Vaikka hallituksella ja oppositiolla oli yhteinenajatus pitää “ilmastovaalit” ja päästä sanelemaan vaalienjälkeinen todellisuus Suomessa ehtivät Oulun ja Helsingin tapahtumat asioiden edelle. Näyttää että huhtikuussa äänestetään ennenkaikkea turvallisuuden suunasta Suomessa. YLE oli tehnyt kyselyn puolueille tulevasta turvallisuuspolitiikasta.
SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto, eli lyhyesti vihervassarit, ovat heittämässä romukoppaan 64 hävittäjän määrän. Tämä lähentelee isänmaanpetturuutta. Kannattaa muistaa, että “60 hävittäjää”, “ei torpedoveneitä ja torpedoja” sekä “10 000 tn laivasto” oli Neuvostoliiton diktaattorin Josef Stalinin näkemys ilmavoimista ja laivastosta jolla on helppo tarvittaessa pyyhkiä pöytää. Muistutan vielä, että punamulta-ajoilla 1980-luvun lopulle asti ei päästy ikinä edes tuohon 60 koneen määrään. Samaan aikaan kun Ruotsin ilmavoimat olivat parhaimmillaan yli 500 konetta. (Niin, ja Suomi koulutti hävittäjälentäjiä noin 120 koneelle, ja Ruotsalaiset varastoivat Drakeneita luoliin valmiiksi suomalaisille luovutettaviksi. Varmaan ihan sattumalta.) Huomattavaa kyselyssä oli, että vaihtoehdoksi oli oteetu vain 64 hävittäjää vai alle? Vaikka esimerkiksi Puolustusminiteri Niinistö sanoi ykkösaamussa että “100 hävittäjää olisi oikeampi määrä”
Uusi kylmä sota, tai uusi vaihe “Suuressa pelissä”, on jo käynnissä. On täysin vastuutonta haihattelua tuolla vasemmalla laidalla ruveta haaveilemaan yksipuolisesta aseistariisunnasta. Se tie johtaa tuhoon, miettikääpä Norjan ja Tanskan kohtaloa 9.4.1940. Kumpikin maa halusi olla kovasti puolueeton, mutta varsinkin Norjalaiset antoivat sotaakäyvien osapuolien huseerata hyvin vapaasti omilla aluevesillään. Lopputulos oli, että sekä Saksa että Länsiliittoutuneet päättivät hyökätä Norjaan. Saksa voitti kilpa-ajot muutamalla tunnilla. Tämä on syy Kuninkaallisen laivaston Norjan aluevesien tuntumassa osloon, kun toiminta alkoi. (Tanska jäi ikäänkuin jalkoihin, Brittien suunnitelmassa ruotsalaiset olisivat päätyneet myös sotaakäyväksi maaksi Saksan rinnalle.) JOs maa haluaa pysyä puolueettomana, täytyy sen vahtia puolueettomuuttaan äärimmäisen agressiivisesti: Jos antaa toisen tai toisen puolen huseerata edes jotensakin vapaasti, tulee toinen sodan osapuoli kohtelemaan “puolueetonta” maata vihollisena ja suorittaa mielestään riittävät sotatoimet tätä puolueetonta maata vastaan.
Suurstategiassa Venäjän tilanne pohjoisessa ei ole muuttunut. Edelleen Venäjän laivasto pyrkii estämään NATOn joukkojen kuljetukset USAsta Eurooppaan. Edelleen NATO pyrkii sulkemaan Venäjän laivaston jonnekkin Muurmannin taakse ja Valkoiselle merelle. Päästäkseen pois pussista pinta-alusten on pakko liikkua suhteellisen lähellä Norjan rannikkoa, ja etsiä suojaa Pohjois-Norjan vuonoista. Sukellusveneet tietenkin pääsevät kaunepaa Atlantille, mutta joutuvat kulkemaan GIUK aukon kautta, jossa on kuuntelulinja vastassa. Tämä aiheuttaa Suomen- ja Ruotsin Lappiin uhan Venäjän hyökkäyksestä poikki sotatoimialueen Norjaan. Suomessa tämä linja noudattelisi melko tarkkaan Kemijoki-linjaa. (Salla-Kemijärvi-Rovaniemi-Kemi/Tornion alue) ja siitä edelleen Haaparannasta-kohti merta suurinpiirtein Luoteeseen. Suomen Lapista löytyy kyllä sopiva panssariura Kittilästä pohjoiseen, joten taisteluja käytäisiin sielläkin. Tähän liittyy tietenkin Pohjoiskalotin tyhjyys: Sekä Suomen että Ruotsin on pakko tuoda joukkoja etelämpää. Varsinkaan Ruotsissa ei tällähetkellä kuitenkan riittäviä joukkoja ole, Ruotsi saa jalkeille puolitoista prikaatia joukkoja.
