“Pohjoista Turvallisuutta”-seminaari Rovaniemellä 18.2.2017

Minulla oli ilo osallistua MPKn Pohjois-Suomen alueen järjestämään Turpo seminaariin Rovaniemellä lauantaina 18 päivä helmikuuta 2017 paikalla oli erittäin asiantuntevaa avustaja car taping Mika Aaltola sekä pääesikunnasta prikaatikenraali Markku Myllykangas.  Myllykangas oli, sivumennen sanoen, nuorena yliluutnanttina kouluttajana RUKn  kenttätykistöpatterissa Tulenjohtopuolella kurssilla 190 “Pyörre” Itse olin tuliasemapuolella. On aina mukava nähdä kuinka tutut ja puolitutut pääsevät urallaan eteenpäin. 

Mika Aaltolan esitys sai tosiaankin miettimään asiaa, jota olen ainakin yhden blogitekstin ajan esillä pitänyt, elikkä Kiinan vaikutusvallan ostoa Lapissa, Lapin kautta Suomessa ja Suomen kautta Euroopan unionissa.  Koskapa Kiina ei pysty kilpailemaan USAn kanssa Etelä-Kiinan merellä ja imuilla itäisellä merialueilla on se päättänyt lähteä tekemään itselleen “uutta silkkitietä” Eurooppaan.  Tähän kuuluu osana erittäin edulliset, Kiinalle, energiadiilit Venäjän kanssa ja nyt laajemmin tuotteiden valmistamisesta ja piratismista saatujen tulojen sijoittaminen takaisin Länsimaihin. Esimerkiksi Kemin biodiesel tehtaaseen sekä Kemijärven paperin tuotanto kompleksiin.

Maa-alueet saavat suomalaiset myydä, ja siitä eteenpäin Kiina hoitaa homman. Luultavasti jotakin sellaista materiaalia saadaan näin fasiliteetteihin myydä, siltä osin kun se on niin halpaa että sitä kannata lähteä Kiinasta tuomaan.  Mutta kuten sanottu näissä matkailu Resorteissa ei kovin monta suomalaista tule olemaan missään tehtävissä: henkilökunta, turistit ja kaikki muu tarvittava henkilöstö tuodaan paikalle Kiinasta korkeintaan paskojen siivoaminen joskus kymmenien vuosien päästä on suomalaisten kontolla. Kiinalla on vähän huono ympäristöhuolenpitomaine.  VAikkakin eteläisessä afrikassa Kiinalaiset käyttävät “soft power”-lähestymistapaa, on se silti voimankäyttöä toista maata ja sen kansalaisia kohtaan. Kyllähän kiinalaiset ovat Suomessakin pakolaisvakoiluun syyllistyneet ja luonnollisesti teollisuusvakoiluun laajemminkin.

Haluaisin selvittää nyt heti, että en pelkää Kiinan kansanarmeijan olevan tulossa valloittamaan Lappia: siihen sillä ei ole lihaksia. Vaan tarkoitan, että Kiinan valtio kiinalaisten firmojen ja kiinalaisten yksityishenkilöiden kautta ostaa vaikutusvaltaa, tontteja, teollisuutta ja sitäkautta ääniä Suomesta.  Koko systeemi on suoranaista jatkoa Venäjän hallinto klikin harjoittamalle politiikalle Suomessa, jossa erilaisia kiinteistöjä ja yrityksiä ja ostetaan ja saadaan sitä kautta jonkinnäköistä vaikutusvaltaa Suomen asioihin tai ainakin pystytään luomaan uhkaa strategisten kohteiden lähellä.  

Kiina siis sijoittaa länsimaista saatuja rahoja takaisin länsimaihin ja lainoittaa ja muutenkin fasilitoi kehitystä esimerkiksi Euroopassa. On tietenkin luonnollista , vaikkakin hassua kommunistiselta maalta, sijoittaa tuotot niin että saadaan lisää tuottoja. Ajatellaanpa vaikka kuinka USA on korvia myöten veloissa Kiinalle.  Tästä johtuu se, että vaikka Donald Trump käyttää kuinka kovaa kieltä Kiinaa kohtaan, hänellä ei ole todellista mahdollisuutta aloittaa kauppasotaa Kiinan kanssa. Jos kiinalaiset tietävät rahansa pois USAsta niin jäljelle ei paljon jää. USAn hallinto ja sodat Afganistanissa ja Irakissa pyörivät pääosin kiinalaisella lainarahalla.

Lapin rajavartioston komentaja eversti Jari Tolppanen kertoi hyvin mielenkiintoisesti Lapin- ja itärajan tilanteista sekä Euroopan rajojen valvonnasta laajemminkin. Nykyisessä konseptissa siitä kuinka rajavalvonta ja pakolaiskriisin hoito alkaa itse asiassa jo hyvin pitkältä kolmansien maiden alueelta ennenkö ihmisvirrat ovat lähteneet tulemaan kohti Eurooppaa.  Tässä kohtaa pitää ottaa huomioon että Afrikan väestöräjähdys on ikävä tosiasia, ja jotenkin eurooppalaisten täytyy valmistautua tekemään jotakin; afrikkalaiset eivät siihen itse pysty.  

