Tällä kertaa asia on räjähdysherkkä

Tällä kertaa asia on räjähdysherkkä, ja epäilen, että ViherVasemmisto tulee kiistämään ainakin osan koko ilmiöstä. Siksi olen merkinnyt mukaan lähteet, jotta jokainen voi itse tarkistaa, mitä Ruotsissa tällä hetkellä oikeasti tutkitaan.

En väitä, että jokainen maahanmuuttaja äänestää kollektiivisesti. En väitä, että jokainen somalitaustainen ruotsalainen tai muslimi toimii näin. Enkä väitä, että Borlängen tapauksessa olisi vielä näytetty toteen kaikki se, mitä julkisuudessa on esitetty. Mutta pidän vähintään melkein varmana että melko suuri osa mainituista etnisistä ja uskonnollisista ryhmistä on toiminut kuvaillulla tavalla.

Mutta jotakin on tapahtunut.

Ja sitä “jotakin” tutkivat tällä hetkellä Ruotsin poliisi ja syyttäjät sekä vaalivirkamiehet.

Syyskuun 2026 Ruotsin valtiopäivävaalit saattavat jäädä pohjoismaisen demokratian historiassa mieleen ainakin siitä syystä, että vaalien ympärille nousi poikkeuksellisen vakava epäily äänestämiseen vaikuttamisesta.

Kyse ei ole enää pelkästä teoreettisesta keskustelusta siitä, voiko vahvojen suku-, uskonto- tai yhteisöverkostojen sosiaalinen paine törmätä länsimaisen yksilöllisen äänioikeuden periaatteisiin.

Ruotsissa poliisi tutkii nyt konkreettista tapausta. Meillä on vielä aikaa miettiä, mitä tästä pitäisi Suomessa oppia.

Mitä Ruotsissa tapahtui? Tapaus Borlänge

Keskiössä on Taalainmaan Borlänge ja siellä Vänsterpartietin ehdokkaan Mohamed Abdukardir Alin henkilövaalikampanja: Ali oli puolueen listalla yhdeksäntenä, mutta nousi henkilökohtaisilla äänillä Riksdagin jäseneksi. Hän sai 648 henkilökohtaista ääntä ja ohitti puolueen paikallisen kärkikaartin. Hänen kampanjaansa liittyvää mahdollista vaalivilppiä tutkivat nyt Ruotsin poliisin kansallinen korruptiontorjuntayksikkö ja syyttäjä.

Tässä vaiheessa on syytä olla tarkka: kyse on rikosepäilystä, ei tuomiosta. SVT:n mukaan kolme henkilöä kuuluu tutkintaan, mutta ketään heistä ei ole toistaiseksi virallisesti delgivits misstanke om brott eli saatettu rikoksesta epäillyn asemaan.

Tutkinnassa on kuitenkin noussut esiin erittäin vakavia väitteitä. Poliisin on kerrottu havainneen ihmisiä kuljetettavan äänestyspaikoille. (Tämä ei toki sinällään ole laitonta. Olen itse osallistunut aikoinani vanhusten ajamiseen äänestämänn Ähtärin syrjäkyliltä äänestyspaikalle. Emme tosin antaneet äänestysohjeita, joka olisi ollut laitonta.) Lisäksi tutkinnassa on tullut esiin väitteitä valmiiksi ehdokkaalla merkittyjen vaalilippujen jakamisesta äänestäjille. (Joka on hyvin nounou.) Aftonbladet on puolestaan kertonut poliisin tutkivan myös rahojen jakamista äänestäjille. (Tämä on jo niin kovaa huttua, että Suomessa rangaistuksia ainakin olisi tullut molemmille osapuolille. Ruotsista en tiedä) Lisäksi poliisi selvittää rahaliikennettä, jossa useita pankkikortteja olisi käytetty rahan nostamiseen.

Mohamed Abdukardir Ali on, luonnollisesti, kiistänyt osallisuutensa. Tämä on se kohta, jossa kannattaa pitää pää kylmänä. Poliisin tutkinta ei vielä todista, että kaikki julkisuudessa esitetyt väitteet pitävät paikkansa. Mutta se kertoo, että viranomaiset pitävät asiassa esiin tulleita tietoja riittävän vakavina tutkittaviksi. On vähintään “Syytä epäillä”.

