Ensiksi mainoksena: Kartan kaappasin surutta sivulta viestihopeat. Siellä oli kokoelma isoresoluutioisia karttoja, joihin oli vielä yksittäisiä tuntureitakin merkitty, joten pääsin edes vähän miettimään lähestymisreittiä kohteeseen. Tietenkin tarvitsisi edelleen jotakin tietoja laakson pohjan korkeudesta, että voisi sanoa jotain miltä etäisyydeltä koneet pomppaavat tutkaan. Mutta koulutustahan minulla ei tähän ole, eli ihan valistuneella arvauksella mennään.
Tilanne
Homman nimenä olisi hyökkäys joko F/A-18E/F/G ja JAS-39E/F/G koneilla Norjaan Kölivuorten yli. Suomi-Ruotsin kuningaskunnalla apuna edelleen myös maavoimien tykistöaseistusta. Vastassa olisi A2 Keltainen S-400 IT-divisioona. Tilpehööreineen, siis 6 laukaisinta, johtokeskuksen sekä valvontatutkan sisältämä IT pataljoona, jota on ryhmitetty suojaamaan Pantsir patteri.
Käytännössä valvontatutka olisi sijoitettuna korkeimmalle kohdalle, johon sen voi sijoittaa. Välittömässä läheisyydessään yksi s-400 laukaisin ja johtokeskus kauempana laaksossa muita laukaisimia lähistöllään. Yksi Panstir suojaisi valvonta ja tulenjohtotutkaa sen välittömässä läheisyydessä, ja muut olisi sijoitettu niin, että niilä voidaan suojata johtokeskusta, sekä laukaisimia myös tykeillä.
Pantsir S1 on alue- ja kohdesuojaksi tarkoitettu järjestelmä, ja sen on suunniteltu seuraavan nimenonaan S-400 systeemiä suojaamaan sitä lähelle pääseviltä uhilta. Patsirin reaktioaika on 5 sekunnin luokkaa, jolloin noin äänennopeutta etenevä kohde ehtii kulkea noin 1500m matkan. Pantsirin ohjuksen vaakaulottuvuus on 20 km luokkaa ja pystyulottuvuus noin 15km. Järjestemän 30mm it kanuunalla vastaavat arvot ovat vaakaa 4km, pystyä 3km ja minimietäisyys 200m. Ohjuksella väitetään olevan yksittäin noin 70% osumatodennäköisyys, joten normaalista tuplatöötistä selviää ilman muita muuttujia noin 9% ammutuista. (49%/42%/9% ovat todennäköisyydet 2 osumaa, 1 osuma, kaksi hutia)
Lähestyminen
Koneiden pitäisi nousta koordinoidusti, niin että lentoajat huomoiden ne tulevat kohdealueelle saman kahden minuutin sisään. Tätä etenemistä voidaan koordinoida Ruotsalaisella mini AWACS Saab 340 AEW&C koneella. Muuten kaikkien koneiden pitää lentää matalalla, suurella lastilla, nopeasti ja radiohiljaisuudessa.
Ylhäällä näkyvissä täytyy olla myös ns Combat Air Patrol, joka pitää seuraa ja häiritsee A2 Keltaisen hävittäjäsuojaa, ja suojaa Saab 340 AEW&C konetta.
Sinisten pitäisi siis lähestyä Kölivuorten laaksoja pitkin niin, että vasta aivan viime hetkillä tullaan kuvaan. Vaikka päätutkat olisivatkin korkealla, voit kuvitella tilanteen samankaltaiseksi, kuin jos yrittäisit valaista taskulampulla korkean talon katolta vähän kauempana olevan matalamman talon taakse: katvetta jää varmasti alas. A2 keltainen varmaan sijoittaa lähi torjunta patterin tutkansa ja muut maalinosoitukseen kykenevät laitteensa suojaamaan tärkeimpiä valvonta tutkia. Koska jälleen vuorten laaksot, eivät yksittäiset laukaisimet voi toimia tehokkaasti laaksosta toiseen, joten ne on pakko ryhmittää melko pienelle alueelle. Sinisten SEAD koneet tulevat tässä kohtaa tärkeiksi, niiden täytyy harhauttaa tutkia ainakin sen aikaa, että lavetteihin saadaan asevaikutusta. Perinteisesti käytetty yleensä rypälepommeja tai muuten ohjuksia.
Tykistöstä tai itse asiassa MLRS järjestelmä tulee hyödyksi, kun tulee ilmoitus että hyökkäyskoneet alkavat olla etäisyydellä, että raketinheitinten lentoajan puitteissa, rakettien lentoaika, ja vaikkapa,+30 sekuntia. Rakentinheitin patteri toimisi käsivarren erämaasta. Ideana se että alueelle alkaa sataa kärkiä niin, että ohjuksia joudutaan käyttämään myös tykistöaseiden torjuntaan. Jo yksittäiset raketit, unaarit isot kärjet seassaan kuorma-ammuksia, ovat IT-järjestelmän kaltaiselle puolikovalle maalille suuri vaara, pakottaa uhka torjumaan raketit, tai kestämään kalustotappioita vastaanottavassa päässä.
Ideaalitilanteessa, kun Pantsir-patteri aloittaa rakettien torjunnan pommppaavat hyökkäävät lentokoneet esiin maaston suojasta, ja ampuvat ensimäiset HARM ohjukset (näitä ei oikeasti Suomessa ainakan ole, mutta viis siitä, ei JAS-39E kään ole olemassa ennekuin tämänkuun 18. päivä.) Growlerit aloittavat sekä datalinkkien että tutkien häirinnän vaikeuttaakseen patterin johtamista.
Tässä vaiheessa pitäisi puhkaista tie S-400 tutkien ja patteriden luo. Tappioita tulisi enemmän tai vähemmän riippuen siitä kuinka pahasti Pantsir patteri on yllätetty, ja montako HARM ohjusta onnistuttiin torjumaan, Sekä kuinka hyvin patterin johto on voinut ohjata taistelua. Sinisille täydellisessä mailmassa toinen isku-osasto pääsee hyökkäämään puskista, ja ampumaan HARMit ikäänkuin 3/4 tyhjäksi ampuneen patterin selkään, jolloin taappiot ovat A2 Keltaiselle pahat. Tämän jälkeen taas kylvetään rypälepommia kaiken havaitun päälle, ja käännytään valvontatutkaa ja itse S-400 laukaisimia kohti. Ammutaan uusi satsi HARM ohjuksia, ja täydennetään tuhoja rautapomeilla.
Sitten ylös ja pois paikalta, ettei A2 Keltaisen hävittäjät pääse liikaa häiritsemään iskuosastoa. M270 MLRS järjestelmä on tällävälin ladattu, ja täydentää tuhon ampumalla vielä iskun vähempiarvoisiin löydettyihin maaleihin.
Muuta
Mitäs luulette: Onko tämä aika ilmiselvä tapa tehdä tällainen hyökkäys? Olisiko A2 Kelt. sijoittanut aistivalvontapartioita soliin ylös ja vähän alemmas ITo ryhmiä olkapää ohjusten kanssa. He saisivat varoituksen näiltä vaikka lankapuhelinta pitkin varoituksen lähestyvistä koneista, ja varmaan ainakin häirittyä ja kukaties tuhottuakin muutaman hyökkääjän. Tämäkin olisi SWE-FINillä tiedossa, joten varmaan sissiryhmät olisivat kulkeneet monia solia ylös ja alas tälläisiä ilmavalvontapaikkoja etsien ja juuri enne n iskua tuhoten.
Tämmösen vaan tässä kaavailin.