Entisen komentajan jutteluita

Kenraali Hägglund on ollut tuotteliaana ja kirjoittanut kirjan “Rauhan utopia”. Ja muutenkin ottanut kantaa ajankohtaiseen NATO tilanteeseen. UUden Suomen (artikkeli tässä) mukaan hän totesi haastattelussa kaksi asiaa: a) NATO rapauttaa maanpuolustustahdon ja b) ruotsalaiset olisivat meille hyvä kumppani, mutta saavat ilman kumppanuuttakin meistä sen hyödyn, ja enemmän mitä kumppanuuden kanssa saisivat.

Eli siis NATO rapauttaa maanpuolustustahdon. Hieman tätä epäilen, koska uskoisin suhtautuvani kotimaahani samalla pieteetillä kuin nytkin. Sodan tullessa olisi vaan rauhallisempi olo että vaikka onkin taistelun terävimmän kärjen leikkaavassa osassa, on meidän takanamme vielä rautaa ja miehiä tulossa. Totta tietenkin on että käsittämättömässä “munattomuudessaan” Länsi-Euroopan kukkahattutädit ja muut kumiranteet ovat tehneet sen virhearvion, että kuvittelivat että seuraavat sodat ovat siirtomaasotia, jonne on näppärintä lähettää pieniä ammattilaisosastoja, ikäänkuin kotimaan työllisyys- ja rikollistilastoja siistimään.

Onhan asevelvollisuudesta yritetty ilman NATOakin yritetty, huonolla menestyksellä, eroon päästä, ja hyvä niin. Ammattiarmeija sopii kyllä sellaiselle valtiolle, joka aikoo käydä sotansa ulkomailla, mutta kotimaan puolustukseen se ei yleensä ole riittävä. Ammattiarmeija on semmoisten kansojen instrumentti, jotka haluvat ja tulevat ajamaan aggressiivisesti etujaan missäpäin maailmaa nyt sitten tarvitsee. USA ja UK sekä Ranska tuevat ensimäisenä mieleen.

JOs tästä nyt kylmä sotaa taas syntyy, pitää alkaa taas kaivaa vanhoja oppeja Länsi-Euroopan maissa esiin ja taas kasvattaa vähän selkärankaa itselleen. Ja se on hyvä niin, tämä nykyinen IHQ eurooppalaisuus pistää, ainakin minua, nyppimään. Pitäisi seisoa sanojensa ja tekojensa takana, ja olla olematta nynnerö, joka kyllä tekee mitä käsketään jos joku uhkailee. Eikä tarvitse edes uhkailla paljon. Tällä tarkoitan yhtä hyvin Venäjän Kleptokratian levittämistä länteenpäin, kuin ISISksen sapeliakalisteluja kuin USAn hegemonia pyrkimyksiä Euroopassa.

Sitten Ruotsi saa parhaat palat liitosta suomalaisten kanssa ilmaiseksi. Se taitaa olla totta, Ruotsi saa Suomen maavoimista hyödyn ihan ilmaiseksi antamatta ensimäistäkään lenskaria Suomeen apuun tai suojelematta yhtään saattuetta Tanskan salmiin. Ja saa hyvässä lykyssä vielä myydä kaikkea sotarautaa suomalaisille hyvään hintaan.

Eli Ruotsi on jälleen kerran taistelemassa rohkeasti viimeiseen suomalaiseen?

Onko tilanne Pohjoismaissa todellakin noin paha? Ruotsi on kyllä lupaillut kaikenlasita apua muille EU maille, mutta mitä se käytännössä tarkoittaisi? Täyty kyllä myöntää että esimerkiksi Kongossa ruotsalaiset osallistuivat YK hommissa ihan pumpum sotiin, että siinä mielessä lienee jotensakin realistista odottaa että Ruotsi valmistautuu tukemaan Suomen puolustusta niinpitkälle kuin se on järkevää, ja senkinjälkeen vielä niinpitkälle kuin hyökkääjälle voidaan tuottaa jatkuvia tappioita. Siis ampua vanha kama poies happanemasta, ja vääntää koko ajan uutta tehokkaampaa tilalle.

Olisi kiva tietää Ruotsin (ja Tanskan) puolelta näkemyksiä tsätä asiasta, mutta taitaa meikäläisen tankeroruotsilla kyselemättä jäädä.

About epamuodikkaitaajatuksia

Viisikymppinen jannu, joka on huolissaan siitä miten maanpuolustus ja turvallisuus makaa Lapissa, Suomessa ja Euroopassa. Harrastuksina Amerikkalainen jalkapallo ja SRA ammunta, Defendo ja Krav Maga. A guy about 45, who has a "thang" for military current issues, defense and shooting. Not to forget American football. Also Krav maga and Saario Defendo is done for the kicks.
This entry was posted in NATO jäsenyys, NATO keskustelu, Suomi ja Ruotsi and tagged , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s