Norjalaista NATOa, Ranskalaista Naton aivokuolemaa, sekä keskustelua NATOn tilasta Baltiassa. Miltä tämä vaikuttaa Suomen puolelta katseltuna.

Norjalainen ForsvarsForum kommentoi Suomen NATO salarakkautta kirjoituksessaan 10.10.2019. Norjalaisten ajatukset ovat, sekä Ruotsin että Suomen osalta, että molempien kannattaisi kuulua läntisten maiden kollektiiviin. Suomen ei katsota haikailevan NATOn perään, mutta kannattaisi miettiä sitäkin mahdollisuutta osana omaa puolustusratkaisua. Tämä on totta. VAikkakin Suomi on mieslukuinen puolustuksessa, on Suomen kyvyissä melko paljon puutteita, jotka NATO paikkaisi.

Ranskan presidentti Macron loihelausui alkuviikosta seuraavat kirosanat NATOn päätöksentekokyvystä. Tämä on aiheuttanut hengenahdistusta takaisin “peoplekindiin” pääsyä yrittävissä saksalaisissa Angela Merkeleissä. Enemmänkin Macronin halusta vallita Eurooppaa voi lukea myös Helsingin Sanomain pääkirjoituksesta. NATOn seuraava kokous on joulukuussa Lontoossa, ja kieltämättä koko NATO näyttää nyt hieman huteralta. USA on kiinni kriiseissään Kiinan, Pohjois-Korean ja Lähi-Idän kanssa. Britannia tuijottaa sisäänpäin BREXIT meluissaan. Saksasta ei ole ottamaan vastuuta, koska “syyt”. Ja Ranska ajaa omaa etuaan Euroopan puolustusratkaisussa.

USAn presidentti Donald Trump on puhunut fiksuja ja tyhmiä Eurooppalaisten liittolaisten vastuunotosta NATOssa. Tästä on myös Angela Merkel ja Emmanuel Macron olleet samaa mieltä. ja Euroopassa on havahduttu panostamaan taas puolustukseen. Jo aikoinaan NATOssa määriteltiin riittävän kyvykkyyden vaativan noin 2% panostusta BKTstä puolustukseen. Monet eurooppalaiset jäsenmaat ovat paisutelleet lukujaan ymppäämäällä sisälle esimerkiksi entisten sotilaiden eläkkeitä, mutta raaka totuus on, että sotavoimat tarvitsevat edelleen sotilaita, kamppeita ja aseita. Kaikki maksavat. Sotilaat palkkaa, eri kamppeet rahaa ja aseet tutkimusta tuotantoa ja rahaa. USA on kyllästynyt kustantamaan eurooppalaisten NATO jäsenten vapaamatkustamisen ja asetti ukaasin tuon 2% rajan täyttämisestä. Siihen pystyvät tällähetkellä vain NATON itäisen osan maat. Etunenässä kiitettävästi Viro.

EDIT 25.11.2019 Virolaisille on annettu NATOn huippukokouksen kulmilla ohjetta NATOn suunnalta ilmapuolustuksen järjestämiseen. Tässä lainaus suoraan edellisestä artikkelista:

– Viron, Latvian ja Liettuan on oltava valmiita ottamaan ilmapuolustuksensa rakentamisessa johtava ja aloitteellinen rooli. Niiden tulee osoittaa oma sitoutuneisuutensa tämän haasteen ratkaisemiseen, neljänkymmenen vuoden uran Britannian kuninkaallisissa ilmavoimissa tehnyt Harper toteaa virolaisessa Diplomaatia-lehdessä.

Baltian maiden on hänen mukaansa syytä myös tiivistää keskinäistä turvallisuus- ja puolustusyhteistyötään yhteisten ratkaisujen löytämiseksi kaikkialla, missä se on mahdollista. Esimerkkeinä yhteistyöalueista hän mainitsee järjestelmähankinnat, koulutuksen, ylläpidon ja logistiikan.

Eli siis: Kehotetaanko tässä Baltialaisia perustamaan ilmavoimat? Nyt olisi kieltämättä hyvä aika päästä samaan kilpailutukseen Suomen kanssa. Ja valita samoista koneista vaadittavat vaikkapa 48-60 konetta omiin tai yhteisiin ilmavoimiin. EDIT loppuu

On tietenkin turha kuvitella, että Viron kokoisen maan olisi (noin 1,3 miljoonaa asukasta noin 10 pataljoonaa, ei ilmavoimia, ei strategista syvyyttä) tai vaikka yhdessä muiden Baltian maiden kanssa helppoa, tai edes mahdollista, taistella Venäjää vastaan. Kuitenkin osana suurempaa liittoumaa, NATO joukkojen täytyy pärjäillä vain siihen asti kuin täydennyksiä alkaa tulla Puolan kautta etelästä, tai lännestä meren yli. Tämä luottamus Länsi-Eurooppalaisten perinteisten NATO maiden haluun puolustaa Baltiaa, onkin ollut Kremlin Putinin jatkuvan hyökkäyksen kohteena.

