Jos olet viettänyt viimeiset kaksi vuosikymmentä lukemalla puolustuspoliittisia selontekoja, sotatieteellisiä opinnäytteitä tai seurannut eurooppalaista kalustokeskustelua, olet saattanut törmätä erääseen vaaralliseen harhaan. Siihen harhaan, että maavoimien suorituskyky mitataan yksinomaan ostettujen panssariterästonnien, hienouksia pursuavien johtamisjärjestelmien tai yksittäisten ”hopeakuulien” määrässä.

Sodan realiteetti – se tyly, kuraan, teräkseen ja räjähdekemikaalien katkuun verhottu todellisuus – opettaa kuitenkin aina saman läksyn uudelleen. Moderni taistelukenttä ei ole näytös, jossa paras laite voittaa. Se on karsinta, jossa hidas kuolee ensimmäisenä.

Kun katsomme maavoimien tulenkäytön kehitystä, 155 millimetrin raskas kenttätykistö on ja pysyy maataistelun selkärankana. Mutta tavassa, jolla se tuliasemassa toimii, on tapahtunut veret seisauttava muutos: Vedettävä kenttätykki, se suomalaisen tykistöopin perinteinen työjuhta, on käymässä yli-ikäiseksi. Ei seepran nahkaan pukeutuneiden hipsterien toiveesta, vaan siksi, että taistelukentän yllä leijuva multispektraalinen sensori-anturi konstellaatio ei enää anna anteeksi paikoilleen jäämistä.

Nykyisessä keskustelussa katseet kääntyvät usein etelään tai itään, mutta meidän pitäisi katsoa omalle takapihallemme Hämeenlinnaan ja Tampereelle. Patria on tuonut julkisuuteen ja koeammuntoihin projektin, joka kulkee työnimellä Patria ARVE (ARtillery on VEhicle). Kyseessä on konsepti, jossa tuttu ja turvallinen 155 K 98 -kenttäkanuuna on pultattu Sisu E13TP 8×8 -raskaan maastokuorma-auton lavalle.

Tämä artikkeli perkaa auki sen, miksi tämä ratkaisu ei ole vain “köyhän miehen kompromissi”, vaan täysin kylmäveriseen taktiseen logiikkaan perustuva veto. Katsotaan, miksi poistumiskyky on ajanut asettautumiskyvyn ohi, miksi tarvitsemme tätä vaikka kaapissa on jo maailmanluokan K9 Moukari, ja missä vaiheessa ARVE-projekti todellisuudessa menee.

1. Taktillinen imperatiivi: Poistumiskyky vs. Asettautumiskyky

Suomalaisessa tykistöopissa on vuosikymmenet opetettu ”hajautetut tuliasemat ja koottu tuli” -periaatetta. VArsinkin AHJO aikana tietokoneella suoritetun ammunnanhallinnan jälkeen tämä voitiin viedä äärimmilleen. Tuliasemissa on tykistä tykkiin puolikin kilometriä, toisin kuin pahvitasolla kun tykit piti pitää noin 100m säteellä toisistaan, ja jaokset voitiin hajoittaa vähän kauemmas toisistaan.

Tuliasemaan ajo 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa tarkoitti käytännössä sitä, että patteri ajoi tuliasemaan, tykit irrotettiin maastokuorma-autojen koukuista, haarat avattiin, maakiilat hakattiin lekalla tai hydrauliikalla maahan, suunnattiin, ammuttiin sarja ja sen jälkeen alkoi raskas raatoilu tykin saamiseksi takaisin kuljetuskuntoon. Järkevä suoritus standarditilanteessa vei kymmeniä minuutteja.

Silloin se riitti. Vastatykistötutkat olivat harvinaisia, niiden havainnointiketju maalinmäärityksestä oman tykistön ammuntaan kesti minuutteja, joskus varttitunnin. Aikaa jonkinverran oli. Tänään se sama kymmenminuuttinen on joukkohauta.

Miksi asettautumiskyky menetti kruununsa?

Historiallisesti tykistön asettautumiskykyä pidettiin tärkeänä. Sillä tarkoitettiin kykyä asettua peitteiseen maastoon, kaivautua, rakentaa tuliasema, johon voitiin varastoida satoja kranaatteja, ja jauhaa sieltä vihollista päiväkausia. Suomalainen metsä antoi suojaa, ja naamiointi esti näköhavainnon.

