Nyt kun Venäjän karhu esittelee lihaksiaan, pitää miettiä Suomen asemaa Venäjän luoteiskulmalla. Tällähetkellä Suomi on lähinnä niinkuin hetero, joka ei osaa sanoa ei, leimautumisbileissä ja toivoo että jos jotain sattuu, niin käytetään edes liukuvoidetta. Se kyky sen “ein” sanomiseen on lähinnä kyky hoitaa oma posti. Se että voi itse ja naapurikin voi luottaa siihen, että kulma on turvassa.

Kuitenkin Putinin Venäjä on Suomelle suurempi uhka, kuin päinvastoin. Itärajan puolustaminen vaatii sen noin 700 000 jannua, vaikka reservikin on ajettu tässä ei meitä mikään koskaan missään huumassa alas. Jos katsotaan että omia miehiä ei ole riittävästi, täytyy hakea liittolaisia. Ruotsista ei ole kuin ehkä teollista tukea, mutta NATO on sellainen looginen yhteisö, johon jokaisen jotensakin länsimaisen valtion kannattaa kuulua. Kun Suomi liittyy NATOon, on meille luonnollinen yhteisö siellä ns Visegrad maat: balttia, Puola, Unkari ja Tsekki. Visegrad maat ovat tekemässä itään sanoisinko “kovaa NATOa” jotka antavat takuut toisilleen.

Sitä anomusta kannattaisi ruveta ja väsäämään.