Sanomattakin on selvää, että eurooppalaiset kansantaloudet eivät tule kestämään kahden miljardin afrikkalaisen syöksymistä Eurooppaan jotenka ihmisvirrat täytyy pysäyttää mielellään Saharan eteläpuolella.  Vaikka Suomessa ja Pohjois-Euroopassa laajemminkin “on tilaa”, se ei tarkoita sitä että tänne voisi poimia suoraan vaikkapa juuri afrikkalaisia ja pistää heidät esimerkiksi viljelemään uudistilaa jonnekin Sallan ja Kemijärven korpiin. Tällä konseptilla maanviljelyksestä ei tulisi yhtään mitään, joten on itsensä pettämistä kuvitella, että maahanmuuttajia voi tulla Suomeen loputtomasti. Paikkoja jossa heitä voidaan käyttää on kuitenkin loppujen lopuksi valitettavan vähän. Hyödyllisiä itsensä elättämiseen kelpaavia taitoja ja kielitaitoa ei vain yksinkertaisesti ole kuin häviävän pienellä osalla tulijoita.  

Prikaatin kenraali Myllykangas kertoi uudesta puolustusselonteosta ja sen tarkoituksesta Suomessa ja kaiken kaikkiaan puolustuksen nykytilasta.  Alustuksessa ei sen enempää Laivue 2020 tai HX-ohjelmaa käsitelty, vaan keskityttiin hyvin pitkälle maavoimien tilanteeseen ja hybridisodan ja “pienten vihreitten miesten” torjumiseen. Ensi vuoden alusta Suomessa aletaan kouluttaa noin 1000 varusmiestä vuosittain vastaamaan epälineaarisen tai hybridi sodan hoitaminen onnistuu.

 Omana mielipiteenäni sanon, että tämä ei riitä, koskapa varusmiehet jotka nyt tuotaisiin esimerkiksi Inariin jostakin Helsingin Santahaminasta eivät tunne paikallisia olosuhteita eivätkä tunne paikallisia ihmisiä. Paljon paremman turvan tällaisissa asioissa antaisi paikallispataljoona, joita nyt sitten ilmeisesti ruvettaan vihdoinkin kouluttamaan. hyvän paikallistuntemuksen ansiosta reserviläiset pystyvät hoitamaan tilanteen, koulutuksen jälkeen, paljon paremmin.

Tämä tietenkin tarkoittaisi sitä että reserviläisille pitäisi olla aseet kotonaan ja tästä pitäisi saada jonkinnäköinen poliittinen päätös, mutta enpä usko että nykyinen hallitus pystyy tälläistä loogista päätöstä tästä asiasta tekemään, lähinnä siksi että sotilasaseet kotona olisi  maamme median agendaa vastaan.  Ei pidä unohtaa että suurin suomalaisen tiedonvälityksen Ongelma on se että suurin osa lehtien toimittajista kokee vihreät ja Vasemmisto puolueet lähin Miksen joka ei voi olla vaikuttamatta uutisointiin ja heidän harrastamassa tiedottamiseen.

Mielestäni Saamelaiskäräjien toiminta ILO sopimuksen ympärillä ja sen harjoittama saamelaisten jakaminen jyviin ja akanoihin luo kasvupohjaa separatismille ja tyytymättömyydelle olemassaolevaa systeemiä vastaan. Puhumattakaan siitä kuinka syrjivä hahmoteltu sopimus olisi kantasuomalaisia kohtaan. Tämä avaa juuri mahdollisuuksia “epälineaariseen toimintaan” eli käytännössä tilanteen ja hallinnon horjuttamiseen pohjoisessa. Jonkinmoinen “Vapaa Saamenmaa”-konsruktio löytyy varmasti SVRn pelikirjasta.

Suomen- ja Ruotsin Lappi on Venäjän Barentsin meren “ohjusvene bastionin” eteläinen sivusta. Olisi täysin käsittämätön laiminlyönti venäläisten taholta, jos kontigenssejä ei olisi suunniteltu tilanteen horjuttamiseen koko pohjoiskalotin alueella. Luuletteko, että pohjoisen pakolaiset pääsivät sattumalta talvella 2016 Raja-Jooseppiin? Suomi ja Norja pakotettiin avaamaan omat neuvottelut Venäjän kanssa, eli lipeämään rintamasta. Sattumaltako?

Se oli SVRn pelikirjan eka sivu.

 

About epamuodikkaitaajatuksia

Viisikymppinen jannu, joka on huolissaan siitä miten maanpuolustus ja turvallisuus makaa Lapissa, Suomessa ja Euroopassa. Harrastuksina Amerikkalainen jalkapallo ja SRA ammunta, Defendo ja Krav Maga. A guy about 45, who has a "thang" for military current issues, defense and shooting. Not to forget American football. Also Krav maga and Saario Defendo is done for the kicks.
This entry was posted in hybridisota, informaatiosota, NATO jäsenyys, Reserviläiset, Suomi ja Ruotsi, voimapolitiikka and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s