Kylmän sodan Suomen takuumiehet, Erkki Tuomioja ja Risto Volanen pyrkivät edelleen ylläpitämään Suomen de facto kuulumista Neuv.. Venäjän etupiiriin. Vaikka ns. Puolueettomuus oli “ihan hyvä” ratkaisu 1945-1990, aika ja strategiset realiteetit ovat ajaneet sen ohi.
2016 Strategiset realiteetit ovat ne, että NATO on laajentunut balttien, ja meidänkin onneksemme, vaikkei se V:stä ja T:stä siltä tunnu, Baltian maihin. Muinoin mahtava VArsovan liitto on hajonnut omaan kuristavaan pakkovaltaansa. Venäjä on taantunut, ja taantuu edelleen kolmannen luokan supervallaksi.Venäjän väestö ikääntyy ja pienenee, kleptokratia kurjistaa mitä vähäistä keskiluokkaan on ja pitää köyhäillistön kurjuudessa. Väestö ikääntyy, ja ei uusiinnu. Kiina painostaa idästäpäin. Supervallan tunnusmerkistöstä on jäjellä oikeaastaan enään monipuolinen strateginen aseistus ballistisiin maalta ja mereltä laukaistaviin ohjuksiin, sekä pommittajiin sijoitettuna. Keskiluokan kurjana pitäminen on mahdollistanut monipuolisen asetutkimuksen ja kehitystyön, koska se on oikeastaan ainoa asia mikä valtiota kiinnostaa. Koko valtio natisee liitoksissaan kun kleptokratian oliargit kilpailevat vaikutusvallasta. Venäjä ei ole globaalisti uhka NATOlle, se on uhka vain NATOlle Baltiassa.
Vielä muinaisella 1980 luvulla Varsovanliiton ja NATOn jakolinjat olivat keskellä Saksaa. Länsi ja Itä olivat valmistautuneet jatkamaan ideologioidensa levittämistä siitä, mihin olivat vuonna 1945 päässet. Erityisesti Venäjä, silloisen NLn nimellä, oli levittänyt hirmuhallintonsa miljoonien ihmisten harmiksi kauas Venäjän rajojen ulkopuolelle. Nykyään tuo jakolinja kulkee peipsjärven kohdalla Baltiassa. NATO ei enää taistele veitsi kurkulla Fuldan kapeikossa kolmatta Iskuarmeijaa ja 28:tta Kaartin armeijaa vastaan, vaan Baltiassa siellä, ainakin noin vuoteen 2020, ylivoimaisia Venäläisiä joukkoja vastaan.
Luojan kiitos kommunistien diktatuurin romahtamisesta omaan mahdottomuuteensa, koska se vapautti Itä-Euroopan kauan syyttä kärsineet kansat vapauteen. Nyt kaikki Venäjän vallasta tarpeekseen saaneet itä-eurooppalaiset ovat, Suomen alukuunottamatta, liittyneet NATOon. Tuskin Venäjän alustalaisena olemisen mukavista muistoista johtuen.
Suomen olisi siis aika jättää omaan arvoonsa Hautakerojen haudanhaamujen sielua mädättävät mutinat ja katsoa miltä maailma näyttää oikeasti nykyään, siellä kuplan ulkopuolella. Olisi aika laittaa se NATOjäsenyys vetämään. Ainoa optio on se että hyväksyykö jäsenyyden annetuilla ehdoilla vai ei. Meillä ei olevelvollisuutta, nykytilassa, auttaa viroa. Mutta ei ole kukaan meitäkään auttamassa, kuten TP Niinistö haastattelussa Viron TVssä totesi