Teräskalat ilman miehistöä – Kuinka autonomiset vedenalaiset alukset muuttavat merisodankäyntiä ja mitä se tarkoittaa Itämerellä

Kun Ukraina upotti ja vaurioitti suuren osan Venäjän Mustanmeren laivastosta kauko-ohjattavilla, räjähteillä lastatuilla pinta-aluksilla (USV), merisodankäynnin oppikirjat revittiin kappaleiksi. Mutta pintadroonit ovat vasta alkusoittoa. Todellinen strateginen murros tapahtuu pinnan alla, poissa satelliittien ja tutkien katseilta. Miehittämättömät vedenalaiset alukset – UUV:t (Uncrewed Underwater Vehicles) – ovat kehittymässä pienistä miinanraivausroboteista jättimäisiksi, itsenäisesti toimiviksi taisteluyksiköiksi.

Katsotaanpa kylmän realistisesti, mistä tässä teknologiassa on kyse, miksi Kiina rakentaa parhaillaan kokonaista eri kokoisten robottisukellusveneiden laivastoa, ja miten nämä teräshait muuttavat asetelmia meidän omalla Itämerellämme.

Autonomous submarine scanning a rocky seafloor with sonar waves
AI ajatus siitä miltä UUV näyttää. Sain sentään, melkein, lisättyä Das Bootista sen sahahain tunnuksen mukaan.

UUV-tekniikka pähkinänkuoressa: Kun sukellusveneestä poistetaan ihminen

Perinteinen sukellusvene on yksi ihmiskunnan monimutkaisimmista ja kalleimmista sotakoneista, koska sen sisällä on ihmisiä. Miehistö tarvitsee happea, ruokaa, juomavettä, tilaa nukkua, vessoja, lämmitystä, hiilidioksidin poistoa ja ennen kaikkea valtavan määrän turvajärjestelmiä, jotta alus voidaan pelastaa hätätilanteessa. Kun ihminen poistetaan yhtälöstä, aluksen suunnittelun reunaehdot muuttuvat täysin.

Miehittämättömät vedenalaiset alukset jaetaan yleensä kahteen pääluokkaan: kaapelilla emäalukseen kytkettyihin kauko-ohjattaviin laitteisiin (ROV) ja itsenäisesti toimiviin aluksiin (AUV/UUV). Sotilaallisesti mielenkiintoisin kehitys tapahtuu nimenomaan jälkimmäisessä kategoriassa.

Teknisesti moderni sotilaallinen UUV on käytännössä älykäs, modulaarinen torpedo, jolla on huomattavasti pidempi toiminta-aika ja monipuolisempi tehtäväkirjo. Aluksen ytimessä ovat seuraavat järjestelmät:

  • Voimanlähde: Pienet ja keskikokoiset UUV:t käyttävät korkean energiatiheyden litiumioniakkuja. Suuremmat luokat (XLUUV) turvautuvat hybridiratkaisuihin: niissä on dieselgeneraattori, joka lataa akkuja aluksen noustessa snorkkelisyvyyteen, sekä suuret akkupankit äänetöntä vedenalaista ajoa varten. Myös polttokennot ja jopa pienet ydinreaktorit ovat kehityspöydillä ääriolosuhteita varten.
  • Navigointi ilman GPS:ää: Veden alla radioaallot eivät kulje, joten GPS-signaali on hyödytön. UUV:t käyttävät erittäin tarkkoja inertianavigointijärjestelmiä (INS), joita tuetaan Doppler-lokilla (DVL), joka mittaa aluksen nopeutta suhteessa merenpohjaan ääniaaltojen avulla. Pitkillä matkoilla alus voi nousta pintaan päivittämään sijaintinsa satelliiteista tai käyttää merenpohjan muotoihin perustuvaa maastonavigointia. Tämä on yksi syy, miksi Kiina on harrastanut viime vuosina merenpohjan kartoittamista. NATO ja Venäjä tekivät omat kartoituksensa jo 1980-luvun kylmän sodan vuosina.
  • Sensorit ja kommunikaatio: Alukset on lastattu synteettisen apertuurin kaikuluotaimilla (SAS), jotka piirtävät merenpohjasta valokuvantarkkaa kuvaa, sekä passiivisilla kuuntelulaitteilla (hydrofoneilla). Kommunikaatio tapahtuu pintaan nostettavan antennin kautta satelliittiyhteydellä tai veden alla matalataajuisilla akustisilla modeemeilla, joiden tiedonsiirtokyky on tosin rajallinen.
  • Autonomia ja tekoäly: Koska suora reaaliaikainen kauko-ohjaus veden alle on mahdotonta, UUV:n on kyettävä tekemään päätöksiä itse. Tekoäly ohjaa alusta väistämään esteitä, tunnistamaan kohteita kaiku- tai äänijäljen perusteella ja reagoimaan muuttuviin olosuhteisiin ilman ihmisen väliintuloa.