Ruotsin oikeusministeri Gunnar Strömmer on kuvannut vapaita ja rehellisiä vaaleja demokratian perustaksi ja pitänyt tapauksesta esitettyjä tietoja vakavina.

Jos tutkinta osoittaa, että äänestäjiä on kuljetettu järjestelmällisesti, heille on annettu valmiiksi merkittyjä lippuja tai heidän äänestämiseensä on pyritty vaikuttamaan rahalla, kyse ei ole enää normaalista vaalikampanjasta. Silloin kyse on siitä, onko yksittäisen äänestäjän vapaa tahto pyritty muuttamaan järjestäytyneen toiminnan avulla.

Ja juuri tämä on demokratian kannalta olennainen kysymys.

Ääni saa olla ryhmäetu – mutta sen pitää olla oma ääni

On tärkeää tehdä tässä yksi ero.

Demokratiassa ihmisellä on täydellinen oikeus äänestää oman ammattinsa, alueensa, uskontonsa, kieliryhmänsä, sukunsa tai taloudellisen etunsa perusteella. Ei ole mitään demokratian vastaista siinä, että esimerkiksi maanviljelijät äänestävät maatalouspolitiikkaa ajavaa puoluetta tai eläkeläiset eläkeläisten etuja puolustavaa ehdokasta. Tosi intersektionaalista kommarihuttua, mutta näinhän se on.

Ongelma syntyy vasta silloin, kun yhteisöllinen vaikutus muuttuu painostukseksi, uhkailuksi, lahjonnaksi tai vaalisalaisuuden kiertämiseksi.

Jos isä, suvun vanhin, uskonnollinen johtaja, paikallinen vaikuttaja tai rikollisryhmään kuuluva henkilö voi käytännössä määrätä, ketä kymmenien tai satojen ihmisten on äänestettävä, yksilön äänioikeus on olemassa enää paperilla. Samalla syntyy jotakin, millä voi demokratiassa käydä kauppaa.

Vielä vakavammaksi asia muuttuu, jos äänestäjästä tehdään samalla valvottu suorittaja: hänet kuljetetaan paikalle, hänelle annetaan valmiiksi merkitty lippu ja joku varmistaa, että oikea lappu päätyy uurnaan. Silloin vaalisalaisuus ei enää suojaa äänestäjää. Ja ilman vaalisalaisuutta äänestäjän vapaa valinta muuttuu hyvin nopeasti näennäiseksi.

Sama ilmiö Suomessa ja muualla Euroopassa?

Tästä kohtaa alkaa kuitenkin se osa, jossa pitää erottaa toisistaan todistetut tapaukset ja laajempi yhteiskunnallinen hypoteesi. Borlänge ei yksin todista, että koko länsimainen maahanmuuttopolitiikka olisi tuottanut yhden yhtenäisen järjestelmän, jossa klaanit ostavat vaaleja. Se ei myöskään todista, että kaikki maahanmuuttajataustaiset yhteisöt toimisivat näin. Mutta Borlänge osoittaa, että tällainen riski ei ole pelkkää rasistista fantasiaa tai poliittista scifiä.

Ryhmäverkostot voivat vaikuttaa siihen, miten ihmiset äänestävät. Poliittisessa tutkimuksessa on myös pitkään tarkasteltu esimerkiksi suku-, uskonto- ja yhteisöverkostojen merkitystä ehdokkaiden valinnassa ja niin sanotussa bloc voting -ilmiössä.

Britanniassa esimerkiksi pakistanilaistaustaisiin yhteisöihin liittyvää biraderi-järjestelmää on tutkittu poliittisena verkostona, jossa sukulaisuus- ja yhteisösuhteet voivat vaikuttaa ehdokkaiden valintaan ja äänten mobilisointiin.

Tämäkään ei tarkoita, että kyse olisi automaattisesti vaalivilpistä. Ryhmä voi aivan laillisesti mobilisoida äänestäjiä. Puolue voi järjestää kuljetuksen vaalipaikalle. Yhteisö voi suositella ehdokasta. Raja kulkee siinä, käytetäänkö painostusta, lahjontaa tai muuta keinoa, jolla yksilön vapaa valinta pyritään korvaamaan yhteisön päätöksellä.

Tämän vuoksi juuri Borlängen tapaus on kiinnostava.