Tämä maailma kuoli lopullisesti Ukrainan taistelukentillä, mutta sen kuolinilmoitus kirjoitettiin jo vuosia sitten sensoriteknologian kehityksessä:

1. Jatkuva ilmatilan valvonta (UAV/FPV): Taistelukentän yllä ei ole enää aukkoja. Halpatuotantoiset kopteridronet, Lider-tutkat ja lämpökamerat tunnistavat piipusta nousevan lämpöjäljen ja ruutisavun sekunneissa.
2. Akustinen ja digitaalinen vastatykistöpaikannus: Nykyaikaiset vastatykistötutkat laskevat kranaatin lentoradasta tykin tarkan sijainnin ennen kuin ensimmäinen kranaatti on edes osunut maaliinsa.
3. Kierto- ja lojuvat suorituskyvyt (Loitering Munitions): Kun tuliasema on paikannettu, sinne ei tarvitse edes ampua perinteistä tykistökeskitystä. Paikalle ohjataan itsemurhadrone, joka hakeutuu suoraan avoimeen tuliasemaan pinottujen ajopanosten tai tykin lukon viereen.

Poistumiskyky – ainoa elinehto

Tässä ympäristössä poistumiskyky (shoot-and-scoot) ei ole mikään mukava lisäominaisuus. Se on ainoa asia, joka erottaa toimintakykyisen tykistön vääntyneestä romukasasta.

Ajatellaanpa matematiikkaa:

• Kun 155 mm kranaatti lähtee putkesta, sen lentoaika 30 kilometrin päähän on maastonmuodoista ja korotuskulmasta riippuen noin 60–80 sekuntia.
• Nykyaikainen vastatykistötutka laskee koordinaatit noin 10–15 sekunnissa laukauksesta ja välittää ne automaattisesti vastapuolen ampumaketjulle.
• Vastapuolen automaattinen tai pitkälle digitalisoitu tykistö pystyy avaamaan tulen noin 30–60 sekuntia koordinaattien saamisesta.

Tämä tarkoittaa kylmää tosiasiaa: vihollisen vastatykistökeskitys voi olla matkalla omaan tuliasemaasi jo ennen kuin oma ensimmäinen kranaattisi on räjähtänyt maalissaan. Tämä on toki HYVIN PALJON vastustajasta riippuvaa, ja sanokaamme kohteliaasti että: “A2 keltaisen” kyky delegoida päätösvaltaa alaspäin oli huono, ja siksi kyky ampua nopeasti ilmestyviä ja katoavia maaleja oli sangen rajallinen.

Jos tykistöaseelta menee tuliasemasta poistumiseen 5–10 minuuttia – kuten vedettävällä kalustolla poikkeuksetta menee – tykki ja sen miehistö ovat vakavassa vaarassa.

Tässä kohtaa pyöräalustaisen tykistön logiikka iskee läpi kuin Moukari. Kun tykki on rakennettu raskaalle maastokuorma-autoalustalle, hydrauliset tukijalat nousevat maasta sekunneissa, putki lukittuu kuljetusasentoon, ja auto on liikkeessä ennen kuin vastapuolen vastaisku ehtii maaliinsa. Poistumiskyky muuttaa vastatykistöammunnan tehottomaksi maaperän kyntämiseksi.

2. “Miksi ihmeessä tämä, kun meillä on jo K9 Moukari?”

Tämä on se kysymys, johon jokainen nojatuolikenraali ja internetin foorumiasiantuntija takertuu ensimmäisenä.

”Eikö Suomi ostanut juuri Etelä-Koreasta lisää K9 Thunder -panssaritelakanuunoita? Meillähän on ‘Moukari’! Miksi helvetissä me alamme virittää vanhoja putkia kuorma-auton lavalle?”

Tämä kysymys perustuu perustavanlaatuiseen väärinkäsitykseen siitä, miten maavoimien tulenkäyttö ja logistiikka rakentuvat. K9 Moukari on fantastinen asejärjestelmä – ilmeisesti, tilauskirjojen perusteella, paras luokassaan koko maailmassa. Mutta yhden järjestelmän varaan rakentaminen on taktinen ja taloudellinen ansa.

Syy A: Strateginen ja operatiivinen liikkuvuus

K9 Moukari painaa noin 47 tonnia. Se on panssaroitu telaketjuajoneuvo. Kun K9 pitää siirtää Rovaniemeltä Kymenlaaksoon tai Kainuusta Pohjois-Karjalaan, se ei tapahdu ajamalla panssaritelat asfalttiin kuluttaen. Se vaatii:

1. Raskaan lavetin (lavettikuljetus).
2. Junakuljetuksen ja siihen sopivat kuormauspaikat.
3. Valtavasti polttoainetta ja tiheää huoltoinfraa.

