Terrorismi, EU asedirektiivi trilogit ja sisäinen turvallisuus.

Katsoin eilen YLElen Ulkolinjalta erinomaisen ranskalaisen dokumentin Pariisin terrori-iskuista 2015. Erityisesti minua säväytti O. Bin Ladenin ajatus: “Me rakastamme kuolemaa yhtä paljon kuin te elämää.” Koskapa Jihadistit toimivat toisin kuin “wanhan koulun” vasemmistoterroristit, on meidän kollektiivisesti aika päivittää pelikirjaamme. Jos et vielä ole moista pläjäystä nähnyt käy kurkistamassa, on ihan katsomisen väärtti. Erittäin hyvää kuvaa suuren Antero operaation vaikeuksista ja moniuloitteisuudesta.

Koskapa mainitut Jihadistit tähtäävät kestävään palkintoon taivaassa, ei maan päällä, pitää se evätä näiltä. Ikäänkuin tappaa kahdesti. Tämä on suoraan kopio Israelin AnTero pelikirjasta. Voidellaan kaatuneet jihadistit liberaalisti silavalla, ja ei luovuteta sukulaisille hautausta varten, vaan haudataan takaperoisesti, pää kohti itää, ja kasvot poispäin Mekasta. Juttu varmistetaan vielä niin että ruumis haudataan uskonnottomien hautausmaalle, ja ekumeenisin riitein, jolloin pääsy paratiisiin on täysin mahdotonta. Eli näin onnistutaan varmistamaan se, että Jihadistit eivät ole enään kovin innokkaita kuolemaan uskonsa puolesta, koska palkkio jää saamatta. Eli Jihadistin pitää varmistaa jotenkin se, että ruumis jää “omille”, ja että ruumis tulee oikein riitein ja oikein haudatuksi.

Poliisi on myös herännyt siihen että maahanmuuttajat työllistävät poliisia enemmän kuin kantaväestö, ja tavallaan yksinkertaisiin tehtäviin joudutaan nykyään useamman partion voimalla. ja herättelivät myös minua ja kollegoitani sanomaan myöhemmin maahantulleille että “poliisi on kaveri.” Mitähän poliisijohto ajattelee että tässä on tehty? Saattaahan olla vain niin, että suhtautuminen poliisiin tuodaan mukaan omasta maasta, ja sitä ei ihan yhdessä kotoutumiskurssissa muuteta. Kannattaa varmaan palkata lisää poliiseja, kun niitä on muutoinkin mitoitettu liian vähän: Suurin osa Lappia huutaa omia poliisejaan.

Myös teleliikenteen massavalvonta on puhuttanut ihmisiä; massavalvonnallahan  ei onnistuttu poimimaan vaikkapa noita Pariisin Teroja. Se on totta. JOS kaikki Suomen puhelut laitetaan kartalle ja muistiin edes META tiedoiltaan, on siinä aivan huikea kasa dataa analysoitavana. Mutta jos saamme esiin jonkun vaikkapa “parannuksen” tehneen Jihadistin Syyriasta, pääsemme analysoimaan. Silloin alkaa muodostua tähtiä, jotka saattavat viitata tuleviin terrori-iskuihin ja radikalisoitumiseen. Samoin kannattaa seurata sitä kuka missäkin käy ja mistä kuullaan radikaaleja juttuja. Vaikkapa uudesta Helsingin Saudimiehitetystä suurmoskeijasta, kun se joskus sitten valmistuu. Silloin vasta alkaa piirtyä kuva siitä, mitä on tapahtumassa, ja kuka puhuu kenellekin. Tosin ovat Jihadistit osanneet kiertää tätä ennekin: kierrätetään puhelimia ja tietokoneita, tavataan vaikkapa elokuvateatterissa, tai jalispelissä naamakkain vessassa, tai vaikka lenkkipolulla, ilman kännyköitä. Kyllä tapoja on, jos niin haluaa. Siksi ihmettelen hieman SuPon hinkua saada nämä oikeudet.Kannattaa huomata, etä kerätty data ei ilman oikeuden päätöstä koske MITÄ viesti sisältää, vaan sen kuka PITÄÄ YHTEYTTÄ kenenkin kanssa. Mutta tehokasta tämä ei ole, auttaa vain jos tiedetään JOKU joka on epäilty terrorismistä.

