Suomalainen maanpuolustusajattelu ja reserviläiskoulutus on perinteisesti rakennettu yhden selkeän peruskuvan varaan: A2 keltaisen mekanisoitu pataljoona tukiaseineen. Tämä kuvaa melko geneeristä supervalta-armeijan pataljoonaa ja ohjaa ajattelua valtioiden väliseen, tavanomaiseen rintamasotaan. Siinä meillä on etulinja, meillä on selusta, vihollinen pukeutuu eri väriseen maastopukuun ja tulenkäytön säännöt ovat yksinkertaiset. Kun liike alkaa, tulivoima keskitetään ja vihollinen lyödään.
Tämä malli on edelleen Suomessa välttämätön, mutta se ei enää yksin riitä. Sotatieteilijä ja professori David Betz on nostanut esiin käsitteen kevytsisällissota (low-intensity civil war) kuvatessaan modernien länsimaiden sisäisiä turvallisuusuhkia. Kun yhteiskunnallinen koheesio rakoilee ja konfliktit muuttuvat epäsymmetrisiksi, sota ei enää näyttäydy kartalle piirrettynä rintamalinjana. Se käydään kaupungeissa, liikenteen solmukohdissa, kriittisen infrastruktuurin äärellä ja tavallisten ihmisten arjen keskellä.
Näen suomalaisen reserviläisen melko helpostikkin seisomassa Haaparannan-Tornion rajalla, tai auttamassa Ruotsalaisia partiomassa Luulajan kaupungissa. Betz mainitsee Ruotsin yhtenä todennäköisimmistä kevytsisällissodan laboratoriona. Ajatusmallina aiheeseen toimivat Ranskan mellakat, mutta kranaatteja ja kalasnikoveja mukana jengeillä.
Tällaisessa toimintaympäristössä ei ole turvallista selustaa, jonne vetäytyä huoltamaan. Vastustaja ei välttämättä kanna tunnuksia, vaan sulautuu siviiliväestöön ja iskee siellä, missä yhteiskunta on haavoittuvimmillaan.
Pahvitaulu ei opeta harkintaa
Jos sodan kuva muuttuu, on pakko kysyä: vastaako koulutuksemme todellisuutta? Perinteinen ampumarata- ja taistelukoulutus painottaa mekaanista suorittamista. Kun maali, SRA- tai SPOLtaulu, nousee, se ammutaan. Kevytsisällissodassa suurin virhe on ampua väärää kohdetta – tai jättää ampumatta oikeaa siksi, ettei tilannetta osattu lukea ajoissa.
Betzin kuvaamassa maailmassa taistelijan tärkein ase ei ole kivääri, vaan kognitiivinen tilanteenlukutaito ja moraalinen selkäranka. Taistelijan ja pienen partion on kyettävä sekunnin murto-osissa erottamaan vihamielinen tiedustelija tai iskuryhmän jäsen hätääntyneestä sivullisesta. Yksikin ylilyönti siviilejä kohtaan kääntyy välittömästi vastustajan informaatio-operaation voitoksi ja murentaa oman toiminnan oikeutuksen.
Mitä ominaisuuksia uusi toimintaympäristö vaatii?
Kun rintamalinjat korvautuvat 360 asteen uhkaympäristöllä, yksittäiseltä taistelijalta vaaditaan erityisesti neljää kyvykkyyttä:
- Heikkojen signaalien lukutaitoa (Baseline Recognition): Kykyä tunnistaa, miltä ympäristö näyttää normaalitilassa – ja huomata välittömästi, kun jokin poikkeaa siitä. Miksi kadunkulma tyhjeni yhtäkkiä? Miksi sama henkilö tarkkailee muuntamoa kolmatta kertaa tunnissa?
- Shoot / No-Shoot -päätöksentekokykyä: Kylmäpäisyyttä arvioida uhka korkean stressin alla ja porrastaa voimankäyttö oikein ahtaissa tiloissa.
- Digitaalista ja elektronista kuria: Nykyaikaisessa sisäisessä konfliktissa vastustaja käyttää kaupallisia lennokeita, valvontakameroita ja matkapuhelinverkkojen paikannusta. Oma jälki on osattava hävittää.
- Pitkäkestoisen epävarmuuden sietoa: Kun tilanne ei ratkea yhden taistelun aikana vaan jatkuu kuukausia tai vuosia matalan intensiteetin kulutuksena, hermoston säätely ja vireystilan hallinta ratkaisevat sen, kuka pysyy toimintakykyisenä.
Harjoittelu ei vaadi raskasta koneistoa
Hyvä uutinen on se, että näiden taitojen kehittäminen ei vaadi raskaita organisaatioita, kalliita ampumaratavarauksia tai virallisia kertausharjoituksia. Havainnointikykyä, muistia, tilannetietoisuutta ja pariyhteistyötä voi harjoittaa täysin laillisesti ja huomaamattomasti osana normaalia arkea – kauppareissulla, työmatkalla tai parin kanssa lenkillä.
Kokosin tämän kirjoituksen oheen ladattavan kahden sivun harjoiteoppaan, jolla kuka tahansa voi harjoittaa omaa ja taistelijaparinsa havainnointi- ja tilanteenlukukykyä kevyellä organisaatiolla. Niin, ja muistakaa, että se todennäköisin taistelijapari tässä kontekstissa on jokatapauksessa se vaimoveitikka tai äijänköriläs.
Mitä mieltä olet – keskittyykö nykyinen turvallisuus- ja reserviläiskoulutus liikaa eilisen sodan malleihin, vai onko perusasioiden mekaaninen hallinta edelleen kaiken perusta? Kommentoi alle.