Pyöräalustainen ARVE (joka perustuu Sisu E13TP 8×8 -alustaan) sen sijaan painaa huomattavasti vähemmän ja liikkuu suomalaista maantieverkkoa pitkin 80–90 km/h matkanopeudella satoja kilometrejä ilman erikoiskuljetuskalustoa. Se pystyy vaihtamaan toiminta-aluetta maakunnasta toiseen yhden ryhmitysmarssin aikana omilla pyörillään. Maastoliikkuvuus ei ole yhtä hyvä kuin tela-ajoneuvolla, mutta operatiivinen liikkuvuus on paljon parempi.

Jos tilanne vaatii nopeaa tulivoiman keskittämistä yllättävään suuntaan – esimerkiksi merirannikolle tai syrjäiselle poikittaissuunnan maantieuralle – pyöräalustainen tykistö on paikalla tunteja ennen telakalustoa.

Syy B: Hankinta- ja elinkaarikustannukset (Euro/suorituskyky-suhde)

Maa-ainesta raivaava panssaritelaketjutekniikka on kallista. Ei vain ostaa, vaan ylläpitää. Telakoneiston, vaihteiston ja panssarirungon huoltotunnit maksavat maltaita.

K9 Moukarin kaltaisen uuden telakanuunan kappalehinta liikkuu varusteineen ja varaosineen useissa miljoonissa euroissa. Suomella on olemassa jo laadukkaita 155 K 98 -vetotykin putki ja lavettirakenteita, joiden ballistinen suorituskyky (52-kaliiperinen putki) on edelleen maailman huipputasoa. (en usko että jo olemassaolevaa K-89 kalustoa pilkotaan ja muutetaan ARVE tykeiksi, vaan tehdään uusia putkia.)

Ottamalla valmiina oleva, erinomainen tykkiputki ja integroimalla se sarjatuotettuun kuorma-autoalustaan saadaan pyörätykki, jonka hinta on vaid murto-osa uuden telatykin hinnasta. Tämä mahdollistaa massan ylläpitämisen. Suomen kaltaisessa laajassa maassa pelkkä laatutaso ei riitä; tarvitaan myös putkimäärää, jotta tulivoimaa riittää usealle suunnalle samanaikaisesti.

Syy C: Huolto ja logistinen jalanjälki

Sisu E13TP -alusta on Puolustusvoimille entuudestaan tuttu. Sen moottori, voimansiirto, renkaat ja elektroniikka ovat suurelta osin yhteensopivia PV:n muun raskaan ajoneuvokaluston kanssa.

• Mekaanikot osaavat jo huoltaa alustan.
• Varaosia löytyy kotimaisesta huoltovarmuusketjusta.
• Polttoaineenkulutus maantiellä on murto-osa telaketjuajoneuvon kulutuksesta.

Tämä vähentää huoltojoukkueiden kuormitusta ja tekee yksikön huoltamisesta taistelukentällä huomattavasti kevyempää.

Syy D: Rannikkopuolustuksen erikoisvaatimukset

K9 on suunniteltu murtamaan vihollisen panssarintorjuntaa ja toimimaan maavoimien mekaanisten joukkojen mukana. Suomella on kuitenkin toinenkin uniikki suorituskykytarve: rannikkotykistö ja saariston/rannikon suojaaminen.

Rannikko-olosuhteissa, missä liikutaan kapeilla saaristoteillä, silloisilla alueilla ja kallioisilla rannikkokaistaleilla, pyöräalustainen tykki on elementissään. Patria ARVE -järjestelmästä on kaavailtu suoraa seuraajaa rannikkotykistön liikkuville yksiköille. Sen kyky vaikuttaa merimaaleihin ja vaihtaa maantiesuojaiseen tuliasemaan tekee siitä rannikkopuolustukselle ihanteellisen aseen. Samalla käsittääkseni luodaan liikkuva rannikkotykistö uudelleen, jos luen rivien välistä oikein.

3. Patria ARVE syväsukelluksessa: Tekninen rakenne ja suorituskyky

Mikä tämä järjestelmä sitten oikeasti on syvemmältä katsottuna? Kyseessä ei ole mikään hätäisesti lavalle pultattu insinööriammattikoulun päättötyö, vaan loppuun asti mietitty laitekokonaisuus.

