Kun puhutaan “operaatio Gladiosta” puhutaan NATOn vastarinta-armeijasta, joka oli tarkoitus aktivoida kun Varsovan Liiton armeijat vyöryisivät Länsi-Euroopan yli Atlantille. Toiminta alkoi hyvin pian toisen maailmansodan jälkeen ja toimi NATOn sisällä hyvin USA ja GB johtoisesti. Se on saattanut olla yksi syy miksi Ranska erosi NATOsta. Operaatio Gladio paljastui Euroopassa Italiassa, jonka sikäläisen osaston nimi jäi elämään tarkoittamaan koko organisaatiota. Sveitsissä osasto oli “P26”, ja Tanskassa “Absalon”. Yhtä kaikki 1970-80-luvulla Salaiset armeijat aloittivat aktiivisen toiminnan vasemmistoa vastaan, kääntääkseen kansalaismielipiteen Neuvostoliitto- ja kommunistivastaiseksi. Tässä onnistuttiin. Gladiosta nousi suurempikin haloo vuonna 1990, mutta onnellisesti kävi niin että muuan Husseinin Saddam hyökkäsi Kuwaitiin, ja se sota vei palstatilan tältä paljastusjutulta. Mutta muun muassa Europan Parlamentti järjesti istunnon aiheesta.
Mikä oli Gladion tarkoitus?
NATOn “salaisen armeijan” oli tarkoitus auttaa alasammuttuja NATO lentäjiä palaamaan takaisin NATO maihin, sekä mahdollistamaan agenttien toiminta ja erikoisjoukkojen operaatiot vihollisen haltuun joutuneella maaperällä. Tähän tietenkin kuuluvat implisiittisesti myös sabotaasit valloittajaa vastaan sekä erilaiset sissisodan operaatiot. Tärkeintä näytti olevan kuitenkin yhteisen vistikaluston ja viestintätapojen koulutus osallistujille, niin että yhteydet säilyisivät myös Varsovanliiton miehittämään Eurooppaan.
Suunnitteilla oli siis aikalailla samantapaista toimintaa mitä OSS ja SOE sekä eri vastarintaliikkeet harrastivat Manner-Euroopassa saksalaismiehityksen aikana. Se tiedetään varmasti, että Ruotsissa valmistauduttiin auttamaan NATOn alasammutut lentäjät vähintään Norjaan asti. Suomesta on löytynyt salaperäisiä amerikkalaisvalmisteisia radioita kuolinpesisistä. Tällöin ei luonnollisestikaan voida omistajalta enää kysellä, mistä radiot ovat tulleet, mutta nämä radiot toimivat mykkinä todistajina siitä että Galdio, millä ikinä nimellä se suomessa onkaan kulkenut, on ollut toiminnassa myös Suomessa. Suomi oli hyvin tärkeä vakoilun ja agenttien kauttakulkumaa sekä itään että myös länteen.
Ennen kuin satelliitit ja niiden kuvaustekniikka kehittyivät riittävän hyviksi tiedustelun ja vakoilun tarpeisiin, värvättiinhän Suomesta entisiä kaukopartiomiehiä tekemään reissuja rajan taa. Tässä kunnostautuivat erityisesti Norjalaiset ja, ilmeisesti, britit. Voit lukea lisää vaikkapa TÄÄLTÄ. Armeijan tiedustelu oli perillä asiasta, ja, ilmeisesti, avusti sopivien kandidaattien etsinnässä. Tosin tässä olivat mukana myös Suomessa asuvat amerikkalaiset, joita pyydettiin ehdottamaan sopivia värvättäviä CIAlle. Suomi hyötyi hyvin laajasti CIAn toiminnasta suomessa. Kehotan hyvin lämpimästi lukemaan Rislakin kirjan “paha sektori” aiheesta! Linkki AdLibris sivulle. Löytyy varmaan halvemmalla vaikka kirjakassista tai antikvariaatista
Gladion oli siis tarkoitus auttaa erikoisjoukkoja toimimaan vihollismaaperällä SOEn ja Ranskan Vastarintaliikkeen tyyliin. Toimiva konsepti siis ja ottaen huomioon Varsovan Liiton ja NATOn voimasuhteet 1950-ja 60-luvuilla hyvinkin tarpeellinen kaikkien mahdollisien jatkumoiden hoitamisessa. Ainakin Italiassa ja Belgiassa oli järjestetty myös harjoituksia erikoisjoukkojen taistelijoiden kanssa tapahtuvasta yhteistoiminnasta.
