Otin asiakseni häiritä viranomaisia ja olin puheissa kahden herran kanssa tiedustelulainsäädänöstä, Sisäministeriön Marko Meriniemen ja SUPOn Tuomas Portaankorvan. Halusin kysellä muutamasta itseäni askarruttaneesta asiasta, ja otin siksi asiaksen hukata teidän kaikkien verorahoja kyselemällä tyhmiä. Tässä siis tulos näistä keskusteluista ja dokkareiden lukemisesta.
Edelleen jako siviilipuoleen ja puolustusvoimien alaiseen tiedustelulaitokseen säilyy. Retostelen tässä kirjoituksessa ensiksi siviilipuolen suunnitelmia.
Itselläni heräsi muutama ajatus, kun luin dokumentin “Suomalaisen tiedustelun suuntaviivoja“, jossa kaikilla kolmella kotimaisella avattiin ajatusta siitä, millainen tiedutelu ja turvallisuuspalvelu Suomeen pitäisi perustaa. Suomalaisessa dokumentissa puhuttiin tiedustelupalvelusta, mutta englanninkielisessä tiivistelmässä puhuttiin “intelligence and security service”stä. Samaan kohtaa puhutaan myös “ihmisiltä hankittavasta sekä tietojärjestelmistä hankittavasta tiedosta”. Eli siis tarkoitus on antaa suuntaviivat agenttitoiminnalle ulkomailla sekä elektroniselle tiedustelulle.
Suomessa on kohistu siitä, että Suomeen halutaan NSAn tapaista, kaikkiin ihmisiin ulottuvaa tele- ja datatiedustelua. Tämä lähestymistapa on aika huono. Esimerkiksi nykyisin Euroopassa toimivat Terroristisolut osaavat mainiosti kiertää viranomaisen tämäntapaisen tiedustelun, ja sillä ei, maailmallakaan, enää montaa terrori-iskua estetä. Sanokaamme että “luonnonvalinta toimii”.
NSAn järjestelmä PRISM on Edward Snowdenin paljastusten jälkeen ollut paljon tapetilla. Mutta silläkään ei, esimerkiksi, San Bernandinoa estetty. Koska iskun tekijät olivat naimisissa keskenään, oli yhteydenpito “luonnollista”, ja edelleen uutisissa on puhuttu paljon Applen salauksen aukaisemisesta. Tämä salauksen avaus liittyy elimellisesti San Bernandino ampujaan. Applen puhelin on hänen.
Brittien CGHQlla on oma Temporansa, joka tekee juuri metatietojen kalastelua yleisestä tietoverkkojen liikenteestä. Kaiken liikenteen seuraaminen on melko tehotonta, vaikka antaakin tietenkin mielenkiintoisia läpileikkauksia vaikkapa minkälaisesta pornosta kukin kansanedustaja pitää. Tätä tietoa voidaan sopivassa paikassa tietenkin käyttää hyödyksi. Kuitenkin kaiken seuraaminen aina ja kaikkialla on turhaa, ensin täytyy olla JOKU jota voidaan epäillä, että voidaan hahmottaa hänen kommunkaatiostaan muodostuva verkko. Pariisin terroristit olivat neuvotelleet asiansa Playstationin viestiverkon yli samalla muka CSää hakaten. Tarina ei kerro pelasivatko Teroa vai Anteroa.
Suomessa lainvalmistelussa nimenomaan kansalaisten oikeudet yksityisyyteen on otettu hyvin vakavasti. Epäillään, että perustuslakian pitäisi muuttaa, jos kovin laajoihin elektronisen tiedustelun operaatioihin lähdetään. Mutta ilmeisesti siihen ei aijota ainakaan vielä lähteä.
Tämähän toimii vielä aika hyvin, meillä on joku jonka kommunikointia muiden kanssa voidaan seurata. JOS nyt ajatellaan että vaikkapa minä olisin epäiltynä, niin minun kommunuikointiani voitaisiin seurata, ja paljastaa minuun yhteydessä olevia muita terroristejä. Ei, koskapa kännykkäliikenne, metatiedot, paljastaa tällä tasolla kenelle minä soitan, ei sitä mistä puhutaan, se vaatisi telekuuntelua. Ei siis etsitä neulaa heinäsuovasta, vaan neulaa neulakasasta. Ymmärrätte, että MIKÄ neula on oikea, tulee paljon vaikeammaksi ymmärtää. Kuten huomaatte ilman henkilötiedustelua, joka pystyy osoittamaan kuka on terroristi, tämä metatietojen verkko kertoo vain sen kehen kukin on yhteydessä.