Koon perusteella UUV:t luokitellaan pienistä käsin kannettavista malleista aina yli 10-metrisiin XLUUV-luokan (Extra-Large UUV) jättiläisiin. Niiden tehtävät ulottuvat tiedustelusta, valvonnasta ja merenpohjan kartoituksesta (ISR) miinanraivaukseen, sukellusveneiden torjuntaan (ASW), merimiinojen laskemiseen ja suoraan kineettiseen vaikuttamiseen – eli vihollisen alusten tai merenalaisten kaapeleiden tuhoamiseen.

Kiinan jättiläiset: Miksi Peking rakentaa maailman suurimpia robottisukellusveneitä?

Jos länsimaissa UUV-kehitys on usein hidasta, byrokraattista ja eettisten kysymysten jarruttamaa, Kiinassa tahti on täysin toinen, liiat eettiset säännöt ja turha byrokratia ei hauskanpitoa jarruta. Kunhan CCP pysyy tyytyväisenä ja firma kuuliaisena “everyting kous!!”. Kiinan kansan vapautusarmeijan laivasto (PLAN) on ottanut strategiseksi tavoitteekseen ohittaa Yhdysvaltain perinteisen ylivoiman vedenalaisessa sodankäynnissä nimenomaan massalla ja miehittämättömällä teknologialla.

Kiinan merellinen strategia perustuu niin sanottuun A2/AD-konseptiin (Anti-Access / Area Denial), eli pääsyn estämiseen ja alueen kiistämiseen. Tavoitteena on tehdä Etelä-Kiinan merestä, Taiwaninsalmesta ja koko ensimmäisestä saariketjusta (Japani–Taiwan–Filippiinit) sellainen kuolemanloukku, ettei Yhdysvaltain laivasto kykene operoimaan siellä ilman kestämättömiä tappioita.

Perinteisesti sukellusvenesodankäynti on ollut Kiinan akilleenkantapää. Kiinalaiset ydinsukellusveneet ovat olleet meluisia ja helposti jäljitettäviä verrattuna yhdysvaltalaisiin Virginia- tai Seawolf-luokan aluksiin. Lisäksi Kiinan rannikkovedet ovat matalia, mikä vaikeuttaa suurten miehitettyjen sukellusveneiden piiloutumista. Kiinan ratkaisu tähän ongelmaan on yksinkertainen: korvataan laatu määrällä ja poistetaan inhimillinen riski.

Vuonna 2019 Kiina esitteli suuressa sotilasparaatissa HSU-001-nimisen suuren UUV:n. Se oli kuitenkin vasta alkua. Satelliittikuvat Kiinan telakoilta, erityisesti Hudong-Zhonghuan ja Guangzhoun telakoilta, ovat paljastaneet jotain täysin ennennäkemätöntä. Kiina on siirtynyt suoraan XLUUV-luokasta vielä suurempaan, niin sanottuun XXLUUV-luokkaan (Extra-Extra-Large UUV).

Puhumme nyt jopa 40–45 metriä pitkistä miehittämättömistä sukellusveneistä. Vertailun vuoksi: ne ovat yhtä suuria kuin toisen maailmansodan aikaiset rannikkosukellusveneet, kuten Suomenlinnan Vesikko, tai monet nykyiset pienet diesel-sähköiset sukellusveneet. Niissä ei ole periskooppitornia tai “purjetta”, koska kenenkään ei tarvitse katsoa ulos, mutta niiden runkoon mahtuu valtava määrä akkuja, polttoainetta, sensoreita ja mahdollisesti myös raskasta aseistusta. Kokoluokka mahdollistaisi esimerkiksi torpedot, merimiinat ja jopa ohjusjärjestelmät, mutta alusten todellisesta aseistuksesta ja operatiivisista kyvyistä tiedetään vielä varsin vähän. Toki jonkinlainen masto on, joka tönätään veden alta pinnalle, että saadaan satelliittiyhteys syntymään, ja mukana saattaa olla optinen sensorikin, mutta se ei ole pääjuttu vaan ihan sivuseikka.

