Äärimmäisen hyvä kirjoitus kahdelta tolkun mieheltä. Tähän pitää palata seuraavissa omissa blogeissa!
IsoT
Vieraskynä 5.12.2014, Aleksi Roinila ja Atte Kaleva.
Ukrainan sota on osoittanut, ettei sotilaallisten konfliktien aikakausi Euroopassa ole ohi. Todennäköisimpiä Venäjän sotilaalliset toimet ovat lähikuukausina Moldovan ja Georgian alueilla. Sotilaallisen suorituskyvyn nostaminen uskottavalle tasolle on yksinäiselle ja sotilaallisesti liittoutumattomalle Suomelle ylivoimaisen kallista. Paras vaihtoehto Suomelle olisi Venäjä, joka kunnioittaa naapureitaan ja haluaa yhteistyötä Euroopan kanssa. Mutta sitä odotellessa Suomen on varauduttava myös pahimpaan, kirjoittavat Aleksi Roinila, yhteiskuntatieteiden maisteri ja Atte Kaleva, sotatieteiden maisteri ja kapteeni evp.
Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin. Lähde: http://www.epictimes.com
Otimme edellisissä blogimerkinnöissämme kantaa Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan viime viikolla julkaiseman raportin yltiöoptimistiseen väitteeseen, jonka mukaan Suomeen ei voi kohdistua sotilaallista uhkaa ilman uutta maailmanlaajuista suursotaa. Väitteen ylimielisyyttä kuvaa, että Venäjä itse valmistautuu käymään Euroopassa rajoitettua sotaa, jonka eskaloitumisen suursodaksi se aikoo tarvittaessa estää ydinaseisiinsa turvautumalla. Mutta jos Venäjä onkin parin vuosikymmenen tauon jälkeen jälleen sotilaallinen uhka, onko se sitä myös Suomelle?
Ukrainan sota on viimeistään osoittanut todeksi…
View original post 1,041 more words
Kiitos reblogista, Iso T! Soisin mahdollisimman monen jakavan ja lukevan nämä. Aleksin vieraskynät ovat olleet kautta aikojen blogini top 10-luettujen joukossa. Aleksilla on vahva rt-tausta KFOR- ja ISAF-operaatioista ja strategian opinnot Maanpuolustuskorkeakoululla. Aleksi on suomalaisen nuoremman polven turpo-ajattelijoiden kärkeä. Samaa edustaa myös Atte Kaleva, joka on äärimmäisen hyvin perehtynyt konflikteihin ja niiden motiiveihin ja dynamiikkaan.