Suomalaisia palkkasotilaita tai ammattisotialita on pallvellut pitkään esimerkiksi Muukalaislegioonasssa ja jopa Rghodesian puskasodassa. Kuluvana vuonna Ainakin Seura ja MOT ovat halunneet luoda keskustelua palkkasotilasbisneksestöä Suomessa.
Maalis-huhtikuun taitteessa 2014 A-studion MOT otti kantaa suomalaiseen palkkasoturibisnekseen. Jos ohjelma meni ohi, se on aistittavissa täältä. Itse asiahan ei liene kenellekään yllätys, mutta ilmeisesti MOTllä olisi tarve nostaa kohua aiheesta, joka ei oikein sovi heidän maailmankuvaansa. Vaikka ohjelmassa kerrottiin että UM ostaa PMC palveluita ulkomaalaisilta firmoilta, tunnuttiin sitä, että joku suomalainen on mukana bisneksessä vaikeana. Ihmettelen miksi? Osa tietenkin selittyy toimittajakunnan idealistisuudesta. Sellaista mitä ei oikein kestetä ajatella, ei saa kukaan suomalainen ainakaan käyttää hyväkseen: Silloinhan me emme olisi sen puhtoisempia kuin muutkaan.
NO nythän meillä on viimeviikolta tapaus Afganistanista, jossa kaksi suomalaista ammutiin. Heille ei ollut turvamiehiä. Olisiko pitänyt olla? Ehdottomasti. Pelkkä Jeesus ei riitä suojelemaan arabimaissa. Eli syyllisiä tuskin koskaan saadaan kiinni. NOH kun oikein kovistellaan, niin taksikuski varmaan tunnustaa, mutta se on sitten eri asia kuin oikea syyllinen. Kuuluuko vastuutapahtuneesta jollekulle? Tuskin, ehkä jossainmäärin hyväntekeväisyysorganisaatiolle joka ei palkkaa turvamiehiä. mutta alueelle ei ole pakko lähteä, jos ei turvaryhmää mukaansa saa.
Tämä bisnes “luotiin”, koska armeijoilla ei enää ollut mahdoillisuuksia pitää riveissä niinpaljon miehiä kuin aikaisemmin. Armeijoiden jättämää turvallisuusvajetta, erityisesti Irakissa, tarvittiin hoitamaan turvamiehiä, mielellään enisiä poliiseja ja sotilaita. Tässä oli myös se hyvä puoli että sota oli paljon helpompi myydä kotipuolessa, kun kotiin tulevien sinkkiarkkujen määrä saatiin alhaisemmaksi. PMCt, private military contractorit, kun eivät ole haavoittuneita tai kaatuneita sotilaita, vaan jotain aivan muuta.
Samoin nämä PMCt eivät ole minkään sotalakien tai Geneven sopimusten alaista porukkaa. He voivat tehdä melkein mitä vaan, ja sitten firma kadottaa heidät maast<, ja koira ei enää perään hauku. Joskus joku porukka tötöilee niin pahasti, että sitä ei oikein voida enää katsoa minkään silmälaien läpi, mutta silloin firma muuttaa nimeä ja homma jatkuu entisellään. Tällainen tapaus oli Blackwater niminen PMC Irakissa. Homma meni reisille pahasti, kun firman pyssymiehet ampuivat aukiolla irakissa 17 Irakilaista. Sopimukset loppuivat, ja firma muutti nimensä en XEksi ja siitä Academyksi. Ilmeiseti bisnes on hyvä, kun yksityinen sijoittajoukko osti 2011 koko pumpun, ja ainakin vielä firma palkkaa contractoreja, eli "alihankkijoita" pyssyhommiin ympäri maailmaa.
Ongelmaksi koettiin voimankäyttö kohdealueilla ja vastuukysymys. Eli jos suomalainen nyt sitten ampuu jonkun niin kenen on vastuu? En ymmärrä miksi tämmöisen vastuuketjun pitäisi jatkua, Kyllähän esimerkiksi Blackwater nimiseltä yritykseltä kiellettiin toiminta Irakissa, kun firman pojat mokasivat vähän raskaammin, kertomusta aiheesta kolmannella kotimaisella täällä..
Eli jonkinlainen moraali ja vastuunkanto alalla toimii. Jos jollain on erilaiset standardit kuin toisilla, pakottavat alan yleiset käytännöt muuttamaan toimintaa standardien mukaiseksi. Suomalaiseen sos.demokratiaan nyt vaan ei kuulu ajatus yksityisyrittäjyydestä tai seikkaulunhalusta. Tai sitten siitä, että jotain alaa ei voisi säädellä pilalle. Ymmärrän erittäin hyvin koulutetuilta erikos/sopimussotilailta sen, että haluaa ansaita rahaa taidoillaan. Sama pätee urheilussakin. Hankit taidot ja pyrit sittemmin tekemään niillä huomattavan kasan rahaa. PMC palkat ovay, kuulemma, noin kolminkertaiset tavallisiin sotilaisiin nöähden. Eli kun perusjantteri saa noin 1500-2000$ kuukaudessa, saa virkapuvun palauttamalla paljon enemmän. Valitettavasti psykososiaalinen puoli on noissa PMC firmoissa hoidettu aika huonosti. Post traumaattinen stressi ja muut pitkää stressissä olleiden psyykkiset sairaudet saa ilmaiseksi mukaan, ja niiden hoitoon yritys ei osallistu. Yleensä vuoden työrupeamaan kuuluu kuukauden maksettu loma. Loput 11 kuukautta tehdään sitten 12-16h päiviä, yleensä ilman pyhälisiä tai ylimääräisiä vapaapäiviä. Ei siis mitenkään mukavat olot,
“Vastuukysymykset” kuuluvat huonosti alaan. Ulkomailla toimitaan ulkomaiden olosuhteiden mukaan, ei Suomen. Paikallisten lakien mukaan, ja terrorismisn vastaisessa sodassa. Pistät sitten kylmäksi pari paikallista taivaskandidaattia. Sitten joutuisit vielä Suomessa rosikseen siitä että olikohan se nyt tarpeen ampua terot vai ei, vai olisko karkea kielenkäyttö riittänyt. Ei tule kävelemään. kundit varmaan ovat höpisemättä liikoja Suomessa, ja ovat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
SDPn Väätinen halusi Syyrian veteraaneille asianmukaisen kuntouksen Suomessa (Juttua tässä) siis ihaka aidoille jihaisteille. Väätäinen ei kertonut oliko tarkoitus saada selville mitävarten sotavammat oli sieltä Syyriasta haettu ja mitä siellä oli tehty. Eli johadistit, jotka ovat vaara Suomen turvallisuudelle pitkässä juoksussa, asetettaisiin parempaan asemaan kuin suomalaiset, jotka tekevät ulkomailla elinkeinotoimintaa.
Aika jännää että jotkut onnensoturit ovat paremmassa asemassa kuin toiset onnensoturit.