Olen kirjoittanut jo F-35 Joint Strike Fighterin epäonnistuneesta aerodynamiikasta ja kalleudesta. Voisi varmaan kirjoittaa pätkän KO koneen loistavasta poliittisesta ulottuvuudesta, joka tekee siitä lähes varman voittajan Capitolin Totaalisessa Sodassa. Nyt kuitenkin ajattelin hieman valottaa miksi on ensiarvoisen tärkeää saada riittäviä määriä koneita ilmaan kerralla.

Ilmatasitelussa kaikista ykköstärkein asia on lentäjien laatu. Näitä laatulentäjiä ei tehdä simulaattorissa, vaan heidän täytyy lentää, ja vielä aika paljon. Tottakai simulaattori auttaa, mutta simulaattorilla ei tehdä niitä ässiä, koska se on no.. simulaattri. Simulaattori matkii todellisuutta, antaa siis kuvaa siitä millainen todellisuus noin suurin piirtein on mutta se ei OLE todellisuus. Siksi lentäjiä tehdään lentämällä, eikä simuilla. En itsekään kuvittele että jalkappalloilijoita voitaisiin tehdä esimerkiksi FIFAa pleikkarilla pelaamalla, tai jalkaväen taistelijoita fullspectrum warriorilla. Varmasti JOITAIN taitoja ja tietoja voidaan näilläkin opettaa, mutta on turha kuvitella, että näillä tehtäisiin tulevat Pelet ja Maradonat, tai edes Litmaset. Mutta eli siis JOS halutaan hyviä lentäjiä, niin niitä täytyy lennättää.

Lukumäärät ovat siksi tärkeitä, että hävittäjät tarvitsevat tukevia koneita ilmassa yhtä aikaa. Perus ilmataistelu on pari vastaan pari, eli neljä konetta, ja mahdollisesti niiden ympärillä liikehtiviä muita koneita. Otetaampa esimerkiksi vaikkapa hornetpari vastaan vihulaispari. JOS suomalaiset noudattavat “löysää paria” alkaa toinen koneista uhata liikehtimällä vihollisia ja toinen kone nousee ylemmäs, eli kerää energiaa, ja valmistautuu iskemään jos a) vihulainen saattaa itsensä tilaan, jossa se on hyvin haavoittuva ylempää isommalla energialla sikevälle koneelle, tai b) oma kone on saattanut itsensä tilaan, josta se joutuu pakenemaan. Tapauksessa b sitten osat vaihtuvat, ja pakoonpäässyt nousee ylemmäs ja kerää energiaa, jota voi sitten käyttää kuten edellä kerrottiin. Tämän takia on edelleen tärkeää että kone on liikehtimiskykyinen, ja pystyy pitämään yllä sopivaa ilmataistelunopeutta riittävän pitkään. Eli siis niinpitkään että vihulaisen on pakko yrittää karkuun, jolloin pääsee jytkäisemään pakenevaa takaapäin.

Tämä on sitten jo aika varma pudotus, vihulaisella ei ole mahdollisuutta yrittää liikehtiä, ettei “pensa lopu”. Eli jälleen kerran korostuu nimenomaan lentäjän laatu: Hän ei saata itseään tilanteeseen, jossa hänet pudotetaan, vaan saattaa vastustajan epäedulliseen tilanteeseen.

Tämä on ilmeisen helppo hahmottaa esimerkiksi kaksi vastaan yksi tappelussa: Toinen pyrkii kiertämään koko ajan vastustajan taakse päästäkseen antamaan voittoiskun, ja yksinäisen on pakko pyrkiä estämään tämä. Hänen täytyy lähinnä olla häviämättä tappelua, ja toivoa että pari tekee pahan virheen, niin että nän pääsee antamaan tapposikun että pääsee edes 1-1 tilanteeseen. puhumattakaan sitten jos ollaan vaikka turnajaistyyliin 16 vastaan 16 tilanteessa, jolloin ritarisäännöilläkin silanne meni hankalaksi ja normaalissa lähitaistelussa sangen murhaavaksi.

Jos nyt sitten lisätään näitä hävittäjä pareja ilmaan muuttuu kuva tottakai monimutkaisemmaksi. Nyt koneen joka nousi ylös ja keräsi energiaa, täytyy koko ajan hakea asemaa, jossa vihollisen toiset parit eivät pääse edulliseen laukaisuun ja samalla hakea itselle ammuntapaikkoja, ja liikehtiä niin, että muut omat parit pääsisivät ampumaan vihollisen muita pareja. Eli virheiden mahdollisuus kasvaa ekspotentiaalisesti. Korostaen jälleen kokeneempien lentäjien etua ilmataistelussa.

