Suomi, Terrorismi ja AntiTerrorismi

Olen kirjoittanut ennemminkin koko Suomea koskevasta Terojen ja AnTeroiden välisestä taistelusta. Olen myös kirjoittanut siitä, kuinka poliisien puuttuminen, ja selvittämättömät omaisuusrikokset rapauttavat tavan tolkullisen kansan luottamusta poliisiin ja valtion ylläpitämään väkivaltakoneistoon. Eteläisemmässä suomessa on perustettu vartioporukoita, joissa paikalliset isännät ajelevat pitkin kyliensä raitteja etsiskelemässä puolalaisia taulukauppiaita ja muita epäilyttäviä tyyppejä. Nämähän eivät ole vasemmiston vierastamia “katupartioita” vaan yhteiskunnan pettämien veronmaksajien yrityksiä säilyttää rauha omilla kylillään.

Tämä tarkoittaa sitä, että yhteiskunta, tässätapauksessa siis poliisi, on pettänyt veronmaksajat: Valtion ja yhteikunnan TÄRKEIN tarkoitus on suoda turvallisuutta jäsenilleen. Linkkaamassani jutussa eläkkeellä oleva entinen poliisiylijohtaja Paatero puhuu juuri tästä sisäisen turvallisuuden ongelmasta, ja muistuttaa, että pelkkä SuPo ja tiedustelulainsäädäntö ei takaa yhteiskunnan turvallisuutta, edes terroristeiltä, muilta rikollisilta puhumattakaan. Entisen poliisiylijohtaja Mikko Paateron Antiterrori juttu.

Poliisilain ensimäinen pykälä sanoo näin: “Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. Poliisi toimii turvallisuuden ylläpitämiseksi yhteistyössä muiden viranomaisten sekä yhteisöjen ja asukkaiden kanssa ja huolehtii tehtäviinsä kuuluvasta kansainvälisestä yhteistyöstä.” Kopioitu FinLexistä. Huomatkaa tuo YLEISEN JÄRJESTYKSEN JA TURVALLISUUDEN ylläpitäminen. Tämä sivulaise tarkoittaa että poliisi EI OLE vastuussa sinun tai minun tai meidän perheidemme turvallisuudesta vaan YLEISESTÄ sellaisesta.

Vaikka tuntuisikin siltä, että poliisin pitäisi antaa turvallisuutta sille yritystään vahtivalle yrittäjälle, niin se ei sitä tee. JOS tuo yrittäjä vahingossa menee TEKEMÄÄN jotain vaikkapa nyt tupakkia kaupastaan pihalle kantavalle nuorisojoukolle, HÄN on syyllinen yleisen järjestyksen rikkomiseen. Lapissa vähennellään taas poliiseja, koska on niin rauhallista, mutta se johtuu siitä että lapin kylien väki on jo aikaa opetettu siihen että poliisi tulee jos tulee kun tulee. Hyvää osviittaa poliisin toimintaan Lapissa saa Lapin poliisit sarjasta. Matkat ovat pitkiä, ja päivät myös mutta hyvin vähän ns tuottavaa työtä ehditään tehdä päivän aikana.

Suomeen “oikea” määrä poliiseja olisi noin 10 000, mutta vuoteen 2018 mennessä on virkojen määrä tarkoitus vähentää 7000. Eli meille tulee noin 30% vajaus poliiseissa. (Norjassa ja tanskassa on molemmissa noin 10 000 poliisia. Tanskassa vähän suuremmalla väestöllä ja Norjassa suhteellisen samoilla väestöntiheyksillä ja välimatkoilla). En kuitenkaan usko, että suomalainen polisi vastaa 1,3 norjalaista, vaikka varmasti päteviä miehiä ja naisia ovatkin.

Eli turvallisuus ja turvallisuustilanne tulee rapautumaan, mutta tarkoistus tuntuu olla tehdä turvallisuudesta bisnestä, jolle pääsevät yksityiset vartiontifirmat mälläämään. Koska poliisi ei toimi, täytyy jotenkin saada omaisuutta turvattua.

Terrorismintutkija Leena Malkki oli haastateltuna, ja kaipasi lisää arvostusta tutkimusalalleen. Älä huoli, arvostamme kyllä, mutta Terrorismintutkimus ei valitettavasti anna sellaista tietoa joka olisi välittömästi käyttökelpoista, kun tilanne on päällä, vaan antaa näkemystä terrorismin kehityslinjoille ja torjumiselle pitkällä aikavälillä. Koska tutkimuskohde on tosiaan vaarallisten rikollisten organisaatio, on tutkimuskin luonnollisesti enemmän “after the fact” kuin ennakoivaa. Helsingin sanomien juttu Leena Malkista.

Istambulissa Joulupukkiterroristi iski yökerhoon: 39 kuollutta. Rovaniemellä pelättiin että ISIS tulee ja kusee koko kaupungin vihtaan tappamalla pari turistia keskustassa tai mikä pahempaa J-pukin pajakylässä: Tämä uhka ei materialisoitunut.

Kuten jo kirjoitin: Poliisi on säästetty kuralle ja se ei pysty, vaikka laki sanoo mitä, turvaamaan yleistä turvallisuutta edes Joulupukin pajakylässä aukottomasti. Siksi interpolin päällikön ehdotuksen mukaan on aika alkaa rakentaa Suomeen, ja Eurooppaan vaikka Eurosossut kuinka vastutstavat, ns Concealed carry instituutiota ja käyntäntöjä. Näillä keinoin turvallisuus saadaan paljon aukottomammaksi. Ei täydelliseksi mutta parhaaksi mahdolliseksi.

 

About epamuodikkaitaajatuksia

Viisikymppinen jannu, joka on huolissaan siitä miten maanpuolustus ja turvallisuus makaa Lapissa, Suomessa ja Euroopassa. Harrastuksina Amerikkalainen jalkapallo ja SRA ammunta, Defendo ja Krav Maga. A guy about 45, who has a "thang" for military current issues, defense and shooting. Not to forget American football. Also Krav maga and Saario Defendo is done for the kicks.
This entry was posted in Aselait, sisäinen turvallisuus, uhka-arvio and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s