Olisiko omien varusteiden ostamisessa mitää järkeä?

Rahalla saa kaikkea, mutta kaikkea mitä rahalla saa ei kannat ostaa.

Mietin tässä eräänä päivänä, miten jokainen voisi sekä parantaa omaa osaansa maanpuolustuksessa, sekä auttaa armeijaa samaan aikaan. Nopeasti tuli mieleeni, että omien varusteiden osto olisi sellainen. Älkää naurako. Itse tykkäisin siitä, että minulla olisi sopivat hyvät varusteet, joista olen itse pitänyt huolta, ja tiedän missä ne ovat olleet ja mitä niillä on tehty. Jos tästä saisi lisäksi työvaatteiden tapaisesti verovähennyksen, olisi se mielestäni kaikkien etu. En rasittaisi PVn resursseja, tällä tavalla, ja saisin sotavarustelistalta sellaiset varusteet kun minulla olisi varaa maksaa.

Esimerkiksi suojaliivi olisi sellainen asia, johon varmaan haluaisin panostaa. Se jos mikä olisi sellainen varuste josta tietäisi oman henkikullan olevan joskus kiinni. Samoin TST liivi olisi hyvä, koska laittaisin sen kuntoon, josta itse pitäisi, ja harrastaisin sitten SRAta omin sotilaskamoin. Siirtovaikutus olisi siis mahdollisimman tehokas molempiin suuntiin.

Pimeänäkölaitekin olisi kiva, mutta tuskin se eka ostos jonka ostaisin.

Mitä PV saisi tästä? NOH ainakin epäsuorasti omaan käyttöönsä, ilman kustannuspaineita sotavarustetta. maastopukuja, liivejä ja elektroniikkaa. Jos PV toimisi vielä jotenkin ostajana, ja edelleen myyjänä, saisi se omat varusteensa halvemmalla suurempien hankintaerien kautta. Enkä ainakaan itse pistäisi pahaksen vaikka joku 5€-10€ käsittelymaksu otettaisiin välistä pois, jolloin vermeistä tulisi tuloakin.

Ainoa joka ei tästä tykkäisi olisi varmaan Valtionvarainministeriö, se joutuisi luopumaan osasta tulojaan, jos ne menisivät ressuille vähennyksinä. Varusteleka möi Armeijan MOLLE-liiviä pakettina hintaan 425€ muistaakseni enne vuodenvaihdetta. Nyt saattaisi päästä pikkusen huokeammalla. Kunnollisen suojaliivin hinnasta minulla ei ole yhtä tarkkaa kuvaa, mutta 500€ perusliivi ja siihen ballistista levyä, alkaa olemaan lähellä totuutta. Pimeännäkölaitteet sitten saattavat maksaa tonneja.

Eli ihan vähintään VM ajattelisi, että olen varastanut heidän rahojaan 1000€.

Mutta mietitytti silti..

About epamuodikkaitaajatuksia

Viisikymppinen jannu, joka on huolissaan siitä miten maanpuolustus ja turvallisuus makaa Lapissa, Suomessa ja Euroopassa. Harrastuksina Amerikkalainen jalkapallo ja SRA ammunta, Defendo ja Krav Maga. A guy about 45, who has a "thang" for military current issues, defense and shooting. Not to forget American football. Also Krav maga and Saario Defendo is done for the kicks.
This entry was posted in Reserviläiset, varusteet and tagged , , , . Bookmark the permalink.

1 Response to Olisiko omien varusteiden ostamisessa mitää järkeä?

  1. Pingback: MOT, ”Rynnäri joka reserviläiselle”, Puolustusvoimat vastaan Kodinturva-joukot. | Epämuodikkaita ajatuksia

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s