Vaikka kyseessä olisi vaikkapa Typhoon II vastaan hornet taistelu, jossa siis vastustajalla on uudemmat ja paremmat rassit alla, niin lukumäärät tasaavat pudostussuhteita. Molemmin puolin lentäjät varmasti tekevät virheitä, mutta useammat parit auttavat siinä että se jolla on lukumääräylivoima pääsee kääntymään niin kohti toisia omia pareja, että ampumassa oleva kone joutuu niihin nähden epäedulliseen asemaan. Tällöin voi tapahtua kaksi asiaa: a) kone tekee “virheen”, ja ampuu, me menetämme yhden koneen, mutta samalla ampuja on ajautunut tilanteeseen, jolloin muut omat koneet pääsevät lasauttamaan pleksiin, jolloin tulee loppujen lopuksi 1-1 vaihtokauppa. Tai b) vihollinen väistää, jolloin oma kone pääsee karkuun ja vihulainen samoin ja tullaan 0-0 tilanteeseen. Eli vaikka koneilla olisi laatueroakin, niin mitä suuremmaksi lukumäärät kasvavat, sitä lähemmäksi pudotussuhde menee 1-1 vaihtokauppaa. Tämä tietenkin suosii sitä, kenellä on attrition sietoa.

Vaikka voisi kuvitella, että Typhoon uudempana koneena pyyhkisi Horneteilla lattiaa mennen tullen, ei tilanne ole näin yksinkertainen. Typhoon ei pysty yleensä koskaan käyttämään parempia ominaisuuksiaan täysimääräisesti. Vaikkapa pitempi havaitsemis etäisyys: JOS Typhoon ampuu maksimikantamalta, se menettää etunsa, oikeastaan turhaan, koska hornetit pystyvät kyllä havaitsemaan ohjuslaukaisun samalta etäisyydeltä. Tämä jättää Horneteille runsaasti aikaa vastatoimille. kun ohjuslaukaisusta on selvitty, voi toinen koneista laittaa tutkan päälle ja alkaa tuottaa ammunanratkaisua itselleen ja muille horneteille. Tilanne olisi siis taas tasan. Tämän jälkeen hornetit voivat vuorotellen ampua ja väistää, ja kutsua paikalle muita pareja, jolloin Typhoon saadaan liikkumaan asemaan, johon joku muu Hornet pari pääsee ampumaan Typhoonia tehokkaasti. Tai sitten ennepitkää jommalta kummalta puolelta alkaa olla polttoaine lopussa ja se joutuu väistämään. Se joka joutuu väistämään ja pakenemaan, ei ole oikein enään kunnossa tehdä suuria liikkeitä niin että ohjusten väistäminen on helppoa, vaan nyt alkaa se puoli jolla on enemmän rasseja paikalla olla vahvoilla, ja saada pudotuksia.

Jos typhoon EI ammu pitkältä kantamalta, pääsee se liikkumaan jossainmäärin parempiin laukaisuasemiin. Mutta se tulee kuitenkin ebnnepitkään näkyviin joissan hornetien sensoreissa, tai mahdollisesti ilmavalvontatutkassa. Tällöin alkaa taas sama piirileikki, jossa kutsutaan lisää pareja paikalle, ja koetetaan päästä niin edulliseen asemaan, että saadaan vihollista alas ilman omia tappioita.

Tämän takia Gripenia arvostetaan ehkä parhaaksi länsimaiseksi koneeksi: Se on niin kokonaisedullinen kone, että ostaja saa sekä määriä että hurjan määrän lentotunteja kouluttaakseen lentäjiään samalla rahalla mitä kalliimmat länsikoneet hankinnakltaan ja käyttökustannuksiltaan maksavat. Siis Gripenillä on varaa kouluttaa parhaat lentäjät. F-35 kalustolla ei ole ikinä varaa hankkia tarpeellisia määriä ja tarpeeksi lentotunteja kouluttaa lentäjiä.

Toinen seikka on erikoistuminen: Parhaat tulokset saadaan yhä edelleen erikositumalla joihinkin tehtävätyyppeihin. F-15C on ilmaherruushävittäjä, joten laivueet, joilla on F-15C kalusto harjoittelvat vain ilmataistelua, ja ovat siinä parempia kuin esimerkiksi laivaston laivueet, jotka joutuvat harjoittelemaan myös rynnäköintiä. Sama juttu A-10A laivueissa. He tekevät vain lähitukea, joten he eivät harjoittele ilmataistelua. Tämä on ollut Ilmavoimillakin vahvuutena, koska ei ole ollut juuri ilmasta maahan kykyä, niin siihen ei ole laitettu aikaa. NYt saattaa olla että kun vähillä tunneilla aletaan treenata monia asioita niin hyviöä ei olla yhdessäkään. Se että oltaisiin hyviä ilmataistelussa, ja nimenomaan puolustuksellisessa ilmataistelussa, olisi ensiarvoisen tärkeää. Tietenkään risteilyohjuksia ei niinpaljon ollut tulossa (noin 70), että niillä muutakuin ennaltaehkäiseviä iskuja oikein tehtäisiin.

Koulutus on kaikessa taistelussa avainsana.