haluaisi kieltää myös itselataavat haulikot ja -pistoolit. Metsästäjillekin jäisi enää vain 1800-luvun tekniikkaa edustavat pulttilukkokiväärit. Tai ehkei niitäkään: Nehän muistuttavat sotilasaseita. Eli ilmeisesti musketit tulisivat käyttöön metsästysaseina. Mutta kun nekin ovat 1700-luvun sotilasaseita.
Todennäköisesti oikea syy uuteen asedirektiiviin on halu kerätä kansalaisilta aseet pois. Tämä siksi että luonteeltaan epädemokraattisena laitoksena EUta ei voi vastustaa demoratian keinoin, joten jos aseet saadaan yhtälöstä pois, voidaan ihmiset muuttaa hallintoalamaisiksi, tai oikeammin orjiksi. Tätä juuri David Cameron vastusti, sanoessaan että Eu parlamentin pitää oll vastuussa kansallisille parlamenteille. Ei päinvastoin.
Terroristi eivät ole erityisesti deko aseiden varassa, koskapa vaikka Afrikassa on suuria määriä automaattiaseita hukassa, samoin Balkanilla. Sieltä ne kulkevat pikkuhiljaa Eurooppaan. Tulli ilmoittaa tehokkuudekseen huumeiden torjunnassa noin 10%, eli 90% aineista pääsee maahan. Ase ei haise oleellisesti erilaiselta kuin vaikkapa auto, johon semmoinen voidaan piilottaa, joten koirat sitä eivät haista, ja saattaa olla pelkän näköhavainnon perusteella päätellä mikä putki tai laatikko on kyseessä.(Jos on viitsitty vähän puu, tai muoviosia irrotella toisaalle.)
Aseen osista vain runko, lukko ja piippu ovat sellaisia, jotka ovat luvanvaraisia, eli vaikkapa AKn periä ja kahvoja saa kyytissä olla vaikka satoja, ja matka saa jatkua, koska mitään ilmoitettavaa ei ole.
Ilmeisesti kotoisen PoHan Asehallintayksikkökin oli valjastettu mukaan myös tähän hyökkäukseen vapaiden Eurooppalaisten aseenkantoa vastaan koskapa Komissio edelleen totesi tekstissään, että aseita on helppo muuttaa sarjatuliaseiksi. No ei ole, aseisiin joutuu tekemään useampia muutoksia, että se saadaan toimimaan sarjatuliaseena. Melkein helpompaa valmistaa suoraan sarjatuliase.
PoHa on tätä yrittänyt useita kertoja toditaa, että starttiaseesta VOI muuttaa toimivan aseen. Ei voi. Ei sinkkivalu kestä. Samalla perusteella voisi sitten kieltää kaikki putken joiden sisähalkaisija asettuu 5,5mm ja 12,5mm väliin. Niissähän VOIDAAN laukaista patruuna, vaikkapa vasaralalla ja naulalla kopauttamalla.
Ainoa demokratian tae on yksityisessä omistuksessa olevat runsaat aseet. Ei mikään muu. Hitler, Lenin ja moni muu diktaattori on ensitöikseen kieltänyt vastarinnan keinot yksityisiltä. Miksi EU Komissio haluaa nyt tehdä samoin?