Juuri tämän takia ajatuksesta tehdä tämmöinen suunnaton järjestelmä on luovuttu Suomessa. Myöskää firmoille ei aijota laittaa velvollisuuksia antaa takaporteja tai salausavaimia järjestelmiinsä. Epäilen että ei tarvitse, koska jos Googlen suuri konesali on Suomessa, niin paljon enemmän metadataa saadaan kaapelin päästä kuin Googlen palvelimelta. Tämä on kädenojennus esimerkikis Googlelle, jonka toivotaan jatkossakin sijoittavan isoja rahoja konesaleihin Suomeen. Google on maininnut juuri vahvan yksityisyyden suoja kilpailuvaltiksi asiassa.
Niin USAssa Google on kiltisti antanut tietonsa NSAn käyttöön, eli kaikkien Gmail käyttäjien kannattaa miettiä mitä järjestelmässä lähettää ja säilöö. Kaikkea mitä teet, gggole käyttää tekemään rahaa joko myymällä sitä tai epäsuorasti. Sinä, tai ainakin verkkokäyttäytymisesi, olet tuote jota Google mainostajille myy.
Tämän paljon palstatilaa saaneen Teletiedustelun lisäksi toinen uusi aluevaltaus suomalaisessa tiedustelussa on lain säätäminen siitä, kuinka ulkomailla voidaan käyttää joko paikallisia agentteja tai suomalaisia tiedustelu toimijoita/operaattoreita/ tiedustelu-upseerija tai miksikä heittänyt haluaakin sitten sanoa. Mitään muuta kun oikeastaan sen maininta tästä tiedonantajien tai sitten operaattoreiden käytöstä ei tässä varsinaisessa paperissa ole, mutta voisin kuvitella että ainakin niin sanottuja jihadisteja vastaan voidaan päästä ruveta järjestämään ulkomaan operaatioita. Luonnollisesti tällaiselle toiminnalle on tarvetta myös Suomessa.
Jos ajatellaan esimerkiksi Helsingin suurmoskeija hanketta jossa ilmeisesti lähdettäisiin saudiarabialaisten johdolla ja saudirahalla rakentamaan Helsinkiin ylisuurta moskeijaa keskeiselle paikalle. Hommahan on sinänsä “uskonto politiikkaa” mutta käytännössä myös turvallisuutta, koska saudeilla on hyvin tiukka ehto siitä, että jos he antavat rahat moskeijan rakentamiseen, he myös haluavat osoittaa sitten paikalliset imaamit, jotka moskeijassa saarnaavat. Tämä on sadikalisoitumisriski jota ei Suomessa pidä hyväksyä. Saudiarabialainen wahhabismi saarnaa erittäin aggressiivista ja “rumaa” islamin versiota ja sen suunnan saarnaajia ei kannata päästää Suomeen missään olosuhteissa seuraavaa jihadistisukupolvea rekrytoimaan. Meille riittää, ja on ollut aivan tarpeeksi ongelmia, ihan muista yksittäisistä vihasaarnaamista, joita eräät islamilaiset yhdistykset ovat Suomeen kutsuneet.
Tietenkin Suomeen tulevista pakolaisilta voi olla hyvä ostaa tietoa siitä mitä minkälaista porukkaa samassa pakolaisvirrassa on liikkunut ja millaisia mielipiteitä kanssamatkaajilla on ollut. Näin profilointi voidaan tehdä jo VOK vaiheessa, ja aloittaa seuraaminen jo silloin. Luonnollisestikin pettureiden löytäminen muista esimerkiksi venäläisistä tiedusteluorganisaatiosta, saattaa olla hyvinkin vaikeaa, jotenka uskon että aika lyhyillä valoilla ja pienellä budjetilla Suomessa tämän ulkomaantiedustelu kanssa ainakin aluksi mennään.
