Tänään siis jatkokertomuksen aiheena seuraavat asiat: Meinataanko sota voittaa ja jos meinataan niin yksin vai jonkun kanssa? Mennäänkö raha edellä vai suorituskyky edellä? Millaista yhteiskuntaa puolustetaan? 

Mutta ensiksi: Kannattaa seurata J. Mashirin blokia jossa käsitellään tänä viikonloppuna Sälenin turvallisuuskonfrenssia. Itsellä ainakin on ruotsin opinnoista jo niin pitlkä aika, että vähintään kaikki nyanssit kielestä menetetään, ja ehkä pahimmillaan jotain merkityksestäkin. Eli Tsemppia ja Propsit blokistille!! Linkki Jamesin sivuille on TÄSSÄ

Meinataanko siis voittaa vai ei?

Tai pikemminkin: Mikä riittää hyväksyttäväksi sodan lopputulokseksi? Jos tavoite on saada Karjala ja käsivarsi takaisin Muurmanskin radalle asti, on armeija huomattavan erinäköinen kuin silloin jos riittää että valtiojohto ehtii paeta kultavarannon kanssa Ruotsiin ja siitä Britteihin. Näiden ääripään keskivälillä lienee optio: “Tehdä maan miehittäminen ja hallitseminen mahdottomaksi”. Se ei ole oikein hyvä, Se näet lähtee ajatuksesta että miehitys TULEE tapahtumaan jos ei heti niin nopeasti. Samalla varmistetaan että sissisodan vihan ruoskat tulevat kurittamaan kansaa laajalla rintamalla; niitä jotka lähtevät metsäveljiksi, ja niitä jotka tukevat heitä, niitä isänmaanpettureita jotka alkavat yhteistyöhön miehittäjän kanssa, sekä niitä jotka vain yrittävät selvitä päivästä päivään. Jos haluaa lueskella millainen tilanne maassa silloin olisi, kannattaa tutustua  Algerian vapaussotaan ja Rhodesian sotaan. Sekä Sissit että hallitus käyttivät varsin kovaa kättä ja eniten kärsivät siviilit. Eli opittava asia tässä lienee se, että ÄLÄ joudu sissisodan väliin ilman asetta. 

Parempi tavoitetaso maanpuolustukselle on vihollisen haluaman hyödykkeen hinta niin saatanallisen suureksi että kukaan täysjärkinen ei sitä halua maksaa. Tämä vaatii rahaa, miehiä ja ajanmukaista kalustoa niin että kenekään mieleen ei tule lähteä kokeilemaan kepillä jäätä. Se merkitsee myös henkistä muutosta: On parempi näyttää tyhmältä ja voimakkaalta, kuin fiksulta ja heikolta. Paras olisi tietenkin näyttää fiksulta ja voimakkaalta.  

Tässä on minusta puolustusvoimien suurin ongelma: PVllä ei ole strategista asetta. Suuri kenttäarmeija on ainoa asia joka lähestyy strategista asetta, mutta sekään ei ole se. Helpoin ase olisi kukaties Suomelle kemiallinen tai biologinen ase, mutta ne ovat vähän nou-nou nykymaailmassa, jotan tavoiteltava ase tässä kategoriassa on ydinase. Tai vähintään likainen pommi. Teknisesti sellaisen hankkiminen ei Suomelle ole mahdotonta. Esimerkiksi Japanilla ja Saksalla olisi noin vuodessa valmiina ydinase, jos sen tarve tulee, mutta ei liene historiallisista syistä mitenkään epäselvää miksi heillä ei ole sitä.