Edelleen yksi kokonaisturvallisuuteen vaikuttava seikka on maakuntauudistus. Valtamediassa annetaan kuva, että kyseessä on vain Keskustapuolueen maakuntasatraapeille tehtävä mukava rahastusautomaatti. Oikein käytettynä maakuntahallinolla voi tehdä paljon hallaa kansalliselle yhtenäisyydelle. Tähän antavat erityisesti Vihreät paukkuja: Vihreän liikkeen koko tarkoitus näyttää olevan asumisen tekeminen suurten kaupunkien ulkopuolella mahdottomaksi. Vihervasemmistossa yleensä on mukava antaa suuria maailmaasyleileviä linjoja ja päätöksiä, ja antaa ne sitten muiden maksettavaksi. Valitettavasti Kokoomuskin on lähtenyt mukaan tähän ilmastohullutukseen. (Ilmaston lämpeneminen on tosiasia, sensijaan on hyvinkin epäselvää mikä sen ilmaston lämpenemisen aiheuttaa. Kivikaudella oli huomattavasti lämpimämpää kuin nyt. Ei ainakaan ihmisen toiminnasta johtunut.)
Tämä muodostaa tilanteen, jossa Helsingin päästä veronalaiselle rahvaalle pakotetut ilmastopäätökset rapauttavat tavan ihmisten elintasoa, ja jotka nähdään (tai voidaan selittää) vihervasemmistolaisen eliitin pahantahtoisella maakansan kurittamisella tai vastuuttomalla EUn hillotolppaviran tavoittelulla. Tämä aiheuttaa sen, että maalla katsotaan että Helsingin päätöksiä ei ole niin nuukaa noudattaa. Esimerkiksi vaikkapa hiukkassuodattimien poistaminen autoista. (Tätä pidettiin YLEssä lähinnä majesteettirikoksena). Itse kysyisin, että JOS auto menee ilman hiukkassuodatinta päästömittauksesta läpi, MIKSI hiukkassuodatin pitää olla?
Kannattaa muistaa, että laillisuusvalvojatkin joutuvat asumaan jossakin. Ellei helsinkiin perusteta ikiomaa asuinaluetta näille laillisuusvalvojille, joutuvat nämä asumaan siellä missä laillusuutta valvovatkin eli maalla. Silloin käy niin, että aivan kaikkia Helsngin päätöksiä ei voi noudattaa, kun hetkenpäästä kukaan ei halua olla kanssakäymisissä halliinon vasikkojen kanssa. Tässävaiheessa peli on sitten jo menetetty: Maa on jaettu näppärästi maakuntiin, jotka eivät niin piittaa keskushallinnon puheista. Ajatelkaapa vaikka Suomessakin hehkutettu “Katalonian itsenäisyysliikettä” Mites, jos vaikka Varsinais-Suomi päättää itsenäistyä?
Eun asedirektiivi ja yritykset riisua eurooppalaiset aseista on myös omiaan heikentämään yleistä turvallisuutta EUn alueella: Junckerin ja Komission usko Terrorismin poistumiseen Euroopan alueelta kunhan ammuntalajit ja metsästys kielletään on älyvapaudessaan aivan omaa luokkaansa. Puhumattakaan Eun lipasbännistä: Kivääreihin kielletään yli 10 patruunan lippaat. Siis sen jälkeen kuin lippaita on saanut täysin ilmoitus tai lupavapaasti saanut myydä kymmeniä vuosia. Kuolleena syntynyt idea siis kaiken kaikkiaan.
Ainoa keino parantaa turvallisuutta EUssa ja parantaa Terrorismin sietoa on päinvastainen: EUssa pitää ruveta myöntämään USAn tyylisiä concealed carry lupia, jolloin aseistetuilla kansalaisilla on mahdollisuus toimia terroristeja vastaan, eikä heille jää vain uhrin osa.