Syyskesällä 2024 Puolustusministeriö teki päätöksen, joka jäi julkisuudessa paljolti otsikoiden varjoon: Suomi tilasi Yhdysvalloista GBU-53/B Small Diameter Bomb II (SDB II) -liitopommeja, jotka tunnetaan paremmin nimellä StormBreaker. Paperilla kyse oli “lisähankinnasta tulevaan F-35A-suorituskykyyn”.
Kentän ja taistelutavan näkökulmasta kyse on jostain paljon suuremmasta. Kyseessä on ilmapuolustuksemme ja maavoimien yhteisen tulenkäytön suurin doktriininen hyppy sitten Hornetien JASSM-hankinnan.
Mitä tämä noin 93 kilon painoinen “pikkupommi” todellisuudessa tekee, miten se vertautuu aiempaan kalustoomme, ja miksi nimitys pommi on sen kohdalla enää pelkkä hallinnollinen reliikki?
Ero tyhmän raudan ja digitaalisen tappajan välillä
Sotahistoriaa tunteva muistaa Suomen Hornet-kaluston ilmasta-pintaan-suorituskyvyn perustan: Mk 82 -sarjan yleispommit (noin 225 kg) ja raskaammat, 2000 paunan eli noin 1000 kilon, Mk 84 / BLU-109 -rungot. Kun näihin pultataan kiinni satelliittiohjaussarja, saadaan JDAM (GBU-38 / GBU-31).
JDAM oli aikanaan vallankumous, mutta sillä on yksi kriittinen rajoite: se vaatii kiinteän maalin. Jos syötät pommille koordinaatit, se lentää täsmällisesti koordinaattiin. Mutta jos vihollisen panssaripataljoona tai ilmapuolustuslavetti päättää siirtyä 100 metriä sivuun sillä välin kun pommi on ilmassa, JDAM iskee tyhjään peltoon.
GBU-53/B muuttaa tämän pelin täysin. Se ei ole kiinni pelkässä satelliittipaikannuksessa, vaan sen kärjessä kuikuilee Tri-mode-hakupää:
- Millimetrialueen tutka: Läpäisee pohjoisen hernerokkasumun, lumipyryn, sateen ja taistelukentän savun. Tunnistaa ajoneuvojen muodot maastosta.
- Jäähdyttämätön infrapunakuvaus (IIR): Tunnistaa kohteiden lämpöjäljen ja erottelee sotilasajoneuvot siviilikalustosta.
- Puoliaktiivinen laserohjaus: Mahdollistaa pommin ohjaamisen kohteeseen maavoimien tulenjohtueen tai lennokin osoittaman lasersäteen avulla.
Tämä tarkoittaa sitä, että asetta ei tarvitse lukita tiettyyn pistemäiseen koordinaattiin laukaisuhetkellä. Se voidaan heittää alueelle, jossa vihollisen tiedetään liikkuvan. Pommi etsii, luokittelee ja tuhoaa maalin itse – pimeässä, sumussa ja keskellä GPS-häirintää.
Pommi vai moottoriton ohjus?
Kun tarkastellaan SDB II:n suorituskykyä, perinteinen rajanveto pommin ja ohjuksen välillä murentuu:
- Kantama: Siipiensä ansiosta se liitää korkealta laukaistuna noin 70–110 kilometriä. Tämä on enemmän kuin monella perinteisellä taktisella ohjuksella.
- Kaksisuuntainen datalinkki (Link 16): Hävittäjä tai maavoimien tulenjohto voi lennon aikana vaihtaa pommin maalia tai perua iskun, jos tilanne maassa muuttuu.
- Autonominen parviajattelu: Pommit kykenevät viestimään keskenään. Jos konepari laukaisee kahdeksan pommia kohti hyökkäävää kolonnaa, pommit jakavat maalit keskenään. Kaksi pommia ei iske samaan keulavaunuun, vaan jokainen hakeutuu eri kohteeseen.
SDB II:sta on riisuttu rakettimoottori ja polttoaine, koska F-35 vie sen valmiiksi korkealle ja kovaan nopeuteen. Kaikki säästetty paino ja tila on käytetty sensoreihin, laskentatehoon ja monitoimitaistelukärkeen, jonka ontelovaikutus läpäisee nykyaikaisenkin taistelupanssarivaunun katto-osat vaivatta.
Doktriinimuutos: Hornet vs. F-35A
Suurin mielenkiinto ei kuitenkaan kohdistu itse aseeseen, vaan siihen, miten alustan vaihto muuttaa taktista toimintaa.
| Suorituskyky | Hornet (F/A-18 C/D) + GBU-38 / JSOW | F-35A + GBU-53/B SDB II |
| Aseiden sijoitus | Siipien alla (Aseet lisäävät tutkanäkyvyyttä) | Sisäisissä asekuiluissa (Stealth säilyy täysin) |
| Asekuorma per kone | Muutamia täsmäpommeja tai 2 x JSOW | 8 x SDB II (+ 2 x ilmataisteluohjus) |
| Maalityyppi | Pääosin kiinteät kohteet (ryhmitysalueet, sillat) | Liikkuvat panssarikärjet, ilmatorjunta, komentoajoneuvot |
| Toimintatapa | Reaktiivinen: Saa kordinaatit $\rightarrow$ iskee $\rightarrow$ väistää | Proaktiivinen: Tunnusastelee, metsästää ja tuhoaa alueelta |
Vanhalla kalustolla isku vaati tarkan ennakkotiedustellun, paikallaan pysyvän maalin ja koneen tuomisen lähelle uhka-aluetta ulkoisine ripustuksineen. Toki myös itse maalin pitää olla “sopiva”, BLU 109, läpisee maata ja kalliota toki ihan toisella tavalla kuin SBDn tapainen pikkupommi, mutta silläkään ei päästy Iranin ydinlaitoksen vaatimille syvyyksille.
F-35A ja SDB II -yhdistelmällä kaksi koneessa olevaa lentäjää pystyy tuomaan alueelle 16 autonomista täsmäasetta. F-35 leikkaa häiveominaisuutensa turvin vihollisen ilmapuolustuskuplan (A2/AD) sisään, laukaisee aseensa 80 kilometrin päästä lumimyrskyn läpi ja poistuu paikalta ennen kuin maassa ymmärretään mitä tapahtui.
Oikea työkalu oikeaan paikkaan
SDB II ei tietenkään ratkaise kaikkia sodankäynnin ongelmia. Jos vihollinen linnoittautuu useiden metrien teräsbetonin alle maanalaisiin bunkkereihin tai sillankorviin, tarvitaan edelleen raskasta lekaa – kuten 900-kiloista, kovakuorista BLU-109-bunkkerinmurtajaa.
Mutta jos skenaariona on itärajan yli pyrkivä mekanisoitu hyökkäyskiila, huoltokolonna tai liikkuva ilmapuolustusryhmitys, SDB II on juuri se työkalu, jota Suomi tarvitsee. Se mahdollistaa panssarikärjen halvaannuttamisen ja tuhoamisen ennen kuin oma maavoimien taistelija joutuu suoraan suorasuuntauskosketukseen.
Tekniikka ei korvaa soturin tahtoa, mutta se antaa mahtavan selkänojan. Tämän hankinnan myötä pohjoisen taivaalle saadaan suorituskyky, joka tekee hyökkääjän liikkeestä taistelukentällä äärimmäisen vaarallista – kelissä kuin kelissä.
