Aloitetaan kerrankin antamalla kiitosta sinne, minne se tässä sensuuri asiassa kuuluu: Kiitos Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille ja ulkoministeri Marco Rubiolle. On irvokasta, mutta totta, että Yhdysvaltain hallinto tekee tällä hetkellä enemmän eurooppalaisten kansalaisten etujen ja sananvapauden puolustamiseksi kuin yksikään Brysselin pehmustetuissa soffissa istuva byrokraatti.

Yhdysvallat on vihdoin iskenyt nyrkkiä pöytään Euroopan unionin Digital Services Actin (DSA) edessä. Washingtonissa on tajuttu kirkkaasti se, mikä täällä vanhan mantereen puolella yritetään myydä “turvallisuutena”. Ja juu, nimenomaan taas “Suojellaan lapsia haitalliselta sisällöltä”. DSA ei ole kansalaisten suojelemista “disinformaatiolta”, vaan se on puhdasverinen ylikansallinen sensuurikoneisto, jolla EU pyrkii pakottamaan amerikkalaiset teknologiajätit siivoamaan julkista keskustelua koko maailmassa, ja muuttamaan sen vasemmiston narratiivia suosivaksi.

Vastatoimet ovat olleet sen mukaisia. Yhdysvaltain hallinto on asettanut viisumikieltoja ja henkilökohtaisia maahantulokieltoja EU:n sensuuriarkkitehdeille, kuten komissaari Thierry Bretonille, sekä joukolle eurooppalaisia “vihapuhetta vastustavia” kansalaisjärjestöjä, jotka käytännössä toimivat mielipidepoliisien ilmiantaji.. siis “puolueettomina faktantarkistajina”. Washington pitää EU:n toimintaa amerikkalaiseen sananvapauteen ja Yhdysvaltain suvereniteettiin puuttumisena. Ja sitähän se on.Kun unioni käyttää sääntelyvaltaansa vaikuttaakseen siihen, mitä amerikkalaisilla alustoilla voidaan julkaista ja miten poliittista keskustelua voidaan käydä, kyse on vähintäänkin hyvin poikkeuksellisesta rajat ylittävästä poliittisesta vaikuttamisesta.

Jos EU edustaisi hyvää hallintoa, se vastaisi kritiikkiin korjaamalla omat virheensä. Mutta koska se edustaa ideologista keskusvaltaa, se pyrkii estämään hallinnon epäkohdista, talouden ja yhteiskunnan ongelmista sekä omien jäsentensä väärinkäytöksistä puhumisen. Kun asiat menevät pieleen, on paljon helpompaa sulkea kriitikoiden tilit kuin kantaa vastuu.

Kipupisteitä on paljon, ja juuri niistä puhuminen halutaan nyt kriminalisoida “vihapuheena” tai “haitallisena sisältönä”: On EU:n virallinen ilmastouskonto, joka teurastaa eurooppalaisen teollisuuden ilmaston alttarilla, jolla ei ole mitään tekemistä globaalin todellisuuden kanssa. On EU:n ajama “taakanjaon” tasaus, joka käytännössä tarkoittaa suomalaisten veronmaksajien rahojen kuppaamista Espanjan ja Italian gangsteritalouksien pohjattomiin kaivoihin. Ja sitten on itse komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja hänen niin sanottu ‘yhteensattumansa’ satojen miljoonien eurojen – ellei miljardien – rokotekaupoissa, joiden yhteydessä käydyistä tekstiviesteistä komissio kieltäytyi antamasta tietoja ja jonka päätöksen EU:n yleinen tuomioistuin myöhemmin kumosi. Mutta hupsistakeikkaa olivat sillävälin tekstiviestit “kadonneet”

Kun tällainen määrä likapyykkiä alkaa kasaantua ja hallintoalamaiset alkavat huomata, kuka laskun todellisuudessa maksaa, eliitti joutuu paniikkiin. Näille laineille ei enää yritetä valaa öljyä tilanteen rauhoittamiseksi. Niiden päälle yritetään valaa betonia. DSA on se betonimylly, jolla oppositio, kansallismieliset ja konservatiivit yritetään hiljentää sementoimalla vain yksi, virallinen ja sallittu totuus.

Tätä samaa institutionaalista vaikuttamista tullaan hyvin todennäköisesti näkemään koti-Suomessakin kevään eduskuntavaaleissa. “Disinformaation torjunnan” varjolla tullaan rajaamaan se, kuka saa näkyvyyttä, kenen viesti leimataan algoritmilla haitalliseksi ja kenen poliittinen kanta määritellään “yhteiskuntarauhaa järkyttäväksi”. Kristillisen kirkon vaalit marraskuussa tuskin sentään tällaisia sensuurihimoja vallanpitäjissä herättävät, mutta kun jaetaan maallista valtaa, hallituspaikkoja ja veronmaksajien rahoja, Brysselin työkaluja tullaan käyttämään säälimättä.

Onneksi edes rapakon takana on vielä johtajia, jotka ymmärtävät, että jos sananvapaus kaatuu, kaikki muukin vapaus seuraa perässä.