Miksi Reserviläisliiton esitys rynnäkkökiväärien varastoimisesta reserviläisten kotiin on hyvä: Maanpuolustukselliset syyt.

Olen miettinyt tätä kirjoitusta noin viikon päivät ja loppujen lopuksi Totesin että minun täytyy ajoittaa se kahdeksi osaksi ja vielä siivota hyvin pitkälle omista mielipiteistäni koska muuten tästä kokonaisuudesta tulee täysin hallitsematon.

MTV 3 juttu Reserviläiliitoh ehdotuksesta

Reserviläisten aseiden pitää olla kotona koska:

  • Pienten vihreiden miesten” invaasioiden aikna ei ole aikaa/mahdollisuutta suorittaa liikekannallepanoa kiistellyillä alueilla.

Jos niin ikävästi käy, että tällainen Ukrainan tai Krimin niemimaan tyyppinen pienten vihreiden miesten invaasio kohtaa Isänmaatamme,  tapahtuu se jossain valtakunnan reuna-alueilla. Esimerkeiksi mieleen tulee Itä-Lappi ja jossain määrin myös Pohjois-Lappi sekä etelämpänä Pohjois-Karjalan ja Savon Itä alueet.

Jos tilanne on tosiaan tällainen ja vihollinen on jo ehtinyt toimia ja aiheuttaa selvää turvattomuutta alueella on hyvin vaikea nähdä, että paikallisjoukkojen reserviläiset haluaisivat/voisivat jättää perheensä suojatta muutaman sadan kilometrin ja 10-24 tunnin pituisen aseiden ja varusteiden haku reissun ajaksi.  Alueelta on lähtemisen jälkeen ei ole mitään takeita, että  “pienet vihreät miehet” kohteliaasti päästäisivät uudestaan nämä, nyt Suomen armeijan sotilaat, takaisin alueelle toimimaan heitä vastaan. PVM toimintaa ohjaa SOTILAALLINEN tarkoituksenmukaisuus, jotenka he eivät päästä omaa tilannettaan huonompaan suuntaan. Tilanne olisi suomalaisten kannalta erittäin vaikea; koko alue olisi siis omien toimien takia tyhjennetty omista joukoista.

Jos ja kun tällainen nykyaikaisen “epälineaarisen sodankäynnin”  vaihe meitä kohtaa meillä täytyy olla kyky päästä 1.) vihollisen päätöksentekoprosessin sisäpuolelle  ja 2.) Pitääomat joukot alueella. Joukkojen pitäminen alueella ei onnistu muulla keinolla kuin sillä että,  paikallisjoukoilla on aseet ja varusteet kotona.

 Alue- ja Yleisjoukot ovat sitten tietenkin asia erikseen. Niiden täytyy kokoontua ja kouluttautua yhdessä, koska ne ovat yhtymiä, joilla on oma tykistö ja muut pelit ja pensselit. Paikallisjoukoilla  ei paljon paljon muuta aseistusta kuin juuri nämä rynnäkkökiväärit ja muu sotilasvarustus ja ehkä jotain ryhmäkohtaiset välinettä mutta muuten nämä ovat aika aikalailla riisuttuja joukkoja: Niiden ei odoteta lyövän hyökkäävää kaartin divisioonaa taistelussa. Ne tiedustelevat seuraavat ja tekevät pikku vilunkia. 

 

  • Ammunta käy parhaiten niillä aseilla joilla on harjoiteltu ja ne tunnetaan.

 

Tutuila aseella ja tutuilla varusteilla on aina helpointa toimia ja sen takia olisi hyvin tärkeää, että näillä paikallisjoukkojenen reserviläisille olisi aseet kotona, niin että niillä voisi harjoitella ja totutella käyttämään. Edelleen, jos Puolustusvoimat tähän suostuu, aseensa käyttöliittymää ja ominaisuuksia voisi parantaa vaikka hommaamalla optiikkaa ja lisäosia.  Heti pyytämättä tulee mieleen että SRA-sarjaa voitaisiin ampua myös näillä sijoitetulla SA-aseilla jolloinka niiden käyttötaito paranisi jokaisella osallistuvalla (ja harjoittelevalla) ampujalle huomattavasti.

