Saimme viime perjantaina lukea uusista puolustusvoimien pukeutumiohjeista. PV oli päätynyt ohjeistamaan sotilashenkilöt kulkemaan työmatkojaan siviilivaatteissa. Syy tähän on muutaman suomalaisen, han- ja myöhemmintulleiden,ISIS-taistelijoiden uhkaus tehdä saslikkia muutamista sotilaista noin näytösmielessä. Samanlainen suunnitelma on paljastunut myös Australiasta, tosin yleisesti ausseihin kohditettuna.
No niin, Pääesikunta päätti siis pistää pään pensaaseen ja luovuttaa julkisen tilan ISIS-SISSEILLE. Päätös perustui pyrkimykseen taata sotilashenkilöiden turvallisuus työmatkoilla.
Tästä pääsen sitten varsinaiseen asiaani:
Eli Suomi luovutti julkisen avaruuden muutamalle ISIS taistelijalle; Porilaiselle peräkammarinpojalle, joka sai sitten omat 15 minuuttiaan kuuluisuudessa. Siis Suomen valtion ylväät puolustusvoimat antoivat periksi ennen ensimäistäkään uhria, kun vaan joku keksi sanoa että “mä tapan”. Kuinka Puolustusvoimat voivat siis kuvitella, että joku kotikutoinen wannabee terroristi-Risto ottaa heitä enää mitenkään vakavasti?
Selkärangan mädäntyminen on totisesti edennyt Suomessa pitkälle! En nyt väheksy kenekään yksittäisen sotilaan kuolemaa Suomessa tai muuallakaan, mutta nyt kyllä tilanteen hallinta ja aika-avaruus annettiin vihollisen käsiin kiltisti ja ikäänkuin anteeksi pyydellen. Kuinka nyt joku voi oikein vakavissaan kuvitella, että koko Suomea, tai, noh edes Senaatintoria, puolustetaan, kun kerran epämääräisen uhkauksen takia ollaan jo valmiita luopumaan näkyvyydestä julkisilla paikoilla. Miksiköhän poliisi esimerkiksi partioi sellaisilla hassuilla sini-valkoisilla autoilla ja sellaisissa hassuissa sinisissa haalareissa joissa on kissamiekat hihoissa? NO juuri pitääkseen julkisen tilan hallussaan.
Katsokaas: OLENNAISTA on miltä asiat näyttävät olevan. Kuvailen seuraavaksi pari erilaista ajatusjatkumoa edelläkäsitellystä aiheesta: 1) Siis koska Suomen Puolustusvoimat eivät näy missään, niitä ei oikeastaan ole olemassa, eli me voidaan ihan hyvin ruveta perseilemään poliiseille, kun ne ei meille pärjää, kun niitä on liian vähän siihen. 2) Siis koska Suomen Puolustusvoimat eivät näy missään, niin ne on niinkuin KGB ja CIA ja läsnä AINA ja joka paikassa, eli me ei voida yrittää mitään poliisin kanssa, koska PV tappaa meidät heti meidän nukkuessa jos me edes ajatellaan jotain.
Kumman vaihtoehdon kuvittelet kuvaavan paremmin terroristikandidaatin ajatustenjuoksua hänen suunnitellessaan ekaa urotekoaan?
VAIKKA puolustuvoimat ei sillä lakkaa olemasta, että upseerit alkavat mennä töihin sivareissa, se näyttää siltä että Suomi kollektiivisesti pelkää ISIStä, tai jotain muuta terroristiorganisaatioita. Se näyttää, että kun Suomineitoa uhataan, niin sen munat surkastuu. Se näyttää että Suomalaiset eivät ota vakavasti poliisin väitettä julkisen rauhan turvaamisesta. Se näyttää, että suomalaiset pelkäävät, ja antavat heti periksi, kun joku uhkaa väkivallalla.
Edes pimeimmällä 1970-luvulla upseerit eivät jättäneet PVn tamineita kotiin, siksi että he pelkäävät. Nyt täytyy todella miettiä, kuka tämänkaltaisen aivopierun päästi näppäimistöltään. (tarkoitan siis pukeutumisohjetta, en omaa kyhäelmääni.)
JOS suomalaiset saa luopumaan julkisesta tilastaan jo väkivallalla uhkaamalla, niin onko sellainen kansa oman maansa arvoinen? Olisiko parempi pyytää pyhältä Wladimir-Tsaarilta varmuuden vuoksi anteeksi, ja pyytää päästä takaisin Suuriruhtinaanmaaksi?
OIKEA tapa reagoida jonkun ISISksen tapaisen organisaation uhkaukseen on nauraa räkäisesti ja todeta, että “tulkaa ottamaan”. ja jops uhka tosissaan alkaa materialisoitua, pitää niitä pyssyjä mukana työmatkoilla. Toki upseereille kuuluu oikeus suojella omaistensa ja itsensä koskemattomuutta. ja jonkinmoinen pätevyys pyssyhomistakin pitäisi löytyä.
Olennaista tällaisissa asioissa on se, miltä ne näyttävät.
Pingback: Euroopan Unionin hallintomandariinit vauhdissa | Epämuodikkaita ajatuksia
Pingback: A-studion Euroopan turvallisuudesta 20.4.2016 | Epämuodikkaita ajatuksia