Tästä pääsemmekin NATOon, ja sen lihaksiin puolustuksessa: Ilman USAn mahti kykyjä ja Britannian sangen huomattavia kykyjä NATO on melko lailla erilainen mahti: NATOmaat ovat riemusta kiljuen luopuneet aseistaan ja hassanneet rahansa monikulttuurisuusfantasioihin. Esimerkiksi Hollanti myi KAIKKI ja vieläpä uudenkarheat tankkinsa pilkkahinnalla (tästä hyötyi Suomikin). Samaan aikaan Belgia on pudottanut taistelukoneidensä määrän noin 230stä 34 F-35A hävittäjään. Noin esimerkinomaisesti mainiten. Samaan aikaan on kolmansista maista tuotettu potentiaalisia turvallisuusuhkia pilvin pimein, jolloin sisäinen turvallisuus vaatii huomattavasti enemmän resursseja kuin 90-luvulla. Tämä tulee Euroopassa pahenemaan, elleivät eurooppalaiset ota haltuunsa omaa aluettaan. Hyvä alku olisi pistää takaisin laittomat maassaoleilijat.

Sen lisäksi että Saksan asevoimien valmius on edelleen itkettävän ja naurettavan rajamailla, vaikkakin paranemaan päin, on perinteinen Suurvalta haluton olemaan suurvalta. Saksa on kuin hakattu koira, joka pelkää ottaa vastuutaan EUn johtavana suurvaltana. On tietenkin totta, että nykykunnossa Saksa ei kelpaa Euroopan johtavaksi suurvallaksi: sinänsä laadukkaista asejärjestelmistä ja asetuotannosta huolimatta maalla on huonompi kyky projisoida voimaa kuin vaikkapa Espanjalla (tai Italialla). Halusimme tai emme, juuri kyky projisoida voimaa ON suurvallan kykyjen ytimessä. Sitä ei saksalla ole. Saksalle ei ole myöskään ajatusta hommata itselleen projisointikykyä muussa kuin erikoisjoukkojen ja iskujen mittakaavassa: Aijetta omalle lentotukialukselle ja suuremmalle laivastolle ei ole.

Tästä pääsemmekin tapaus Macroniin: Hän haluaa lisää valtaa itselleen ja Ranskalle. Siksi myös Suomessa kehotettiin katsomaan ekaksi eurooppalaisia hävittäjävaihtoehtoja, ja miettimään lähtemistä mukaan erilaisiin kehityssuunnitelmiin ja joukkoihin. Dassaultin Rafale ei ole millaan lailla huono vaihtoehto HX koneeksi, vaikka Dassault vähiten melua itsestään pitääkin. Ei huonoja ole myöskään Typhoon tai Gripen. Mitään vikaa ei ole myöskään Amerikkalaisisa kilvoittelijoissa. JOS Ranska tavoittelee johtoasemaa Euroopassa, joutuu se tavoittelemaan myös suurempaa asemaa maailmanpolitiikassa, jolloin oma vahva aseteollisuus on vähimmäisvaatimus. Siksi 60-100 koneen myyminen Suomeen olisi erittäin hyvä buusti Rafalen vakavastiotettavuudelle. (Suomi olisi silloin toiseksi suurin Rafalen käyttäjä, joka lisäisi myös Suomen painoarvoa Rafalen kehitystyössä.) Gripen kohdalla Suomi olisi kolmanneksi suurin ja Typhoonin kohdalla yksi “niistä pienemmistä”.

Ranska on myös perinteisesti hyvin omanarvontuntoinen ja voisi sanoa ylpeä tai kovakourainen ulkopolitiikassaan, joten Suomea painostetaan varmasti EUssa, ja EU asioilla kun valinnan aika tulee lähemmäksi vuonna 2021-22.

Baltian maissa on herännyt voimakasta keskutelua siitä, mitä tai minkälainen NATOn rooli on baltian puolustukselle, ja JOS Macronin puheet pitävät paikkaansa, mikä on se keino jolla Baltia takaa itsenäisyytensä. Tässä vaiheessa katseet kääntyvät tietenkin Puolaan, Ruotsiin ja Suomeen. Olisi mielenkiintoista tietää mitä Viron vaihtoehto B pitää sisällään, mutta AIVAN varmasti se pitää sisällään Suomen, Ruotsin ja Puolan osallistumiset Baltian puolustukseen. Kuten USAlainen RAND ajatushautomo osoitti Baltian puolustusta on vaikea suorittaa ilman Suomen ja Ruotsin ilmatilojen käyttöä.

About epamuodikkaitaajatuksia

Viisikymppinen jannu, joka on huolissaan siitä miten maanpuolustus ja turvallisuus makaa Lapissa, Suomessa ja Euroopassa. Harrastuksina Amerikkalainen jalkapallo ja SRA ammunta, Defendo ja Krav Maga. A guy about 45, who has a "thang" for military current issues, defense and shooting. Not to forget American football. Also Krav maga and Saario Defendo is done for the kicks.
This entry was posted in Epäselvää ajatustenlentoa, NATO jäsenyys, sisäinen turvallisuus, Suomi ja Ruotsi, Suuri peli and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s