Koska poliisi ei vastaa kenekään henkilökohtaisesta turvallisuudesta, ovat ihmiset ympäri Eurooppaa heränneet siihen että turvallisuus on OMISSA käsissä. Siksi vaikkapa Ranskassa Le Figaron mukaan 2011-2015 ampujien määrä on lisääntynyt 38%. Tämä tietenkin kaivaa maata Ranskan ja Belgian sisämisteriöiden sekä eurosossujen asevastaisen jihadin alta. Kyllä tilanne olisi vaikkapa Charlie hedbossa ollut toinen jos Ranskan sisäministeriö olisi antanut CHn päätoimittajalle luvan itsepuolustusaseeseen. Tätä hän oli pyytänyt, ei saanut ja loppu onkin terrorismin historiaa.

Brysselissä taas ovat käynnissä trilogit, joiden aikana toivottavasti koko uusi ampumaasedirektiivi torpataan. Keppihevonen jolla Juncker ja co ratsastavat on terrorismin torjunta ja yleinen turvallisuus. Paskat. “Yleinen turvallisuus” riippuu rikollisjengien, eri vaikkapa nyt näiden 1% jengien aseenkäytöstä. ei Simo SRA-ressun tai Piia Practical ampujan aseista. Suomessa tehdään laillisella ampumaaseella noin 1,5 väkivaltarikosta vuosittain. Arvatkaapa onko niistä se yksi itsemurha. Miksi se muuten lasketaan aseväkivallaksi? Kai nyt jokaisella on oikeus lähteä juhlista kun ei ole enään kivaa? Vai onko kyseessä velka maksaa veroja Valtiolle?

Brysselin palatsieunukit ovat muutoinkin osoittaneet koko EU komission epädemokraattisuuden tohtoroimalla tilastoja ja yrittämällä ajaa sammutetuin lyhdyin koko asedirektiiviä läpi. Onneksi Parlamentti, Vicky Ford ja Jussi Halla-aho etunenässä ovat olleet valppaina ja nostelleet esiin komission suurimmat sammakot. Terroristit ovat tåäysin riippumattomia luvallisista aseenhankintakanavista. he ostavat ne ja räjähdysaineensa rikollisilta. Normi puoliautomaattiaseesta ei “noin vain” viilata sarjatuliasetta. PALJON “helpompaa” on tehdä sellainen stenin tai Carl Gustav M-45 tapainen kp vaikkapa putkenpätkistä. Hyvät piirustukset löytää netistä. Vaikka ei sekään rakentaminen mikään tunnin-kahden juttu ole. Kanntaa seurata FBssä suomen “Firearms unitedia“, ja Eurooppalaista Firearms united sivustoa

Molon Labe kuitenkin. Hankkikaa ja käyttäkää merkkiä, ja tukekaa tasitelua!

Viimeisenä: Suomessakin on havahduttu siihen, että kun hybridisota on alkanut on myöhäistä säätää lakeja. Se on totta. JOS poliisi, joka on ensilinjassa tässä, joutuu ENSIN toteamaan uhan ja sitten pyytämään PVn paikalle olleen tilanteessa jota Dennis Croukamp kuvaille Rhodesian sodan alkupäivinä. Poliisi “johti” sotilaita, kun AnTero operaatioita suoritettiin, Loppujen lopuksi sotilaat alkoivat toimia ilman varoituksen antamista terroristeille, ja paperit täytettiin jälkeenpäin. Oikea proseduuri olisi ollut että poliisi olisi todennut että homma ei nyt skulaa, ja SITTEN  pyytää armeijan ryhmää toimimaan. Olisiko parempi vain koota paikallisista reserviläisistä reagoiva porukka: Hehän tietävät/näkevät/tuntevat ovatko mellakoitsevat paikallisia vai”paikallisia”, ja osaavat motoittaa voimankäytön tähän. Eli siis joko VIHDOIN se Suojeluskunta perustetaan?

About epamuodikkaitaajatuksia

Viisikymppinen jannu, joka on huolissaan siitä miten maanpuolustus ja turvallisuus makaa Lapissa, Suomessa ja Euroopassa. Harrastuksina Amerikkalainen jalkapallo ja SRA ammunta, Defendo ja Krav Maga. A guy about 45, who has a "thang" for military current issues, defense and shooting. Not to forget American football. Also Krav maga and Saario Defendo is done for the kicks.
This entry was posted in Aselait, hybridisota, maahanmuuttajat, Mamut, sisäinen turvallisuus, terrorismi, uhka-arvio and tagged , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s