Poliittisesti Suomen lienee mahdotonta hankkia ydinasetta: Venäjä ei sallisi sitä. Oma ydinase tekisi Suomen pitkästi immuuniksi kaikelle painostukselle. Koska loppujen lopuksi Suomella olisi aina mahdollisuus tuhkata Pietari ja Murmansk. Varmasti myös kansainvälinen yhteisö itkisi asiasta ja Suomi rikkoisi ydinsulkusopimusta ja muuta mutta loppujen lopuksi kyse on Suomen sisäisestä asiasta. Samoin uskon että Vihreiden ja SDPn olisi mahdotonta niellä tällaista asetta, vaikka se kuinka järkisyillä olisikin perusteltavissa.

Mahdoton asia ydinaseen omatoiminen hankkiminen ei ole: Israel on hankkinut oman autonomisen ydinaseen. Mutta aivan helppoa ydinaseenvalmistus ei tietenkään olisi. Lähinnä saataisiin aikaan vapaasti putoava pommi, siivillä tai ilman. Oman ballistisen ohjuksen kehitys viesi lisäksi aikaa vaikka mahdotonta sekään ei tietenkään ole.

Järkevänä ja kestävänä tavoitteena pitäisi olla puolustuvoimat, jotka kestävät sotaa suurvaltaa vastaan noin kaksi-kolme kuukautta, niin että on mahdollisita saada täydennyksiä ja mahdollisia liittolaisia ulkoa (jos siis hyökkääjän haluama etu on niin tärkeä jollekulle toiselle, että sen haluamin kilpailijan käsiin halutaan estää). Tavoite on siis saada edelleen ulkopolitiikalle liikkumatilaa, ja mahdollistaa ajan ostaminen. Koska pitkittyessään sota kyllä mutkistuukin.   

Yhdessä vai yksin?

Ruotsalaiset ovat antaneet “Solidaarisuuslauseensa” samoinkuin EU, mutta kuinka paljon selkänojaa nämä antavat on sitten toinen juttu. Ruotsi todennäköisesti osallistuisi sotaan Suomessa, mutta tällähtkellä, ja todennäköisesti tulevaisuudessakin Ruotsin kyky antaa tukea tai apua on hyvin rajoittunut. Ilmavoimaa on, laivastovoimaakin jonkinverran, mutta maavoimaa ei enää ole.

Vaikka Eu onkin taloudellinen suurvalta, sillä ei ole yhtenäsitä puolustuspolitiikkaa tai puolustusta. Perinteisiä suurvaltoja EUssa on monin kappalein, mutta niiden kyvyt ovat kohtuullisen heikot nykyään. Jos Eu muodostuu liittovaltioksi on se ainoa ajateltavissa oleva “liittolaisuus” siinä tapauksessa, mutta tässä tilanteessa EU jättää turvallisuusapparaattina paljon toivomisen varaa. 

NATO on siinä mielessä looginen liittolainen, että siihen kuuluvat kaikki eurooppalaiset demokratiat. USAn vetäytyminen Euroopasta kylläkin herättää kysymyksiä NATOn kyvyistä turvata jäsenmaidensa koskemattomuus tulevaisuudessa. Länsi Eurooppa on ajanut puolustukykynsä niin alas, että amerikkalasia ei enää kiinnostanut olla turvallisuuden tuottajina Länsi-Euroopassa. (Lisäksi tietenkin USAn kiinnostus on siirtynyt Aasiaan ja lähi-itään). Eräs indikaattori tästä NATOn liettymisestä on Visegrad maat, jotka ovat Puolan johdolla alkaneet rakentaa omaa kykyä NATOn sisällä. Visegrad maat ovat huolissaan NATOn rapautuvasta kyvystä Euroopassa. 

Venäjä olisi siinämielessä mielenkiintoinen liittoutumisen kohde, että kaikki muut ovay pyrkineet eroon Venäjän vaikutusvallasta. Varmaankin hyvästä syystä. Se tietenkin poistaisi sodanuhan aika lailla totaalisesti, mutta kaventaisi Suomen ulkopolitiikan lähinnä Putinin myötäilyksi ja Venäjän hännystelyksi.

