Vaikka USAssa on menty perinteisiä linjoja häivetekniikassa F-22 ja F-35 koneiden osalta, Euroopassa luotetaan uudenpaan tekniikkaan. Tätä tekniikkaa kutsutaan aktiiviseksi kumoamiseksi, eli active cancellation kolmannella kotimaisella. Sinänsä tekniikka on hyvin tunnettua, käytetäänhän sitä, esimerkiksi, vastaäänilähteissä matkustajakoneissa. Samantaajuiset äänet, ja muut aallot. kumoavat toisensa kunhan aallot ovat törmätessään vastakkaisessa vaiheessa. Kun aallot ovat täsmälleen vastakkaisessa vaiheessa, aallot nollautuvat, eli jäljelle jää ns “flat line”. Jos aallon vaihe menee vääräksi, noin 120 astetta, pahimmillaan signaali vahvistuu noin kaksinkertaiseksi.

Siniaaltomudot, jossa näkyvät signaalien vaimennuksen vaikutukset. sekä vaiheen muutokset.

Koska piirtämiseen on käytetty google driven työkaluja, ei aalto ole oikein aallon näköinen, vaan ne on laskettu pisteistä 30, 45 ja 60 aina neljänneskierroksittain. Kuten nähdään 180 asteen, eli radiaaneissa piin, vaihe-ero tappaa koko signaalin pois, ja jos eroa on 45 astetta, eli neljännespii radiaaneissa, huippuarvot ovat edelleen “yhdessä”, eli samat kuin vaimentumattomalla siniaallolla, mutta muun ajan signaalit ovat vaimentuneet.

Vaimentavat vaihe-erot. Pahimmillaankin karkuun pääsevä signaali on vain yhtä voimakas, kuin alkuperäinen signaali. Mutta jo 150 asteen, 2/3 pii radiaaneissa, signaali on vaimennut puoleen, ja muuttanut jännästi muotoaan. 

Kun tarkastellaan vaimentavia signaaleja, joissa vaihe ero on enemmän kuin 135 astetta, eli 3/4 pii, huomataan kuinka vaimentuminen tapahtuu signaalissa. Mitä lähemmäs puolen kierroksen vaihe eroa päästään, sitä heikommaksi signaali menee. Kuten nähdään, myös muita muutoksia aallossa tapahtuu, mutta ne ovat ennakoitavissa, joten epäilen, että puoleksikaan kompetentti tutkanvalmistaja osaa tunnistaa signaalivääristymät ja korjata signaalia niiden mukaan.

Normaalin hävittäjätutkan noin 10 GHz taajuus tarkoittaa, että aallonpituus on 300 000km/10⁹ eli noin 3cm. Koska aallonpituus on noin kolme senttiä, täytyy vastakkainen signaali saada lähtemään vastaavalla tarkkuudella, liikkuvasta kohteesta liikkuvaan kohteeseen. Kyse on siis sinänsä matemaattisesti helposta, mutta teknisesti melko mutkikkaasta suorituksesta. Jos ajatellaan kahta tuntemattomassa asennossa toisiinsa nähden lentävää hävittäjää. Tietenkin kiintän tutkan tapauksessa vastaanottavan tutkan liike jää pois yhtälöstä joka hieman helpottaa tehtävää. Tietenkin nyky- (AESA ja PESA)tutkien hyppivät taajuudet, vaihtelevat aaltomuodot ja muut keinot vastata häirintää, tekevät sopivan taajuuden aaltomuodon ja signaalimuodon arvaamisen vaikeammaksi. Eli mistään yksinkertaisesta hommasta ei ole kyse.

HX-kandidaateista kaikki Eurooppalaiset vaihtoehdot pystyvät, ainakin periaatteessa,  käyttämään voimakasta AESA tutkaansa “pelkästään” häirintälähettimenä, tai vaimentamaan sopivasta suunnasta tulevan tutkasignaalin voimaa. F/A-18 E/F/G:llä on sama mahdollisuus. Jos huhut pitävät paikkaansa, tulee Tikkakoskelle kesäkuussa juurikin Boeingin F/A-18 G Growler ns “Wild Weasel“, ilmatorjunnan tuhoamiseen erikoistunut, kone. Tuskin maltan odottaa.