Kansan syvät kurkut ovat taas torjuneet sotilasliitot joka suuntaan, paitsi kohti entistä varsovan liittoa, koska siitä ei kysytty. Kuitenkin se totuus mitä suomalaisessa puolustupolittikassa ei saa sanoa on että: “meillä ei ole oikein uskottavaa omaa puolustusta”. Entinen iso keppi, eli massiivinen kenttäarmeija on ajettu alas, ja mitään muuta isoa keppiä ei ole vaivauduttu hankkimaan tilalle. Tom Packalen ehdotti tarkka-ampujien koulutusta, hyvä niin, laitetaan siihen miinat mukaan, niin alkaa pelotevaikutusta niilläkin olemaan.
Toinen Tom, tälläkertaa Ries, kyllä kertoi jo aikaa sitten, että emme me NATOsta tule muita apuja saamaan kuin korkeintaan ilmavoimia. Keskieuroopasta ei riitä yhtään miestä näin pohjoiseen. Niitä on sotatilassa lähes mahdoton laivata tänne, koska Venäjän Itämeren laivasto. Niitä ei voi lennättää tänne, koska Venäjän ilmavoimat. Autoilla Ruotsin kautta? No tokkopa siinä tilanteessa Suomessa on jäljellä enää yhtään yli kymmenmetristä siltaa.
Syy miksi Suomessa on 60 hävittäjää ei ole se, että “se on oikea määrä tämänkokoiseen alueeseen” vaan siksi että rauhansopimusta tehtäessä entinen Neuvostoliitto katsoi, että se on se määrä jolla on helppo pyyhkiä lattiaa tarvittaessa. On kenraalitkin sanoneet, että mikä tahansa määrä torjuntahävittäjiä Suomessa alle 100 on liian vähän (kenraali oli Vesterinen, ja puhetta oli silloin 90-luvulla, kun hävittäjiä oltiin valitsemassa. Hän ehdotti 40 konetta, kun 60 on kuitenkin liian vähän, “niin säästetään”)
NOH, kuitenkin. Uskon kyllä itsekin siihen omalla pohjallaan seisomiseen, mutta erityisesti se ilmavoima olisi kyllä kullaarvoinen apu tänne. Todennäköisesti niitä koneitä tänne liikenisi, koska kyllä kahdesti punalippuinen Itämeren laivasto täytyy nonnata, jos sotaa venäjää vastaan meinataan käydä, ja helpottaa jos Balttian suunnan lisäksi koneita tulee myös Pohjoisempaa, torjuntatehtävä ainakin monimutkaistuu. Tämä kahdesti punalippuisen pohjaan saattaminen vaatii tietenkin myös Kronstatin telakoiden tuhoamista, ja taitaa vaatia paikalle USA:n isoa keppiä, B2 pommikoneita. Muutaman sukellusveneen kohtuullisen keveät maamaali ohjukset eivät riitä. NO riittävät vaurioittamaan telakalla olevia aluksia, mutta telakkahan ei uppoa, eikä säry ihan niin helposti kun ohutrunkoinen sotalaiva.
Euroarmeija olisi aika mielenkiintoinen, ja ehkä järkevin ratkaisu, koska jos haikaillaan Euroopan supervallan perään, niin on sellainen Euroopan kyky jokatapauksessa joskus rakennettava. Jos käy niinkuin supervalloille käy, niin ennenpitkään EU ja USA ovat napit vasttakkain jostakin, ja sitten saatetaan tarvita omaa, NATO riippumatonta lihasta jossain puskasodassa Afrikassa. Semmoinen setä, jolla oli myös iso parta, kuin KArl MArks osui oikeaan sellaisella ajatuksella kuin “Sodat alkavat aina taloudellisistä syistä”. “Hyvä Syy” saadaan jostain muualta, ihmisoikuksista, NBC aseista, tai vaikkapa uskonnosta, mutta syy on se että halutaan ottaa pienemmältä tikkari pois.
NO, Kyllä uskottavamman puolustuskyvyn voi suomeen rakentaa, mutta se kysyy sitten rahaa. Minimi 2% BKTstä. Suomi on harrastanut tätä omaehtoista aseistariisuntaa jo niin kauan, että meille olisi realistisempi taso 2,5% BKTstä noin vuoteen 2030. SITTEN meillä olisi melko uskottava OMA puolustus.
Mutta sitäkään kansa, hallintoalamaiset tai vaikka “veronalainen rahvas” ei halua.