Se pakottaa kysymään, ovatko nykyiset demokraattiset instituutiomme rakennettu tilanteeseen, jossa jokainen äänestäjä toimii aidosti itsenäisenä poliittisena yksikkönä – ja mitä tapahtuu, jos kaikki eivät toimi.

Miksi tämä on vaarallinen ongelma demokratialle?

Länsimainen demokratia ei ole pelkkä tekninen mekanismi, jossa pudotetaan lappu laatikkoon.

Se perustuu ainakin kolmeen käytännön oletukseen.

• Ensimmäinen on yksilön autonomia. Äänestäjä tekee päätöksensä itse.
• Toinen on vaalisalaisuus. Kukaan ulkopuolinen ei saa tietää, miten hän äänesti, eikä hänen tarvitse pystyä todistamaan sitä kenellekään.
• Kolmas on se, että poliittinen kilpailu tapahtuu yksilöiden muodostamien mielipiteiden perusteella eikä sen perusteella, kuka pystyy parhaiten kontrolloimaan tiettyä ihmisjoukkoa.

Tässä kohtaa vahvat yhteisö- ja sukulaisuusverkostot voivat muodostaa todellisen ongelman.

Ei siksi, että jokainen tällaisen yhteisön jäsen olisi jotenkin kykenemätön yksilölliseen päätöksentekoon. Sellainen väite olisi sekä väärä että typerä. Ongelma syntyy silloin, kun yhteisön sisäinen sosiaalinen paine on niin vahva, että yksilön oma valinta muuttuu käytännössä toissijaiseksi. Jos ääni voidaan ostaa sadalla kruunulla, uhata pois yhteisöstä tai valvoa äänestyspaikalla, vaalisalaisuus ei enää täytä tehtäväänsä.

Silloin demokraattinen järjestelmä alkaa muistuttaa enemmän asiakas- ja valtaverkostojen kilpailua kuin yksittäisten kansalaisten vapaata poliittista päätöksentekoa.

Onko maahanmuutto tässä poliittinen ongelma?

Minusta kysymys kannattaa esittää vielä tätäkin laajemmin.

Jos valtioon syntyy nopeasti suuria väestöryhmiä, joiden poliittinen käyttäytyminen on voimakkaasti yhteisöllisesti organisoitunutta, sillä voi olla poliittisia seurauksia riippumatta siitä, ovatko kaikki toimintaansa liittyvät menettelyt täysin laillisia. Puolueille syntyy luonnollisesti kannustin tavoittaa suuria ja hyvin organisoituneita äänestäjäryhmiä. Tämä ei edellytä mitään salaliittoa.

Puolueen ei tarvitse päättää, että ”tuodaan maahan sata tuhatta uutta äänestäjää, jotta saamme vallan”. Riittää, että poliittinen järjestelmä palkitsee puolueen siitä, että se kykenee rakentamaan pysyvän kannatusverkoston uuden väestöryhmän ympärille.

Jos tähän yhdistyy vahvoja yhteisöverkostoja, uskonnollisia järjestöjä, sukulaisuusverkostoja, etuusjärjestelmiä ja julkisen rahan varassa toimivia järjestöjä, syntyy rakenne, jossa poliittinen valta voi alkaa keskittyä yhteisöjen ja niiden välittäjien käsiin.

Tämä on mekanismi, jota on syytä tutkia. Se ei ole sama asia kuin väite siitä, että jokin puolue olisi tietoisesti järjestänyt maahanmuuton hankkiakseen itselleen ikuisen äänipotin. Ensimmäisestä voidaan keskustella empiirisesti. Jälkimmäinen vaatisi jo aivan toisenlaista näyttöä.

Miten kansanvalta pidetään KANSAN valtaisena?

Tässä kohtaa tullaan siihen varsinaiseen kysymykseen.

Mitä demokraattinen valtio tekee, jos sen väestörakenne muuttuu nopeasti ja samalla syntyy uusia, vahvasti organisoituneita poliittisia yhteisöjä?

Pohdinnan paikka

Tässä kohtaa on syytä mennä vielä askel pidemmälle.

