Johannes Yrttiaho (vas) on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen Pohjamaa-luokan alushankinnasta kertoo VerkkoUutiset. Yrttiahon mielestä ongelmat ovat seuraavat:

- Pohjanmaa korveteista (600-2500tn) on kasvanut fregatteja (2500-6000tn).
- kustannukset ovat nouseet 100 miljoonaa €uroa.
- fregatit ovat saman kokoisia kuin Freedom luokan rannikkotaistelualukset, joten Suomi suunnittelee yhteistyötä NATOn kanssa.
- pituus on noussut 94 metristä 114 metriin
- aseet on tuhmia
- sosiaaliturva ja koulutus eivät saa kaikkia rahoja.
Haluan valistaa toveri Yrttiahoa, ja muitakin, seuraavilla asioilla: Kirjoitin itsekin, kun monitoimikorvetti ohjelma alkoi, että korvettiluokan alukseen ei saada mahtumaan kaikkia asejärjestelmiä jotka sinne haluttiin laittaa. Karkeasti Torpedoilla ei ammuskella lentokoneita, meritaisteluohjuksilla ei torjuta omaa laivaa ja suojattavia kauppalaivoja kohden lentäviä “vampyyrejä”, ja ilmatorjuntaohjuksilla ei upoteta pinta-aluksia. Pohjanmaa aluksilla on lisäksi tarkoitus miinoittaa. Kaikki nämä asejärjestelmät, miinakannesta puhumattakaan, vaativat tilaa. Tilaa saadaan suurentamalla mittoja. Tosin miinakannen päälle sai näppärästi “helikopteri”kannen, joten en usko että tämä oli huono kompromissi.
Tulevien pohjanmaa alusten on tarkoitus myös saattaa meriliikennettä Suomen satamista Tanskan salmiin. Pahimmillaan tämä tarkoittaa kujanjuoksua sukellusveneiden ja kaukotoimintakoneiden labyrintissä. Kun saattue havaitaan, pyritään tekemään koordinoitu hyökkäys, jossa Pohjamaa alusten ilma- ja lähipuollustus, joka kyllä selviää parista ohjuksesta, kyllästetään kymmenillä ohjuksilla, jolloin välttämättä jotain pääsee läpi. Meritaisteluohjusten taistelukärjet painavat satoja kiloja, joten voitte päätellä, että isoonkin ruotsinlaivaan tömähtää moisella vampyyrillä melkoinen holezeck.

Sukellusveneet ovat toinen uhka saattueille, ja mikseivät ne voi tehdä iskuja myös kotimaan kamaralle risteilyohjuksilla. Näitä veitikoita varten tarvitaan torpedot, ne liikkuvat veden alla ja se “helikopteri”kansi sitten UAV lennokkeja varten. Helikoptereillä Pohjanmaa-alus laajentaa tarkkailu ja aseenkäyttösädettään huomattavasti. Helikopterit liikkuvat nopeammin kuin sukellusveneet, joten ainakin aselaukaisun jälkeen saadaan torjuntavoimaa paikalle estämään myöhempiä tuhotöitä. Muussa tapauksessa sama suklari on ampumassa asetäydennyksen jälkeen uusia ohjuksia, mikä ei ole meille hyvä asia.
Pohjanmaa fregattien Gabriel meritaisteluohjukset on sitten tarkoitettu pinta-aluksia vastaan. Huomionarvoisaa tässä on, että meritorjuntaohjukset on sijoitettu eri paikkaan VLS ilmatorjunta ohjusten paikkeilta. Pystysuora laukaisusysteemi eli VLS on etukannella heti lähitorjuntakanuunan (Hamina luokan ohjusveneistä purettava 57mm Bofors mk 3) takana, mutta Gabrielit on sijoitettu aluksen rakenteisiin “helikopteri”kannen etupuolelle. Gabrielejä tulee laivaan luultavasti kaksi neljän solua, eli 8 kappaletta. Koska tavoite on saada pitkään merellä kestävä luokka, löytynee Pohjanmaiden uumenista lisäksi vielä 8-16 ohjusta lisää pitemmän merelläoloajan takaamiseksi. Veikkaan että miinakannen käyttö on laskettu tämänkaltaisten jatkosuunnitelmien varaan, kun tärkeät miinoitukset on hoidettu.
Pohjanmaa luokan aluetorjunta ohjuksina on Evolved Sea Sparrow systeemi, joita mahtuu yhteen VLS soluun neljä kappaletta. ESSM on uusi ja erittäin hyvä systeemi myös manööveröivien meritaisteluohjusten torjuntaan. Koska VLS soluja on etukannella 8 päästää kertolaskulla 32 ohjukseen per alus. Itämeren laivaston iskulaivue operoi SU-24 johdannaisia taktisia rynnäkkökoneita, jotka voivat kantaa kh-31 meritaisteluohjuksia kolme kappaletta, joten yhden Pohjanmaan ohjukset riittävät torjumaan, leikisti, 11 koneen ohjukset. Edelleen jos voimia keskitetään yhden saattueen suojaamiseen ja tuhoamiseen, voitte kuvitella, että ohjuksia lentää ja paljon kahteen suuntaan. Pinta-alukset ampuvat omiaan, sukellusveneet pistävät omiaan sekaan ja laivaston ilmavoimat pistävät omansa sekaan. Jos maali on riittävän arvokas, kannattaa tehdä koordinoitu hyökkäys, jossa torjuntakyky kyllästetään hetkeksi, ja maalit saadaan tuhottua. Sivumennen sanoen, tämä puoltaisi edelleen rannikkotykistön käyttöä alustorjuntaan: Kranaatteja on melko hyödytöntä torjua, koska laivasta kyllä loppuvat ohjukset huomattavasti ennen kuin tykistöltä kranaatit. Kuitenkin riittävä määrä osumia tuhoaa suuremmankin aluksen.
Siis Toveri Yrtiaho ja kaverit: Merivoimat eivät vittuilleessaan suurentaneet alusta, vaan vaatimukset aiheuttivat sen. On helppo ymmärtää että että kun perhe kasvaa, niin perheauto kasvaa. Sama on myös monitoimialuksilla. Tähän nähden 100 M€ on aikalailla suolarahoja.
Se että Amerikkailainen littoral combat ship, eli saaristo taistelu laiva sattuu olemaan olemaan samaa kokoa liittynee siihen että vaatimukset ovat samoja, joten kokokin muodostuu sentähden enempi vähempi samaksi. En usko että Johannes Yrttiaho vakavissaan kuvittelee, että samankokoiset laivat pakottavat ketään NATOon. Silloin hän olisi aivan liian tyhmä eduskuntaan. kyseessä on poliittisten irtopisteiden keruu. Katsotaan vaan mitä Vasemmistoliitto hallituksessa tekee.
Sanoisin että koska oppilasmäärät laskevat, niin koulutukseen alkavat riittää aika pienet kasvut. Menisin jopa niin pitkälle, että jos koulutusrahat pidetään samoina ja pistetään päälle indeksi/inflaatio tarkistus, niin koulutusrahat riittävät ihan jees. Toki ammattikoulutus on ajettu todella huonoon jamaan, joten sitä pitäisi tarkastella. Sosiaalihuolto taas on sellainen musta aukko, että sinne eivät mitkään miljardit riitä. Viimeinen vika Pohjanmaa-luokassa oli siis Johannes Yrttiahon ikioma “vappusatanen”.