Alusta: Sisu 8X8

Asejärjestelmän alustana toimii kotimainen Sisu E13TP. Kyseessä on sotilaskäyttöön suunniteltu neliakselinen, jatkuvalla nelivedolla varustettu maastokuorma-auto.

• Maastokelpoisuus: Riippumaton jousitus, CTIS-renkaudentäyttöjärjestelmä (jolla rengaspaineita voidaan säätää ohjaamosta maaston mukaan) ja riittävä maavara takaavat, että ajoneuvo pääsee kulkemaan myös lumessa, mudassa ja metsäautoteillä.
• Suojaus: Ajoneuvon ohjaamo on panssaroitu tarjoamaan suojan pirstaleilta, käsiaseammunnalta ja miinoilta (STANAG-standardien mukaisesti). Miehistö voi matkustaa suojattuna.

Ase: 155 K 98 putki ja rekyylinhallinta

Se, mikä tekee tykin asentamisesta kuorma-auton lavalle haastavaa, on rekyyli. 155 millimetrin 52-kaliiperisen kenttätykin ampuma rekyylivoima on massiivinen. Jos otat tavallisen kuorma-auton ja ammut sen lavalta täyspanoksella, runko katkeaa tai auto pyörähtää katolleen.

Patria on ratkaissut tämän kahdella tavalla:

1. Hydrauliset maatuet (Outriggers): Ajoneuvon perään ja sivuille on integroitu raskasvetoiset hydrauliset tuet. Kun ajoneuvo pysähtyy tuliasemaan, tuet laskeutuvat maahan sekunneissa. Ne siirtävät rekyylivoiman suoraan maaperään, säästäen ajoneuvon jousitusta ja runkoa.
2. Rekyylinvaimennusjärjestelmä: Tykin oma rekyylikoneisto (Suujarru 30-50%, rekyylijärjestelmä 20-40%) absorboi suurimman osan energiasta, ja integrointikehikko jakaa lopun voiman tasaisesti alustaan.

Ampumatarvikkeet ja tulinopeus

• Kantama: 52-kaliiperinen putki mahdollistaa tavanomaisilla kranaateilla n. 28 kilometrin kantaman. Pohjavirtauskranaateilla (Base Bleed) päästään yli 40 kilometrin kantamiin, ja erikoisampumatarvikkeilla (kuten rakettiavusteisilla tai ohjattavilla täsmäammuksilla) entistä pidemmälle.
• Ammuskapasiteetti: Ajoneuvon kyydissä kulkee mukana suojatussa tilaratkaisussa valmiina 24 kranaattia ja niiden ajopanokset. Tämä riittää useampaan nopeaan iskuun ennen kuin auto täytyy täydentää ammusajoneuvosta.
• Tulinopeus: Järjestelmä pystyy ampumaan 3 laukausta 15 sekunnissa(Nopeaa vaikutusta). Jatkuva tulinopeus on noin 6–8 laukausta minuutissa. Muuten

4. Projektin tila ja kehityskaari: Missä mennään juuri nyt?

Puhutaanko tästä vain paperilla vai jokojohtajien kalvosarjoissa? Ei. Patria ARVE on edennyt prototyyppivaiheesta aitoihin koeammuntoihin ja teolliseen esittelyyn.

Arctic Event ja ensimmäiset julkiset askeleet

Patria toi ARVE-prototyypin ensimmäistä kertaa suuremman yleisön ja kansainvälisten ostajien tietoisuuteen Lapissa järjestetyssä Arctic Event -tapahtumassa. Tapahtuman viesti oli selvä: järjestelmä on suunniteltu toimimaan äärimmäisissä olosuhteissa – pakkasessa, lumessa ja pohjoisen vaativassa maastossa.

Onnistuneet koeammunnat

Hanke ei ole jäänyt pelkäksi messumalliksi. Prototyypillä on suoritettu kattavat ammunnat:

• Eri korotus- ja sivukulmat: Ammunnoissa testattiin järjestelmän vakautta ja hydraulisten maatukien pitoa erisuuntaisissa ammunnoissa, myös maaston epätasaisuudet huomioiden.
• Täyspanokset: Tykillä ammuttiin raskaimpia sallittuja ylipainepanoksia sen varmistamiseksi, että Sisu-alustan rungon kotelointi ja hydrauliikka kestävät pitkäaikaista rasitusta ilman murtumia.
• Suorammunta: Järjestelmää testattiin myös suorammunnassa, mikä on kriittinen suorituskyky itsepuolustustilanteissa, jos vihollisen kärkielementit pääsevät yllättämään tuliaseman.