Tästä tulevasta tiedustelu systeemistä Suomessa pitäisi tulla “täydenpalvelun salainenpoliisi”, joka hoitaa sekä ulkomaantiedustelua että sisäistä turvallisuutta, eli tavallaan ikään kuin brittien MI6 ja MI5 yhdessä tai jos otetaan USAsta lyhenteitä CIA vastaa ulkomaan vakoilusta ja FBI vasta sitten sisäisestä turvallisuudesta. Venäjällä SVR on ulkomaantiedustelun siviili puoli ja sitten FSB turvallisuus puoli. Yleensä salaiset palvelut on jaettuna kahteen taloon.
En tiedä miksi Suomessa on ajateltu pysyä yhden talon mallissa. Ehkäpä siksi että esimerkiksi Tanskassa ja Hollannissa ollaan ihan yhden talon periaatteella. Saksassa on tällä turvallisuusalueella erilaisia toimijoita niin paljon, että kukaan ei ota selvää mitä kaikkea ja minkälaisilla valtuuksilla ja mitä kukin organisaatio tutkii.
Sinänsä vakoilu, tai kauniimmin tiedustelu on täysin normaalia valtioitten toimintaa jotenka siitä että Suomikin alkaa vakoilla ulkomailla ei pidä mitenkään hätkähtää. Johan täällä vakoilevat venäläiset, amerikkalaiset, englantilaiset ja jopa ruotsalaiset ovat käyneet täällä tutkimassa ja maalittomassa paikkoja valmiiksi tuossa 1960-70-luvulla kun epäiltiin että punakonetta täytyy ruveta pysäyttämään runsain mitoin ennen Svea mamman rajaa.
Tietenkin tämä sisäisen turvallisuuden juttu jää varmaan ikään kuin vanhan Supon hommiksi, josta saattaa tulla edelleen ikäänkuin sisäisen turvallisuuden komponentti tähän uuteen virastoon. Tämä tietenkin parantaa molempien puolten tehokkuutta, koska voidaan ikään kuin pelata harjoituspelejä omia vastaan. Tämän pitäisi vähentää esimerkiksi englannista ostettavan koulutuksen tarvetta Suomessa. Sinäänsä en ulkomailta ostettavaa koulutusta erityisen ongelmallisena vastavakoilu toiminnassa pidä. Mutta tietenkin, jos ajatellaan että ulkomaalaiset rupesivat kouluttamaan operaattoreita jotka lähtevät ulkomaille, niin tästähän syntyy turvallisuus ongelma. EI ole syytä minkä takia ulkomaille lähtevien tiedustelijoiden naamat näytetään etukäteen tuleville vihollisille.
Toinen asia mikä minua tässä koko projektissa kiinnosti oli se että minkälainen organisaatiokulttuuri SUPOssa on tällä hetkellä, koska minulla on ollut käsitys että suurin osa operatiivisen linjan toimijoista on poliiseja. Eli henkilöitä jotka ovat käyneet poliisikouluun heillä on poliisien luonteenlaatu, elikkä tällaisia luotettavia lyhyttukkaisia naapurin poikia. CIA kohtasi hieman samanlaisen ongelman aikoinaan kun he rupesivat kasvattamaan organisaatiota ja värväämään paljon ihmisiä. Taloon tuli paljon mormoneja töihin, joka johti siihen että lafkan tehokkuus alkoi laskea. Koska tällaiset “All American” pojat eivät oikein sitten soveltuneet pimeiden baarien savuiseen ilmapiiriin. Puhtopojat eivät olleet oikein henkisesti kotonaan varjojen ja peilien maailmassa.
Soitellessani kysäisin tästäkin asiasta Tuomas Portaankorvalta. Hän vakuutti, että heillä on kyllä hyvin monenlaista luonteenlaatua ja monenlaisen koulutuksen ihmistä talossa. Eli tällaista “yhden koulun henkistä kulttuuria” ei SUPOon ole päässyt syntymään.
En pidä ongelmana, että organisaatiossa on monenlaista koulutsta ja taustaa. Voidaanhan muistaa, että esimerkiksi brittiläisen MI5den johtajana oli 2000-luvun alussa eräs rouva joka oli pohjakoulutukseltaan luokanopettaja
Minullakin saattaisi siis olla vielä mahdollisuuksia päästä vallan tiedustelupalvelun johtajaksi asti. No en usko oikeasti.