Suomessa on käyty viime aikoina kovaa vääntöä ydinenergialain muuttamisesta ja vanhentuneen tuontikiellon kumoamisesta. ViherVasemmistopuolueet jättivät puolustusvaliokunnan mietintöön vastalauseen, jossa pelotellaan Suomen päätyvän lakimuutoksen myötä Venäjän ydinaseiskujen listoille ensimmäisten joukossa. Höpö höpö. Me olemme siinä joukossa joka tapauksessa. Ja kulijan kannalta ei, muuten, ole suuri etu kuolla droonin räjähdyksessä kontra hajota atomeiksi ydinaseen säteilyssä.

Tämä ViherVasemmiston väite paljastaa joko syvän asiantuntemattomuuden tai tietoisen halun elää menneisyyden haihattelussa. Puolustusministeri Antti Häkkänen totesi eduskunnassa asiat suoraan: opposition eriävä mielipide on täynnä absurdeja väitteitä, joita ei jaeta Naton piirissä.

Sotilaallinen realismi osoittaa, että Venäjä ei ole koskaan tehnyt turvallisuusratkaisujaan meidän toiveidemme tai hyvän käytöksemme perusteella.

Myytti puolueettomuuden suojasta

Vasemmiston logiikan mukaan Suomi säilyy turvassa ja “puhtaana”, kunhan pidämme ydinaseet kaukana ja profiilimme matalana. Tämä ajatustapa perustuu vaaralliseen myyttiin siitä, että Venäjä olisi jättänyt Suomen rauhaan niin kauan kuin olimme puolueettomia tai liittoutumattomia. Ei jättänyt 1939, eikä jätä nytkään. ViherVasemmistossa kannattaa muistaa oppi-iskä Lenin sanat: “Älä kuuntele mitä suu sanoo, vaan katso mitä kädet tekevät.” Venäjän kädet ovat hyvin usein muiden maiden palstoilla.

Totuus on toinen. Julkisuuteen vuotaneet kylmän sodan aikaiset asiakirjat ja maalikartat todistavat, että Suomen suuret asutuskeskukset, satamat, lentokentät ja solmukohdat (Helsinki, Tampere, Turku, Vaasa, Oulu jne.) ovat olleet Neuvostoliiton ja Venäjän ydin- ja konventionaalisten iskujen listoilla jo 1950-luvulta lähtien.

Venäjän esikunnissa ei kyselty YYA-hengen tai puolueettomuuden perään. Sotasuunnittelu tehtiin puhtaan maantieteen ja suorituskykyjen mukaan: jos suursota syttyisi, Moskovassa laskettiin, että Nato pyrkisi joka tapauksessa hyödyntämään Suomen ilmatilaa ja aluetta iskeäkseen Kuolan niemimaan strategisiin kohteisiin tai Pietariin. Siksi Suomen infrastruktuuri oli merkitty tuhottavaksi ennakolta. Puolueettomuus ei antanut meille mitään suojaa – se jätti meidät vain yksin maalikartalle. Niin se oli muuten myös Läntisten liittolaisten puolella. Suomella itsellään ei olisi ollut paljon sanottavaa tapahtum,iin ilmassa. Lappi olisi, jälleen, kantanut sodan taakan.

Venäjän doktriini ja todellinen pelote

Venäjän nykyinen sotilasdoktriini on julma ja realistinen. Se sallii ydinaseiden ensikäytön (preventiivisen iskun), jos valtio kokee olemassaolonsa tai kriittisen infrastruktuurinsa olevan uhattuna. (Kuten vaikka Kuolan Laivasto- ja lentoasemat ja ennekaikkea Severomorskin sukellusvene satama.) Tässä pelissä pelkkä puhe “ydinasesateenvarjon alla olemisesta” ilman lainsäädännöllistä katetta on tyhjää sanahelinää.

Kun SDP:n Mika Kari ja kumppanit väittävät, että nykyinen lakimme riittää täysimääräiseen mukanaoloon Naton ydinasepelotteessa, he tekevät loogisen kuperkeikan. Ei liittokunnan ydinasepelotteeseen voi osallistua täysimääräisesti, jos oma lainsäädäntömme asettaa sille ehdottoman täysikiellon.

Lain neljännen pykälän kumoaminen on välttämätöntä juuri siksi, että maksimoimme oman ennakkopelotteemme. Kun Suomi on Naton jäsen ja poistaa keinotekoiset esteet puolustuksen tieltä, Venäjän on laskettava sotilaallinen yhtälönsä kokonaan uudestaan.

Uskottava puolustus pitää ohjukset siiloissaan

On totta, että Naton jäsenenä ja lainsäädäntöä korjatessa Suomen kohteet pysyvät Venäjän maalikartoilla – ja ne priorisoidaan nyt Naton eturintamana. Mutta suurin muutos on tapahtunut iskukynnyksessä.

Puolueettomaan Suomeen tehty isku olisi jättänyt meidät taistelemaan yksin. Natoon kuuluvaan Suomeen kohdistuva isku taas laukaisee välittömästi 5. artiklan ja tarkoittaa Venäjälle itselleen täydellistä tuhoa. Tämä on se todellinen pelotevaikutus, joka pitää naapurin ohjukset siiloissaan.

Puolustusvaliokunnan ja asiantuntijoiden enemmistön kanta on selvä: lakimuutos ei lisää riskiä ydinaseiden käytöstä Suomea kohtaan. Turvallisuuspolitiikka ei ole idealistista rauhantutkimusta tai moraaliposeerausta. Se on oman maan ja kansan suojaamista kylmällä voimalla ja uskottavalla pelotoksella. Vanhentuneet kiellot on purettava, jotta Suomen puolustuskyky on maksimoitu – ei vain paperilla, vaan todellisessa maailmassa.