Kuten Rislakki “pahassa sektorissa” kertoo, toiminta oli ulotettu myös Suomeen, siinä mielessä Suomi ei poikennut muista puolueettomista demokratioista Euroopassa. Suomessakin oltiin ainakin puolustusvoimien taholla selvillä organisaation olemassaolosta, ja ilmeisesti myös Kekkonen oli tietoinen NATOn toiminnasta Suomessa. Ainakin hän oli informoinut ministerinä presidentti paasikiveä aiheesta. Suomen yläpuolella olisi käyty hyvin laajoja ilmataisteluita, ja koneita olisi varmasti ammuttu alas Suomeen. Siksi oli äärimmäisen tärkeää rakentaa organisaatio auttamaan näitä alasammuttuja, että heidät saadaan takaisin länteen ja ohjaimiin. Varmaan myös tiedustelutietoa olisi haluttu Suomesta, ainakin tilanteessa jossa valmistaudutaan torjumaan Neuvostoliiton iskua Suomen, Ruotsin ja Norjan läpi Atlantille. Tai Norjassa taistelevien joukkojen selustaan.
Millainen perus-Gladiolainen oli?
Gladiolaisille yhteistä oli luonnollisesti vakaumuksellinen oikeistolaisuus ja osallistuminen maanpuolustustoimintaan tai vaikkapa laskuvarjohyppyyn tai veneilyyn. Iältään he olivat värväysvaiheessa noin 45-vuotiaita, mutta poikkeuksia löytyy molempiin suuntiin. Tämä varmaankin siksi, että nuoruuden haihattelut olisivat takana, ja päätöksissä enemmän vakaata päättäväistä harkintaa takana. Sekä tietenkin se, että tuossa iässä miehet eivät ole heti ensimmäisenä rintamille lähdössä, mutta ovat edelleen kohtuullisessa fyysisessä kunnossa ja henkisessä kunnossa parhaimmillaan. Vakoilu on kuitenkin, kaiken kaikkiaan, älykkään ja rauhallisen jannun hommaa. Gladiosta Ruotsissa enemmänkin: TÄÄLLÄ
Vaikkakin poliittinen vasemmisto syyttää Galdiota natsisympatioista, se on liioittelua. Ihan oikeita entisiä natsejakin oli mukana, hehän olivat, jos jotkut, ainakin vakaumuksellisia antikommunisteja. Niitä ei ollut 60-luvun Euroopassa yhtään liikaa. Eräs “natsi” yritti ainakin Saksassa paljastaa koko toiminnan viranomaisille, mutta “viranomaiset” toimivat nopeasti, ja asia salattiin tehokkaasti. Myös Norjassa poliisi törmäsi viinanpolttovehkeitä etsiessään erään tiedustelumiehen maatilalle, ja yllättyi löytäessään räjähteitä ja aseita sekä radioita isommankin moottoripyöräjengin kalustamiseen. Sanomattakin selvää, että Tiedustelu hoiti asian maton alle nopeammin kuin yhtäkkiä.
Miehet olivat valittu juuri sellaisista jotka osaavat pitää suunsa kiinni ja kuunnella. Ainoat todisteet ovat edelleen nuo sattumalta esiin tulleet amerikkalaiset radiot ja koodikirjat. Siksipä, esimerkiksi Suomessa ei ole asiasta muuta sanottu kuin silloisen puolustusminiterin Elisabeth Rehnin lausunto: “Kuulostaa sadulta, tai ainakin uskomattomalta tarinalta, josta emme tiedä mitään.”
Kuinkas sitten kävikään?
Ilmeisesti CIA katsoi tarpeelliseksi 1970 luvulla aloittaa ns. ”False Flag” operaatiot Euroopan alueella ihmisten kääntämiseksi vasemmistoa vastaan. Tähän on liitetty pommi-iskut Milanossa ja Münchenissä, pääministeri Aldo Moron murha, sekä Belgiassa ns. “Brabant murhat”. Ruotsalaiset liittävät mukaan myös, tietenkin, pääministeri Olof Palmen murhan. Linkissäni rakennetaan aika hyvä tapaus aiheesta, mutta ruotsalaiset ovat syyttäneet Palmen murhasta ihan kaikkia Ylätuvan Isännästä alkaen, että vaikea sanoa mikä nyt enää pitäisi paikkaansa. Kaikille edellä mainituille tapauksille on toki yhteistä se että:
a)tekijät eivät jääneet kiinni
b)teoista syytettiin poliittista vasemmistoa
c)tiedusteluelimet pyrkivät haittaamaan tutkimuksia.
Eli aika vahvaa aihetodistetta siitä että pinnanalla muhii jotain muuta. juuri tästä se “paha natsi” siellä Sakssa oli yrittänyt varoittaa: siitä että jotkut piirit, viranomaisten tuella, alkavat horjuttaa demokratiaa.
Muuta mukavaa:
Linkki dokumenttiin aiheesta: BBC Dokumentti Kolmannella kotimaisella
Kansan uutisten arvostelu kirjasta NATOn salaiset armeijat.
TÄSSÄ
Ja itse tuo kirja: Daniele Ganser: Naton salaiset armeijat. Suomentanut Lauri Itäkannas. Like ja Suomen Rauhanpuolustajat, Pystykorvakirja 2009 (alkuteos ilmestynyt 2005). 416 sivua.