Jos poliittisen vallan hankkiminen tapahtuu demokraattisen järjestelmän sisällä, mutta tavoitteena on pitkällä aikavälillä muuttaa itse järjestelmän luonnetta, kyse voidaan perustellusti nähdä vallankaappausstrategiana ilman vallankaappausta. Ei panssarivaunuja kaduille, ei kenraaleja televisioon – vaan demografian, järjestäytyneen äänestämisen ja sukupolvien kautta tapahtuva vallan siirtyminen.

Tällaista ajattelua ei pidä kuitenkaan automaattisesti ulottaa koskemaan kaikkia muslimeja. Euroopan muslimiväestö ei ole mikään yhtenäinen poliittinen toimija, eikä tutkimus anna perusteita sellaiselle väitteelle. Sen sijaan poliittisen islamin piirissä on aivan perustellusti syytä tarkastella järjestöjen tavoitteita, verkostoja ja suhtautumista länsimaiseen liberaaliin demokratiaan. Euroopassa on myös tutkittu uskonnollisen ja etnisen yhteisöllisyyden vaikutusta poliittiseen käyttäytymiseen.

Siksi esittämäni kuuden äänen järjestelmän logiikka olisi lopulta varsin yksinkertainen: kaikki pääsevät mukaan, mutta kukaan ei saa automaattisesti koko poliittista painoarvoa pelkän väestömääränsä perusteella.

Maahanmuuttaja saa ensimmäisen äänensä kansalaisuuden myötä. Seuraavat äänet voi ansaita koulutuksella, yhteiskunnallisella vastuulla, puolustusvelvollisuuden suorittamisella, korkeakoulututkinnolla ja iällä. Sama koskee syntyperäistä suomalaista. Säännöt ovat samat kaikille. Minusta kauneinta tässä on se, että se palkitsee asioidensa kunnolla hoitamisesta ja osallistumisesta. Pelkällä iällä saa kaksi ääntä. Yhden aikuistuttua, ja toisen kun tulee “oikeesti akuiseksi”, ts on lapset ja vastuu jälkipolvista. Koulutuksella saa samoin kaksi toisesta ja kolmannesta asteesta. Puolustusvelvollisuuden hoitamisesta yhden ja yrityksen perustamisesta yhden. Maksimi on kuusi ääntä.

Tällainen järjestelmä tekisi huomattavasti vaikeammaksi myös sen, että suomalaisen yhteiskunnan poliittista voimatasapainoa muutettaisiin pelkästään maahanmuuton määrällä tai seuraavien sukupolvien syntyvyyden kautta.

Toisin sanoen: jos joku kuvittelee saavansa poliittisen enemmistön yksinkertaisesti tuomalla maahan riittävästi uusia äänestäjiä tai kasvattamalla oman yhteisönsä väestöosuutta sukupolvi toisensa jälkeen, suunnitelma ei enää toimisi yhtä suoraviivaisesti.

Kaikki saisivat edelleen osallistua. Mutta yhteiskunnallinen vaikutusvalta kasvaisi sitä mukaa kuin myös kiinnittyminen itse yhteiskuntaan kasvaa.

Demokratiaa ei tällöin suojattaisi estämällä ihmisiä tulemasta mukaan. Sitä suojattaisiin tekemällä poliittisen vallan kaappaamisesta demografian avulla huomattavasti vaikeampaa. Ajattelin ihan ilman kenenkään lupaa.

Lähteet:

• Aftonbladet (15.9.2026): Misstänkt valfusk i Dalarna – polisen inleder förundersökning.
• SVT Nyheter (18.9.2026): Åklagaren om röstköpen i Borlänge: “Systematiskt förfarande”.
• Expressen (19.9.2026): Bussades till vallokalen – förkryssade sedlar upptäckta.
• Göteborgs-Posten (21.9.2026): Vittnen berättar: Erbjöds pengar för sin röst i Järva.
• Svenska Dagbladet (22.9.2026): Gunnar Strömmer: “Ett allvarligt angrepp på vår demokrati”.
• Helsingin Sanomat (14.6.2021): Maahanmuuttajien äänet keskittyvät kuntavaaleissa – yhteisön paine vaikuttaa valintoihin.
• Frankfurter Allgemeine Zeitung (12.10.2023): Clan-Strukturen und Kommunalpolitik in Berlin.
• The Telegraph (7.7.2024): How the ‘biraderi’ system and sectarian voting reshaped the UK general election.