Joschka Fisherin kirjoitus Saksan uudesta TurPo johtajuudesta Euroopassa on sellaista peruslukemista jokaiselle Turpofanille, ja kuvaa varmaan oikeansuuntaisesti tilannetta josta Saksa on itsensä löytänyt. Tämän jutun voi käydä lukemassa täältä. Referoin Fisherin tekstiä tähän lyhyesti.

Toisaalta viimeinen Suomen Sotilas antaa Saksan kyvyistä puolustuksessa, tai pikemmin niiden puutteesta, hyvin kaunistelemattoman kuvan. Saksan, ja melkein koko muun vanhan Länsi-Euroopan kyvyt nykytilanteessa ovat, ainakin konventionaalista sotaa ajatellen hyvin aneemiset. Naton Eurooppalaiset ovat rakennelleet puolustusvoimistaan siirtomaasotiin ja rauhaanpakottamisiin sopivia pumppuja.

Tästä on poikkeuksena ehkä Ranska, joka tuntuu pitävän edelleen hyvää huolta kansallisista kyvyistään, ja on hyvin suvereeni toimija Afrikassa ja tekee yhtestyötä USAn kanssa Afrikan konflikteissa. Viimeksi Ranska päätti lähettää tukialusosaston kurmoottamaan ISIStä Syyrian rannikolle. Uskon että tämäkin on yksi vaikuttava tekijä Charlie Hedbo iskuissa eilen. Ranska on tietenkin USAn kannalta hyvinkin omapäinen toimija mutta silti luotettava yhteistyökumppania ja todellakin “heavy hitteri” Afrikassa. Tämän sai Tsadissa aikoinaan tuta myös edesmennyt eversti Gaddafi Libyasta. Varsinaista laajaa tukikohtaverkostoa ei Raskalaisilla ole, mutta on kuitenkin esimerkiksi Gyajanassa sekä Abu Dabissa (niin 13 demi-Brigade muutti 2011 Djibutista Abu Dabiin). Djibutissa on monikansallinen tukikohta jossa on rankalaisten lisäksi USAnItalian sekä Japanin joukkoja liittyen merirosvojen vastaiseen toimintaan Intian valtamerellä. Sekä tietenkin toimintaan afrikassa.

Vaikka ajattelemme Isoa-Britanniaa yleensä entisenä globaalina toimijana, niin Britannia ei ole kuitenkaan koskaan luopunut omista Suezin itäpuolisista tukikohdistaan, vaan ne ovat UKn ja USAn yhteiskäytössä. Tästä esimerkkinä vaikkapa Diego Garcian saari intian valtamerellä, mutta lisäksi Singaporessa, Qatarissa ja vaikkapa Bahrainissa on edelleen Brittiläisiä tukikohtia. Samoin Britannialla on taas muutaman vuoden kuluessa samantapainen kyky kuin sillä oli 1982 Falklandeilla. Britannia on myös erittäin sitoutunut lupauksiinsa ja globaaleihin velvoitteihinsa.

Vaikkakin Saksa on tällä ja ilmeisesti myös tulevalla vuosikymmenellä EUn johtava talous ja teollisuusmaa, sekä väkirikkain maa, ei alhainen syntyvyys ja mitättömät puolustumenot tee maasta varteenotettavaa turvallisuusjohtajaa Euroopalle, ainakaan yli kahdenkymmene vuoden aikavälillä. Tällainen turvallisuusjohtajuus sopii paremmin ehkä Ranskalle, koska Britannia ei perinteisesti suuntaudu EUhun vaan mieluummin Atlanttiseen yhteistyöhoön. Tämä perustuu Britannian erityisasemaan USAn silmissä Euroopassa. Saksa taas ajattelee NATOa ja EUn puolustusaspektia mieluummin sekä-että kuin joko-tai. Täsät voi lukaista täältä.

Saksa ei ole USAn silmissä kovin luotettava partneri maailmanlaajuisesti, koska Saksa ei mielellään lähde toimimaan ulkomailla oman sisäpolitiikkansa ja natsiajan painolastin takia. Tähän lisäksi se, että Saksalla ei ole sanottavaa kykyä projisoida voimaa omien rajojensa ulkopuolelle. Saksalle ei ole keskeneräiseksi jääneen Graf Zeppelin lentotukialuksen jälkeen ollut minkäänlaista omaa lentotukialusta, vaan Saksa oli/on ollut valmistautunut käymään Toisen Maailmansodan tyylisiä panssaritaisteluita omalla alueellaan kolmannen suursodan syttyessä. Saksalla ei siis ole kykyä projisoida voimaa parin sukellusveneen ampumien ohjusten lisäksi, ja se on riittämätön määrä suurvallalle. Sekä Ranskalla että Britannialla on tukialukset ja niidenkautta projisoida voimaa melkein koko maapallolle. Saksallakin PITÄISI olla oma tukialustaisteluosasto ollakseen liitolainen, jota EUmaat ja USA tarvitsee. 1980-luvun skenaarioissa oli tietenkin ajatuksena se, että sakemannit tekevät sen mitä osaavat: käyvät tasangoilla helevetinmoisia panssaritaisteluita. NATO 2015 on vaan täysin erilainen kuin NATO 1985. Toki varustautuminen nielee rahaa.

Myös Saksan ja Angela Merkelin “ymmärtämystä” Venäjän toimille ja eduille on pidetty ongelmana, mutta Ukrainan kriisin aikana Merkel on osoittanut lujuutta ja TurPo johtajuutta Euroopalaisille kumppaneille. Saksa on pitänyt sopimuksista ja lupauksista kiinni, ja ei ole livennyt Ruodusta. Tämä Ruodusta lipeäminen näyttää taas jäävän Suomelle, ja yksi dosentti, ainakin omasta mielestään seuraava ulkoministerikandidaatti, kirjoitti blokissaan hyvinkin Venäjän pirtaan sopivan näkemyksen Ukrainan ja Krimin jaosta. Vaikka Tuomioja on vähän känkkäränkkä ja minsuta menneisyyteen kallellaan, on hän kuitenkin enempi nykytilanteessa mukana, kuin Väyrynen kirjoituksessaan, vaikkakin dosenttina sanoo asiaa pohtivansakin.

Suomen Sotilas kertoi, Saksalaisiin lähteisiin perustuen, Bundesheerin hyvin lohduttomasta tilanteesta: Laivat makaavat satamissa tankit halleissa ja koneet maassa, ja niitä ei ole varaa opitää iskussa. Tämä johtuu pitkälti siitä, että puolustukseen laitetaan enään 1,2% GPDstä. Se on riittämätön määrä, ja Saksa riisuu itseään käytännössä aseista. Ja toisaankin noin 40% kalustosta on käyttökiellossa tai vajaakäytöllä raha ja henkilöstöpuutteiden vuoksi.

Positiivista on Saksan pääseminen vihdoinkin irti menneisyyden painolastista, ja uuden luvun aloittaminen maan ulkopolitiikassa. Saksasta tulee enemmän suurvalta, jolla on etuja ja agendoja ajettavanaan maailmalla. Tämä vaatii myös Bundesheerin laittamista kaikin puolin parempaan kuntoon, niin että se voi vastata poliittisten päälliköidensä huutoihin. Vaikka Bismarkin ajat eivät ehkä enää palaa, on kuitenkin hyvä että mukavasta rasvamakkara&kalja Saksasta kuorituu päättäväinen ja luotettava toimija Eun turvallisuuspolitiikan(kin) johtoon. Toivottavasti tilaa riittää sekä Ranskalle että Saksalle näissä karkeloissa.