Eikä tässä vielä kaikki. Vuoden 2026 aikana Kiina on rakentamassa myös täysin uuden tyyppisiä emäaluksia, joiden on arvioitu olevan suunniteltu nimenomaan näiden jättimäisten robottisukellusveneiden kuljettamiseen, laskemiseen ja huoltamiseen avomerellä. Näissä aluksissa on perässä erityinen avoin telakkakansi ja nostomekanismit, joilla kymmeniä metrejä pitkä UUV voidaan laskea suoraan mereen ja nostaa takaisin huoltoon. Toki pudotus voi tapahtua vaikka ihan tavallisen tankkerin pohjasta sopivalla paikalla, mutta emäaluksiakin tosiaan alkaa olla.

Kiinan logiikka on kylmän matemaattinen:

  1. Kustannustehokkuus: Yhden Virginia-luokan ydinsukellusveneen kustannuksilla voidaan hankkia huomattava määrä miehittämättömiä vedenalaisia järjestelmiä. Ne eivät korvaa ydinsukellusvenettä suorituskyvyltään, mutta voivat tuottaa määrällistä kapasiteettia tiedusteluun, miinoittamiseen ja riskialttiisiin tehtäviin murto-osalla miehitetyn aluksen kustannuksista.
  2. Ei tappioita kotirintamalla: Jos amerikkalainen sukellusvene upotetaan, sen mukana kuolee yli sata huippukoulutettua merimiestä, mikä on poliittinen katastrofi. Jos kiinalainen robottisukellusvene tuhoutuu, kukaan ei kuole ja tehtaalta tulee uusi tilalle.
  3. Kestokyky: Robotti ei väsy, ei turhaudu eikä tarvitse lepoa. Kiina voi lähettää kymmeniä tällaisia aluksia makaamaan merenpohjaan kuukausiksi odottamaan käskyä. Kun konflikti alkaa, nämä “nukkuvat solut” aktivoituvat, laskevat älymiinoja strategisiin salmiin ja laukaisevat torpedoja saattueiden kylkiin.

Toki USA tunnusti aikoinaan Seawolfin kohdalla, että vene oli “liian hyvä” vastustajiin nähden – eli liian kallis – ja siirtyi huokeampaan Virginia-luokkaan. Siis teknillis-taloudellisesti järkevään luokkaan. Jumala on suurempien laivastojenkin puolella. Liian pienet runkomäärät tekevät sen, että runkoja ei ole tarpeeksi siellä missä niitä tarvitaan, ja koska “tasajako ei ole taktiikka”, ne jäisivät jostakin kokonaan puuttumaan. Tätä olen pelännyt Pohjanmaa-luokankin kohdalla, mutta eipä siitä sen enempää. Toki NATO-mailla on omat UUV:nsä tulilla kuten vaikkapa Boeing Orca ja Andurilin tuotteet, mutta tuntuu että NATO pelaa kätsuppia tällä hetkellä kehityksessä.

Itämeren shakkilauta: Matala, pimeä ja täynnä kuristuspisteitä

Siirretään katse Tyyneltämereltä Itämerelle. Maantieteellisesti Itämeri on täysin erilainen ympäristö, mutta se on suorastaan räätälöity miehittämättömälle vedenalaiselle sodankäynnille. Itämeri on matala – sen keskisyvyys on vain noin 54 metriä. Merenpohja on rikkonainen, täynnä saaristoa, kapeikkoja ja hylkyjä. Lisäksi veden suolapitoisuus ja lämpötila vaihtelevat voimakkaasti kerroksittain (halokliini ja termokliini). Tämä tekee Itämerestä akustisesti haastavan toimintaympäristön: ääniaallot taittuvat, heijastuvat ja kulkeutuvat eri tavoin veden lämpötila- ja suolapitoisuuskerrosten, pohjanmuotojen sekä paikallisten olosuhteiden mukaan. Tämä vaikeuttaa perinteisten suurten sukellusveneiden ja pinta-alusten kaikuluotainten toimintaa.