Koeammuntojen tulokset olivat Patrian antamien tietojen mukaan erinomaiset. Alusta osoittautui stabiiliksi, ja tuliasemaan ajo, ammunta ja poistuminen saavutettiin tavoiteajoissa.

Alustariippumattomuus – Avain vientimarkkinoille

Yksi projektin fiksuimmista strategisista ratkaisuista on se, että Patrian kehittämä tykkimoduuli on alustariippumaton.

Suomen Puolustusvoimille loogisin valinta on Sisu E13TP 8×8, koska se sovittuu olemassa olevaan logistiikkaan. Mutta jos esimerkiksi kanta-NATO-maa tai Aasian valtio haluaa saman suorituskyvyn, tykkimoduuli voidaan asentaa muiden valmistajien raskaiden maastokuorma-autojen lavalle:

• Rheinmetall MAN HX 8×8 (Käytössä kymmenissä NATO-maissa)
• Tatra T815 8×8 (Erittäin suosittu Keski- ja Itä-Euroopassa)
• Volvo / Scania 8×8 -alustat

Tämä tekee ARVE-projektista paitsi Suomen maavoimille ja rannikkojoukoille edullisen päivityspolun, myös Patrialle potentiaalisen vientituotteen niille maille, joilla on varastoissaan vedettäviä kenttätykkejä ja tarve modernisoida ne nopeasti pyöräalustaisiksi ilman miljardiluokan investointeja.

5. Miltä näyttää tulevaisuuden taistelukentän tuliannos?

Jos katsomme tulevaisuuden maavoimien tykistörakennetta, emme näe yhtä ainoaa ihmekalustoa. Näemme kerrostetun järjestelmän, jossa jokaisella palalla on oma täsmällinen tehtävänsä.

Tässä palapelissä Patria ARVE täyttää sen valtavan tyhjiön, joka syntyy, kun perinteiset 122 H 63 ja 155 K 98 -vetotykit poistuvat vähitellen vanhenevina päätehtävistään. Tilalle ei tarvitse ostaa tilalle satoja miljoonia maksavia uusia telatykkejä, vaan olemassa oleva kotimainen huipputeknologia (putki) yhdistetään kotimaiseen huipputeknologiaan (ajoneuvoalusta).

Loppupäätelmät: Epämuodikas tosiasia

Sotahistoriassa ja armeijoiden kehityksessä toistuu usein sama virhe: valmistaudutaan edelliseen sotaan. Ennen Ukrainaa monissa Länsi-Euroopan maissa ehdittiin jo julistaa raskas tykistö vanhentuneeksi reliikiksi. Tilalle visioitiin pelkkiä täsmäohjuksia ja kevyitä erikoisjoukkoja.

Nyt tiedämme paremmin. Tykistö on taistelukentän kuningas – edelleen. Mutta kuninkaallakin pitää olla nopeat jalat. Patrian ARVE-projekti ei ehkä näytä sci-fi-elokuvan avaruusalukselta. Se näyttää siltä mitä se on: järeältä, kulmikkaalta ja toimintavarmalta suomalaiselta työkoneelta, jonka perään on pultattu mahtava määrä kotimaista tulivoimaa.

Mutta sotatekniikassa kauneus ei ole muotoilussa, vaan tuloksessa. Ja tulos on tämä: 90 sekuntia pysähdyksestä siihen, että 40 kilometrin päähän lähtee kolme raskaassa räjähdekuormassa olevaa teräslieriötä – ja 45 sekuntia myöhemmin paikalla on vain painautuma metsätien pientareella ja tyhjiä pahvihylsyjä.

Kun vihollisen vastatykistökranuutti sekunteja myöhemmin iskeytyy tyhjään maahan, ARVE-auton miehistö on jo matkalla kohti seuraavaa tuliasemaa, juomassa kahvia ohjaamon suojassa.

Se on poistumiskyvyn ylivoimaa. Ja siksi ARVE ei ole vain mielenkiintoinen projekti – se on juuri sitä järkevää, pragmaattista ja realistista maanpuolustusajattelua, jota tämä maa tarvitsee.