Samantapainen yllätysveto liittolaiseksi olisi Kiina. Varmaankin riittävän kaukana, että jonkinlaisen rauhan saisi, mutta sijoittaisi todennäköisesti joukkoja Suomeen, jos katsoisi omienkin etujensa sitä vaativan. Kiinalainen sotatekniikka on mielenkiitoinen sekoitus itää, länttä ja omaa kiinalaista tavaraa, mutta  heidän panostuksensa sotilasteknologiaan tuo heidät västämättä joskus muiden supervaltojen rinnalle. Kiina on nouseva mahti, joten siinämielessä Kiina saattaisi olla hyvä panostus tulevaisuuteen, mutta silloin joutuisimme varmasti USAn mustalle listalle. Tämä USAn viha painaa ehkä nyt vaakakupissa enemmän.

Ruotsin ja Suomen valtioliitto OLISI paras, JOS Ruotsalaiset laittaisivat asevelvollisuuden uudelleen käyttöön ja muutenkin vähän katsosivat asioita käytännön ja realismin kautta. Tämä valtio olisi edelleen Euroopalainen valta, joka pystyisi vaikuttamaan asioihin  tehokkaasti omalla lähialueellaan. Tapahtuisiko tämä? No ei.

Onko rahaa?

On, jos niin päätetään. Jos Suomessa ollaan valmiita laittamaan jokseenkin tarpeettomaan terveydenhuollon tietojärjestelmään yhden avaruussukkulan hinta, OLISI meillä, niin halutessamme, varaa laittaa asiat hyvään kuntoon. NATO kehottaa sijoittamaan 2% BKTstä maanpuolustukseen (tämä säilyttää jo rakennetun kyvyn, ei kehitä sitä) Joten Suomen pitäisi uhrata 15 vuotta noin 3-4,5% BKTstä rakentamaan maanpuolustusta. Silloin kyvyt olisivat uskottavalla tasolla.

Rahaa ei määrättömiin ole, mutta eipä sitä KASKOa ostettaessa mietitä vain sitä mitä se kasko maksaa, vaan sitä millaisen onnettomuuteen voisi joutua.  

Yhteiskunta 2025?

Yhteiskunta on todennäköisesti samankaltainen kuin tänäänkin. Toivottavasti yhteiskunnan polarisaatio saadaan kuriin ja ymmräätetään että AnarkoMarkon ja KokkariKertun sekä PersuPetterin pitää sopia samaan maahan. Mielipiteitä saa olla ja niistä täytyy keskustella, mutta poliittinen väkivalta on erittäin Nou-nou.

Syrjäytyminen on turvallisuusriski: se saa erityisesti nuoret miehet puihin. Siksi Asepalvelukseen pitäisi saada se 90% ikäluokan pojista. Saahan sinne tyttöjäkin tulla, mutta jos ajatellaan naisten pakollista asepalvelusta, niin se on siinämielessä turha, että 275 000 henkilön kenttäarmeija ei oikeastaan tarvitse lisää henkilöstöpoolia. Minun aikanani kenttäarmeijan vahvuus on laskenut 700 000 miehstä 350000 kautta nykyiseen. Se tarkoittaa, että melkein puoli miljoonaa reserviläsisä on vapautunut sodanajan tehtävistä. Minusta Palokuntien ja Poliisin pitäisi/kannattaisi ottaa koppi näistä vapautuvista reserviläisisitä, ja kouluttaa apupoliisit ja apupalomiehet heistä kriisiajan tarpeisiin. Olisi tietenkin hyvä kouluttaa tytöistä apuhoitajareserviä ja muuta huoltoreserviä, mutta minun laskimeni mukaan siihenkään ei ole oikeastaan kauheaa tarvetta.

Lopuksi

Viimeisessä osassa maalailen isolla pensselillä millainen se Unelmien SA-int olisi, sekä teen jonkinmoisen yhteenvedon koko hässäkästä ja koetan parhaani mukaan vakuutella lukijaa omista näkemyksistäni tässä asiassa.