Samalla Itämeri on täynnä kriittistä infrastruktuuria: tietoliikennekaapeleita, sähkönsiirtolinjoja (kuten Estlink) ja kaasuputkia. Lisäksi merenkulku kulkee kapeiden kuristuspisteiden, kuten Tanskan salmien ja Suomenlahden suun, kautta. Nyt kun Suomi ja Ruotsi ovat Natossa, Itämerestä on tullut käytännössä “Nato-järvi”, jossa Venäjä on puristettu kahteen nurkkaan: Suomenlahden perukkaan (Pietari/Kronstadt) ja Kaliningradin enklaaviin.

Tässä asetelmassa UUV-teknologia tarjoaa molemmille osapuolille täysin erilaisia, mutta yhtä lailla vaarallisia työkaluja.

Miten Venäjä voisi käyttää UUV-tekniikkaa Natoa vastaan?

Venäjä tietää, ettei sen Itämeren laivasto kestäisi avointa yhteenottoa Naton meri- ja ilmavoimia vastaan. Suomen ja Viron rannikko-ohjukset sekä Ruotsin ja Saksan sukellusveneet sulkisivat Suomenlahden tunneissa. Siksi Venäjän ainoa järkevä tapa käyttää UUV-tekniikkaa on epäsymmetrinen sodankäynti, sabotaasi ja alueen epävakauttaminen.

  1. Harmaan vaiheen sabotaasi (Kriittinen infrastruktuuri): Tämä on suurin ja akuutein uhka. Venäjä ei tarvitse sotaa katkaistakseen Euroopan datayhteydet tai energiavirrat. Pieni tai keskikokoinen UUV voitaisiin teoriassa laskea veteen huomaamattomasti vaikka “varjolaivaston” öljytankkerista tai kalastusaluksesta keskellä yötä. Alus laskeutuu merenpohjaan, ryömii merikaapelin tai putken viereen, asettaa aikasytytteisen räjähteen ja poistuu paikalta. Kukaan ei näe sukeltajia, eikä satelliiteissa näy sotalaivoja. Kun räjähdys tapahtuu viikkoa myöhemmin, syyllisen todistaminen on äärimmäisen vaikeaa. Venäjällä on jo entuudestaan syvänmeren tutkimusohjelma (GUGI), joka on erikoistunut juuri tähän.
  2. Huomaamaton miinoittaminen: Ennen avoimen konfliktin alkamista Venäjä voisi lähettää suurempia UUV-aluksia laskemaan pohjamiinoja Naton tärkeimpien huoltosatamien (esimerkiksi Göteborg, Klaipėda, Gdańsk, Hanko tai Kotka) edustalle. Nämä miinat voivat maata pohjassa passiivisina ja aktivoitua vasta, kun ne tunnistavat akustisesti tietyn tyyppisen rahtilaivan tai sotalaivan. Tämä hidastaisi Naton joukkojen ja materiaalin keskittämistä kriittisillä alkuhetkillä.
  3. Tiedustelu ja kaapelien kuuntelu: Venäläiset UUV:t voivat toimia pitkäaikaisina tiedusteluasemina Suomen ja Ruotsin rannikoiden tuntumassa. Ne voivat kartoittaa Naton miinakenttiä, seurata sotalaivojen liikkeiden äänijälkiä ja jopa kiinnittyä merenpohjan valokuitukaapeleihin tiedonkeruuta varten.

Miten Nato (ja Suomi) voisi käyttää UUV-tekniikkaa Venäjää vastaan?

Natolle UUV-tekniikka on ennen kaikkea ylivoimainen valvonnan, sulkemisen ja massamaisen tulenkäytön työkalu. Koska Nato hallitsee Itämeren rannikoita, se voi operoida miehittämättömiä järjestelmiä suoraan omista satamistaan ja rannikoiltaan ilman pitkiä siirtymiä.