 

  • Kun Suomen poliisi ja muut turvallisuus organisatiot vetäytyvät kohti suurimpia kaupunkeja, täytyy valtiovallan kantaa vastuunsa ihmisten turvallisuudesta.

 

Kuten tunnettua, poliisia ollaan taas supistamassa 500 viralla vuoteen 2018 mennessä. Jotenka poliisin vetäytyminen kohti Oulua, Tamperetta, Helsinkiä ja Turkua sekä joitain sisämaan kaupunkeja kohti tulee vain kiihtymään.  Kuitenkin tärkein valtiovallan tehtävä on taata väkivaltamonopoli omalla alueellaan ja tässä Suomen valtio alkaa olla surkeasti alakynnessä. Mitä kauemmas Suomen periferiassa on mennään sitä enemmän jokaisen yksittäisen ihmisen on otettava vastuuta omasta turvallisuudestaan.  Esimerkkinä tästä poliisin vasteaika.  (Lisää voit lukea TÄÄLTÄ tai  TÄÄLTÄ.)

Itäisen maan Lapin ja pohjoisimman Lapin vasteajat alkavat huidella jo 60-160 minuutin huitteilla, eli jos jotakin apua tarvitset niin poliisista sitä et, ainakaan kohtuullisessa ajassa, tule saamaan.  Tietenkään näillä selkosilla “lisä rynnäkkökiväärit” muutamassa asekaapissa eivät tule sinänsä tätä turvallisuutta nostamaan: Kyllä sieltä löytyy ja metsästys kivääri ja haulikko,  mutta tuota ainakin tukevampaa kättä pidempää ihmisille.

 

  • Aseiden ja varusteiden varastointi paikallisjoukkojen koteihin vähentää Puolustusvoimien varastointikustannuksia.

Nyt kun armeijalla on omat suuret varasto alueensa ja niihin suurimmat suureksi osaksi varastoituna riittävä määrä Aseta kättä pidempää ja muuta varustusta myös paikallis joukkojen käyttöön. Kannattaa ottaa huomioon, että kun sieltä kaksi-kolme vaatekertaa siirretään reserviläisen kotiin samoin kyseessä olleet RK:t, tetsarit ja lippaat. Tulisi se pienentämään Puolustusvoimien varastoinnin tarvetta.

Jos tässäkin toimisi tapa, jossa reserviläinen voisi sotavarustelistalta ostaa itselleen verovähennyksin varusteita, vähenisi PVn rahankäyttö entisestään. Tehon nosto olisi kustannusneutraalia, kun reservin taistelijat hommaisivat itselleen optiikkaa, pimeännäkölaitetta ja muuta tarpeellista, ja saisivat ne verovähennyksiin. Olisi aika WIN-WIN juttu. (Paitsi ehkä verohallinnon mielestä.)

Ainut lisäkulu mikä tästä saattaa tulla on se, että Puolustusvoimien pitäisi/kannattaisi varmaan antaa osittain myös patruunoita harjoitteluun. Tämä olisi järkevää, mutta se on “hyvin halpaa lystiä” ja saadaan työtä suomalaisille.

Eli Summa Summarum:

 Maanpuolustukselliset ja sisäisen turvallisuuden syöt ainoastaan tukevat Reserviläisliiton ehdotusta. Tältä kantilta on vaikea nähdä miksi yhtään kukaan vastustaisi ehdotusta.

About epamuodikkaitaajatuksia

Viisikymppinen jannu, joka on huolissaan siitä miten maanpuolustus ja turvallisuus makaa Lapissa, Suomessa ja Euroopassa. Harrastuksina Amerikkalainen jalkapallo ja SRA ammunta, Defendo ja Krav Maga. A guy about 45, who has a "thang" for military current issues, defense and shooting. Not to forget American football. Also Krav maga and Saario Defendo is done for the kicks.
This entry was posted in Armeija 2020, Aseet, hybridisota, Reserviläiset, sisäinen turvallisuus, Sodanajan joukot, Sodanajan toiminta, varusteet and tagged , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s