Viranomaiset Suomessa (ja Euroopassa): Pakene, piiloudu, hälytä. Miten se sitten onnistui?

Oheisella videolla Suomen poliisi pyrkii ohjeistamaan vakavan väkivallan tai terrorismin mahdollisia uhreja pakenemaan piiloutumaan ja sitten hälyttämään apua. Ehkä Turun kauppatorin ja Puutorin välisellä alueella ei ollut ihmisiä jotka ovat tätä poliisin tahattoman humoristista videota nähnyt. Ensinnäkin joitakuita jotka eivät Juosseet tai pystyneet juoksemaan karkuun, juurikaan kukaan ei piiloutunut vaan monet yrittävät ottaa Abderrahman Mechkahelta puukon pois mutta poliisi ilmeisesti, kuitenkin, hälytettiin. Poliisi sitten ratkaisi tilanteen ampumalla syyllistä reiteen. Syytetty ei kiistä murhia tai murhan yrityksiä mutta yrittää kiistää terrorismirikoksen. Esimerkiksi lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista (jota puukotettiin), en näe spurttaamassa karkuun, en vaikka kyseessä olisi ollut Nooralotta Neziri lastenvaunujen kanssa, hänkin turkulainen

Olemme nyt nähneet moneen kertaan mihin Eurooppalainen tapa yrittää hoitaa kansalaisten turvallisuutta on johtanut: siitä ei tule oikein mitään Kansalaiset näppäilevät hienoja kuvia ja videoita. (Charlie Hedbo 1, Ch H 2, Lontoo, Barcelona ja Turku ja Turku 2). Kerta toisensa jälkeen Euroopassa kärsitään tarpeettomasti suuria tappioita terrorismin takia, koska eurooppalaiset päättäjät sekä Euroopan Unionin palatsieunukit eivät halua antaa hallintoalamaisilleen itsepuolustusvälineitä. Interpolista on tullut jo noin 10 vuotta sitten huomautus, että ainoa tapa kovettaa Euroopassa olevia “pehmeitä kohteita” on sallia kansalaisille aseen, siis suojeluaseen kanto. Tähän sisäministeriö aikoo esittää, 23.8.2017 uutisten mukaan, että poliisit kantavat omilla työmatkoillaan aseita julkisissa kulkuneuvoissa. Miksi ei samantien moninkertaisteta suojeluaseen kantajia lisäämällä CCW oikutta ampuma-aselakiin? Tiesittekö että Suomessa on aika kummallinen tulkinta pistooleista: VAIKKA poliisi saa palvelusaseen yhteiskunnalta, hänelle ei tule oikeutta saada lupaa ampuma-aseeseen vapaa ajalla. Perverssiä vai mitä?

EDIT 24.8. klo 12. Aamutelevisiossa simme kuulla kuinka poliisiliiton varapuheenjohtajan kertovan kaksi asiaa: A) Aseistettujen poliisien määrä EI LISÄÄ turvallisuutta, ja B) Poliisien työmatka ajalla tapahtuvaan aseenkantoon ei voi suostua, koska se on silloin työaikaa. Ja joku yleisöstä saattaisi säikähtää, pahoittaa mielensä, laittaa vihaisen viestin someen, tai jotakin muuta kummallista.

Eli tajusikohan poliisien työmarkkinajyrä, että hän juuri totesi että poliisien määrää voi leikata rajusti, koska (aseistettujen) POLIISIEN MÄÄRÄ ei lisää turvallisuutta. Ja työaikaa ei saa lisätä. Kyseessä oli kunnon AY-dinosaurus. Nyt kannattaa ajatella, MIKSI sisäministeriö aikoo vähentää poliisien määrää: Sehän ei lisää turvallisuutta.

Uutisissa Sisäministeriön Päivi Nerg oli otettu söpöttämään epämääräisiä siitä, kuinka palautuskeskuksia ei tarvita, koska niistä olisi ongelmia ja nytkin turvapaikkapäätöksen valitusaikana on ilmoittautumisevelvollisuus. Siihen Päivi ei vastaa, että JOS systeemi toimii, niin miten on mahdollista, että hänen osastollaan on hukassa 1400 laitonta maassaolijaa? JOS siis laittomilla on taipumus rähinöidä, on luonnollisesti paljon helpompi pitää heidät kurissa rajatulla alueella, kuin päästää tämmöinen sisäisen turvallisuuden riskiryhmä levittäytymään yhteiskuntaan, jolloin järjestyksenpito sitoo moninkertaiset resurssit? Tähänkään Päivi Nerg ei vastaa. Vähän samaan tapaan toimitaan vankien ja vankiloiden kanssa, ei vankejakaan päästetä, yleensä, vapaana yhteiskuntaan. Myös hallituspuolueiden johtoportaat ovat, vähintäänkin kosiskellakseen äänestäjiä, vaatineet tiukennuksia käytäntöihin. saa nähdä tuleeko asiasta mitään, vai onko tarkoitus vain valaa öljyä laineille.

edit 24.8. Ilta Lehti teki listan turvapaikkajärjestelmän ongelmista ja mahdollisista ratkaisukeinoista.