  1. Vedenalainen “muuri” (Jatkuva valvonta): Suomenlahti on kapeimmillaan vain muutaman kymmenen kilometrin levyinen, ja kovin matala. Nato voi luoda Suomen ja Viron välille monitasoisen, täysin autonomisen valvontaverkon. Pohjassa makaavien kiinteiden kuuntelukaapeleiden lisäksi alueella voi partioida jatkuvasti kymmeniä UUV-drooneja. Jos venäläinen sukellusvene tai toinen UUV yrittää pujahtaa ulos Kronstadtista kohti Itämerta, sen liikkumisen salaaminen muuttuu huomattavasti vaikeammaksi. Monitasoinen valvontaverkko ei tee Suomenlahdesta vedenalaista lasiseinää, mutta se voi tehdä jokaisesta läpimurtoyrityksestä riskialttiin operaation.
  2. Saariston ja rannikon puolustus (Parvi-iskut): Suomen ja Ruotsin rikkonainen saaristo on ihanteellinen piilopaikka UUV-parville. Jos Venäjä yrittäisi maihinnousua esimerkiksi Gotlantiin, Ahvenanmaalle tai Suomen rannikolle, sitä vastaan ei tarvitsisi lähettää kalliita taistelualuksia vihollisen ohjusten maalitauluksi. Sen sijaan saariston suojista voidaan tulevaisuudessa laukaista kymmeniä halpoja, räjähteillä lastattuja UUV- ja USV-drooneja. Ne hyökkäävät parvena yhtä aikaa sekä pinnalla että pinnan alla, ylikuormittaen venäläisten alusten lähitorjuntajärjestelmät.
  3. Venäjän laivaston saartaminen satamiin (Offensive Mining): Täysimittaisessa konfliktissa Naton ei tarvitse välttämättä upottaa Venäjän Itämeren laivastoa avomerellä – riittää, että se lukitaan satamiinsa. Suuremmat UUV:t voisivat hiipiä aivan Baltijskin (Kaliningrad) ja Kronstadtin väylien suulle ja laskea sinne älymiinoja. Koska aluksissa ei ole miehistöä, ne voidaan lähettää äärimmäisen vaarallisille alueille, joihin miehitettyä sukellusvenettä ei koskaan riskeerattaisi.
  4. Infrastruktuurin suojelu ja vastatoimet: Nato käyttää jo nyt UUV-kalustoa merenpohjan kaapeleiden ja putkien säännölliseen tarkastamiseen. Tulevaisuudessa nämä “vahtikoirat” voidaan varustaa kyvyllä paitsi havaita, myös tuhota tunkeilevat vihollisdroonit suoraan merenpohjassa – eräänlaisena vedenalaisena ilmapuolustuksena.

Lopuksi: Halpa massa voittaa kalliin perinteen

Miehittämättömien vedenalaisten alusten esiinmarssi noudattaa samaa kaavaa kuin ilmadroonien vallankumous: teknologia demokratisoi tuhoamisvoiman. Enää ei tarvita miljardien dollareiden sukellusvenetelakoita tai vuosikymmenten ydinteknologiaosaamista, jotta voidaan kiistää merialueen hallinta.

Kiina on ymmärtänyt tämän ja rakentaa nyt teollisessa mittakaavassa laivastoa, jolla se aikoo hukuttaa Yhdysvaltain perinteisen ylivoiman Tyynellämerellä. Itämerellä mittakaava on pienempi, mutta vaikutus on yhtä suuri. Suomelle ja Natolle UUV-tekniikka on valtava mahdollisuus: kapea ja matala Itämeri on ympäristö, jossa puolustaja voi tehdä hyökkääjän elämän täysin mahdottomaksi suhteellisen edullisilla, älykkäillä ja miehittämättömillä järjestelmillä.

Samaan aikaan se on muistutus siitä, että rauhan ja sodan välinen raja on hämärtynyt. Kun seuraavan kerran merikaapeli katkeaa Itämerellä, syyllinen ei välttämättä ole ankkuriaan raahaava kiinalainen tai venäläinen rahtilaiva, vaan pimeässä merenpohjassa äänettömästi lipuva teräskala, jota kukaan ei ohjaa ja jota kukaan ei tunnusta omakseen.

Unknown's avatar

About epamuodikkaitaajatuksia

Viisikymppinen jannu, joka on huolissaan siitä miten maanpuolustus ja turvallisuus makaa Lapissa, Suomessa ja Euroopassa. Harrastuksina Amerikkalainen jalkapallo ja SRA ammunta, Defendo ja Krav Maga. A guy about 45, who has a "thang" for military current issues, defense and shooting. Not to forget American football. Also Krav maga and Saario Defendo is done for the kicks.
This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Leave a Reply