Mutta tähän ilmeiseen turvallisuusvajeeseen ei uusimmassa direktiivi esityksessä tietenkään lähdetä, koska tärkeintä on pönkittää Euroopan eliitin valtaa sekä eurososialismia “veronalaista rahvasta” vastaan. Tilanne on Euroopassa ja Euroopan unionin niin sanotun demokratian kannalta hyvin vaikea. Euroopan unionin henkilösuoja osastoa paistetaan koko ajan, terrorimin lisääntymisen takia, ja samalla tavallisten kansalaisten kykyä turvata omansa ja läheistensä turvallisuus heikennetään jatkuvasti. Teksasissa oli samantapainen yritys terrori-iskusta tosin ampuma-aseella yritettynä jonkin aikaa Charlie Hedbon iskun jälkeen, silloin turvamiehet ampuivat nämä wannabe terroristit ja oikeastaan ennen kuin paratiisi kandidaatit edes olivat päässeet kunnolla ulos autosta parkkipaikalle. Pahikset 0 hyvikset 2. Euroopassa menee paljon huonommin.

En usko että Euroopassa suojeluaseet tulisivat miksikään ongelmaksi. Ne eivät ole olleet sitä Suomessa 30-luvulta 90-luvulle, eikä ole mitään syytä miksi ne nyt olisivat. Ongelmana ovat ainoastaan tietylle vasemman laidan kulkijoille joidenkin mielestä aseita pitää olla vain sosialistisilla valtioilla. Niinkuin Neuvostoliitolla, Kiinalla, DDRllä, ja Venetsuelalla.

About epamuodikkaitaajatuksia

Viisikymppinen jannu, joka on huolissaan siitä miten maanpuolustus ja turvallisuus makaa Lapissa, Suomessa ja Euroopassa. Harrastuksina Amerikkalainen jalkapallo ja SRA ammunta, Defendo ja Krav Maga. A guy about 45, who has a "thang" for military current issues, defense and shooting. Not to forget American football. Also Krav maga and Saario Defendo is done for the kicks.
This entry was posted in Aseet, Aselait, maahanmuuttajat, sisäinen turvallisuus, uhka-arvio and tagged , , , , . Bookmark the permalink.

2 Responses to Viranomaiset Suomessa (ja Euroopassa): Pakene, piiloudu, hälytä. Miten se sitten onnistui?

  1. Pantalone says:

    Tällaisilla alistumista ja pelkoa osoittavilla “pakene, piiloudu blaa blaa blaa”-ohjeistuksilla ainoastaan lisätään uhrilukumäärää ja annetaan terroristeille tilaa, työrauhaa ja omnipotenttia vallantunnetta tekojen suorittamiseen. Kas kun eivät ehdota, että pitäisi käydä jonoon terroristien eteen, että terroristit saavat mahdollisimman paljon ihmisiä kaadettua yhdellä luodilla.
    Ihmiset pitäisi ohjeistaa hyökkäämään takaisin. Concealed carry weapon on ok. Open carry weapon vielä parempi. Saattaa vähentää intoa terrori-iskun tekoon, jos näkee aseistautuneita ihmisiä ympärillään.

    • Näin, Komppaan muilta osin, mutta ns “open carry” on huono idea, jos näitä suojeluaseen kantajia on noin 1-3% kansalaisista. Silloin avoimesti asetta kantava merkkaa itsensä vain uhriksi numero yksi. Kun suojeluaseen kantajia on 20% ja yli, asialla ei ole enään tältä mainitsemaltani kannalta merkitystä.

      Jännää, että kansalaisia ohjeistetaan toimimaan niinkuin juutalaiset toimivat Natsi-Saksan vainoissa: Ei tehdä mitään numeroa, mennään kuin lampaat teuraalle. Aktiivinen ja raju vastarinta on aina parempi vaihtoehto kuin lauhkeasti kuoleminen. Poliisin ohjeistua vie pohjan pois jo maanpuolustuksenkin perusajatukselta.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s